Yllättävän nopeasti tuli taas toi uusin Drive to Survive kahlattua läpi. Ihan kivaa fiilistelyä kautta varten, vaikka mitään yllättävää tai särmää ei oikein ollut mukana. Kiinnostavinta taisi olla jotkut uusiin sopimuksiin liittyvät kohtaukset mm. Alonson suhteen, ja jotkut käänteet ja kommunikoinnit kisojen aikana, jotka on itse joko missannut tai unohtanut viime kaudelta.
Pienenä spoilerina sanottakoot, että Bottaksen poissaolo tuli yllätyksenä. Zhoun kolari käsiteltiin ja Vasseur heitti parit läpät, mutta muuten koko Alfa Romeo oli Williamsin ohella lähes tyystin kateissa koko ohjelmasta. Olisin odottanut, että Alfan lupaavasta alkukaudesta ja lässähtäneestä keskikaudesta olisi saanut helppoa draamankaarta, vaikka tavallaan kyllä sama kuvio toistui eräällä tavalla Ferrarin kohdalla. Kai omissa odotuksissa oli sitten sinivalkoiset lasit päässä. Bottas ei tainnut kertaakaan siis edes istua haastateltavien tuolille kameran eteen. Eipä sillä niin väliä, yllätti vaan.