Autohifi

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
535
Itse tuossa juuri tutkailin mitä laitteistoa omassa f30 sarjalaisessa on kiinni, täysin basic audio vakiona. Edellinen omistaja on lykännyt Focal IFBMW-S erillissarja Focalia kiinni, mutta ilman erillistä vahvistinta, penkkien alla pöhisee vakiot. Tuolla sarjalla saa muuten diskantit kolmioihin ihan hyvin istuvasti kiinni, hieman poraillen vakiota!

Mutta kyllähän tuo vain mankalta ajettuna jää selkeästi huutamaan erillistä vahvistinta ja varsinkin nuo vakio penkinaluset lähtee särölle/kumisemaan äkkiä.

Tarkoituksena olisi nyt heittää johdottaen kontille, sinne vahvistin ja vaihtaa penkin aluset. Vahvistimen valintaan varmaan kyselen liikkeeltä apua mutta penkinalusilla ajattelin lähteä näistä liikkeelle: AI-Sonic BMW-SW8 ei varmaan hirveän mönkään voi mennä vai tutustuitko kuinka kattavasti noihin bassoihin?

Sen verran budjetilla liikutaan että johdot, bassot ja vahvistin olisi ainakin tarkoitus olla alle 1000e luokassa :)
Audiokitin Kimmo tuntui suosittelevan Audisonin penkinalusbassoja parhaan kokonaisuuden takia. Al-Sonic saattaa toistaa matalalle paremmin, mutta muuten sitten häviää. Toki myös vahvistin vaikuttaa ja Audisonit taitaa olla kaikkein herkimmät eli parhaat vakio vahvistimille. Hieman kai mielipidekysymys kuitenkin erillisen vahvistimen kanssa. Vakiobassoista tosiaan lähtee kumisevaa huonolaatuista bassoa kun niitäkin olen koittanut 1-sarjalaisissa.

Vahvistinpuolesta vakioaudioon ei ole mitään kokemusta/tietoa. Hifipaketin kanssa tuo homma olis ollu todella helppo Match up 7BMW vahvistimen kanssa.

Kannattaa muuten tarkistaa, että autoon ohjelmoitu audioksi hifi-paketti kun nuo kaiuttimet vaihdettu. Tajuusvaste muuttuu suoraksi ja vakiokaiuttimilla käytettävät eq-säädöt poistuu.

Kommentoidaan nyt samalla sitten omia kokemuksia pidemmältä ajalta. Eihän tuo oma nykyinen setti läheskään täydellinen ole kun kriittisesti arvio, mutta en halunnut omaisuutta siihen käyttää. Isoimmat puutteet tällä hetkellä ehkäpä turhankin kirkas diskantti ajomelussa ja jossain määrin epätasainen taajuusvaste. Ehkä pahin kuoppa on 140 hz kohdilla kun sweeppiä kokeilee kuunnella. Nämä ongelmat olisi todennäköisesti korjattavissa tuolla Matchin 700 € vahvistimella. Monien tarpeisiin myös bassoa varmasti uupuu, vaikka sen säätäisi täysille auton säädöistä. Sentään Bemarissa tuo basson säätö tehty hyvin ja lisää pelkästään penkinalusbassoille menevää tehoa eli ei aiheuta kuminaa noilla Audisonin elementeillä. Normaalilla Suomen asfaltilla pari pykälää maksimista on sopiva basson taso. Hiljaisella asfaltilla voi tiputella hieman ja karkealla saakin sitten säätää maksimiin. Paikallaan ollessa saa olla lähes keskellä säätö sopivaan voimakkuuteen. Kertoo myös hyvin miten paljon ajomelu vaikuttaa tilanteeseen.

Tietyt kappaleet saatta nykyiselläkin setillä kuullostaa paremmilta paikallaan olevassa hiljaisessa autossa kuin kämpän kummallakaan edullisella hyllykaiutinsetillä (Tannoy F1 custom ja Audio Pro LV2e). Esimerkiksi uuden Blade runnerin soundtrack kuullosti yllättävän hyvältä.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
301

Kiitoksia kommenteista, Audiokitin Kimmolle itsekkin tässä rustailen mailia ja varmaan pyydän sieltä suositukset, pidän kuitenkin etupään tuossa mitä on. Itsellänihän ei ole ollenkaan vahvistinta joten siinä mielessä pääsee "helpolla", rahalla, eli vaihdetaan sinne laite joka ajaa sitten budjettiin parhaiten sopivaa.

Katsotaan mihin päädyn ja laitetaan kokemuksia miten tuo basic hifi päivittyy tuolla 1ke budjetilla (300e etupää on jo),johdottelemaan joutuu niin se on sitten siinä samalla vaihtaa kaikki, laiskana varmaan kyselen ihan valmista asennusta. Edelliset asennukset on tuolta 15v takaa ja silloin oli helppo vain lisätä se kunnon pääte etu/taka puolelle ja kilowatti tai pari bassolle kun radiona oli ihan sitä mitä itse lykkäsi. Nykyään arvostaa noita vakiopaikkoihin ja OEM asennuksiin uppoavia päivityksiä, ei tässä enää tukan tarvitse hulmuta basson tahtiin :)
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
265
Olisko hyviä ehdotuksia erillissarjasta transporter T5 pakuun ilman vaivalloista asennusta? Itellä tuli pikaisella googletuksella vastaan nämä:

BLAM 200RS-T5 - Audio Hellman
Rainbow IL-C8.3 VW T5 Transporter Erillissarja
Eton UG VW T5 F3.1 3-Wege VW T5

Kaikissa näissä on portterin ikkunan viereiseen lokerikkoon suoraan sopivat diskantit ja 8" subbari oviin, missä se alkuperäinen reikäkin on just sopivasti 8" aukko.

Vai olisko erillissarja jossa pilariin asennettavat suunnatut diskantit parempi vaihtoehto? Budjetti 300€ mutta voin venyttää jos tulee rahalle vastinetta. :)

ETON näyttää saaneen kehuja ja asennusvideokin olis sopivasti jos ei oo hyvä remonttireiska.
 
Gobi

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 691

Olisiko oviin paremmat heittää 6.5" ja diskatit A-pilariin, erikseen sitten vaikka 8" tai 10" subbari? T5 ja T6 runkoisissa saa pelkääjän penkin alle asennettua jopa 10" suljettuun koteloon, tuota olen itse juuri katsellut T6 Caraan. Etsin myös 2-tiesarjaa, meinasin laittaa 8" oviin, mutta niiden toistoalue taitaa painottua liikaa alapäähän. Sitä taas ei diskanteilla saa korjattua, 6.5" on omasta mielestä parempi vaihtoehto. Subbari sitten erikseen alapäälle.
 
Liittynyt
10.01.2017
Viestejä
570
Porterin hifistyksessä kannattavaa varata budjettiin myös pari pakettia (4m2) vaimennusmattoa. Tuollainen peltitynnyri kumisee siihen malliin, että hifeistä tuskin on paljon hyötyä ilman vaimennusta. Videolla on siihen hyvät ohjeet, suora neliön peltipinta (ovissa) on helppo vaimentaa. Sama koskee toki kabiinin muitakin pintoja, lattia ja takaseinä tärkeimpänä jos meinaa subbarin laittaa.
 
T5 tuli eristettyä Silent Coatilla, ovien ulkopeltien sisäpuoli, välipellin sisäpuoli ja vielä oven muovi sisäpuolelta. Lisäksi vaimennukseen tehtyä raskasta kananmunavaahtomuovimattoa oveen Silent Coatin päälle. Sama käsittely liukuovelle ja takasivuille + takaluukku. Hiljeni huomatttavasti koko auto sisältä. Nykyinen T6 saa saman käsittelyn, laitan vielä tuon katon etuosan. Siitä saa erillisen osan irti, ei tarvi koko kattoa tiputtaa alas, se on pitkän akselivälin Caravellessä ihan reippaan kokoinen.

Hain kaikki eristeet Tallinnasta kun olin autolla siellä liikenteessä, taisin pari sataa säästää vrt. Suomeen. Mukaan lähti 2mm Silent Coatia, 15 ja 25mm Silent Coatin kananmunakennovaahtomuovia ja 8mm tiheätä vaahtomuovieristettä, vähän kuin makuualustaa. Kaikki nuo on omalla liimapinnalla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
945

Paljonko köyhdyit yhteensä kaikista vaimennusmateriaaleista? Itsellä samanlainen urakka edessä ja vähän vielä arvon että mistä hankin..
 
KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 807
+1, seuraan, av, yv ja peukku.

Tarttis omaankin T5:een jotain tehdä... :D

Mites tämä niinku yleisellä tasolla:
ERISTEET - Ewona Finland Oy
Silent Coatin tms lisäksi. Retkiautojen rakentelijat tuota kehuivat niin jäi muistiin.
 
Gobi

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 691

Gobi

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 691
+1, seuraan, av, yv ja peukku.

Tarttis omaankin T5:een jotain tehdä... :D

Mites tämä niinku yleisellä tasolla:
ERISTEET - Ewona Finland Oy
Silent Coatin tms lisäksi. Retkiautojen rakentelijat tuota kehuivat niin jäi muistiin.
Miksei tuo mene ääneneristyksessäkin, retkiautoilijat taitaa laittaa enemmänkin lämmöneristeeksi. Itse en tuota laittaisi, jos kerää koteloiden sisällä kosteuttta niin voipi olla huono juttu.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 998
8" Alpinen subbaria ajava ESX:n 2-kanavainen vahvistin vetänyt nyt pari kertaa suojaukset päälle, eli punainen valo syttyy ja subi putoaa pelistä. Radion sammuttaminen ja uudelleenkäynnistys auttaa aina.

Ilmeisesti tuo suojaustila voi johtua siitä, että ulos lähtevät kaiutinkaapelit menevät oikosulkuun, mutta ne kävin läpi. Maajohto oli tiukasti kiinni ja mittasin, että vahvistimelle takakonttiin tulee auto käynnissä kovaa luukuttaessa 14,32V, eli liian matalasta jännitteestäkään ei pitäisi johtua. Signaali on ryöstetty ovikaiuttimilta, kun vakiomankassa ei ole RCA-lähtöjä.

Mistähän tuo johtuu? Ylikuumeneminenkaan tuskin kyseessä, kun tuolloin ei musa soinut kovaa ja vahvistin oli korkeintaan lämpöinen päältä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 674
Tuli askarreltua matchin pp7s-d elementeille uusi vähän paremmin autoon sopiva kotelo. Aiemmin oli siis näiden tehdaskotelo ja halusin jonkin vähän paremmin kontissa kiinni olevan ratkaisun. Tuo on pultattu m10 pultilla koriin kiinni ja kuidun muodot kun lisäksi istuu pohjaan hyvin niin ei tuosta liiku. Viimeistelyksi tulee elementtien reunat ja ruuvit peittävät 3d tulostetut rinkulat.

67C8188A-CFC6-4882-A562-A7F725AEF80B.jpeg 5F9F1717-ADED-4591-9F62-305552D27A33.jpeg 60A5F5C6-C0EC-4369-A840-FEB7854D8711.jpeg 0A04E6DA-3BC2-4D54-80B1-03A69F65738F.jpeg B489E217-EE4A-4444-B7A9-BB6E0821904E.jpeg
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 180
Aika hienot, tuleeko noista yhtään messumatalaa vai onko vaan tukemassa midejä?
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 674
Ei nuo mitkään paineen tuuttaajat ole. Riittävä alapään tuki kun tarkoitus pitää setti simppelinä ja siksi etupäätä ja näitä subeja vahvistaa tuo yksi ja sama pp62dsp. Jos haluaisi enemmän ja matalemmalle niin pitäisi myös tuo vahvistin puoli miettiä myös uusiksi. Toistaiseksi mennään siis näillä.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
265
Onko kellään mahdollisuutta 3D printtaa tällaista 3" subia auton penkin alle? :D

Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 998
Tarkoitus olisi saada subbari soimaan sillattuna 2-kanavaisella vahvistimella. Signaali on ryöstetty vasemman takakaiuttimen johdoilta ja laitettu vahvistimen vasempaan hi-input sisääntuloon. Tuolla ratkaisulla vahvistimen ulostulosta soi vain vasemman puolen kanava ja oikea on mykkä.

Mitä vaatii, että saisin molemmista kanavista äänen ulos vain vasemman puolen sisääntulolla? Onko järkevintä vain repiä oikean puolenkin verhoilumuovit irti ja ryöstää sieltä signaali? Onko tuhoon tuomittu ajatus haaroittaa ennen vahvistinta nuo kaiutinkaapelit? Toisessa autossa oli erillissarja ja otin suoraan radion takaa molemman puolen signaalit, niin ei ollut tuota ongelmaa. RCA-lähtöjä ei ole.
 
Viimeksi muokattu:

ei naarata

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 270
Onkos siinä vahvarissa siltakytkennälle kytkin, tai onko mainittu käyttöohjeessa miten kajaripiuhat kytketään sillatussa tilassa? Jos kytkintä ei ole, niin ei sitä subbaria ainakaan kytketä molempien kanavien ulostuloihin yhteensä neljällä karvalla, vaan esim. molempien kanavien +-liitäntään.
 
Sisääntulolle ei ole mitään mainintaa siltaukselle, eli näyttäisi vaativan sekä vasemman että oikean puolen sisääntulot, eli neljä johtoa. Ulostulolle sen sijaan on ihan liittimien yläpuolelle merkattu, miten saadaan kytkettyä sillattuna, eli plussa toisen kanavan plussaan ja miinus toisen miinukseen ja subbarille lähtee kaksi johtoa.

Yksi kanava antaa 4 ohmilla 140W ja subbarin jatkuva tehonkesto on 125W. Teoriassa tuo voisi riittää, mutta siltaus jättäisi ainakin vähän pelivaraa. Mahdollisesti isompi subbari tulee vielä jossain vaiheessa.
 
ei naarata

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 270
Sisääntulolle ei ole mitään mainintaa siltaukselle, eli näyttäisi vaativan sekä vasemman että oikean puolen sisääntulot, eli neljä johtoa. Ulostulolle sen sijaan on ihan liittimien yläpuolelle merkattu, miten saadaan kytkettyä sillattuna, eli plussa toisen kanavan plussaan ja miinus toisen miinukseen ja subbarille lähtee kaksi johtoa.
Ja ääntäkö ei tule lainkaan jos kytket subbarin toisen kanavan plussaan ja toisen miinukseen? Kirjoitit aiemmin että toisen kanavan ulostulo soi ja toisen ei, mutta eihän se tarkoitakaan siltakytkentää vaan normaali stereomoodia jossa kytket kaiuttimen vain toiseen lähtöön.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 998
Ja ääntäkö ei tule lainkaan jos kytket subbarin toisen kanavan plussaan ja toisen miinukseen? Kirjoitit aiemmin että toisen kanavan ulostulo soi ja toisen ei, mutta eihän se tarkoitakaan siltakytkentää vaan normaali stereomoodia jossa kytket kaiuttimen vain toiseen lähtöön.
Ääntä tulee nytkin sillattuna, mutta kuulostaa jotenkin kehnolta ja vahvistin menee äkkiä suojaustilaan. Pelkällä vasemmalla kanavalla soi hyvin ja oikealla ei ollenkaan. Toisessa autossa samalla vahvistimella ja subbarilla toimii myös sillattuna moitteetta, kun tulee radiosta sekä vasemmalta että oikealta puolelta signaali vahvistimelle. Mietin, että vahvistin vaatii siltaamiseen molempien puolien sisääntulot, kun oireilee tuolla tavalla.
 
ei naarata

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 270
Outoa. Voihan musiikisignaalissakin olla tilanne jolloin ääntä tulee vain toisesta kanavasta --> tilanne sama kuin nyt sulla kun tulee signaali sisään vain toisesta kanavasta. Kyllä vahvistimen pitäisi siitä selvitä.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 998
Outoa. Voihan musiikisignaalissakin olla tilanne jolloin ääntä tulee vain toisesta kanavasta --> tilanne sama kuin nyt sulla kun tulee signaali sisään vain toisesta kanavasta. Kyllä vahvistimen pitäisi siitä selvitä.
Jep. Pitkään ihmettelin, miksi vahvistin menee suojaustilaan ja vaihtelin paksumpaa johtoa, sulaketta, maadoituspistettä ym. ja nyt vasta lähdin irtokajarilla käymään kanavia läpi. En osannut arvata, että toisen puolen signaalin puuttuminen aiheuttaa tuollaista. Täytyy varmaan joku päivä vain kaivella oikeankin takakaiuttimen johdot esiin ja ryöstää sieltä signaali, niin sillä pitäisi tulla kuntoon.
 
ei naarata

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 270
Jos nyt en ihan väärin pähkäile niin voisit kyllä ihan hyvin haaroittaa sen toisen kanavan signaalin vahvistimen molempiin sisääntuloihin. Ei siitä pitäisi minkään hajota.
 
Persu S.A. Naali

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.12.2018
Viestejä
295
Tuo isoamp on 4+1-kanavainen vahvistin pääkanaville ja subbarille. Siihen voi siis liittää suoraan subbarin ja lisäksi se antaa mukavan lisäpotkun vakiokajareille. Tuosta kuitenkin puuttuu DSP, joka löytyy esimerkiksi Matchin hieman kalliimmasta vastaavasta plug-and-play -vahvistimesta.
 
Liittynyt
26.03.2018
Viestejä
47
Olisko hyviä ehdotuksia erillissarjasta transporter T5 pakuun ilman vaivalloista asennusta? Itellä tuli pikaisella googletuksella vastaan nämä:

BLAM 200RS-T5 - Audio Hellman
Rainbow IL-C8.3 VW T5 Transporter Erillissarja
Eton UG VW T5 F3.1 3-Wege VW T5

Kaikissa näissä on portterin ikkunan viereiseen lokerikkoon suoraan sopivat diskantit ja 8" subbari oviin, missä se alkuperäinen reikäkin on just sopivasti 8" aukko.

Vai olisko erillissarja jossa pilariin asennettavat suunnatut diskantit parempi vaihtoehto? Budjetti 300€ mutta voin venyttää jos tulee rahalle vastinetta. :)

ETON näyttää saaneen kehuja ja asennusvideokin olis sopivasti jos ei oo hyvä remonttireiska.
Olisiko oviin paremmat heittää 6.5" ja diskatit A-pilariin, erikseen sitten vaikka 8" tai 10" subbari? T5 ja T6 runkoisissa saa pelkääjän penkin alle asennettua jopa 10" suljettuun koteloon, tuota olen itse juuri katsellut T6 Caraan. Etsin myös 2-tiesarjaa, meinasin laittaa 8" oviin, mutta niiden toistoalue taitaa painottua liikaa alapäähän. Sitä taas ei diskanteilla saa korjattua, 6.5" on omasta mielestä parempi vaihtoehto. Subbari sitten erikseen alapäälle.
+1, seuraan, av, yv ja peukku.

Tarttis omaankin T5:een jotain tehdä... :D

Mites tämä niinku yleisellä tasolla:
ERISTEET - Ewona Finland Oy
Silent Coatin tms lisäksi. Retkiautojen rakentelijat tuota kehuivat niin jäi muistiin.
Mihinkäs ratkaisuun päädyitte, pitäisi oma T5 transportteri hifistää kuntoon, blami polttelis motta tahtois laajakaistat kojelaudalle, soittimena alpinen93bt ja ilman vahvaria.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
265
Olin jo ostamassa tota ETONin sarjaa mutta tuttu möikin vähän käytetyt 6.5" 2-tie kaiuttimet sen verran hyvään hintaan etta unohdin ETONin. Auto talven seisonnassa ja pihalla odottelemassa niin ei oo näillä keleillä jaksanut mennä asenteleen. Diskantteja vois kokeilla suunnattun tai tän tyylistä asennusta. Front speaker replacement, with pics...
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
757
Pitäisi omaan 2009 Civicciin alustavasti vaihdella etupäähän erkkasarja ja jostain syystä mielessä pyörii kolme vaihtoehtoa:
AutoStudio AS-REF30th erillissarja
DLS RC6.2 6,5" erillissarja - Hifitalo
Audison Voce AV K6 6.5" erillissarja - Hifitalo
Mihin valintanne kallistuisi, vai kenties johonkin aivan muuhun? :confused:
Vahvistimen peräänhän nämä ovat tulossa, että saa kaiken irti.
Itse tykännyt Rainbow setistä ollut viidessä eri autossa.

Rainbow SL-C6.2 - Powerset
 
Siitoimenpeku

Tukijäsen
Liittynyt
28.10.2018
Viestejä
225
Tuollainen löytyi, katsotaan tuleeko perille:rolleyes:
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 674
Ei varmasti huono. Itse asentelin juuri rainbow germaniumin setin. Tosin PP62DSP alkoi jostain syystä prakaamaan. Välillä kuuluu musiikki ja välillä ei. Täytyy vielä koittaa selvittää onko joku bitti mennyt poikittain vai jotain muuta vikaa tullut.
 
Liittynyt
11.01.2017
Viestejä
1 487
Pitäisi omaan 2009 Civicciin alustavasti vaihdella etupäähän erkkasarja ja jostain syystä mielessä pyörii kolme vaihtoehtoa:
AutoStudio AS-REF30th erillissarja
DLS RC6.2 6,5" erillissarja - Hifitalo
Audison Voce AV K6 6.5" erillissarja - Hifitalo
Mihin valintanne kallistuisi, vai kenties johonkin aivan muuhun? :confused:
Vahvistimen peräänhän nämä ovat tulossa, että saa kaiken irti.
Ite tilasin omaa 2008 Civiccii(Sedan) Rainbow IL-C62 ku satuin bongaamaa sen tarjouksessa(laiska ku on ni asennus helpompaa tolla sarjalla), samalla tilasin 9 neliöö mattoa,ovien vaimennuskitin ja Ground zeron perus 2 tie kajarit taakse.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 674
Subi puolta tuli vähän päiviteltyä ja konttiin laitettiin gladenin rs-x 12” sekä sitä syöttämään match ma10fx. Potkua tuli tietysti entisiin 2x6,5” subeihin verrattuna lisää. Säätöä vielä vaatii reilusti että saadaan kunnolla yhteen etupään kanssa. Tällä setillä tarkoitus ehkä muutamat kisat kiertää myös tänä vuonna.

76D9291B-684D-4E88-95CF-DF72561CF80B.jpeg
 
Liittynyt
11.03.2019
Viestejä
338
Subi puolta tuli vähän päiviteltyä ja konttiin laitettiin gladenin rs-x 12” sekä sitä syöttämään match ma10fx. Potkua tuli tietysti entisiin 2x6,5” subeihin verrattuna lisää. Säätöä vielä vaatii reilusti että saadaan kunnolla yhteen etupään kanssa. Tällä setillä tarkoitus ehkä muutamat kisat kiertää myös tänä vuonna.

Antaako 2x 6.5 subbarit paljonkin potkua?
 
Liittynyt
06.04.2017
Viestejä
133
Ollut hifiprojekti pari vuotta tauolla odottamassa inspiraatiota ja nyt kun sellainen iski niin pitäisi vielä subwooferit katella. Budjetti noin +-500€.

Auton virkaa ajaa Volkswagen Bora, lähes kauttaaltaan vaimennettu StP Black Goldilla.
Soittimena Alpine CDE-178BT, etu- ja takaovissa Rainbow SL-C6.2 erillissarjat ja näille vahvistimena toimii Ground Zero Radioactive GZRA 4230 .
Subbareille on varattuna Ground Zeron Plutonium GZPA 1.4K-HCX. Lisäksi vielä Optima Yellow Top 75Ah toisena akkuna.

Tullut seuraavat vaihtoehdot mieleen :

- 8x Reckhorn D-165 6,5"
- 3x Ground Zero Uranium GZUW 10SQX 10"
- 4x JBL Stadium 1024 10"
- 2x Focus Acoustics Black MK6+ 12D2 12"
- 2x JBL Stadium 1224 12"
- 2x Gladen RS-X 12 12"
- 2x ESX Audio Quantum QE1224 12"
- 2x Focal Expert P30 DB 12"

WinISD:llä vähän suunnittelin ja ainakin nuo saisi ehkä toteutettua jotenkin järkevästi.
Itseä houkuttais jostain kumman syystä JBL:n tekeleet vaikka ne ei niin erityisen loistavat olekkaan.
Koteloksi tulee matala ylöspäin "ampuva". Tilavuutta tulee 100-200 litran välimaastoon, valituista subbareista riippuen. Viritystaajuus jotain 35-40Hz välistä. Musiikkimakuun mahtuu kaikki Arja Havakan ja Cradle Of Filthin välistä, poislukien räppi. Äänenlaatu 50|50 Äänenpaine.

Mietteitä? Ehdotuksia?

Edit :
Niin ja se piti sanoa, että jostain syystä ei DD Audion, Massive Audion ja Ground Zeron (poislukien nuo SQ-mallit) tekeleet nappaa yhtään.

Edit 2 :
Muokkailin vähä vaihtoehtolistaa ja kallistin vaakakuppia äänenlaadun ja äänenpaineen välillä 40/60 -> 50/50.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 674
Jos painetta haet enemmän niin ground zerolta löytyy parempiakin siihen kuin nuo sq mallit mutta jos ei nappaa niin ei nappaa. Itse katsoisin varmaan jonkun 2x12” setin tuolla rahalla. Valinnan varaahan kuitenkin löytyy aina reippaasti tuossa 200-300€/kpl hintaluokassa. Pakko tietenkin mainita esim gladen rs-x 12 ;)
 
Joo se olikin tiedossa ettei nuo Ground Zeron SQ-mallit ihan mitään kovimpia paineentuottajia ole, mutta paljon hyvää kuullut ja lukenut noista niin mielenkiinto heräsi.
Nuo Reckhornit olis myös ihan mielenkiintoisia ja halpoja (35€ kpl) kapistuksia. Ja toisaalta olis mukava koittaa rakennella tollanen setti missä olis heti useampi subbari kun ei itellä oo ollu kuin 2 parhaillaan yhtäaikasesti.

Nyt kun tota omaa listaa kattoo niin eipä siinä oikein painesubbaria ole kuin nuo blackit. Joskus 10? vuotta sitten oli varmaan noita ensimmäisiä blackejä 2 ja niillä tuli kohtuu mukavasti mökää huonoilla koteloillakin.

JBL Stadiumit varmaan jostain nostalgisesta syystä sytyttää kun ensimmäinen subbari oli juurikin 12" JBL. :love2:

Täytyypä tutkia tarkemmin tuota Gladenia vielä ja pyöritellä sitäkin vähän WinISDillä. Ihan pätevän oloinen laite näin äkkiseltään speksejä katsoessa.

Tässä tulee varmaan lähikuukausina vaihdettua emännän auto MK1 Touraniin ja jospa siitäkin vähän päivittäis hifi-osastoa. Tulipa siinä sitten mieleen seuraavanlainen villi ajatus :

Jos jättäisikin tästä autosta subbarin pois peräkopista kun pitää saada lastenvaunua sun muuta romua kuskattua ja laittaisi nuo edellämainitut Reckhornit etuoviin ja esim. Peerlesin laajakaistat lasille. Näille sitten joku halvahko, asiansa ajava nelikanavainen vahvistin.
Miten mahtaa nuo bassot toimia ovessa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
564
Näyttää hieman hankalan muotoisilta nuo Peerlessin laajakaistat. Itsellä on käytössä näitä mm traktorissa.

Halpaa nelikanavavahvistinta kaistanpäästösuotimella saisi täältä. Itse tilasin ja laitoin tänäänä paikalleen. Seuraavaksi täytyy hommata RCA haaroittimia, että saa signaalin myös subbarivahvistimelle, koska tuossa ei saakaan yhtä signaalia käytettyä molempien kanavaparien tulona, vaan jouduin laittamaan vahvistimen line outin suoraan line in 2:seen.
 
Traktori nyt on tietysti traktori eikä niinkään hyvin vertaudu autoon, mutta onko nuo laajakaistat toiminut kuinka? Onko nuo olleet alkuperäisillä paikoillaan vai suunnattuna jotenkin? Vahvistin vaikuttais kyllä sopivalta peliltä jos tohon comboon nyt tulee päädyttyä :tup: Taas nyt kun alkasin muistelemaan niin saattais löytyä jostain autotallin nurkasta 2-kanavainen Pioneer GM-5300T ja 4-kanavainen Macrom M1A.4150. Tuolla Pioneerillähän ei tee tässä projektissa mitään (eikä kyllä juuri muissakaan), mutta jos en väärin muista niin tuossa Macromissa oli jonkunsortin kaistanpäästösuotimet.
 
Ei ole valittamista Tangbandeista. Eguttamaan varmaan hiukan joutuu, kuten autossa yleensäkin. Oman ei-niin-laajan kokemuksen mukaan laajakaistoissa on hiukan omanlaisensa ääni verrattuna vaikka tavalliseen erillissarjaan. Mutta ei ainakaan diskantti kihise. Toinen pari pieniä Tangbandeja minulla on kotiteatterin takakaiuttimina refleksikoteloissa, toimii omiin tarpeisiin hyvin.
 
Liittynyt
06.04.2017
Viestejä
133
Itsellä ei ole laajakaistoista mitään kokemusta niin mielenkiinnosta sellaset vois koittaa laittaa. Ja mikään kultakorva en ole, eli riittää kunhan on jonkunverran vakiokajareita parempi äänentoisto. Taidan päätyä noihin ehdottamiisi tangbandeihin. Vielä kun tietäis mitä noitte ovibassojen kans tekis :dead: Jos vaan ottais ja tilais pari Reckhornia testiin. Jos ovat huonoo ratkasu nii tekee vaikka toisesta tietokoneelle subbarin ja käyttää toista paperipainona, eipä nuo kerta kalliita ole.

Tässä nyt vähä pyörittelin vielä vaihtoehtoja ja suljin nuo 4x Hertz ES200.5 ja 2x Ground Zero Uranium GZUW 12SQX pois kuvioista. GZ 12SQX:ssä jää alataajuudet (30-40Hz) turhan vajaaksi ja Hertzit nyt vaan lakkas miellyttämästä. :rofl2: Gladenia vähän simuloin WinISDillä ja näytti sen verran hyvälle, että otan sen yhdeksi vaihtoehdoksi. Eihän se lopullinen totuus ole sama kuin WinISDin antama käyrä, mutta kyllä siitä vähän osviittaa saa. Tuli pari lisävaihtoehtoakin nii muokkailen tohon listaan.
 
Liittynyt
15.10.2018
Viestejä
98
Itelle tulossa nuo GZUW SQX 3 x 10". Suljettuun koteloon ajattelin. En vielä tiiä yhtää minkä kokosella lähtis testailee, mahd pienellä. Yhelle bassolle alkaen 15L suljettu nuilleha on suositeltu. Jos lähtis liikkelle 55-60L netto kotelolla :hmm: onkohan parempi lähtee et lokeroi joka basson omaan pienempään vaiko tehä samaan tilaan kaikki? Suljetuista ei oo kokemusta ollenkaa ni ei yhtää tiiä miten lähtis toteuttaa mut testiä testiä. Kevveemmälä pääsee rakentelee ku joutuu ulkona tehä. Tekeillä nyt äänenlaatu edellä olevaa settiä itellä. Mikään älytön kultakorvahan tässä ei olla, mutta mielenkiinnosta testataan tällästä:cool:
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 674
Tässä nyt vähä pyörittelin vielä vaihtoehtoja ja suljin nuo 4x Hertz ES200.5 ja 2x Ground Zero Uranium GZUW 12SQX pois kuvioista. GZ 12SQX:ssä jää alataajuudet (30-40Hz) turhan vajaaksi ja Hertzit nyt vaan lakkas miellyttämästä. :rofl2: Gladenia vähän simuloin WinISDillä ja näytti sen verran hyvälle, että otan sen yhdeksi vaihtoehdoksi. Eihän se lopullinen totuus ole sama kuin WinISDin antama käyrä, mutta kyllä siitä vähän osviittaa saa. Tuli pari lisävaihtoehtoakin nii muokkailen tohon listaan.
Mites tämä toinen focali kun olit jo PB mallin listaan laittanut ? Focal EXPERT P30F 12" subwoofer - Hifitalo
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
564
Itsellä ei ole laajakaistoista mitään kokemusta niin mielenkiinnosta sellaset vois koittaa laittaa. Ja mikään kultakorva en ole, eli riittää kunhan on jonkunverran vakiokajareita parempi äänentoisto. Taidan päätyä noihin ehdottamiisi tangbandeihin.
Tangbandit on hyvät, mutta ei ollut tarkoitus haukkua Peerlessejä. Sanoin vain, että muoto on aika hankalan näköinen, miten sopivat kojelaudan reikiin?

Toisaalta en usko, että midbassoissa hirveitä eroja on, enemmän vaikuttaa oven vaimennus, asennuksen tukevuus ja vahvistinteho/jakosuodatus. Eli ei varmaan mene valinta pieleen kun vaan ottaa jonkin kyseiseen käyttöön suunnitellun elementin. Toki niissä erojakin varmasti on, mutta itse ainakin huomannut, että samasta elementistä voi saada aivan eri lailla soivan ihan vaan asentamalla paremmin.
 
Liittynyt
06.04.2017
Viestejä
133
Itelle tulossa nuo GZUW SQX 3 x 10". Suljettuun koteloon ajattelin. En vielä tiiä yhtää minkä kokosella lähtis testailee, mahd pienellä. Yhelle bassolle alkaen 15L suljettu nuilleha on suositeltu. Jos lähtis liikkelle 55-60L netto kotelolla :hmm: onkohan parempi lähtee et lokeroi joka basson omaan pienempään vaiko tehä samaan tilaan kaikki? Suljetuista ei oo kokemusta ollenkaa ni ei yhtää tiiä miten lähtis toteuttaa mut testiä testiä. Kevveemmälä pääsee rakentelee ku joutuu ulkona tehä. Tekeillä nyt äänenlaatu edellä olevaa settiä itellä. Mikään älytön
kultakorvahan tässä ei olla, mutta mielenkiinnosta testataan tällästä:cool:
Voit tehdä "väliseinät", mutta sahaa niihin neljä isoa aukkoa niin, että jää reunat ja ns. tukiristi keskelle.
Tukevoittaa koteloa pirusti.
Mihin autoon nuo on tarkotus laittaa?

Mites tämä toinen focali kun olit jo PB mallin listaan laittanut ? Focal EXPERT P30F 12" subwoofer - Hifitalo
Kyllä minä tuotakin pyörittelin mielessä ja WinISDissä, mutta ei kuitenkaan tuohon listalle asti päätynyt. Syytä en kyllä enää muista kun on tullut varmaan lähemmäs 50 eri subbaria simuloitua. :rofl2:

Tangbandit on hyvät, mutta ei ollut tarkoitus haukkua Peerlessejä. Sanoin vain, että muoto on aika hankalan näköinen, miten sopivat kojelaudan reikiin?

Toisaalta en usko, että midbassoissa hirveitä eroja on, enemmän vaikuttaa oven vaimennus, asennuksen tukevuus ja vahvistinteho/jakosuodatus. Eli ei varmaan mene valinta pieleen kun vaan ottaa jonkin kyseiseen käyttöön suunnitellun elementin. Toki niissä erojakin varmasti on, mutta itse ainakin huomannut, että samasta elementistä voi saada aivan eri lailla soivan ihan vaan asentamalla paremmin.
En minä tuota haukkuna ottanutkaan. :tup:
Enkä ole muuten ennemmin huomannutkaan, että touranissahan on kaiutinpaikat kojelaudassa. :woot:
Sittenhän nuo pyöreät laajakaistat on ehdottomat.
Aiemmin oli vaan mielessä ne jotenkin koteloida/ modifioida tohon lasille.

Nuo Reckhornit ovat enemmänkin subwooferit kuin midbassot niin sillä vaan mietin miten ne soveltuu oviin.
Koittamallahan se selviää? :nb:
Pari neliötä StP Black Goldia ja kaksi vanerista tehtyä korokerengasta on vielä jemmassa niin saa ne hyödynnettyä sitten tuohon projektiin.
 
Liittynyt
15.10.2018
Viestejä
98
Voit tehdä "väliseinät", mutta sahaa niihin neljä isoa aukkoa niin, että jää reunat ja ns. tukiristi keskelle.
Tukevoittaa koteloa pirusti.
Mihin autoon nuo on tarkotus laittaa?
Hatchback corolla. Tarkotin et jokaiselle bassolle ois oma suljettu lokero yhen laatikon sisällä, tullu sellasiakin viritelmiä vastaan, en tosin tiiä mikä hyöty siitä saadaan, varmaan helpompi saada "suositus" litrat per basso, jos useampi basso. Tuo tyyli taas tarvitsisi isomman kotelon kun perintesellä tyylillä kaikille sama isompi tila. Mutta kotelon tukeminen tietysti tehtävä joka tapauksessa, tuo mainitsemasi tyyli varmasti hyvä.
 
Persu S.A. Naali

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.12.2018
Viestejä
295
Jos yhteinen tila ja yks elementti poksahtaa kovaa soittaessa, hajoaa helposti muutkin (pääsevät pohjaamaan, toki riippuu elementistä hajoaako tän takia). Jos kukin omassa osastossaan, ei yhden elementin hajoamisella ole vaikutusta muihin.
 
Itse laittasin kaikki subbarit samaan tilaan ja tekisin nuo edellämainitsemani rei'itetyt väliseinät (Tukevoittaa koteloa paljon enemmän kuin parit rimat sinne tänne koteloon). On silloin jokaista subbaria kohden juuri saman verran tilavuutta verrattuna siihen jos laittaa väliseinät ja sattuukin yksi väliseinä mennä epähuomiossa sentin tai pari väärään kohtaan niin jokasella subbarilla onkin eri tilavuus kotelossa mikä tarkoittaa taas eri viritystaajuutta per subbari jne.

Jos subbari paukahtaa kesken soiton, silloin ollaan jo lähtökohtaisesti tehty jotain väärin. (Väärin säädetty laitteisto, soitetaan säröllä, kytketty väärin tms.)
Oikein säädettynä ja volumet sopivalla tasolla on suljetussa kotelossa subbareita "vaikea" saada rikki.
Tietty saattaa olla maanantaikappaleita joukossa jotka hajoaa omia aikojaan.

Itselle ainoa maanantaikappale sattui noin 10 vuotta sitten ku oli kaksi Focus Acousticsin bläkkiä peräkopissa niin kesken maantieajon volumet kuunteluvoimakkuudella, tipahti bassot kovan hiljaiselle. Siinä sitten ajelin kotiin, nostin laatikon pois takakontista ja ihmettelin, että mikäs sielä noin kolajaa. Noh, toinen elementti irti ja huomasin toisesta blackistä magneetin irronneen. :darra:
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 648
Viestejä
4 197 294
Jäsenet
70 761
Uusin jäsen
aksl

Hinta.fi

Ylös Bottom