F1-kausi 2020

dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
Dafuck.. Racing Point jatkaa osien käyttöä ja FIA ei osaa tehdä muuta kuin nuhdella..
F1:n hämärä kopiointikohu saa uusia kierroksia – FIA:n tuomaristo antoi nyt ”nuhtelut”

Min en ymmarra, nyt Fia vähän rotia siihen touhuun prkl.
Jarrujärjestelmät sai ostaa, joihin kiistellyt osat myös kuuluu, mutta Rellu tulkitsi osan niistä aeron puolisiksi osiksi, jolloin alkoi erilaiset tulkinnat aiheesta. Eihän tietenkään entinen Toro Rosso tai Haas ole ikinä saanut mitään etua aikasemmin, mutta ketään ei kiinnostanut, kun ei vauhti ollut liian lähellä kärkeä, joten tekopyhää toimintaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 349
Toisaalta jotain on tehtävä ettei mersu ole valovuosia muita edellä(tapahtui nyt silva 2:ssa mitä hyvänsä).
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
540
Eihän tietenkään entinen Toro Rosso tai Haas ole ikinä saanut mitään etua aikasemmin, mutta ketään ei kiinnostanut, kun ei vauhti ollut liian lähellä kärkeä, joten tekopyhää toimintaa.
Haas ja Alfa on ainakin hyötyny tänä vuonna ihan hemmetisti Ferrarista?
 
dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
Haas ja Alfa on ainakin hyötyny tänä vuonna ihan hemmetisti Ferrarista?
Haas:n aloitusvuosi oli se asia johon viittasin, oli myös silloin vittuilua asiasta, mutta ei ollut liian nopea...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
540
Haas:n aloitusvuosi oli se asia johon viittasin, oli myös silloin vittuilua asiasta, mutta ei ollut liian nopea...
Niin, ehkä sen asian Ferrari osasi hoitaa oikein ja ilmeisesti sääntöjenkin mukaan... - Halusin vain tuoda esille, että nämä satelliittitallit eivät välttämättä copy-paste:lla menesty..

Olikohan muuten tämä jälkimmäinen Silverstonen kisa jotenkin mersun taktikointia, jolla piilottelivat ylivoimaansa tms. Oliko nyt niin iso ero kelissä ja renkaissa vs. aiempi kisa? (ei, en ole katsonut kuin uutisklipit+kommentit täältä...)
 
dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
Niin, ehkä sen asian Ferrari osasi hoitaa oikein ja ilmeisesti sääntöjenkin mukaan... - Halusin vain tuoda esille, että nämä satelliittitallit eivät välttämättä copy-paste:lla menesty..

Olikohan muuten tämä jälkimmäinen Silverstonen kisa jotenkin mersun taktikointia, jolla piilottelivat ylivoimaansa tms. Oliko nyt niin iso ero kelissä ja renkaissa vs. aiempi kisa? (ei, en ole katsonut kuin uutisklipit+kommentit täältä...)
Pirellin trollilta tuo eniten haiskahtaa, että kuinka moni talli joutuu ongelmiin renkaiden paineiden kanssa. Nyt oli vielä pehmeämmät renkaat, jotka lämpenee helpommin ja siihen vielä minimipaineen nosto. Kaikki renkaat oli siis pykälän pehmeämpää seosta kuin viikko sitten.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
540
Kaikki renkaat oli siis pykälän pehmeämpää seosta kuin viikko sitten.
Hmmm... Max lähti siis valkoisella? ja Bottas vaihtoi ekalla varikkokäynnillään valkoiset alle?

Kuitenkin koostetta katsoessa Bottas jäi Maxille sillä stintillä vaikka Maxilla wanhat renkaat ja vaikka normisti mese on vähintään puoli sekkaa/kierros nopeampi... (asiavirheitä varmaan sisältää edellinen koska hyppivä MTV3-kooste, oma keskittymättömyys ja Juusela...) - Vai oliko tallin strategiassa sittenkin tosiaan virhe... - Noh, seuraava kisa kertoo taas totuuden... Hämis paalu/voitto/nopein kierros...

--
 
Tais Tapin ajotyyli pelastaa, ei myöskään voi erityisemmin muutoksia kesken kisan tehdä, vaikka voi säätää varikolla renkaiden vaihdon aikana.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
540
Tais Tapin ajotyyli pelastaa, ei myöskään voi erityisemmin muutoksia kesken kisan tehdä, vaikka voi säätää varikolla renkaiden vaihdon aikana.
Varauksella hyväksyn selityksen mutta... miten muka Mesen hemmetinmoinen ylivoima kuihtui muka viikossa? - Keli+Renkaat? - Eli Pirelli määrää tahdin säiden kera? (ei uskottavaa, mutta lienen väärässä...)

Mielenkiintoista nähdä tulevien kisojen voimasuhteita... Voihan tosiaan olla, että RB on löytänyt jotain uutta renkaiden säästämiseen... Säästämättä liikaa nopeutta... Se olisikin hienoa! Max pesee Hämiksen vielä tänä vuonna!
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
525
Jarrujärjestelmät sai ostaa, joihin kiistellyt osat myös kuuluu, mutta Rellu tulkitsi osan niistä aeron puolisiksi osiksi, jolloin alkoi erilaiset tulkinnat aiheesta. Eihän tietenkään entinen Toro Rosso tai Haas ole ikinä saanut mitään etua aikasemmin, mutta ketään ei kiinnostanut, kun ei vauhti ollut liian lähellä kärkeä, joten tekopyhää toimintaa.
Jarrut saa ostaa, jäähdytyskanavia ei (enää tällä kaudella). Tästä ei ole ollut mitään Renaultin tai kenenkään muunkaan tulkintoja.

Racing Point sai CAD-mallit jäähdytyskanaviin Mersulta ennen kuin tuli päätös siitä, että niitä osia ei saa enää hankkia muilta talleilta. Takajarrujen jäähdytyskanavien CAD-mallit he saivat jo 2018, mutta eivät käyttäneet niitä 2019, koska ne eivät toimineet sen kauden aeromallissa. Nämä takakanavat siis tuomittiin laittomiksi ja niistä he saivat nuo sakot ja pistemenetyksen. Edessä he käyttivät Mersulta hankittuja jäähdytyskanavia jo viime kaudella. On FIA:n mukaan ihan uskottavaa, että nämä nykyiset on kehitetty sen viime kauden version pohjalta, tai ainakin heillä on dataa tehdä tuollaiset. Ei voi määrätä unohtamaan jotain viime kaudella laillisesti opittua. Syyt kevyehköön rangaistukseen on siinä, että FIA ei ollut tutkinut tätä asiaa riittävästi kun hyväksyivät Racing Pointin esityksen ennen kautta. Sen lisäksi säännöissä on liian paljon epäselvyyttä tämän tyyppisen tilanteen osalta. FIA:n mielestä tuo jo annettu sakko ja pistemenetys on riittävä rangaistus. Voivat jatkaa vaikka kauden loppuun näillä nykyisillä jäähdytyskanavilla ilman lisäseuraamuksia.

Tavallaan väärin kun ylipäätään saavat penaltia FIA:n virheistä.
Niin, ehkä sen asian Ferrari osasi hoitaa oikein ja ilmeisesti sääntöjenkin mukaan...
Siinä ei tarvinnut osata mitään. Uusi talli voi tulla mukaan täysin edellisen kauden ostoautolla ja niin Haas teki.
 
omenanraato

Team Tesla
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
4 472
Toi on just se mitä en ymmärrä ja mun mielestä racing pointin heppu sanoi aika hyvin sen vertauksensa. Eli olit 19v ja joit kaljan viime vuonna. Tänä vuonna laki muuttuikin, että vasta 20 vuotias saa juoda, joten sua rangaistaan siitä viime vuonna juodusta kaljasta.

Ei mun mielestä tässä ole mitään järkeä, että viime vuonna ne sai vielä ostaa, he olivat ostaneet jo aikaisemmin. FIA hyväksyy asian. Ni ei siitä voida tänävuonna alkaa marisemaan. Ymmärtäisin et tammikuussa ois ostettu. Sillon sakot sais mennä mersullekin. Nyt ei kellekään.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 522

Ei toi sun vertauskuva oikein toimi, kun tässä RP osti sen osan tämän vuoden autoon tietäen, että tämän vuoden autoissa sen pitää olla itse kehitetty.
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
466
Öh? Ferrari sai pitää sääntöjen vastaisen moottorinsa koko viime kauden, eikä sitä rangaistu mitenkään. Eikä nyt ole kyse siitä, että RP olisi kopioinut koko auton, vaan ainoastaan yhdet osat, jotka vielä viime kaudella sai ostaa toiselta tallilta.

Ferrarin viime kauden moottori oli paljon isompi sääntörikkomus, kuin mikään mitä RP on tällä kaudella tehnyt.

Nythän tallit ihmettelevät vain rangaistusta, kun siinä tavallaan todetaan että samanaikaisesti sääntöjä on rikottu ja ei ole rikottu. Selkeyttä tuohon lähinnä halutaan, jotta tallit tietävät jatkossa, että mitä saa tehdä ja mitä ei.
Etkö tajunnut että puhuin koko auton kopioinnista? Se että kyse on vain jarrujen jäädytyksestä niin se määrittelee Oikarisen mukaan koko auton aerodynamiikan. Ilmeisesti ymmärsit viestini pointin väärin. Se että Ferrari teki protestin niin vittasin siinä viime kauden moottoriin. Se ei ole niin iso juttu kuin että joku kopioi koko auton vaikka väitit ihan muuta.

Viestini pohjaa täysin Ossi Oikarisen sanoihin. Kun kerran uskallat sanoa hänen sanojaan vastaan niin kysy häneltä. Kaikki nämä mitä nyt sanoin tässä ja aiemmassa niin ovat C Moren ja MTV3:n lähetyksistä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 765
Varauksella hyväksyn selityksen mutta... miten muka Mesen hemmetinmoinen ylivoima kuihtui muka viikossa? - Keli+Renkaat? - Eli Pirelli määrää tahdin säiden kera? (ei uskottavaa, mutta lienen väärässä...)

Mielenkiintoista nähdä tulevien kisojen voimasuhteita... Voihan tosiaan olla, että RB on löytänyt jotain uutta renkaiden säästämiseen... Säästämättä liikaa nopeutta... Se olisikin hienoa! Max pesee Hämiksen vielä tänä vuonna!
On noita kisoja ollu menneisyydessäkin missä RB pärjännyt hyvin ja mersulla renkaiden kanssa ongelmia. Etenkin kuumat kelit ja renkaita rasittavat kisat. Tuollahan oli nyt lämpöisempää kuin viime vkl ja renkaat oli pykälän pehmeämpää seosta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 376

Kuinkahan usein aika-ajot on voitettu muulla kuin pehmeimmällä seoksella?
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
604

"
It is understood some of Mercedes’ rivals are concerned about its involvement in the case, having supplied Racing Point with brake ducts six days after they stopped being a non-listed part in January.

Mercedes supplied the brake ducts to Racing Point as spares for pre-season testing, but the FIA stewards said it did not deem the part transfer to be a significant regulation breach as it did not offer any additional information to Racing Point that it did not already had.

"
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 844
Lähde? Jos RP osti nuo 2018, miksi ne eivät olleet käytössä jo 2019 autossa ja miksi mersu toimitti vielä 2020 puolellakin uudet mallit RP:lle?
FIAn tuomio tuli! Mercedeksen kopioinnista syytetty Racing Point menettää MM-pisteitä – talli tuomittiin myös sakkoihin ja tuolta lainaus:
Racing Point käytti viime vuoden RP19-autossaan Mercedekseltä hankittuja etujarrujen jäähdytysputkia, joita muokattiin niin, että ne olivat sopivat autoon. Takajarrujen jäähdytysputkien kohdalla toimittiin toisin: ne Racing Point suunnitteli RP19-autoon itse, sillä Mercedekseltä hankittujen jäähdytysputkien ei katsottu olleen sopivia autoon, jonka kaltevuuskulma on erilainen kuin Mercedeksen.
Kun Racing Point alkoi sitten suunnitella tämän vuoden RP20-autoa, talli päättikin ottaa käyttöön Mercedekseltä saadut suunnitelmat myös takajarrujen jäähdytysputkiin.
 
Liittynyt
22.10.2019
Viestejä
1 337
Etkö tajunnut että puhuin koko auton kopioinnista? Se että kyse on vain jarrujen jäädytyksestä niin se määrittelee Oikarisen mukaan koko auton aerodynamiikan. Ilmeisesti ymmärsit viestini pointin väärin. Se että Ferrari teki protestin niin vittasin siinä viime kauden moottoriin. Se ei ole niin iso juttu kuin että joku kopioi koko auton vaikka väitit ihan muuta.

Viestini pohjaa täysin Ossi Oikarisen sanoihin. Kun kerran uskallat sanoa hänen sanojaan vastaan niin kysy häneltä. Kaikki nämä mitä nyt sanoin tässä ja aiemmassa niin ovat C Moren ja MTV3:n lähetyksistä.
Tottakai tajusin että puhuit koko auton kopioinnista, mutta mielestäni siitä tässä ei ole kyse.

Oikarinen ei ole tietenkään täysin väärässä, mutta hänellä ei ole kyseisestä tapauksesta mitään erityistä sisäpiiritietoa. Jos olet lukenut tähän tapaukseen liittyviä tietoja, niin RP suunnitteli autoaan siten, että ne jäähdytysputket soveltuvat siihen. RP on jo vuosia käyttänyt Mersulta ostamiaan osia, joiden "ympärille" autoa on muilta osin rakennettu. Pelkistä jäähdytysputkien ostamisesta ei todellakaan voi päätellä, että RP olisi ostanut ja kopioinut koko auton Mersulta. Eivätkä muutkaan tallit ole tässä protestoineet koko auton kopioimista, vaan nimenomaan edelleen on kyse vain jäähdytysputkista.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Kyllä Mersu näytti tuossa viime kisassa sen että Bottas on kakkoskuski, veikkaanpa että jos Hamilton ois ollut edellä niin oltaisiin nähty aika varmasti tallimääräys.
 
mittari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.03.2020
Viestejä
1 152
Kyllä Mersu näytti tuossa viime kisassa sen että Bottas on kakkoskuski, veikkaanpa että jos Hamilton ois ollut edellä niin oltaisiin nähty aika varmasti tallimääräys.
Ai ettei saa kisailla keskenään?
 
mittari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.03.2020
Viestejä
1 152
Hamilton pelattiin taktiikalla edelle, hieman sama tilanne kuin kimillä Monacossa kun sepi tuli ohi. Bottaksella oli kakkoskuskin taktiikka.
Jossain väitettiin että kun bottas tuli eka varikolle niin tiimi näki että rengas ei ollut kulunut niin paljon kun luultiin. Joten hamiltonia uskallettiin ajattaa kauemmin. Mutta joo kyllä Hamilton on ykkönen mersulla ja miksei olis.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
540
On noita kisoja ollu menneisyydessäkin missä RB pärjännyt hyvin ja mersulla renkaiden kanssa ongelmia. Etenkin kuumat kelit ja renkaita rasittavat kisat. Tuollahan oli nyt lämpöisempää kuin viime vkl ja renkaat oli pykälän pehmeämpää seosta.
Toki menneisyydessä... mutta näillä säännöillä siis?... - Ja kyseessä oli ny sama rata, hieman eri lämpötila+eri renkaat... Jos on noin pienestä kiinni, niin sitten olisin Mersulla tosi huolissani... - Epäilen tosin olevan vain väliaikainen ongelma ja mese vie tämänkin kauden näytöstyyliin...
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 187

No virheitä sattuu? Mikä tässä on niin ihmeellistä? Hyvä vain, että "voittamaton" Mercedes ei olekkaan voittamaton. Lisäksi rengapaineita käskettiin korkemmaksi. Kyllä, se on todella pienestä kiinni.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
540
No virheitä sattuu? Mikä tässä on niin ihmeellistä? Hyvä vain, että "voittamaton" Mercedes ei olekkaan voittamaton.
Öh, ei tarvi hermostua... Ja olen samaa mieltä, että hyvä ettei yksi talli dominoi... - Alunperin vain ihmettelin miten muutos voi tapahtua viikossa? Kun muuten toiset tallit ovat olleet yli puoli sekkaa per kiekka kokoajan jälessä? - Tarvittiin siis Pekka Poudan ennustama pikahelle ja Pirellin pehmeämmät renkaat ni tuo ero onkin yhtäkkiä sulanut... - Jos tätä O.Oikariselta kysytään niin vastannee jotain ihan muuta... Varmaan selittää, että RB on jo pitkään kehittänyt autoaan ja toi tähän toiseen Sliverin kisaan uuden aeropaketin... tms... Normistihan takaa-ajavat tallit eivät voi saada viikossa toista kiinni puolella sekunnilla... Ehkä kaudessa mutta ei viikossa...

En tiedä - Ihmettelin siis vain yht'äkkistä mesen "sulamista", joka siis on todella toivottavaa!!!

peace!
 
Olihan Mersulla renkaiden kuluman kanssa RB:tä enemmän ongelmia jo edeltävässä kisassa, mutta silloin käytössä olleet kovemmat renkaat mahdollistivat Mersujen kovemman vauhdin. Pykälää pehmeämmät renkaat ovat oikeasti todella paljon pehmeämpiä ja kuumempi keli vielä korostaa sitä eroa renkaiden kuluman suhteen.

Ei tässä nyt mitään niin kauhean ihmeellistä ole.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 765
En tiedä - Ihmettelin siis vain yht'äkkistä mesen "sulamista", joka siis on todella toivottavaa!!!
Tuossa vähän tarkempaa tietoa syistä miksi rengas ei oikein kestänyt:

Lyhyesti:
Huomasivat harjoituksissa, että eturengas ottaa liikaa vahinkoa. Siirsivät kuormaa vähän taakse joka auttoi -> aiheutti toisen ongelman.
Eli eivät saanet autoa sillail balanssiin että renkaat ois kestäny.

Hyvä huomio artikkelissa että Charles ajoi Ferrarilla yhellä stopilla :)

Barcelonassa 30 astetta päivä lämpötilat.. vaativa rata myös renkaille.
 
Liittynyt
07.06.2017
Viestejä
466
Saa nähdä että miten tämä kausi etenee kun korona on taas nousemassa. Saako ne viestyä kauden läpi vai ei. Kunhan saavat ajattelua 8 kisaa niin se riittää. Jos korona tekee sen jälkeen ajamisesta mahdotonta niin ei haittaa enää. Toki toivon että kausi saadaan ajattelua loppuun eli sinne joulukuulle asti. Odotan etenkin Nürburgringin kisaa että ajetaanko siellä kuivalla, märällä vai nastoilla. Saisi Pirelli ja tallit haastetta kun maassa olisi vähän lunta ja autoihin täyden sadekelin renkaat. Ehkä niihin pitäisi vielä lisätä nastat. Sitten kesken kisan kun tulisi vähän lunta niin kaaoso olisi valmis.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
604
Liittynyt
19.08.2019
Viestejä
170

Ei koronalla ole mitään väliä, kunhan kuskit eivät Perezin tapaan ala sooloilemaan. Ei se itsestään tuonne rata-alueelle kuplan sisälle tule.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
995

11.8
"joo meillä on selkeä kanta tähän asiaan ja ollaan protestoimassa asiasta FIAlle"

12.8
"FIAn päätös oli selkeä ja olemme tyytyväisiä ratkaisuun"

:sholiday:

edit: McLaren veti myös valituksen pois. Ainoastaan Ferrari ja Renault ovat enää viemässä asiaa oikeuteen asti.
Hassusti Mersun asiakkaat jättäytyivät pois.
 
Liittynyt
22.10.2019
Viestejä
1 337
Se kyllä olis tiukkaa kisaa, eikös autojen kehitykset oo jäissä ens kaudelle? Et suht samat autot vielä yhden kauden.
Ei kai kehitys kokonaan jäissä ole, mutta sääntömuutokset ei astu voimaan vielä ensi kaudella. Muutoin saa kehittää normaaliin tapaan, paitsi tuon keväisen tauon aikana, jolloin kehitys oli tarkoin rajattua. Voin toki muistaa tämän väärinkin, eli korjatkaa jos joku tietää paremmin.

Monien mielestä tämä tarkoittaa, että Mersu on väkisinkin ylivoimainen ensi vuonna, mutta itse ainakin koen, että vuosi lisää samoilla säännöillä antaa muille mahdollisuuden ottaa Mersua kiinni, koska muiden lienee helpompi parantaa. Mersu on jo niin hyvä auto nykyisten sääntöjen puitteissa, että siitä on vaikeampi löytää parannettavaa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
604
Eikös ensi kauden kehitys ole suuresti rajoitettu? Muistelen että olisi näin...

"A number of components including the chassis and gearbox have been frozen between 2020 and 2021.
A token system will be used to allow a very limited number of modifications, such as McLaren needing to make changes to accomodate a switch to Mercedes power. "
 
Liittynyt
22.10.2019
Viestejä
1 337
Eikös ensi kauden kehitys ole suuresti rajoitettu? Muistelen että olisi näin...
Selvittelin tuossa asiaa, niin tiimeille on lyöty budjettikatto, jonka lisäksi kokonaan uutta autoa ei saa tehdä. Nykyistä autoa saa kuitenkin aika hyvin kehittää.

Vaikea sanoa, että onko tämä lopulta Mersun etu, vai antaako mahdollisuuden muille ottaa Mersua kiinni.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
604
Selvittelin tuossa asiaa, niin tiimeille on lyöty budjettikatto, jonka lisäksi kokonaan uutta autoa ei saa tehdä. Nykyistä autoa saa kuitenkin aika hyvin kehittää.

Vaikea sanoa, että onko tämä lopulta Mersun etu, vai antaako mahdollisuuden muille ottaa Mersua kiinni.
Tässä vielä tuosta Token systeemistä

"
Development has not been banned outright, with surface-area aerodynamics allowed to be improved.

But there are tight restrictions in place elsewhere, managed by a list of homologated parts, to “significantly reduce the design, R&D and component costs” for this year and 2021.

Jep, ihan samat tekstit luin. Jos moottorin kehitys on kielletty tai hyvin vähäistä, niin se on kyllä kuolinisku Ferrarin ensi kaudelle. Red Bullille tämä antaa mielestäni mahdollisuuksia nousta lähemmäksi Mersua. Sama koskee Racing Pointia (eli ensi kauden Aston Martinia).
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 522
Jep, ihan samat tekstit luin. Jos moottorin kehitys on kielletty tai hyvin vähäistä, niin se on kyllä kuolinisku Ferrarin ensi kaudelle. Red Bullille tämä antaa mielestäni mahdollisuuksia nousta lähemmäksi Mersua. Sama koskee Racing Pointia (eli ensi kauden Aston Martinia).
Eikös siellä joku pomo sanonut jo että Ferrari palaa voittajaksi 2022?
 
Liittynyt
22.10.2019
Viestejä
1 337
Eikös siellä joku pomo sanonut jo että Ferrari palaa voittajaksi 2022?
Ainahan ne niin sanoo. Ei niillä ole muita vaihtoehtoja, kun mestaruus on joka kausi ainoa tavoite.

Sitä kyllä ihmettelen, että Binotto ei ole saanut kenkää, mutta Arrivabene sai kenkää, vaikka hänen aikanaan Ferrarilla oli ihan nousujohteinen meininki.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 522
Ainahan ne niin sanoo. Ei niillä ole muita vaihtoehtoja, kun mestaruus on joka kausi ainoa tavoite.

Sitä kyllä ihmettelen, että Binotto ei ole saanut kenkää, mutta Arrivabene sai kenkää, vaikka hänen aikanaan Ferrarilla oli ihan nousujohteinen meininki.
Luitko nyt oikein? 2022, eli ei ensi kaudella vaan sitä seuraavalla.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 401
Viestejä
4 194 290
Jäsenet
70 727
Uusin jäsen
pvarjone

Hinta.fi

Ylös Bottom