Hullu 80 -luku

Joo siis partio kyllä ihan hyvä harrastus (kristillis-militanttinen toki), jos ei mitään taustaa ollut maastossa selviämiseen niin ihan ok. Siis miten tehdään tulet, suunnistus, kalastetaan jne. Itellä oli jo silloin osaamista kun meillä mökki.

Jopa inttiaikaan näin kun pokasahalla koitettiin halkaista halkoa pitkittäin, toinen piti kiinni ja toinen sahasi.
Nää tyypit ei kyllä solmuja tehneet tai tulia sytytelleet. Ehkä joskus lapsina olivat tehneet sitä. Partio oli ryyppyjengi ;)
 
Nää tyypit ei kyllä solmuja tehneet tai tulia sytytelleet. Ehkä joskus lapsina olivat tehneet sitä. Partio oli ryyppyjengi ;)

Voi olla, ite joskus 80-luvun lopussa pari vuotta olin, sitten se jäi. Oli muuten joku todella iso partioleiri Lahdessa tai jossain. Muistan kun Dingo soitti siellä ja muutamia vuosia vanhemmat partiotytöt pyörtyili kesken keikan! Neuman hyppäs jossain leijonapuvussa uima-altaaseen.
 
Leisure suit larryssä peli loppui mpnta kertaa huoran jälkeen, ennen kuin älyttiin mennä kortsuja ostamaan. Kimpassa siis pelattiin. Tais olla ainoa seksivalistus mitä sai.

Koulun terkkarilla nostelivat kylmällä lusikalla kiveksiä, että onko laskeutuneet. En tiijä vieläkö moista tehdään, vai oliko häiriintynyt lekuri?
 
Viimeksi muokattu:
Koulun terkkarilla nostelivat kylmällä lusikalla kiveksiä, että onko laskeutuneet. En tiijä vieläkö moista tehdään, vai oliko häiriintynyt lekuri?

Tässähän ihan kiihouttuu!! Ei mulla ainakaan tommoista ollut..
Toivoin aina ja vieläkin, että mun yläasteen bilsan maikka olisi lähennellyt jollain tavoin...ne tissit on vieläkin verkkokalvoilla.
 
Romaaneihinkin pätee vähän sama, ei niitäkään ole ihan hirveästi jaksanut lukea sitten Viisikko-kirjojen vai mitä niitä oli... :D Ehkä olen vähän juntti. Koska kyllähän oikeat aikuiset kai kirjoja lukee ihan innoissaan?
Kyllähän romaneeja kannattaa lukea siinä kuin tätä foorumiakin. Muutama romaani kuukaudessa niin siinä sivussa saa kartutettua sanavarastoansa. Halpa ja hyvä huvi joka auttaa nukahtamaan jos tylsä ja liian asiapitoinen tai pakko lukea loppuun mielenkiinnon herätessä arvuutelleesaan ihmisten kohtaloita.
 
  • Tykkää
Reactions: mti

No, enpä ole kuitenkaan noin 30+ vuoteen pahemmin lukenut. Joitakin yksittäisiä harvakseltaan, mutta aika vähäistä ollut.

Asiapitoisempia kirjoja on tullut luettua vähän enemmän, mutta fiktiiviset romaanit on mun näkökulmasta lähinnä "taidetta" tai "satuja", jotka nyt vaan ei kiinnosta, sen enempää kuin Aku Ankka.

Jos satuja tekee mieli kuluttaa, niin mieluiten kulutan niitä sitten ihan elokuvan muodossa, niin selviää helpommalla.. Tosin eipä ole tullut taas leffojakaan katsottua moneen kuukauteen ainuttakaan.
 
Menee kyllä jo ketjun aiheesta ohi mutta henkilökohtaisesti luen mielummin kirjan koska antaa enemmän ajatuksille tilaa riippuen kokijan mielikuvituksesta.
 
  • Tykkää
Reactions: mti
Tässähän ihan kiihouttuu!! Ei mulla ainakaan tommoista ollut..
Toivoin aina ja vieläkin, että mun yläasteen bilsan maikka olisi lähennellyt jollain tavoin...ne tissit on vieläkin verkkokalvoilla.

Joo jos parempaaa puoliskoa pyytää lusikalla nostelemaan hupimielessä kiveksiä, niin saa vähintään pari pyykkivuoroa extraa. Eikä kiveksiäkään nosteltu.....
 
Jokos tämä oli täällä? Osakemarkkinat oli melko mielenkiintoisia 80-luvulla.

Pakko myöntää. Voitin sen commodore 64 -setin ruutuysi tv -visassa vuonna 1981. Oli joku opiskelupaikan juttu ja mut ylipuhuttiin kilpailemaan sinne. Oli ykköspalkinto. :x3: Pulkkinen oli cool tyyppi.
Pulkkisen bravuuri oli tietää _kaikki_ suomen paikkakunnat. Joku kertoi lähetyksessä olevan Rutajärven Eräkorvesta niin Pulkkinen kysyi että eikös se ole siitä Tupunkylän risteyksestä 7,2 kilometriä Takametsän suuntaan, Perämetsän läpi ja olihan se! :cool:
 
Se muuten oli just niin. Oliko se sitten käynyt kaikissa näissä paikoisa, sitä ei tarina kerro. :hmm:
 
Ala-asteella (80-luvun loppua silloinen) luokanope/rehtori tunki pulisevan oppilaan suuhun paperitöllön ja veteli parikymmentä kierrosta maalarinteippiä suun ympäri niskan kautta. Loppui pulinat loppupäiväksi.

Tuosta nykyään pääsisi ainakin Iltalehteen. Tosin ei meillä ala-asteella tainnut olla kiusaamistakaan.
 
Tässähän ihan kiihouttuu!! Ei mulla ainakaan tommoista ollut..
Toivoin aina ja vieläkin, että mun yläasteen bilsan maikka olisi lähennellyt jollain tavoin...ne tissit on vieläkin verkkokalvoilla.

Kurpitsa: Ensinnäkin että hiano avatar, Death on pirun hyvä. Sitten toinen, jos kiihoitut viidennen luokan poikien kivesten nostelusta lusikallla, se on ehkä ongelma. Yläasteella oli sijaisia joille varmaan kaikki pippeli pystyssä....mutta ne oli jo 90-lukua.
 
Lusikka kiveksillä on pelkää urbaanilegendaa.
 
Lusikka kiveksillä on pelkää urbaanilegendaa.

Jaa, no ei mulla mitään dokumenttiä ole, mutta Mämtti-Vilppilässä näin tehtiin. Toki en sitä nyt voi kirjallisesti luvata, mutta näin oli- Ei sillä että minusta parempi tai huonompi ihminen olisi tullut. Umpilisäkkeen arvioinnissa tungetaan sormi aunukseen. Ja tullissa kanssa.

HAA!!!!

laitoin googleen "kiveksiä lusikalla" niin tosiaan vaikuttaa ihan urbaanilegendalta. Mutta kyllä näin tehtiin, eikä siinä mitään pervoa (ehkä...?) ollut. Nomutta, uskoo ken haluaa.

ps. molemmat laskeutuneet
 
Viimeksi muokattu:
Lusikkatestistä puhuttiin ainakin kaveripiirissä. Pentuna ainakin jotenkin pelotti koska moinen tulee, kun en mistään mitään ymmärtäny, mutta koskaan ei lusikkatestiä tullut. Joten omalla kohdalla se jäi urbaanilegendaksi.
 
Lusikka kiveksillä on pelkää urbaanilegendaa.
Näin ainakin Turun seudulla kiusoteltiin 7-luokkalaisia. Itse sain tuon myös kuulla ja pelotti ja seuraavana vuonna sama juttu selitettiin uusille 7-luokkalaisille.

Ja itselle 5- vai 6-luokalla opettaja pesi tosissaan suun saippualla kun tunki mun suuhun palasaippuan ja vettä päälle. Siihen loppui kiroilut hetkeksi.
 
Meillä tarhassa harrastetttiin suun pesemistä saippualla, ei sentään koulussa. Jos tuo lusikka-kives oikeesti ollut pelkkää urbalegendaa, niin syön hikiset sandaalini. Oon aika saletti että niin tehtiin.

Noh, oli miten oli. Intissä joskus evlut kiskoi kerralla 4 viidaudenhammasta suusta, puudutuksineen meni reilu vartti. Kiva oli kävellä majoitukseen suu täynnä verta

Niin tätäkään ei kukaan usko....mutta 2 päivää vemppaa ja kohti uusia rientoja.
 
Jos tuo lusikka-kives oikeesti ollut pelkkää urbalegendaa, niin syön hikiset sandaalini. Oon aika saletti että niin tehtiin.
No mikä sen tarkoitus olisi ollut jos siis näin olisi joskus toimittu? Testataan/katsotaan 12v pojilta että onko kivekset jo laskeutuneet? Eiköhän noi hommat tehdä jo neuvolassa.
Urbaani legenda se on eikä muuta.
 
En ole lääkäri, muistan vain että omia kivespusseja nosteltiin. Oliko se sitten lusikka tai joku muu inststrumentti; en tiedä. Miten on hauskoista 80-luvun muisteluista päästy kivespussien kohotteluun? Ihan sama, palataan niihin hauskoihin juttuihin. Suljen kivespussit tältä erää tähän.
 
No mikä sen tarkoitus olisi ollut jos siis näin olisi joskus toimittu? Testataan/katsotaan 12v pojilta että onko kivekset jo laskeutuneet? Eiköhän noi hommat tehdä jo neuvolassa.
Urbaani legenda se on eikä muuta.
Tiedän varsin hyvin mikä on urbaani legenda. Voisi olla eri juttu jos ufot olisivat siepanneet, Siellä siis koeteltiin poilaiden kiveksiä. Jos tämä jai kaihertaan, niin pure omia kassejasi,
 
No mikä sen tarkoitus olisi ollut jos siis näin olisi joskus toimittu? Testataan/katsotaan 12v pojilta että onko kivekset jo laskeutuneet? Eiköhän noi hommat tehdä jo neuvolassa.
Urbaani legenda se on eikä muuta.
Kaikkihan on mahdollista hullulla 80-luvulla. itse aloitin 80-luvun teininä eikä tuollaista tapahtunut 70-luvulla mutta mahdollista on.
 
En ole lääkäri, muistan vain että omia kivespusseja nosteltiin. Oliko se sitten lusikka tai joku muu inststrumentti; en tiedä.
Eli yksi uhri on ainakin löydetty :). Tiedä sitten että kuinka paljon tuota on oikeasti tapahtunut ja mistä ne legendat ovat lähteneet. Itselle eikä kenellekään silloisille kavereille tuollaista testiä ei ole tehty. Mahtoiko olla ikäryhmittäin ja randomina jotkut vaan joutui tuohon "testiin" mutta edelleen mikä sen saavutus mahtaisi olla? En tiedä.
Mutta ei tämä ole niin vakava asia että minun pitäisi omia kasseja alkaa puremaan ja sinun lähettämään minulle sopimattomia yksityisviestejä.
Jos tämä jai kaihertaan, niin pure omia kassejasi,
 
Viimeksi muokattu:
Jaa, kyllä mun vehkeitä ainakin hiplattiin yläasteella ihan lääkärin toimesta. Tähän liittyy vielä sellainen nolo juttu, että olin laittanut aamulla rasvaa nivusiin kun ne oli jotenkin ärtyneet, enkä sanonut lääkärille mitään siitä että laitoin rasvaa, mutta se kyllä ilmeestä päätellen varmasti huomasi että on "tahmeaa"..

:sbsmile:

En kyllä yhtään tiedä miksen sanonut sille mitään, jotenkin menin vaan lukkoon siinä... Mutta ei kyllä lääkärikään kommentoinut mitenkään vaikka varmasti huomasi! Oli sellainen melko nuori naislääkäri. Ei nyt ihan parikymppinen kai enää kuitenkaan.

PS. Joo ja isot pojat kai sai samassa yhteydessä kortsuja mukaan. Mä en saanut... Kai ne näki naamasta, että puutteessa tällainen nörtti elää. ("Ne" as in, siellä oli lääkärin lisäksi terveydenhoitaja samassa huoneessa.)
 
Voin vahvistaa tuon pallien nostelun. Tapahtui ala-asteella. Muistan kun pareittain mentiin josta sitten yksi kerrallaan ja jännitti niin pirusti. Jollain "viileällä" instrumentilla terveydenhoitaja ne pallit yksi kerrallaan nosteli. Sen jälkeen kehuttiin kaverin kanssa kuinka ei tuntunut missään..
 
Ei mun vehkeitä kopeloitu ala- tai yläasteella. Juttuja toki oli, ja ainoa kysymys oli että meneekö esa taakse ja tero eteen.
 
Tuli vielä mieleen että sitä esarin venytystä me nimenomaan pelättiin, oli suuri helpotus kun siihen ei ruvettu.
 
Voin vahvistaa tuon pallien nostelun. Tapahtui ala-asteella. Muistan kun pareittain mentiin josta sitten yksi kerrallaan ja jännitti niin pirusti. Jollain "viileällä" instrumentilla terveydenhoitaja ne pallit yksi kerrallaan nosteli. Sen jälkeen kehuttiin kaverin kanssa kuinka ei tuntunut missään..

Kiitti! Jotain samaa menoa muistelin itsekin. Ettei täyttä urbaanilegendaa. Onhan tuolla varmasti peloteltu porukkaa. En siis ihan vielä mt-potilas!
 
Kaverilla oli vissiin piikkikammo tai jotain kun saatiin rokotukset ala-asteella. 5 ihmistä piti siitä kiinni ku meinas vastustaa rokotusta. Mutta piikin sai.
 
Jaa. Ite oon luullut, että kivesten kopelointi on ihan normijuttu. Yläasteen alussa suoritettiin ko. toimenpide ja ihan vahvasti mentiin jo 90-luvun puolella. Ei kylläkään lusikalla vaan muistaakseni ihan sormilla. Oli laskeutuneet.
 
Lusikkalegendasta: Miksi se olisi tehty lusikalla (saati kylmällä)? :D

80-luvusta: Joka koulussa oli terkkari, muutamana päivänä viikossa lääkäri ja meillä myös hammaslääkäri. Fluorilitkua purskutettiin luokissa ja syljettiin jonossa lavuaariin.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb

Fluorilitkua purskuteltiin. Sekä fluoritabletteja mutusteltiin kotona

Kivestesti tehtiin minullekin, en kyllä muista lusikkaa. Tämä tapahtui 4. tai 5. luokalla Espoossa, 1982 tai 1983
 
Tuli vielä mieleen että sitä esarin venytystä me nimenomaan pelättiin, oli suuri helpotus kun siihen ei ruvettu.

Tästä "esarin venytyksestä" en ole kuullutkaan! Nyt voisi olla sitä urbaania legendaa tai pervohko lääkäri/terkkari asialla? Kaikenlaista... :)
 
  • Tykkää
Reactions: M_M
Tästä "esarin venytyksestä" en ole kuullutkaan! Nyt voisi olla sitä urbaania legendaa tai pervohko lääkäri/terkkari asialla? Kaikenlaista... :)
Käsittääkseni murrosiässä osalla pojista tuo esinahka ei kasva vaan jää ahdistamaan, jolloin sille pitää tehdä jotakin. Tuo venyttely voi siis olla joku tarkastus mitä on aikoinaan tehty. Varmaan olisi ihan hyvä että tehtäisiin edelleen.
 
Partio oli kyllä... Siellä oli ne muutamat sosiaalisesti oudot tyypit jotka jaksoi ja aikuisenakin vetää sitä hommaa ja muut lähinnä ryyppäsi ja pani. Ei, en ollut itse partiossa, heidän kanssaan pystyi tuota tekemään ilmankin :D
Olisinpa ollut partiossa....ai niin ei olisi vielä ikä riittänyt panemiseen
Koulun terkkarilla nostelivat kylmällä lusikalla kiveksiä, että onko laskeutuneet. En tiijä vieläkö moista tehdään, vai oliko häiriintynyt lekuri?
Tokaisin kymmenvuotiaana koulun lekurille että saatanan homo, kun kiveksiä hiplaili, ja siitäkös älämölö nousi kultaisella 80-luvulla. Hyvä etteivät erottaneet koulusta.
 
Tuli mieleen tällainen skenaario. Koulun terkkari tulee kotiin töistä, mies kysyy: "No mites työpäivä sujui?". Vastaus: "No, siinähän se, ei mitään ihmeellistä. Noin 60 oppilaan esinahkaa venyttelin ja puristelin samalla kiveksiä!"

Tämä oli siis fiktiota, mutta olis kai voinut tapahtua :)
 
Eipä tullut minulla koskaan vastaan terveystarkastuksessa kivesten tutkimista, jos sellainen on tehty, niin todella pienenä lapsena neuvolassa 70-luvun alussa.
 
Minä muistan että koulussa oli yhtenä päivänä terkkarin lisäksi toinen henkilö joka tsekkasi kaikilta kivekset. Mutta ei mitään lusikkaa. Se oli sellainen nopea tunnustelu, ilmeisesti tarkisti että ne ovat oikein laskeutuneet tai jotain sellaista.

En muista millä luokalla olimme tuolloin.
 
Jotain samankaltaista itsekin muistelisin. Tosiaan tarkastuksen sillin taisi tehdä kunnan terveyskeskuksen lääkäri joka oli tullut käymään koululla, normaalisti meillä oli pelkkä hoitaja paikalla. Omien muistikuvien perusteella voisin ajoittaa tuon johonkin luokille 3-6.
 
Pulkkisen bravuuri oli tietää _kaikki_ suomen paikkakunnat. Joku kertoi lähetyksessä olevan Rutajärven Eräkorvesta niin Pulkkinen kysyi että eikös se ole siitä Tupunkylän risteyksestä 7,2 kilometriä Takametsän suuntaan, Perämetsän läpi ja olihan se! :cool:

Joskus kuullut, miten joskus 30 vuotta sitten Jorma Pulkkinen oli vissiin käynyt ostamassa itselleen ja perheelle jotain lasketteluasuja. Asuin muistaakseni Espoossa tai Helsingissä jossain lähiössä. Sitten halunnut ilmeisesti niitä naapureille esitellä, niin takapihallaan koko perheen voimin laskenut vissiin useamman tunnin pihallaan rivitalon tai omakotitalon pihalla olevasta kolatusta metrin puolentoista lumikinoksesta. Naapureiden arviota kyseisestä herrasta en välitä toistaa.
 
Pulkkinenhan oli kuulemma vetänyt herneet nenään jostain 1980-luvun sketsistä, jossa näytettiin miehen valokuva. Saattoi olla jopa tässä ketjussa aiemmin toi juttu, ei nyt jaksa muistaa. :)

Kaiken lisäksi kuva esitettiin tavallaan positiivisessa asiayhteydessä eli siinä ei mitenkään edes pilkattu miestä.

edit: Itse asiassa Ruutuysistäkin oli tehty sketsejä ja niistäkin se oli vetänyt herneet nenään...

Viimeksi muokattu:
Meillä ehkä lääkäri/hoitaja en muista kumpi kokeili kassit. Ei ollut mitenkään mieleenpainuvaa niin veikkaisin että -88 ehkä.

Ei ollut lusikkaa. Veti kumihanskan käteen ja kopeloi ehkä sekunnin. Muistaaksein. Saattoi kysyä esarista mutta en muista enää.

edit. 88 oisin ollut siis kymmenen eli ala-asteella.
 
Hyvä kun muistuttelitte noista Pahkasika-lehdistä, oli pakko käydä taas penkomassa varastoa ja jokunen löytyikin :thumbsup: Löytyi myös saman aikakauden Tapiiri-lehtiä. Tilasin muuten aikoinaan tuolta Pahkista toimittavalta Banana Pressiltä aidot Pahkasika-propellilätsät kun kuvittelin että koulussa niillä saa naiset polvilleen..
 
Liitteet

  • 20210418_222057.jpg
    20210418_222057.jpg
    1,6 MB · Luettu: 64
Tapiirit minulla on kaikki, vaikka suuri osa loppupäästä oli aika heikkotasoisia, kun suuri osa lehdistä oli jotain helkutin huonoa takavuosikymmenien sekundascifiä. Siis sellaista todella paskaa Flash Gordon -kloonia. Nuokin lehdet tuli ostettua, kun niissä oli vielä joitakin eurooppalaisia laatusarjakuvia.

80-luvun alusta lähtien Jalava teki melkoisen kulttuurityön julkaisemalla Hugo Prattin Corto Maltesea, Didier Comesin sarjakuvia ja vastaavia. Valitettavasti niiden lisäksi tuli myös joitakin vähän kulahtaneempiakin "klassikoita", kuten Ratsupoliisi Kingiä. Kaikki vanhat jutut eivät ole klassikkoja.
 
Pulkkinenhan oli kuulemma vetänyt herneet nenään jostain 1980-luvun sketsistä, jossa näytettiin miehen valokuva. Saattoi olla jopa tässä ketjussa aiemmin toi juttu, ei nyt jaksa muistaa. :)

Kaiken lisäksi kuva esitettiin tavallaan positiivisessa asiayhteydessä eli siinä ei mitenkään edes pilkattu miestä.

edit: Itse asiassa Ruutuysistäkin oli tehty sketsejä ja niistäkin se oli vetänyt herneet nenään...

Olisiko kyseessä Pedro Hietasen ja PPP:n Hui helinää tai Hei hulinaa, siellä Pedro esitti Pulkkista ja kysyttiin "kuka on parran takana?" Soittaja vastasi aina Teemu Selänne. Dokulampussa Tammi Doberman ja myös Jarna oli 'jossain' mukana. Muistikuvat tosi vähäiset.
Sen sijaan muistan hyvin aiemmin mainittujen Miami Vicen, Hill Street Bluesin ja Yön kuumuudessa lisäksi mm. 'The Equalizer', suom. Kutsukaa McCall jossa aivan loistava Edward Woodward sekä 'Spenser: for hire', suom. Kovaa peliä Bostonissa, jossa Robert Urich ja Avery Brooks as Hawk.
The Equalizer TV Theme - Stewart Copeland - YouTube
 
Olisiko kyseessä Pedro Hietasen ja PPP:n Hui helinää tai Hei hulinaa, siellä Pedro esitti Pulkkista ja kysyttiin "kuka on parran takana?" Soittaja vastasi aina Teemu Selänne. Dokulampussa Tammi Doberman ja myös Jarna oli 'jossain' mukana. Muistikuvat tosi vähäiset.
Ei tainnut olla tuokaan, mutta arvatenkin Pulkkisesta on tunnettuna julkisuuden henkilönä heitetty läppää yhdessä jos toisessakin ohjelmassa, eikä Pulkkinen ole tykännyt... :)

Nykyaikana kaikki julkisuus olisi positiivista julkisuutta ja sehän olisi vaan hyvä juttu, että susta tehdään huumoria, mutta siihen aikaan oli vaan muutama TV-kanava eikä suosion eteen kai tarvinnut tehdä kovin paljon töitä kun telkkariin pääsi...
 
Moniko muistaa rajaseutupassin? Sekin meni sitten EU:n myötä.
Sillä sai rajaseutujen asukkaat ostaa tavaroita verovapaasti tietyn määrän vuodessa. Yleensä ostin Petteröes tupakkaa 3 kiloa ja tupruttelin säännöllisen epäsäännölisesti. Lahjoittelin ylimääräiset niitä tarvitseville kun ei ollut itsellä kova menekki. Säilyi pakastimessa hyvin kuten filmirullatkin.

Norjan neidot osasivat pyöritellä paperossin yhdellä kädellä taskussa enkä tuota tarpeellista taitoa oppinut vaikka useampikin neito oli opettajanani.
Jauhoja, tupakkaa, rasvaa Ruotsista ja Norjasta pääasiassa vuoden tarpeiksi tuotiin unohtamatta herkullista maapähkinävoita.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 637
Viestejä
4 537 518
Jäsenet
74 856
Uusin jäsen
KeisariLoL

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom