Tärkeä Epärehelliset kaupankävijät ja huonot kauppakokemukset

Alkaa kolmen viikon jälkeen vaatimaan rahoja takaisin hajottamastaan näytönohjaimesta. Kortti oli mulla ollut käyttämättömänä ennen myyntia myyntilaatikossa ~6-9kk, testattu ennen sitä toimivaksi. Sitten alkaa vielä vaatimaan että lähetän postilla kortin takasin kun toi sen testattavaksi että voin varmistaa onko vika kortissa vai muussa kun oli ilmeisesti uutta konetta kasaamassa eikä varmuutta mikä osa on viallinen. Vissiin niin hiiri että ei uskalla enään nähdä.

Jankkaa vaan ja alkaa vielä jostain lapsensa rahoistaan vinkumaan jne..
Siis tämä olisi poikani koneeseen tullut. Hän sen maksoi. Itsellä ei pöytäkonetta ole. Enkä ole mitään vinkunut. Ei tässä hiiriä olla, olen vaan ajellut ja tuhlannut aikaa muutaman kympin takia. Näyttis lojunut sulla 6-9kk mutta sinun mielestä ainut mahdollisuus että meni rikki minulla. Reilua oli hyvitys, kaikki muu haukkuminen ym lähinnä noloa.
 
Käyttäjä boomex myi rikkinäisen näyttiksen minulle. Pääsin ensimmäisen kerran kokeilemaan näytönohjainta viikonloppuna ja eihän se toimi. Toki osa ehti minulla olla kolmisen viikkoa ennen testausta, informoin myyjää noutohetkellä etten heti pääse testaamaan. Vakuutteli ehjäksi ja pyysi ottaan yhteyttä jos jotain on. Selvisi että myyjä on testannut näytönohjainta viimeksi keväällä 21.
Minulle hyvitti haukkujen kera 55€ ja saisin näyttiksen hakea takaisin kun hän halusi testata sitä. Paska maku jäi, sain testata rikkinäistä näyttistä ja se maksoi minulle 55€.

Omasta mielestäni sinulla kävi onni että myyjä korvasi jopa puolet. Niinkuin muutkin maininneet ei kauppojen purku yli 3 viikon jälkeen ole millään lailla kohtuullista tai edes pakollista. Ei vaikuta todellakaan tahalliselta myyntihistorian ja kauppojen tapahtumien perusteella. Myyjä on vielä käyttänyt aikaa vianetsintään enemmän kuin mitä moni muu olisi tuossa tilanteessa. Sanoisin että haukut sinulle kun lähdet yli kolmen viikon jälkeen vaatimaan rahoja ja postailemaan syytöksiä tänne. Jos ostelee käytettyjä osia verkosta niin oletuksena on että ne myös testaat itse lähitulevaisuudessa. Tuskin toimiva näytönohjain laatikossa hajoaa ja jos näin niin todella huono säkä. myöskään postitus minusta kohtuutonta jossei ole erikseen sovittu. Just my two cents.
 
Alkaa kolmen viikon jälkeen vaatimaan rahoja takaisin hajottamastaan näytönohjaimesta. Kortti oli mulla ollut käyttämättömänä ennen myyntia myyntilaatikossa ~6-9kk, testattu ennen sitä toimivaksi. Sitten alkaa vielä vaatimaan että lähetän postilla kortin takasin kun toi sen testattavaksi että voin varmistaa onko vika kortissa vai muussa kun oli ilmeisesti uutta konetta kasaamassa eikä varmuutta mikä osa on viallinen. Vissiin niin hiiri että ei uskalla enään nähdä.

Jankkaa vaan ja alkaa vielä jostain lapsensa rahoistaan vinkumaan jne..
Oliko sinulla tiedossa, että kortissa saattaa olla vikaa? Onko kortti nyt sinulla ja onko siinä ulkoisia merkkejä vaurioista tms?
Miksi ostaja haluaa sen vielä itselleen postilla?
 
Viimeksi muokattu:
En tuhlaa nyt tähän enempää aikaani. Asia on käsitelty minun puolestani enkä tänne enään tähän asiaan vastaile. Hyvä että ostaja ymmärtää nyt että hyvitys oli reilu. Kortti siis minulla nyt kun piti varmistaa onko vika kortissa vai jossain muussa. Ostaja ei kyennyt poissulkemaan muita syitä kun ei ole toista konetta missä testata. Vian varmistuttua ehdotin heti 50e hyvitystä ja että ostaja saa pitää kortin vedoten siihen että kaupoista on yli 3 viikkoa enkä voi tietää mitä kortille on tehty. Tämä ei ensin kelvannut ja kyllästyin jankkaamiseen jolloin haukuin pelleksi. Viikonloppuna jo viestiteltiin ja yritin auttaa. Tänään toi minulle testattavaksi kun ehdotin sitä. Kortissa ei ole ulkoisesti mitään vikaa mutta ajurien asennuksen jälkeen kaatuilee / ei kuvaa. Näin ei tapahtunut kun alunperin testasin 6-9kk sitten. Ostajan hakiessa korttia sanoin että en ole testannut uudestaan vaan kortti ollut laatikossa käyttämättä pitkään.
Ostaja saa hakea kortin takaisin jos haluaa. Mistään takaisin postittelusta ei oltu sovittu etukäteen.
 
Viimeksi muokattu:
Sanoisin että haukut sinulle kun lähdet yli kolmen viikon jälkeen vaatimaan rahoja ja postailemaan syytöksiä tänne. Jos ostelee käytettyjä osia verkosta niin oletuksena on että ne myös testaat itse lähitulevaisuudessa. Tuskin toimiva näytönohjain laatikossa hajoaa ja jos näin niin todella huono säkä. myöskään postitus minusta kohtuutonta jossei ole erikseen sovittu.
En tiedä mitä syytöksiä tarkoitat? Myyjä sanoi että ota yhteyttä jos jotain on, minä sanoin että ei ole nyt heti mahdollisuutta testata. Ensimmäisen kerran otin näyttiksen pois pussista viime perjantaina. Tuosta olen samaa mieltä että tuskin toimiva laatikossa rikkoutuu. Kuitenkin 6-9kk sitten on myyjän mukaan ollut toimiva. Itse olen tähän lähes 50v ikääni mennessä kasannut useita koneita uusista ja käytetyistä osista, enkä ole vielä saanut mitään osaa asentaessa rikki. Mahdotontahan se ei tässäkään tapauksessa ole vaikka käytän esd-ranneketta ja muutenkin koetan olla varovainen asentaessa.
Minä toimin kuten kaupanteko hetkellä sovittiin.
Harmittaa vaan kun myydään "täysin toimivaa" vaikka siitä ei ole varmuutta myyjälläkään. Olen tottunut että seistään sanojensa takana, eikä ongelmien sattuessa aleta haukkumaan hiireksi ja pelleksi.
I
 
Tuosta olen samaa mieltä että tuskin toimiva laatikossa rikkoutuu. Kuitenkin 6-9kk sitten on myyjän mukaan ollut toimiva.
Harmittaa vaan kun myydään "täysin toimivaa" vaikka siitä ei ole varmuutta myyjälläkään.
Johan sinä itsekin sanot, että tuskin laatikossa rikkoontuu, mut samaan hengenvetoon myyjä ei mukamas olisi siitä niin varma? Vaikka on omien sanojen mukaan.

Eiköhän tää keissi ole jo selvä, jos ei näyttiksessäkää mitää näkyvää ole. Paska munkki molempien osalta ja melko räikeät palautteet annoitte toisillenne.

Mikä myyntihistoria? Myyjällä on yksi myynti takuullisesta 1660 Superista
Onhan hällä kauppahistoriaa, vaikkei kaikesta palautteita. Negaa ei nyt kuitenkaan.
 
Johan sinä itsekin sanot, että tuskin laatikossa rikkoontuu, mut samaan hengenvetoon myyjä ei mukamas olisi siitä niin varma? Vaikka on omien sanojen mukaan.
Ilman testausta ei kukaan voi olla varma. Minä testasin sen heti kun kaikki osat oli ostettu. Onneksi täällä on kauppiaita jotka ei ongelmien ilmetessä ala haukkumaan.
Olisithan myyjän luona voinut toki testata, kun noudolla tehdyt kaupat. Kannattaa tämä muistaa varsinkin takuuttomissa ja vanhemmissa laitteissa
Luotin siihen että myyjä on tuotteen testannut ennen myyntiin laittoa, näin minä tekisin. Vielä kaupantekohetkellä ilmoitus että ota yhteyttä jos jotain on.

Tämä jääköön nyt tähän, ei tämä hyvin mennyt ja siksi tälläinen ketju täällä on.
 
Luotin siihen että myyjä on tuotteen testannut ennen myyntiin laittoa, näin minä tekisin. Vielä kaupantekohetkellä ilmoitus että ota yhteyttä jos jotain on.

Toisaalta myyjän mukaan olit asiasta tietoinen ‍:hmm:
Näin ei tapahtunut kun alunperin testasin 6-9kk sitten. Ostajan hakiessa korttia sanoin että en ole testannut uudestaan vaan kortti ollut laatikossa käyttämättä pitkään.

Myyjältä vissii käpy palanut, kun yrittänyt sovitella asiaa ja menny vaikeaksi. Ei tietty silti pitäis asiattomaksi alkaa, se on totta.

Mitä tuohon aiempaan kysymykseen syyttelystä, niin sinä toit asian tänne esille siten, että tahallaan olis rikkinäinen laite myyty. Palautteessa sama sävy. JOS viestittelyssä ollu sama sävy, niin korjattavaa on ostajallakin.
 
Viimeksi muokattu:
Täytyy sen verran kommentoida tuota @jifi @boomex tapausta, ettei ole nyt aivan tavatonta, että käytetty elektroniikka "hajoaa" käyttämättömänä seistessään virrattomana. Se ei silloin tosin ole ollut enää ehjä, mutta ei välttämättä osoittanut mitään vikaa. Siksi olisi äärettömän hyvä tarkastaa tuote, jos sitä kaupittelee ehjänä.

Nyt kävi näin. Molemmin puolin on v*ttuiltu ja molemmat hävisivät saman verran ja molemmilla on vastaava palaute. Tasapeliin olisi varmaan päässyt helpomminkin. ;)
 
@jese200 myi R9 285 näyttistä, josta hyväksyi YV:llä tarjoukseni 29.12.2021 ja samana päivänä maksoin sovitun summan mobilepaylla. Lupasi postittaa seuraavana päivänä, mutta tämän jälkeen herrasta ei ole kuulunut yhtään mitään, vaikka YV:llä kyselty aiheesta. Aiemmista kauppiaspalautteista toki käy vähän ilmi, että ihan putkeen ei ole hommat useinkaan menneet. Katsotaan tuleeko tällä viikolla näyttistä / rahojen palautusta vai mennäänkö rikosilmoituksella eteenpäin.

Kaksi ketjuakin oli tehnyt samasta aiheesta (tarjosin tuon vanhemman ketjun mukaisesti, jossa alempi hinta)
 
Varoituksen sana kaikille kaverista nimeltä X, Pohjois Joensuu.

Vaikka en täältä ole tuotetta ostanut niin moni myy myös Tori.fi osoitteessa multina. Tulin kotiin tiistaina noin 17.15 aikaan ja kaveri viestitteli että jos maksat iPhonen heti hän vie samantien puhelimen postiin. Siirsin rahat mobilepaylla ja hyvien talven toivotusten jälkeen mies katosi kuin tuhka tuuleen. Mihinkään viesteihin ja puhelin tiedusteluihin ei vastattu.

Onni onnettomuudessa, löysin multitronicilta korvaavan tuotteen mutta kyllä ketuttaa ei voi muuta sanoa.

Julkaistu myös MuroBBS:n puolella
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Varoituksen sana kaikille kaverista nimeltäxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Vaikka en täältä ole tuotetta ostanut niin moni myy myös Tori.fi osoitteessa multina. Tulin kotiin tiistaina noin 17.15 aikaan ja kaveri viestitteli että jos maksat iPhonen heti hän vie samantien puhelimen postiin. Siirsin rahat mobilepaylla ja hyvien talven toivotusten jälkeen mies katosi kuin tuhka tuuleen. Mihinkään viesteihin ja puhelin tiedusteluihin ei vastattu.

Onni onnettomuudessa, löysin multitronicilta korvaavan tuotteen mutta kyllä ketuttaa ei voi muuta sanoa.

Julkaistu myös MuroBBS:n puolella

Suosittelen ottamaan nimen pois viestistäsi.
 
Varoituksen sana kaikille kaverista nimeltä xxx

Vaikka en täältä ole tuotetta ostanut niin moni myy myös Tori.fi osoitteessa multina. Tulin kotiin tiistaina noin 17.15 aikaan ja kaveri viestitteli että jos maksat iPhonen heti hän vie samantien puhelimen postiin. Siirsin rahat mobilepaylla ja hyvien talven toivotusten jälkeen mies katosi kuin tuhka tuuleen. Mihinkään viesteihin ja puhelin tiedusteluihin ei vastattu.

Onni onnettomuudessa, löysin multitronicilta korvaavan tuotteen mutta kyllä ketuttaa ei voi muuta sanoa.

Julkaistu myös MuroBBS:n puolella
Ylläri pylläri torissa huijari. Ennakkomaksu tuntemattomalle 5/5 toimintaa
 
Varoituksen sana kaikille kaverista nimeltä T. M. T. Pohjois Joensuu.

Vaikka en täältä ole tuotetta ostanut niin moni myy myös Tori.fi osoitteessa multina. Tulin kotiin tiistaina noin 17.15 aikaan ja kaveri viestitteli että jos maksat iPhonen heti hän vie samantien puhelimen postiin. Siirsin rahat mobilepaylla ja hyvien talven toivotusten jälkeen mies katosi kuin tuhka tuuleen. Mihinkään viesteihin ja puhelin tiedusteluihin ei vastattu.

Onni onnettomuudessa, löysin multitronicilta korvaavan tuotteen mutta kyllä ketuttaa ei voi muuta sanoa.

Julkaistu myös MuroBBS:n puolella

Mielenkiintoista, että ei varmaan sanonut miksi ei voikaan myydä puhelinta sinulle? Oliko markkinahinta poikkeuksellinen, jolla teitte kaupan alunperin?

Ei ollut. Mutta tämä tapaus nyt loppui onneksi hyvin ja Kerttuurius maksoi rahat korkojen kanssa takaisin. Puhtaita papereita ei nyt kuitenkaan voi antaa. Maksoin 3.1 puhelimen ja lupasi viedä viimeistään 7.1 postiin. Sitten alko epämääräinen selittely ettei voikaan puhelinta myydä ja sanoi että 14.1 alkavana viikonloppuna saa rahaa. 14.1 maksoi 50e takaisin ja 17.1 loppusumman + 20e korkoja. Ehkä pikavipin olisi voinut saada helpommallakin sitten.
 
Viestisi hautautuu tänne viimeistään ensi viikolla. Kukaan ei tule muistamaan sitä.
Jos et halua antaa puhtaita papereita - niin älä anna. Anna sen näkyä kauppiaspalautteessa.
 
Ja sama kaveri sai multa juuri huijattua parisen sataa. Paketin seurantakoodin oikein kertoi lauantaina ja sen jälkeen offlineen. Käyttäjänimellä @Nanastsaya

Eli rikosilmoituksen tekoon.
Ikävä juttu että tulit huijatuksi, mutta tunnus ei ole kuin alle 2kk vanha eikä kauppiaspalautteita, niin olisin itse jättänyt väliin tai ostanut noudolla.

Jospa kaikki tarkistaisi ne kauppiaspalautteet, tunnuksen iän ja viestihistorian (tässä järjestyksessä, kunnes jokin näistä osoittaa luotettavuuden), niin vähenisi nämä huijaukset merkittävästi.
 
Ööö... kertoi seurantakoodin? Missä paketti nyt menee? Onko kortti siis tulossa sinulle päin??

Postin sivuilta voi ostaa ja tulostaa pakettikortin, jossa on seurantakoodi. Eli mitään ei ole pakko oikeasti lähettää mihinkään.
Tuo vaan sitten näyttää seurannassa ensimmäisinä tapahtumina: "Helposti-koodi on luotu" ja "Lähetys ei ole vielä saapunut Postille, odotathan."
 
Aaa aivan. Ei tullut mieleen että rosvo voisi laittaa kusetukseen omaa rahaa, mutta näköjään kaikki on mahdollista!
 
Ikävä juttu että tulit huijatuksi, mutta tunnus ei ole kuin alle 2kk vanha eikä kauppiaspalautteita, niin olisin itse jättänyt väliin tai ostanut noudolla.

Jospa kaikki tarkistaisi ne kauppiaspalautteet, tunnuksen iän ja viestihistorian (tässä järjestyksessä, kunnes jokin näistä osoittaa luotettavuuden), niin vähenisi nämä huijaukset merkittävästi.
Tästä tuli mieleen että olisikohan mahdollista että foorumin softa laittaisi myynti-alueen postauksiin jonkinlaisen indikaattorin riskistä noiden sun mainitsemien mittareiden perusteella, ehkä tyyliin liikennevalot vihreä/keltainen/punainen.
 
Tai mitä jos ihmiset vain käyttäisi hieman järkeä
Aikamoinen utopia että ikinä toteutuu kaikkien osalta, joten mahdollisesti helpolla kikalla voisi pienentää epäonnistuneiden kauppojen syntymisen riskiä niiltä jotka ei tajua tai muista noita yllämainittuja tarkistaa.
 
Tästä tuli mieleen että olisikohan mahdollista että foorumin softa laittaisi myynti-alueen postauksiin jonkinlaisen indikaattorin riskistä noiden sun mainitsemien mittareiden perusteella, ehkä tyyliin liikennevalot vihreä/keltainen/punainen.
Tai mitä jos ihmiset vain käyttäisi hieman järkeä

Siinähän @Simpanssi6000 sanoi tyhjentävästi. Nykypäivänä tää riskin ulkoistaminen muille on vähä veikeä ajatusmalli, oman vastuun siirtäminen. :D

Sit ku tehdään femman-kybän kauppoja ne parit että vihreenä, sekä scämmi muutamal satasel.

Tai joku myy vaikka vihreitä käyttäjätunnareita, kypsyttelee ja tehtailee. Sitten huijarit ostaa näit tilejä ja tekee scämminsä.

:think:

Tuo palautesysteemi on tarpeeksi liikennevaloa ja muut perus taustatsekkailut.
 
Miten voit saada palautetta jos kukaan ei suostu tekemään kauppoja ;)

Mutta joo, järjen käyttö on sallittua ja ennenkaikkea pitää kyllä tiedostaa aina riskit. Mieti niin, että oletuksena menetät rahasi niin oletko valmis siihen.
Mulle se pari sataa on kipuraja millä voi vielä ottaa riskin mutta esim tonnin kauppoja en suostu tekemään ihan heti.

Näitä huijareita mitkä ei vaan välitä yhtään, tulee aina olemaan. Onko se sitten kaiken poliisiasemakäyntien yms arvonen niin on sitten vaan kysymysmerkki.
e: niin ja mitkään tunnistautumiset yms ei auta jos on vaan lähteny sille tielle, että tekee näitä petoksia pikkurahan eteen jatkuvasti. Eivät edes yritä olla jäämättä kiinni. Näitä riittää.
 
Ei se palautesysteemi toimi, jos sitä ei käytetä. Nytkin täällä riehutaan, rikosilmoituksella uhataan (ei muuten tarvitse mennä poliisiasemalle sitä varten) ja myyntiketjuunkin käytiin kirjoittelemassa negatiivisia asioita - mutta sitä negatiivista palautetta - josta olisi ehkä eniten hyötyä - ei vaan jotenkin saa annettua?? Huoh tätä touhua.
 
Samaa laiskuutta kuin taustojen tarkastamatta jättäminen. :)
 
Vaik en paljo kauppaa ole tehnytkään tääl niin heti ekana selasin kyllä kaikki palautteet läpi sen vähän tavaran osalta mitä oon ostanu. Ei se iso vaiva ole ja selviää monelta harmilta.
 
Onkos muilla kokemusta postikaupoista @slaym8 kanssa? Torstaina lupasi seurantakoodin laittaa näppiksestä kun kotia pääsee. Ei oo vielä tullut eikä viesteihin vastaa. 4 positiivista ja yksi neutraali palaute. Odotan pari päivää kunnes alan uusiin toimiin.
 
Pistin seukkaria, hieman kesti mun osilta mut väitän että tuote olis jo perillä tänään
EDIT: omaposti infosi että noudettavissa.
 
Viimeksi muokattu:
Joku erityinen syy miksei siellå ole negatiivista kauppapalautetta, jotta muutkin sen sitten huomaisi jos meinaavat kauppaa tehdä hänen kanssaan?
No se, mut toki voi antaa viel viimeisen mahiksen tätä kautta selventää tilanne. Milloin kaupat olisi pitänyt tehdä ja kauan siitä on? Onko kyseessä toi lahjoitus? Oharit on lähtökohtaisesti nega kyl.
 
On lahjoitus, mutta eihän siitä voi ostosta tai myynnistä silloin antaa negaa kun lahjoituksesta kyse. Muuten vaan ärsyttävää ku muuton takia lahjoitan kiire saada pois niin sitten huvikseen varaillaan tavaraa.
 
Toi on kyl lahjoitus osuudelta toi huti. Tosin vee mäisintä on just nämä ku jätät omaa aikaa ja menemisiä että voit antaa jotain eteenpäin. Ja sitte ne ajat ei pidä. Ittellä jäi yks sohvakaluste kolmelta "Jono, heti mulle nyt." hakijalta pihalle ja lopen sorttiasemalle.
 
Mun mielestä kyseessä on ostoon rinnastettava tapaus. Vai mitä mieltä ylläpito on? tarkentaa palautteessa tyyliin, että "lahjoitus nouto, oharit". Sitä on esim. voitu sohva joutua roudaan kerrostalosta pihalle odottamaan.

edit: No just esim tällainen tapaus, ihan turhaa lisävaivaa aiheutettu (+mahdollisesti evätty aidolta hakijalta mahis)
Toi on kyl lahjoitus osuudelta toi huti. Tosin vee mäisintä on just nämä ku jätät omaa aikaa ja menemisiä että voit antaa jotain eteenpäin. Ja sitte ne ajat ei pidä. Ittellä jäi yks sohvakaluste kolmelta "Jono, heti mulle nyt." hakijalta pihalle ja lopen sorttiasemalle.
 
Viimeksi muokattu:
Mites toimitaan kun ostin täältä sormuksen

kaverin piti eile viedä postiin ja hoidettii kauppa sähköpostilla loppuun rahat siirsin 70e ja ne on kirjautunut kaverin tilille. Kyselly että viekö se postiin , niin sähköposti on suljettu. Mutta kuitti on maksusta.

Laita negatiivinen kauppapalaute ja tee rikosilmoitus. Tuskinpa tulet sormusta näkemään
 
Mites toimitaan kun ostin täältä sormuksen

kaverin piti eile viedä postiin ja hoidettii kauppa sähköpostilla loppuun rahat siirsin 70e ja ne on kirjautunut kaverin tilille. Kyselly että viekö se postiin , niin sähköposti on suljettu. Mutta kuitti on maksusta.
Odota pari päivää. Jos ei ala kuulua niin rikosilmoa ja neag palaute.
 
No kaverilla 0 kauppiaspalautetta ja tuore tapaus muutenkin forkalla joten itse en olisi laittanut sille rahaa etukäteen. Noudolla olisi ollut eri tietysti.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 985
Viestejä
5 112 944
Jäsenet
81 724
Uusin jäsen
Leivotech

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom