Autohifi

0nanias

Make ATK Great Again
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 860
Nyt on katseltu tuota android-soitinten maailmaa parin laitteen verran ja en ole valtavan vakuuttunut, ensimmäinen neotone (dasaita) oli DOA ja toista vaivasivat ihmeelliset bluetooth-ongelmat; tehdasasetuksilla musiikkia BT:n yli kuunnellessa äänenlaatu oli kuin olisi kuunnellut musiikkia lankapuhelimella, kaikki säröytyi puuroksi jopa pienillä äänenvoimakkuuksilla.
Tehdasasetusvalikosta BT moduulia vaihtamalla äänenlaadun sai musiikin osalta hieman paremmaksi mutta sen jälkeen puhelut eivät menneet enää läpi vaan puhelun saapuessa bluetoothin joutui katkaisemaan.

Myös suorituskyky oli aika heikko vaikkakin raudaltaan tuon piti olla ns. tehomalli 8 ytimellä ja 4GB muistilla. Maps tökki usein, osoitteen syöttäminen saattoi jäädyttää koko laitteen joten nopeampaa olikin käyttää puhelimen navigaattoria mikä vie idean koko autonavista.
Sinnittelin kolmisen kuukautta tämän yksilön kanssa, mutta tänään paloi hermo jäätyilyyn joten asensin orkkis navin takaisin autoon ja pakkasin androidin pahvilaatikkoon jolla se reissaa takaisin saksanmaalle. Amazonin aspa lupasi täyden refundin joten taloudellisia menetyksiä ei tullut.
 
Liittynyt
15.09.2020
Viestejä
369

Kuulostaa että laitteessa ovat menneet bluetooth-profiilit sekaisin jollain tapaa. Hands-Free-profiilissa on kahdensuuntainen kanava laitteiden välillä, jolloin kaistaa on vähemmän käytössä, ja äänenlaatu on juurikin lankapuhelintasoa. Jännää että jollain uudella laitteella noin käy. Itselläni oli vanhassa autossa muutaman vuoden vanha Pioneerin soitin jossa BT-yhteydellä puhelin kiinni. Musiikki kulki oikein mukavasti puhelimesta soittimeen, ja puhelun tullessa soitin osasi vaihtaa toiselle profiilille jotta ääni kulki myös soittimesta puhelimelle päin. Muttajoo, eipä tämä mitenkään auta, ja kunhan vain ääneen ajattelin että mikähän siellä on käynyt. Jokin vika soittimessa.
 
Jotain vastaavaa arvuuttelin itsekin ja googlen mukaan en ole yksin ongelmieni kanssa joten parempi vaan hankkiutua eroon tuosta ja jatkaa tuon oem-soittimen kanssa kun sen käyttö on vaan niin paljon jouhevampaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
708
Bluetooth handsfree tuntuu olevan kiina-androidille edelleen hankalin paikka. Itsellä oli Joying jossa kaikki muu kuten nopeus, kosketus, dsp, vahvistin, musiikin äänenlaatu hakkasi alkuperäisen, mutta puheluiden mikitys ontui pahasti. Oma puhe kuului muille vain satunnaisesti ja vastapää valitti ettei aina saa selvää.
 
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
121
Onko tällä hetkellä olemassa jotain killeri 2-din autosoitinta, joka tukee FM-radiota ja RDS:ää, Android Autoa, Bluetoothia, puheluita ja rattipainikkeita? Sonyn erilaisia XAV-AX**** malleja olen katsellut. Nopeaa ja sujuvaa käyttöliittymää arvostan yli kaiken. Budjettini pyörii noin 300 euron nurkissa.

Opel Astra H on auto, ja pitäisi myös päivittää ainakin etuovien kaiuttimet uusiin. Onko näihin antaa suositteluja, mielellään sellaisia joihin ei tarvitse välttämättä subbaria kaveriksi?

Terveisin nimimerkki "totaalisen uusi autohifissä"
Nostellaas tätä, itsellä vastaavaa hakusessa.
 
Liittynyt
30.12.2017
Viestejä
1 162
Hyundai i30cw vm.2009 alkuperäinen soitin mennyt pimeäksi. Saako mitään järkevää kunnolla tuohon tilalle sopivaa 100-200€?
 
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
364
Onko antaa suosituksia laadukkaasta Bluetooth>aux sovittimesta auto käyttöön?
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 191
Viimeisin autostereo asennus 90-luvulla joten olen vähän ruosteessa.

(Kesä)autossa on tehtaan neljäkanavainen vahvisin ja neljä kaiutinta (stereo, ei mikään surround). Soittimessa on neljä kaiutinlähtöä ja yksi pari rca out (linjalähtö). Miten tuo kannattaa kytkeä? Voinko tuosta rca outista haaroittaa suoraan vai laitanko kaiutinlähtöjen väliin jonkun muuntimen?

Yksi vaihtoehto ehkä olisi purkaa tehtaan vahvari välistä?

Vahvarin heräte näytti olevan soittimessa joten sitä ei tarvitse erikseen olla.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
581
Oletko vaihtamassa alkuperäistä soitinta uuteen yleismalliseen? Mikä auto? Yleensä saatavilla johtosarjoja niin ei tarvitse mitään askarrella
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 191
Oletko vaihtamassa alkuperäistä soitinta uuteen yleismalliseen? Mikä auto? Yleensä saatavilla johtosarjoja niin ei tarvitse mitään askarrella
2001 Porsche Boxster S.

Tässä on apikoista päätellen ollut joskus aftermarket soitin (alkuperäinen liitin puuttuu), kytketty ilmeisesti suoraan auton vahvistimeen. Minulle auto tuli ilman soitinta, uitettu Japanista vuosia sitten niin pöllitty varmaan laivalla kuten yleensä on tapana.
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 191
^Radion sain toimimaan ja löytämään kanavat. Antenni vaati adapterin ja (heräte?)virran. Ääntä ei vielä kuulu. RCA:sta yritin haaroittaa linjalähdön auton vahvistimelle. Jos oikein tulkitsin kaaviota siinä on yhteinen maa neljälle kanavalle, mistä otan sen, auton rungosta? Ilmeisesi RCA:n ”maa” ei kelvannut kun mitään ei kuulu.
 
Liittynyt
20.04.2018
Viestejä
417
Onko antaa suosituksia laadukkaasta Bluetooth>aux sovittimesta auto käyttöön?
Tätä on muistaakseni kehuttu, voi asentaa piiloon ja pitäisi toimia automaattinen yhdistäminen kun virrat kytkee päälle, se on yksi mielestäni tärkeimmistä ominaisuuksista autobt-palikoissa.

kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 191
Mikäköhän ison nappipariston näköinen ja kokoinen osa tuossa kaiuttimessa on kiinni?

CDC33F74-FD61-42FF-A456-E32A7C92F307.jpeg
 
0nanias

Make ATK Great Again
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 860
Mikäköhän ison nappipariston näköinen ja kokoinen osa tuossa kaiuttimessa on kiinni?

Ettei olis diskantti joka on jumissa tuossa isomman kaiuttimen magneetissa? Sarjakondensaattori on oem-valmistajien käsitys ylipäästösuotimesta.
 
Persu S.A. Naali

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.12.2018
Viestejä
295
Headunit Reloaded -softa kannattaa kokeilla jos Android Auto -tuki kiinnostaa Android-soittimeen saada. Toimii jopa langattomasti.
 
Liittynyt
19.11.2020
Viestejä
26
Nostellaas hieman lankaa.

Potilaana Audi A4 B8 Avant. Soittimena Audi Concert (vaihtuu Coikan android soittimeen, kunhan se saapuu), ilman vahvistinta ja hieman paremmin pitäisi saada soimaan.

Onko nuo ~150€ maksavat aktiivisubbarit hyviä jos laittaa konttiin vararengaskoteloon, tekeekö sieltä niillä mitään vai viskaako suoraan veslintua semmosella?
Onko tuo BLAM 200RS setti TODELLA hyvä että kannattaa maksaa 230e sellasesta vai laittaako jonkun Rainbowin setin tilalle?

Ovet ja takakontti ois varmaan hyvä vaimentaa, mutta taitaa olla siinä jo hommaa liiaksi itelle.

Kiitos vastauksistanne :)
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 816

Joskus aikoja sitten oli B8 Avant alla, Concertti siinäkin oli soittimena. Hommasin laadukkaat erillisetit eteen ja taakse, ( DLS ja Focal ) niin sointi parani ihan hiton paljon pelkillä kajareiden vaihdolla. Etuovissa on kuitenkin 8" elementit, joista saa ihan hyvin potkua myös alapäähän. Sointi oli oikeasti hyvä. Ei kalpene nykyisen kulkineen B&O settiin ( subbarilla ) olenkaan. En jäänyt tuolloin kaipaaman subbaria, sillä alapään toisto oli riittävän tanakka. Moni yllättyi paljonko pelkällä kajareiden vaihdolla sai aikaan ja vieläpä ilman subbaria. Myös yläpää DLS:ssä oli aivan huippu, kirkas ja selkeä. Alapään toisto oli tuhti ja tanakka.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.11.2020
Viestejä
26
Joskus aikoja sitten oli B8 Avant alla, Concertti siinäkin oli soittimena. Hommasin laadukkaat erillisetit eteen ja taakse, ( DLS ja Focal ) niin sointi parani ihan hiton paljon pelkillä kajareiden vaihdolla. Etuovissa on kuitenkin 8" elementit, joista saa ihan hyvin potkua myös alapäähän. Sointi oli oikeasti hyvä. Ei kalpene nykyisen kulkineen B&O settiin ( subbarilla ) olenkaan. En jäänyt tuolloin kaipaaman subbaria, sillä alapään toisto oli riittävän takakka. Moni yllättyi paljonko pelkällä kajareiden vaihdolla sai aikaan ja vieläpä ilman subbaria. Myös yläpää DLS:ssä oli aivan huippu, kirkas ja selkeä. Alapään toisto oli tuhti ja tanakka.
Okei! Eli toi BLAMin setti vois olla ihan soiva peli siis? Vakionahan tossa taitaa olla nyt 6.5" edessä vaikka se 8" sinne meneekin. Ainakin mitä netistä ynt parina päivänä yrittäny lukee ja ennenkaikkea ymmärtää. Eli jos ei oo vahvaria autossa valmiina niin on 6.5" ja jos Audi sound system tai B&O niin sitten 8". Asennussyvyys tosin taitaa olla tossa "ongelmana"?

Alkuun meinasin ainakin ton etupään nyt vaihtaa, katotaan takakajareita sitten myöhemmässä ajankohdassa :).
 
BLAM:sta ei itselläni mitään hajua millainen setti se on.

Muistaakseni Concertissa oli edessä 8" elementti vakiona, mutta takana 6,5". Voi hyvin olla että muistan väärin. Asennussyvyys 8" elementiellä on se haaste. Ihan kaikki ei käy, mutta eiköhän niitä matalia elementtejäkin edelleenkin ole saatavilla. Muistaakseni vakiokajareista tehtiin asennuskehykset uusille.
 
Liittynyt
21.04.2022
Viestejä
5
Okei! Eli toi BLAMin setti vois olla ihan soiva peli siis? Vakionahan tossa taitaa olla nyt 6.5" edessä vaikka se 8" sinne meneekin. Ainakin mitä netistä ynt parina päivänä yrittäny lukee ja ennenkaikkea ymmärtää. Eli jos ei oo vahvaria autossa valmiina niin on 6.5" ja jos Audi sound system tai B&O niin sitten 8". Asennussyvyys tosin taitaa olla tossa "ongelmana"?

Alkuun meinasin ainakin ton etupään nyt vaihtaa, katotaan takakajareita sitten myöhemmässä ajankohdassa :).
Minulla on tuo BLAMin setti A5 sportbackissa ja kaipaa ainakin omasta mielestäni subbarin rinnalle. Odotin ehkä tältä setiltä enemmän, mutta on silti selkeä parannus alkuperäiskaiuttimiin nähden. Sen verran hyvin on kuitenkin soinut subbarin kanssa, että pari-kolme vuotta on tällä menty, enkä ole ajatellut enää päivitellä hifejä tähän autoon.
 
Liittynyt
11.01.2017
Viestejä
1 487

Kylhän 6.5" ja pienemmät varsinki tarttee subin rinnalle aina, 8" alkaa olee siinä rajalla, riippueen vähä mitä kuuntelee.. midbassojahan nuo ovat.
Omissaki Rainbown 6.5" mideissä mitä on autossa(4kpl) oon leikannu kutakuinki kaikki alle 40hz pois ku vaimenee toisto niin nopeesti 50hz alaspäin, 10" aktiivisubi toki kaverina siinä sitte.
 
Liittynyt
06.04.2017
Viestejä
153
DLS RC 6.2Q, Ground Zero Radioactive GZRC 165.2SQ vai joku muu 6.5" erkkasatsi? Soittimen perässä on Alpinen KTP-445A vahvari.

Paljon tuli selailtua eri vaihtoehtoja ja yleisesti ottaen n.200€ sarjojen toisto alkaa 50 tai 60 Hz kohdilta (mainospuheiden mukaan). Ground Zero väittää menevänsä 35 Hz asti, mutta näinköhän on?

Kokoonpanosta sen verran että uudet kaiuttimet tulee vanhojen 5.25" Focal Ps 130 tilalle eteen. Penkkien alla on Phoenix Gold Z880 10" aktiivisubit ja kontissa on DD-Audion 12".
Oviin on tehty reikä peltiin että mahtuu alkuperäistä isompi kaiutin sisään. Ovet on myös eristetty CTK:n äänieristysmatolla ja nyt ajattelin tukkia myös ne avoimet reiät. Riittäskö jos laittaisi 2 tai 3 kerrosta tuota CTK 1.8? Alumiini olisi tietenkin hyvä mutta luulis tuon matonkin ajavan asian.
 
Liittynyt
20.04.2018
Viestejä
417
Ei kai tuolla erillissarjan alarajataajuudella ole niin suurta merkitystä kun subbari on myös? Ja ei noista tosiaan tiedä mistä ne taajuudet on repäisty, usein näkee ilmoitettavan -3 tai -6dB raja mutta noista sekin tieto puuttuu.
 
No siis lähinnä turha se on soittaa erillissarjalla taajuuksia mitä se ei kykene kunnolla toistamaa, turhaa menee tehoa sinne ja pahimmissa tapauksessa palaa puhekelat.. matalat taajuudet imee enemmän virtaa ku mitä ylemmät.
Jos on mahollista vahvistimesta / soittimesta / DSP:stä ne leikata pois ni oon kyl aina ne leikannu, joskus kun ei o ollu mahollisuutta sitä tehä ni on palanu midejä, varsinki tossa 2000 luvun vaihteessa noita DLS erkkojen midejä palo kutakuinki jokaiselta kuka niitä omisti eikä ollu leikannu alataajuuksia pois sieltä, soi kyl hyvin sen aikaa ku soi.

Samalla ku sen leikkauksen tekee oikein ni vähentää korostumia tietyillä äänialueilla, noitaki nyt toki voi sit korjailla DSP:llä.
 
Liittynyt
21.05.2018
Viestejä
383
Saako volkkariin Kiinan androidsoitinta 4Gb RAMilla alle 250€? Android auto olisi kiva lisä tuohon kutoskoppaseen Golffiin
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 475
Kenellä olisi taitoa tapella metallien kanssa ja halua auttaa PK-seudulla tai sanotaan 100km säteellä? Pitäisi 1990 Mazda MX5:een asentaa 2din soitin, ja mankka oli jos asennettuna mutta ilmeisesti väärin ja vanha väsynyt muovi murtui ja antoi periksi. Tuloksena haljennut keskikonsolin yläosa ja ei mankkaa asennettuna. Pitäisi saada siis jotenkin tuettua tuo mankka ilman että asennuskehikko tulee keskikonsolin aukosta ulos koska ei ole suunniteltu kestämään 2din soittimen kehyksen tuomaa jännitystä. Lisäksi pitäisi saada jonkinlainen peitelevy mankan alle jotta alle jäävä vajaa puolen dinin kokoinen aukko olisi tukittu. Bonarina jos vielä kolvi pysyis kädessä ja osais auttaa johdotusten kanssa koska nykyiset ovat edellisen omistajan jäljiltä sellaista purkkaviritelmää. Mankka toki toimii mutta yhdessä johtovedossa saattaa olla neljä liitosta yms.
 
Liittynyt
10.11.2019
Viestejä
878

Ostin Köyhän Ihmisen Autoon alkuperäistä rehvakkaamman soittimen, kun tarjouksessa osui silmään. Autossa jo on Aliexpress-tyyppinen peruutuskamera, jonka näyttö on kyynärnojan yläkotelossa. Konsepti on 100% toimiva, koska kameraa tarvitaan vain peruutettaessa nuppia vetopäähän. Heräsi kuitenkin ajatus, että saako tuon kiinan peruutuskameran liitettyä uuteen soittimeen? Kamerasta tulee keltainen rca-liitin. Saan vasta parin viikon päästä soittimen käsiini. Asennusohjeen perustella laitteessa olisi rca-liitin kameralle. Asennusohjeesta ei selvinnyt, onko soittimessa ISO-liittimet. Olen viimeksi pelannut autosoittimien kanssa 20v sitten ja silloin soittimiin hankittiin merkkikohtainen adapteri, jonka toinen pää sopi auton liittimeen ja toinen soittimen ISO-liittimeen. Jos sama konsepti on edelleen käytössä, kuvittelen soittimen vaihdon olevan plug and play ilman peruutuskameraviritystä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.04.2017
Viestejä
1 307
Onko jollain kokemuksia kolmos-koppaisen Focuksen soittimen päivittelystä? Vakio perus soitin USB:n kanssa on yhtä helvettiä ainakin iPhonen kanssa. Spotify ei toimi ja Apple Music joten kuten. Välillä kappaleita ei voi valita listasta vaan kaikki pitää soittaa siinä järjestyksessä kun ne levyllä tai soittolistassa on. Ja välillä koko lista ei edes soi vaan jossain välissä lähtee alusta.

Mitä vaihtoehtoja tuohon olisi? Koko koelauta 2-Din adapteri ja joku perussoitin adapterijohtoineen on aika kallis enkä ole varma onko sellaista tuon yksinkertaisimman "näytön" kanssa toimivana.

Toive olisi vain että saisi kännykästä musiikin soimaan autossa ilman ongelmia.
 
Liittynyt
24.11.2019
Viestejä
37
Onko kellään kokemusta audin b9 etukajarien päivityksestä Blam live l200p sarjalla? Huonosti löysin käyttäjien kommentteja, myyjät tietty hehkuttaa että on parasta mitä maa päällään kantaa. Autossa hinnat alkaen popit ja kuskin oven elementti särkee, joten parempi eiköhän niihin parannusta tulis.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
339

Onpa hyvinkin kokemusta juuri tuosta setistä. B9:n karvalakkiaudioista alkoi toinen kajari säriseen ja vaihdoin kesällä Blamit. Vuorasin samalla pellit ja pahvit niin ihan suoraa vertailua ei ole. Lopputulos ei ollut kaksinen, soihan nuo Blamit alas ja kovaa, mutta ilman mitään hallintaa äänimaailma oli ihan kaoottinen. Löysin sitten Matchin DSP-vahvistimen käytettynä ja sillä saikin homman jiiriin mittamikrofonin kanssa. Vielä pitäis lisää mittailla ja vähän säätää että sais hyväksi, mutta nopealla säädölläkin sai ihan kelvoksi.

TLDR; en suosittele ilman DSP:tä ja DSP:n kanssa suosittelen.
 
Kiitos vastauksesta, taitaa tämä projekti sitten vielä suunnitteluasteelle. Toisaalta voihan sitä päivittää ensin kaiuttimet sekä vaimennukset ja myöhemmin hankkia vahvari jos kokee siihen tarvetta. Harmittaa ku ei poppiasennuksista oo kokemusta ja ajatuksissa oli helppo plug&play sarjan asennus. Tarviiko tollasen vahvarin asennuksessa alkaa pilkkoon johtoja vai onko sekin ihan plug&play?

Edit. Dsp audi näköjää ois Audiin ihan suoraan tarkotettuja. Taas kävi perinteiset, miettii et 500e pärjää mut lopunviimein tarvis tonnin.
 
Viimeksi muokattu:

0nanias

Make ATK Great Again
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 860
Tuossa Focalissa ei ole DSP:tä eli mm. parametrinen eq ja aikaviivesäädöt jäävät puuttumaan. Parempi vaihtoehto olisi esim. BLAM RA 704 DSP PRO tai joku muu vastaava kuten vaikka audison prima ap4.9bit joka minulta löytyy. Audison vaatii säätämiseen windows-läppärin ja usb-kaapelin eli on siinä mielessä ehkä jo hieman vanhanaikainen, blam säätyy android/ios apilla bluetoothin yli.
Yhteensopivuuden varmistaminen on toki oma työnsä, en jaksa uskoa että kaikki quadlock-mallit sopisivat kaikkiin vaggeihin.
Oma setti oli laitteiltaan vajaan tonnin luokkaa, erillissarja etupäähän (200e), dsp-vahvistin+johtosarja (400e) ja lisäksi pieni aktiivisub (300e) kartturin penkin alle.
Ja kaikkia hankintojahan ei ole pakko tehdä kerralla jos hinta hirvittää.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
165
Onko jollain kokemuksia kolmos-koppaisen Focuksen soittimen päivittelystä? Vakio perus soitin USB:n kanssa on yhtä helvettiä ainakin iPhonen kanssa. Spotify ei toimi ja Apple Music joten kuten. Välillä kappaleita ei voi valita listasta vaan kaikki pitää soittaa siinä järjestyksessä kun ne levyllä tai soittolistassa on. Ja välillä koko lista ei edes soi vaan jossain välissä lähtee alusta.

Mitä vaihtoehtoja tuohon olisi? Koko koelauta 2-Din adapteri ja joku perussoitin adapterijohtoineen on aika kallis enkä ole varma onko sellaista tuon yksinkertaisimman "näytön" kanssa toimivana.

Toive olisi vain että saisi kännykästä musiikin soimaan autossa ilman ongelmia.
Minkä vuosi mallin Focus?
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
165
Riippuu myös vähän siitä millaisen muutoksen haluaa. esim. Ford Focus 2011-2015 2-DIN asennussarja
tuolla ja 2din soittimella saisi kaiken toimimaan suht helposti. Rattinappien yms ilmastointi hommien kanssa saattaa välillä olla säätöä.
Jos tarvii ratti säädöt niin silloin menisin tuolla tai alkuperäisen vaihdolla bluetooth malliin.
Jos ei niin sitten auxin ohittamalla saisi bluetoothin toimimaan.
ps. itella vielä tuo Pioneer GM-D1004 4-kanavainen vahvistin - Autostudio.fi boostaamassa vakiomankkaa.
 
Liittynyt
08.12.2016
Viestejä
144
Kyselin aikaisemmin toisessa ketjussa, että miten saisi rikkinäisille aktiivikaiuttimille (vahvistin) vähän lisää elinvuosia.

Mitä jos ostaisi auto CD-soittimen ja käyttäisi sitä 12v muuntajalla?

Niissä olisi tarpeeksi lähtöjä ja tehoa (4x40W), yksinkertainen mediasoitin (USB/wav) sekä edullisuus (100-200 euroa).

Mitenköhän äänenlaatu, muuntajavaatimus (12V/?A), kanavakohtainen taajuuskorjain (DSP/crossover vai konkilla/keloilla), ei CD-mallit, Bluetooth, kaukosäädin?

Autosoitin perusteet on kyllä hallussa, mutta "skeneä" ei ole tullut seurattua vähään aikaan.
Kyseessä DIY-projekti, johon taidot pitäisi riittää eli ei ihan itsestäänselvyyksiä tarvitse kertoa :)
 
Ovatko koti vai autokäyttöön tehdyt aktiivit? Pointtina että kotikäyttöön tarkoitetut eivät kauhean pitkään kestä autossa ja painotettu aivan eri ominaisuuksia äänenlaadussa kuin autokajareissa ja toisinpäin.
 
Sisätiloihin tarkoitetut aktiivit.
Siis autosoitinta ja kajareita käytettäisiin "olohuoneessa".
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 475
Sisätiloihin tarkoitetut aktiivit.
Siis autosoitinta ja kajareita käytettäisiin "olohuoneessa".
Hmmm... voi onnistua todella nätisti tai olla todella paskaa. Ei ole tiedossa mitä kaikkea tuo aktiivien oma vahvistin tekee (korjaako taajuuksia, muuttaako sitä ja tätä jne.), onko mitään erikoisia kytkentöjä, onko sitä ja tätä. Jos eivät ihan lippulaivat ole niin jättäisin itse tekemättä ja ostaisin suosiolla uudet jos nyt ei suoraan löytyisi kaikkia tarvikkeita jo "hyllystä" tai haluat tehdä tekemisen ilostoa. Noista pienistä paloista tulee meinaan yllättävän nopeasti yllätävän kallista, kokeiltu on.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 122
Tarkotus päivittää auton soitin edes pari vuotta modernimmaksi, nyt ~20v vanha minin vakiomankka. Ostin 1din adapterilevyn, eli jäljelle jää nyt ainakin oikeanlaisen soittimen ostaminen. Onko joku Pioneer MVH-S320BT 1-DIN autosoitin - Autostudio.fi ok, jos spekseinä on yhteensopivuus androidin kanssa, BT yhteys, Spotify - eli että voi soittaa langattomasti musiikkia puhelimesta. Vai onko joku toinen malli parempi?

Jatkokysymyksenä, parantaako uudempi stereo äänenlaatua yhtään, nythhän kokemus on fm-radiosta tuuhealla äänenlaadulla, toki tuolla vakiolla voi cd-levyjä soittaa :smoke: Miten iso työmaa mahdollisesti lisätä setuppiin joku pieni subbari tms, ei mitään käryä näistä autojen hifihommista. Mutta niin että musiikki ei nyt kuullosta ihan paskalta.
 
En ota soittimen valintaan kantaa. Äänenlaatua kannattaa lähteä parantamaan ovien vaimennuksella, kaiuttimien vaihdolla. Subbarin voi lisätä jos siltä tuntuu, se vaatii virtakaapeloinnit ja signaalin jostakin esim takakaiuttimilta.
 
Ja tuollainen soitin ei varsinaisesti vaikuta tai rajoita mahdollisia kaiuttimien vaihtamisia tai subbarin hankintaa, jos pysytään järkevissä mitoissa?
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 475
Ja tuollainen soitin ei varsinaisesti vaikuta tai rajoita mahdollisia kaiuttimien vaihtamisia tai subbarin hankintaa, jos pysytään järkevissä mitoissa?
Lähdetään siitä että toimiva perus päivitys on merkki ja mallikohtaiset kajarit oviin ja semi ok mankka mallikohtaisella muutossarjalla. Jos on taitoa/halua lisätään oviin ns. "oikeat" kajarit, vaimennukset, vahvistin kajareille ja joku aktiivisubbari (vahvistin ja subi samassa yhdessä paketissa) konttiin (ei näitä lättyjä penkin alle meneviä "subbareita" joilla ei tee yhtään mitään) tai jos villiksi intoutuu niin custom kotelolla oleva subbari erillisellä vahvistimella. Noilla ollaan jo oikein pätevässä hyvin toimivassa setupissa jota voi myöhemmin päivittää lisää jos hinkua löytyy.

Mankkaa valitessa kannattaa huomioida ettei äänenlaatu välttämättä parane mankan mukaan älyttömästi mutta isoimmat erot tulevat DSP:stä ja liitännöistä vahvareille ja muille säädöille sekä käyttöliittymissä. Käy oikeasti leikkimässä niillä. Muistan kuinka Alpine oli aikanaan the shit äänenlaadultaan mutta käytettävyys oli ihan hv vs Pioneer. Sama pätee yhä eri merkkien välillä. Nyt esim itse päädyin Alpineen koska Pioneer oli tökkivä vs Alpine. 1din soittimissa ei välttämättä niin älyttömästi eroa mutta 2din näytöllisissä tuo hitaus ja huono UI voivat tehdä hyvillä ominaisuuksilla varustetusta mankasta kasan paskaa, oikeassa elämässä. Itse päädyin Alpineen 2din soittimissa mutta 1din soittimissa JVC on ollut jo kolmatta kertaa itsellä hyvä kompromissi laajennettavuudessa, äänenlaadussa, ominaisuuksissa ja käytettävyydessä kuitenkaan rikkomatta pankkia.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 576
Ja tuollainen soitin ei varsinaisesti vaikuta tai rajoita mahdollisia kaiuttimien vaihtamisia tai subbarin hankintaa, jos pysytään järkevissä mitoissa?
Sijoittamalla kymppejä enemmän saisit soittimen, jossa DSP valmiina. Muuta merkitystä ei sinänsä ole, hyvin nuo toimii puhelinten kanssa ja liitokset riittää päivityksille.

Tehdaskaiuttimet on yleensä aivan ruppasia, ne vaihtamalla saa suurimman muutoksen äänenlaatuun. Vaikutusta voi tehostaa erillisellä vahvistimella ja niitäkin saa DSP:llä, joten soittimen DSP ei ole välttämättömyys jos syntyy himo vieläkin parempaan äänentoistoon.
 
Onko heittää jotain esimerkkiä soittimesta, jota voisit suositella, jossa olisi tuo DSP? PAri 300e~ soitinta katsoin, eikä missään ollut "DSP"tä. Google taas antaa "car stereo DSP" haulla jotain erillisiä purkkeja. Ei tosiaan tarvitse olla kallis, ja voi olla että menen noita räpläämään johonkin livenä.
 
Näitä on kolme valmistajaa, joissa ei mene pieleen: Pioneer, Alpine ja Kenwood. Kaikilta löytyy 1-din dsp-soitin alta 200€. Mutta ei hätää, linkkaamassi soittimessa on dsp aikaviivesäätöineen tarkemmin katsottuna. Kylläpä on halpaa nykyään..

Katoppa vaikka Powerset ja Fanatic Audion sivuja, jos haluat perehtyä enemmän.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
776
Miten kiinnittää vahvistimet selkänojaan niin ettei runko saa kiinnityksen kautta maita? Käynnissä häiriöiden poisto.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 553
Viestejä
4 166 073
Jäsenet
70 422
Uusin jäsen
Minibee

Hinta.fi

Ylös Bottom