Diablo 4

Liittynyt
02.12.2019
Viestejä
642
On taas se vaikein aika, eli classin päättäminen. Taitaa oma mieli kääntyä ranged roguen suuntaan eniten. Barbilla vain yksi buildi (tosin pelin paras buildi kai) ja necrolla myös vaihtoehdot erittäin vähissä, druid vaikuttaa tylsältä (tosin tankki ja iso aoe) ja sorc ei ilmeisesti ole kovinkaan vahva myöhemmin. Melee rogue vaikuttaa hauskimmalta ja tekee älyttömästi damaa, mutta tuskin säilyy hengissä vaikeammassa sisällössä, mutta onpahan vaihtoehdot sitten siihenkin heti auki.
 
Liittynyt
15.10.2021
Viestejä
74

Itse testasin betassa barbaarin bleed ww, näytti toimivan hyvin alkuun itselläni. Samalla menin server slammissa. Lähden sillä alkuun ja sit ihmettelen hotaa myöhemmin, ehkä. Mutta sinnikäästi luotan ww buildiin alkuun.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 431
Necrolla lähden itse liikenteeseen, silläkin uhalla että buildeja ei ole paljoa, minionit on nerffattu, mobility on olematon ja monen rankingissa tuo on pelin heikoin class. D3 tuli pelattua pelkästään demon hunteria ja wizardia, siitä syystä skippaan ainakin näin aluksi roguen ja sorcererin. Toinen vaihtoehto oli barbaari mutta jotenkin tuon necromancer kiinnostaa tällä hetkellä enemmän. Casuaali pelaa casuaalin tavalla, katsotaan mihin asti rahkeet riittää :)
 
Liittynyt
02.12.2019
Viestejä
642
Mutta sinnikäästi luotan ww buildiin alkuun.
Ei se varmaan paras aloitusbuildi ole, mutta WW on ilmeisesti se paras end-game -buildi (ja barbin ainoa hyvä buildi), ainakin tämän hetken tietojen perusteella. En tosin tiedä mikä bleed-WW:n idea on, mutta jokainen barb-buildihan bleediä jotain kautta ottaa, kun sitä kautta saa slowin, jota kautta saa lisää damaa.
 
Ei sen tarvii olla paras aloitusbuildi, kunhan on semmonen buildi millä on hauska pelata. Mä nyt yleensä lähden pelaamaan pelejä siksi että on hauskaa. Joku muu saa olla paras ja valita parhaat buildit alkuun. Siihen mä en tähtää :)
 
Liittynyt
08.03.2022
Viestejä
649
Sama. Mielikuvitusettomilla ihmisillä nämä "buildi netistä" -jutut.
Mulle juuri toi omien buildien tekeminen - ja sopivien kamojen löytäminen - on iso osa koko pelikokemusta.

Tuleehan siinä tietty usein mokailtuakin samalla, mutta elämä on. Lähinnä naurattaa jotkut jutut jälkeenpäin kun ymmärrys lisääntyy.

Edit: Alkaa kyllä kiima aika lailla kasvaan, onneks tuli toi "early access" hommattua. Enää vähän yli 24 tuntia kärsittävänä ja pääsee monsuja hakkaamaan. :nb:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 178
Sama. Mielikuvitusettomilla ihmisillä nämä "buildi netistä" -jutut.
Itselle iso osa ilosta katoaa kun pelissä ei ole mitään "uutta" löydettävää, välillä ihmettelen miten joittenkin ihmisten pelaaminen poikkeaa aivan täysin omasta - pelit katsotaan ensin jonkun toisen pelattuna, sitten siitä luetaan kaikki ja sitten vasta pelataan itse :confused:
Oma tyyli on vältellä mahdollisimman paljon tietoa pelistä jos tiedän että sen aion pelata.
 
Liittynyt
23.06.2019
Viestejä
252
On kyllä hävytön hinta toi 90€, kovasti kutkuttelis päästä pelaamaan viikonloppuna
 
Jrhh

<Raudanusuttaja>
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 637
Jaaha.. tää meidän grouppi mikä kasattiin "DewSanctuary" discordissa on nyt pienentynyt siihen, että ollaan enää irlin kanssa kahdestaan. Tarvittais 2 pelaajaa early starttiin eli heti kun serverit aukeaa klo 02? Meillä on rogue + ite pelaan varmaan barbia nyt sit. Voin myös joustaa ihan mihin muuhun tahansa classiin, kaikki oli ihan kivoja betoissa.
 
RaBBit

Tukijäsen
Liittynyt
22.08.2019
Viestejä
647
Pelinhän saa käynnistettyä vaikka heti tekemällä pikakuvakkeen
"tähänpolkumissäpeliasennettuna\Diablo IV.exe" -launch

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 881
On kyllä hävytön hinta toi 90€, kovasti kutkuttelis päästä pelaamaan viikonloppuna
Paljon kuullut puhuttavan tästä 70€/90€ hinnasta, että olisi korkea, mutta kun alkaa miettimään, niin esim. vuoden 1998 N64:n Zelda: Ocarina of Time oli 599mk, joka vuoden 2022 rahassa olisi ollut 151,69€.
Kaiketi siis pitäisi olla tyytyväisiä, ettei pelien perushinta ole jo tuolla 100€ luokassa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
445

Vuonna 1998 sait rahalla valmiin pelin joissa ei ollut online-only pakotuksia online-jonojen kanssa eikä Day1 patcheja ja muita bugeja.
Muutenkin aika huono argumentti verrata pelin hintaa yli 20 vuotta sitten julkaistuun peliin. Vertaa ennemmin johonkin nykypäivän peliin - mikä toisaalta ei ole mahdollista, koska hädin tuskin kukaan muu julkaisija julkaisee extra-hinnalla varustettuja early-accesseja pelilleen.
 
Bugittomiahan pelit ei tuolloinkaan olleet, josta vaikkapa esimerkkinä kyseinen OoT, jonka any% speedrun ennätys on alta 4 minuuttia.
Lisäksi servereiden ylläpito ja tuo pelin julkaisun jälkeen jatkuva kehitys patchien muodossa pitäisi entisestään kasvattaa pelin hintaa. 20 vuotta sitten kaikki kehitysresurssit voitiin siirtää seuraavaan peliin, kun päivityksiä ei voitu enää tehdä.
Ja hintavertaus lienee ihan validi, koska on inflaatiokorjattu. Vaikka tilalle ottaisi jonkin PS1 pelin, joka ehkäpä oli vuonna 1998 jotain 399mk luokkaa, niin tuo silti olisi nykyrahassa yli 100€.
Mutta jääköön semi-offtopic osaltani tähän.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 784
Paljon kuullut puhuttavan tästä 70€/90€ hinnasta, että olisi korkea, mutta kun alkaa miettimään, niin esim. vuoden 1998 N64:n Zelda: Ocarina of Time oli 599mk, joka vuoden 2022 rahassa olisi ollut 151,69€.
Kaiketi siis pitäisi olla tyytyväisiä, ettei pelien perushinta ole jo tuolla 100€ luokassa.
Onhan se tietty hienoa heitellä näitä "kattokaa kuinka kalliita nää oli tuolloin", kun samalla jättää mainitsematta valmistuskustannukset näille cartti pohjaisille peleille: Nintendo 64 Game Pak - Wikipedia. Pelit on kalliita jos se itse cartti pelkästään maksaa noin 30 dollaria ja nykypäivän rahassa jossain 60 dollarissa. Ja tuokin hinta vain se itse cartti, vielä pitäisi se peli sinne saada tehdyksi ja jonkun pitäisi se laittaa hyllyyn, myydä sitä jne.

Hinnat nousee ja asiat muuttuu hankalammaksi kokoajan, silti omasta mielestä 70 euroa perus versiosta on liikaa. Eikä sekään ole se lopullinen hinta, kun hintaa voi nostaa lisää ostamalla digisälää pelin omasta kaupasta joka ei toki ole pakollista (ainakaan vielä). Tätä ei muuten ollut esim. niissä 90-luvun peleissä. :geek:
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 179
Puoli vuotta odottelee niin hinta on jo 49,90 tai sinnepäin. Ja isoimmat bugitkin on korjattu.
 
Paapaa

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 479
Paljon kuullut puhuttavan tästä 70€/90€ hinnasta, että olisi korkea
No onhan se kaikilla mittareilla korkea hinta pelille nykyään. Hyvin harva peli maksaa noin paljon. Itse en ole koskaan ostanut noin hallista peliä. Ja siihen päälle pelien tilauspalvelut, jotka ovat laskeneet peleihin käytettyä rahamäärää per peli, niin kyllähän tuo erottuu joukosta. 70e on kallis hinta pelille. Diablon tapauksessa sille varmasti saa vastinettakin peliajassa, sitä en epäile.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
104
Siinäkin säästää kun ostaa pelin Battle.netin US puolelta, eikä EU puolelta. Säästö se on pienikin säästö. :whistling:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
114
Itse taisin upottaa D3:een reilun vuosikymmenen aikana yli 9000 tuntia eli aivan liikaa :lol:. Toivon totisesti, että en yllä aivan vastaaviin lukuihin D4:n kanssa.
 
TML

yolo
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 247
Nvidialla kampanja. Uus näyttis 4070 ylöspäin niin D4 kuponki kaupan päälle :D
Jos joku tuota harkitsee, niin muistutuksena että nykyään saa peräti FE malleja meilläkin suoraan hyllystä.
Sama kamppis siellä näkyy kun heitti ostoskoriin.

Toki mitä nopeasti vilkasin, niin ihan halvimmat customit on kymppejä halvempia kuin FE:t ja sisältävät myös D4.
Tosin mä kyllä valitsisin FE:n jos nyt korttia ostaisin, tyylikkäitä vekottimia.

Lisäksi kun kuitenkin toimitus venyy ensi viikolle, niin ei haittaa että kylkiäis D4 on käsittääkseni standard edition eli vasta tiistaina peleille.
 
spr

Liittynyt
20.01.2017
Viestejä
167
Eikö tuohon $69,99:iin tule ALVia päälle?
Ei tule ellei sitä itse erikseen maksa. Eli onhan siinä pieni riski jos se verottajan silmään osuu ja se hoksaa homman. Tähän mennessä ei ole niin kuitenkaan käynyt.

Tällä kertaa en kuitenkaan kikkaillut, vaikka 6% olisikin säästänyt.
 
Paapaa

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 479
Ei tule ellei sitä itse erikseen maksa. Eli onhan siinä pieni riski jos se verottajan silmään osuu ja se hoksaa homman. Tähän mennessä ei ole niin kuitenkaan käynyt.

Tällä kertaa en kuitenkaan kikkaillut, vaikka 6% olisikin säästänyt.
Jees, mä jätän veronkierrot vaikka olisikin helppoa.
 
Everdreamfin

Arthur Morgan
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
409
Oon kyllä erittäin pettynyt itseeni. Vielä eilen onnittelin itseäni etten ole langennut ostamaan Diablo 4sta. Tänään sitten ostin tuon digital deluxe version. Olo on kuin olisi ostanut Onlyfans tilauksen.
Onlyfans-addiktiosta on mahdollista päästä eroon....
 
Liittynyt
26.01.2021
Viestejä
672
Voi helvetti olin aatellut että en varmasti maksa yhestä pelistä noin paljoa varsinkin kun en kerkeäis hirveesti pelaamaankaan. Noh.. kaks viikkoa sairaslomaa just napsahti ja nyt sit mietitäänkin et mitä tekis. Diabloo tietenkin, mutta kysymys onkin et milloin.. ei oikein tuo 90e vaan houkuttele. Saas nähä miten käy. Jos sitä ensviikkoon malttas XD
 
Vielä ehtii :D
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 176
Paljon kuullut puhuttavan tästä 70€/90€ hinnasta, että olisi korkea, mutta kun alkaa miettimään, niin esim. vuoden 1998 N64:n Zelda: Ocarina of Time oli 599mk, joka vuoden 2022 rahassa olisi ollut 151,69€.
Kaiketi siis pitäisi olla tyytyväisiä, ettei pelien perushinta ole jo tuolla 100€ luokassa.
ps1 pelit taisi olla sitten luokkaa 300-399 ja pc pelit 300 markan tienoilla ?
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
225 553
Viestejä
3 991 885
Jäsenet
68 095
Uusin jäsen
BlueEye

Hinta.fi

Ylös Bottom