Cyberpunk 2077

Onkos jotain lähdettä näille väittämille kun en ole kyllä missään nähnyt mitään tämmösiä väittämiä ennen

Riippuu mihin viittaat näillä väittämillä, mutta jos nämä yleisesti asioina ovat jotenkin tuntemattomia niin varmaan se enemmänkin kertoo, ettet ole edes yrittänyt asiaan tutustua. CDPR toiminnasta on raportoineet siis ennen julkaisua lehdet huonoista työoloista ja valtavan pitkistä "crunch" jaksoista(joka ei siis alalla ole toki outoa). Kyseiseltä firmalta on lähtenyt kasa tärkeitä devejä sekä lead devejä ja näitäkin voit googlettaa.

Tässä nyt jonkin verran yhteenvetoa tästä puolesta jossa analysoitu Glassdoor palautetta:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Myös Jason Schreier on raportoinut paljon näistä (Jason Schreier - Bloomberg) jos kiinnostaa.

Jos taas kiinnostaa se, että miten tätä peliä rakenteellisesti on kehitetty niin youtubesta löydät vuodettua materiaalia näistä tietovuotojen seurauksena esiintulleesta alpha buildistä, jossa siis ilmeisesti taustana W3 moottori ja 3rd person maailma. CDPR itse taas ihan julkisesti kertoi, että heillä ei ollut valmista peliä 2018 , jota esitellä niin rakensivat sen demon ja käyttivät 6 kk siihen. Tätä ennen todennäköisesti siis puuhastelleet suurelta osin pelimoottorin ympärillä(uusi pelimoottori tehtiin tähän CP2077). Tämän jälkeen avoimesti ovat useissa haastatteluissa kertoneet, että tekevät 3 lifepathia ja ne luovat eri tarinan. KR joko itse tai sitten joku hänen haastattelussaan mainitsi, että koska suosio oli niin suurta niin alkuperäisen toimen lisäksi päätyivät laajentamaan hänen rooliaan. Tämä tapahtui KR esiintymisen jälkeen, koska kovin paljoa ennen sitä ei ole voitu tehdä. Näinpä KR tuli siis päähenkilö ja V jäi sivuun. Muistaakseni tämä muutos RPGstä action adventure gamesksi ajoittuu vuodelle 2019(voin olla väärässä). Ei tässä nyt kovin suuri sherlokki tarvitse olla yhdistämässä näitä lankoja mitä on tapahtunut.

Jos jaksaa nämä ja monet muut materiaalit käydä läpi alkaa aika selvästi piirtyä mitä tässä on tapahtunut. Jos katsoo sitten taloudellisia sekä kalenterillisiä faktoja niin jotain tälläistä on pakko tapahtua. Muuten 10 vuotta kehityksessä ollut peli johon on pumpattu yli 100 M€ ei voi päätyä tähän tilaan. Näissä kuluissa sekä aika jaksoissa ei ole järkeä jos se olisi koherenttia kehitystä yhteistä päämäärää kohden.

Tästä voi katsoa myös hyvää summarya pelistä:

Jos haluaa objektiivisesti katsoa tätä peliä niin onhan se aivan uskomatonta, että käytetään sellainen määrä rahaa ja aikaa sekä talenttia. Lopputuloksena on kuitenkin peli, jonka melkein (jos ei jopa) jokainen osa-alue mitä on laitettu peliin niin keskeneräinen siten, että asiakkaat sen näkevät. Sekä leikkauslista mitä olisi haluttu kehittäjien taholta julkisesti on pitempi kuin joulupukin lista. Ei tämän tasoista toista lauchia ihan heti tule mieleen vaikka fallout 76 oli oma tapauksensa.

Myöskin tapauksen tekee mielenkiintoiseksi sen, että CDPR ei pelkästään kusettanut asiakkaitaan valheellisella markkinoinnilla vaan myös sijoittajia. Tämän takiahan heidät on haastettu oikeuteen ja tuleepa tästä todennäköisesti jonkinlainen ennakkotapaus. Heidän esiintymisestä sekä markkinoinnista yleisesti saa kyllä aika erilaisen kuvan siitä mitä sitten tehtiin. Joku voi sanoa, että se kuuluu pelialaan, mutta sitten kun puhutaan sijoittamisesta voi tulla jotain rajoja mitä ei ranjaistuksetta voi rikkoa.
 
Viimeksi muokattu:

Tulipa katsottua mitä samankaltaisia pelejä on (deus ex pelattu jo) ja Preyta suositeltiin, sekä löytyi itseltä vieläpä valmiiksi steamin pelikirjastosta. Sen kokemuksen johdosta pakko ottaa ruusunpunaisia laseja pois ja tiputtaa cyberpunkin arvosanaa 8/10.

Pitkä tauko pc-peleistä kun vasta tänä vuonna pistin koko raudan uusiksi pitkästä pistä aikaa. Oli kiva pelata fps-peliä hiiren kanssa kun dualshockin tähtäämisen kanssa lähinnä tuntee itsensä vammaiseksi. Kenttäsuunnittelua on vaikea verrata kun Preyssä pelimaailma on closed, vaikka valtavan kokoinen [en spoilaa] onkin. Valmiiksi mietittyjä vaihtoehtoisia ratkaisuja löytyy kun cyberpunkissa lähinnä toivotaan kädet ristissä, että pelaaja keksii jotain omaansa olemassa olevilla skilleillä, vaikka suoraviivainen ratkaisu tuntuu aina loogisimmalta ja vastaavanlaisesti soveltamiselle ei ole varsinaisesti tarvetta. Selvästi cbn questeja olisi voinut surrauttaa vielä hiomakoneella. Oli sekin paljon mukavampaa kun nuoli ei osoittanut koko ajan seuraavaan checkpointtiin vaan sai itsekin vähän miettiä.
 
Riippuu mihin viittaat näillä väittämillä, mutta jos nämä yleisesti asioina ovat jotenkin tuntemattomia niin varmaan se enemmänkin kertoo, ettet ole edes yrittänyt asiaan tutustua. CDPR toiminnasta on raportoineet siis ennen julkaisua lehdet huonoista työoloista ja valtavan pitkistä "crunch" jaksoista(joka ei siis alalla ole toki outoa). Kyseiseltä firmalta on lähtenyt kasa tärkeitä devejä sekä lead devejä ja näitäkin voit googlettaa.

Tässä nyt jonkin verran yhteenvetoa tästä puolesta jossa analysoitu Glassdoor palautetta:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Myös Jason Schreier on raportoinut paljon näistä (Jason Schreier - Bloomberg) jos kiinnostaa.

Jos taas kiinnostaa se, että miten tätä peliä rakenteellisesti on kehitetty niin youtubesta löydät vuodettua materiaalia näistä tietovuotojen seurauksena esiintulleesta alpha buildistä, jossa siis ilmeisesti taustana W3 moottori ja 3rd person maailma. CDPR itse taas ihan julkisesti kertoi, että heillä ei ollut valmista peliä 2018 , jota esitellä niin rakensivat sen demon ja käyttivät 6 kk siihen. Tätä ennen todennäköisesti siis puuhastelleet suurelta osin pelimoottorin ympärillä(uusi pelimoottori tehtiin tähän CP2077). Tämän jälkeen avoimesti ovat useissa haastatteluissa kertoneet, että tekevät 3 lifepathia ja ne luovat eri tarinan. KR joko itse tai sitten joku hänen haastattelussaan mainitsi, että koska suosio oli niin suurta niin alkuperäisen toimen lisäksi päätyivät laajentamaan hänen rooliaan. Tämä tapahtui KR esiintymisen jälkeen, koska kovin paljoa ennen sitä ei ole voitu tehdä. Näinpä KR tuli siis päähenkilö ja V jäi sivuun. Muistaakseni tämä muutos RPGstä action adventure gamesksi ajoittuu vuodelle 2019(voin olla väärässä). Ei tässä nyt kovin suuri sherlokki tarvitse olla yhdistämässä näitä lankoja mitä on tapahtunut.

Jos jaksaa nämä ja monet muut materiaalit käydä läpi alkaa aika selvästi piirtyä mitä tässä on tapahtunut. Jos katsoo sitten taloudellisia sekä kalenterillisiä faktoja niin jotain tälläistä on pakko tapahtua. Muuten 10 vuotta kehityksessä ollut peli johon on pumpattu yli 100 M€ ei voi päätyä tähän tilaan. Näissä kuluissa sekä aika jaksoissa ei ole järkeä jos se olisi koherenttia kehitystä yhteistä päämäärää kohden.

Tästä voi katsoa myös hyvää summarya pelistä:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Jos haluaa objektiivisesti katsoa tätä peliä niin onhan se aivan uskomatonta, että käytetään sellainen määrä rahaa ja aikaa sekä talenttia. Lopputuloksena on kuitenkin peli, jonka melkein (jos ei jopa) jokainen osa-alue mitä on laitettu peliin niin keskeneräinen siten, että asiakkaat sen näkevät. Sekä leikkauslista mitä olisi haluttu kehittäjien taholta julkisesti on pitempi kuin joulupukin lista. Ei tämän tasoista toista lauchia ihan heti tule mieleen vaikka fallout 76 oli oma tapauksensa.

Myöskin tapauksen tekee mielenkiintoiseksi sen, että CDPR ei pelkästään kusettanut asiakkaitaan valheellisella markkinoinnilla vaan myös sijoittajia. Tämän takiahan heidät on haastettu oikeuteen ja tuleepa tästä todennäköisesti jonkinlainen ennakkotapaus. Heidän esiintymisestä sekä markkinoinnista yleisesti saa kyllä aika erilaisen kuvan siitä mitä sitten tehtiin. Joku voi sanoa, että se kuuluu pelialaan, mutta sitten kun puhutaan sijoittamisesta voi tulla jotain rajoja mitä ei ranjaistuksetta voi rikkoa.

Aika turha tuo video on nyt 6 kuukauden jälkeen kun peliä aika rankasti päivitelty
 
Mitä tulee päivitykseen niin mitään sisällöllisiä puutteita ei ole korjattu tai peliä muutettu. Kritiikki osuu täysin kohdalleen edelleen. Vain bugeja on korjattu.

Voit ihan vaikka itse etsiä uusimma päivityksen jälkeen olevia bugeja sekä ongelmia sillä ei tämä nyt mikään edelleenkään tekninen riemuvoitto ole. Bugeissa vaan missataan se olennaisin sillä tämä peli on niin vajaa rakenteeltaan, että pidän hämmästyttävänä jos tämän saa bugittomaksi. Koska platform(engine) oli keskeneräinen niin sen päivittäminen tuppaa hajottamaan platformin päällä pyörivää ohjelmistoa eli peliä. Tätä saa ihan huolella päivittää ja korjata, että se olisi kohtuullisen hyvässä kunnossa. Toiseksi tämä ei sinällään korjaa pelin fundamentaalista ongelmaa eli täysin keskeneräistä rakennetta sekä puutetta visiosta. Pelissä näkyy eri kerrokset toteutettuna siten, etteivät ne oikein sovi yhteen. Tämä ei ole edes mielipide vaan fakta. Jotta tämän pelin saisi korjattua niin pitäisi rakentaa aika paljon puuttuvia osia sekä uudelleen rakentaa monia toimintoja eikä se ole realistista odottaa. Rahat on saatu niin nyt riittää, että damagea vaan pyritään minimoimaan. CDPRn varmaan päätiimit on jo siirretty launchin jälkeen kokonaan toisiin projekteihin ja tässä on bugifixi porukka sekä varmaan pieni porukka tekemässä DLCtä sekä niitä versioita konsoleille mitä lupasivat. Jännä nähdä, että miten paljon CDPR näkee myyntipotentiaalia ja tälle sitten tulee lisäsisältöä.

Silti se ei tarkoita, etteikö voisi nauttia siitä tarinasta mikä siihen on luotu. Se vaan ei ole mitä CDPR kertoi sen olevan, tarina eikä maailma ole kovinaan yhtenäinen sekä ei kannata myöskään odottaa kovinkaan Cyberpunk kokemusta sillä sekin on aika vaillinainen ... toki siellä on elementtejä, mutta suurelta osin keskeneräisenä.

Toivottavasti olen väärässä ja CDPR korjaa tämän kokonaan ja tuo yhtähyvät jos ei jopa paremmat DLCt tähän kuin mitä Witcher 3seen. Lausunnoista päätellen en kuitenkaan pidätä hengitystä... ja en investoi ennenkuin näen mitä sieltä todellakin tulee ulos.
 
Viimeksi muokattu:
vielä 2018 ei ollut juuri muuta kuin engine 3. kun KR tuli kuvioihin jumalana niin kirjoittivat tarinan uusiksi hänelle 2019.
Tuosta nyt ei ole mitään faktaa olemassa, pelkkää peppukipeiden "fanien" spekulointia. Johnny Silverhandin hahmo piti olla pelissä mukana jo ennen kuin saivat Keanun siihen rooliin. Selvästi peli on kiirehditty ulos, se nyt on selvää, mutta tuollaiset väitteet, että peli kirjoitettu uusiksi hetkeä ennen julkaisua ja parissa kuukaudessa pistetty kasaan on ihan naurettavaa spekulointia jota jossain 4chanissa tai missä lie rinkirunkkukerhoissa levitellään faktana.
 
Tietääkseni mitään puutteita ei ole kun ennen julkaisua sanottiin mitä pelistä tulee puuttumaan

Olisi tosiaan kiva nähdä jotain todisteita näille väittämille eikä vain että toistetaan näitä toisten ihmisten keksimiä mutu juttuja
 
Viimeksi muokattu:
Itseasiassa Johnny Silverhandin osuutta pelissä lisättiin yli puolella kun KR viihtyi roolissa ja peli aloitettin joltain osin uusiksi 2016(?) milloin se vaihtui kolmanesta persoonasta ekaan persoonaan.

Tässä jotain konsepti taidetta miltä Silverhand näytti ennen KR tuloa roolinsa
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tuosta nyt ei ole mitään faktaa olemassa, pelkkää peppukipeiden "fanien" spekulointia. Johnny Silverhandin hahmo piti olla pelissä mukana jo ennen kuin saivat Keanun siihen rooliin. Selvästi peli on kiirehditty ulos, se nyt on selvää, mutta tuollaiset väitteet, että peli kirjoitettu uusiksi hetkeä ennen julkaisua ja parissa kuukaudessa pistetty kasaan on ihan naurettavaa spekulointia jota jossain 4chanissa tai missä lie rinkirunkkukerhoissa levitellään faktana.

Ei pidä paikkaansa. Tästä on ihan useampiakin lähteitä CDPR puolelta, jossa ovat kertoneet, että KRn rooli muuttui E3 esiintymisen myötä. Johnny Silverhan oli toki aina tarinassa mukana, mutta alunperin hän olis sivutarina. E3 esiintymisen jälkeen KR rooli muutti tarinaa ja sitä uudelleen kirjoitettiin, että JS tuli päähenkilö. Tähän myös ajoittuu se, että pelistä muokattiin story driven action adventure game eikä RPG. Nämä nyt eivät ole mitään spekulaatioita vaan ihan julkisesti löydettäviä tietoja, joita edes CDPR ei kiistä. Se taas , että mitä ihan yksittäin tuolla tapahtui ei varmaan ole tiedossa, mutta jos katsot mitä työntekijät sanovat tästä pelin luovasta prosessista niin aika ad-hoc maisesti sitä on viety eteenpäin.

Tässä nyt yksi lähde: Keanu Reeves doubled his presence in Cyberpunk 2077 because he enjoyed it so much

Toinen lähde: Was Keanu Reeves the catalyst that brought Cyberpunk 2077 down? - GameRevolution

Jos muistini pelaa oikein niin jossain CDPR esityksessä (NC wire tai jotain) oli haastattelu, jossa joko KR tai story lead mainitsi myös tästä tapahtumasta kertomatta sinällään muita yksityiskohtia kuin, että halusivat laajentaa KR esiintymistä.
 
Viimeksi muokattu:
Ei pidä paikkaansa. Tästä on ihan useampiakin lähteitä CDPR puolelta, jossa ovat kertoneet, että KRn rooli muuttui E3 esiintymisen myötä. Johnny Silverhan oli toki aina tarinassa mukana, mutta alunperin hän olis sivutarina. E3 esiintymisen jälkeen KR rooli muutti tarinaa ja sitä uudelleen kirjoitettiin, että JS tuli päähenkilö. Tähän myös ajoittuu se, että pelistä muokattiin story driven action adventure game eikä RPG. Nämä nyt eivät ole mitään spekulaatioita vaan ihan julkisesti löydettäviä tietoja, joita edes CDPR ei kiistä. Se taas , että mitä ihan yksittäin tuolla tapahtui ei varmaan ole tiedossa, mutta jos katsot mitä työntekijät sanovat tästä pelin luovasta prosessista niin aika ad-hoc maisesti sitä on viety eteenpäin.

Tässä nyt yksi lähde: Keanu Reeves doubled his presence in Cyberpunk 2077 because he enjoyed it so much
Tuo linkki ei kerro mitään tuosta väitetystä uudelleenkirjoittamisesta. Siis Keanu sai enemmän repliikkejä, joka viitannee näihin kun se ilmestyy silloin tällöin pelaajalle ja kommentoi jotain myös sivutehtävien yhteydessä. Mitäänhän tuossa ei sanota, että peli olisi uudelleenkirjoitettu hetkeä ennen julkaisua. Olen tuohon väitteeseen törmännyt ennenkin ja lähde on jonkun redditissä keksimä teoria, jota sitten toistellaan faktana. Tuokin, että "pelistä muokattiin action adventure game" on tuota samaa reddit-tason spekulointia. Peliä markkinoitiin mahdollisimman suurelle yleisölle, jolloin on ehkä käytetty jotain adventure game nimikettä jossain vaiheessa.

EDIT: Tuo sun toinenkin "lähde" on pelkkä spekulointiartikkeli jossa tulkitaan tuota ensimmäistä "lähdettä" että Keanu saanut enemmän repliikkejä todisteeksi, että peli olisi uudelleenkirjoitettu. Edelleenkin pelkkää spekulointia.
 
Viimeksi muokattu:
Tuokin, että "pelistä muokattiin action adventure game" on tuota samaa reddit-tason spekulointia.
Osa deveistä lähti firmasta silloin kun toi rpg->action adventure suunnanmuutos tapahtui ja nämä devit nimenomaan tuon esittivät syyksi. Samoihin aikoihin/vähän tuon jälkeen CDPR myös vaihtoi pelin kuvaustekstit markkinointikanavissaan vastaamaan tätä muutosta.

Mikään roolipeli tämä tuotos ei ole, vaan kyseessä on action adventure hyvin kevyillä roolipelielementeillä.
 
Onko lähdettä noilla devaajien kommenteille.
 
Tässä cdpr:n co-founderin kommentit aiheesta:
“What does it mean to change direction, reboots? It is a creative process which is based on iteration,” Iwiński explained. “If we don’t like something, we have no problem saying, ‘OK, we have to redo this part.’ It can mean we are throwing away six months of work, and there were bits and pieces happening like that.”

When pressed to admit if CD Projekt Red ever had to reboot the entire “Cyberpunk 2077” production, Iwiński maintained that it was not the case and that they were merely “changing directions” as they look for “the substance of the game.”

Hieman ton substanssin muutoksen jälkeen markkinointimatskut muuttu rpg->action adventure tms.

Mainitsemani devi exoduksen yksityiskohtia en saanut nyt valitettavasti googlattua esille. Googlella menee sekaisin haut, kun tuolta katoaa väkeä vähän koko ajan.
 
Eipä tuokaan lainaus kerro oikein mitään. Peli on tod.näk. rebootattu Witcher 3 jälkeen kun aloittivat pelinteon kunnolla (sitähän kehiteltiin jo alunperin joskus 2012). Aika paljon olen tästä pelistä lukenut ja missään en ole törmännyt mihinkään sellaisiin väitteisiin, että jotkut firmasta lähteneet olisi puhuneet mitä väität, joten epäilen vahvasti omaksi kuvitelmaksi tai taas jonkun redditoijan spekuloinniksi tai "huhuksi" jota levitellään faktana. Voin tietysti olla väärässä, mikäli niitä uskottavia lähteitä löytyy, mutta tässä on nyt aika paljon mutuilua esitetty faktana tyyliin "muistelen että joku joskus sanoi, enpä nyt löydä lähteitä".

Moni ollut pettynyt Cyberpunkiin ja sitten yritetään jostain rivien välistä kaivaa jotain vihjeitä miten pelinkehitys on kussut, mutta edelleenkään nuo tähän lainatut pätkät ei todistele mitään että peli olisi viime hetkessä kirjoitettu Keanulle uusiksi ja tyhmennetty pelkäksi adventure peliksi rpg:n sijaan. Selkeesti kyllä olisi pelin kokoon ja kunnianhimoon nähden kaivannut pidemmän kehitysajan ja on sitten jossain vaiheessa vedetty hätäjarrusta että nyt pitää saada peli ulos ja jotkut pelin puolet jääneet puolitiehen.
 
Peli on tod.näk. rebootattu Witcher 3 jälkeen kun aloittivat pelinteon kunnolla (sitähän kehiteltiin jo alunperin joskus 2012).
Mikäs tämä perätön huhu tämä nyt sitten on? Juurihan tossa yllä CDPR:n edustaja selitti että mitään reboottia ei ole koskaan tapahtunut.
 
Ihan turha tätä CB:tä on puolustella vaikka itse tykkäisi grafiikoista, tämä on luokattoman huonosti optimoitu peli RT:n osalta.
Oho, meillä on täällä pelidevaamisen asiantuntija.

Optimointi tarkoittaa tässä tapauksessa käytännössä detailjien karsimista. Vähän veikkaan että jo nyt ammuttujen säteitten määrä on vedetty minimiin ja BVH puuta on yksinkertaistettu niin paljon kuin mahdollista ilman, että RT efektit muuttuvat temporaalisesti epävakaaksi mössöksi tai näyttävät muuten kököiltä. Taitaa vaan tuo avoin maailma ja suuri detailjien määrä tehdä tuosta karsimisesta paljon vaikeampaa. Jos vertailukohtaa haluaa hakea muista avoimen maailman peleistä, kannattaa kokeilla Watch Dogs: Legionsia. Siinä on vain yksi RT efekti (heijastukset) käytössä ja se on äärimmäisen raskas ja ainakin omalla koneella pyöri heikommin, kuin CP2077 (stutteroi aika rankasti).
 
Mites sit vaikka metro exodus enhanced edition? Rullaa kivasti 60fps @1440p amd:n korteillakin rt efektit tapissa :hmm:

Optimointia voi tehdä myös pelimoottoritasolla, eikä aina moottorin ehdoilla kuten esimerkissäsi mainitset (detaljien karsiminen jne.)

Rtgi kans onnistuu jopa ilman rt hardista ue5 enginellä ja pyörii kymmeniä kertoja nopeammin kuin mitä tässä pelissä. Ja maailmoissa on kymmeniä kertoja enemmän kolmioita.
 
Metron maailma nyt kulkee kirjaimellisesti raiteilla. Olisikohan tuo syy siihen että optimoinnit ovat olleet vähän helpompi toteuttaa.
 
Maailman laajuus tuo ongelmia lähinnä assettien streamaamiseen (=nykiminen, asennuksen koko, t-posebugi etc), mutta sen ei pitäisi vaikuttaa käytännössä ollenkaan siihen että kuinka kauan yksittäisten ruutujen piirtämiseen menee.

Henk. koht. uskon että tän pelin engineä ei koodattu RT:n ehdoilla (kuten vaikka tossa metro enhancedissa), vaan se nvidian RT efektipaletti teipattiin jesarilla kiinni jo valmiiseen moottoriin niin hyvin kuin se nyt sattui onnistumaan ja lopputulos on sit kauhea suorituskyky verrattuna moniin muihin RT peleihin. Current gen konsolipatchia odotellessa, saas nähdä että tuleeko tähän isojakin optimointeja SSD levyille tai RT toteutukseen.
 
Tietääkseni mitään puutteita ei ole kun ennen julkaisua sanottiin mitä pelistä tulee puuttumaan

Olisi tosiaan kiva nähdä jotain todisteita näille väittämille eikä vain että toistetaan näitä toisten ihmisten keksimiä mutu juttuja
Tuskin tätä kannattaa ihan hirveän pitkään jatkaa, mutta täytyy sanoa, että olen hämmästynyt sinun väitteestä? Pelistä ei siis puutu mitään? Trollaatko vai ihanko oikeasti olet tätä miletä?

AI ja poliisi
Elävä kaupunki missä ihmiset toimivat
Kaupat vaillinaisia(ihan konkreettisesti osa jätetty viimeistelemättä)
Pelin balanssi
~35 rikkinäistä skilliä (osassa ei ole mitään järkeä), tämän lisäksi osa hyödyttömiä
Crafting (esim. unlimited raha, osat)
Valikot eivät ole koherenttejä
Ääniefektejä puuttuu
Keskeneräiset kartan alueet
Vaikka joukkoliikenne olisi poistettu niin nämä junat kulkevat maan ja seinien läpi samoin lentävät autot
Liikenne
Sää ei toimi ainakaan oikein
Vuorokauden aika(sekaisin esim. yö noin 5 tuntia)
Ajan odottamien ei liikuta maailmaa vaan se jäätyy
...
Listaa voi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.
 
Ja mikään ei vaikuttanut ainakaan omaan pelikokemukseeni. Mielestäni nämä menee samaan kastiin kuin jonkun oravan sosiaalisen käyttäytymisen kritisointi Red Dead Redemption 2:ssa - huvittavaksi. Kyseessä on peli eikä mikään elämän korvike. Rahat sai helposti nappia painamalla takaisin, jos ei viihdyttänyt eikä sikaa tarvinnut säkissä taaskaan tilata ennakkoon.
 
Mitä versiota sinä nyt ole sitten pelannut viimeksi ja kuinka kauan ?
 
Tämähän on tietysti mielipide kysymys ja jokaisella omansa. Minusta peli vaikutti selkeästi puolivalmiille. Se ei kuitenkaan estänyt tarinan läpipelaamista. Tällä ei kyllä ole mitään tekemistä RDR2 kanssa kun puhutaan tämän kokoluokan puutteista.

Olen pelannut ihan viimeisiä versioita, mutta näin yleisesti niin korjaukset mitä peliin on laitettu on osoitettu bugeihin. Ei puutteisiin, koska ne eivät ole bugeja vaan design valintoja. Huonoja sellaisia, mutta tietoisia. Toki modi yhteisö on aika ansiokkaasti korjannut monia puutteita, mutta sitä en siis laskisi pelin korjaamiseksi.
 
Mikäs tämä perätön huhu tämä nyt sitten on? Juurihan tossa yllä CDPR:n edustaja selitti että mitään reboottia ei ole koskaan tapahtunut.
Reboot siinä mielessä että todellinen kehitys alkoi vasta 2016 Witcher 3 jälkeen ja sitä aiemmat demoilut heitettiin romukoppaan. Onhan siinä vuotaneessa demossa (ajalta ennen 2016) nähtävissä että ensimmäiset demoilut pelistä oli kolmannessa persoonassa. Todisteita siitä, että peli olisi jotenkin rebootattu myös hetkeä ennen julkaisua ei ole, vaikka täällä jotkut väittää ihan faktana. Mutta se siitä, en jaksa enempää tästä aiheesta jauhaa.
 
Ei kehitetty ollenkaan.
Eli minkä mukaan peliä ei olisi muka tehty aikaisemmin kun nähnyt vain päinvastaisia juttuja

it’s certain CD Projekt Red has been developing this game to some extent since 2012 or earlier. By 2013, a team of around 50 people had reportedly started working on Cyberpunk 2077. Between then and Hearts of Stone, it appears the development team grew, and after Blood and Wine’s release in 2016, full development on the title began.

Kuten tosta mun postamasta jutusta myös tulee ilmi sitä aikasemmin jo tehny ja täydellä teholla vasta 2016 lähtien

CD Projekt Red on kehittänyt tätä peliä jossain määrin vuodesta 2012 lähtien tai aikaisemmin. Vuoteen 2013 mennessä noin 50 ihmisen tiimi oli tiettävästi aloittanut työskentelyn Cyberpunk 2077: ssä. Siitä lähtien Hearts of Stone näyttää siltä, että kehitystiimi kasvoi, ja Blood and Winein julkaisun jälkeen vuonna 2016 alkoi nimikkeen täydellinen kehittäminen.
 
Eiköhän tuo ollut 2012 -> 2016 välisenä aikana esituotantovaiheessa jossa piirreltiin tupakka-askin taakse konseptikuvia ja kirjoiteltiin kässärin otsikoita. Protoja varmaan pyöriteltiin Witcher3:n mukana tehdyllä engineversiolla.
 
Mitä versiota sinä nyt ole sitten pelannut viimeksi ja kuinka kauan ?

Tästä voit sitten katsoa vaikkapa version 1.23 arvostelun PC/PS4. Alussa on ihan hyvä summary bugi tilanteesta. Toisaalta, jos haluat yleisesti kuulla kokemuksia miten tämä peli toimii laajemmin niin Redditistäkin voi katsoa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tästä voit sitten katsoa vaikkapa version 1.23 arvostelun PC/PS4. Alussa on ihan hyvä summary bugi tilanteesta. Toisaalta, jos haluat yleisesti kuulla kokemuksia miten tämä peli toimii laajemmin niin Redditistäkin voi katsoa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Juu en jaksa jatkaa tätä turhaa väittelemistä joten onnea vain ristiretkelle tätä peliä vastaan
 
Maailman laajuus tuo ongelmia lähinnä assettien streamaamiseen (=nykiminen, asennuksen koko, t-posebugi etc), mutta sen ei pitäisi vaikuttaa käytännössä ollenkaan siihen että kuinka kauan yksittäisten ruutujen piirtämiseen menee.

Tuo olisikin osaltaan voinut vaikuttaa jos peli huomioisi tapahtumia myös siellä, missä itse et ole, pitäisi kirjaa maailmaan jätetyistä esineistä, olennoista, autoista jne. Mutta kun tää hiton peli muistaa tasan yhtä pitkään mitä takanasi on kuin jaksat sinne katsoa. GTA3-tunnelmissa.
 
Reboot siinä mielessä että todellinen kehitys alkoi vasta 2016 Witcher 3 jälkeen ja sitä aiemmat demoilut heitettiin romukoppaan. Onhan siinä vuotaneessa demossa (ajalta ennen 2016) nähtävissä että ensimmäiset demoilut pelistä oli kolmannessa persoonassa. Todisteita siitä, että peli olisi jotenkin rebootattu myös hetkeä ennen julkaisua ei ole, vaikka täällä jotkut väittää ihan faktana. Mutta se siitä, en jaksa enempää tästä aiheesta jauhaa.

En minä keksi, että mistä sinä olet saanut käsityksen, että peli olisi re-bootattu ennen julkaisua. Tarina on muutettu ja jos tämä ei noiden haastatteluiden perusteella sinusta kerro tarpeeksi siitä. Niin voisi kuvitella, että laadulliset erot päätehtävän JS tehtävissä viestisivät tätä. Toki voihan se olla niinkin, että CDPR ei sitä päätehtävää tehnyt ennen kuin tuli järkyttävä kiire tehdä kasaan edes jonkinlainen peli. Selvää on, että JSn tehtävät eivät kuitenkaa laadullisesti edusta (teknisesti) samaa tasoa kuin mitä moni muutehtävä pelissä on.

CDPR omien haastattelujen mukaan pelissä olisi pitänyt olla huomattavasti suurempi rooli lifepatheilla... joko ne vain suoraan valehteli tästä tai sitten pääjuoni vei sisällön pois noilta suunnitelmista. Samoin myös 2018 demo kertoo selvästi, että tuossa vaiheessa JS rooli oli aivan toinen... siellä on radio kanava kuulutus. Näin on varsin selvää, että 2018 - 2020 muuttui aivan selvästi JSn rooli ja haastattelujen perusteella sitä tapahtui vielä KR mukaan tulemisen jälkeen. Myöskin CDPRn omien tiedotteiden mukaan peli muuttettiin 2019 pois RPG maininta.

Jos katsoo Jasonin haastatteluita sekä noita devaajien kommentteja useilta vuosilta niin minusta piirtyy kuva kehitysprosessista, jossa eivät oikein tienneet mitä haluavat saavuttaa. Suunta on muuttunut valtavasti pelin kehityksen edetessä ja peli jota suunnteltiin vielä 2018 on hyvin erilainen kuin mitä 2020 tuli ulos. Ilmeisesti kommunikaatio sekä yhteistyö firman sisällä ovat olleet erityisen huonolla tasolla ja moni tiimi ilmeisesti teki päällekkäisiä asioita sekä sai tietoa CDPRn julkisesta twitter kanavasta, kun muuten ei tietoa jaettu. Sinällään sotkut CDPRn kommunikaatiossa esim. julkaisun yhteydessä saavat nämä väitteet kuullostamaan ihan loogisilta.

Aikajanaksi epäilen jotakuinkin näin eri lähteiden ja tietojen valossa.

2010 - 2012/13 on Martin ja kumppanit miettineet konseptia... voi olla aiemminkin sillä tämä aihe on kai ollut pitkään haaveena.

2012/2013 noin 50 kehittäjää alkoi kehittämään tätä pre-alphaksi Witcher 3 pelimoottorilla ja RPG oli silloin CDPRn omien tietojenkin mukaan erittäin voimakas komponentti. Ilmeisesti Witcher 3 leadejä oli tässä mukana. Tuo kehittäjä määrä nyt ei ole ihan kauhean pieni tähän vaiheeseen.

2016 CDPRn johtaja siirtyi Witcher 3 ympyröistä vetämään tätä CP2077 ja tässä vaiheessa (tuli ilmeisesti) erimielisyyksiä, kun kasa devejä ja lead lähti pois(alkuperäisiä). Samalla ilmeisesti valittiin 1st person, uusi pelimoottori sekä muita perustavan laatuisia ajatuksia.

2018 mennessä ei pelistä ollut näytettävää pelillisesti vielä yhtään, joten CDPR loi ihan erillisen demon, joka ei siis ollut kuin nähty osa. Tähän voi olla syynä uusi pelimoottori , josta CDPRn devit ovat antaneet lausuntoja, että sen kehitys hidasti merkittävästi pelin kehitystä.

2019 tuli KR sekä E3 esitys, jossa siis peliä ei kauheasti näytetty. Pelin tyyppi vaihtui vuoden aikana, mutta erikoista on se, että pelistä esitettiin Pacificaan sisältyvä pelattu demo pressille, joka kuvasi useita eri tapoja pelata tehtävä läpi. Vähän samankaltaisesti kuin 2018 demo. Itse pelissä näitä vaihtoehtoja ei ollut, joten tietoa ei ole, että oliko tuo oikea peli vaiko taas esitys demo vain naamioitu peliksi. Myöskin KR roolia väitetään laajennetun haastattelun perusteella ja minulla oli musitikuva, että se on myös jossain CDPRn omissa haastatteluissa.

2020 useiden lykkäysten jälkeen julkaisu varsin keskeneräisenä sekä karsittuna

2021 yli 6kk julkaisun jälkeen pelimoottori on edelleen keskeneräisen oloinen ja pelistä on päästykorjaamaan vain osa bugeista. DLCt on lykätty eikä varmaa aikataulua ole. Puhe online pelistä on kadonnut kokonaan ja CDPRn oman varsin erikoisen lausunnon mukaan se on jollain tavalla tiputettu scopesta(mikä ikinä lie olikaan ajatus).
 
Viimeksi muokattu:
Tuo olisikin osaltaan voinut vaikuttaa jos peli huomioisi tapahtumia myös siellä, missä itse et ole, pitäisi kirjaa maailmaan jätetyistä esineistä, olennoista, autoista jne. Mutta kun tää hiton peli muistaa tasan yhtä pitkään mitä takanasi on kuin jaksat sinne katsoa. GTA3-tunnelmissa.
Ei ihan pidä paikkaansa. Itse jätin auton aika pelin alkupuolella erääseen paikkaan josta se löytyikin ihan loppumetreille saakka.
 
Eipä se multa oo pois jos tästä joku tykkää, ihmetyttää vaan että puolustetaanko tätä sen takia että tuli iskettyä rahat "paskaan" kiinni ja ei viitsitä myöntää olleensa väärässä.

Saakohan tätä jo PS storesta ostettua? vai onkohan CDPR huomannut että ei tätä sellaiseen kuntoon enää korjata että se Sonylle kelpaisi. Historiaan tämä tulee kuitenkin jäämään yhtenä pelialan suurimmista katastrofeista.

No man's sky oli pahasti puutteellinen julkaisussa, mutta saivat sen kuntoon ja lisättyä luvatut ominaisuudet ja enemmänkin.
 
Tuli minun tietääkseni vähän aika sitten PS storeen. Taisi olla jotakuinkin samoja aikoja kun CDPR pomo sanoi pelin olevan riittävän hyvällä tasolla.
 
Mites sit vaikka metro exodus enhanced edition? Rullaa kivasti 60fps @1440p amd:n korteillakin rt efektit tapissa :hmm:

Optimointia voi tehdä myös pelimoottoritasolla, eikä aina moottorin ehdoilla kuten esimerkissäsi mainitset (detaljien karsiminen jne.)

Rtgi kans onnistuu jopa ilman rt hardista ue5 enginellä ja pyörii kymmeniä kertoja nopeammin kuin mitä tässä pelissä. Ja maailmoissa on kymmeniä kertoja enemmän kolmioita.
Metron pelimaailma on paljon yksinkertaisempi ja esim. heijastavia pintoja, joissa käytettäisiin säteenjäljitystä on paljon vähemmän. Heijastuksissa käytetään myös todella rankasti karsittua BVH puuta. Tokihan tuo Metron RTGI implementaatio on aivan loistava ja toivottavasti tulee vastaavia muihinkin peleihinkin lähiaikoina.

Metrossakin on muuten alueita, joissa FPS dippaa 1440p resoluutiolla RT päällä alle 60, ellei detailjeja karsi (n. 2min tästä kohtaa videota):
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Metron pelimaailma on paljon yksinkertaisempi ja esim. heijastavia pintoja, joissa käytettäisiin säteenjäljitystä on paljon vähemmän. Heijastuksissa käytetään myös todella rankasti karsittua BVH puuta. Tokihan tuo Metron RTGI implementaatio on aivan loistava ja toivottavasti tulee vastaavia muihinkin peleihinkin lähiaikoina.

Metrossakin on muuten alueita, joissa FPS dippaa 1440p resoluutiolla RT päällä alle 60, ellei detailjeja karsi (n. 2min tästä kohtaa videota):
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Mites sit toi Doomin RT? GI:tä ei ole, mutta heijastukset rullaa AMD:n näyttiksilläkin korkealla laadulla n. 4x sillä nopeudella millä pelkät heijastukset rullaa tämän ketjun pelissä.

Molemmissa pelimaailma on vähän yksinkertaisempi kuten mainitsit, mutta ei se tarkoita kuin 1-2 hyppyä vähemmän BVH puussa, jonka vaikutus suorituskykyyn pitäisi olla vain joitakin prosentteja.

Aika pahasti vaikuttaa IMO siltä että tää CP:n RT on optimoitu aivan päin persettä, tai pelimoottori on ylipäänsä toteutettu siten että optimointi ei ole mahdollista ilman massiivista uudelleenkirjoittamista. Lopullinen tuomio tullee kun nämä tän genin konsolit saa lopulta päivityksensä, mahdollistahan on (joskin hyvin epätodennäköistä :) ) että merkittäviä optimointeja on sitä varten kirjoiteltu viimeiset 6kk.
 
Historiaan tämä tulee kuitenkin jäämään yhtenä pelialan suurimmista katastrofeista.
dg4EITg.png

Mites sit toi Doomin RT? GI:tä ei ole, mutta heijastukset rullaa AMD:n näyttiksilläkin korkealla laadulla n. 4x sillä nopeudella millä pelkät heijastukset rullaa tämän ketjun pelissä.

Molemmissa pelimaailma on vähän yksinkertaisempi kuten mainitsit, mutta ei se tarkoita kuin 1-2 hyppyä vähemmän BVH puussa, jonka vaikutus suorituskykyyn pitäisi olla vain joitakin prosentteja.

Aika pahasti vaikuttaa IMO siltä että tää CP:n RT on optimoitu aivan päin persettä, tai pelimoottori on ylipäänsä toteutettu siten että optimointi ei ole mahdollista ilman massiivista uudelleenkirjoittamista. Lopullinen tuomio tullee kun nämä tän genin konsolit saa lopulta päivityksensä, mahdollistahan on (joskin hyvin epätodennäköistä :) ) että merkittäviä optimointeja on sitä varten kirjoiteltu viimeiset 6kk.
Jos olen nytten oikein ymmärtänyt niin viimeiset puoli vuotta on pää focus ollut konsolien suorituskyvyn parantamisessa/vakauttamisessa ja nytten kun peli on välttävässä kunnossa niillä niin voidaan keskittyä paremmin optimointiin ja tuleviin lisäosiin+bugi korjauksiin.

Itellelläni olisi vain suurin toive että saisivat tuon AI paranettua.
 
Eipä se multa oo pois jos tästä joku tykkää, ihmetyttää vaan että puolustetaanko tätä sen takia että tuli iskettyä rahat "paskaan" kiinni ja ei viitsitä myöntää olleensa väärässä.

Itse ainakin koin yhden kaikkien aikojen hienoimmista pelikokemuksista 100 tunnin edestä ja kohta toinen läpipeluu, dlc:n myötä luultavasti kolmaskin. Se on aika hyvä suoritus pelialan yhdelta suurimmista katastrofeista. Mut joo, mää puolustan peliä just tän kaltaisten kommenttien takia ja kummastelen kuinka paljon jengi jaksaa nähdä vaivaa dissailuun.
 
Mites sit vaikka metro exodus enhanced edition? Rullaa kivasti 60fps @1440p amd:n korteillakin rt efektit tapissa :hmm:

Optimointia voi tehdä myös pelimoottoritasolla, eikä aina moottorin ehdoilla kuten esimerkissäsi mainitset (detaljien karsiminen jne.)

Rtgi kans onnistuu jopa ilman rt hardista ue5 enginellä ja pyörii kymmeniä kertoja nopeammin kuin mitä tässä pelissä. Ja maailmoissa on kymmeniä kertoja enemmän kolmioita.

Itse olen hyvin pettynyt metron RT:n. Esim. valaistus bugittaa huolella. Välillä joku nurkka on pilkkopimeä vaikka ei pitäisi, mutta kun käytät taskulamppua päällä, niin se lampun valo jää sinne "elämään" ja nurkka muuttuu sen näköiseksi, kun sen olisi pitänyt ollakin heti. Mielenkiintoisia kikkailuja ja purkkkavirityksiä on 4A games joutunut tuohon tekemään, että AMD:n raudalla on saatu tuo pyörimään ja sen kyllä huomaa.

Toki silloin, kun toimii valaistus oikein, niin näyttää hyvälle, mutta mutkien "oikominen" näkyy kyllä välillä. Tommosta se tukee olemaan valitettavasti jatkossa useassa pelissä. On niitä 1/8 osan resolla piirrettäviä efektejä ja muita kikka kolmosia, että saadaan AMD värkeilläkin jotenkin pelattavaksi.
 
Itse ainakin koin yhden kaikkien aikojen hienoimmista pelikokemuksista 100 tunnin edestä ja kohta toinen läpipeluu, dlc:n myötä luultavasti kolmaskin. Se on aika hyvä suoritus pelialan yhdelta suurimmista katastrofeista. Mut joo, mää puolustan peliä just tän kaltaisten kommenttien takia ja kummastelen kuinka paljon jengi jaksaa nähdä vaivaa dissailuun.
Yhtiön osakkeen perusteella kyse on ollut tosiaan yhdestä pelialan suurimmista katastrofeista. Isompia suhteellisia pudotuksia ja jopa konkursseja on ollut tätä ennen kyllä, mutta euromääräisesti mitattuna tää on ollut varmaan isoin tai ainakin yksi isoimmista.

Se että tämä peli on katastrofi ei tosiaan millään tapaa tarkoita etteikö siitä voisi nauttia!
 
On niitä 1/8 osan resolla piirrettäviä efektejä ja muita kikka kolmosia, että saadaan AMD värkeilläkin jotenkin pelattavaksi.
Missä nyt on niitä sun mainitsemia 1/8 toteutuksia? Varmaan kolmas kerta kun niistä mainitset. Edit: eihän kahdeksan ole edes sellainen luku jonka neliöjuuri on kokonaisluku, miten se 1/8 silloin edes käytännössä toimisi?

Voisiko olla että sekoitat DLSS:n johonkin RT laskentatarkkuuteen? DLSS tapissahan nvidian korteilla lasketaan RT efektitkin korkeintaan 1/9 tarkkuudella. ;)
 
Muistelin, että olisi ollu ainakin uudessa RE Villagessa, mutta neljäsosa tarkkuudesta siinä näemmä puhuivat. Voisin kyllä vannoa, että jossain oli mainittu tuommonen kahdeksas osa tarkkuus, koskien juurikin näitä AMD/konsoli RT toteutuksia.

En ole sekoittanut DLSS mitenkään tähän. Se nyt vaan on aika selviö, että useiden pelien RT toteutus on karsittu AMD:n raudalle sopivaksi laadun kustannuksella. Voin vaan kuvitella, miten paskalle Cyber Punkin RT olisi näyttänyt, jos se olisi "optimoitu" AMD entry levelille.

Ihan muuten kyllä aika turha vertailla jotain DOOM:ia Open world peleihin, kun puhutaan RT:n raskaudesta/optimoinnista.
 
Itse ainakin koin yhden kaikkien aikojen hienoimmista pelikokemuksista 100 tunnin edestä ja kohta toinen läpipeluu, dlc:n myötä luultavasti kolmaskin. Se on aika hyvä suoritus pelialan yhdelta suurimmista katastrofeista. Mut joo, mää puolustan peliä just tän kaltaisten kommenttien takia ja kummastelen kuinka paljon jengi jaksaa nähdä vaivaa dissailuun.
Minusta on hienoa jos nautit pelistä täysin ja erityisesti jos se täytti sinun odotuksesi. Missään nimessä minä en pyri estämään ketään nauttimasta tästä pelistä.

Toiseksi ei se ole dissaamista jos kerrotaan faktoja missä tasossa peli nyt on ja spekuloi mitä mahdollisesti on tapahtunut.
On erittäin tärkeää jakaa tietoa pelistä objektiivisesti, jotta ne jotka haluavat tehdä ostospäätöksen pystyvät sen tekemään realistisin odotuksin.

Kuitenkin kun kertoo pelistä on hyvä tehdä selväksi se, että tämä on poikkeuksellisen huono launch AAA luokan pelille ja sen markkinointi materiaali ei edusta sitä peliä mikä se tällä hetkellä on.Tästä huolimatta osa nauttii ja toiset eivät.

Minun mielestä peli ei ole normaalin AAA pelin tasoinen enkä suosittele peliä ostamaan 60 €. Muuten varmasti tutustumisen arvoinen peli jos varsinkin omaa high end PCn.
 
Ihan muuten kyllä aika turha vertailla jotain DOOM:ia Open world peleihin, kun puhutaan RT:n raskaudesta/optimoinnista.
Ei se maailman koko vaikuta juurikaan RT laskennan nopeuteen. Maailman koon (kolmioissa) kun tuplaa niin BVH puuhun tulee yksi noodi enemmän ja se siitä. Cyberpunkissakaan ei pidetä koko maailmaa jatkuvasti muistissa täydellä laadulla, mutta sen varmaan tiesitkin jo. Doomiin verrattuna noodeja on hatusta heitettynä ehkä (jopa!) 2-3 enemmän, jonka ei pitäis suorituskykyyn vaikuttaa muutamaa prosenttia enempää.

Voisitko selittää että miksi doomin RT ei ole hyvä vertailukohta, mielellään joihinkin teknisiin seikkoihin perustuen?
 
Ehkä parempi vertaus olisi, että katsoisi paljonko Doomissa RT heijastukset syövät suorituskykyä prosentuaalisesti ja sitten tekee saman Cyberpunkissa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
297 881
Viestejä
5 078 317
Jäsenet
81 392
Uusin jäsen
PerSaukko

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom