- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 266
Viedään tuo päästöjen minimointi äärimmilleen. Nollapäästöt, kun auto jää pakkasaamuna pihaan ja turvaudutaan julkisiin.
No eipä ole lohkolämppäriä vaan Volvon oma (eli keltä lienee nuo ostaa) polttoainekäyttöinen. Kesällä ostettu ja ajattelin että riittää jos kovimpien pakkasten aikaan pariin kolmeen kertaan lataa täyteen niin olisi ollut jees. Laturia siis en ole vielä edes ostanut kun pakkaset täällä keskisuomessa yltäneet jopa -5 kovimmillaan vaan se on ihan varma että joulun jälkeen tammikuun alussa niin se -15 ei tee edes tiukkaa.Jos sinulla lohkolämppäri on, niin siihen kyllä saa T-haaran väliin ja laturin asennus on pikkujuttu.
Ei toi kyllä vikuta toimivan oikein eli koskaan lataa akkua täyteen. Kaikkein parasta olisi erillinen älyakkulaturi ja akkulämmitin eli talvella akkuun pitäisi mennä reippaasti enemmän virtaa sisään. Tai sitten älylaturilla lataisi akun täyteen.Olen seurannut ja ihmetellyt Fordin älylatausta, monta kertaa tullut mietittyä onko se älyä vai tyhmyyttä, vai olenko minä se tyhmä. OBD:n kautta saa latausvirran näkyviin, latausjännite ei taas korreloi latausvirtaa yhtään.
Tyypillisesti se latasi isolla virralla pari minuuttia käynnistyksen jälkeen, jonka jälkeen pudotti virran noin 3 ampeeriin. Pari kuukautta kun ajeli työmatkaaa 10 km suuntaansa niin akun varaus oli pudonnut 80%->50%. Ihmettelin laturin älyä, koska start/stop lakkaa toimimasta kun varaus on alle 80%. Näin varmaan säästyy vielä enemmän sitten bensaa. En sitten testannut, koska auto aloittaa kunnolla latamaan, vaan lykkäsin CTEKillä hönkää.
Lomamatkalla tällainen lataaminen harmitti. Olisi kiva olla akku täynnä, kun leirin pystyttää, kun elektroniikkalaitteita latailee ja vähän jääkaappia käyttää. Ilmeisesti latauksen saa kunnolla päälle irroittamalla akusta sen ohuen akuntilahaistelujohdon.
En tiedä mitä ja miten tossa VTT:n touhussa on mitattu tai kenen rahoittamana, mutta sanoisin huuhaaksi.Kyllä akkukauppa käy kohta kuumana, jos tämä alkaa yleistymään, että auto lataa akkuja vain tarvittaessa ja moottorijarrutuksissa
Uudempiin autoihin kannattaa asentaa kiinteä akkulaturi – VTT: ”On autoja, jotka eivät kylmäajossa juurikaan lataa”
Varmaan akun ympäri tanssiminen auttaa yhtä paljon kun akun keittäminen matilla. Missä tämmösiä poppakonsteja opetetaan?analysti: Jos akku vaiikuttaa jo huonontuneelta niin elvytykseksi sitten vanha 12V/4A matti jonka antaa vuorokauden latailla sitä niin keittelee kemiallisesti ympäri.
Tai sitten akku käteen ja katolleen kera muutaman kopauksen pohjaan. Älylaturien paha tapa on jättää kerrostumia osaksi juuri siitä syystä että latausvirtaa himmataan lopussa jolloin ei turhaa porinaa akussa käy.
Nimenomaa, siellä ei taida olla työntekijää, jolla ei vähintään YAMK papereita kourassa ole.Aika outoa olisi, jos ei VTT:N pojat osaisi noin simppeleitä mittauksia tehdä oikein.
Tutkimuksen tilasi muistaakseni Defa, tästä oli jossain "autolehdessä" jo. Olisihan outoa jos yritys X tilaisi asiasta Y tutkimuksen ja mikäli se ei sopisi yrityksen X tuotemarkkinointiin niin siitä silti yritys X pitäisi ääntä, hehe.Aika outoa olisi, jos ei VTT:N pojat osaisi noin simppeleitä mittauksia tehdä oikein.
Katse alla.Yritätkö nyt väittää, että VTT on lahjottavissa vai mitä oikein selität?
Jos jostain -30 asteesta starttaa niin saa olla ihme akku että ottaa eds 5 ampeeria. Varmaan tuo VTT artikkelikin pohjautui juuri siihen ettei autonvalmistajat ole testanneet riittävästi tilanteita joissa akku on todella kylmäTäällähän puhutaan uusista ja vanhoista ajoista sopivasti sekaisin. Oman Fordin akun latausta seurailin ihan uudella akulla ja akun ikäkin oli ECU:lle kerrottu. Kyllä se startin jälkeen 50 ampeeria sinne lykkäsi, mutta kovin pian pienensi latausta.
En nyt välttämättä näinkään väittänyt, vaan lähinnä kiinnostaisi nähdä ne VTT:n alkuperäiset testitulokset ja mitä niissä ihan tarkkaan ottaen selvisi.Aika outoa olisi, jos ei VTT:N pojat osaisi noin simppeleitä mittauksia tehdä oikein.
Mieluusti suoraan akkuun.Joo kokeilin myös ajovalon takana olevaa (metalli)pokkausta, mutta ei sekään oikein tuntunut toimivan. Entäs jos laittaa suoraan miinusnapaan akussa? Huono idea?
Tuo runkoon maadoittamisen sääntö liittyy apukäynnistyskaapeleihin, koska niiden käytössä kipinöintiä on käynnössä mahdotonta välttää. Purkautunut akku kehittää latautuessaan paljon vetyä ja jos akun kannen päällä esiintyy kipinöintiä, on vetyräjähdys varsin todennäköinen. Siksi purkautuneen akun maakaapeli kytketään miinusnavan sijasta aina auton runkoon, jolloin kipinöinti tapahtuu mahdollisimman kaukana räjähdysherkästä vedystä.Joo kokeilin myös ajovalon takana olevaa (metalli)pokkausta, mutta ei sekään oikein tuntunut toimivan. Entäs jos laittaa suoraan miinusnapaan akussa? Huono idea?
Jos epäilyttää niin kannattaa lukea se ohjekirja. C-Tekin ohjekirjassa kyllä kerrotaan missä tapauksessa se toinen kaapeli kytketään runkoon ("Joissakin ajoneuvoissa akun positiivinen napa on kytketty maadoitukseen.") ja että normaalisti se kytketään suoraan akkuun tai latauspisteisiin mikäli autovalmistaja kieltää akkuun kytkemisen esim. virranhallinan takia (esim. Audit, jne).Plussassa ja maassa (jäähdytin) on ne latausleuat kiinni. Lähteeköhän tuosta latamaaan vielä jossain vaiheessa? Vai missä voisi vika olla, akku ei ota enää virtaa vastaan ollenkaan?
Se kalliimpi toimii starttiboosterina jos auton akku on täysin tyhjä niin saat sillä auton käyntiin jättämättä autoa moneksi tunniksi laturiin.TELWIN Touring 18 akkulaturi 12-24 V 8-13 A | Motonet Oy
TELWIN ALPINE 18 BOOST pika-akkulaturi 12/24V | Motonet Oy
Mistä 40€ hintaero johtuu, suht. samanverran puskee ampeereita? Mitä tuo boost meinaa jos latausvirta on sama, jonkinverran korotettua jännitettä vai myyntimiesten tyhjiä puheita?
Saa ehdottaa muitakin latureita samassa hintaluokassa, pitää olla hyllyssä Treen lähiseudulta, 24v oltava myös ja latausvirta vähintään tuota luokkaa.
En ole, kaksi pienempää on (jotka ei suostu lataamaan jos akku "liian" tyhjä) ja yksi isompi joka sanoi nyt sopimuksen irti, ja nyt haluan tavallisen tyhmän laturin joka ei kysele vaan antaa virtaa!Akkulaturit ja invertterit - Puuilo löytyy kans latureita. Et ole siis älylaturia hommaamassa 24V? Nuo ei sovellu esim AGM akuille geeliakuista puhumattakaan.
Jos niille etsit niin hae IKH:sta
AKKULATURI 24V/8A VICTRON ENERGY
e: ja älylaturi ei kipinöi kytkettäessä, ei tarvitse irrotella seinästä kytkettäessä. Tosin ei siitä haittaakaan ole jos sen tavan opettelee.
Eikai sentään, tuon hinta/painoluokan vehje?Se kalliimpi toimii starttiboosterina jos auton akku on täysin tyhjä niin saat sillä auton käyntiin jättämättä autoa moneksi tunniksi laturiin.
Mitä tuo pikalataus sitten käytännössä olisi, jos virtaa ei tule enempää niin varmaan vaan kovempaa jännitettä...? Kovempi jännite, sama virta = enemmän tehoa = watteja = BOOSTEi se minään boosterina toimi. Siinä on vain pikalatausominaisuus.
Telwin tietääkseni on vain brändi, joka myy kaikenlaista kiinaroskaa omalla nimellä. Varmaan se kalliimpi on noista kahdesta parempi.
Mahdollisesti entinen akku (kerta, kun ei ota virtaa vastaan) tai siellä on joku kenno oikosulussa? Onko akulla kuinka paljon ikää eli mahdollisesti vaihtokuntoinen? Mittaa akun navoilta akkujännite?Tilanne ei oo oikeastaan muuttunut, vaikka varmaan ainakin 6h on nyt ladattu. Maadoitus oli kolmesta eri kohtaa mutta sekään ei auttanut. Nyt on sitten ihan akussa kiinni molemmat kaapelit ja lumihiutalemoodi päällä, mutta sen verran testasin startata että akku on täysin tyhjä, eli ei sinne oo mennyt virtaa yhtään aikaisemman latauksen aikana. Pitää tänään nyt seurata jos se alkaisi ottamaan virtaa vastaan, kun maadoitus on suoraan akusta. Akku on Bosch 63Ah eli ei nyt ihan surkeammasta päästä ainakaan.
Se latauspuolen valintavalo palaa, aina jos on kiinni akussa. Idea on siinä jos sen esim. asentaa kiinteästi autoon niin ei unohda tuota asetusta vaikka verkkovirta katkeaisi.Nyt sain sen heräämään, kun huomasin että tolppa ei anna virtaa myöskään. Näköjään kaikki pitäs testata viimeisenpäälle, huomasin tuon kun testasin asiaa sisätilan lämmittimen avulla. Nyt ainakin akku latautuu. Tuossa Ctekissä hämää se että se lumihiutalevalo palaa kyllä saako laturi virtaa tai ei.
Vaikken mikään ctekin kannattaja olekaan, niin ainakin mxs 5.0:ssa jää viimeinen latausmoodi pysyvästi muistiin. Sitä vanhemmissa kaiketi ei. Kestävyydeltään ctek:t ovat sitten samaa halpiskuraa kuin muutkin.Monen älykkään laturin soveltumattomuus kiinteästi johtuu juuri tuosta auton akun avulla muistamisesta tai ettei muista ollenkaan. Käsittämätöntä nykypäivänä ettei kontrollerin haihtumattomaan muistiin tallenneta viimeistä tilaa.
Eiköhän se suunnilleen teetä siinä missä muutkin kiinassa nämä älylaturit. Ja ne todennäköisesti laskee, että laite kestää juuri sen takuuajan.Vaikken mikään ctekin kannattaja olekaan, niin ainakin mxs 5.0:ssa jää viimeinen latausmoodi pysyvästi muistiin. Sitä vanhemmissa kaiketi ei. Kestävyydeltään ctek:t ovat sitten samaa halpiskuraa kuin muutkin.
Juuri näin. Olennaista ei ole suunnittelu eikä valmistusmaa, vaan itse toteutus ja komponenttien laatu. Ctek on markkinoinnin ansiosta nykyään jo ihan kunnon brändi, mutta todellisuudessa samaa tai jopa huonompaa laatua kuin puolta halvemmat. Esim. aika vähällä käytöllä olleessa XS3600:ssa sai alkaa tinaamaan piirilevylle uutta painonappia, kun alkuperäinen yksinkertaisesti hajosi. Muutenkin laitteen piirilevy on karua katsottavaa laturiksi, joka maksaa kaupassa 80e.Itsellä ainakin ihan hyvin kesti Ctek XS7000. Taisi olla 8v aktiivisessa käytössä kunnes hajosi. Muisti lataustilan. Talvet autossa lataamassa aina kun auto on lämmityksessä ja kesällä sitten lataillaan sillä kaikenlaista. Takuu Ctek 5v, esim Exidellä vain 2v. Suurinosa kuluttajaelektroniikasta valmistetaan kiinassa (tai siellä päin) nykyisin. Se, että kaksi tuotetta on valmistettu kiinassa ei vielä kerro mitään niiden laadusta, toinen voi olla todella laadukas ja toinen aivan karmeaa kuraa.
Kiinassa ollaan oikein tunnettuja siitä, että samasta tehtaasta saattaa lähteä useamman merkin tuotteita. Ne tekee valmistajille juuri sellaisia tuotteita, jota he tilaavat. Ja parhaimmillaan tuotteen sisuskalut saattavat olla "identtisiä".Allekirjoittaneella on Lidlin (vanhempi) halpislaturi sekä C-Tekin 3.8A (iirc). Jos tuo Lidlin vehje ei ole tullut samalta tehtaalta kuin aikalainen C-tekki niin ihme on...
Itsellä ei ole noista pienistä kokemusta, mutta ainakin se XS7000 oli ihan ok näköinen sisältä ei siellä ollut mitään tuollasta. Kaikki oli yhdellä piirilevyllä siististi.Juuri näin. Olennaista ei ole suunnittelu eikä valmistusmaa, vaan itse toteutus ja komponenttien laatu. Ctek on markkinoinnin ansiosta nykyään jo ihan kunnon brändi, mutta todellisuudessa samaa tai jopa huonompaa laatua kuin puolta halvemmat. Esim. aika vähällä käytöllä olleessa XS3600:ssa sai alkaa tinaamaan piirilevylle uutta painonappia, kun alkuperäinen yksinkertaisesti hajosi. Muutenkin laitteen piirilevy on karua katsottavaa laturiksi, joka maksaa kaupassa 80e.
Jostain geeliakusta entinen omistaja höpötteli, mutta on sen verran vittumaisessa paikassa Mondeon akku etten ole sitä sen kummemmin joutanu tutkimaan. Ja onhan se vaan 3 vuotta vanha, mitäpä sitä tutkimaan..EDIT: Niin se piti vielä sanomani, että 25km ajomatkoilla AGM-akku voisi kestää kauemmin (ellei siellä jo ollut sellainen) kun se ottaa latausta vastaan perinteistä akkua paremmin. Ero kasvaa sitä mukaa kun ilmat kylmenevät.
Muutaman lauhan talven jälkeen suomalaiset ovat saaneet totutella normaalimpiin talvilämpötiloihin. Tämä on myös näkynyt akkuliikkeissä, joissa on saatu huhkia pitkää päivää. "Viikkoa ennen joulua kiire alkoi, ja on jatkunut siitä asti," kertoo Esko Markuksela Akkutalosta. Muutamat autoilijat ovatkin jo kyselleet, mistä löytyisi hyvä talvenkestävä akku.
Usein ongelman lähtökohta on siinä, että autolla ajetaan nykyisin paljon lyhyitä siirtymiä, jolloin auton akku ei ehdi saada takaisin edes käynnistämisen ottamaansa virtaa.
Kun tätä jatkuu pitkään, akun varaustila putoaa hitaasti, mutta kesän ja alkusyksyn aikana ongelma ei vielä kaadu päälle.
Kun pakkaset sitten tulevat, alkavat ongelmat kasaantua. Kylmällä erityisesti käynnistys ja auton lisälaitteet, kuten polttoainekäyttöiset lisälämmittimet syövät hurjasti enemmän energiaa kuin lyhyiden ajomatkojen aikana akku ehtii ottaa vastaan ja lopputuloksena auto jää yhtenä kylmän kalseana aamuna paikoilleen. "Pakkasaamuna autolla pitäisi ajaa noin 20 minuuttia, jotta käynnistysvirta saadaan takaisin. Jos ennen lähtöä käyttää puoli tuntia Webastoa tai vastaavaa lisälämmitintä, vaaditaan jo 1--1,5 tunnin ajo, jotta edes lämmittimen käyttämä virta saadaan takaisin", Markuksela laskee.
Pakkanen ja akut eivät muutenkaan sovi erityisen hyvin yhteen.
Syitä on useita. Ensinnäkin jääkylmän akun kyky ottaa laturin sille syöttämää virtaa vastaan on heikko. Jos ajomatkat ovat lyhyitä, akun varaustila heikkenee jokaisen ajomatkan yhteydessä. Lämpötila vaikuttaa myös akun kykyyn luovuttaa energiaa. Sinä kun täysi akku luovuttaa kesällä 100 prosenttia kapasiteetistaan, sama akku luovuttaa -18 asteen lämpötilassa enää puolet. Jos akussa on jo lähtötilanteessa vain 40 prosenttia kapasiteetista tallessa, löytyy siitä -18 asteessa enää noin 25 prosenttia.
Täysinäisen akun jäätymispiste on noin -70 astetta. Jos varausaste on vain 40 prosenttinen, akku jäätyy jo -25 asteessa ja lähes tyhjä akku jäätyy jopa kymmenessä pakkasasteessa. Akun jäätyminen puolestaan vaurioittaa akkua pysyvästi ja voi pahimmillaan myös rikkoa akun kotelon. Yksinkertaisin tapa huolehtia akun toiminnasta on pitää akun navat puhtaina ja itse akku mahdollisimman täyteen ladattuna. Ammattiautoilijoille akun lataaminen täyteen ennen pakkaskautta onkin tuttu rutiini ja akku pannaan yleensä muutaman kerran lataukseen myös talvikuukausien aikana, esimerkiksi viikonloppuisin.
Laturiksi kannattaa valita nykyaikainen älykäs malli, joka osaa akun tullessa täyteen kytkeytyä 13,5 voltin ylläpitojännitteelle, sillä akun lataaminen myös liian korkealla jännitteellä lyhentää akun elinikää. Akkua uusittaessa autoon kannattaa myös asentaa kapasiteetiltaan niin suuri akku, kuin akkutila antaa myöten.
Paljon mahdollista, entinen omistaja oli keski-ikäinen nainen.Enemmin veikkaan agm akkua. Geeli eli hyytelömäiaen elektrolyytin sisältävät akut on hitosti kalliimpia kuin mitä agm jossa lasikuitumattoon imeytetty nestemäinen elektrolyytti. Voi tosin olla että on geelikin kun geelit ylensä kestää vähän paremmin syvempää purkausta. Nyky agm on aika herkkä pilalle meneen väärin kohdeltuna.
Nyrkkisääntönä ollut yleensä, että yhtä monta minuuttia ajoa kuin lämmitystä webastolla. Tuossa 25km matkassa ei välttämättä tuo sääntö toteudu jos valtaosa matkasta maantietä. Joku kiinteä akkulaturi autoon esim defalta niin pääsee muutaman vuoden pitempään samalla akulla.Jostain geeliakusta entinen omistaja höpötteli, mutta on sen verran vittumaisessa paikassa Mondeon akku etten ole sitä sen kummemmin joutanu tutkimaan. Ja onhan se vaan 3 vuotta vanha, mitäpä sitä tutkimaan..
Koska en jaksa uskoa että akku menee 3 vuodessa paskaksi, loppujen lopuksi aika vähällä webastokäytöllä, niin oma oletus on ettei toi 25km/suunta vaan riitä akun lataamiseen.
On vissiin saatu myytyä mitä vain lisärahan toivossa.Paljon mahdollista, entinen omistaja oli keski-ikäinen nainen.