Digitalisaatio - hyvät ja huonot puolet

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sompi
  • Aloitettu Aloitettu
Ei liene ihan nykyaikaisesta laitteesta taas kyse, mikäli laite ei osaa hakea MMS-viestiä tai sitten laitteen asetukset ovat puutteelliset.

Tosin kyseisellä käyttäjällä tilanne voi olla molemmissa, sekä laitteessa että asetuksissa.
 
No, itselläni ainakin on yli 15v toiminut multimediaviestit sen aikaisilla nokian ei-älypuhelimillakin eli pitää olla jo todella vanha laite jos sen puolesta ei MMS toimi.
 
Pikkuhitlereillä tuntuu usein olevan halu pakottaa kaikki käyttämään juuri sitä samaa teknologiaa, jota sattuu itse kulloinkin käyttämään. Jos jokin ympäröivän yhteiskunnan pakottama juttu sattuu toimimaan sillä omalla laitteella, niin ongelmaa ei nähdä, koska ongelma ei koske itseä. Se on melko kusipäisen itsekästä ajattelua.
Rakastat jankuttaa tätä samaa asiaa kerta toisensa jälkeen aina hieman eri esimerkillä, mutta juurisyy on ihan sama.
Tuo ei ole sama asia toisin päin käännettynä, ja tiedät sen aivan hyvin itsekin.
Se on täysin sama asia. Palveluilla on tietty laitetukiskaala, joka on itse asiassa (varsinkin julkisen puolen palveluissa) hyvinkin laaja, ja käsittää myös selvästi vanhempia laitteita/ohjelmistoja. Johonkin se raja on silti aina vedettävä, eikä ole mitään järkeä (eikä välttämättä mahdollistakaan) tukea enää palvelun uudistuessa ikivanhoja marginaalilaitteita/ohjelmistoja.

Tässä on kyse vain siitä, että sinä näet asian niin, että tämä raja pitäisi vetää vielä paljon enemmän sinne vanhempien/harvinaisten laitteiden puoleen, jossa ei ole mitään järkeä, eikä se palvelisi kuin tietynlaisia jääräpäitä, jotka varmasti tästä huolimatta löytäisivät jotain valitettavaa. Lisäksi tällainen varmuudella kasvattaisi muutenkin kallista ohjelmistokehitysprosessia. Kuka tämän tarpeettomanlegacy-tuen rakentamisen/ylläpidon kustantaisi?

Se, että joskus on vain uusittava niitä laitteitakin nykyaikaisempaan, on luonnollinen osa kehitystä, eivätkä ne vaatimukset yleisten palveluiden käyttöön ole suinkaan mitenkään kohtuuttomia, eikä kyse ole "pakottamisesta" muutoin, kuin sellaisen henkilön mielestä, joka väkisin haluaa asiat näin nähdä.

Hyvä, että kehitys kehittyy. Retroiluharrastukset on asia erikseen.
 
Kysehän on viime kädessä standardien avoimuudesta, jolla ei ole mitään tekemistä käytetyn tietoteknisen laitteen iän kanssa.

Se, että standardit tarkoituksella suunnitellaan niin, etteivät ne toimi tiettyä vuosikertaa vanhemmilla laitteilla, on pikkuhitlerien keinotekoisesti luoma ongelma.

Se, että QR-koodin yhteydessä ei ole ihmisen luettavassa muodossa sitä linkkiä, johon QR-koodi johtaa, on vain typerää "edistyksentavoittelua", joka ei hyödytä ketään, mutta haittaa monia.
 
Voi olla, tai ei ole.
Tässä mailmassa standartoinnissa kuljetetaan paljon sitä vanhaa mukana, kun syystä tai toisesta ei voida tai ei tohdita siivota , jättää vanhojen kanssa yhteensopivuutta pois. Se voi olla järkevää, tai ihan vain tyhmää politiikkaa.

Tässä mailmassa myös syntyy paljon uusia enemmän tai vähemmän puhtaalta pöydältä standarteja, joissa ei sitten ole tavoiteltu mitään yhteensopivuutta vanhojen kanssa, osa ihan järkeviä, mutta lähtee lentoon tai ei. Siitäkin lukuisi esimerkkejä että olisi kannattavaa siirtyä uuteen.

Se, että QR-koodin yhteydessä ei ole ihmisen luettavassa muodossa sitä linkkiä, johon QR-koodi johtaa, on vain typerää "edistyksentavoittelua", joka ei hyödytä ketään, mutta haittaa monia.

Tästä aiemmin keskustelua, jossain yhteyksissä se on järkevää että QR koodin yhteydessä on sama asia ihmisen luettavassa muodossa. Usein ei ole järkevää toistaa QR koodin sisältöä sen vieressä luettavassa muodossa.

Kerron aiemmin Bilteman katuseisoja esimerkkin, siinä olisi ollut järkevää olla Bilteman kotosivujen www osoite. Toki niin iso brändi ettei se sinänsä ole iso juttu, varsinkin kun sillä on mm biltema.com , biltema.fi domainit.

Se katuseisojan QR koodia turha purkaa ja painaa ihmisenluettavassa muodossa.
 
Tää on nyt sähköauto vs. häkäpönttö. Miksei huoltoasemilla myydä häkää?
 
  • Tykkää
Reactions: a-p
Kuka käyttää edes jotain MMS-viestejä? Kuolleena syntyny teknologia. Hinnoiteltiin täysin järjettömästi alussa joten kukaan ei sitä koskaan alkanut käyttämään ja kun viimein hinnat saatiin (ilmeisesti) samaksi SMS-viestien kanssa niin paremmat teknologiat oli jo saapunu puhelimiin (email, Whatsapp, Facebook jne.).
Joltain sukulaistädiltä saa näitä. Käynyt kerran elämässään jossain Bora Boralla juuri silloin kun kaikki planeetat oli linjassa, revontulia oli päiväntasaajalla saakka ja vampyyrit ja ihmissudet lenteli yhdessä fuusiovoimalla toimivien häivehävittäjien kanssa siitä yli. Ottanut sitten tästä 320x240 kokoisen MMS-kuvan 64k värillä ja lähettänyt sen 10 eurolla per sukulainen paikallisen operaattorin hinnoittelun mukaisesti. Se on sitten ainut kuva koko matkasta.

Jos jotain hyvää hakee, näihin saa paljon informaatiota mukaan kun se puhelin skaalaa taidokkaasti 192 megapikselin kuvasta sen 0,08 megapikselin version.
 
Se, että QR-koodin yhteydessä ei ole ihmisen luettavassa muodossa sitä linkkiä, johon QR-koodi johtaa, on vain typerää "edistyksentavoittelua", joka ei hyödytä ketään, mutta haittaa monia.
Linkeissä oli ennen QR-koodeja se ongelma, että aika monilla saiteilla alisivujen osoite on liian pitkä kirjoitettavaksi. Yksikin typo tai väärän kokoinen kirjain, niin linkki ei aukea. Pahimmillaan koko linkki on oikein, mutta palvelin ei avaa jos on alussa http eikä https (tai päinvastoin). Teknisesti taitamattomilla ei ole mitään mahdollisuuksia saada näitä kohtuullisella vaivalla auki.

Lyhytlinkkipalvelut auttavat hiukan, mutta ne eivät takaa että linkki toimii vuosien päästä. Lyhytlinkeissäkin on tulkintavirheiden mahdollisuus kun tietyillä fonteilla ykkönen ja pieni äl ja iso ii näyttävät samalta. Tai iso oo ja nolla. Tuosta lyhyiden linkkien ideasta on luovuttu vuosia sitten kun älypuhelimilla alkoi saada linkityksiä SMS-viesteihin ja maileihin.

Tässä on kyse vain siitä, että sinä näet asian niin, että tämä raja pitäisi vetää vielä paljon enemmän sinne vanhempien/harvinaisten laitteiden puoleen, jossa ei ole mitään järkeä, eikä se palvelisi kuin tietynlaisia jääräpäitä, jotka varmasti tästä huolimatta löytäisivät jotain valitettavaa. Lisäksi tällainen varmuudella kasvattaisi muutenkin kallista ohjelmistokehitysprosessia. Kuka tämän tarpeettomanlegacy-tuen rakentamisen/ylläpidon kustantaisi?

Tossa vanhan rakastamisessa on vielä se ongelma, että jos kaiken uuden samalla kokee aina huonoksi ja vanha on hyvää, jokaisella on hiukan eri kiintopiste, mistä tarkastelee asioita eli edes kaksi retron perään haikailevaa ei todennäköisesti tykkää samoista laitteista. 16-bittinen on liian lameria 8-bittisten harrastajalle. Nämä on ihan ok mielipiteitä harrasteluun, mutta ihan mahdoton lähtökohta johonkin digiyhteiskunnan rakentamiseen kustannustehokkaasti.
 
Viimeksi muokattu:
Kerron aiemmin Bilteman katuseisoja esimerkkin, siinä olisi ollut järkevää olla Bilteman kotosivujen www osoite. Toki niin iso brändi ettei se sinänsä ole iso juttu, varsinkin kun sillä on mm biltema.com , biltema.fi domainit.

Se katuseisojan QR koodia turha purkaa ja painaa ihmisenluettavassa muodossa.

Biltema on ajatellut niin että henkilöt, jotka eivät saa QR-koodia luettua eivät ole heidän kohderyhmää.
 
Selitin juuri aiemmassa viestissäni, missä se ongelma on, ja millä tavalla DNA teki asian paremmin. Sinulla on ilmeisesti ongelmaa luetun ymmärtämisessä.

Sä kylläkin selitit sinun päätelmäsi ongelmasta. Näitä on nähty tässä ketjussa paljon. Luultavasti oikea ongelma on että operaattori luulee sulla olevan puhelin joka tukee MMS viestejä, vaikkei ole.

Kuitenkin aikoinaan ihan jokaisella operaattorilla oli systeemi jossa asiakkaille joilla ei ollut MMS viestejä tukevaa puhelinta, toimitettiin ne nettisivulle josta asiakas pystyi ne lukemaan. Sun väittämäsi mukaan Telia on luopunut tästä systeemistä.[edit alla]

Ei kuulosta järkevältä.

Sä voisit yrittää katsoa niitä asetuksia operaattorin päässä. Mä luulisin että tuollainen "viestiä ei voi näyttää" on juurikin puhelimeen toimitettu MMS viesti jota se ei osaa sen enempää näyttää.

edit:
Tosiaan just viikko sitten Telia on luopunut tuosta systeemistä.

Aika yllättävää. Ehkä sitten tuollaisenkin ajat sitten valmiiksi toteutetun nettipalvelun ylläpitoon hieman menee rahaa. Tai se on jokin potentiaalinen haavoittuvuuspinta josta vaan halutaan päästä eroon.
 
Viimeksi muokattu:
Sä voisit yrittää katsoa niitä asetuksia operaattorin päässä. Mä luulisin että tuollainen "viestiä ei voi näyttää" on juurikin puhelimeen toimitettu MMS viesti jota se ei osaa sen enempää näyttää.
Luulenpa, ettei minulla ole oikeuksia katsoa niitä operaattorin pään asetuksia. Mistä kautta minä niihin ylipäätään pääsisin käsiksi?

Kuten jo aiemmin kirjoitin, tuo "Viestiä ei voi näyttää" lienee juurikin osana multimediaviestiä oleva placeholder-teksti, joka näkyy, jos puhelin ei syystä tai toisesta pysty kuvaviestiä lähettämään. DNA:lla sen tekstin tilalla oli linkki, jolla multimediaviestin pystyy katsomaan selaimessa. Telialla ei ilmeisesti ole mitään tuollaista, eli viestin lähettäjä ja itse viestin sisältö jäävät sitten arvoitukseksi.
 
Teliallahan on tiedotekin tuosta MMS-jutusta sivuillaan.

"Ajankohtaista: Vähäisellä käytöllä ollut MMS-viestien toimittaminen nettiselaimella toimivaan MMS-viestiportaaliin on päättynyt syyskuun lopussa. 1.10.2024 alkaen MMS-viestit toimitetaan ainoastaan puhelimeen.

Jotta saat MMS-viestit puhelimeesi, huolehdithan että puhelimella on tarvittavat MMS-asetukset ja että puhelin sekä liittymä mahdollistavat MMS-viestit. Tarkemmat ohjeet löydät tältä sivulta."

En kyllä yhtään ihmettele tuota selainportaalin lopettamista, ei tainnut olla kovin monta muuta käyttäjää enää Sompin lisäksi tuolla palvelulla kun nykyaikaiset laitteet osaavat hakea MMS-asetukset automaattisesti operaattorilta. Oma ensimmäinen älypuhelin joskus vuonna 2010 ei tainnut vielä osata itse hakea MMS-asetuksia mutta kaikki sitä uudemmat ovat tainneet osata.
 
Luulenpa, ettei minulla ole oikeuksia katsoa niitä operaattorin pään asetuksia. Mistä kautta minä niihin ylipäätään pääsisin käsiksi?

Kuten jo aiemmin kirjoitin, tuo "Viestiä ei voi näyttää" lienee juurikin osana multimediaviestiä oleva placeholder-teksti, joka näkyy, jos puhelin ei syystä tai toisesta pysty kuvaviestiä lähettämään. DNA:lla sen tekstin tilalla oli linkki, jolla multimediaviestin pystyy katsomaan selaimessa. Telialla ei ilmeisesti ole mitään tuollaista, eli viestin lähettäjä ja itse viestin sisältö jäävät sitten arvoitukseksi.
Oletko VoWifi yhteydellä mobiiliverkko katveessa ? MMS viestit ei taida meikäläisillä operaattoreilla kulkea VoWifi yli, mutta kun pääset mobiiliverkkoon, niin jälleen kulkee. Oletetaan ettet data palvelut on käytössä.

Tietenkin jos olet omatoimisesti poistannut/estänyt, tai säätänyt MMS asetukset niin ettei ne toimi, niin ei siinä mobiiliverkkokaan auta.

Useat puhelimet kyllä kertoo selkeämmin että MMS viestiä olisi tulossa, mutta ei ole haettu, se että laite ei kerro ei ehkä ole digitalisaation vika, vaan se että laitteessasi sitä ei ole vietä seuraavalle tasolle.

Digitalisaation riemua tuo VoWifikin, ja sinänsä digitalisaatio mahdollistaisi niiden viestien siirtämisen senkin kautta.
 
Ei näitä ongelmia ole muilla, kuin niillä jotka yrittää olla erikoisia. Normikäytössä kaikki pelaa ihan hyvin.

Näinpä se on. Tässäkin ketjussa noin 99% ongelmista on noin parilla nimimerkillä, jotka toivovat että maailma ja tekninen kehitys olisi pysähtynyt jonnekin 90-luvulle ja pöyristyvät säännöllisesti kun asioita ei voikaan enää hoitaa telneteillä tai latin-1-merkistöillä tai 10+ vuotiaalla kännykällä jolle ei ole saanut päivityksiä 6 vuoteen. Suurin osa valituksesta ei edes liity digitalisaatioon. Ja sitten itketään "pikkuhitleristä" kun maailma ei pyörikään oman navan ympärillä eikä kaikkia marginaalisia erikoistoiveita otetakaan joka paikassa huomioon.

Luojan kiitos MMS-viesteille on saatu parempia vaihtoehtoja. Olen tainnut saada yhden MMS:n noin 6v sisään. Veikkaan että käyttömäärät ovat marginaalisia.
 
Enää herää kysymys, että oliko tuo saapunut viesti edes MMS:ää vai oliko sittenkin RCS-viesti tai muu formaatti.
 
Viimeksi muokattu:
Ei minun kännykässä edes pysty säätämään noita asetuksia. Tuki löytyy tavallisille mustavalkoisille kuvaviesteille, mutta kaikki muu pitää katsoa tietokoneella selaimesta. Onpa kyllä idioottimainen veto puhelinoperaattorilta lopettaa tuollainenkin peruspalvelu. Tietysti sillä on vain vähän käyttäjiä, onhan koko multimediaviestien käyttö varsin vähäistä, mutta ei se nyt silti itsessään mikään peruste ole sen lopettamiselle.

Mutta tuohan "kun on niin vähän käyttäjiä" on juuri se pikkuhitlereille tyypillinen perustelu kaikkeen, heidän mielestään kun kaikkien pitäisi olla samanlaisia ja varsinkin teknologia-asioissa kaikenlainen diversiteetti pitää hävittää seurauksista piittaamatta.

Suurin osa puhelinmalleista ei taida tukea kaikkia mahdollisia MMS-viestityyppejä. Nuo useimmat softaltaan yksinkertaisemmat puhelinmallit kuten pöytäpuhelimet ja vanhuspuhelimet osaavat vastaanottaa vain 160 merkkiä pitkiä tekstiviestejä, eikä kaikkiin puhelinmalleihin muutenkaan ole tarkoituksenmukaista implementoida kaikkien mahdollisten kuvaviestityyppien tukea. Pitäisi ne kuvaviestit silti saada jotenkin vastaanotettua, jos joku sellaisen lähettää.
 
Viimeksi muokattu:
Tietysti sillä on vain vähän käyttäjiä, onhan koko multimediaviestien käyttö varsin vähäistä, mutta ei se nyt silti itsessään mikään peruste ole sen lopettamiselle.

Totta kai se on peruste sille. Ei yritykset maksa jonkun palvelun ylläpidosta jos sillä on niin vähän käyttäjiä, että se ei ole mitenkään liiketoiminnallisesti perusteltua. MMS-viestit alkavat olemaan juurikin tuollainen asia, eikä niiden ylläpitämisestä kannata maksaa mitään extraa.
 
Ei minun kännykässä edes pysty säätämään noita asetuksia. Tuki löytyy tavallisille mustavalkoisille kuvaviesteille, mutta kaikki muu pitää katsoa tietokoneella selaimesta. Onpa kyllä idioottimainen veto puhelinoperaattorilta lopettaa tuollainenkin peruspalvelu. Tietysti sillä on vain vähän käyttäjiä, onhan koko multimediaviestien käyttö varsin vähäistä, mutta ei se nyt silti itsessään mikään peruste ole sen lopettamiselle.

Mutta tuohan "kun on niin vähän käyttäjiä" on juuri se pikkuhitlereille tyypillinen perustelu kaikkeen, heidän mielestään kun kaikkien pitäisi olla samanlaisia ja varsinkin teknologia-asioissa kaikenlainen diversiteetti pitää hävittää seurauksista piittaamatta.
No kuvitteles tilanne että olet operaattori ja sinulla on miljoona asiakasta joista 25kpl käyttää tuollaista palvelua vuoden aikana. Tuollaisen palvelun joka tarjoaa MMS-viestit selaimeen ylläpito maksaa vaikkapa 200e/kk (veikkaisin että rankasti alimitoitettu hinta-arvio). Pitäisit siis selkeästi tappiota tuottavaa palvelua tarjolla vaikka sen alas ajamalla säästäisit suuria summia rahaa eikä sen alasajo vaikuttaisi kuin kouralliseen asiakkaita?
 
Pikkuhitlerien ajatusmaailmaan tietysti kuuluu, että kaikkien muiden pitää käyttää samanlaista puhelinta kuin itse. Ja kun se oma puhelin vaihtuu uuteen, niin totta kai kaikkien muidenkin pitää silloin hankkia samanlainen puhelin ja muiden puhelinmallien omistajia ei tarvitse ottaa huomioon missään, koska koko maailmahan pyörii vain oman navan ympärillä.
 
Ei minun kännykässä edes pysty säätämään noita asetuksia. Tuki löytyy tavallisille mustavalkoisille kuvaviesteille, mutta kaikki muu pitää katsoa tietokoneella selaimesta. Onpa kyllä idioottimainen veto puhelinoperaattorilta lopettaa tuollainenkin peruspalvelu. Tietysti sillä on vain vähän käyttäjiä, onhan koko multimediaviestien käyttö varsin vähäistä, mutta ei se nyt silti itsessään mikään peruste ole sen lopettamiselle.

Mutta tuohan "kun on niin vähän käyttäjiä" on juuri se pikkuhitlereille tyypillinen perustelu kaikkeen, heidän mielestään kun kaikkien pitäisi olla samanlaisia ja varsinkin teknologia-asioissa kaikenlainen diversiteetti pitää hävittää seurauksista piittaamatta.

Suurin osa puhelinmalleista ei taida tukea kaikkia mahdollisia MMS-viestityyppejä. Nuo useimmat softaltaan yksinkertaisemmat puhelinmallit kuten pöytäpuhelimet ja vanhuspuhelimet osaavat vastaanottaa vain 160 merkkiä pitkiä tekstiviestejä, eikä kaikkiin puhelinmalleihin muutenkaan ole tarkoituksenmukaista implementoida kaikkien mahdollisten kuvaviestityyppien tukea. Pitäisi ne kuvaviestit silti saada jotenkin vastaanotettua, jos joku sellaisen lähettää.
Ja sieltähän se tuli. Käytössä joku muinainen Nokia 3310 ja ihmetellään kun ei nykyaikaisemmat (jo myös vanhentuneet) tekniikat toimi.
 
ei se nyt silti itsessään mikään peruste ole sen lopettamiselle

Se on itse asiassa loistava peruste sen lopettamiselle. MMS on ominaisuus, jonka ylläpito vaatii rahaa (toiminnallisuuden ylläpito, bugikorjaukset, tietoturva, asiakaspalveu, ohjeet, tuotteistus jne.) ja jota silti juuri kukaan ei enää käytä. Ei yhden sompin takia kannata tuollaista reliikkiä pitää roikkumassa. Luiskalle vaan. Veikkaan että tuo katoaa muutamassa vuodessa ja sitten voit tulla taas valittamaan kuin hitlerit kohtelevat sinua kaltoin eivätkä tässäkään asiassa tee kuten sinä vaadit :hammer: Onhan tuota ihan viihdyttävää lukea, ei siinä mitään :rofl2:
 
Ei suuri osa uusistakaan puhelimista tue MMS-viestejä.

Mutta ettehän te sitä ymmärrä, koska teidän mielestänne kaikilla pitäisi olla juuri samanlainen kännykkä kuin itsellä.
 
Joo, totta. Pöytämalliset eivät varmaankaan tue eikä euron hintaiset nistipuhelimet. Mutta eivät ne markkinoilla suurta osaa näyttele vaan marginaalia.
 
Viimeksi muokattu:
Kuka käyttää edes jotain MMS-viestejä?

Sompin viestin perusteella se taho joka voi lähettää numerosta 99700 viestejä. Ja varmasti monet muutkin!

Mä en edes tiedä voiko noita tavallisella modernilla kännykällä helposti erotella, että mikä on tavallinen moniosainen tekstiviesti ja mikä taas MMS viesti, kun ilman kuvia ne näyttävät täysin samoilta ja kännykät laittaa ne kaikki samaan laariin. Mun mielestä jo mun edellinen kännykkä joka oli vielä peruspuhelin eikä älypuhelin, sekään ei tehnyt mitään jaottelua. Jotkut melko vanhat peruspuhelimet tekivät niille selvän eron.

Luulenpa, ettei minulla ole oikeuksia katsoa niitä operaattorin pään asetuksia. Mistä kautta minä niihin ylipäätään pääsisin käsiksi?

Kuten jo aiemmin kirjoitin, tuo "Viestiä ei voi näyttää" lienee juurikin osana multimediaviestiä oleva placeholder-teksti, joka näkyy, jos puhelin ei syystä tai toisesta pysty kuvaviestiä lähettämään. DNA:lla sen tekstin tilalla oli linkki, jolla multimediaviestin pystyy katsomaan selaimessa. Telialla ei ilmeisesti ole mitään tuollaista, eli viestin lähettäjä ja itse viestin sisältö jäävät sitten arvoitukseksi.

Mä tietysti viittasin sellaisiin asetuksiin johon asiakas itse pääsee käsiksi. Ne löytyvät tietysti www.telia.fi

Mutta kuten mainittu viikko sitten Telia on lopettanut tuon MMS viestien nettipalvelun kokonaan. Mikäli viesti on lähetetty aiemmin, niin silloin se väkisin olisi tuosta epäsuhteesta, että verkko(operaattori) on käsityksessä että liittymän puhelin tukee MMS viestejä, eli siinä on ollut sellainen ja jossa oikeat asetukset, ja verkko ei ole huomannut että puhelin on vaihtunut.

Ainakin netistä tulee osumia tuolla reippaasti aikaisemmaltakin ajalta, jolloin operaattoreilla on väkisin kaikilla ollut tuollainen netissä toimiva MMS viestikeskus, mutta sen toiminta vaatii että verkko tietää olla yrittämättä toimittamasta puhelimeen MMS viestiä, ja sen sijaan lähettää tekstiviestillä maininnan siitä viestistä, joka on toimitettu sinne viestikeskukseen. Ja erityisesti jos sim korttia vaihtaa usein eri puhelimiin niin verkko voi olla huomaamatta sitä.

Luojan kiitos MMS-viesteille on saatu parempia vaihtoehtoja. Olen tainnut saada yhden MMS:n noin 6v sisään. Veikkaan että käyttömäärät ovat marginaalisia.

Ja sä olet varma että puhelimesi erottelee ne?
 
Mutta ettehän te sitä ymmärrä, koska teidän mielestänne kaikilla pitäisi olla juuri samanlainen kännykkä kuin itsellä.

Ei vaan meidän mielestä meidän ei pitäisi maksaa ylimääräistä meidän kännykkälaskuissa vain siksi, että sinä ja pari muuta voitte jatkaa jonkun antiikkisen järjestelmän käyttöä.
Sama pätee laajemminkin tän ketjun aiheeseen. Väki valittaa siitä, miten jotku marginaalikäytössä olevat analogiset, tai muuten vain vanhanaikaiset, palvelut lopetetaan. Mutta he eivät ole valmiita maksamaan niistä palveluista, vaan haluavat, että kaikki muut maksavat ne heidänkin puolesta, vaikka nuo muut ovat jo siirtyneet niiden uudempien palvelujen käyttäjiksi.
 
Luulenpa, ettei minulla ole oikeuksia katsoa niitä operaattorin pään asetuksia. Mistä kautta minä niihin ylipäätään pääsisin käsiksi?

Kuten jo aiemmin kirjoitin, tuo "Viestiä ei voi näyttää" lienee juurikin osana multimediaviestiä oleva placeholder-teksti, joka näkyy, jos puhelin ei syystä tai toisesta pysty kuvaviestiä lähettämään. DNA:lla sen tekstin tilalla oli linkki, jolla multimediaviestin pystyy katsomaan selaimessa. Telialla ei ilmeisesti ole mitään tuollaista, eli viestin lähettäjä ja itse viestin sisältö jäävät sitten arvoitukseksi.
Olipas taas vaikeaa löytää: MMS-viestit eli multimediaviestit | Asiakastuki

Eli Telian "MMS nettiselaimella" palvelu lopetettu hiljattain. Eli joko MMS asetuksia ei ole tilattu puhelimeen (tai katsonut että ne ovat oikein), puhelimesi ei syystä tai toisesta tue MMS viestejä tai se perus että olet itse jotenkin paskonut puhelimen asetukset tai käytät jotain hassua Android versiota.
 
Tietysti sillä on vain vähän käyttäjiä, onhan koko multimediaviestien käyttö varsin vähäistä, mutta ei se nyt silti itsessään mikään peruste ole sen lopettamiselle.
:rofl: Aina vain paranee nämä "viisaudet".

Käyttöasteen lasku nimenonaan on peruste palvelun lopettamiselle. Samoin kuin yritykselle, jolla ei ole enää riittävästi asiakkaita. Samoin kuin tv-sarjalle, jolla ei ole enää katsojia jne. Tarvitsetko lisää esimerkkejä?
 
Asiaton käytös - keskustelun sotkeminen, jankkaaminen, toistuva olkiukkoilu
Ei vaan meidän mielestä meidän ei pitäisi maksaa ylimääräistä meidän kännykkälaskuissa vain siksi, että sinä ja pari muuta voitte jatkaa jonkun antiikkisen järjestelmän käyttöä.
Sama pätee laajemminkin tän ketjun aiheeseen. Väki valittaa siitä, miten jotku marginaalikäytössä olevat analogiset, tai muuten vain vanhanaikaiset, palvelut lopetetaan. Mutta he eivät ole valmiita maksamaan niistä palveluista, vaan haluavat, että kaikki muut maksavat ne heidänkin puolesta, vaikka nuo muut ovat jo siirtyneet niiden uudempien palvelujen käyttäjiksi.
Millä perusteella joku mahdollisuus katsoa kuvaviestejä selaimessa on "antiikkinen järjestelmä"? Sillehän on koko ajan enemmän tarvetta, kun kännyköitä on huomattavasti enemmän eri tasoisia kuin aikaisemmin, jolloin MMS-viestejä oli käytännössä vain yhtä formaattia, joka oli se perus mustavalkoinen kuvaviesti jota Nokia 3310 tukee.

Mutta tietysti sinun ratkaisu tähänkin asiaan vain olisi, että kaikki ostaisivat samanlaisen kännykän kuin sinulla on.
 
Ei ne nyt niin eritasoisia ole. Vastaavasti kun win 11 ei toimi pentium 2 prossulla ja analoginen televisio ei enään toimi antenniverkossa, ei multimediaviestit toimi sun kännykällä, mutta muilla ne toimii, eikä siksi tollaiselle palvelulle ole käyttöä.

Osta muutamalla kympillä käytetty älypuhelin, niin ei varmasti ole ongelmia. Vastaavasti kun hevosia enään käytetä liikkumiseen, niin sinäkin voisit tulla nykyaikaan.
 
Millä perusteella joku mahdollisuus katsoa kuvaviestejä selaimessa on "antiikkinen järjestelmä"? Sillehän on koko ajan enemmän tarvetta, kun kännyköitä on huomattavasti enemmän eri tasoisia kuin aikaisemmin, jolloin MMS-viestejä oli käytännössä vain yhtä formaattia, joka oli se perus mustavalkoinen kuvaviesti jota Nokia 3310 tukee.

Mutta tietysti sinun ratkaisu tähänkin asiaan vain olisi, että kaikki ostaisivat samanlaisen kännykän kuin sinulla on.
Tyylikkäästi väistelet ne perustelut, joita sinulle on täällä lukemattomia kertoja kerrottu. Sille on aina syynsä, että tekniikka kuin tekniikka muuttuu jossain vaiheessa obsoleteksi. En edes usko sinulle tulevan jonkinlaisena yllätyksenä, että mms-viestit ovat jo pitkään olleet vanhentuvaa tekniikkaa, niihin ei todellakaan ole tullut mitään uusia juttuja vuosikausiin/kymmeniin.
 
Millä perusteella joku mahdollisuus katsoa kuvaviestejä selaimessa on "antiikkinen järjestelmä"? Sillehän on koko ajan enemmän tarvetta, kun kännyköitä on huomattavasti enemmän eri tasoisia kuin aikaisemmin, jolloin MMS-viestejä oli käytännössä vain yhtä formaattia, joka oli se perus mustavalkoinen kuvaviesti jota Nokia 3310 tukee.

Mutta tietysti sinun ratkaisu tähänkin asiaan vain olisi, että kaikki ostaisivat samanlaisen kännykän kuin sinulla on.

Selvästikään ei ole tarvetta, kerta Telia lopetti sen juurikin pienen käytön takia. MMS-viestit ovat kokonaisuudessaan kuoleva teknologia ja maailmalla useat operaattorit ovat jo luopuneet niistä täysin. Nyt kun iOS 18:n myötä iPhonetkin alkavat tukemaan RCS:ää, niin eiköhän se ole lopullinen kuolinisku MMS:lle.
 
Malliesimerkki siitä, kuinka julkisella puolella ei vaan osata, kun virkoihin pääsee puoluekirjoilla ja hyväveli-verkoistoilla eikä ammattitaidolla.
Ne pomot, ketkä tämän päätöksen tästä uudesta kortista tekivät pitäisi potkia pihalle ja laittaa henkilökohtaisesti maksamaan ksutannukset siitä, että otetaan käyttöön uusi kortti jossa on molemmat.

Noh, toisaalta, voi toivoa, että tuo pakottaa uusimaan järjestelmät, joista osa epäilemättä tallentaa nykyisen/aiemman viivakoodin hetun selväkielisenä.
 
Teen vapaaehtoishommia digitutorina eli autamme ihmisiä puhelin, tabletti ja tietokoneasioissa. Viime kerralla oli autettavalle tullut Klarnan lasku sähköpostiin. No yritäpä siinä auttaa ja opettaa miten sen laskun saa maksettua mobiilipankissa. Esim copy&paste ei toiminut suoraan gmailista eli joutui kikkailemaan että sai tilinumeron ja viitteet kopioitua mobiilipankkisovellukseen. Saatiin toki lasku maksettua, mutta ei se helppoa ollut. Eikä autettava tuota olisi ikinä yksin saanut maksettua.
 
Yksi tärkeä asia mitä digitutorin pitäisi neuvottavilleen sanoa:

"Älä ole missään tekemisisssä Klarnan kanssa."

Sen verran törkeästä kusetusfirmasta on kyse.
 
Teen vapaaehtoishommia digitutorina eli autamme ihmisiä puhelin, tabletti ja tietokoneasioissa. Viime kerralla oli autettavalle tullut Klarnan lasku sähköpostiin. No yritäpä siinä auttaa ja opettaa miten sen laskun saa maksettua mobiilipankissa. Esim copy&paste ei toiminut suoraan gmailista eli joutui kikkailemaan että sai tilinumeron ja viitteet kopioitua mobiilipankkisovellukseen. Saatiin toki lasku maksettua, mutta ei se helppoa ollut. Eikä autettava tuota olisi ikinä yksin saanut maksettua.
Itse avaan pdf laskun esim sähköpostista, isoksi 130" screenillä ja puhelimella mobiilipankin sovellus auki ja sieltä se viivakoodin luku päälle ja luen zoomatun viivakoodin isona screeniltä. Toimii kuin junan vessa. Kätevää ja helppoa
 
Joskus vaan saattaa olla sellaisia laskuja joissa ei ole viivakoodia ja koko PDF on kuvana eli ei voi copypasteta siitä mitään. Pari tuollaista on tullut vastaan ja kyllähän se on ärsyttänyt kun on pitänyt käsin kopioida laskun tiedot verkkopankkiin. Onneksi nuo eivät ole kovin yleisiä, yleensä on viivakoodi ja PDF on tekstinä että saa copypastettua. Nykyään itselläni tosin tulee liki kaikki laskut suoraan verkkopankkiin niin ei tarvitse tuollaisten kanssa tapella.
 
Teen vapaaehtoishommia digitutorina eli autamme ihmisiä puhelin, tabletti ja tietokoneasioissa. Viime kerralla oli autettavalle tullut Klarnan lasku sähköpostiin. No yritäpä siinä auttaa ja opettaa miten sen laskun saa maksettua mobiilipankissa. Esim copy&paste ei toiminut suoraan gmailista eli joutui kikkailemaan että sai tilinumeron ja viitteet kopioitua mobiilipankkisovellukseen. Saatiin toki lasku maksettua, mutta ei se helppoa ollut. Eikä autettava tuota olisi ikinä yksin saanut maksettua.
Ai onko gmailissakin nykyään copy-paste estetty jollain JavaScript-kikkareella? Itse siirryin käyttämään pienempää riippumatonta sähköpostipalvelua jo aikoja sitten, ja gmail on sen jälkeen muuttunut aika monta kertaa huonommaksi.

OP:n verkkopankissa on joku samankaltainen juttu, että tilinumeron kopiointi on jostain syystä estetty JavaScriptillä. Onneksi sen saa kuitenkin helposti kopioitua PDF-muodossa ladattavasta tiliotteesta. Mitään järkeä tuollaisessakaan estossa ei ole. Koko ajan lisää kummallisia älyttömyyksiä tulee siihen verkkopankkiinkin.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Tälle offtopic keskustelulle nykysoftien väitetystä hitaudesta löytyy kyllä paljon parempia paikkoja tältä foorumilta. Vaikkapa ihan sille tehty oma ketju:
 
OP:n verkkopankissa on joku samankaltainen juttu, että tilinumeron kopiointi on jostain syystä estetty JavaScriptillä. Onneksi sen saa kuitenkin helposti kopioitua PDF-muodossa ladattavasta tiliotteesta. Mitään järkeä tuollaisessakaan estossa ei ole. Koko ajan lisää kummallisia älyttömyyksiä tulee siihen verkkopankkiinkin.
Kyllä OP:n mobiilipankissa saa ainakin kopioitua tilinumeron menemällä tilit ja kortit, valitsemalla halutun tilin, sieltä klikkaa hammasratasta jonka jälkeen tilinumeron saa erillisellä "kopioi" napilla kopioitua leikepöydälle.
 
Ja OP:n selainversiossakin saa tilinumeron kopioitua ihan maalaamalla tilinumeron ja ctrl-c, ellei tuo ole muuttunut nyt ihan parin viikon sisällä. Juuri reilu pari viikkoa sitten copypasteilin useampiakin tilinumeroita selainversiolla joten toimii ainakin firefoxilla.
 
Kysehän on viime kädessä standardien avoimuudesta, jolla ei ole mitään tekemistä käytetyn tietoteknisen laitteen iän kanssa.

Se, että standardit tarkoituksella suunnitellaan niin, etteivät ne toimi tiettyä vuosikertaa vanhemmilla laitteilla, on pikkuhitlerien keinotekoisesti luoma ongelma.

Se, että QR-koodin yhteydessä ei ole ihmisen luettavassa muodossa sitä linkkiä, johon QR-koodi johtaa, on vain typerää "edistyksentavoittelua", joka ei hyödytä ketään, mutta haittaa monia.
En ole eläessäni tainnut lukea yhtään QR koodia. Miksi tollasia täytyy lukea? Eikö QR koodien lähettäjille voi sanoa että lähettää jossain tolkullisessa formaatissa viestit ja jollei lähetä niin ei varmaan ollu kovin tärkeetä asiaa viestin lähettäjällä.
 
Ei QR-koodeilla lähetetä viestejä toisilleen vaan QR-koodin avulla voi esimerkiksi maksaa mobile paylla.

QR-koodeja käytetään monenlaisiin tarkoituksiin ja monenlaisissa yhteyksissä niin liike-elämässä kuin vapaa-ajallakin. QR-koodi voidaan painaa hyvin monenlaiseen tuotteeseen, kirjaan, mainokseen tai esitteeseen.

Usein QR-koodissa on linkki jollekin www-sivulle. Koodi voi sisältää myös esimerkiksi tavallista tekstiä, puhelinnumeron, tekstiviestin, osoitetiedon tai kalenteritapahtuman. Kaikkiaan QR-koodin sisältämiä erilaisia informaatiotyyppejä on yli kaksikymmentä
 
Ei QR-koodeilla lähetetä viestejä toisilleen vaan QR-koodin avulla voi esimerkiksi maksaa mobile paylla.
Samaten niillä voi helpottaa vaikka langattomaan verkkoon liittymistä. Joissain tapahtumissa käytän tätä jakamaan nopean yhteyden toimihenkilöille, hyödyllistä etenkin jos mobiiliverkko tökkii tai ei ole kuuluvutta nopeaan verkkoon. Kameralla vaan osoittaa QR-koodia ja napauttaa "liity verkkoon", älyttömästi helpompaa kuin naputella jotain avaimia tai salasanoja (ja ei, wps ei ole vaihtoehto).
 
Jep, esimerkiksi jossain tilaisuudessa tai tapahtumassa QR-koodilla jaettava vierasverkon tunnari on varsin kätevä, ei tarvitse jokaiselle sitä verkon nimeä ja salasanaa koko ajan olla toistelemassa ja tuskailla oliko se nyt pieni vai iso R-kirjain siinä salasanassa tms.

Toki monissa tapauksissa olisi kyllä todella kiva että se QR-koodin sisältö olisi tekstinä vieressä, esimerkiksi jos se koodi on jossain hankalassa paikassa tai jos siitä QR:stä ei jostain muusta syystä meinaa saada otettua kuvaa / luettua sitä vaikkapa sen takia että koodi on repeytynyt tai muuten sotkeutunut.

QR-koodit ovat kyllä todella monikäyttöisiä, niihin saa melkoisen montaa erilaista dataa laitettua ja yleensä ovat ihan käteviä käyttää.
 
QR-koodiin pystyi laittamaan mm. koronapassin.

Moniko tuli selvittäneeksi, mitä kaikkea tietoa ko. koodi sisälsi?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 235
Viestejä
4 549 460
Jäsenet
74 947
Uusin jäsen
Wilmeri

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom