F1 Yleiskeskustelu

Jäämiehen aika. Cmoren katsaus Kimin uraan. Aivan jäätävä epäonni kyllä McLaren aikana. 3 mestaruutta ei olisi ollut vääryys. Aikamoista sekoilua myös tuo Lotus aika palkka sekoiluineen. Värikäs hieno ura. :cool:
Itse olen aina pitänyt Kimiä tietyllä tavalla kolminkertaisena maailmanmestarina, koska McLaren -ajat olivat autosta, eivätkä niinkään kuskista kiinni, nämä ovat toki jossitteluja.
Jos, jos ja jos, entäs jos, mutta ansaitusti. :kippis:
 
Unohdinkin jo miten Todtin aikana ollaan siirrytty ajamaan lähes kokonaan Ranskassa. :think:

Täältä ne alkaa paljastumaan.

Iltalehti
Sulayem on ensimmäinen Euroopan ulkopuolelta tuleva FIA-pomo. Hänen visioissaan autourheilu kehittyisi halvempaan ja alueellisesti tasa-arvoisempaan suuntaan. Sulayem on myös luvannut auttaa nuoria kuskeja eteenpäin urallaan.
 
Aika jolloin ei ollut ratissa mitään datakarttoja yms. tauhkaa vaan kuski joutui tekemään tosissaan työtä ja lappaa pykäliä laatikosta ihan koko palkkansa edestä. Tehojakin omiin tarpeisiin, kun myllystä parkuu noin 1400hp. Tuon ajan , kun saisi takaisin.
 
Itse olen aina pitänyt Kimiä tietyllä tavalla kolminkertaisena maailmanmestarina, koska McLaren -ajat olivat autosta, eivätkä niinkään kuskista kiinni, nämä ovat toki jossitteluja.
Jos, jos ja jos, entäs jos, mutta ansaitusti. :kippis:
Yksi mestaruus meni vahvasti tallin piikkiin, kun ekan kisan olisi voittanut, mutta varikkorajoitin oli säädetty hieman yläkanttiin niin tippui kolmanneksi. Muistaakseni hävisi Schumille kahdella pisteellä sinä vuonna.
 
Lähes ärsyttävän hyödytöntä triviatietoa osa 82:

Yuki Tsunoda on F1-historian ainoa kuski, joka on onnistunut voittamaan tallikaverinsa, saavuttamaan uransa parhaan sijoituksensa ja päihittämään nelinkertaisen maailmanmestarin ajamalla, sen jälkeen kun Hamilton hävisi kahdeksannen mestaruutensa.
 
Toto ja Vale juttelee menneistä vuosista:

Vähän hirtehistä huumoriakin, miettivät voittojen määrää ja Vale sanoo 10, Toto sanoo 10+1, "Sochi, the one i robbed from you". Eli tallimääräyksellä menetetty voitto.
 
Joo on niitä enemmän kuin 10, yksi taisi mennä rengasrikkoon pitkällä suoralla.
10 on kuitenkin toistaiseksi se virallinen määrä. Bottas on ymmärtääkseni tuloksellisesti kaikkien aikojen paras kakkoskuski F1:ssä "Parichello" oli kanssa hyvä Sumin kanssa.
 
Aika jolloin ei ollut ratissa mitään datakarttoja yms. tauhkaa vaan kuski joutui tekemään tosissaan työtä ja lappaa pykäliä laatikosta ihan koko palkkansa edestä. Tehojakin omiin tarpeisiin, kun myllystä parkuu noin 1400hp. Tuon ajan , kun saisi takaisin.

Olihan noissa potkua, mutta äänet aika lailla samaa tuubaa kuin tänäkin päivänä. Kyllä ykkösten kulta-aikaa oli ysärin alkupuoli, kun radalla vielä oli 3-3.5 litrasia V10- ja V12-myllyjä kirkumassa kilpaa.
 
Oikeasti ne äänet kuulostaa tältä. Tässäkin tosin ekotehot käytössä.

Animaatio Kimin urasta herran itsensä kertomana.

"I think sleeping is underrated"

Eniten kisastartteja Ferrari-kuskeista Schumin jälkeen.
 
Oikeasti ne äänet kuulostaa tältä. Tässäkin tosin ekotehot käytössä.

Joo ei tee mulle oikein mitään noi äänet, vaikka toikin on sentään V6 eikä rivinelonen, kuten esimerkiksi bemarin turbokauden vekottimet. Jos yhdellä autolla pitäis kertoa miltä F1 mulle kuulostaa, niin tältä:

Ja siitä jos taaksepäin mennään noihin oldskooleihin vekottimiin, niin esim. BRM:llä oli paljon hienolta kuulostavia pelejä:
 
Verstappen teki uransa kannalta ratkaisevan päätöksen jo 16-vuotiaana, elokuussa 2014, kun hän liittyi Red Bullin junioritalliin. Pöydällä oli tuolloin myös Mercedeksen tarjous.

Vaikka Verstappenin ja Red Bullin yhteinen taival on jo nyt varsin pitkä, molemmat osapuolet toivovat, että se jatkuisi vielä pitkälle tulevaisuuteen. Verstappen esitti viime viikonloppuna ajetun Abu Dhabin GP:n jälkeen toiveen, että saisi edusta tallia vielä ainakin 10–15 vuotta.
– Talli tuntuu kuin perheeltä. Olen erittäin onnellinen. Voin olla oma itseni, mikä on tärkeää. Kyse ei ole vain F1:stä. Voimme pitää hauskaa ja nauraa yhdessä, mikä on myös tärkeää. Suorituskyvyn lisäksi on tärkeää nauttia siitä, mitä tekee, Verstappen sanoi torstaina järjestetyssä FIAn gaalassa.

Ainakaan tallipomo Christian Horner ei panisi pahakseen, mikäli Verstappen sitoutuisi talliin pitkällä tähtäimellä.
– Ihmissuhteissa ei ole kyse sopimuksista. Max tuli talliin poikana, ja hän on kasvanut tallissa mieheksi. Meidän välinen suhteemme ja luottamuksemme on jotain arvokkaampaa kuin pala paperia. Odotan innolla, että saamme kilpailla yhdessä Maxin kanssa vielä monia vuosia, ja uskon, että parhaat vuodet ovat vasta edessä.

Red Bullin pääomistajan Dietrich Mateschitzin neuvonantajana moottoriurheiluasioissa toimivan Helmut Markon mukaan jatkosopimus saatetaan allekirjoittaa hyvinkin pian.
Verstappenin on määrä vierailla Red Bullin päämajassa vielä ennen joululomalle vetäytymistä, ja mukana on myös hänen managerinsa Raymond Vermeulen.
– Katsotaan. Keskustelemme jatkosopimuksesta, ja mahdollisesti lyömme sen jo lukkoon, Marko sanoi Motorsport-Totalin mukaan ja viittasi tulevaan tapaamiseen.

– Hän on nopein, tasaisin ja aggressiivisin kuljettaja, joka meillä on koskaan ollut.

Pelkoa siitä, että joku muu talli, varsinkaan Mercedes, onnistuisi nappaamaan Verstappenin, ei Markon mukaan ole näköpiirissä.
Markon mukaan Verstappen on esimerkiksi sanonut, että kulkisi mieluummin taksilla kuin istuutuisi Mercedekseen.
– Silverstonessa tuhoutui liian paljon.
 
Tai sit vaan puolet kapeammat gummit alle.

Kukaan ei halua nähdä sitä. Ja sitä paitsi, mekaanista pitoahan nimenomaan pitäisi lisätä, että lähellä ajaminen ja ohittaminen onnistuisi helpommin. (muuten kuin sukeltelemalla apexiin edes yrittämättä selvitä mutkasta kunnialla :rofl:)

Mieluummin näkisin että sieltä mutkasta voidaan lähteä ihan toisen auton perseessä kiinni ja yrittää ohitusta luonnollisen imuavun avulla ja heitettäis se DRS romukoppaan. Sen avulla tapahtuvat ohitukset ovat aika teennäisiä kuitenkin.
 
Sitähän nyt uusilla säännöillä tavoitellaan. Likaisen ilman minimointia. DRS nyt toki vielä jää, mut mahdollista, että poistetaan, jos homma toimii?

Edit: itse tavallaan tykkäsin "kers-napista". Siinä oli ainaki teoriassa sellainen taktinen elementti. Extra-energiaa oli hetkeksi käytettävissä ja oli kuskin käytettävissä eikä moottoriohjelman. Toki käytännössä se oli aina samassa paikassa, mut jos pysty säästeleen oikeaan kohtaan ja edelläoleva puolustaessaan oli tuhlannut aiemmalla suoralla, niin..

Periaatteessa sama ku DRS, mut sen käyttöä ei ollu rajoitettu tietylle kohtaa radasta.
 
Viimeksi muokattu:

Kers oli vain muutamalla kuskilla. Fisichella muistaa varmasti erään kisan Spa:ssa. Ihan varmasti vitutti, kun Kimillä oli kers ja hänellä ei ja voitosta taisteltiin koko kisa.
 
Tunnelmani Verstappenin mestaruuden jälkeen:

:sparty:

Ensimmäinen kiinnostava asia koko lajissa vuosiin Mersun ja Hamiltonin yksipuolisen ylivoiman jälkeen.
 
Mikään ei ole niin "Hamiltonmaista" kuin uhriutua muutaman kuukauden ajan ja teeskennellä harkitsevansa uran lopettamista, jotta ihmiset anelisivat häntä jatkamaan.
Kyllä se sinne gridiin ilmestyy kuten ennenkin, mutta saattaa venyttää "päätöstä" pitkälle.
 
Pelkään pahoin että näinhän siinä tulee käymään.

Maaliskuussa kauden avajaisiin astelee viittaa olallaan kantava, voimaantunut Sir Hanhi 8.0 ja kyykyttää muita väärin olemisesta.

Toivottavasti ei jatkaisi.
 
Hyvältä kun tuntuisikin Hamiltonin lopettaminen, niin eiköhän hän sitä kahdeksatta mestaruutta halua. Nyt on tasoissa Schumin kanssa, ohi pitäisi mestaruuksissakin päästä.

Jotenkin jännä muutenkin tuo lopettamisella uhkailu, nyt kun mestaruus "vietiin pois".
Itse olisin tuosta tympääntyneenä voiton janoisempi, kuin ennen.
Ja haluaisin ensi kaudella voittaa mestaruuden, näyttääkseni, että viime kaudella oli tapahtunut virhe.
 
Kers oli vain muutamalla kuskilla. Fisichella muistaa varmasti erään kisan Spa:ssa. Ihan varmasti vitutti, kun Kimillä oli kers ja hänellä ei ja voitosta taisteltiin koko kisa.
Joo, muistan ton. Mut toisaalla se oli tallien oma päätös, toi kuite ainaki painoa lisää. Jotku päätti olla ottamatta käyttöön.
 
Mikään ei ole niin "Hamiltonmaista" kuin uhriutua muutaman kuukauden ajan ja teeskennellä harkitsevansa uran lopettamista, jotta ihmiset anelisivat häntä jatkamaan.
Kyllä se sinne gridiin ilmestyy kuten ennenkin, mutta saattaa venyttää "päätöstä" pitkälle.
Verstappen uhriutu ennen vikaa kisaa, kisan aikana ja jälkeen (vaikka voitti kyseenalaisesti).
 
Mikään ei ole niin "Hamiltonmaista" kuin uhriutua muutaman kuukauden ajan ja teeskennellä harkitsevansa uran lopettamista, jotta ihmiset anelisivat häntä jatkamaan.
Kyllä se sinne gridiin ilmestyy kuten ennenkin, mutta saattaa venyttää "päätöstä" pitkälle.
Tai sit mersumaista. Otetaan nyt tästä tappiosta kaikki näkyvyys irti.

Edit: oho, anteeksi. Kännykällä täs naputtelen. Tuli puolivahingossa useampi viesti putkeen sen sijaan, että samaan olis editoinu...

Edit2: Itse haluaisin nähdä Hamiltonin nyt jossain toisessa tallissa. Ei sit vasta uran ehtoopuolella. Kimiki voitti (osakilpailun) kolmessa eri tallissa.
 
Viimeksi muokattu:
Jotenkin jännä muutenkin tuo lopettamisella uhkailu, nyt kun mestaruus "vietiin pois".
Itse olisin tuosta tympääntyneenä voiton janoisempi, kuin ennen.
Ja haluaisin ensi kaudella voittaa mestaruuden, näyttääkseni, että viime kaudella oli tapahtunut virhe.

On se todennäköisesti sitäkin, ei nuo sulje toisiaan pois. Eikä ekan kisan jälkeen enää tästä kaudesta puhuta.
 
Eikä ekan kisan jälkeen enää tästä kaudesta puhuta.
Tuosta olen eri mieltä. Kyllä tämä kausi jää ainakin oman mieleeni todella hyvin.
Ja varmasti Lewiksen faneille myös, kuten Kimin faneille ne melkein mestaruudet McLaren kaudella.

Sekä jos ensi kaudella tulee voittoja, joissa suurin tekijä on tuomaristo, varmana palaa vuoden -21 viimeinen kisa mieleen.

Tämä kausi oli tietysti myös mielenkiintoinen, kun me tavan tallaajatkin saatiin osa tuomariston/tallipäälliköiden radioliikenteestä kuulla.
 
Nyt on sama huhu noteerattu Helsingin Sanomissakin.
Olisi kieltämättä kova juttu, mutta luulenpa, että Hamilton haluaa lopulta päättää uransa vuolaaseen kiitospuheeseen tiimiradiossa. Toisaalta kuinkakohan vapautunut Valtteri taas yhdellä yksivuotisella pahvilla olisi, jos Mersulle palaisi? Menisi kyllä varmasti heti, mutta silti.
 
Jaa-a. Ensinnäkin Mersun pitäis ostaa Valtterin soppari Alfalta(jonka pitäis kans kaivaa tilalle uus kuski, ehkä GIO olis helppo e-formuloista saada takas) . Jos.. siis jos ylipäätään skenaario tulis toteen, niin tuskin yhden vuoden sopparin vuoksi tapahtuis mitään kummankaan puolelta. Ihan 100-varmasti Bottas ei Russelia paskempaa lappua kirjoittaisi. Täytyy nyt sen verran itsekunnioitusta olla. Mersun kannalta taas yksvuotinen olis melko tyyris. Muutenki tossa olis pelimerkit Bottaksella, ku on se, jolla kokemusta autosta.
 
Viimeksi muokattu:
Juu ihan varmasti lopettaa. Samoin kuin idolinsa Senna lopetti '89 ja '92.
 
Jaa-a. Ensinnäkin Mersun pitäis ostaa Valtterin soppari Alfalta(jonka pitäis kans kaivaa tilalle uus kuski, ehkä GIO olis helppo e-formuloista saada takas) . Jos.. siis jos ylipäätään skenaario tulis toteen, niin tuskin yhden vuoden sopparin vuoksi tapahtuis mitään kummankaan puolelta. Ihan 100-varmasti Bottas ei Russelia paskempaa lappua kirjoittaisi. Täytyy nyt sen verran itsekunnioitusta olla. Mersun kannalta taas yksvuotinen olis melko tyyris. Muutenki tossa olis pelimerkit Bottaksella, ku on se, jolla kokemusta autosta.
Piastri todennäköisempi kuin bottas tässä kohtaa jos vakavasti puhutaan, tuon jutun voinee pistää samaan sarjaan Häkkisen sapattivuoden lopettamisen kanssa
 
Jotenki en osaa edes kuvitella Hamiltonia muissa sarjoissa. Vrt. Räikkönen ja Alonso. Rakentanut ykkösissä sellaisen jumalmoodin, että jos ei oliskaan tarpeeksi hyvä muualla, nii tipahtaisi kuolevaisten joukkoon. Kahdella mainitulla ei ole/ollut ko. ristiä kannettavanaan ja ovat onnistuneet tekeen itsestään legendoja. Mut todellakin haluaisin Hamiltonin nähdä esim. Rally1 autossa, mut tuskin tulee tapahtuun.
 
Le Mansin tms saattaa käydäkin ajamassa, sellainen perushyvä kuski että ok tiimissä varmasti yleiskilpailun voittaisi. Mutta ei esittäisi mitään taianomaista kisassa.
 
"Perushyvä" kuski? Ihan mielenkiinnosta kuka sitten on oikein niinkuin hyvä kuski?
 
Jotenki en osaa edes kuvitella Hamiltonia muissa sarjoissa. Vrt. Räikkönen ja Alonso. Rakentanut ykkösissä sellaisen jumalmoodin, että jos ei oliskaan tarpeeksi hyvä muualla, nii tipahtaisi kuolevaisten joukkoon. Kahdella mainitulla ei ole/ollut ko. ristiä kannettavanaan ja ovat onnistuneet tekeen itsestään legendoja. Mut todellakin haluaisin Hamiltonin nähdä esim. Rally1 autossa, mut tuskin tulee tapahtuun.
Ei pärjäisi rallissa, Alonso on myös omat komenttinsa siitäkin heittänyt mahdollisista omista taidoista, että mikä siinä niin vaikeeta olisi. Sainz jr on varmasti parempi kuin Hämis tai Alonso, siis rallipolulla. Kimi myös paikotellen nopeampi kuin Loeb testipätkillä, kun muisti jo reitin. Se ennakon määrä millä mennään mutkiin...
 
Emmä mistään "'pärjäämisestä' puhunut. Realiteetit. Räikkönen kuite näytti, että itse auton osaa omaksua. Rallissa vaa tarvii ne nuotit myös ja sopivan kartanlukijan. Ei sitä silti helposti edes powerstagella pohjia vedetä.

Tuosta pärjäämisestä, en odottanut Kimiltä mitään, mut oli kiva nähdä, että nollakokemuksella voitti edes niitä paskimpia kuskeja,jotka ollu pitempään sarjassa. Heistä ei varmaan(?) kukaan ole voittanut ekta?
 
olisi kyl aika unelma nähdä Hamilton, Verstappen, Alonso ja Räikkönen vetämässä koko suomen MM rallin läpi WRC kalustolla.
 
Eiköhän noi kaikki oo melkoisia vetomiehiä, varmasti jotenki luonnistuu olkoon laji mikä tahansa missä on ratti ja kaasu
 
Alkaa kuulostamaan nuo Bottas-huhut samalta kuin aikoinaan Kimin Ferrrari-huhut, Lotus-huhut, taas Ferrari-huhut yms. Ja aina ne toteutui. :)
 
Hyvältä kun tuntuisikin Hamiltonin lopettaminen, niin eiköhän hän sitä kahdeksatta mestaruutta halua. Nyt on tasoissa Schumin kanssa, ohi pitäisi mestaruuksissakin päästä.

Jotenkin jännä muutenkin tuo lopettamisella uhkailu, nyt kun mestaruus "vietiin pois".
Itse olisin tuosta tympääntyneenä voiton janoisempi, kuin ennen.
Ja haluaisin ensi kaudella voittaa mestaruuden, näyttääkseni, että viime kaudella oli tapahtunut virhe.
Hamilton ei ole tottunut taistelemaan mestaruuksista. Samaa efektiä mitä oli kauden puolessa välissä kun Red Bullilla kulki, Hamiltonhan oli aivan naurettava itkevä pikku tyttö radiossa joka kisassa. Lopulta sai sit pakan kasaan tosin ja ajoi hyvän kauden.
 
kaikkihan noi itkee tuolla aina jostakin.. jopa kimikin itki
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 195
Viestejä
4 547 743
Jäsenet
74 942
Uusin jäsen
jesse86

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom