Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
on se, saatanan raskas niinkuin jotkut jutut tässä triidissä.
No sitä ei tiedä kukaan tässä vaiheessa, joten turha keskustella. Varsinkin kun speksispekulaatio on jo käyty sataan kertaan läpi.Itseäni kiinnostaa muun muassa montako hahmoa ruudulla voi kerralla olla... tai näenkö asioita silmin kantamattomiin ja montako euro-dollaria tämä tulee minulle maksamaan.
CD Projekt RED on vahvistanut, että Cyberpunk 2077:ssa voi olla avoimen aggressiivinen lähes kaikkia kohtaan. Lapsia pelissä ei kuitenkaan lyödä tai vahingoiteta.
”Pelaajat voivat hyökätä halutessaan lähestulkoon kenen tahansa vastaantulijan kimppuun niin halutessaan. Tarinan kannalta oleelliset sivuhenkilöt ja lapset ovat kuitenkin poikkeus”, CD Projekt REDin edustaja vahvisti PC Gamerille.
Kehittäjän mukaan aggressiivisuudella on kuitenkin seurauksensa. Sivullisia vahingoittava pelaaja voi esimerkiksi saada nopeasti poliisipartion peräänsä.
Cyberpunk 2077:n PC-versiossa ei tule olemaan moditukea ainakaan heti julkaisun yhteydessä. Mikäli modituki kuitenkin ennemmin tai myöhemmin lisätään peliin, pystynevät modaajat todennäköisesti poistamaan lapsia ja tärkeitä sivuhenkilöitä koskevat rajoitukset. Näin kävi muun muassa The Elder Scrolls III: Morrowindin kohdalla, jossa lapset olivat julkaisuversiossa niin ikään immuuneja hyökkäyksille.
95% peleistäni on Steamissa joten sinne tulee tämäkin.
Ei tuota clientia mihinkään tarvi pelien päivittäminen on vain hieman helpompaa.Mutku..GOG Galaxy 2.0.
Menestyneet pelit houkuttelevat usein halvempia kopioita markkinoille, mutta Cyberprank 2069:n kohdalla kyse näyttää olleen lähinnä huijauksesta. PC Gamerinmukaan 10 dollaria kustantanut peli on juuri poistettu Steamin myynnistä, kun kehittäjät ensin tekivät mahdottomia lupauksia.
Pelin myyntisivulla julkaistussa ilmoituksessa pelin ostaneille luvattiin Cyberpunk 2077 -peli joululahjaksi, ja hauskimmasta käyttäjäarviosta luvattiin vielä palkita pelin keräilyversiolla. On tietenkin täysin mahdotonta, että halpispelin kehittäjät voisivat lahjoittaa toisen studion peliä kenellekään, etenkään viisi kuukautta ennen pelin julkaisupäivää.
Cyberprank 2069 näyttää YouTube-videoiden perusteella olleen periaatteessa toimiva peli, mutta kuten alla oleva traileri osoittaa, ei se mitään laadukasta kokemusta tarjonnut. Kun traileri lisäksi lupaa Keanu Reevesin, Ryan Gosling ja Leonardo DiCaprion tähdittävän peliä, on selvää että kyse on vitsistä.
Harmillista, että Steam yhteisön perusteella useampi pelaaja näyttää tuhlanneen tähän rahansa.
CD Projekt Redin odotettu peli ei palkitse ennakkotilaajia millään tapaa.
Ensi vuonna saataville tuleva Cyberpunk 2077 on eittämättä viime vuosien odotetuin peli. Se poikkeaa muista isoista peleistä siinä mielessä, ettei sen ennakkotilaajille ole luvassa erityistä sisältöä, uutisoi Twisted Voxel -sivusto.
CD Projekt Redin mukaan jokainen pelaaja on samalla lähtöviivalla, eikä kukaan pääse nauttimaan ennakkotilauksen tuomista eduista – toisin kuin yleensä on tapana.
Tilanne on samanlainen kuin The Witcher 3:n kanssa, sillä myöskään sen ennakkotilaajat eivät saaneet kylkiäisenä erityisiä bonuksia.
Vaikka ennakkotilaajat saavat tyytyä samanlaiseen peliin, kuin ne jotka ostavat pelin vuosia sen julkaisun jälkeen, on todellisille pelaajille luvassa Cyberpunk 2077:n erikoisversioita. Eräs tällainen on noin 200 euroa maksava keräilijän pelipaketti, josta löytyy kaikenlaista synkkään lähitulevaisuuteen sijoittuvan pelin liittyvää asiallista materiaalia.
Eihän se ole mikään palkinto. Muut saavat rangaistuksen, jos eivät tilaa sokkona ennakkoon.
Tätä en kyllä allekirjoita. Aina silloin tällöin joku muistaa tästä sanoa, mutta en ole vielä kertaakaan törmännyt niin räikeään ennakkotilaajan etuun, että se vaikuttaisi näin paljon.Tämä, yleensä se on jopa pelin "rikkova" todella voimakas esine/asia/lisäosa.
Näitä ne on yleensä. Tai sitten jotain kosmeettisia juttuja, joilla ei ole mitään käytännön merkitystä jollei joku nyt ärsyynny siitä ettei sitä saa.Tai se voi olla käytännössä pelissä jo valmiina oleva DLC mikä on kaikille muille maksullinen paitsi ennakkoon tilaaville (tai ensimmäisen viikon aikana ostaville).
Tämä, yleensä se on jopa pelin "rikkova" todella voimakas esine/asia/lisäosa.
Vielä lainaa viesti niin kaikki on ok:Vähän lukemista viikonlopuksi, nauttikaa:
Pelaajan suurkatsaus kyberpunkin juurille – oletko valmis Cyberpunk 2077:ään?
Oletko valmis kyberpunkiin?
The Witcherin tekijöiden seuraavan suurpeliin, Cyberpunk 2077:een, voi valmistautua tutustumalla sen esikuvaan: 1990-luvun alun legendaariseen pöytäroolipeliin nimeltä Cyberpunk 2020, jossa tiivistyi kyberpunk-aatteen ydin.
Miltä tuntuisi elää maailmassa, jossa teknologia erottaa meidän omasta ihmisyydestämme ja jossa meitä hallitsevat kaiken näkevät ja kaikkivoipaiset yhtiöt. Tämä kysymys oli 1980-luvulla tieteiskirjailijoiden kaukainen ennustus synkästä tulevaisuudesta. Nyt se on jotakin, jonka näkee lukemalla uutiset. Me elämme kyberpunkissa – mutta vain sen huonoissa puolissa.
CD Projekt Red, The Witcher -sarjalla maineeseen noussut pelistudio, ilmoitti viisi vuotta sitten, että sen seuraava suuri projekti on tieteisroolipeli Cyberpunk 2077. Ensimmäisen konseptitrailerin jälkeen pelistä ei ole kuultu juuri mitään, vaikka tilanteen toivotaan muuttuvan tämän vuoden E3-messuilla. Cyberpunk-nimellä on kuitenkin sen verran painoarvoa, että pitkän linjan roolipelaajat odottavat mitä tahansa tietoa kuumeisesti. Kyberpunk-sanassa on nimittäin takana yksi modernin scifin merkittävimmistä liikkeistä ja vimmainen, kulttimainetta nauttiva pöytäroolipeli.
Lisenssi, jota CD Projekt hyödyntää, on Mike ”Maximum Mike” Pondsmithin kehittämä Cyberpunk vuodelta 1988. Se räjähti pelaajien tietoisuuteen toisessa laitoksessaan nimeltä Cyberpunk 2020, ja vuonna 1991 Finnish Game Housen julkaisema käännös sai Suomessakin sukupolvellisen pelifaneja Joona Vainion erinomaisen – ja täysin kahjon – suomennoksen ansiosta. Pondsmith oli ihastunut Blade Runner -elokuvan kimaltavaan neonkaupunkiin ja noir-etsivätarinoihin. Hänen pelissään tiivistyi kaikki, mistä kyberpunk-liikkeessä oli kysymys – siis mikä?
Vaikka moni tunnistaa kyberpunkiksi juuri Ridley Scottin elokuvan kaupunkimaiseman, kyberpunk oli alun perin puhtaasti kaunokirjallinen liike. Se syntyi vastauksena perinteisemmälle scifille, joka ei tuntunut luovan uskottavia tulevaisuuksia yleistyvien tietokoneiden ja kännyköiden maailmassa. Termin kyber-puoli tarkoitti kuuminta teknologiaa, täsmähuumeita ja informaation haalimisen ylivaltaa. Punk tarkoitti nokkavaa ja röyhkeää asennetta sekä tietoisuutta siitä, kuinka maailmaa hallitsevat voimat polkevat kadun tavallista tallaajaa. Kyberpunk sopi upeasti 1980-luvun ilmapiiriin, mutta se ei suinkaan syntynyt itsestään ”heijastelemalla ajan henkeä”. Samalla tavalla kuin punk ja Sex Pistols olivat osin keinotekoisesti tuotettua tavaraa, kyberpunkin takana oli tarkka suunnitelma.
Sanan kyberpunk kehitti samannimisessä novellissaan 1983 sittemmin lähes täysin unohdettu Bruce Bethke. Tunnetuksi se tuli vasta toisen kirjailijan, Bruce Sterlingin, käsissä. Sterlingin novellikokoelma Mirrorshades eli Peililasit oli jo esipuheessaan manifesti siitä, millaista uuden ajan scifin pitäisi olla. Siinä piti olla hakkeroinnin lisäksi seksiä, rockasennetta ja aivoihin asti tunkevaa tekniikkaa, joka määrittäisi uudelleen sen, mitä on olla ihminen. Sterling kokosi ympärilleen samanmielisten kirjoittajien joukon ja julisti, että kyberpunkista kirjoittavien pitäisi ottaa uusia ideoita ja viedä ne liian pitkälle – liian pitkälle.
Sterlingin visioissa kyberpunk oli kuitenkin yhtä lailla muotimanifesti. Kokoelman nimen mustakehyksiset ja kromipintaiset peililasit piilottivat käyttäjänsä ja toivat mieleen rokkareiden, katupoliisien ja moottoripyöräjengiläisten kaltaisia tyyppejä. Mike Pondsmith otti ajatuksen suoraan roolipeliinsä, jonka ensimmäiseksi säännöksi tuli ”tyyli ennen tarkoitusta”. Samasta kaivosta ammensivat myöhemmin klassista kyberpunkia suoraan kanavoivat Wachowskin siskokset Matrixissa.
Kyberpunkin isäksi tuli silti yleisön ja kriitikoiden silmissä Sterlingin sijaan William Gibson, joka tuntui tekevän kaiken, mitä Sterling vaati vaivattomasti ja lähes vahingossa. Gibsonin Neurovelho (Neuromancer, 1984) on edelleen käsikirja, josta kyberpunkin ideat tulevat. Gibsonilla oli modernia internetiä enteilevä kyberavaruus, jossa suoraan aivonsa modeemiin kytkevät hakkerit näkivät datan kauniina ja kimaltelevina torneina. Gibsonillakin oli peililasinsa. Neurovelhon Molly on lukemattomien kyberninjojen esiäiti, jolla on silmäkuoppiin kiinni leikellyt aurinkolasit ja partaterät kynsien alla. Gibsonia kritisoitiin siitä, ettei hänen nettimaailmansa tuntunut realistiselta ajan hakkerien mielestä, mutta ehkä juuri siksi visio on jäänyt elämään. Gibsonin netti oli mystinen ja maaginen, ja jatko-osissa Gibson vertasi sen tekoälyjä voodoojumaliin.
Pondsmith, joka kehitti ensimmäisen oman lautapelinsä esiteininä, halusi Gibsonin lailla kuvitella synkän ja erittäin yksityiskohtaisen tulevaisuuden. Sen suorina esikuvina olivat Sterlingin lisäksi Walter Jon Williamsin kirja Rautahermot (Hardwired) sekä George Alec Effingerin Kun painovoima pettää (When Gravity Fails). Pelin julkaisijaksi tuli Pondsmithin itse perustama R. Talsorian Games, joka nimettiin firmaan sijoittaneen rusinafarmarin mukaan. Digitaalisten roolipelien guru Warren Spector oli neuvonut Pondsmithiä, ettei firmaa pitäisi koskaan nimetä oman itsensä mukaan.
Saksaan sijoitetun amerikkalaisen sotilaan lapsena Pondsmith oli kosmopoliitti, ja sellainen tuli kyberpunkin maailmastakin. Hahmonluonnissa käytettiin roolipeleissä täysin vallankumouksellista elämänlankajärjestelmää, joka antoi pelaajien arpoa noppaa heittämällä luomuksilleen ankean lapsuuden, verisiä kilpailijoita ja kadotettuja rakkauksia. Säännöissä luki kirjaimellisesti, että Cyberpunkin maailma on monikulttuurinen ja monikansallinen. Sekin oli osa Sterlingin vaatimuksia.
Sekä klassisten kyberpunk-kirjojen että Pondsmithin maailmassa tärkeää oli hieman naiivi usko siihen, että perinteinen politiikka katoaisi. Ainoiksi globaaleiksi mahdeiksi nousisivat tässä maailmassa ylikansalliset suuryhtiöt, joita Cyberpunkissa kutsutaan zaibatsuiksi japanin talouskonglomeraattia tarkoittavan sanan mukaan. Cyberpunk 2020 -pelin maailmassa niitä ovat esimerkiksi EBM eli Euro Business Machines ja Facebookia enteilevä Infocomp. Tärkein ja pelätyin on japanilainen turvayhtiö Arasaka. Sekään ei ole sattumaa. Kyberpunkin syntyaikoina Yhdysvalloissa vaikutti jatkuva pelko siitä, että japanilaiset tuhoaisivat koko maan teollisuuden valtaamalla markkinat halpakopioilla. Pahat ja kasvottomat japanilaisyhtiöt olivat vakiokonnia ajan elokuvissa. Neurovelhonsankaria, yhtiöiltä varastavaa Case-hakkeria, kutsutaan taas cowboyksi.
Osuvin Pondsmithin ennustuksissa on kuitenkin valuutta. Cyberpunk 2020:ssä Yhdysvallat ja Venäjä ovat polvillaan, ja yhdistynyt Eurooppa sekä sen avaruusvoimat nousevat maailmamahdiksi. Jopa jenkkilässä valuuttana on siksi eurodollari eli euro. Vuonna 2018 kyberpunk-maailmankuvan tärkein osa on kuitenkin sen ikääntyneisyys. Se on retroa, koska tekniikka meni ajan visioiden ohitse. Silloin ei kuviteltu kaikkeen pystyviä älypuhelimia, vaan Pondsmithin vuodessa 2020 kuuminta hottia ovat NMT-simpukankuoret ja nettiin kytkeydytään vanhalta Nintendolta näyttävällä ”kyberdekillä”.
Night City, Cyberpunk 2077:n todennäköinen tapahtumapaikka Los Angelesin ja San Franciscon välillä, on tulevaisuus sellaisena kuin se olisi 1980-luvulla. Kaikilla on nahkatakit. Musiikki on hiuslakan kyllästämää hard rockia. Luksusauto on lentävä bemari, ja leffat katsotaan videonauhoilta. Kromattujen skinheadien ja kierojen kyttien täyttämästä kaupungista ei ole pakoa, sillä sen ulkopuolella on suoraan Mad Max -leffoista revitty autiomaa. CD Projektilla on tilaisuus päivittää maailmaansa, sillä pelien välissä on vuosikymmenien tauko ja Night City ydinpommitettiin pelin laajennuksessa. Voiko kyberpunk lopulta kuitenkaan olla nykyaikaista ja siloteltua Apple-futurismia menettämättä jotain taiastaan?
Ajattomana ennustuksena voi pitää Pondsmithin käsitettä teknošokki, jonka mukaan yhteiskuntajärjestys hajoaa synkäksi tulevaisuudeksi, kun tavallinen kansa ei pysy kehityksen kelkassa. Sen huipentuma on kyberpsykoosi, johon viitattiin suoraan Cyberpunk 2077:n ensimmäisessä trailerissa. Katusankarit antavat leikellä itseensä yhä enemmän kyberosia, mutta tekniikan muuttamat ihmiset kadottavat kykynsä myötätuntoon. Liian pitkälle huipputekniikan syliin heittäytyneistä tulee kyberpsykoja, jotka teurastavat väkeä, kunnes poliisin yhtä psykoottinen erikoisryhmä ampuu heidät varaosiksi. Tekisi todella mieli verrata tätä visiota sosiaalisen median ja trollien suhteeseen. Kybervisioiden aivoihin kytkettävät tietokoneet ja ohimoista roikkuvat johdot tuskin toteutuvat äkkiä oikeasti, kun nykyään koko kansa tuntee tietotekniikan bugisuuden ja tietoturvaongelmat.
Cyberpunk 2020:n ja klassisen kyberpunkin maailma hylättiin lopulta myöhemmin, kun jälki-kyberpunkina tunnettu liike alkoi tutkia ns. transhumanismia. Se tarkoitti mahdollisuutta, että valloilleen päässyt tekniikka voisi johtaa sateisen rikoshelvetin sijasta valoisampaan tulevaisuuteen. Pondsmith leikitteli itsekin hieman ajatuksella pelin parjatussa kolmannessa laitoksessa, joka sijoittui vuoteen 2030. Nyt olisi kuitenkin tilausta juuri perinteiselle kyberpunkille, jossa käytetään peililaseja. Aito kyberpunkkari nimittäin tietää, että valtaa ja dataa hamuaville suuryhtiöille ei anneta senttiäkään periksi. Se ei ole turha ajatus synkässä tulevaisuudessa vuonna 2018. Missä vaiheessa Gibsonin, Sterlingin ja Pondsmithin kaltaisten kirjoittajien synkästä tulevaisuudesta tuli maailman rakennusopas eikä varoittava esimerkki?
Kyberit kybälle – parasta kyberpunkia joka viihteenalalta
Kyberpunk-kirjallisuutta monelta ajalta
Parhaat kyberleffat kautta aikain
- William Gibson: Neurovelho (1984) – Alan virallinen raamattu
- K. W. Jeter: Tohtori Kyy (1984) – Plastiikkakirurgian pakkomiellettä
- George Alec Effinger: Kun painovoima pettää (1986) – Kyberiä islamilaisessa maailmassa
- Walter Jon Williams: Rautahermot (1986) – Toimintatrilleri on suorin vastine roolipelille
- Pat Cadigan: Synners (1991) – Aivojen ja tietokoneiden yhteispeliä
- Neal Stephenson: Snow Crash (1992) – Kyberöinnin hillitön parodia
- Melissa Scott: Trouble and Her Friends (1994) – Erilainen hakkeri pakomatkalla
- Paul J. McAuley: Fairyland (1995) – Lihaisan biopunk-alagenren merkkipaalu
- Warren Ellis: Transmetropolitan (1998) – Sarjakuva kyberajan toimittajasta
- Richard Morgan: Muuntohiili (2002) – Väkivaltaista, modernia kyber-noiria
- Ian McDonald: River of Gods (2004) – Uskottava kybervisio Intiassa
- Charles Stross: Accelerando (2005) – Teknologia karkaa täysin lapasesta
- Paolo Bacigalupi: The Windup Girl (2009) – Uuden ajan tekoihmisiä
- Madeline Ashby: vN (2012) – Robottityttö syö bugisen mummonsa
- William Gibson: The Peripheral (2014) – Genren isukki on kova nykyäänkin
Videopelien parhaat kyberit
- Blade Runner (1982) – Elokuva joka antoi genrelle virallisen ilmeen
- The Terminator (1984) – Kyberpunk-roolipelin pitää näyttää tältä
- Robocop (1987) – Verhoevenin satiiri on asenteeltaan silkkaa kromia
- Akira (1988) – Blade Runnerin vertainen kybertyylin määrittäjä
- Total Recall (1990) – Hilpeä Arnold-pätkä valemuistoista
- Nemesis (1992) – Halpa, tyhmä ja huikean räkäinen kyborgimättö
- Johnny Mnemonic (1995) – Gibson-tulkinta viihdyttää pöljällä tavalla
- Strange Days (1995) – Vanhentunut mutta tyyliltään tylyn realistinen
- Ghost in the Shell (1995) – Unohda tuore uusinta ja katso alkuperäinen anime
- The Matrix (1999) – Peililasit on parasta -ajatuksen ruumiillistuma
- Existenz (1999) – Matrixin häiriintynyt serkku
- Dredd (2012) – Tulevaisuuden lainvalvonta on puhdasta kyberpunkia
- Ex Machina (2014) – Tekoäly ja robotit ahdistavat
- Blade Runner 2049 (2017) – Ympyrä sulkeutuu
Android: Netrunner – pahviset hakkerit
- Neuromancer (1988) – Klassikkokirjan pelisovitus osui nappiin
- Speedball 2: Brutal Deluxe (1990) – Synkän tulevaisuuden virallinen urheilulaji
- Rise of the Dragon (1990) – Edelleen yksi tunnelmallisimmista kyberseikkailuista
- Shadowrun (1993) – Pöytärooli kääntyi upeasti Super Nintendolle
- Syndicate (1993) – Sorra kansalaisia pahana zaibatsu-yhtiönä
- DreamWeb (1994) – Lohduttoman sateinen ja verinen kybersatu
- System Shock (1994) – Hakkeritarina on modernien toimintaseikkailujen esikuva
- Blade Runner (1997) – Elokuvanlisenssin yllättävän kova sovitus
- Deus Ex (2000) – Kyberpunk-teemoja älykkäässä roolipelissä
- Deux Ex: Human Revolution (2011) – Klassikon hienostunut ja tyylitajuinen elvytys
- Gemini Rue (2011) – Tunnelmallinen retroseikkailu pikseligrafiikalla
- E.Y.E: Divine Cybermancy (2011) – Kuin ranskalainen taideversio Deus Existä
- Frozen Synapse (2011) – Viileän taktista kommandotoimintaa kyberdystopiassa
- Binary Domain (2012) – Yakuzan tekijöiden robottivallankumous
- Remember Me (2013) – Ranskalaisten oma näkemys kyberpunkista
- Metal Gear Rising: Revengeance (2013) – upean väkivaltainen kyborgifantasia
- Far Cry 3: Blood Dragon (2013) – Kasari-kyberpunkin tiivistymä ja parodia
- Shadowrun: Dragonfall (2014) – Äärimmäisen kovatasoinen rope fantasiamausteilla
- Technobabylon (2015) – Kyberpunkia seikkailupelien kulta-ajan tapaan
- Satellite Reign (2015) – Syndicaten nätti mutta astetta heikompi uusinta
- 2064: Read Only Memories (2015) – Seikkailua värikkäällä retrograffalla
- VA-11 HALL-A (2016) – Tarjoile drinkkejä kyberbaarissa
- Quadrilateral Cowboy (2016) – Kasarihakkeri rötöstelee muinaismodeemin kautta
- Ruiner (2017) – Kuin Hotline Miami kyberpunk-maailmassa
Maailman kuuluisimman keräilykorttipelin eli Magic the Gatheringin kehittäjä Richard Garfield loi vuonna 1996 Netrunnerin, joka oli virallisesti Cyberpunk 2020:n maailmaan sijoittuva kaksinpelattava keräilykorttipeli hakkereista ja pahoista suuryhtiöistä. Sen pohjalta kehitettiin vuonna 2012 Android: Netrunner, joka on tälläkin hetkellä yksi arvostetuimmista korttipeleistä koskaan. Uudempi Netrunner ei edes vaadi satunnaisboostereiden ostamista, vaan se on ns. elävä korttipeli, jonka laajennuspakettien sisällön tietää jo ostohetkellä. Valitettavasti lisenssi vaihtui peliä uusiessa, joten Android: Netrunner sijoittuu Pondsmithin kyberpunkin sijaan samanhenkiseen Android-lautapelin maailmaan.
Tuo on yli vuoden vanha artikkeli, mutta kohteliasta Pelaajalta uudelleenjulkaista se netissä. Laatujuttu.
Joo, ja sikäli mikäli oletettavasti osalle mainokset näkyvät ja tuolla niitä on (oikeastaan ei ole edes niistä kiinni, mutta kuitenkin), niin noin pitkän jutun kopioiminen toiselle sivustolle ei ole ihan ok /OT
Voi sisältää pieniä spoilereita juonen kulusta joten jos et halua tietää yhtään mitään niin en suosittele lukemista.CD Projekt RED näytti Cyberpunk 2077:sta Gamesom 2019 -messujen yhteydessä noin 45 minuuttia uutta pelikuvaa. Muropaketti oli tietenkin paikalla. Jo E3-messuilla suljettujen ovien takana esitellyn materiaalin perusteella Cyberpunk 20177 vaikuttaa hyvin lupaavalta peliltä.
Cyberpunk 2077:sta medialle esitelty pelikuva sijoittuu suunnilleen pelin keskivaiheille. Demo alkaa, kun päähahmo V:lle annetaan tehtäväksi etsiä Voodoo Boys -nimisen jengin johtaja. Tehtävä sijoittuu yhteen Night Cityn pahamaineisimmista osista ja tämä näkyy myös ympäristössä. Rakennukset ovat rapistuneita ja osan rakennustyöt ovat jääneet kesken, kun niitä rahoittaneet korporaatiot ovat vetäytyneet projekteista.
Kun etsitty henkilö löytyy, antaa Voodoo Boysin johtaja V:lle toisen tehtävän jota Cyberpunk 2077:n päähenkilö lähtee suorittamaan Animals-nimisen jengin valtaamaan ostoskeskukseen. Ostoskeskuskesta täytyy löytää sinne piiloutunut korporaatioiden edustaja, jolla on arvokasta tietoa.
Suuri osa pelidemosta käytettiin Cyberpunk 2077:n tarjoamien hahmon kehittämiseen liittyvien mahdollisuuksien esittelyyn. Cyberpunk 2077:ssä on laaja hahmoeditori, jonka avulla V:stä voi tehdä joko mies- tai naispuolisen, ja sankarin ulkonäköä voi muuttaa juuri omaan mieleen sopivaksi.
Pelihahmon taustatarinaksi voi valita korporaatioista ulos potkitun työntekijän, korporaatioiden etua ajavan nykyisen työntekijän tai katujen kasvatin. Valinnalla on merkitystä esimerkiksi eri hahmoille puhuttaessa. Esimerkiksi jengiläiset luottavat helpommin katujen kasvattiin. Lisäksi hahmolle jaetaan roolipeleille ominaiseen tapaan kykypisteitä muun muassa älykkyyteen ja fyysiseen voimaan.
Cyberpunk 2077:n pelimaailmasta löytyy kauppiaita, joilta pelihahmolle voi ostaa vaatteita. Vaatteet vaikuttavat V:n ulkonäköön, mutta sen lisäksi ne voivat antaa sankarille uusia kykyjä. Demolla V ostaa eräältä kauppiaalta Samurai-takin sekä hakkerointityökalun, jolla vihollisten biomekaaniset kädet voi vallata ja pakottaa kääntymään omistajaansa vastaan.
Kauppakeskukseen ajetaan futuristisella moottoripyörällä. CD Projekt REDin mukaan sisään voi halutessaan mennä suoraan pääovesta, mutta se johtaa helposti väkivaltaiseen yhteenottoon. Sen sijaan demolla V päättää luikahtaa sisään toisesta sisäänkäynnistä.
Cyberpunk 2077:n voi halutessaan läpäistä tappamatta yhtään vihollista. Myös ympäristöä voi ja kannattaa käyttää edukseen. Videolla hakkeroinnin osaamiseen panostanut V hämää vihollisia hakkeroimalla läheisen pulloautomaatin, sammuttaa valvontakameran etänä ja tainnuttaa Animals-jengin jäsenen yllättämällä hänet takaapäin. Sen jälkeen tajuton vartija piilotetaan roskikseen.
Kun Gamescomin yleisölle oli esitelty hiippailua, kelattiin pelidemoa hieman taaksepäin. CD Projekt RED näytti, miten tilanteen olisi voinut selvittää, mikäli käytössä olisi ollut hiljaisen hakkerin sijasta enemmän fyysiseen voimaan ja suoraviivaisempaaan hyökkäykseen panostanut hahmo.
Vaihtoehtoisessa versiossa fyysisesti vahva nais-V avaa jumittuneen oven raa’alla voimalla ja ohittaa valvontakameran täysin. Vihollisia ei tainnuteta hiippailemalla, vaan ne ammutaan ronskisti matalaksi.
Seuraavaksi CD Projekt RED otti käyttöön jälleen hakkerointiin luottavan mies-V:n.
Demolla esiteltiin, kuinka tykkitornin voi kääntää Animals-jengiä vastaan hakkeroimalla sen etänä. Myös demon alussa ostettu hakkerointityökalu laitetaan käyttöön, kun V saa vihollisen mekaanisen käden ottamaan omistajansa aseen ja ampumaan kantajaansa päähän. Aseenaan miespuolisella V:llä on nanolanka, jolla voi joko hakkeroida kohteita kauempaa tai sivaltaa näitä fyysisesti.
Kun suurin osa tavallisista jengiläisistä on laitettu tavalla tai toisella matalaksi, kohtaa V hieman vahvemman pomovastustajan. Jälleen kerran myös pomovastustajan voi taltuttaa joko ampumalla tai muita keinoja käyttämällä. Kun vihollinen on kukistettu saa pelaaja halutessaan päästää hänet päiviltä tai säästää hänen henkensä.
Lopulta tehtävän kohde, korporaatioiden edustaja, löytyy kauppakeskuksen elokuvateatterista. V käy keskustelua kohteensa kanssa ja selviää, että Voodoo Boys saattaa käyttää V:tä hyödykseen. Pelaaja voi päättää, uskooko tämä mielummin korporaatioiden edustajaa vai jatkaako tämä Voodoo Boys -pomon antamaa tehtävää.
Demolla V pysyy lojaalina Voodoo Boysille. Korporaatioiden edustaja oli kuitenkin oikeassa ja Voodoo Boys pettää V:n ja melkein tappaa sankarin. Pelaaja kuitenkin selviytyy ja lähtee selvittämään välejään Voodoo Boysin johtajan kanssa.
Kun V löytää hänet pettäneen Voodoo Boysin johtajan, sattuu paikalle vieläkin korkea-arvoisempi jengiläinen. Hän pitää V:n selviytymistä ihailtavana ja näkee V:ssä potentiaalia myös tulevia tehtäviä silmällä pitäen. V haluaa vastapalvelukseksi tavata legendaarisen hakkerin, joka on sittemmin siirtänyt tietoisuutensa verkkoon.
Demo päättyy, kun V lähtee tapaamaan kuuluisaa hakkeria verkon syvyyksiin.
Omat odotukseni Cyberpunk 2077:aa kohtaa nousivat demon perusteella entisestään. Night Cityn pelimaailma vaikuttaa sekä teemansa että grafiikoidensa puolesta upealta, ja se on täynnä hienoja yksityiskohtia.
Eniten Cyberpunk 2077:ssa viehättää siitä tähän mennessä nähdyn materiaalin pohjalta se, kuinka paljon se antaa pelaajalle vapauksia. Keskusteluita voi ajaa moneen eri suuntaan ja tehtävien suorittamiseen on monia erilaisia tapoja. Cyberpunk 2077:aa voi halutessaan pelata räiskintäpelinä tai sitten täysin pasifistisesti. Pelaaja voi siis toimia oman moraalisen kompanssinsa mukaisesti maailmassa, jossa harva asia on mustavalkoisesti oikein tai väärin.
CD Projekt REDin mukaan pienetkin pelaajan tekemät valinnat voivat heijastua merkittävällä tavalla Cyberpunk 2077:n maailmaan ja siihen, kuinka sen asukit kohtelevat pelaajaa. Mikäli lupaukset pitävät paikkansa, voi kyseessä hyvinkin olla yksi pelihistorian merkittävimmistä ja edistyneimmistä peleistä kautta aikojen.
Cyberpunk 2077 ilmestyy PC:lle, Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle 16. päivä huhtikuuta vuonna 2020.
Alla E3:lla ja Gamescomissa esitellyn demon mainos. Ainakaan toistaiseksi koko pätkää ei ole julkaistu verkossa.
Oma pelkoni on tuo FPS-pelattavuus, eli onko niin että se tahmeaa, hidasta ja äärimmäisen arcademaista, tarkoitan siis että ei ole haastetta eikä taktikointia.
Toinen on tuo ajoneuvot elikkä, ohjattavuus GTA-sarjan tasoa :/ ... muuten vaikuttaa siltä että peli on muilta osin äärimmäistä laatua. Tosin onkohan se joku pelimoottori juttu että tähän ei saada DOOM tasoista FPS pelaamista taikka Gran Turismo tyyppistä ajamista. Vaan niillä osa-alueilla ollaan todella kaukana edes hyvästä.
Tosin onkohan se joku pelimoottori juttu että tähän ei saada DOOM tasoista FPS pelaamista taikka Gran Turismo tyyppistä ajamista. Vaan niillä osa-alueilla ollaan todella kaukana edes hyvästä.
Mä veikkaisin että ainakaan pelin alussa V ei ole mikään Matrixin Neo aseiden kanssa ja kuten ei ole hakkeroininkaan suhteen vaan voisin veikata taas että ollaan lähempänä Deus Exin lähestymistapaa että leveleiden tullessa tilille niin kehität hahmoasi omalle pelityylillesi sopivaksi.Oma pelkoni on tuo FPS-pelattavuus, eli onko niin että se tahmeaa, hidasta ja äärimmäisen arcademaista, tarkoitan siis että ei ole haastetta eikä taktikointia.
Jos twiitti ei näy niin @CyberpunkGame sanoo:
"Hello, Night City! Turn up the volume 'cause we have a special treat for all of you today... ...SAMURAI's newest single – NEVER FADE AWAY!"
Tasan viikon päästä 30.8 klo. 21 Suomen aikaa myös 15 minuutin gameplay riimuli.
Gameplay Stream Announcement
Jos @testudo80 ei ole kokeilut Deus Ex sarjaa niin kannattaa kokeilla ennen Cyperpunkin tuloa markkinoille(en nytten muista olitko maininut tuosta jossain välissä)
On se kumma kun MODE:t poistavat viestejäni tuon tuosta, välillä täysin mielivaltaisesti kun sisältö sotii heidän arvomaailmaansa vastaan...
MUTTA kun joku "uuvatti" postaa toisen pelin videon Kyberpunkki ketjuun niin ... aaa mitäpä tuosta. Annetaan sen olla ja näin :/ ... olipa muuten surkea video. DOOM Eternal aivan eri tasoa ja siinä paljon noita samoja ominaisuuksia. Julkaisu: marraskuu 2019.
Varmaan kannattaa se palaute laittaa oikeaan paikkaan: Keskustelua TechBBS-foorumin säännöistä ja moderoinnistaOn se kumma kun MODE:t poistavat viestejäni tuon tuosta, välillä täysin mielivaltaisesti kun sisältö sotii heidän arvomaailmaansa vastaan...
MUTTA kun joku "uuvatti" postaa toisen pelin videon Kyberpunkki ketjuun niin ... aaa mitäpä tuosta. Annetaan sen olla ja näin :/ ... olipa muuten surkea video. DOOM Eternal aivan eri tasoa ja siinä paljon noita samoja ominaisuuksia. Julkaisu: marraskuu 2019.
Auttaa asiaa, kun tilanteesta pistää raportin ylläpidon tietoon, kuten vihdoin joku oikeaoppisesti teki ja asia saatiin hoidettua. Ei ne asiat täällä yksittäisessä viestiketjussa valittamalla järjesty.On se kumma kun MODE:t poistavat viestejäni tuon tuosta, välillä täysin mielivaltaisesti kun sisältö sotii heidän arvomaailmaansa vastaan...
MUTTA kun joku "uuvatti" postaa toisen pelin videon Kyberpunkki ketjuun niin ... aaa mitäpä tuosta. Annetaan sen olla ja näin :/ ... olipa muuten surkea video. DOOM Eternal aivan eri tasoa ja siinä paljon noita samoja ominaisuuksia. Julkaisu: marraskuu 2019.
GamesRadar-julkaisulle rupatellut Cyberpunk 2077:n tuottaja Richard Borzymowskion kertonut hieman pelinsä mittakaavasta.
Cyberpunkin tarjoama miljöö ei yllä ainakaan puhtaasti lääninsä puolesta aivan The Witcher 3:n kokoluokkaan. Tästä huolimatta tapahtumapaikkana toimivan Night Cityn lupaillaan tarjoavan kaupunkimaisen ja täten tiiviimmän luonteensa vuoksi vähintäänkin yhtä paljon puuhasteltavaa ja löydettävää kuin klassikoksi kohonnut roolipelieeposkin. Lisäksi pelaaja voi koluta tällä kertaa aiempaa ahkerammin rakennuksia, jotka taas tarjoavat huomattavasti enemmän vertikaalisuutta, kuin Witcherin majatalotyyppiset rakennukset.
Cyberpunk 2077 julkaistaan huhtikuun 16. päivä (2020) pc:lle, Stadialle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle.
Lähde: VG247
Cyberpunk 2077:n maailma ei ole aivan Witcherin kokoluokkaa – tekemistä kuitenkin riittää, vakuuttelee tuottaja - Tilt
Elikkäs Cyberpunk 2077 ei vastaisi kooltaan Witcheriä mutta tekemistä ainakin riittäisi![]()
Witcher 3:ssa oli myös valtavat läänit metsää ja merta, jossa ei ollut mitään järkevää tehtävää tai nähtävää. Pelialueen koko ei kerro välttämättä sisällön määrästä.
Ennakkotilaisin pelin, jos sillä saisi jotain etua.
Ostoon tämä menee kuites, en usko että maltan odotella arvioita julkaisun jälkeen. Muutenkaan uskalla niitä lukea, kun oon niin hemmetin herkkä spoilereille. Nytkin harmittaa aivan vietävästi kun joku meni paljastamaan että pelissä on rantatuoleja.
Kyllähän siitä oli kauan sitten jo juttua, että ennakkotilasit tai et, niin sama versio tulee. Itse tietenkin ostin sen nyt koska veronpalautukset.![]()
Elikkä voit luoda naisvartalon miehen äänellä?Enää pelihahmolleen ei voi valita sukupuolta. Sen sijaan pelihahmolle valitaan vartalotyyppi ja ääni. Näin halutaan tarjota pelaajille enemmän vapautta valita (ottamalla pois mahdollisuus valita hahmolle sukupuoli).
Niin tai naisen vartalo naisen äänellä?

Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.