• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Feminismi ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 252
Ennen sitä leikkiä jatkettiin koko koulupäivä ja se nähtiin jokseenkin normaalina lapsen toimintana, taas sellanen lapsi mikä ei leikkinyt ei ollut mitenkään normaali vaan jotenkin autistinen tms.
Sinä sekoitat nyt tuntikäyttäytymisen ja välitunnit keskenään tai haluaisin kuulla koska ja missä kouluissa on annettu leikkien jatkua niin, että se häiritsee muiden opiskelua. Meillä ainakin 80-90 -luvulla ylivilkkaat lapset laitettiin ensiksi luokissa istumaan mahdollisimman kauas toisistaan, mikäli perseily jatkui, siitä seurasi luokkahuoneesta poistaminen, erityisryhmään joutuminen, jälki-istuntoa tai puhutteluja oppilaan ja/tai vanhempien läsnäollessa. Toisinaan oppilaita saatettiin siirtää eri luokkaryhmien sisällä, näin yhdellä esimerkiksi 7A -luokalle ei kasautunut kaikki ylivilkkaat oppilaat, samalla nämä kuppikunnat saatiin hajautettua toisistaan opiskelun ajaksi.

Eivät nämä koulut, opettajat tai rehtorit huvikseen puhu median suulla, se kertoo jostain suuremmasta ongelmasta, ilmiöstä tai muutoksesta käyttäytymisessä. (taustalla voi olla hätähuuto lapsiperheille, auktoriteettiongelmat, kurinpitokeinojen kaventuminen jne..)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 977

Ite menin kouluun 90- luvun lopulla ja kävin hyvin konservatiivisen maalaiskoulun. Olisi media saanu sen koulun tavanomaisena pidetyistä toimintatavoista aika mehukkaita juttuja, mutta sillon ei jeesusteltu edes niistä asioista mistä jälkikäteen ajatellen ehkä olisi pitänyt.

Edelleen tuo on ihan täysin normaalia käytöstä jos lasten leikit jatkuu tunnin puolella. Tässä mediahysteriassa nyt on pääpointtina lasten normaalin leikkimisen politisoiminen joksikin wokeksi ja esittäminen jonain ihan uutena juttuna. Kurinpidolliset ongelmat on ihan tästä asia erikseen ja niitä on ollut koko ajan suomessa muodossa tai toisessa. Tässä on ihan samoja kaikuja mitä oman lapsuuden jeesusteluissa, sillon tosin asiaa ei onneksi politisoitu vaan esitettiin jotain muuta "lapsen kehitykselle haitallista" "lasten yleiskunnolle haitallista" jne.

Opettajiston sanomisia kohtaan mulla on ihan omat epäluulot, mitkä johtunee ehkä enemmänkin omista kokemuksista opettajista kuin mistään muusta. Olivat kyllä sillon mestareita selittämään asioita ihan muuksi mitä ne todellisuudessa olivat, eikä heidän oikeustajussakaan kovinkaan paljon kehumista ollut. Poikia sai paiskoa ihan miten sattuu rangaistukseksi ja huutaa kurkku suorana mitättömistäkin asioista, tytöille sanottiin soosoo vaikka kuinka törkeesti olisi toiminut.
 
ravallo

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 535
Koulussa ylipäänsä on aika paljon eroa siinä miten helposti asiat nousee sieltä koulumaailmasta iltalehteen. Ei ysärillä välitunnin jutut nousseet valtakunnan mediaan jos ei joku kuollut tai vammautunut, eikä aina silloinkaan. Tuo Therianjuttukin on näitä loppukesän tarinoita kun iltapäivälehdillä on vielä kesän jäljiltä vähän hiljaista ja tarvii raapia kattilanpohjasta jotain myllytettäväksi. Tuo on herkullinen, koska siinä mainitaan triggertermi "identiteetti", joka takaa hyvät pöhinät potentiaalisesti viikkokausiksi.
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
1 238
Tämä liittyy YLE:n joten laitoin tämän YLE-ketjuun, mutta lainaan sen myös tänne koska kyse on syvän päädyn woke-paskasta.
YLE jatkaa mädännäisyyden levittämistä veronmaksajien piikkiin.

Uudessa YLE Kioskin Crazians podcastissa pakkosyötetään uusia jenkeistä apinoituja woke-termejä. Nyt pottunokille saarnataan siitä kuinka olla "valkoinen liittolainen" ja äärivasemmiston salaliittoteorian olemassaoloa ei pitäisi joutua enää perustelemaan ellei siitä "erikseen makseta".
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 640
Aikamoisen äärioikeistolaista ajatella, että rakenteellinen rasismi on äärivasemmistolainen salaliittoteoria. Esimerkiksi romanit törmäävät siihen jatkuvasti, mutta natsahtelevien mielestä se on oikeutettua toimintaa eikä rasismia.

Rakenteellinen rasismi

Rakenteelliseksi rasismiksi sanotaan instituutioissa ja yhteiskunnan toimintatavoissa vaikuttavaa rasismia.

Se voi ilmetä esimerkiksi siten, että huivia uskonnollisena tunnusmerkkinä käyttävät opiskelijat ohjataan opinnoissa automaattisesti hoivatyöhön, eikä esimerkiksi harkita opiskelijan kiinnostusta ja koulumenestystä mahdollista lääkärin uraa varten.

Toisena esimerkkinä voi pitää asunto- tai työmarkkinoilla ilmenevää rasismia, kun vuokranantajat tai työantajat suosivat suomenkielisiä nimiä.

Rakenteellinen rasismi voi vaikuttaa pysyvästi ihmisen mielialaan, mielenterveyteen ja luottamukseen yhteiskuntaa kohtaan.
...taikka työnantajat karttavat romaneja.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 640
Sanoisin että romput enemmän karttaa sitä työntekoa
Esimerkki rakenteellisestä rasismista
"Rakenteellinen rasismi perustuu valtasuhteisiin. Niiden myötä toisenlaisina ja ei-valkoisina nähdyt henkilöt kategorisoidaan kulttuuriseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen marginaaliin. Rasismi ei siis ole aina tietoista tai yksilöiden välillä tapahtuvaa toimintaa, vaan se on myös yhteiskunnan rakenteissa. "
 
Liittynyt
14.05.2021
Viestejä
380

Eli romput kun ovat ihmisryhmänä laiskaa ja rikollista sakkia eivätkä omasta halustaan työllisty tai ole millään tavalla rakentava osa yhteiskuntaa, on se rakenteellista rasismia. Heillä tuo rasismi on sisäänrakennettua kun ajatuksenaan on se, että kaikki heidän otimeentulo tulee tulla valkoisen miehen lompakosta.
 
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 977
Aikamoisen äärioikeistolaista ajatella, että rakenteellinen rasismi on äärivasemmistolainen salaliittoteoria. Esimerkiksi romanit törmäävät siihen jatkuvasti, mutta natsahtelevien mielestä se on oikeutettua toimintaa eikä rasismia.

...taikka työnantajat karttavat romaneja.
varmaa niiden romanien pitäs ryhmänä tehdä jotain toisin. Ovat itse rakenteelisen rasisminsa kantava rakenne.
 
Liittynyt
05.08.2021
Viestejä
868
Aikamoisen äärioikeistolaista ajatella, että rakenteellinen rasismi on äärivasemmistolainen salaliittoteoria. Esimerkiksi romanit törmäävät siihen jatkuvasti, mutta natsahtelevien mielestä se on oikeutettua toimintaa eikä rasismia.

...taikka työnantajat karttavat romaneja.
Väitätkö että mustalaiset ovat syyttömiä ennakkoluuloihin ?
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
2 047
Mustalaiset tosiaan ovat erittäin rasistisia, joten saattaa heitäkin joku syrjiäkin. Tämän maan ainoan rasistisen murhan tekijäkin lienee rakenteellisen rasismin uhri?
 
ravallo

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 535
Eikös tuossa kiteydy koko rasismin perusongelma, eli jos mustalaiset on huomattavan usein työtävieroksuvia taparikollisia, niin oikeuttaako se kohtelemaan sellaisena niitäkin mustalaisia jotka ei ole?
 
Jengiliivi riittää siihen, että pidän ihmistä epäluotettavana. Heimovaatteet ovat vastaava tunnus. Se ei ole rasismia, vaan tervettä varautumista riskiin tulla puukotetuksi. Mutta käytöksellään on muutamakin tumma saanut luottamukseni, enemmän ja vähemmän olen ollut tekemisissä jo ala-asteelta saakka. Naapurissakin asuu, eikä ole parempaa naapuria koskaan ollut.
 
JLM

Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 978
Eikös tuossa kiteydy koko rasismin perusongelma, eli jos mustalaiset on huomattavan usein työtävieroksuvia taparikollisia, niin oikeuttaako se kohtelemaan sellaisena niitäkin mustalaisia jotka ei ole?
Perusongelma on se, että et voi etukäteen tietää onko se tapaamasi mustalainen työtävieroksuva taparikollinen vai ei. Ja toinen perusongelma on se, että jos päätät olla "hyvä ihminen" ja ohittaa todennäköisyydet, niin todennäköisyys sille että joudut maksamaan siitä itse kasvaa. Kukaan rasismista huutelijoista ei tule korvaamaan vahinkojasi mitä kärsit toimimalla heidän vaatimustensa mukaan. Ja tietysti jos saat puukosta niin voi mennä muutakin kuin rahaa jne. Kysymys onkin, millaisella riskillä voidaan vaatia ketään toimimaan tavalla minkä joku tulkitsee "ei-rasistiseksi". Toki se on ikävää niiden kannalta ketkä ovat kunnon väkeä, näiden on käytännössä todistettava olevansa sellaista. Se on myös mahdollisuus sille, että ne yhteisöt jossain vaiheessa keskustelisivat sisäisesti siitä, mistä ongelmat johtuvat. Vuosikausia sitten sitä keskustelua käytiin ihan julkisestikin (siinä oli mm. Kyösti Roth hyvin suorana romanikulttuurin pimeämpien piirteiden ja ongelmien suhteen). Se ei silloin tosin tainnut ihan hirveän paljoa vaikuttaa laajemmin, toiset romanivaikuttajat kun eivät kyenneet näkemään esim. väistämisvelvollisuutta ongelmallisena ilmiönä...
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
252 571
Viestejä
4 395 905
Jäsenet
73 009
Uusin jäsen
veks1

Hinta.fi

Ylös Bottom