Battlefield V

Medicin Sten vie kaikkia muita kuin pässiä narussa ja ihan naurettavissa mittasuhteissa, mutta noita balansseja tviikkaillaan moneen kertaan vielä ennen julkaisua

Aijaa, ei se mielestäni niin erityinen ole. StG on selkeästi monipuolisin ase imo. SuomiKP kaipaisi pientä rekyylin kevennystä, potkii ihan tolkuttomasti ja lyhyet sarjatkin ovat muutamaan kymmeneen metriin haastavia. Huvittavaa sinänsä, kun kyseinen ase tunnetaan tosielämässä hyvästä hallittavuudestaan. Vaihtoehtoisesti damagea voisi hieman kasvattaa pitemmällä matkalla. Vähän surullisia edelleenkin nuo 15dmg osumat. 7 kutia tappoon on hieman liikaa, kun nuo smg:t alkavat muutenkin olemaan melko epätarkkoja tuolla matkalla.
 
Aijaa, ei se mielestäni niin erityinen ole. StG on selkeästi monipuolisin ase imo. SuomiKP kaipaisi pientä rekyylin kevennystä, potkii ihan tolkuttomasti ja lyhyet sarjatkin ovat muutamaan kymmeneen metriin haastavia. Huvittavaa sinänsä, kun kyseinen ase tunnetaan tosielämässä hyvästä hallittavuudestaan.

En minäkään Stenillä osaa yhtään pelata, mutta kaikkia muita vastaan pärjään ja aina kärjessä medicit stenien kanssa ja samaa valitellut muutkin.

Suomi kp on ihan on upgraden jälkeen, mutta ei kyllä silti niin kova kuin muut.
 
Nyt kun takana vähän enemmän peliä niin ei tämä enää yhtä pahasti töki vastaan. Merkittäviä parannuksia ykkösestä, kuten easy mode spottauksen poistuminen ja luotien osuminen sinne mihin tähtää eikä sinne mihin RNGesus arpoo suunnan. Tuntuu myös vähemmän pervitiinihuuruiselta sinkoilulta kuin BF1 parhaimmillaankin.

Toistaalta välistä tuntuu että vihollista ei pysty edes näkemään, toisinpäin ongelmaa ei näytä olevan päätellen siitä että osumaa tulee ja henki menee ennenkuin edes ehtii reagoida. Tuntuisi tosin tapahtuvan pääasiassa aina samojen pelaajien kohdalla.

Huomaamista ei helpota se että tässä tuntuisi olevan koko ajan päällä joku ihmeellinen filtteri, grafiikoissa on ärsyttävä tuhruisuus koko ajan.

Ja äänimaailma on jotenkin psykedeelinen, korttelin toisella puolella olevan tankin jyrinän kuulee niinkuin se olisi seinän takana ja samaan aikaan huoneen vastakkaisessa päässä räjähtää dynamiitti ääntäkään päästämättä. Eikä askelten äänistä pysty oikein arvioimaan naapurinpojan suuntaa tai etäisyyttä.

Jatketaan testaamista niin kauan kuin pystyy, ja seuraillaa nmiten peli kehittynyt julkaisuun. Vielä on ostohousut tärkättynä kaapissa.
 
Tuosta spottauksesta tuli mieleen, et miten sitä kuuluis käyttää?
Kun heität merkin sinne missä vihu on, se peittää koko alueen siten ettei näe ollenkaan enää vihuja. :D ihan turha.
 
Miksköhän ihan perus xbox onella tän betan grafiikka on todella heikkoa jos siis vertaa bf 1 betaan. Täytyykö tässä oikeasti ostaa xbox one x ja joku 4k näyttö, että tää toimii joten kuten.
 
Pceellä graffojen suttuisuuteen ja pakotettuun antialisingiin tuntuu auttavan jos resolution scalea nostaa muutaman kymmenen prosenttia ylöspäin. Selkeyttää kuvaa huomattavasti
 
Pakko myöntää, että olen positiivisesti yllättynyt. Pelissä on paljon parannuksia edelliseen Bäfään: rajoitetut ammukset pariin lippaaseen, henki lähtee todella herkästi (varsinkin pääosumista), hp ei regenaa, eli on menty casuaalista vähän haastavampaan suuntaan. Iski heti paremmin kuin edellinen, mitä jaksoi alle 20 tuntia.

Toisaalta verkkopuoli on aivan rikki. Muutaman kaverin kanssa on mahdotonta päästä samaan peliin, vaikka tilaa servulla varmasti olisi. Myös kenttäsuunnittelusta vähän miinusta, esim. kaupunkikentässä suurin osa rappukäytävistä johtaa umpikujaan, ja lumikenttä on vähän turhan suppea.

Testaillaan vielä jonkun aikaa, mutta toistaiseksi ei ainakaan suorilta ostoon mene. :)
 
Miksköhän ihan perus xbox onella tän betan grafiikka on todella heikkoa jos siis vertaa bf 1 betaan. Täytyykö tässä oikeasti ostaa xbox one x ja joku 4k näyttö, että tää toimii joten kuten.

Ei ole kehumista PC-lläkään grafiikoista kun vertaa BF1. Pisti heti silmään miten näyttää jotenkin kuppaselta. Pyöriikin aika huonosti verrattuna BF1. Nykii ja paukkuu, näyttis huutaa leipää kaikissa menuissa. Tarvii tutustua uudestaan ensi vuoden puolella. Ei oikein herättänyt mitään mielenkiintoa edes pelillisten uudistusten puolesta.
 
Ömm... onpas helvetin kasuaaliskeidaa, imo. Teet mitä tahansa, niin ruudulla vilisee ja vilkkuu kaiken näköistä rewardia ja awardia ärsyttämiseen asti.
Suorituskyvyn puolesta meni kyllä nappiin omalta osalta kun kaikki namiskat tapissa meno oli sulavaa, siitä plus.

Mutta ei nyt ollut kuitenkaan omaan makuun, jääköön bäfät nyt toistaiseksi.
 
Pceellä graffojen suttuisuuteen ja pakotettuun antialisingiin tuntuu auttavan jos resolution scalea nostaa muutaman kymmenen prosenttia ylöspäin. Selkeyttää kuvaa huomattavasti
Tämä sama oli jo nelosessa. Vakiona 1440p jotenkin "suttuinen", mutta kun nostaa resolution scalen 120 prosenttiin, terävöituu ulkoasu huomattavasti paremmaksi.
 
Ei lähtenyt ihan parhaalla tavalla. :D Ensin piti päivittää näytönohjaimen ajurit ja nyt peli kaatuu vissiin aika hyvään tahtiin - omasta mielestään näytönohjaimen ajurien kaatumiseen. En minä tätä muutenkaan ollut ostamassa kuin korkeintaan hyvästä alesta mutta jos olisin ollut, tämän jälkeen en ainakaan.
 
En ymmärrä itkua bäfän kasuaalisuudesta. Ainahan se on ollut kasuaalia.

Jotkut ovat tätä jopa verranneet Post Scriptumiin, Squadiin ja Red Orchestraan. Ei mikään bäfä ole ollut tuollainen missään vaiheessa.
 
siis näin parin matsin jälkeen oma pikainen valittamiseni pelistä.. ja joo tiedän että on vielä beta... en vaan tiedä kuinka moni ominaisuus/ vika tulee siten lopulliseen peliin ja että olenko vain tottunut toisenlaiseen bäfään...

-operationsissa miksi vitussa heti kun hyökkääjä on saanut vallattua yhden saitin niin peli on puolustajien osalta menetetty sen osalta? paljon parempi bf1:sessä mielestäni kun molemmat spotit piti olla valloitetu ennenkuin jatku seuraavaan osaan. ihan mahdotonta puolustaa mitään saittia. meni alle 15min siinä talvimapissa kun hyökkääjät voitti koko pelin. valloitettavien spottien paikatkin tuntu olevan puolustavan osapuolen osalta aivan päin vittua.

-aseiden panokset.. siis mitä tekee 1-2 lippaallisella kuteja kun vihuihun pitää ampua ja osua kuitenkin aivan yhtä paljon kun ennenkin?? sitten saa ettiä supporttia ja ainakin vielä tuntuu kuin kukaan ei osaisi panoksia dropata. Tälläset "uudistukset" sais jättää siihen HC modeen.

-tuo kuoleman jälkeinen "bleeding time" on mielestäni ihan naurettava. vihuja ei voi edes "lopettaa" kun kiemurtelevat maassa.. tähtäilet sniperilla johki ja huomaat liikettä.. ammut pari kertaa ja mietit miksi vitussa ei kuti osu mihkään ja sitte tajuaa että solttu kituaa siinä vaan hehheh etkä voi tehdä mitään.. kaiken lisäksi mut healattiin viime pelissä tasan 3 kertaa vaikka mediccejä on joka puolella.

- joku mainitsikin tuosta spottaus systeemistä.. sinänsä hyvä ettei pysty enään rämppäämään Q:ta ja spottailemaan vaikket edes näe ketään.. en vaan tajua miksi vihuja osoittaessaankaan ei tuu muutaku iso keltanen checkpoint kolmio vittuilemaan ja häiritsemään pelaamista samasta napista mistä pitäisi saada vihu spotattua.

- tankilla 1st personista pelattuna kamera takkuaa vitusti ja näyttää mihin sattuu... ja miksei se muutenkaan voi liikkua samaa vauhtia mitä piippu?? enkä myöskään tajua jos vihuja on hiekkasäkkien takana niin eivät muka mene edes hajalle vaikka tykillä niitä losottaa... muutama tilanne oli että ammuin suoraan jalkojen juureen tykillä niin vihuun tuli 60dmg vaikka olettaisin lähtökohtaisesti että koko äijjä lentäis taivaan tuuliin. Tai sitten dice on vaihtanut tankin panokset kiinareiksi??

ps. tai sitten en vain osaa tai jotain.. en tiedä... ei ole ikinä istunut bäfä näin huonosti käteen. ja painotan vielä: TÄMÄHÄN ON VAIN OMA MIELIPITEENI!

-
 
Jaa-a, ei kyllä oikeen mitään ajatuksia herätä. Bleed outin ohittaminen ainakin liian hidasta. Olisi vaan joku että yhdellä napilla voi mennä suoraan spawn menuun.
 
siis näin parin matsin jälkeen oma pikainen valittamiseni pelistä.. ja joo tiedän että on vielä beta... en vaan tiedä kuinka moni ominaisuus/ vika tulee siten lopulliseen peliin ja että olenko vain tottunut toisenlaiseen bäfään...

-operationsissa miksi vitussa heti kun hyökkääjä on saanut vallattua yhden saitin niin peli on puolustajien osalta menetetty sen osalta? paljon parempi bf1:sessä mielestäni kun molemmat spotit piti olla valloitetu ennenkuin jatku seuraavaan osaan. ihan mahdotonta puolustaa mitään saittia. meni alle 15min siinä talvimapissa kun hyökkääjät voitti koko pelin. valloitettavien spottien paikatkin tuntu olevan puolustavan osapuolen osalta aivan päin vittua.
Kyllä ne takaisin voi vallata.
Ainostaan alun tykkejä ei tietty saa ku on räjäytetty.

-aseiden panokset.. siis mitä tekee 1-2 lippaallisella kuteja kun vihuihun pitää ampua ja osua kuitenkin aivan yhtä paljon kun ennenkin?? sitten saa ettiä supporttia ja ainakin vielä tuntuu kuin kukaan ei osaisi panoksia dropata. Tälläset "uudistukset" sais jättää siihen HC modeen.

Se on just idea, ettei enää mennä yksin. Betassa porukka testaa eikä ymmärrä sitä vielä, hyvällä servulla toiminut jo hyvinkin. Tuo on yksi tärkeimmistä uudistustuksista.

-tuo kuoleman jälkeinen "bleeding time" on mielestäni ihan naurettava. vihuja ei voi edes "lopettaa" kun kiemurtelevat maassa.. tähtäilet sniperilla johki ja huomaat liikettä.. ammut pari kertaa ja mietit miksi vitussa ei kuti osu mihkään ja sitte tajuaa että solttu kituaa siinä vaan hehheh etkä voi tehdä mitään.. kaiken lisäksi mut healattiin viime pelissä tasan 3 kertaa vaikka mediccejä on joka puolella.
Se on todella hyvä ja tehty puhtaasti medicejä varten, jotta ei voi skipta, joka on naurettavinta ikinä.
Kehittäjät juuri itse sanoivat tänään siinä videolla, että tuo on tehty medicejä varten, ei pelaajaa itseään.
 
Viimeksi muokattu:
Jaa-a, ei kyllä oikeen mitään ajatuksia herätä. Bleed outin ohittaminen ainakin liian hidasta. Olisi vaan joku että yhdellä napilla voi mennä suoraan spawn menuun.
Idea onkin että odotetaan sitä reviveä. Skippaamalla et pääse kuitenkaan spawnimaan yhtään nopeampaa, vaan odotat valikossa.

- tankilla 1st personista pelattuna kamera takkuaa vitusti ja näyttää mihin sattuu... ja miksei se muutenkaan voi liikkua samaa vauhtia mitä piippu?? enkä myöskään tajua jos vihuja on hiekkasäkkien takana niin eivät muka mene edes hajalle vaikka tykillä niitä losottaa... muutama tilanne oli että ammuin suoraan jalkojen juureen tykillä niin vihuun tuli 60dmg vaikka olettaisin lähtökohtaisesti että koko äijjä lentäis taivaan tuuliin. Tai sitten dice on vaihtanut tankin panokset kiinareiksi??
Tuossa on varmaan ideana skill capin nosto. Aiemmissa osissa tankilla pelaaminen on ollut naurettavan helppoa. 3rd kuvakulma käytössä ajelet ja jos joku tulee takaa niin tykkitornin saa käännettyä sekunnissa.

Kauheasti en ole tankkia pelannut, mutta vaikuttaa ihan hyvältä idealta. Samoin kuin panosten loppuminen.
 
Viimeksi muokattu:
Yksin koko squadissa eikä squadia pysty vaihtamaan jonkin bugin takia. Menee peli-ilo aika nopeasti. Onko tohon jotain kikka kolmosta olemassa?
 
Noita downed vihuja saisi kyllä minun puolestani pystyä päästämään päiviltä, ihan sama miten paljon se on sotarikos.
 
Idea onkin että odotetaan sitä reviveä. Skippaamalla et pääse kuitenkaan spawnimaan yhtään nopeampaa, vaan odotat valikossa.

Siellä valikossa odottaessa voisi katsella karttaa ja miettiä mihin menee, vaihdella aseistusta jne. Ja tympäsee myös painaa nappia pohjassa.
 
Siellä valikossa odottaessa voisi katsella karttaa ja miettiä mihin menee, vaihdella aseistusta jne. Ja tympäsee myös painaa nappia pohjassa.

Älä paina. Just niiden skippaajien takia tuo on jouduttu tekemään. Medicinä kukaan jaksanut Bf1:ssä olla juuri skippaajien takia.
Nyt pääsee myös skippaajat revaamaan.
 
Jees. BC2:nen oli se ensimmäinen nettimättö mikä itselle kolahti. Avoimet maastot jne. Jotku nillitti sniputtajista mutta koska itse sitä harrastin hyvällä menestyksellä niin ei mitää valittamista senkään suhteen. Paljon hyviä muistoja ja hauskoja hetkiähän tuon BC2:sen kanssa vietettiin ja ehkä Survariumissa on sitä samaa jengaa pienemmillä kartoilla vaan...
 
On tämä kyllä surkiampi mitä enemmän tätä pelaa. Ei jatkoon.
 
BF3, BF4, SWBF1, BF1, SWBF2 betat testanneena tämä herättää vähiten ostohaluja ja tuntuu jopa näistä kaikista bugisimmalta. Jostain kumman syystä vieläpä näyttää huonommalta kuin SWBF1, BF1, SWBF2.

Squadit tuntuvat olevan ihan hajalla. Kaverien kanssa ei pääse Origin squadiin edes puolen tunnin säädön jälkeen, mutta yhtäkkiä omassa Origin squadissa on jotain random jamppoja. Sitten kun sattuu pääsemään pelissä samaan squadiin, niin yhtäkiä squadi onkin hajotettu ympäri muita squadeja. Squadit "täynnä" vaikka siellä on vain kaksi jamppaa, eikä squad ole lukossa. Revivive bugi on ärsyttävä. Tulee vain "Critical damage" ja joku revievaa. Et silti pääse peliin, kaikki spawnit näyttää kiinteää 9 ja kohta UI katoaa ja vain kartta ja omien jampojen markkerit näkyvissä, vain quitti auttaa.

Kentällä tuntuu kuolevan melko usein yhtäkkiä, yksi naps jostain suunnasta konepistoolista yms. Joku tulee juuri esiin ja kuolema korjaa vaikka vihu ei ole edes tähdännyt. Snipuja on edelleen kukkulat ja ikkunat täynnä. Alkuun oli vieläpä sekavaa, kun ihmeteli miten supportin ja medicin kitti pelaa. Edelleen mietityttää, että voiko support ja medic syöttää itselleen paketteja loputtomasti ja reaspaavatko ne pikkupaketit taskuihin ajankanssa vaiko eivät. Ainakin medicki tuntuu olevan koko ajan ilman jaettavaa laastaria. Ja kiinteät medicratet bugaa medicin kohdalla niin, että taitaa olla ainoa hahmoluokka joka ei voi niistä laastaria nostaa.

Pitää tätä nyt vielä testailla, mutta jotenkin tämä onnistui tuntumaan huonolta ilman mitään ennakko-odotuksia. Toivottavasti ainakin hahmojen kittivalikot (My Company, vai mikä lie olikaan) menee uusksi. En ymmärrä miten yksinkertainen varusteluruutu on niin pirun vaikea tehdä nopeasti käytettäväksi. Uudistukset tuntuivat hyviltä, ja kutien rajoittaminen ja classien roolien vahvistaminen on jees, mutta jotenkin itse pelaaminen tuntuu huonolta. Peli kyllä pyörii hyvin, siitä ei ole kiinni. Mitään tiimipeliä ei kyllä vielä missään vaiheessa ollut.
 
Viimeksi muokattu:
Medicillä on kokoajan itsellä medicpussi taskussa, näkyy siinä helapalkin vieressä.
Kokoajan voi siis itseään parantaa, että heittää supportina panoksia.
 
ADHD-menoa kuten odottaa saattoi.
Viimeisin Cod/BF ostettu 7 vuotta sitten (BF3/PS3) enkä tästäkään maksaisi viittä euroakaan eikä ole edes käynyt mielessäkään moisten pelisarjojen osto enää ikinä. Mikään ei ole muuttunut. Kaikki samaa jonne tuubaa mitä olleet viimeiset 10 vuotta.

Ihan ok pyöri, 1080Ti@2000Mhz, 3440x1440 ja High:lla Narvik koko matsin testissä Avg. 91fps , Chromat, Motion Blur yms. pois...FPS cap 100 pelasin eli hieman enemmän olisi Average fps ollut ilman rajoitinta.

Ultralla meni sellaiset 80+ FPS Narvik kenttä, Rotterdam pyöri taas sellaiset +10 fps nopsammin. Eli Rotterdam High:lla average 98fps taisi olla matsin mittaisessa pelissä, tosin 100 rajoitettuna senkin fps. Muuten olisi päälle 100fps ollut avg.

Illalla katoin ennen lataamista jonkun Suomalaisen Twitch kanavaa kun pelasi ja välillä jeesusteli kun lagaa, ja hänellä välillä jäätyi pariksi sekunniksikin, kaatui main menuun yms.

Itsellä ei ollut mitään ongelmia ja täysin lagitonta ja sulavaa oli adhd-hyppelyt. Pelasin neljällä eri pelin automaattisesti valitsemalla servulla, latenssi oli jokaisella pelaamallani servulla sellaiset 45-55ms.
 
Onpa ollut viihdyttävää. Tykkään siitä, miten peliä on koitettu aavistuksen hidastaa, ja squadin yhteistyötä painotettu entisestään. Soolona ympäriinsä ravaaminen ja leiritouhut ei onnistu enää ihan niin helposti, mistä isot peukut. Tähän mennessä bugit lukuunottamatta oikein nannaa. Ei ole yhdelläkään classilla tullut oloa että on hyödytön, aina on jotain puuhaa.. jos tuntuu ettei Medicillä saa mitään aikaan (niinkuin olen valitusta kuullut), niin savunaatit mukaan ja squadiin muitakin kuin lämäreitä niin alkaa sujumaan. :D Narvik on mielettömän nätti graafisesti, ja kenttänäkin on ollut hyviä tiukkoja matseja molemmissa pelimuodoissa. Rotterdam on kanssa ihan jees. Ihan kuin Amiens, mutta vielä vähän monipuolisempi. Tuntuu, että joka vuosi porukka valittaa kaikesta, mutta sitten kuiteskin nauttii siitä pelaamisesta salaa. Kai se on vähän kuin säästä valittaminen.. niin vaan kuuluu tehdä. Toki mulle BF1 on paras bäfä pitkiin aikoihin, ja tämä tuntuu parantavan tuosta. Mulla vaikuttaa varmasti se, ettei nappaa modernit jutut sotapelin teemana. BF1 betaa tahkosin joku 40 tuntia ja varmaan aika samoihin lukemiin tämän kanssa menee.. vaikka en edes pelaa mitään älyttömästi normaalisti. :)
 
Kyllä tämä ostettua tulee, sen verran on muutoksia saatu aikaan et maistuu ja hyvin.

i7 7700k@vega 56 pyörittää peliä melko sujuvasti. Täytyy vielä viikonloppuna kokeille PS4 Pro ja X versiot.

Toivottavasti tankkeja ei nerffata yhtään, vähä toivon vielä puffia. Tulee hyvä fiilis kun tankki pamahtaa taisteluun ja kaikki ihan pannareissa :D itse en tankeilla pelaa mutta haluan niistä tietyn haasteen.

Tuntuu myös että kuteja ei tarvita tappoon yhtä paljon kuin edellisissä osissa.

Vähä epäilen että tästä sitä monille toivottua floppia tulee, sen verran on hienoja uudistuksia ja kaverit myös yllättynyt positiivisesti.
 
Viimeksi muokattu:
Mikäs siinä niin mystistä on? Sotilas saa vaan käyttöönsä nopeammalla lähtönopeudella varustetut kudit.

Niinpä... Miksi se on pitänyt naamioida/yksinkertaistaa tuolla tavalla. Sama juttu noiden recoil uogradejen kanssa. Aseesta vaan mystisesti tulee vakaampi, ilman mitään grioin laittamista tms...

Tuo nyt vaan tuntuu todella typerälle vs vanha fyysiisiin lisäosiin perustuva systeemi.
 
Mikä muuten on erittäin erikoista siihen nähden että peliin on tulossa BR. BR:ssä nuo fyysiset upgradet toimis erittäin hyvin loottina. Toki ilmeisesti BR tuli kuvioihin mukaan varsin myöhäisessä vaiheessa kehitystä joten tuota tuskin otettu huomioon noita suunnitellessa.
 
Jos se yksi trailerin loppu oli juuri tuosta BR:stä, niin siihen nyt tulee mukaan tankitkin, että saa nähdä miten meinaavat tuon toteuttaa.

Squadi systeemissä on kyllä hemmetisti parannettavaa, aivan mahdoton päästä peliin squadina. Helpoiten menee kun listalta ettii servun mihin kaikki joinaa soolona ja sitten luo squadin pelissä vasta, muuten saa viettää koko illan menussa.
 
Olipas kyllä suhteellisen järkyttävä pelikokemus PCllä tuo beta eilen illalla. Pyrimme pelaamaan kavereiden kanssa, josta ei tullut yhtään mitään, koska:

1)squadin liittyessä peliin ainoastaan squad leader pääsi peliin (ihan sama kuka meistä oli squad leader). Muille löi aina erroria.

2)ainoa tapa päästä samaan peliin oli advanced-haun kautta. Silloin tietenkään meidän 3-4 henkisestä kaveriporukasta kaikki eivät päässeet ikinä samalla puolelle ensi yrittämällä, ja tiimiähän ei voi vaihtaa. Kun lukuisten yritysten jälkeen (Originin kaverilistan kautta liittyi useimmiten samalle puolelle kavereiden kanssa) pääsimme samaan tiimiin, niin squadit heittelivät miten sattui. Eli esimerkiksi kolmestaan pelatessamme peli ei suostunut pitämään meitä samassa squadissa yli minuuttia pidempään, vaan heitti jonkun aina toiseen squadiin. Ilman mitään ilmoitusta totta kai.

Tämä peli on hyvin joukkuepelipainoitteinen, niin toivoisin, että betassa onnistuisi edes jotenkin pelata kavereidensa kanssa. Deploy-bugit yms. siedin vielä suhteellisen kivuttomasti, mutta kun tuo servuille pääsy onan squadin kanssa oli jo täysin mahdotonta. Onko muilla ollut samanlaisia ongelmia?
 
Yhden illan perusteella menee ostoon, sen verran hyviä parannuksia ja mukavan sujuvaa ampumista. Hitaammasta temmosta plussaa. PS4 Pro alustana grafiikat ovat erinomaisia, peli pyöri varsin sujuvasti ja itse en mihinkään peliä pilaaviin bugeihin törmännyt. Isoin miinus varustuksen vaihtelu.

Ensimmäinen V1 rakettini ei mennyt ihan putkeen: odotin Rotterdamissa että vastustajalla vain yksi lippu, etsin hyvän paikan ilotulituksen seuraamiseen ja sitten spawnimenussa pyörylä lipsahtaa Crocodile-tankin päälle..
 
Tämä peli on hyvin joukkuepelipainoitteinen, niin toivoisin, että betassa onnistuisi edes jotenkin pelata kavereidensa kanssa.
Battlefield 1:ssä on edelleen kuulemma vaikea päästä pelaamaan samalle serverille kavereiden kanssa. Julkaisusta 2 vuotta :tup:

En tiedä onko ongelma yhtä paha BF1:ssä kuin tässä betassa, mutta edelleen tästä ongelmasta valitetaan silloin tällöin BF1 redditissä.
 
Yhden illan perusteella menee ostoon, sen verran hyviä parannuksia ja mukavan sujuvaa ampumista. Hitaammasta temmosta plussaa. PS4 Pro alustana grafiikat ovat erinomaisia, peli pyöri varsin sujuvasti ja itse en mihinkään peliä pilaaviin bugeihin törmännyt. Isoin miinus varustuksen vaihtelu.

Ensimmäinen V1 rakettini ei mennyt ihan putkeen: odotin Rotterdamissa että vastustajalla vain yksi lippu, etsin hyvän paikan ilotulituksen seuraamiseen ja sitten spawnimenussa pyörylä lipsahtaa Crocodile-tankin päälle..

Ite sain rotterdamissa raketilla 10 tappoa kun ammuin sen B lipulta siihen D lipun rakennukseen, oli komeeta katsottavaa. Yhden tankin myös tuhosin toisella raketilla.

Mihinköhän hittoon noi tankit muuten menee jotka SL tilaa? Pari kertaa vahingossa itsekin otin sen.
 
Meh,

Eilen tuli testattua betaa ja vähän jäi valju fiilis.

+ Ei spottailua ja pelkkiä punaisten merkkien ampumista
+ Aseiden tuntuma parempi
+ Ei ihme freimien droppailua mitä BF1:ssä on edelleenkin vaikka i7 käytössä
+ Tempo hitaampi
+ Ukko ei parane itsekseen
+ Tankit yms. ei dominoinut peliä

- Kenttien koko/suunnittelu sekä lippujen paikat conquestissa. Rotterdam tuntui välillä tyhjältä ja lähinnä näkyi yksittäisiä sotilaita jossain. Kunnon mähinöitä ei oikein päässyt syntymään. BF3:ssa conquest - kentät oli paljon paremmin suuniteltu koska peli "eteni" käytännössä ja sota tiivistyi yleensä johonkin kohtaan. Nyt pelaaminen oli lipulta toiselle juoksemista pitkin karttaa. Narvik taas suosi aivan liikaa snipereitä eikä kentällä juuri ketään muita ollutkaan. Tässäkin sota oli "levällään" pitkin kenttää.

- Tämä toinen pelimuoto vaikutti typerältä. Siinä ei tapahtunut mitään ja vaikka pidettävät paikat oli linjassa niin silti sota oli levällään. Itse tykkäsin kovasti BF1 operations - pelimuodosta, BF3 rushista ja BF4 pommin viemisestä.

En tiedä, lähinnä vaan vitutti pelata. Olisivat jättäneet BF1 tekemättä ja julkaisseet tämän vasta nyt BF4 jälkeen niin maistuisi tai olisivat palanneet nykyaikaan tässä pelissä. Ei siinä paljoa auta vaikka on tehty parannuksia pelimekaniikkaan sinne sun tänne jos itse peli maistuu kumilta.

Mikä hahmo noita raketteja/tankkeja voi tilata ja miten niitä tilataan?
 
Viimeksi muokattu:
Olipas kyllä suhteellisen järkyttävä pelikokemus PCllä tuo beta eilen illalla. Pyrimme pelaamaan kavereiden kanssa, josta ei tullut yhtään mitään, koska:

1)squadin liittyessä peliin ainoastaan squad leader pääsi peliin (ihan sama kuka meistä oli squad leader). Muille löi aina erroria.

2)ainoa tapa päästä samaan peliin oli advanced-haun kautta. Silloin tietenkään meidän 3-4 henkisestä kaveriporukasta kaikki eivät päässeet ikinä samalla puolelle ensi yrittämällä, ja tiimiähän ei voi vaihtaa. Kun lukuisten yritysten jälkeen (Originin kaverilistan kautta liittyi useimmiten samalle puolelle kavereiden kanssa) pääsimme samaan tiimiin, niin squadit heittelivät miten sattui. Eli esimerkiksi kolmestaan pelatessamme peli ei suostunut pitämään meitä samassa squadissa yli minuuttia pidempään, vaan heitti jonkun aina toiseen squadiin. Ilman mitään ilmoitusta totta kai.

Tämä peli on hyvin joukkuepelipainoitteinen, niin toivoisin, että betassa onnistuisi edes jotenkin pelata kavereidensa kanssa. Deploy-bugit yms. siedin vielä suhteellisen kivuttomasti, mutta kun tuo servuille pääsy onan squadin kanssa oli jo täysin mahdotonta. Onko muilla ollut samanlaisia ongelmia?
Tuota squadi ongelmaa on enemmän illasta ruuhka-aikana. Tälläinen kuva ainakin minulle on jäänyt. Eilen illalla meitä oli melkein 10 jätkää samalla servulla ja pompittiin eri squadeihin melkein koko pelin ajan. Kukaan ei voinut manuaalisesti vaihtaa squadia, mutta melkein kaikki oli sentään samassa tiimissä. Aamu/päivä peleissä toiminut hyvin.

-Kaveri lentää main menuun, jos koitat liittyä kaverin peliin originista jolla on täysi squadi.

-Älkää myöskään nostako omia liian nopeasti kuoleman jälkeen. Muuten tulee 9 sekunnin liikkumattomuus tai peliin ei pääse enää ollenkaan spawnimaan.

Ite sain rotterdamissa raketilla 10 tappoa kun ammuin sen B lipulta siihen D lipun rakennukseen, oli komeeta katsottavaa. Yhden tankin myös tuhosin toisella raketilla.

Mihinköhän hittoon noi tankit muuten menee jotka SL tilaa? Pari kertaa vahingossa itsekin otin sen.
Taitaa mennä base spawniin ja jollakin squadin jäsenellä on minuutin verran aikaa spawnata siihen.
 
Toi on muutenkin vähän hölmöä kun kaikki tietty säästävät sitä V1 rakettia varten ja sitten matsin lopussa about samaan aikaan pörisee koko ajan :D
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 855
Viestejä
5 054 162
Jäsenet
80 993
Uusin jäsen
Wolfwood

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom