CDON.com

Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 076
Mulla kävi CDON:n kanssa syksyllä, että he eivät antaneet minkäänlaista seurantakoodia tilaamalleni powerbankille ja se tilaus siellä roikkui ja roikkui. Ja olin maksanut sen jo.

Otin aspaan yhteyttä maileitse ja kyselin mikä homma, kun pakettia ei ollut näkynyt pariin viikkoon ja en voi seurata mistään, koska ette antaneet koodia. Sanoivat, että lähetetty on ja sivuilla luki "Toimitettu".

Siinä vaiheessa en kysellyt enempää ja jäänyt odottelemaan, että mahtaako paketti saapua. Laitoin vain suoraan, että "Ette antaneet seurantakoodia -> 'Paketti on lähetetty' mukamas ja ketä tästä voin seuraavana enää syyttää on Posti, kun ovat perkeleet menneet hukkaamaan tämän mysteeripaketin. Ja tekin tiedätte, että ne eivät luonnollisesti ota vastuuta yhtään mistään. Pikkaisen haiskahtaa eikö vain?"

No, lupasivat selvitellä tavaran toimittajan (?) suuntaan. Luulin että he ovat jälleenmyyjiä? Ja parin päivän päästä tuli vain vastaus "rahat palautetaan tilillesi". Ilman mitään selitystä mitä helvettiä siellä nyt on tapahtunut. Sain kuitenkin rahani.
Tässä tarinassa ei ollut oikeastaan mitään outoa. Monetkin tavarat lähetetään kirjeinä, jolloin mitään seurantakoodia ei ole, ja Posti kyllä hukkaa lähetyksiä toisinaan.

Ja kun kerran tuotteella oli eri toimittaja, niin kyseessähän oli ulkopuolinen third-party-myyjäfirma (tuotesivulta kannattaa aina ostaessa tarkistaa kohta "Tuotteen myy X"). Niinpä CDONilla ei ollut suoraa tietoa tapahtumista.

Toki asiakaspalvelu olisi varmaan voinut selittää tilanteen asiakkaalle selkeämminkin.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
52
Vuosien aikana tullut tilailtua kohtuullisen paljon lähinnä leffoja cdon:sta, aina laskulla ja toimitusajat ovat olleet kohtuullisia. Tähän mennessä ei ole asiakaspalvelun kanssa tarvinnut kertaakaan asioida, mutta nyt viimeisimmän tilauksen kohdalla tökkii vähän. Tilasin pari kirjaa ja vuodenajan huomioiden valikoin vielä, että molemmissa takuulla luki tuotetta varastossa. Tilausvahvistus tuli molemmista, mutta vain toinen oli lähtenyt varastolta liikkeelle. Toinen tuote oli toimitusvahvistuksessa merkattu kohtaan poistetut tuotteet ja syynä Cancelled. Verkkokaupasta sama tuote löytyy vielä tilattavana ja arvioitu toimitusaikakin antaa olettaa, että jouluksi olisi mahdollista saada. Ilmeisesti varastosaldot eivät ihan täsmää.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 696
Oma kokemukseni cdon black friday tilauksen nopeudesta.
24.11.2017 - Tilattu spekseissä oleva Asus VG278Q pelinäyttö ja tilauksessa luki toimitusaika 2-5 päivää. Myöhemmin samana päivänä etusivulla mustalla varastossa oleville tuotteille toimitusaika 2-6 päivää, tämä tosin muuttu jo viikonlopun aikana arvio 2-7 päivää.
5.12.2017 - Ilmoitus siitä että lähetys postitettu (11 päivää kulunut black fridaysta)
6.12.2017 - Ilmoitus että lähetys noudettavissa postista ja noudin samana päivänä vielä (12 päivää kulunut black fridaysta).

Lisäksi mistä voisi antaa huonoa palautetta kyseistä näyttöä ei oltu pakattu erikseen mihinkään vaan suoraan asusin pahvilaatikkoon lyöty osoitelappu kiinni ja lähetelista muovitaskussa siinä alla kiinni.
 
Liittynyt
09.12.2017
Viestejä
14
Kuluttajaneuvonnasta kommentoiniin seuraavasti tarjoushintaa sekä postin toimintaa:
Mielestäni voit vaatia tuotetta itsellesi, koska kyse on ollut Black Friday -kampanjasta ja tällöin tuotteita on myyty hyvin edullisesti. Posti ei mielestäni voi kieltäytyä luovuttamasta tuotetta.
 
  • Tykkää
Reactions: Zat

Signa

▯sᴍᴀʟʟ ᴘᴄ – BIG RADIATOR ⊞
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
2 843
Postikuluton viikonloppu koodilla: XMAS2017

Tuleeko tuolta yksittäiset pelit ihan postilaatikkoon kun lähetyksen tiedoissa ei lue seurantakoodia?
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 612
Oma kokemukseni cdon black friday tilauksen nopeudesta.
24.11.2017 - Tilattu spekseissä oleva Asus VG278Q pelinäyttö ja tilauksessa luki toimitusaika 2-5 päivää. Myöhemmin samana päivänä etusivulla mustalla varastossa oleville tuotteille toimitusaika 2-6 päivää, tämä tosin muuttu jo viikonlopun aikana arvio 2-7 päivää.
5.12.2017 - Ilmoitus siitä että lähetys postitettu (11 päivää kulunut black fridaysta)
6.12.2017 - Ilmoitus että lähetys noudettavissa postista ja noudin samana päivänä vielä (12 päivää kulunut black fridaysta).

Lisäksi mistä voisi antaa huonoa palautetta kyseistä näyttöä ei oltu pakattu erikseen mihinkään vaan suoraan asusin pahvilaatikkoon lyöty osoitelappu kiinni ja lähetelista muovitaskussa siinä alla kiinni.
En ole koskaan saanut näyttöä pahvilaatikossa, vaan aina on tullut retail-paketissa. Koteloiden kanssa sama homma.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
676
Kuluttajaneuvonnasta kommentoiniin seuraavasti tarjoushintaa sekä postin toimintaa:
Mielestäni voit vaatia tuotetta itsellesi, koska kyse on ollut Black Friday -kampanjasta ja tällöin tuotteita on myyty hyvin edullisesti. Posti ei mielestäni voi kieltäytyä luovuttamasta tuotetta.
Tätä postin toimintaakin voisi tutkia tarkemmin. Pystyisikö tavallinen asiakas tekemään niin, että lähettäisi paketin ja soittaisi sinne vastaanottavaan postiin, että ei saa sitten luovuttaa lähetystä?
 
Pystyy, olen tehnyt.
 
Liittynyt
01.08.2017
Viestejä
44
Kuluttajaneuvonnasta kommentoiniin seuraavasti tarjoushintaa sekä postin toimintaa:
Mielestäni voit vaatia tuotetta itsellesi, koska kyse on ollut Black Friday -kampanjasta ja tällöin tuotteita on myyty hyvin edullisesti. Posti ei mielestäni voi kieltäytyä luovuttamasta tuotetta.
Otin postin asiakaspalveluun yhteyttä noin kaksi viikkoa sitten ja kyselin tosta niin kyllä kuulemma CDON pystyy vetämään paketin takas itselleen vaikka paketti seisoikin metrin päästä musta ja mulla oli se saapumisilmoitus.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 444
Postin mukaan paketti on lähettäjän omaisuutta niin kauan kunnes se luovutetaan omistajalle, joten periaatteessa voivat kieltäytyä jos lähettäjä käskee mutta onhan tuo aika nihkeä toimintamalli vastaanottajan näkövinkkelistä. Harva varmaan oikeasti edes tietää tuosta mahdollisuudesta. Vastaanottajalle tuo menee vielä nihkeämmäksi jos Posti hoitaa vielä tuon paketin palauttamisen huonosti, eli ei tee asianmukaisia kirjauksia tms. josta näkyisi suoraan, että paketti on palautunut heti saavuttuaan. Lisäksi paketin voi vissiin, tai näin olen siis nyt ymmärtänyt, kääntää vasta määränpäässä eli esim. Helsinki --> Rovaniemi lähetyksessä sen pitää kulkea sinne kohdepostiin saakka ennenkuin se voidaan palauttaa. Periaatteessa siis palautuksen pyyntö ilmenee kuluttajalle vasta Postin toimipisteellä, kun siitä ei ole mitään selkeää kirjausta seurantaan. Olisi kiva jos saisivat jonkun selkeän viestin tuonne seurantaan, että "paketille pyydetty palautusta" tai muuta vastaavaa jotta tietää että paketin hakeminen on täysin turhaa. Ja sitten vielä tietysti se "Palautettu *kenen* pyynnöstä", kun paketti todellisuudessa lähtee takaisin.
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 076
En ole koskaan saanut näyttöä pahvilaatikossa, vaan aina on tullut retail-paketissa. Koteloiden kanssa sama homma.
Retail-paketit tuppaa olemaan pahvilaatikoita. Pointti oli nähdäkseni, että paketin sisältö näkyi päällepäin (retail-pakkaus tuli paljaana), mikä ei ole paras mahdollinen tapa etenkään arvokkaissa lähetyksissä.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
1 612
Retail-paketit tuppaa olemaan pahvilaatikoita. Pointti oli nähdäkseni, että paketin sisältö näkyi päällepäin (retail-pakkaus tuli paljaana), mikä ei ole paras mahdollinen tapa etenkään arvokkaissa lähetyksissä.
Jep niin on, mutta itselle aina tullut noi retail-paketeissa.
 
  • Tykkää
Reactions: Zat
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 938
Tilasin pelin CDON:n Cyber Monday tarjouksista viime kuussa. Toimitusajaksi ilmoitettiin 2-5 päivää. Peliä ei ole vielä tähän päivään mennessä näkynyt perillä. Lähetystunnusta ei tullut ja kehtasivat veloittaa vielä täydet postikulutkin. Laitoin viikko sitten palautetta CDON asiakaspalveluun ja vaadin hyvitettäväksi vähintään toimituskuluja ja kaupan purkua mikäli toimitus pitkittyy vielä yhdelläkin viikolla. Nyt viikon odotuksen jälkeen CDONin kusipäät eivät ole edelleenkään vastanneet mitään. Seuraavaksi kuluttajavirastoon?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 054
@Oravamedian käpy

Kun koetat perua tilauksen, silloin tilanne muuttuu "käsittelyssä" ja "tilausta ei voida enää peruuttaa". Ei silti tule yhtään nopeammin.

Tämä on niiden normaali toimintametodi ja näin jatkavat vielä pitkään. Kuluttajavirasto todennäköisesti pyytää odottamaan. Et voi kuin hävitä.

--

Niillä on kyllä edelleen hyvät elokuvatarjoukset ja valikoima. Annan silti CDON+ loppua nyt ikuisiksi ajoiksi, kun tänä vuonna:
1) Listoilla on halpoja tuotteita, jotka ovat loppuneet. Kun niitä tulee varastoon, hinta onkin +20%.
2) Kaikissa suurissa aleissa on -50%, mutta kaikkialla muualla 69,90€ maksavat tuote on nähtävästi CDON:issa 130€ joskus ollut myynnissä.
3) Yleinen hintataso on noussut ja varastossa oleva valikoima on pienentynyt
4) Tuotteiden palautus on vaikeutunut
5) CDON ei enää kunnioita sivujensa hintoja (ei kyllä sattunut itselle, mutta muille täällä)
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 346
Kyllähän CDON toiminta on ollut jo vuosikausia ihan surkeaa jonka takia itsellä ollut pulju boikotissa viimiset vuodet. Joskus ehkä saattaa jotain saada halvalla, joskin silloinkin yleensä reilusti pidemmillä toimitusajalla kun luvattu. Mutta auta armias jos sattuu tulemaan jotain vikaa ja takuuseen joutuu turvautumaan. Itellä kesti aikanaan GTX480 kortin takuuvaihdossa yli 3kk ja viimeinen niitti oli kun pari vuotta takaperin GTX 980 kortin takuuvaihdossa vaivaiset reilu 4kk. Olisi varmaan kestänyt tuotakin kauemminkin jos en olisi säännöllisesti pommittanut aspaa että mikä kestää ja lopulta usuttanut kuluttaja-asiamiestä kimppuun. :facepalm:

Jos tuolta jotain tilaa ni kannattaa ainakin varmistaa että takuut pystyy hoitamaan itse suoraan valmistajan kautta. Tuonne jos jotain lähettää takuuseen ni järjellisellä ajalla sieltä ei tule mitään takaisin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 696
Tilasin pelin CDON:n Cyber Monday tarjouksista viime kuussa. Toimitusajaksi ilmoitettiin 2-5 päivää. Peliä ei ole vielä tähän päivään mennessä näkynyt perillä. Lähetystunnusta ei tullut ja kehtasivat veloittaa vielä täydet postikulutkin. Laitoin viikko sitten palautetta CDON asiakaspalveluun ja vaadin hyvitettäväksi vähintään toimituskuluja ja kaupan purkua mikäli toimitus pitkittyy vielä yhdelläkin viikolla. Nyt viikon odotuksen jälkeen CDONin kusipäät eivät ole edelleenkään vastanneet mitään. Seuraavaksi kuluttajavirastoon?
Siellä on ruuhkaa niillä. Kun black fridayssa kesti lähetys 11 päivää omalla kohdalla niin voisin kuvitella että cyber monday pidentänyt entisestään toimitusaikaa + jouluruuhka päälle. Mutta kyl pitäis aspan silti vastata kohtuullisessa ajassa.
 
Saitko siis koskaan mailia siitä, että peli olisi lähetetty? Jos sen lähetysvahvistuksen jälkeen pariin viikkoon tavaraa ei näy, voi olla aika varma, että Posti on hukannut kirjeen. Jos et saanut sellaista mailia, niin silloin CDON on luultavimmin tyrinyt jotenkin.

Parhaiten aspan saa kiinni chatillä, mutta viime aikoina se on tainnut olla aika paljon suljettuna, jolloin valitettavasti ollaan sen helvetin hitaan sähköpostin varassa (mutta kyllä silläkin pitäisi saada vastaus muutaman arkipäivän sisään, ei monen viikon viiveellä).
 
Nojaa. Esimerkiksi 1.12 Facebook-sivuillaan ilmoittavat seuraavaa:
"Olemme nyt toimittaneet 99% Black Fridaynä tehdyistä tilauksista (CDON.COMin toimittamat tuotteet). Prosentti, jota ei olla toimitettu johtuu eristä, jotka eivät ole vielä saapuneet varastoomme. 80% kaikista viikonlopun tilauksista ollaan toimitettu varastoltamme, ja henkilökuntamme työskentelee kellon ympäri, jotta saamme toimitettua kaikki viikonlopun tilaukset maanantaihin 4.12. mennessä. Mikäli olet tehnyt tilauksen välillä maanantai – torstai (27.-30.11), 1-6 arkipäivän toimitusaika on voimassa. Jos olet tehnyt tilauksen tänään, arvioitu toimitusaika on 1-5 arkipäivää, riippuen miltä varastolta tuote lähetetään."

Onhan tuo nyt hieman kohtuutonta, että 27.11 tilattu peli ei ole vieläkään tullut perille. Tuossa voisi melkein epäillä, että tuote on hukkunut postituksessa jos se siis on jo postitettu. Jos ei ole postitettu, niin on kyllä todella hidasta tuo lähettäminen. Seurantaahan noille peleille ei yleensä saakaan vaan tulevat suurikokoisena kirjeenä postiluukkuun. Ja siis tietysti jos se on oikeasti postitettu ja ei ole tullut perille niin silloinhan asia ei ole suoraan CDONin syytä vaan syyttävää sormea voisi osoittaa Postin suuntaan. Vaikka tottakai CDONin osalta tuo hidas vastaaminen on huonoa toimintaa, 1-2 viikon viive vastauksissa taitaa olla valitettava tosiasia mutta melko kohtuutonta kuluttajalle. Sitten jos pitää vielä vastata siihen viestiin sieltä (jos kysyvät vaikka haluatko hyvityksen vai uuden tuotteen) niin meneekin jo kuukausi hoitaa yhden kadonneen kirjeen selvittely..
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
59
Onkos porukka vienyt tuota näyttöjuttua jo kuluttajariitalautakuntaan ja onko sieltä kuulunut mitään?

Kuluttajaneuvonnasta tuli vähän hämäävä sähköposti jossa mainittiin että "Voit reklamoinnin jälkeen viedä tilausasian edelleen käsittelyyn kuluttajariitalautakuntaan".

Ilmeisesti reklamoinnilla tarkoittivat tuota cdonille lähettämääni postia eivätkä tuolla neuvonnassa asiaa sen enempää käsittele?
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 106
Tilasin pelin CDON:n Cyber Monday tarjouksista viime kuussa. Toimitusajaksi ilmoitettiin 2-5 päivää. Peliä ei ole vielä tähän päivään mennessä näkynyt perillä. Lähetystunnusta ei tullut ja kehtasivat veloittaa vielä täydet postikulutkin. Laitoin viikko sitten palautetta CDON asiakaspalveluun ja vaadin hyvitettäväksi vähintään toimituskuluja ja kaupan purkua mikäli toimitus pitkittyy vielä yhdelläkin viikolla. Nyt viikon odotuksen jälkeen CDONin kusipäät eivät ole edelleenkään vastanneet mitään. Seuraavaksi kuluttajavirastoon?
Antaisin ainakin 2vko vastausaikaa cdon. Eikä se KKV kuitenkaan peliä voi tyhjästä taikoa. Kannattaisi muutenkin suoraan sieltä tilinhallinnasta tilauksen kohdalta reklamoida suoraan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
25
Onkos porukka vienyt tuota näyttöjuttua jo kuluttajariitalautakuntaan ja onko sieltä kuulunut mitään?
Kuluttajariitalautakuntakäsittely ei ole nopea - olen kaksi kertaa joutunut asioimaan siellä; ensimmäisellä kerralla kesti n. 13 kuukautta, toisella kerralla liki 16 kk saada ratkaisu heiltä.

Molemmilla kerroilla oli kyseessä atk-vermeisiin liittyvä asia (ja kumpaisenakin kertana vieläpä samaa suurta suomalaista tietotekniikkaan erikoistunutta liikettä vastaan - katsos kun en yhdestä kerrasta oppinut...).

Molemmilla kerroilla asia katsottiin minun hyväkseni, ja liike noudatti lautakunnan suositusta.

Käytännössä täytät sen lomakkeen, lähetät sen kuluttajariitalautakuntaan, sieltä ne lähettävät tiedon vastapuolelle (eli CDONille tässä tapauksessa) pyytäen vastinetta. Jos eivät saa vastinetta, asia katsotaan sinun eduksesi (jos vaatimuksesi ei ole perusteeton). Jos saavat vastineen, se toimitetaan sinulle, ja jos haluat sitä jotenkin kommentoida, voit tässä kohtaa vielä lähettää "vastineen vastineen" lautakunnalle. Lautakunta saattaa myös pyytää lausuntoa joltain asiantuntijalta (näistä kuluista vastaa lautakunta, sinulle ei koidu maksua).

Sitten vain odottelet lautakunnan käsittelyä. Kun asia on ratkaistu, saat siitä päätöksen kirjeitse. Jos päätös on sinulle myönteinen, he pyytävät sinua ilmoittamaan tietyn ajan kuluessa onko vastapuoli noudattanut ratkaisusuositusta (ratkaisukirjeen mukana tulee kortti tätä varten, postimaksu valmiiksi maksettu - nykyään tämäkin hoitunee sähköisesti).

Jos CDON ei noudata lautakunnan suositusta, voit viedä asian käräjille. Olen kuullut, että käräjäoikeus katsoo usein myönteisesti KRILin suosituksen ja vaikuttanee positiivisesti asian lopputulemaan. Tietysti jos näin ei jostain syystä olekaan, ja häviät keissin, niin oikeudenkäyntikulut voivat olla aika isot...

Nykyään näemmä tuon kuluttajariitalautakunnan ratkaisupyynnön voi tehdä sähköisesti, itse jouduin ne vielä tekemään paperilomakkeelle.

Kätevästi täältä nykyään: https://asiointi.kuluttajariita.fi/kuluttaja

Itse en tätä näyttöä ehtinyt tilaamaan, mutta suosittelen kyllä tätä kuluttajariitalautakuntaprosessia kaikille jotka sen onnistuivat alennushinnalla tilaamaan ja jäivät kuitenkin ilman. Vaikken mikään lakimies olekaan, niin mielestäni hinnanalennus oli sellainen, ettei tavallinen kuluttaja voinut sen tietää olevan virhehinta. Black Friday ja CDONin muutenkin isot alennusprosentit myös puoltaa tätä.

Olen todella yllättynyt jos KRIL ei tee ratkaisuositusta kuluttajien hyväksi tässä.
 
Liittynyt
17.12.2016
Viestejä
65
Itse laittelin kuluttajaoikeusneuvojan ohjeiden mukaisesti BF Predatotista reklamaatiota cdonin suuntaan perjantaina 8.12. jossa vaadin heitä näytön toimittamaan kuten kaupassa olimme sopineen, tähän ilmoitin tuon mainitun 2vk vastausaikaa ja tänään sain cdonilta vastauksen joka kuuluu näin:

"Kiitos viestistäsi!

Koska olet hyväskynyt osto- ja toimitusehtomme tilaushetkellä, emme ikävä kyllä voi muuttaa päätöstämme ennen, kuin viesti tulee kuluttajaoikeusneuvojalta.

Palaa asiaan, mikäli sinulla on vielä kysyttävää, ja autan mielelläni!

Mukavaa päivänjatkoa!

Ystävällisin terveisin,

Noora"

Välitin viestin kuluttajaoikeusneuvojalle ja kyselin kuinka päin nyt toimitaan. Olettaisin että tuonne kuluttajariitalautakuntaan suunnataan seuraavaksi. Tosin toivoa ehkä vielä on ettei niin pitkää myllyä tarvitsisi käydä läpi, vastauksessa kuitenkin cdon mainitsee "ennen kuin viesti tulee kuluttajaoikeusneuvojalta".
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 697
Itse laittelin kuluttajaoikeusneuvojan ohjeiden mukaisesti BF Predatotista reklamaatiota cdonin suuntaan perjantaina 8.12. jossa vaadin heitä näytön toimittamaan kuten kaupassa olimme sopineen, tähän ilmoitin tuon mainitun 2vk vastausaikaa ja tänään sain cdonilta vastauksen joka kuuluu näin:

"Kiitos viestistäsi!

Koska olet hyväskynyt osto- ja toimitusehtomme tilaushetkellä, emme ikävä kyllä voi muuttaa päätöstämme ennen, kuin viesti tulee kuluttajaoikeusneuvojalta.

Palaa asiaan, mikäli sinulla on vielä kysyttävää, ja autan mielelläni!

Mukavaa päivänjatkoa!

Ystävällisin terveisin,

Noora"

Välitin viestin kuluttajaoikeusneuvojalle ja kyselin kuinka päin nyt toimitaan. Olettaisin että tuonne kuluttajariitalautakuntaan suunnataan seuraavaksi. Tosin toivoa ehkä vielä on ettei niin pitkää myllyä tarvitsisi käydä läpi, vastauksessa kuitenkin cdon mainitsee "ennen kuiin viesti tulee kuluttajaoikeusneuvojalta".
Laitoitko reklamaation tuolta tilaushistorian kautta vai sähköpostilla? Itse pistin sähköpostitse vastauksen aikaisempaan keskusteluun CDONin kanssa enkä ole vielä saanut vastausta.
 
Vastasin CDONin lähettämään sähköpostiin jossa tarjosivat tuota 779€ kauppaa.
 
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
5 852
Itse laittelin kuluttajaoikeusneuvojan ohjeiden mukaisesti BF Predatotista reklamaatiota cdonin suuntaan perjantaina 8.12. jossa vaadin heitä näytön toimittamaan kuten kaupassa olimme sopineen, tähän ilmoitin tuon mainitun 2vk vastausaikaa ja tänään sain cdonilta vastauksen joka kuuluu näin:

"Kiitos viestistäsi!

Koska olet hyväskynyt osto- ja toimitusehtomme tilaushetkellä, emme ikävä kyllä voi muuttaa päätöstämme ennen, kuin viesti tulee kuluttajaoikeusneuvojalta.

Palaa asiaan, mikäli sinulla on vielä kysyttävää, ja autan mielelläni!

Mukavaa päivänjatkoa!

Ystävällisin terveisin,

Noora"

Välitin viestin kuluttajaoikeusneuvojalle ja kyselin kuinka päin nyt toimitaan. Olettaisin että tuonne kuluttajariitalautakuntaan suunnataan seuraavaksi. Tosin toivoa ehkä vielä on ettei niin pitkää myllyä tarvitsisi käydä läpi, vastauksessa kuitenkin cdon mainitsee "ennen kuiin viesti tulee kuluttajaoikeusneuvojalta".
Kuluttajaneuvoja voi varmasti lähettää sähköpostin vaikka heti ja jos se riittä cdonille, niin hyvä juttu. Varmaan kuitenkin tarkoittivat kuluttajariitalautakuntaa ja niiden lausuntoa...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
59
Näytön tilauksen tilaksi muuttui nyt "mitätöity" noutamattoman lähetyksen takia ja siihen on isketty 15€ maksu päälle siitä syystä. :rofl:
Mulle tuli nyt kans että mitätöity ja "palautettu asiakkaan toimesta".

Näköjään samalla hetkellä palautu näyttö taas cdonin sivuille. 1090e näyttää olevan hintaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 444
Näytön tilauksen tilaksi muuttui nyt "mitätöity" noutamattoman lähetyksen takia ja siihen on isketty 15€ maksu päälle siitä syystä. :rofl:
Palautu tänään täälläkin. Mitään ylimääräistä maksua en tosin huomaa, missä/miten tuo näkyy jos sellainen tulisi? Tilaus mitätöity tilassa, lasku viimeinkin 0€, laskulla lukee palautettu ja sähköpostissa lukee palautettu & "Palautettu asiakkaan toimesta". Jooh.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 697
Palautu tänään täälläkin. Mitään ylimääräistä maksua en tosin huomaa, missä/miten tuo näkyy jos sellainen tulisi? Tilaus mitätöity tilassa, lasku viimeinkin 0€, laskulla lukee palautettu ja sähköpostissa lukee palautettu & "Palautettu asiakkaan toimesta". Jooh.
Lasku kyllä meni näemmä nollille. Tuonne tilauksen tuotteisiin vain ilmestyi 'tuote' "Maksu – Noutamaton lähetys" hintaan 15€. Jokin automaatiohan se siellä.

Edit: No nyt tuli 15€ laskukin sähköpostiin. :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 938
Saitko siis koskaan mailia siitä, että peli olisi lähetetty? Jos sen lähetysvahvistuksen jälkeen pariin viikkoon tavaraa ei näy, voi olla aika varma, että Posti on hukannut kirjeen. Jos et saanut sellaista mailia, niin silloin CDON on luultavimmin tyrinyt jotenkin.

Parhaiten aspan saa kiinni chatillä, mutta viime aikoina se on tainnut olla aika paljon suljettuna, jolloin valitettavasti ollaan sen helvetin hitaan sähköpostin varassa (mutta kyllä silläkin pitäisi saada vastaus muutaman arkipäivän sisään, ei monen viikon viiveellä).
CDONilta on tullut viimeisin viesti otsikolla "tietoa tilauksestasi". Tilausvahvistusviesti tuli aikaisemmin saman päivän aikana. CDONin omilla sivuilla tilauksen tilana näkyy Postitettu.
_____________________________________________________

Tilauksesi tila on seuraava

Lähetetyt tuotteet

2017-11-27

XXXXXXXXXXXXXXXXXXXX

Jos pakettisi on lähetetty kirjetunnuksella/lähetystunnuksella, voit klikata tunnusta yllä olevasta taulukosta.

Jos lähetys on liian iso kotiin toimitettavaksi, toimitetaan se lähimpään Postin noutopisteeseen. Jos olet ilmoittanut kännykkänumerosi asiakastietoihin, saat saapumisilmoituksen tekstiviestillä, (SMS), kun pakettisi on noudettavissa. Jos et ilmoita puhelinnumeroa, saat saapumisilmoituksen toimitusosoitteeseesi kirjeenä.

Jäljellä toimitettavaa

Kaikki tilauksellasi olevat tuotteet on nyt lähetetty"
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 769
Saako kukaan muu tuolta asiakaspalvelusta mitään vastauksia? 12.12 laitoin kysymyksen ja eilen aamulla uuden viestin että edelleen odotan vastausta.

Kyse ei ole niinkään hyvästä palautteesta niin johtuuko siitä tuo odotusaika vai kestääkö tuolla oikesti noin kauan vastata
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 444
Miten tuo nyt siis on CDONin vika, jos lähdetään siitä lähtökohdasta että ovat oikeasti postittaneet tuotteet? Vai onko se CDONin syytä, jos Posti onnistuu hukkaamaan paketin tai ei saa sitä perille? Jos siinä ei ole seurantakoodia niin eiväthän he tiedä koska saat sen vai oletko edes saanut. Toki tuo on oikeasti surkeata toimintaa, että sähköposti on ainoa asiakaspalvelukanava ja sieltäkin saa vastauksen 1-2 viikon viiveellä.
 
  • Tykkää
Reactions: Zat
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
839
Tänään tuli CDON:in bf-tarjouskampanjasta (-69%) tilattu jenkkisänky. Toimitus kesti liki neljä viikkoa, ja vaikutti välillä jo toivottomalta, että sänky ehtisi jouluksi, mutta loppu hyvin kaikki hyvin, eikä laadussakaan ole mitään moittimista.
 
P0rtier

Merssu
Liittynyt
09.01.2017
Viestejä
451
Varokaa CDON.COM:a. Oheinen kuva todistaa, etten ole ladannut digitaalista sisältöä, jonka halusin palauttaa. CDONin mukaan koodit on aktivoitu. Valehtelevat siis korvat ja silmät päästään, sillä en ole edes nähnyt koodeja eikä niitä voi nähdä hyväksymättä noita kohtia. Aivan paska lafka. Kiertäkää kaukaa!

https://1drv.ms/i/s!ApJqkOixYKCLiYVea-RaLhv4jtz6Xw
Eikös tuolla Osto- ja toimitusehdot - CDON.COM lue selkeästi ettei digitaalisia tuotteita voi palauttaa? Ja taitaa olla sama käytäntö ihan jokaisessa kaupassa?

Nuita digikoodeja kun on melko mahdoton todistaa oletko sinä vai joku muu käyttänyt, olkoonkin "suojan" takana
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
3 573

P0rtier

Merssu
Liittynyt
09.01.2017
Viestejä
451
Eipä sitä digitaalista koodia ole vielä toimitettu kun sitä ei ole katsottu.
Niin, tuo on jännä että heillä kuitenkin tuollainen "Hyväksy" systeemi koodille on, vaikka tuotteet on jo maksanut. Luulisi että siinä vaiheessa se olisi "toimitettu", kun maksu on suoritettu.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
3 573
Niin, tuo on jännä että heillä kuitenkin tuollainen "Hyväksy" systeemi koodille on, vaikka tuotteet on jo maksanut. Luulisi että siinä vaiheessa se olisi "toimitettu", kun maksu on suoritettu.
"
3.Asiakaspalautus

Digitaaliset tuotteet lataaminen luokitellaan palveluna jota ei voi perua tai palauttaa, koska kyseessä on niin sanottu suora kulutus. Asiakkaan on tämän takia hyväksyttävä kaikki digitaaliset tuotteet oston jälkeen ja ainoastaan niissä tapauksissa joissa tuotetta ei ole vahvistettu, on rahanpalautus mahdollinen. Digitaalinen vahvistaminen toimii samalla tavalla kuin fyysisen tuotteen kuori tai sinetti."

Yllä olevasta digitaalisten ostojen ehdoista suora lainaus.
 
Tämäpä selveni, kun ottaisi silmän käteen niin olisi löytänyt itsekin tuon :tup:

Noh ei siinä, toivottavasti Paypalilla maksettu että voi disputettaa rahat. Ainoa tapa jolla tähän firmaan rahani uskallan työntää.
 
Signa

▯sᴍᴀʟʟ ᴘᴄ – BIG RADIATOR ⊞
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
2 843
Varokaa CDON.COM:a. Oheinen kuva todistaa, etten ole ladannut digitaalista sisältöä, jonka halusin palauttaa. CDONin mukaan koodit on aktivoitu. Valehtelevat siis korvat ja silmät päästään, sillä en ole edes nähnyt koodeja eikä niitä voi nähdä hyväksymättä noita kohtia. Aivan paska lafka. Kiertäkää kaukaa!

https://1drv.ms/i/s!ApJqkOixYKCLiYVea-RaLhv4jtz6Xw
Mä sain joskus vuosi sitten digitaalisen pelin palautettua tonne. Ensin kysyivät tuliko tuotteen mukana palautuslomaketta :rofl: ... Oli sellanen toki toisen tuotteen mukana tullut kun ostin samalla tilauksella fyysisen tuotteen, mutta sitä en ollut palauttamassa. Sitten selitin tilanteen uudelleen johon vastasivat:

"Digitaalisilla tuotteilla ei ole ollenkaan palautusoikeutta.

Tästä syystä emme voi hyväksyä palautusta. "

Huomautin että heidän sivuillaan luki toi "...tämän viestin hyväksymisen jälkeen et voi palauttaa....." joka näkyy Onedrive-kuvassakin.

Tämän jälkeen lopulta sain vastauksen:

"Olemme olleet yhteydessä osastoomme joka hoitaa digitaalisia tuotteita. Tuote on mitätöity nyt. Palaisitteko asiaan tilinumerollanne, jotta voimme tehdä maksunpalautuksen teille."
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 938
CDONin kirje tuli tänään postilaatikkoon. Kirjeessä ei ollut mitään Postilaitoksen merkintöjä tai leimoja. "Yllättäen" CDONin aspa ei ole edelleenkään vastannut antamaani reklaamaatioon. Hienoa toimintaa kieltämättä -> Kaupassa luvattiin 2-5 päivän toimitusaika = todellisuudessa neljä viikkoa.
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 076
Todennäköisimmin se on seikkaillut muutaman viikon Suomen postin reiteillä jonkin lajitteluvirheen tai useamman seurauksena.

Aspan hitaus on ilman muuta kohtuuttomalla tasolla, mutta muuten tuosta ei juuri voi CDONia syyttää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 444
Jahas. CDON julkaisi viimeisestä luukustaan vastaavanlaisen tarjouksen kuin oli jo joulukuun alkupuolella eli 10€ alennusta 60€ ostoksesta. Ei tuolla oikein mitään tee kun ei edes elektroniikkaan toimi ja on leffoille jne hieman turhan suuri ostovaatimus. Eipä tullut perinteistä plusjäsenyyttä tai lahjakorttitarjousta. Olipahan kokonaisuudessaan turha joulukalenteri.

Noh, eipähän tartte kohta ostella muutakaan jos tuo plusjäsenyys loppuu. Täyttä hintaa siitä en maksa, tuo tarjouksien 10-15€ on ollut ihan hyvä diili sen osalta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
21
Tilasin BF yeti blue 99€ hintaan ja paketin lähettivät 27.11 mutta sitä ei tähän päivään mennessä ollut saapunut postille ja eilen saapui viesti jossa ilmoittivat että posti hävittänyt paketin ja että tilaukseni mitätöitiin ja rahat palautetaan takasin.

Halutessa saisin tilattua uudestaan mutta normi hintaan tietty :shifty:
 
No eihän se nyt noin voi mennä, sopimus tehty (ilman hintavirhettä), tuote maksettu mutta ei postitettu.
 
Liittynyt
26.03.2017
Viestejä
137
Lasku kyllä meni näemmä nollille. Tuonne tilauksen tuotteisiin vain ilmestyi 'tuote' "Maksu – Noutamaton lähetys" hintaan 15€. Jokin automaatiohan se siellä.

Edit: No nyt tuli 15€ laskukin sähköpostiin. :D
Odottelen kans edelleen, että CDON viitsisi mitätöidä tuon 15€ laskun noutamatta jätetystä paketista jonka itse käännyttivät samana päivänä postista kun se sinne saapui...
 
Liittynyt
30.07.2017
Viestejä
256
Pitäis palauttaa näyttö tonne CDONiin. Mutta ei tule vastausta vaan jonka tarvii siihen palautukseen. Jonkun Asiakaskyselysi numeron sai millä pitäs voida seurata mutta mistä?

Ruuhkaa vissiin Aspassa juu, voiko tohon luottaa että jos on 14pvä sisällä ilmoittanut palautuksesta niin palautus onnistuu vaikka heidän aspansa hidastelee?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 683
Viestejä
4 188 779
Jäsenet
70 779
Uusin jäsen
K01571N3N

Hinta.fi

Ylös Bottom