F1 Kausi 2018

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 253
Niinhän se Hämis jatkaa Mersulla:
Nyt pamahti! Lewis Hamiltonin kaksivuotinen jättisopimus julki
Ei mitään yllättävää.

Nyt pamahti! Lewis Hamiltonin kaksivuotinen jättisopimus julki
19.7.2018 - 12:53:57

F1-talli Mercedes julkaisi vihdoin Lewis Hamiltonin kauan työn alla olleen jatkosopimuksen.

- Hallitseva mestari jatkaa tallissa aina 2020 loppuun saakka, tallin tiedotteessa julistettiin.

Hamiltonin sopimus on siten kaksivuotinen jatkosopimus, eikä talli julkistanut sopimuksen muita yksityiskohtia. Brittilehti The Guardianin mukaan sopimuksen arvo on noin 45 miljoonaa euroa, joka tekee Hamiltonista Britannian parhaiten ansaitsevan urheilijas.

- Tämä sopimus on ollut lähinnä muodollisuus siitä asti kun minä ja Toto (Wolff) istuttiin alas neuvottelupöydän ääreen viime talvena, Hamilton kertoi tallin tiedotteessa.

- Olen ollut Mercedeksen perheessä mukana jo 20 vuotta, enkä ole ollut koskaan onnellisempi kuin nyt. Me olemme samalla aaltopituudella sekä radalla, että sen ulkopuolella. Kilpailuviettini palaa sisälläni, enkä malta odottaa mitä me saavutamme vielä näiden kahden ja puolen vuoden aikana, Hamilton suitsutti.

Hamilton on ollut Mercedes-tallin kilpakuski kaudesta 2013 lähtien ja tuona aikana brittikuski on tuonut tallille kolme maailmanmestaruutta.

Valtteri Bottaksen sopimus päättyy myös meneillä olevan kauden jälkeen ja myös suomalaiskuskin sopimukselle uumoillaan piakkoin jatkoa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
349
Tuli tossa mieleen että FIA vois julkaista autojen telemetriatiedot livenä kaikille. Olisi mielenkiintoista nähdä millaisia eroja kuskien/autojen välillä on ja olisi hienoa kun joku asiantuntija analysoisi niitä jälkilähetyksissä.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 150
Kaudelle 2021 tulee 18 tuuman renkaat ja renkaanlämmittimistä luovutaan.

Hurjalle uudistukselle vahvistus: F1-sarja laittaa renkaansa uusiksi vuodeksi 2021 | SuomiF1

edit: Lisäksi joka kisaan tuodaan kolme seosta, kuten nytkin, joita kutsutaan vain nimillä hard, medium ja soft, oikeista seoksista riippumatta. Niille on asetettu myös vaatimuksia kulutuksesta ja suoritustason tippumisesta jne. Tuolta lisää niistä, jos kiinnostaa:
F1 to ban tyre blankets, use 18" wheels in 2021
Kaikki hyviä uudistuksia. Tuo rengaskovuuksien nimeäminen on kyllä karannut käsistä ihan täysin, joten hyvä, että siinä palataan simppelille linjalle.

Renkaanvaihtoihin tulee kyllä ihan uutta draamaa tuon lämmittimien hylkäämisen takia...
 
dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719

Aika-ajot menee ainakin uusiksi ja autot myös. Jos sallivat muutokset vielä jarruihin niin sitten on aikamoisia tilanteita luvassa kylmillä renkailla, ainakin kuskin taito korostuu ja liukastelua on luvassa.
 
Mitä jarruissa muka pitäisi muuttaa? Ja aika-ajot säilynevät nykyisellään.
 
dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
Mitä jarruissa muka pitäisi muuttaa? Ja aika-ajot säilynevät nykyisellään.
Mahtuuhan sinne aika paljon isommat levyt. Aika-ajot muuttuu täysin, kun siellä on aina autoja radalla lämittämässä renkaita useamman kierroksen ajan.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Mahtuuhan sinne aika paljon isommat levyt. Aika-ajot muuttuu täysin, kun siellä on aina autoja radalla lämittämässä renkaita useamman kierroksen ajan.
Niin joo. Ja jousitus menee uusiksi, kun tulee matalan profiilin renkaat.
 
dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
Niin joo. Ja jousitus menee uusiksi, kun tulee matalan profiilin renkaat.
Meneehän ne ripustukset muutenkin uusiksi, kun navat pitää nostaa selvästi korkeammalle, että ei tehdä kilpurista maasturia. Isommat pyörät pistää myös kaikki ilmanohjaimet uusiksi spoilereita myöten, joten käytännössä menee koko auto uusiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 606
Pysyyhän se renkaan koko suurin piirytein samana. Matalampi rengas vain ja vanne 13 -> 18". Aika paljon muutosta kumminkin, kun eturenkaat kapenee 305 -> 270 ja takanakit pysyy 405.
 
Jännä nähdä kauanko menee, että silmä tottuu isompaan vanteeseen? Veikkaan itellä 2-3 kisaa.
Halossa tais mennä samaa luokkaa, joten, jos siitä ei tee itselle ongelmaa, niin ei se kauaa haittaa...
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 195
Jännä nähdä kauanko menee, että silmä tottuu isompaan vanteeseen? Veikkaan itellä 2-3 kisaa.
Halossa tais mennä samaa luokkaa, joten, jos siitä ei tee itselle ongelmaa, niin ei se kauaa haittaa...
Joo, ei itse kisoissa tuu niin keskityttyä autojen yksityiskohtiin, vaan itse kisaan. Ennen kauden alkuahan nuo uudet jutut on kauheita, ku katsoo vain kuvia. Onhan tuo halo edelleenkin iha hirveä hökötys, mut ei kuitenkaan kutita mun pyllyä...
 
dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
Pysyyhän se renkaan koko suurin piirytein samana. Matalampi rengas vain ja vanne 13 -> 18". Aika paljon muutosta kumminkin, kun eturenkaat kapenee 305 -> 270 ja takanakit pysyy 405.
Onhan se isompi ja selvästi.

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Onhan se isompi ja selvästi.

Kolmesta viiteen senttiä, ei kovin merkittävää. Ei siinä taida tarvita ripustuksia tai aeroa uudelleensuunnitella.

"From 2021, the front tyres are set to be narrower, dropping by 35mm to 270mm. The rears will stay the same, at 405mm, while diameters will increase from the current 670m to “700-720mm.”"
F1 to ban tyre blankets, use 18" wheels in 2021
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 606
Onhan se isompi ja selvästi.

Vähän joutuu säätämään. Ilmeisesti jousituksen kiinnityspisteitä 15mm ja 25mm ylemmäksi ja eturenkaita 70mm kauemmaksi toisiaan.

Voi olla ihan tyylikäskin 270 ja 405 renkailla, kun eturenkaat näyttää selvästi kapeammilta.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 346
Noilla matalalan profiilin renkailla ripustukset/ jousitusgeometrian joutuu laittamaan aika totaalisesti uusiksi. Nykyiselläänhän renkaat toimii osana jousitusta ja otetaan huomioon jo autoa suunnitellessa. Matalamman profiilin renkalla tarvitaan sit huomattavasti enemmän joustovaraa nykyiseen verrattuna.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
511
Mielenkiintonen pointti oli että noille matalaprofiileille suorituskykyvaatimus, mitä se sitte tarkottaaki, on sama ko vuoden 2019 renkaille. Eli iso rengasmuutos ja vaatimukset on vuosien takainen suorituskyky. F1, moottoriurheilun kuninkuusluokka, aina kehityksen kärjessä.

"On the matter of performance it adds: “In terms of absolute lap time, the performance of the tyres fitted to 18” wheels should, when at operating temperature, be at least as good as the 2019 tyres.”
 
Liittynyt
28.11.2016
Viestejä
799

2019 Pirelli on kehittänyt nykyisiä kumejaan ~3 vuotta, eli kehityksen pitäisi siis jatkua lähes suoraan edellisestä mallista, vaikka renkaan rakenne ja koko muuttuu aivan erilaiseksi.
 
greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Minusta vaikuttaa siltä, että tuo tarjouskisa on laadittu tarkoituksella suosimaan Pirelliä. Ensinnäkin renkaiden rakenne menee täysin uusiksi ensimmäisen vuoden jälkeen, ja sitten uusille renkaille on asetettu tuollaisia kryptisiä suorituskykyvaatimuksia.

Kuinka renkaiden suorituskykyä voi edes arvioida, kun muutos vaikuttaa paljon myös autojen mekaniikkaan ja sitä myöten heikentynyt suorituskyky voikin johtua autoihin tehdyistä muutoksista? Miten renkaita voidaan arvottaa suorituskyvyn perusteella, jos 1) vertailurengasta ei tällä hetkellä ole olemassa 2) rengasmalli otetaan käyttöön vasta keskellä kyseistä sopimuskautta, jolloin valmistajat keskittyisivät luonnollisesti ensin siihen renkaaseen, millä sopimuskausi aloitetaan?

Mikäli touhussa olisi jotain järkeä, niin FIA olisi ensin jatkanut Pirellin nykyistä sopimusta vuodella ja tarjouskisa koskisi vain uudentyyppisten renkaiden tomittamista.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529
Mielenkiintonen pointti oli että noille matalaprofiileille suorituskykyvaatimus, mitä se sitte tarkottaaki, on sama ko vuoden 2019 renkaille. Eli iso rengasmuutos ja vaatimukset on vuosien takainen suorituskyky. F1, moottoriurheilun kuninkuusluokka, aina kehityksen kärjessä.

"On the matter of performance it adds: “In terms of absolute lap time, the performance of the tyres fitted to 18” wheels should, when at operating temperature, be at least as good as the 2019 tyres.”
Niin siis kumien nopeuden on oltava vähintään yhtä hyvä kuin ensi kauden kumeilla, jättäen huomioitta autojen, moottoreiden yms muutokset luonnollisesti. Ottaen huomioon ettei joka kauden kumeja suunnitella täysin uusiksi puhtaalta pöydältä, tuo jättää mahdollisuuden että täysin uuden renkaan ekan version ei ole pakko olla aivan yhtä nopea kuin ties kuinka monennen jatkokehitelmän edellisestä
 
dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
E-formuloissa on ajettu noilla 18":n rengastuksella jo pitkään, joten luulisi että renkaille olisi jotain vaatimuksia sähkömoottorin korkean ja kierrosalueen kattavan väännön suhteen jo valmiiksi suuniteltu rengas, josta voidaan ottaa ainakin osittain mallia. Pyörivä massa myös nousee uusien sääntöjen kautta, joten moottoria tarvitaan lisää ja välityksiä pitää muuttaa.
 
Viimeksi muokattu:

JiP

Liittynyt
25.11.2017
Viestejä
173

Nuo sähköformuloitten renkaat näyttää kyllä ihan kun ois repästy vaan jostain tavan autosta ja ei tule kyllä yhtään formulat mieleen.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 091
E-formuloissa on ajettu noilla 18":n rengastuksella jo pitkään, joten luulisi että renkaille olisi jotain vaatimuksia sähkömoottorin korkean ja kierrosalueen kattavan väännön suhteen jo valmiiksi suuniteltu rengas, josta voidaan ottaa ainakin osittain mallia. Pyörivä massa myös nousee uusien sääntöjen kautta, joten moottoria tarvitaan lisää ja välityksiä pitää muuttaa.
Oliko näiden paino jo tiedossa? Painaako tuo kumi enemmän kuin magnesium(?) Kehys? Toki tuo kehä on renkaassa hiukan suurempi, mutta tiehen pureva pinta-ala tuskin kasvaa merkittävästi kun leveys pysyy samana vetävässä päässä. Eturenkaiden voisin kuvitella olevan jopa kevyemmät kuin nykyiset. Lisäksi etupään vierintävastus pienenee.

Kanttareita luulisin että joidutaan tasoittamaan kun kumin määrä pienenee.

Nämä kaikki omia pohdintoja eivätkä perustu tietoon. Kertokaa joku faktoja :)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
48
Eikö Michelinin leiristä tullut jokunen vuosi sellaista viestiä, että sarjaan palaamista heidän osaltaan harkittaisiin, mikäli vannekoko nousisi juuri tuonne 18" tuumaan?
 
greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
E-formuloissa on ajettu noilla 18":n rengastuksella jo pitkään, joten luulisi että renkaille olisi jotain vaatimuksia sähkömoottorin korkean ja kierrosalueen kattavan väännön suhteen jo valmiiksi suuniteltu rengas, josta voidaan ottaa ainakin osittain mallia.
Olisit nyt edes käyttänyt WEC-sarjan LMP1-luokkaa verrokkina, kun Formula E -autoilla ei ole massan lisäksi mitään yhtenevyyksiä F1:n kanssa. Misukka ei tekisi sillä datalla tuon taivaallista, jos se alkaisi valmistaa F1-renkaita.

LMP1-renkaiden paino (ilman vannetta) vaikutti aika samalta kuin nykyisten F1-renkaidenkin. Molempien paino olisi takarenkaiden osalta noin 11,5 kg. LMP1-sarjan nakit ovat nelisen senttiä kapeampia.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Ferrarin päällikkö vaihtuu aika pian:

"Ferrarin johdossa tapahtunut vallanvaihdos on ollut päivän puhutuin formulauutinen. Sergio Marchionnen ennenaikainen siirtyminen syrjään johtajan pallilta on tapahtunut valitettavissa olosuhteissa.

Marchionnen piti alun alkaen siirtyä syrjään loppuvuodesta, mutta pari viikkoa sitten suoritettu olkapääleikkaus ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Marchionnelle suoritettiin tänään uusi leikkaus, mutta Ferrarin virallisen tiedotteen lause on herättänyt huolen sen epäonnistumisesta.

– Päätös Marchionnen sivuun astumisesta tulee valitettavin tiedoin odottamattomista komplikaatioista leikkauksen yhteydessä. Hänen tilansa on heikentynyt huomattavasti vain muutamassa tunnissa, tiedotteessa sanotaan.

Marchionnen aiemmat roolit jaetaan kahden henkilön kesken. John Elkannista tulee Ferrarin puheenjohta ja Louis C. Cammileristä toimitusjohtaja."
Ferrarin pääjohtajasta huolestuttavia uutisia: Leikkaus epäonnistui - terveydentila romahtanut muutamassa tunnissa | SuomiF1

Mitenkähän vaikuttaa tallin kuskivalintaan?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 539
Tuskin mitenkään. Eiköhän noi päätökset ole jo tehty. Julkistus vaan tapahtuu sitten kun on sopiva hetki.
 
Henkka77

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 066
Grosjean kuvittelee edelleen ilmeisesti ihan tosissaan että joku huipputalleista kiinnostuisi miehestä kun tarjolla on parempiakin kuskeja? :confused:
Onhan se helvetin omituista kun kukaan ei kiinnostu, mies mokailee vielä tänä päivänäkin todella paljon, jopa täysin amatöörimäisiä virheitä (Baku), suorittamisen taso on todella epätasaista eikä ole väläytellyt juuri millään osa-alueella.
Saa olla tyytyväinen jos edes Haas haluaa pitää miestä enää ensi vuonna. Noiden B-liiga puheiden jälkeen tuskin pitääkään.

"B-liigassa" olevan Romain Grosjeanin F1-jatko epävarmaa

Romain Grosjean myöntää, ettei hänellä ole mahdollisuuksia ajaa Formula ykkösissä enää huipputallissa. On jopa epävarmaa, jatkaako Grosjean F1:ssä tämän kauden jälkeen ollenkaan.

– Näyttäisi siltä, että Ferrari olisi tekemässä sopimuksen Leclecin (Charles)kanssa, elleivät ole jo tehneet. Red Bull tekee työtä oman ohjelmansa parissa ja Mercedeksellä on omat kykynsä, Grosjean sanoi F1Todayn mukaan.

Grosjean joutuu neuvottelemaan huonompien tallien kanssa.

– Formula ykkösissä on A- ja B-liigansa, eikä mestaruudesta voi taistella, ellei ole A-liigassa. Näyttäisi siis siltä, etten saa enää mahdollisuuttani taistella maailmanmestaruudesta, mutta tämä on Formula 1.

Grosjeanin ainoa vaihtoehto ensi kaudelle näyttäisi olevan Haas. Tosin jatkosopimus ei ole varma.

– Olemme puhuneet siitä. On harmillista, etten voi taistella voitoista ja mestaruudesta, mutta ei se tragediakaan ole. Minulla on hyvä perhe, enkä tiedä, montako vuotta olen Formula ykkösissä, Grosjean totesi tilanteestaan.
 
greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Grosjean kuvittelee edelleen ilmeisesti ihan tosissaan että joku huipputalleista kiinnostuisi miehestä kun tarjolla on parempiakin kuskeja?
Päin vastoin tuossahan Grosjean myönsi, ettei tule enää pääsemään huipputalliin luultavasti koskaan.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 253
Jos pitää paikkansa, niin hyvä uutinen siitä, että tallimäärä ei näillä näkymin putoa:
Lehti: Miljardööri Lawrence Stroll osti ison osan konkurssin partaalla olevasta F1-tallista
Kiva, että poika saa harrastaa. :tup:

Ainakin liikettä kuskimarkkinoilla luvassa, jokerina lisäksi Kimin kohtalo.

Lehti: Miljardööri Lawrence Stroll osti ison osan konkurssin partaalla olevasta F1-tallista
Sport > F1 > Uutiset Julkaistu 23.07.2018 20:41

Saksalainen Auto Bild uutisoi Lawrence Strollin ostavan suuren osan F1-talli Force Indiasta. Samalla Strollin Williamsilla ajava poika Lance siirtyisi isänsä rahojen mukana Force Indialle.

LUE MYÖS: F1-tallin konkurssitila muuttaa asetelmia kuljettajamarkkinoilla

Auto Motor und Sport kertoi aikaisemmin maanantaina Force Indian ajautumisesta selvitystilaan. Talli on ollut koko historiansa intialaisen liikemiehen Vijay Mallyan omistuksessa, vaikka häntä uhkaa kotimaassaan vankeustuomio. Sivusto kertoi myös Lawrence Strollin olevan yksi Force Indian ostajaehdokkaista. Strollin omaisuudeksi on arvioitu 2,3 miljardia euroa.

Lawrence Strollin poika Lance tulisi isänsä mukana Force Indian kuljettajaksi ensi kaudelle. Tämä tarkoittaisi sitä, että Sergio Perez tai Esteban Ocon joutuisi vaihtamaan osoitetta kuluvan kauden jälkeen. Oconia on viety viime aikoina vahvasti Renault'n suuntaan ja Perezin nimi on yhdistetty Haasiin.

Auto Bild kertoo myös, että Carlos Sainz siirtyisi Renault'lta McLarenille ja Mercedeksen juniorikuljettaja George Russellista tulisi Strollin tallikaveri Force Indialla.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
511
Säilyyköhän talli tuolla nimellä? Hyvä kuitenki että näitä pelastajia löytyy, eri asia että kauanko jaksaa isä-strolli tuota rahottaa, mutta onhan tuo hyvä että talli säilyy.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Säilyyköhän talli tuolla nimellä? Hyvä kuitenki että näitä pelastajia löytyy, eri asia että kauanko jaksaa isä-strolli tuota rahottaa, mutta onhan tuo hyvä että talli säilyy.
Nimen vaihtaminen on aika hankalaa ja vaatinee muiden tallien hyväksynnän tms.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 444
Mielenkiintoiseksi vetää kyllä kuskimarkkinat keskikastissa, jos Perez ja Ocon lentävät pihalle..
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 253
Mielenkiintoiseksi vetää kyllä kuskimarkkinat keskikastissa, jos Perez ja Ocon lentävät pihalle..
Toisaalta, jos puheet (huhut) vie molempia kuskeja muualle, niin aika hyvät mahkut ainakin toisen siirron onnistumiselle ilman varsinaisia lennätyksiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 444
Joo eivätköhän nuo paikkansa löydä. Toivottavasti kumpikaan ei kuitenkaan vie "Leclercin paikkaa" Haasilta. Lähinnä ainoa toive ensikaudelle on, että hän saisi paremman auton alleen jotta näkee kyvyt sellaisessa ja muut voivat vaihdella autoja mielensä mukaan. En kuitenkaan edelleenkään usko, että tallien top3:ssa tulisi mitään kuskimuutoksia. Eiköhän Ferrarillakin jatka nykykaksikko vielä ensikauden, etenkin jos Leclercille tarjotaan sitä paikkaa Haasilta.
 
Henkka77

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 066
Varmaan miehekäs olo Strollilla jos tuo oikeasti toteutuu ja mies siirtyy jälleen kerran isipapan rahoilla urallaan eteenpäin. :vihellys:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 444
Varmaan miehekäs olo Strollilla jos tuo oikeasti toteutuu ja mies siirtyy jälleen kerran isipapan rahoilla urallaan eteenpäin. :vihellys:
Eiköhän se ole kasvanut ja elänyt elämänsä niin, että ei hirveästi edes mietitytä tuollainen vaan on enemmänkin normaalia arkea. Sinänsä vähän huolestuttaa tosin Force Indian pärjäämisen puolesta, talilla on kuitenkin pitkään ollut hyviä kuljettajia (Hulkenberg, Perez, Ocon) ja en mitenkään pitäisi Strollia näiden veroisena.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 253
Jaha, pahin skenario kävi toteen:
Suru-uutinen: Ferrarin pitkäaikainen pääjohtaja Sergio Marchionne on kuollut
Mutta oliko Ferrarin/FIATin johtajakuviot jo kaikki selvillä?

Suru-uutinen: Ferrarin pitkäaikainen pääjohtaja Sergio Marchionne on kuollut
25.07.2018 12:51

Entinen Ferrarin johtaja Sergio Marchionne on kuollut.

Marchionne joutui alkukesästä olkapääleikkaukseen, josta hänelle aiheutui suuria komplikaatioita. Lisäksi mediassa on esitetty väitteitä hänen sairastaneen pitkälle edennyttä syöpää.

Marchionnen tila romahti viikonloppuna, ja hän vaipui koomaan ennen poismenoaan.

Marchionne kuoli 66-vuotiaana. Ferrarin pääjohtajaksi 2014 noussut italian-kanadalainen jätti tehtävänsä viikonloppuna vakavan sairastumisen seurauksena. Fiat-Chryslerin toimitusjohtajana hän paitsi yhdisti kaksi suurissa ongelmissa ollutta automerkkiä, myös käänsi niiden taloustilanteen hyväksi.

Marchionnen piti väistyä johtajan paikalta vuoden lopussa, mutta sairastumisen seurauksena johtajamuutokset toteutettiin jo viime viikonloppuna.
 
Oli ne jo päätetty. Kaksi nimettiin eri johtotehtäviin.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 105
Nopeastipa sitten kuolo korjasi :( Schumi sen sijaan voi pahimmassa tapauksessa maata vihanneksena kymmeniä vuosia, eikä sitä ennen miestä päästä muistelemaan kunnolla tai kunnioittamaan muistomerkein.

Tunteikas kisa Unkarista tulossa Ferrarin leirissä. Nyt olisi oikea hetki Kimin tehdä bergerit ja voittaa kisa, sillä se muistettaisiin ikuisesti ainakin Italiassa.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 695
Nähdäänköhän Ferrarissa Unkarissa musta surukeula. Muistaisin joskus Ferrarin ajattaneen surukeulalla.
 
greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
No ei todellakaan ole hankalaa ja nimi vaihtuu takuuvarmasti, jos kaupat syntyvät.
Ainakin seniilin Bernien aikaan tallin nimen vaihtaminen tarkoitti kerättyjen palkintorahojen menettämistä. Rahat maksetaan tipoittain kahden aiemman kauden menestyksen perusteella, joten Force Indiakin menettäisi hyvän potin, jos se vaihtaisi nimeä ilman erillistä diiliä. Tosin uusi johto voi olla suopeampi näissä asioissa, mikäli sillä on sananvaltaa asiassa. Voi tosiaan olla niin, että se vaatisi nykyisen concorden aikaan muiden tallien siunauksen.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
511
Onkohan tuosta Force Indian vuosibudjetista mitään hajua? Mielessä vain kävi että tuommosen omaisuuden omaava ostaja, niin tuntuuko paljon pörsissä vaikka pyörittäs tallia ihan omilla rahoillaan? No tuntuu toki, mutta näin ajatuksena, sehän saattais FI:llä koittaa jopa paljon paremmat ajat noin rahallisesti.
 
Edqar

Tukijäsen
Liittynyt
22.11.2016
Viestejä
2 340
Niin kai FI saa sponsseja kumminkin taakseen ettei ihan kaikkea tarvi Strolli-papan pussista ottaa.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 469
Viestejä
4 192 229
Jäsenet
70 745
Uusin jäsen
Rroy

Hinta.fi

Ylös Bottom