yv-kaupoissa ei ole mitään vikaa, päinvastoin
jos taasen käyttäjä on sen verran urpo että ostaa uskomattomalta tuntuvan, yv-tarjouksena tulleen tuotteen niin voi-voi
"kylläpä kävi tuuri että YVEENÄ sain tarjouksen juuri siitä mitä etsin ja hintakin vain 80% muista vastaavista"
Täällä menin samaan Jiiaeriin, melkeinhän se lausutaan kuin "liar". Tarjosi juurikin yv:nä tuotetta puolen tunnin sisään kun olin
Osto-ilmoituksen laittanut. Olin vaan positiivisesti yllättynyt, että joltain osa löytyi noin nopeasti. Hinta tosin oli samoissa, mitä olin tarjonnut luotettavalle myyjälle joka kuitenkin veti valitettavasti tuotteen pois myynnistä, ei siis mikään uskomaton. Palautteet positiviisia ja juurikin se, että oli tässä keskustelussa käynyt myös. Sovittiin, että maksan kun lähettää kuitin tuotteesta kun illalla pääsee kotiinsa, hänelle kävi 50% ennen lähettämistä ja loput kun saapuu, sanoi että on rehtiä niin ja tehnyt aiemminkin niin. Kyselin mahdollisia muitakin osia, jotka oli kuulemma myynyt ystävälleen ja laitoin jo kaikki tiedot pankkiin ja meinasin painaa maksa-nappia kun ilmeisesti Taivaan Isä tällä kertaa päätti suojella lankeamiselta ja mieleen tuli se kuitti. Jäin odottamaan muutaman tunnin.
Ei tullut kuittia ja sitten täysin järjenvastaisesti näin jälkikäteen sanoi ehkä ajavansa tästä ohi seuraavina päivinä kun menee kaupoille Lappeenrantaan, lupasi ilmoitella aikaa, mutta kyselin perään eikä sitä tullut koskaan, lupaus vaan ilmoittaa kello 12, illalla jne. Tietenkään maksamista pankin kautta en enää miettinyt, kun kaupat tehtäisiin täällä. Onneksi on sentään valvontakamerat, jos osoitteeseen päättääkin ilmestyä.
Seuraavana päivänä sekoili viesteissäkin että peruu tarjouksen. Kun kysyin, että tuliko väärälle kun ei ollut mikään "tarjous" meillä, vaan kaupat, kirjoitti pian että viesti piti mennä näyttiksen ostajalle. Huomasin hetken päästä, että olikin bannattu.
Mutta tämän romaanin jälkeen vielä se, että myös käsittämättömästä syystä oli tehnyt seikkailuistaan täysin julkisia. Heti kun rupesi vähän epäilyttämään, seurailin toimia ja oli jatkuvasti lukemassa yv-viestejä tai foorumilla eri ilmoituksisssa, vaikka sanomansa mukaan oli töissä. Siinä jo mietti, että laittaako joillekin yv-viestiä (joiden ketjuissa käynyt), kun ravaa ympäriinsä, mutta toki tuntui se vielä hätävarjelun liiottelulta. Mutta olisi näköjään pitänyt. Ei jäänyt itsellekään kuin nimi ja pankkitili - puhelinnumero-kyselyt ohitti hienosti viesteissä.
Tähän ylläpito: olisiko jonnekin tällaisesta pelkästään itseä epäilyttävästä toiminnasta tehdä pienen kynnyksen "ilmiantoa", että voisitte mahdollisesti vähän seurailla itsekin ja puuttua jos epäilyskynnys ylittyy? Toki ymmärtäen, että lukuisat rehelliset tarjoushaukat täällä liitelee ja vaihtelee yv-viestejä, mutta jos jotain vastaavaa myyjän sananvastaista toimintaa epäilee tai jossain suhteessa vain epäilys rehellisyydestä herää. Torissa jo tietää, ketkä usein huijareita: tuotekuvat ja normaalia edullisempi hinta, eikä Toridiiliä, mutta sielläkään ei taida olla "ilmoita epäilys tästä myyjästä"-nappia. Ainakin 3-4 jo osunut kohdalle, mistä osannut arvata, että pian tulee ylläpidon viesti "olet keskustellut epäillyn huijarin kanssa".