Sopimus syntyi: Bottas pitää paikkansa Mercedeksellä
Epa/Diego Azubel

Mercedes julkistanee Valtteri Bottaksen jatkosopimuksen tallissa alkavalla viikolla.
F1 Turun Sanomat 7:00 0
Heikki Kulta
Valtteri Bottas jatkaa Mercedeksen kilpakuljettajana neljännen F1-kautensa 2020. Turun Sanomien tietojen mukaan suomalaiskuskin jatkopesti on varmistunut ja julkistetaan näillä näkymin alkavalla viikolla ennen Belgian Grand Prix -kisaa.
Mercedes julkisti viime vuoden heinäkuussa 1+1 -vuotisen sopimuksen Bottaksen kanssa. Nyt tuo optio on päätetty käyttää ja näin Valtteri ajaa myös ensi vuonna Lewis Hamiltonin tallikaverina.
Kohti kuudetta mestaruuttaan jyräävä Hamilton teki jo viime kesänä kaksivuotisen jatkosopimuksen, jonka jälkeen hän on ajanut jo kahdeksan kautta Mercedeksellä.
Ennen elokuun kesätaukoa Mercedeksen kilpajohtaja Toto Wolff tiivisti, että ratkaisu Hamiltonin parista tehdään Bottaksen ja testikuljettaja Esteban Oconinvälillä.
– Pyrimme ratkaisuun, mikä on paras mahdollinen kummallekin kuljettajalle, Wolff julisti.
Manor-tallissa F1-debyyttinsä 2016 tehnyt Ocon on tiettävästi siirtymässä Renaultille Daniel Ricciardo tallikaveriksi, jolloin hän ottaisi Nico Hülkenberginpaikan.
Ranskalaislehti L’Equipe pitää Oconin sopimusta jo varmana.
Tiettävästi Renault ei kuitenkaan ole vielä tehnyt ratkaisuaan.
Jos Ocon tulee Renaultille, Hülkenbergin uskotaan siirtyvän Haasille. Jos Renault päätyy jatkamaan Hülkenbergin kanssa, Ocon menee sitten Haasille.
Hän säilyy kuitenkin edelleen Mercedeksen valtapiirissä.
Varikkolähteiden mukaan kilpajohtaja Wolff on osallisena tämän palapelin rakentamisessa.
Bottas täyttää keskiviikkona 30 vuotta. Hän siirtyi Willamsilta Mercedekselle tammikuussa 2017 ja on ajanut mestaritiimissä nyt 53 kisaa. Hän on voittanut saksalaistiimin autolla viisi kisaa ja ollut palkinnoilla yhteensä 30 kertaa.
Paalupaikoissa Hamilton ja Bottas ovat tällä kaudella tasoissa 4–4.
MM-sarjaa Bottas johti ensi kerran tämän kauden alussa – viimeksi Bakun kisan jälkeen. Hamilton on karannut sen jälkeen 62 pisteen MM-johtoon.
Heinäkuussa loistanut Max Verstappen on vain seitsemän pistettä Bottaksen takana.