• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Greta Thunberg

Hyvä! Eiko juuri tämmöistä epäkypsää toimintaa pitäisi välttää aikuisilta, kuten annat ilmi. Joten toimitaan tämän pohjalta, eikä ainaan lisätä sitä. Se jos joku on ainakin kunnoitettavaa toimintaa, toisin kuin se päinvastainen.
Aiheesta saa kritiikkiä osakseen, tykkää siitä tai ei.
 
Muut asiat ovat vaikkapa sellaisia, että jos menet 15-vuotiaana pelaamaan FC Barcelonaan, niin hukatusta maalipaikasta tulee ihan samalla tavalla paskaa niskaan, kuin vaikkapa Suarezille.

No ei tasan varmasti tule jos 15v. olet sen verran näyttöjä antanut että valmentaja pistää tolla tasolla kentälle. Kyllä teinilupauksia kohdellaan urheilussa aika silkkihansikkain silloin kun näytönpaikan saavat.

Toki; faneihin sekä pelaajiin mahtuu aina ääliöitä.
 
Miksi minua kiinnostaisi kenenkään 16-kesäisen ympäripyöreät tyhjänpäiväisyydet? Varsinkin juuri sen vuoksi, että olen itse sellainen ollut ja sen ajan kokenut.

Eikä tässä edelleenkään ole kyse tästä likasta, vaan hänen taustavaikuttajistaan. Likka itse on pelkkä marionetti, jonka naruja muut vetelevät. Ikävä kyllä, hänen kannaltaan.

Kerrotko mitkä olivat sen 16-kesäisen ympäripyöreät tyhjänpäiväisyydet? Ja toivottavasti myös pystyt kumoamaan esimerkiksi tämän: 11,000 scientists warn of 'untold suffering' caused by climate change. Toivottavasti myös ihan jollain oikealla asialla: sellaisella mikä kumoaa nämä "tyhjänpäiväisyydet" ihan oikeasti, eikä vaan, koska tyttö ja nuori, tai nainen, tai vihervassari, no mut kiinalaiset...ja , no jokainen varmaa tietää miten lista ja argumentit jatkuisi. Hauskintahan tässä on se, että ketkähän aikuisten oikeasti lopulta niitä marionetteja onkaan, eihän varmaan ainakaan denialistit, eihän?
Climate emergency: 11,000 scientists warn of 'untold suffering' - CNN
 
Viimeksi muokattu:
Hauskintahan tässä on se, että ketkähän aikuisten oikeasti lopulta niitä marionetteja onkaan, eihän varmaan ainakaan ne denialistit, eihän?
Perimätiedon mukaan kun lausuu hommaforumilla tuhat kertaa sanan "Mestari" tuhatäänisessä kuorossa syntyy individualismille aivan uudenlainen madonreikä suureen totuuteen. Vai oliko se tahattomaan itseironiaan, en muista enää.
 
Kerrotko mitkä olivat sen 16-kesäisen ympäripyöreät tyhjänpäiväisyydet? Ja toivottavasti myös pystyt kumoamaan esimerkiksi tämän: 11,000 scientists warn of 'untold suffering' caused by climate change. Toivottavasti myös ihan jollain oikealla asialla: sellaisella mikä kumoaa nämä "tyhjänpäiväisyydet" ihan oikeasti, eikä vaan, koska tyttö ja nuori, tai nainen, tai vihervassari, no mut kiinalaiset...ja , no jokainen varmaa tietää miten lista ja argumentit jatkuisi. Hauskintahan tässä on se, että ketkähän aikuisten oikeasti lopulta niitä marionetteja onkaan, eihän varmaan ainakaan denialistit, eihän?
Climate emergency: 11,000 scientists warn of 'untold suffering' - CNN

Tästä on ollut puhetta tuolla ilmastonmuutos -ketjussa. Tuo on vain yksi monista avoimista nimikerjäyksistä, jonka voi käydä allekirjoittamassa kuka tahansa. Mikki Hiiren lisäksi varmaan moni oikea henkilö on käynyt allekirjoittamassa, koska eihän se vie kuin pari minuuttia, mutta ei allekirjoittaneella välttämättä ole mitään käsitystä itse aiheesta. Kuhan vain tuli linkki vastaan yliopiston postituslistalla. Eli yhtä paljon painoarvoa kuin Alepan pihassa kerätyillä nimillä.
 
Sovitaan sitten että mitään ilmastomuutosta ei ole , eikä ihminen ole vaikuttanut mihinkään. Rupean uskomaan itseasiassa että tämä on ihan evoluution ratkaisu pikkuhiljaa, koska näin tyhmän lajin mitä me edustetaan voisi kuvitella olevan tarkoituksenkin kadota :D
 
Ihmeellistä leimaamista taas. Jos "tutkimus" osoittautuu huonoksi ja tästä sattuu huomauttamaan niin on yhtäkkiä ilmastonmuutos denialisti joka ei usko laisinkaan ilmastonmuutokseen. Pientä peiliinkatsomista tarvittaisiin. "Tutkimus" nyt vain sattui olemaan pa**a.
 
Ei voi kuin ihmetellä miten jotkut ottavat niin paljon kierroksia ja ahdistusta asiasta, joka tapahtuu muutenkin täysin luonnostaan. Lämpötila nyt vain tuppaa muuttumaan ajan kuluessa. Jossain vaiheessa taistellaan ilmaston kylmenemistä vastaan ja tässäkin kohdalla, missä itse istun, tulee olemaan 300 metriä jäätä päällä.
 
Sovitaan sitten että mitään ilmastomuutosta ei ole , eikä ihminen ole vaikuttanut mihinkään. Rupean uskomaan itseasiassa että tämä on ihan evoluution ratkaisu pikkuhiljaa, koska näin tyhmän lajin mitä me edustetaan voisi kuvitella olevan tarkoituksenkin kadota :D

Kielsinkö jossain kohtaa viestissäni ilmastonmuutoksen? Se että media rummuttaa jostain 11k tiedemiehen ja naisen allekirjoituksesta on hieman virheellinen väite. Muutenkin joutavaa hyvesignalointia joltain teologian professorilta, kun annetaan ymmärtää allekirjoittaneiden olevan ilmastonmuutoksen ammattilaisia. Sellaisia, jotka varmuudella tietävät missä määrin ihmisen toimet pystyvät vaikuttamaan asiaan suuntaan tai toiseen.

Onhan tässä melko selvät sävelet mitä ihmiskunnan täytyisi tehdä ihan muutenkin. Energiatuotanto täytyy saada puhtaammaksi ja kulutustottumuksien täytyy muuttua. Vaikkapa Suomessa se tarkoittaa ydinvoimaan panostamista ja krääsän tilailu ns. paskamaista voisi loppua kokonaan. Ongelmana vain on se, että näissä ns. paskamaissa on täysin hallitsematon väestönkasvu. Jos sieltä ei tilata entiseen malliin krääsää, niin siellä ei myöskään ole jatkossa samaan malliin työpaikkoja hikipajoissa. Varmaankin ainut korvaava keino saada evästä pöytään on pistää metsää matalaksi ja viljellä maata siihen tyyliin, että kohta siinä tontilla ei kasva enää mikään. Kaikkien pääsy koulunpenkille on vastaus moneen ongelmaan, mutta tuo taas ottaa sen pari sukupolvea ennen kuin tuloksia alkaa näkymään.

Eipä tähän ongelmaan ole kovin yksinkertaista ratkaisua. Enkä jaksa uskoa, että meidän nuoriso täällä länsimaissa olisi valmiina luopumaan jo saavutetuista eduista. On toki kivan muodikasta ahdistua Gretan vanavedessä, mutta ne oikeat teot taitaa jäädä lähinnä lakkoilun tasolle. Kohta tulee taas joulu ja puhelin- sekä muu krääsäkauppa käy taas entistä kuumempana. Eletään kuitenkin nousukauden viimeisiä hetkiä.

Suoraan sanottuna en jaksa itse stressata ilmastonmuutoksesta. Haluaisin kyllä nähdä vaate- ja muiden kulutustuotteiden tuotannon paluun takaisin vastuullisiin maihin. Jos ostaa laatua, niin vaatteetkin kestää hyvin pidettynä kauemmin. Tässä tosin on matkassa se ongelma, josta jo ylempänä mainitsin.

Sinun anti tässä ketjussa on ollut lähinnä huutelua ja väärinymmärtämistä. Jos ilmastoahdistusta on havaittavissa, niin heitä ihmeessä jotain maailmaa parantavia ehdotuksia. Voidaan sitten yhdessä pohtia miten mielekästä niitä olisi lähteä toteuttamaan. Halla-ahon ja persujen eliminointi ei meitä vielä pelasta.
 
Sovitaan sitten että mitään ilmastomuutosta ei ole , eikä ihminen ole vaikuttanut mihinkään. Rupean uskomaan itseasiassa että tämä on ihan evoluution ratkaisu pikkuhiljaa, koska näin tyhmän lajin mitä me edustetaan voisi kuvitella olevan tarkoituksenkin kadota :D

Asioita pitää pystyä tarkastelemaan ilman subjektiivista vaikutusta. Tieteellisen prosessin kulmakivi on kritiikki ja väitteiden arviointi esitettyä väitettä vastaan. Ei kritiikistä ja varsinkaan henkilöihin liittymättömästä kritiikistä pidä loukkaantua. Tai jos loukkaantuu, ei välttämättä ole sisäistänyt tieteellisen prosessin metodiikkaa. Ja mitä tuohon vaikuttavaan nimilistaan tulee, se ei juuri näytä kestävän tarkempaa tarkastelua ja siitä esitettyä kritiikkiä, mikä vähentää oleellisesti ko ”julkaisun” merkitsevyyttä.
 
No nimen omaan tiede sanoo aivan helvetin yksiselitteisesti, että ongelma on oikeasti vakava. Sitten jengi hermostuu kun nuoret esim ajattelee, että oikesti jotain pitää tehdä, kuten pitääkin. En tiedä ketään muuta kuka on loukkaantunut paitsi ne ihmiset jotka ei edes ymmärrä mistä nämä nuoret, tiedeyhteisö ja muutkin ihmiset jotka ovat huolissaan puhuu. Muuten tuskin haukkuisivat lapsia ja ylipäätään ketään joiden mielestä olisi ihan jes, että jälkipolvetkin voisi vielä talsia täällä maapallolla ilman järjettömiä ongelmia. En tajua edes miten jotain voi harmittaa se , että ihmiset pyrkivät tekemään hyviä asioita.
 
Joo tiede on sitä mieltä että se ilmasto muuttuu, mutta jumalauta kun se on joillekkin niin hankala ymmärtää että se ilmasto muuttuu vaikka ihminen ei tekisikään mitään.
Totta on se että ihminen ei voi loputtomiin käyttää fossiilisia polttoaineita ja joissakin maissa on todellinen uhka saastumisen takia elämän jatkumiselle jos ei mitään tehdä. Mutta toi naurettavuuksiin meneminen uhkakuvien ja syyllistämisten kanssa pitäs loppua ja ihmisten rauhottua.

Kerrotko Atlantean mitkä on ne tavat millä nyt pitäisi tehdä maailmasta parempi paikka ilmastonmuutosta ajatellen?
 
No nimen omaan tiede sanoo aivan helvetin yksiselitteisesti, että ongelma on oikeasti vakava. Sitten jengi hermostuu kun nuoret esim ajattelee, että oikesti jotain pitää tehdä, kuten pitääkin. En tiedä ketään muuta kuka on loukkaantunut paitsi ne ihmiset jotka ei edes ymmärrä mistä nämä nuoret, tiedeyhteisö ja muutkin ihmiset jotka ovat huolissaan puhuu. Muuten tuskin haukkuisivat lapsia ja ylipäätään ketään joiden mielestä olisi ihan jes, että jälkipolvetkin voisi vielä talsia täällä maapallolla ilman järjettömiä ongelmia. En tajua edes miten jotain voi harmittaa se , että ihmiset pyrkivät tekemään hyviä asioita.

Aihe on vaikea ja siihen liittyy voimakkaita tunteita. Tieteen perusta on kuitenkin keskustelu ja kyseenalaistaminen. Yksiselitteisyys ja ehdottomuus sekä voimakkaiden tunteiden värittämien väittämien esittäminen ei ole hyvää tiedettä. Tästä syystä juuri tuon kannanoton 11 tuhatta nimeä on lähinnä vain populistinen listaus - Tule mukaan ja anna nimesi hyvän asian puolesta!

Hienoa toimintaa se on, sitä ei käy kieltäminen, mutta tieteeseen sitä ei pidä sekoittaa.
 
Kerrotko mitkä olivat sen 16-kesäisen ympäripyöreät tyhjänpäiväisyydet? Ja toivottavasti myös pystyt kumoamaan esimerkiksi tämän: 11,000 scientists warn of 'untold suffering' caused by climate change. Toivottavasti myös ihan jollain oikealla asialla: sellaisella mikä kumoaa nämä "tyhjänpäiväisyydet" ihan oikeasti, eikä vaan, koska tyttö ja nuori, tai nainen, tai vihervassari, no mut kiinalaiset...ja , no jokainen varmaa tietää miten lista ja argumentit jatkuisi. Hauskintahan tässä on se, että ketkähän aikuisten oikeasti lopulta niitä marionetteja onkaan, eihän varmaan ainakaan denialistit, eihän?
Climate emergency: 11,000 scientists warn of 'untold suffering' - CNN

Vaikea tuota listaa on kumota. Erityisesti Mikki Hiiren näkemykset sokeiden Mikki Hiiri instituutista on varmaan kovaa tiedettä.

EItrIjkXsAAYu7_
 
Niin kun joku pelleilee, niin se kumoaa kaikkien muiden kannanoton. Ei taida mennä ihan niin.
 
Yle tilasi allekirjoitukset, ja valtaosa todellakin on tutkijoita ja professoreita. Joukossa on pieni joukko allekirjoittajia, joiden titteliä ei kerrota tai jotka eivät ole luonnontutkijoita.

Tutkijoiden hätähuuto: Ilmaston lämpeneminen tuomassa ennenkokemattoman ahdingon

Professorihan Mikkikin tuon listan mukaan on.

Myös Professori Dumbledore löytyy listoilta ja muuta settiä. Mikki Hiiri muuten trendaa tällä hetkellä twitterissä.

YLE ei vaikuta kovin pätevältä arvioimaan listaa jos se on kokonaan mennyt ohi että se sisältää mielikuvitusolentoja. Eikä tuota näemmä edes haluta päivittää uutiseen vaikka se pitäisi olla viimeistään nyt tiedossa.
 
Mä veikkaan, että vaikka ne kaikki tuhannet tiedemiehet, tutkijat ja professorit tulisi sun pihaan seisomaan todistaakseen olemassa olonsa, ei se kelpaisi. :)
 
Viimeksi muokattu:
Mä veikkaan, että vaikka ne kaikki tuhannet tiedemiehet, tutkijat ja professorit tulisi sun pihaan seisomaan todistaakseen olemassa olonsa, ei se kelpaisi. :)

Jos otetaan ja kirjoitetaan juttu "tiedeyhteisön nimissä", niin kyllä silloin on vähimmäisvaatimus, että listalla on ne ja vain ne, joiden siellä kuuluukin olla. Tuonne on selkeästi voinut pistää tietoja ihan mitenvaan, joten listalla ei ole minkäänlaista uskottavuutta. Lähinnä tuo on tiedeyhteisön mustamaalausta, koko lista..
 
Sovitaan sitten että mitään ilmastomuutosta ei ole

Ei sovita. Vain totaalisen tyhmä ja tietämätön väittää ettei ilmastonmuutos ole todellisuutta tai, että ilmaston muutos olisi ihmisen aikaansaama. Ilmastonmuutos on ollut arkipäivää kauan ennen ihmistä ja tulee sitä olemaan jatkossakin, vain täydellinen idiootti on eri mieltä.
 
Jos otetaan ja kirjoitetaan juttu "tiedeyhteisön nimissä", niin kyllä silloin on vähimmäisvaatimus, että listalla on ne ja vain ne, joiden siellä kuuluukin olla. Tuonne on selkeästi voinut pistää tietoja ihan mitenvaan, joten listalla ei ole minkäänlaista uskottavuutta. Lähinnä tuo on tiedeyhteisön mustamaalausta, koko lista..

Jep jep. No hei sähän tai joku muu epäilijä voisi tehdä koko maailmalle palveluksen ja tarkistaa onko ne oikeita ihmisiä sekä heidän taustat. Tosin mitenhän pystyisitte todistaa sen itsellene, dna testillä tjms. Pienehkö paradoksi tulisi olemaan :D
 
Viimeksi muokattu:
Joo tiede on sitä mieltä että se ilmasto muuttuu, mutta jumalauta kun se on joillekkin niin hankala ymmärtää että se ilmasto muuttuu vaikka ihminen ei tekisikään mitään.
* Joo tiede on sitä mieltä, että se ilmasto muuttuu myös ilman ihmistä, mutta jumalauta kun se on joillekin niin hankala ymmärtää, että tämän hetkinen muutostahti on täysin luonnollisesta vaihtelusta poikkeava.
 
Vai onko? Tuosta on ymmärtääkseni tiedeyhteisön sisällä enemmänkin erimielisyyttä. Meillä kun on hyvin vähän oikeasti luotettavaa tietoa oikeasti merkittävältä ajanjaksolta, kun ihmisellä ei ole ollut moisiin mittauksiin riittävää teknologiaa riittävän laajalti käytössä kuin hikiset sata vuotta jos sitäkään, vaikka oikeasti luotettaviin ennusteisiin vaadittaisiin paremminkin parin miljoonan vuoden tarkat ilmastotiedot. Eikä puuttuvia tietoja saada riittäviä määriä pelkästää maaperä- ja jäänäytteitä kaivelemalla ja toivomalla että niistä tehdyt päätelmät osuvat oikeaan.
 
Jep jep. No hei sähän tai joku muu epäilijä voisi tehdä koko maailmalle palveluksen ja tarkistaa onko ne oikeita ihmisiä sekä heidän taustat. Tosin mitenhän pystyisitte todistaa sen itsellene, dna testillä tjms. Pienehkö paradoksi tulisi olemaan :D
Eikö se ole sinun tai kaltaisesi ilmastouskovaisen asia todistaa listan henkilöiden olevan oikeita, sinähän listaan uskot.
 
Kerrotko mitkä olivat sen 16-kesäisen ympäripyöreät tyhjänpäiväisyydet?
Kaikki mitä on sanonut. Ei tuo teatteri ole tuonut mitään uutta ja olennaista esiin. Pelkkää sosialistien teatteria, maksajana Soros & co.

Ja toivottavasti myös pystyt kumoamaan esimerkiksi tämän: 11,000 scientists warn of 'untold suffering' caused by climate change.
Miksi tuo pitäisi kumota ja miksi sillä pitäisi olla mitään merkitystä ketjun aiheen osalta? Nimilistoja voi kerätä vaikka korvavaikun kaivuusta.

Mutta jos asia kerran kiinnostaa, niin:
”Ilmastohätätilan” julistaneiden tutkijoiden nimilista poistettiin – joukossa myös Mikki Hiiri ja Harry Potterin rehtori?
”Ilmastohätätilan” julistaneiden tutkijoiden nimilista poistettiin – joukossa myös Mikki Hiiri ja Harry Potterin rehtori?
 
Sovitaan sitten että mitään ilmastomuutosta ei ole , eikä ihminen ole vaikuttanut mihinkään. Rupean uskomaan itseasiassa että tämä on ihan evoluution ratkaisu pikkuhiljaa, koska näin tyhmän lajin mitä me edustetaan voisi kuvitella olevan tarkoituksenkin kadota :D
Kerrotko vielä mitä tekemistä jollain nimikeräyksellä on ilmastonmuutoksen kanssa.
 
Jep jep. No hei sähän tai joku muu epäilijä voisi tehdä koko maailmalle palveluksen ja tarkistaa onko ne oikeita ihmisiä sekä heidän taustat. Tosin mitenhän pystyisitte todistaa sen itsellene, dna testillä tjms. Pienehkö paradoksi tulisi olemaan :D
Sinähän tuon listan tässä esille toit, joten se todistusvastuu on sinulla.
 
No kuten sanonut aikaisemmin, se on ihan sama mitä aiheesta sanoisi,todistaisi jne.. ei ne ihmiset jotka on päättänyt että näin ei ole tule muuttamaan mielipidettään. Historia jo kertoo tämän asian, silloin oli se ero että jengi pistettiin hengiltä , vankilaan jne ..., kun tiede ei sopinut omaan maailmankuvaan. Aika ja faktat lopulta muutti asian. Nyt sama kuvio, mutta sivistyneemmin. Historiassa isot asiat ovat aina menneet tällä samalla kaavalla ja tulee menemään. Mikään todistus ei auta, jos ihminen on vain päättänyt että asia on vain näin kuten itse ajattelen, faktoista viis.
 
No kuten sanonut aikaisemmin, se on ihan sama mitä aiheesta sanoisi,todistaisi jne.. ei ne ihmiset jotka on päättänyt että näin ei ole tule muuttamaan mielipidettään. Historia jo kertoo tämän asian, silloin oli se ero että jengi pistettiin hengiltä , kun tiede ei sopinut omaan maailmankuvaan. Aika ja faktat lopulta muutti asian, nyt sama kuvio, mutta sivistyneemmin.historiassa isot asiat ovat aina menneet tällä samalla kaavalla ja tulee menemään. Mikään todistus ei auta, jos ihminen on vain päättänyt että asia on vain näin kuten itse ajattelen, faktoista viis.
Aha. GT ei ole sanonut mitään, mitä kukaan ei olisi jo tiennyt. Eikä hän todellakaan ole todistanut yhtään mitään, saati tehnyt tiedettä. Mikä tässä on vaikeaa ymmärtää? Pelkkää sosialistien teatteria koko sonta.
 
Tämmöinen lähestyminen nimenomaan allekirjoittaa tämän faktan mistä puhuin historiasta ja siitä miten tai miksi sitä voi peilata nykypäivään .
 
Jossain on varmaan ihan tieteelliset näkökulmat ja tutkimukset siitä ihmisen vaikutuksesta ilmastoon, ottaen huomioon tämän maapallon ilmaston kausittaisen muuttumisen johon ei ihminen vaikuta?
Pointtina on onko nämä nykyiset tutkimukset tästä ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta jättäneet tuon pidemmän ajan vaihtelun huomioimatta?
Jos ei ole huomioitu tarpeeksi, niin nämä tutkimukset mistä nämä tiedeihmiset ja muut ovat ottaneet tietonsa ovat täysin tieteen vastaisia koska ei ole otettu kaikkea tietoa mukaan joka vaikuttaa pidemmässä kaavassa tuloksiin.

Edit: Greta varmasti on tämän asian asiantuntija että osaa antaa kaikille tästä mielipiteensä.
 
Onneksi olkoon, olit ensimmäinen, jolle tämä asia tuli mieleen. Täytyy informoida tieteilijöitä, että osaavat nyt pistää laskelmat uusiksi.

Ei jumalauta.
 
Aha. GT ei ole sanonut mitään, mitä kukaan ei olisi jo tiennyt. Eikä hän todellakaan ole todistanut yhtään mitään, saati tehnyt tiedettä. Mikä tässä on vaikeaa ymmärtää? Pelkkää sosialistien teatteria koko sonta.
Jo tehdyn tieteen mitätöinti on kyllä aika rajua, jos ei saa puhua jonkun toisen tekemästä tieteestä eikä saisi kertoa mihin osaan tieteen tuottamista tiedoista kannattaisi keskittyä. Turvat vaan kiinni ja polttamaan kivihiiltä :)
Keksinnöt tehdään tekemällä ja muutokset tehdään puhumalla, en oikein ymmärrä miksi kaikkien pitäisi olla tiedemiehiä ja tiedenaisia.
Ainakin omassa työssäni palaverit tärkeimpiä asioita jatkuvuuden kannalta, jos niitä itsestäänselvyyksiä ei käy välillä sanomassa palaverissa niin ei uuttakaan synny.
 
Jossain on varmaan ihan tieteelliset näkökulmat ja tutkimukset siitä ihmisen vaikutuksesta ilmastoon, ottaen huomioon tämän maapallon ilmaston kausittaisen muuttumisen johon ei ihminen vaikuta?
Pointtina on onko nämä nykyiset tutkimukset tästä ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta jättäneet tuon pidemmän ajan vaihtelun huomioimatta?
Jos ei ole huomioitu tarpeeksi, niin nämä tutkimukset mistä nämä tiedeihmiset ja muut ovat ottaneet tietonsa ovat täysin tieteen vastaisia koska ei ole otettu kaikkea tietoa mukaan joka vaikuttaa pidemmässä kaavassa tuloksiin.

Edit: Greta varmasti on tämän asian asiantuntija että osaa antaa kaikille tästä mielipiteensä.
Greta kyllä mainitsi yhden pumaskan jota kannattaisi seurata, lueppa vaikka se mainittu pumaska ensin. Kun luet vielä viitatut lähteet niin varmaan löydät nuo pitkän ajan vaihtelut. Ja sen miten vaikea noiden vaihtelujen ajoittumista on ennustaa. Huomaat kenties senkin että puhutaan todennäköisyyksistä, ei yksittäisestä tapahtumaketjusta jolla olisi vain yksi tie.

On olemassa monenlaisia oskillaatioita, merivirtojen aiheuttamia, auringon aiheuttamia, planeettojen keskinäisten vuorovaikutusten aiheuttamia jne.
Ääripään ennusteet ovat että voi tulla kylmyyden aiheuttama nälänhätä (vrt. vuodet 1315-1317 sekä 1696-1697) tai nyt suurimmalla todennäköisyydellä tapahtuva ennuste, että napajäätiköt sulaa ja lämpö kuivattaa satojen miljoonien ihmisten sadot.

Jos lähdetään sille linjalle että auringonpilkkujen superminimi tulisi ennustetusti ja maahan kohdistuva säteilyteho laskisi 2% kymmeniksi vuosiksi, aiheuttaen suuret katovuodet, voisi kivihiilen poltto kenties auttaa hitusen. Ihmisen vaikutus on kuiteskin hyvin pieni, mutta tässä todennäköisemmässä lämpenemisvaihtoehdossa se puoli astetta vaikuttaa paljon.

Jokainen viherpiipertäjä varmasti lottoaa nyt tämän lämpenemisen puolesta, kun todennäköisesti sattuu tälle vuosisadalle. Pitkällä aikavälillä varmasti tulee pientä jääkautta yms. muuta ikävää, mutta ei ole mitään järkeä katsoa yli 50 vuoden päähän kun silloin energiantuotanto on jo täysin erilaista. Henkilökohtaisesti ei vaikuttane minun elämään suuresti, kävi miten kävi.
 
Sulla on oikeasti näyttää että nämä laskelmat on otettu huomioon?
Siis kun laskelmissa pyritään selvittämään käytännössä a) lämpeneekö ilmasto (tiedetään jo varmana faktana, että lämpenee) ja b) onko se missä määrin ihmisen ja missä määrin luonnollisen vaihtelun syytä, niin mitä sä oikein kuvittelet, että noissa asioissa todellisuudessa tutkitaan?

Lähde nyt vaikka wikipedian lähdeluettelosta liikkeelle. Siellä on paljon hyviä lähteitä: Ilmaston lämpeneminen – Wikipedia

Ihan selkosuomella selitettynä, tämänkin artikkelin perässä on lähteitä, jotka perustuvat useisiin tutkimuksiin, joihin et todennäköisesti aio tutustua lainkaan, vaikka niitä tähän miten erikseen linkkailisi:
Ilmastonmuutos ilmiönä - Ilmasto-opas.fi
 
Asiallinen vastaus joka pitää sisällään oikeasti ajatustakin. Kiitos.

Vaikka en nyt tänään lue tuon Gretan mainitsemaa pumaskaa, niin olen silti sitä mieltä että nämä meidän tietomäärät ei ole riittäviä tekemään noin radikaaleja päätöksiä tai syytöksiä ihmisten harteille.Vaikka kuinka onkin lukenut tai opiskellut aiheesta.

Eniten kiinnostaa ne kaikkien aiheuttamien muutosten summa, ja mitkä yleensäkin vaikuttaa. Tästä varmaan ollaan tehty jo jossain jonkinnäkösiä mallinnuksia. Eri asia onkin onko vielä yhdistetty kaikkea tietoa yhteen jolloin saadaan tarkempaa ns. simulaatiota miten kaikki käy yhteen.
Näissä varmaan vaan ongelmana että tutkimusdatan epätarkkuuksien takia ei välttämättä tulokset ole niin tarkkoja.
 
Siis kun laskelmissa pyritään selvittämään käytännössä a) lämpeneekö ilmasto (tiedetään jo varmana faktana, että lämpenee) ja b) onko se missä määrin ihmisen ja missä määrin luonnollisen vaihtelun syytä, niin mitä sä oikein kuvittelet, että noissa asioissa todellisuudessa tutkitaan?

Lähde nyt vaikka wikipedian lähdeluettelosta liikkeelle. Siellä on paljon hyviä lähteitä: Ilmaston lämpeneminen – Wikipedia

Ihan selkosuomella selitettynä, tämänkin artikkelin perässä on lähteitä, jotka perustuvat useisiin tutkimuksiin, joihin et todennäköisesti aio tutustua lainkaan, vaikka niitä tähän miten erikseen linkkailisi:
Ilmastonmuutos ilmiönä - Ilmasto-opas.fi

a: Edelleen tiedän että nyt on lämpenevään päin.
ja b-rappuun: no sitä tietoa tässä olen hakemassakin. Tämä monesti jää selittämättä miten tämä lämpeneminen on ihmisen aiheuttamaa, eikä vain sitä normaalia sykliä tällä pallolla.
 
Jo tehdyn tieteen mitätöinti on kyllä aika rajua, jos ei saa puhua jonkun toisen tekemästä tieteestä eikä saisi kertoa mihin osaan tieteen tuottamista tiedoista kannattaisi keskittyä. Turvat vaan kiinni ja polttamaan kivihiiltä :)
Kuka tässä on mitätöinyt mitään? GT on vouhottanut täysiä tyhjänpäiväisyyksiä, eikä minkäänlaista tiedettä. Ymmärrätkö, että GT ei ole minkään asteinen tieteen tekijä? Pelkkä sosialistien teatterin näyttelijä, jonka tehtävä on toitottaa jo tiedettyjä asioita ja pelotella ihmisiä. Pelkkä haittatekijä koko propagandateatteriesitys.

Keksinnöt tehdään tekemällä ja muutokset tehdään puhumalla, en oikein ymmärrä miksi kaikkien pitäisi olla tiedemiehiä ja tiedenaisia.
Tyhjänpäiväisyyksien kertojat eivät ole minkään arvoisia.
 
Pelkkä sosialistien teatterin näyttelijä, jonka tehtävä on toitottaa jo tiedettyjä asioita ja pelotella ihmisiä.
Riittää kun lukee tätäkin ketjua parin sivun verran niin huomaa aika äkkiä, että ne jo tiedetyt perusasiatkin ovat suurelta osalta täysin hukassa. Ihan hyvä siis, että joku tosi pelottava pikkutyttö huutelee populistidenialistien elämiä näinkin järkyttävällä tavalla sijoiltaan. Vaikka tottahan se on, ettei se rikkinäinen vastaanotin yleensä ala huutamalla toimia. Yrittää voi siitä huolimatta. Toistolla voi olla edes joskus tehoa.
 
Riittää kun lukee tätäkin ketjua parin sivun verran niin huomaa aika äkkiä, että ne jo tiedetyt perusasiatkin ovat suurelta osalta täysin hukassa.
Aha, mitä sitten. Tämä tyttö ei ole mitään uutta keksinyt.

Ihan hyvä siis, että joku tosi pelottava pikkutyttö huutelee populistidenialistien elämiä näinkin järkyttävällä tavalla sijoiltaan.
Ai, no jos se on vain pikkutyttö, niin sitä ei tarvitse kuunnella. On melkoista kaksilla rattailla ajamista vedota että häntä pitäisi kuunnella niin kuin aikuista ja sitten valittaa kritiikistä jonain hyökkäyksenä pikkulasta kohtaan. En ole kiinnostunut kommareiden propagandasta, enkä teinien angsteiluista. Kummallakaan ei ole mitään arvoa tässä aiheessa.
 
Aha, mitä sitten. Tämä tyttö ei ole mitään uutta keksinyt.
Oliko sinun peruskoulun opettajasi keksinyt kaikki opettamansa aiheet itse? Oliko hänen kontribuutionsa elämässäsi siksi merkityksetön? Mitä väliä sillä on kuka ne asiat on keksinyt, tärkeintä on, että joku saattaa ne suuren yleisön tietoisuuteen. Etenkin niiden, jotka tunkevat sormet korviin ja öyhöttävät, etten kuuntele, koska minäminäminulla pitää olla oikeus paskoa ympäristöä ja luontoa ilman, että puntaroisin omia kulutustottumuksiani.

Ai, no jos se on vain pikkutyttö, niin sitä ei tarvitse kuunnella. On melkoista kaksilla rattailla ajamista vedota että häntä pitäisi kuunnella niin kuin aikuista ja sitten valittaa kritiikistä jonain hyökkäyksenä pikkulasta kohtaan. En ole kiinnostunut kommareiden propagandasta, enkä teinien angsteiluista. Kummallakaan ei ole mitään arvoa tässä aiheessa.
Ymmärrän täysin pointtisi. Melkoista kaksilla rattailla ajamista valittaa, että naista pitäisi kuunnella kuin miestä, jos nainen ottaa miehiltä turpaan tappelussa. Onneksi Greta ei tunnu ottavan vaan näyttäisi omaavan aika paljon suuremmat kivekset kuin moni nettipalstoilla kiukutteleva ja herkästi itseensä ottava aikamies.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Oliko sinun peruskoulun opettajasi keksinyt kaikki opettamansa aiheet itse?
Onko Greta opettaja?

Ymmärrän täysin pointtisi. Melkoista kaksilla rattailla ajamista valittaa, että naista pitäisi kuunnella kuin miestä, jos nainen ottaa miehiltä turpaan tappelussa.
Vertauksessasi ei ole mitään järkeä.

Onneksi Greta ei tunnu ottavan vaan näyttäisi omaavan aika paljon suuremmat kivekset kuin moni nettipalstoilla kiukutteleva ja herkästi itseensä ottava aikamies.
Ad hominem.
 
Onko Greta opettaja?
Kyllä, me kaikki täällä ollaan toistemme opettajia.

Vertauksessasi ei ole mitään järkeä.
Hirveästi paljoa suorempaa analogiaa asiasta on vaikea muodostaa. Kukaan ei ole nähdäkseni valittanut sanoman sisällön vaan korkeintaan henkilön kritisoimisesta. Lapsen lyöminen on rumaa riippumatta siitä mitä se sanoo. Tässä tapauksessa se on sanonut fiksumpia asioita kuin monet aikuiset.

No niinpä tietenkin, jos kaiken patologisesti itseensä vetää. Pahoitin juuri mieleni kommareiden propagandasta, olisit tuonkin henkilökohtaisuuden voinut jättää kirjoittamatta.
 
Kyllä, me kaikki täällä ollaan toistemme opettajia.
Todella epärehellinen vastaus. Minun kouluopettajani olivat oikeasti opettajia, koulutukseltaan ja ammatiltaan.

Hirveästi paljoa suorempaa analogiaa asiasta on vaikea muodostaa. Kukaan ei ole nähdäkseni valittanut sanoman sisällön vaan korkeintaan henkilön kritisoimisesta. Lapsen lyöminen on rumaa riippumatta siitä mitä se sanoo. Tässä tapauksessa se on sanonut fiksumpia asioita kuin monet aikuiset.
Mielipiteesi ei ole todiste mistään ja edelleenkin on epärehellistä samaan aikaan antaa ymmärtää, että jotain mitään tietämätöntä teiniä pitäisi kuunnella tosissaan ja sitten valittaa jos joku häntä kritisoi.

No niinpä tietenkin, jos kaiken patologisesti itseensä vetää. Pahoitin juuri mieleni kommareiden propagandasta, olisit tuonkin henkilökohtaisuuden voinut jättää kirjoittamatta.
Ei se voi olla henkilökohtaisuus, jos en ole tiennyt sinun poliittisesta kannastasi ja en ole kohdistanut yhtään mitään sinuun.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 687
Viestejä
4 536 899
Jäsenet
74 863
Uusin jäsen
Tomppa85

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom