Asunnon ostaminen ja asuntolaina

Mahdolliseen asunnonvaihtoon pyydetty ja nyt saatu omalta pankilta (S-Pankki) ja lisäksi Nordealta ja Danskelta tarjoukset. Kiikarissa -75 omakotitalo pääkaupunkiseudulla, hp hieman reilu 300 k, oma tontti (noin 1200 m²).

Oma pankki ei lähtenyt rahoittamaan, koska tarvitsemme vakuusvajeeseen pankilta otettavan lisävakuuden. Käsirahaa nykyisen myynnistä ja säästöistä saamme 10 % kasaan.

Nordea tarjosi 28 vuoden lainan 0,5 % marginaalilla, 700 e toimitusmaksulla ja ilman lisävakuutta. Ottaisivat siis vakuusvajeen tässä omalle kontolleen. Nordean pankkipalvelut ilmaiset.

Danske (vaimolla Akavan jäsenyys) tarjosi 30 vuoden laina-aikaa joko 0,45 tai 0,49 % marginaalilla riippuen ottaako heidän lainaturvansa mukaan lainaan. Heillä tarvitaan vakuuden osalta maksullinen vakuus noin 4000 e tuolle meille vaaditulle osuudelle. Mutta Danskella riittäisi 5 % omarahoitus eli nykyisen myynnistä jäisi käsirahaa vielä tuon vakuuden maksamisenkin jälkeen melko reilusti käyttöön ja sillä saisi katettua mm. varainsiirtoveron. Danskella pankkipalvelut maksaisivat meille noin 12-13 e /kk.

Kummallakin pankilla 3 kk Euribor (tai myös 6 tai 12) onnistuu.

Käytännössä lainojen erät noissa Nordean 28 v ja Dansken 30 v lainoissa olisivat hyvin lähelle samat, koska Danskella lainasumma olisi sen noin 10 000 e suurempi. Pienemmän käsirahavaatimuksen osalta olemme hyvin todennäköisesti päätymässä Danskeen, jos tässä nyt päästään asioissa etenemään (ehdollinen tarjous hyväksytty, oman myynti tarpeen). Lainaturva jäänee pois ja pidämme nykyisen Ifin kautta olevan pariturvan voimassa, lainaturvan vuosikustannus olisi noin 900 e ja tuolla nykyisellä henkivakuutuksella alle 300 e. Eivät toki ole ehdoiltaan samat, mutta samaa tarkoitusta varten pääosin kuitenkin (kuolema).

Täytyy toki vielä pyytää myös Osuuspankilta tarjous tähän, jos asiat nyt etenevät.

Nelihenkinen perhe, vanhempien nettotulot noin 6300 e/kk.
En tiennytkään että on vielä kuukausimaksullisia pankkipalveluita jos asuntolaina on samasta pankista. Vuodessa 156e palvelumaksua. 30v aikana sitten 4680e
 
Danskelta en itsekään saanut luottokorttia ilmaiseksi, siitä olisi jäänyt 1,9% luottorajasta vuosimaksua. Otin vaan ilmaisen pankkikortin, koska muualta saa ilmaisiakin luottokortteja.

E. muita kuluja siis ei tarvitse maksaa palveluista.
 
Aika kova marginaali Danskelta kahden hakijan lainaan ja nettotulotkin ihan hyvät. Toivottavasti saatte OP:lta vähän kiritystä.
 
En tiennytkään että on vielä kuukausimaksullisia pankkipalveluita jos asuntolaina on samasta pankista. Vuodessa 156e palvelumaksua. 30v aikana sitten 4680e
Tämä oli itselläkin oletus ja yllätys oli allekirjoituspäivänä kun tuli puheeksi että teillähän nuo varmasti ilmaista kun vekseliä tähän malliin. Noh, ei ollut. Taitaa olla 8€/kk. Tämä säästöpankilla. (ei siis omasp) Mutta lainaprosessi aivan 5/5 tuolla. Pääsee ihmiselle juttelemaan. Nordean kaveri ei edes kameraa laittanut etäpalaveriin päälle.
 
Täytyy vielä yrittää venkslata tuota marginaalia vähän alaspäin ensin nordeallakin ja tämän jälkeen pyytää danskea tarkastamaan omaansa jos tuolta saisi kiristettyä. Ei tuo nyt nähdäkseni mitenkään älyttömän korkea ole nytkään, mutta kyllä tuossa muutama kymmenys voisi kiristysvaraa olla. Nykyisessä lainassa 0,38 S-Pankissa, mutta lainakin pienempi ja vakuuksien ym osalta riskittömämpi pankille.

Onko joku nyt tässä lähiaikoina saanut siis Danskeltakin pankkipalvelut ilmaiseksi? Tuotakin toki täytyy kysyä jos mahdollista olisi.

Edit. Tuossa laittamassani pankkipalvelun hinnassa siis myös Gold-tason luottokortit mukana (normihinta 3,2 e/kk ja Akavalaisille 2,4 e/kk, jos siis perus 2000 e luottoraja, muuten hinta tuo 1,9 % luottorajasta). Pelkät pankkipalvelut taisivat olla korkeimmalla palvelutasolla (joka nähdäkseni ainut järkevä, koska muuten esim tilien määrää rajoitettu) normihintaan 4,5 e/kk ja Akavan jäsenille puoleen hintaan.
 
Viimeksi muokattu:

Asuntovelallisena 4e/kk maksaa Visa Gold mulle Säästöpankissa. Normihinta olis ollu 8e/kk. En enää muista olisko normi Visa ollu velalliselle ilmanen. Normi verkkopankkupalvelut on ilmaisia.

Siitä samaa mieltä että lainaprosessi tosi sujuva ja saa suoran sähköposti&puhelin yhteyden omaan pankkineitiin ilman välikäsiä tai sovelluksia.
 
Dansken korttihinnoittelu ohjasi siihen että meillä on palkkatilit ja laina danskessa, mutta luottokortit ja yhteinen tili S-pankissa. Vähän niin kuin heittivät ulos käteisasioiden kohdalla, mutta samapa tuo kun ainoa miinus on että että on ylimääräinen kortti lompakossa. Prismassa käyvänä etuja onkin sitten jopa enemmän kuin mitä Dansken kortti maksaisi.
 
Olin ehkä itse tottunut tuohon kuluttomuuteen Nordealla kun siinä ollut jo vuosia asuntolainan kanssa ja luulin että on kaikkialla standardi. Vähän tuollainen pankkien turha ylimääräinen kulu taas kuten nuo "700e toimitusmaksutkin" eli napin painaminen maksaa tuon verran. Pitäähän sitä voittoa tehdä.

Nordean aspasta olenkin laittanut kivenkatkuista palautetta tänne aikaisemmin. Kaikki prosessit lainojen suhteen hoidettiin jollain helvetin chat viesteillä. Toki soittivat (ilmoittamatta) ja kysyivät lisätietoja. Virkailijalta ei tullut edes etunimeä enempää yhteystieoa ja välittäjäkin ihmetteli kun meillä ei ollut virkailijaa. Ketään et saa kiinni ja viesteihin vastaaminen vie 3 pankkipäivää. Meinattiin jopa menettää yksi kohde tuon hitauden takia. Jos danskessa vielä toimii oikea ihminen johon saa kontaktin niin iso plussa tuolle.
 
Täytyy vielä yrittää venkslata tuota marginaalia vähän alaspäin ensin nordeallakin ja tämän jälkeen pyytää danskea tarkastamaan omaansa jos tuolta saisi kiristettyä. Ei tuo nyt nähdäkseni mitenkään älyttömän korkea ole nytkään, mutta kyllä tuossa muutama kymmenys voisi kiristysvaraa olla. Nykyisessä lainassa 0,38 S-Pankissa, mutta lainakin pienempi ja vakuuksien ym osalta riskittömämpi pankille.

Onko joku nyt tässä lähiaikoina saanut siis Danskeltakin pankkipalvelut ilmaiseksi? Tuotakin toki täytyy kysyä jos mahdollista olisi.

Edit. Tuossa laittamassani pankkipalvelun hinnassa siis myös Gold-tason luottokortit mukana (normihinta 3,2 e/kk ja Akavalaisille 2,4 e/kk, jos siis perus 2000 e luottoraja, muuten hinta tuo 1,9 % luottorajasta). Pelkät pankkipalvelut taisivat olla korkeimmalla palvelutasolla (joka nähdäkseni ainut järkevä, koska muuten esim tilien määrää rajoitettu) normihintaan 4,5 e/kk ja Akavan jäsenille puoleen hintaan.

Paketteja kun vertailee niin kannattaa huomata, että Akava-etunahan saa Platinumissa sekä itse päivittäispaketin hinnasta että kortin vuosimaksusta puolet pois. Goldissa siitä paketista ei saa kuin 25% alennusta. Platinum-paketti siis saattaa jäädä kk-maksultaan alhaisemmaksi kuin Gold, näin ainakin meillä on kun asiointi on sen yli 150k€ ja pakettien hinnat on Platinum 4,50 eur -50% vs Gold 3,50 eur -25%.

Kortin vuosimaksu riippuu myös luottorajasta, koska se on 1,9% luottorajasta (maks. 150 eur) vuodessa. Joillain vanhoilla asiakkailla voi olla eri pakettihinnat joihin kuuluu kortti mukaan, hinnat muuttuivat 1.9.2019 nykyisiksi.

Itsekin noista kyselin aikanaan mutta ei ainakaan meidän tuloilla saanut paketeista enempää alennusta.

Saat 50 % alennuksen Danske Platinum Plus -päivittäispalvelupaketin kuukausimaksuista ja Mastercard Platinum ja Gold -luottokortin vuosimaksusta. Saat 25 % alennuksen Danske Gold -päivittäispalvelupaketin kuukausimaksuista.
 
Säästöpankilla, eikä OP:aan ainakaan ennen ollut mitään luottorajasta riippuvaa vuosimaksua. Itsellä taitaa olla 5ke.
2-korttina on vuosimaksuiltaan ilmainen Norwegianin kortti, oliskohan 7ke luottorajalla. Ei ole ollut tarvetta käyttää (toimii varakorttina, jos syystä tai toisesta ei pääkortti toimi). Joskus luulin sen olevan kallis käyttää, jos ei maksa heti pois, mutta ei todellinen vuosikorko ollut kuin joitakin kymmenyksiä Säästöpankin Visaa kovempi, eli ei käytännön merkitystä ainakaan minun käytöllä.
 
Dansken korttihinnoittelu ohjasi siihen että meillä on palkkatilit ja laina danskessa, mutta luottokortit ja yhteinen tili S-pankissa. Vähän niin kuin heittivät ulos käteisasioiden kohdalla, mutta samapa tuo kun ainoa miinus on että että on ylimääräinen kortti lompakossa. Prismassa käyvänä etuja onkin sitten jopa enemmän kuin mitä Dansken kortti maksaisi.
Itse en saanut luottokorttia s-pankista xD. Halusin visan, koska nordealla lainan kylkeen sai maksuttoman kulta masterin. Noh, otin sit lentokentältä mukaan norskin visan. Jäi täysin auki miksi s-pankki ei mulle luottokorttia myöntänyt kun mulla on kuitenkin 2kpl yli 10k€ rajoilla olevia kortteja myönnettynä muualta.

On kyllä aika käsittämätöntä näin niinkun yleisellä tasolla jos pankki alkaa perimään pankkipalveluista maksuja asuntovelallisilta. Jäisi jo ihan vitutuksen takia tollanen pankki pois laskuista.
 
On kyllä aika käsittämätöntä näin niinkun yleisellä tasolla jos pankki alkaa perimään pankkipalveluista maksuja asuntovelallisilta. Jäisi jo ihan vitutuksen takia tollanen pankki pois laskuista.
Eihän noista kivaa ole maksaa, mutta omalla kohdalla asuntolainan ne anto 0,6 %-yksikköä alhaisemmalla marginaalilla kuin Nordea niin totesin että maksan mieluummin pari euroa kuussa pankkipalveluista kuin sata+ euroa lainan korkoja..
 
Joo, järkevintä se on laskea kustanukset. Omissa lainatarjouksissa sattui paras marginaali tulemaan nordealta, joskin kaikki tarjoukset olivat tyyliin 0,05% yksikön sisällä toisistaan marginaalien sisällä eli kokonaislainasummalle olisi lyhennyksinä kertynyt vuodessa joku max 200€ heitto, tollasen takia en välttämättä olis kyllä pankkipalveluita muualle siirtänyt vaikka halvempi tarjous olisikin tullut kilpailijalta, kun nordeassa mulla oli jo arvo-osuustili yms hommat muutenkin.
 
Julkisuudesta tutun Homeäidin asunto on jälleen kerran myynnissä. Hintaan on lyöty härskisti 200k lisää, ja taloyhtiön täysin hallinnasta karannut homeongelma on peitelty ovelasti remonttitaitoisen unelmakohteeksi. Kaiken huipennuksena asunto on revitty puolittain auki, ja ostan tulee varautua myös vähintään 60k lisäkuluihin, ja kiinteiden kalusteiden uusimiseen omaan piikkiin, jos ei ole valmis asentamaan purkukalusteita takaisin. Pakko ihmetellä, kuka on valmis ottamaan riskin ja vielä tuollaiseen hintaan?
Rantapolku 2 B, Haukilahti, Espoo

Tapaus Homeäiti, jos ei ole ennestään tuttu.
Homeäidin päiväkirja on tarinallinen tietokirja perheeni homekotipainajaisesta
Homeäidin päiväkirja ei sovi herkkänahkaisille
Hyvältä kuulostaa.

Tulevat remontit

2023 - 2026 Sisäilmatekniset korjaukset huoneistot 1 ,2,3,4,6,7,8,10,12,14,15
 
Ei ole tuollaiset maksulliset luottokortit tätä päivää. Miksi maksaa luottokortista esim. tuota 1,9% vuosimaksua kun ilmaiseksi saa kortteja, joilla saat itse ostoksistasi takaisin 0,5-2% cashbackia? (Bank Norwegian, Morrow Bank jne).

Samanlaisia rahastustuotteita kuin lähes kaikki pankkien myymät rahastot.

Edit: Toki näissä korteissa voi olla hieman korkeampi korko jos ei maksa luottoja pois ilmaisen maksuajan (45pv) puitteissa, mutta oletan että henkilö joka älyää kilpailuttaa asuntolainansa marginaalia ei myöskään annan luottokorttivelan törkeiden korkojen juosta.
 
Jos on oman pankin luottokortti, kannattaa muutenkin laittaa se automaattinen takaisinmaksu 100%:lle niin voi olla varma että ikinä ei tartte korkoa maksaa vaan oikea veloitus menee automaattisesti esim palkkatililtä. Oletuksena Nordealla taisi tämä olla 30% asetuksella tai jtn.

Vaikka asuntolaina on maksettu aikoja sitten pois, onneksi Nordea antaa "kultajäsenyyden" jatkua, eli ilmaiset luottokortit yms muut pankkipalvelut.
Mutta jos ei ole asuntolainaa, niin on vaikeampi saada ilmaisia pankkipalveluja, silloin saattaa joutua hajauttamaan, esim kortin ottaa Revolutilta yms ylämmästä viestistä mainituilta. Pelkät internet pankkipalvelut taitaa yleisestiottaen kuitenkin ilmaiseksi saada suomen pankeilta.
 
Onko tuohon Nordean etujen jatkumiseen joku virallinenkin kanta? Sattumoisin en ole kokenut tarpeelliseksi tiedustella asiaa Nordealta :whistling: Sinällään sama, alkavat sitten veloittaa jos veloittavat.
 
Tämä olikin hyvä vinkki Nordeaan. En ole jotenkin älynnyt että saa muutettua.
Bank Norwegianissa tuon olen saanut 100% ja välillä Nordealla puhissut kum pitää summaa muuttaa. Korkoja ei tietenkään maksella. Hyvä näin.
 
Etujen jatkumiseen riittää myös varallisuus, ei sitä asuntolainaa ole pakko olla :) Sitä en tiedä miten usein noita kriteereiden täyttymisiä tarkistelevat, jos kerran on jonkun asiakastason saanut. Oma "pelkkä" asuntolaina-asiakkuus vaihtui lainan lyhentämisen viime metreillä Premimum asiakkuuteen, mille peruspalvelut ovat myös ilmaisia.
 
Jotenkin tuntuis hölmöltä siirtää sijoituksia Nordeaan sen takia, että sais kk-maksut premiumina pois :rofl: Noh, täytyypi seurata ja muistaa raportoida milloin jotain tapahtuu jos tapahtuu. Ei ole ainakaan mitenkään välitön lainan päättymisen yhteydessä. En nyt muista kauanko lainan maksusta on, mutta tyypilliset ”kalenterivuosi” yms. aikarajat ei ainakaan laukaisseet muutosta.
 
Tämä olikin hyvä vinkki Nordeaan. En ole jotenkin älynnyt että saa muutettua.
Bank Norwegianissa tuon olen saanut 100% ja välillä Nordealla puhissut kum pitää summaa muuttaa. Korkoja ei tietenkään maksella. Hyvä näin.
Mulla on nordealla vaan se luottokorttilasku suoravelotuksella ollut vuosia niin homma hoitunut noin.
 
Jotenkin tuntuis hölmöltä siirtää sijoituksia Nordeaan sen takia, että sais kk-maksut premiumina pois :rofl: Noh, täytyypi seurata ja muistaa raportoida milloin jotain tapahtuu jos tapahtuu. Ei ole ainakaan mitenkään välitön lainan päättymisen yhteydessä. En nyt muista kauanko lainan maksusta on, mutta tyypilliset ”kalenterivuosi” yms. aikarajat ei ainakaan laukaisseet muutosta.
Joo, sijoitusten siirtely pelkästään tuon takia ei ehkä maksa vaivaa ;) Itse aloittelin aikoinaan sijoittamisen Nordean kautta, niin sinne kertyi ajan myötä sijoituksia asuntolainan rinnalle plus siirsin Nordnetistä sijoitukset pikkuhiljaa myös Nordeaan siinä vaiheessa, kun Nordeassa oli 1% kulukatto kaikille kaupoille. Noh, jos nyt tulee vielä kämppää vaihdettua, niin ainakin voi vapaasti ottaa asuntolainan vaikka muualta ja silti Nordean edut säilyy :D
 
Onko ne ottanut sen 1% katon pois? Lainan yhteydessä avasivat kyllä mulle myös osakepuolen, mutta en ole mitään ostanut.
 
Onko ne ottanut sen 1% katon pois? Lainan yhteydessä avasivat kyllä mulle myös osakepuolen, mutta en ole mitään ostanut.
Menee ehkä enemmän tuonne sijoittamisen threadiin, mutta tuo 1% katto tosiaan muuttui 1.10.2021 rajoitetummaksi:

"** Pohjoismaisten pörssien (Helsinki, Tukholma, Oslo, Kööpenhamina) sekä ETF:ien (Exchange Traded Fund) palkkioissa on yhden prosentin hintakatto. Alle 800 euron kaupoista pohjoismaisten pörssien ulkopuolisilla markkinapaikoilla 1 %:n enimmäispalkkio (ns. hintakatto) poistui 1.10.2021 alkaen."

ETF:iä pystyy edelleen siis ostamaan esim. Frankfurtista kuukausisäästömielessä tuolla katolla, mutta osakkeiden osalta enää nuo pohjoismaiset pörssit.
 
Onko tuohon Nordean etujen jatkumiseen joku virallinenkin kanta? Sattumoisin en ole kokenut tarpeelliseksi tiedustella asiaa Nordealta :whistling: Sinällään sama, alkavat sitten veloittaa jos veloittavat.

Kun olin oman pankkilainan maksamassa kokonaan pois joskus 3v sitten niin kysyin että jääkö kaikki edut niin sanoivat että tietenkin. Eli tuosta voisi olettaa että on normaali käytäntö. Ja ei, minulla ei ole mitään osakesäästökä yms Nordeassa. Ainoastaan palkkatili, mutta jos antaisin työnantajalle toisen pankin tilinumeron, olen 100% varma että Nordea ei silti ottaisi mitään pois.
 
Oma "pelkkä" asuntolaina-asiakkuus vaihtui lainan lyhentämisen viime metreillä Premimum asiakkuuteen, mille peruspalvelut ovat myös ilmaisia.
Mulla se vaihtui sen takia, että halusin lainaan lyhemmän koron. Sanoivat, että maksaa rahaa, muttei premium asiakkaille. Sitten laitettiin premium täppä päälle.
 
Dansken korttihinnoittelu ohjasi siihen että meillä on palkkatilit ja laina danskessa, mutta luottokortit ja yhteinen tili S-pankissa. Vähän niin kuin heittivät ulos käteisasioiden kohdalla, mutta samapa tuo kun ainoa miinus on että että on ylimääräinen kortti lompakossa. Prismassa käyvänä etuja onkin sitten jopa enemmän kuin mitä Dansken kortti maksaisi.
Luulen, että meillä tulee menemään samalla tavalla, jos nyt pääsemme asuntoa vaihtamaan ja uuden lainan siis ottamaan. S-Pankin yhteinen taloustili ja kortit tälle jää kuitenkin voimaan niin sama kai nuo on muutkin jättää ja siirtää rahat Danskesta S-Pankkiin tileille aina tilipäivänä. Kun ei kuitenkaan S-Pankissa mitään maksa palvelut jatkossakaan. Eipä tarvitsisi päivittää maksutietojakaan tai tilata uusia e-laskuja.

Tänään aamulla oli Dansken kanssa uusi neuvottelu / tilannetsekkaus ja pyysin vielä tarkistamaan marginaalia. 0,41 lainaturvan kanssa ja 0,45 ilman sitä mihin suostui pudottamaan. Lienee otettava tuo lainaturva alkuun mukaan ja irtisanottava se melkein heti kättelyssä myös, niin näin saa käsittääkseni tuon alemman marginaalin voimaan eikä se nouse tuon lainaturvan pois jättämiselle.
 
Onko tuohon Nordean etujen jatkumiseen joku virallinenkin kanta? Sattumoisin en ole kokenut tarpeelliseksi tiedustella asiaa Nordealta :whistling: Sinällään sama, alkavat sitten veloittaa jos veloittavat.
Kysyin puhelimitse aspasta ennenkuin kun siirsin lainani pois. En muista tarkkaa sanamuotoa, mutta vastaus oli tyyliin ei muutu luottokortti eikä pankkitunnukset maksulliseksi. Eikä ainakaan reilun puolen vuoden aikana ole muuttunut. Lainat siirtyi Danskeen, jossa luottokortti maksaa. Mutta mobiiliappi on niin huono, etten sitäkään käytä. Siirrän lainaan tarvittavan summan kuukausittain käyttöpankista, joka itseasiassa on OP.
 
Mahdolliseen asunnonvaihtoon pyydetty ja nyt saatu omalta pankilta (S-Pankki) ja lisäksi Nordealta ja Danskelta tarjoukset. Kiikarissa -75 omakotitalo pääkaupunkiseudulla, hp hieman reilu 300 k, oma tontti (noin 1200 m²).

Oma pankki ei lähtenyt rahoittamaan, koska tarvitsemme vakuusvajeeseen pankilta otettavan lisävakuuden. Käsirahaa nykyisen myynnistä ja säästöistä saamme 10 % kasaan.

Nordea tarjosi 28 vuoden lainan 0,5 % marginaalilla, 700 e toimitusmaksulla ja ilman lisävakuutta. Ottaisivat siis vakuusvajeen tässä omalle kontolleen. Nordean pankkipalvelut ilmaiset.

Danske (vaimolla Akavan jäsenyys) tarjosi 30 vuoden laina-aikaa joko 0,45 tai 0,49 % marginaalilla riippuen ottaako heidän lainaturvansa mukaan lainaan. Heillä tarvitaan vakuuden osalta maksullinen vakuus noin 4000 e tuolle meille vaaditulle osuudelle. Mutta Danskella riittäisi 5 % omarahoitus eli nykyisen myynnistä jäisi käsirahaa vielä tuon vakuuden maksamisenkin jälkeen melko reilusti käyttöön ja sillä saisi katettua mm. varainsiirtoveron. Danskella pankkipalvelut maksaisivat meille noin 12-13 e /kk.

Kummallakin pankilla 3 kk Euribor (tai myös 6 tai 12) onnistuu.

Käytännössä lainojen erät noissa Nordean 28 v ja Dansken 30 v lainoissa olisivat hyvin lähelle samat, koska Danskella lainasumma olisi sen noin 10 000 e suurempi. Pienemmän käsirahavaatimuksen osalta olemme hyvin todennäköisesti päätymässä Danskeen, jos tässä nyt päästään asioissa etenemään (ehdollinen tarjous hyväksytty, oman myynti tarpeen). Lainaturva jäänee pois ja pidämme nykyisen Ifin kautta olevan pariturvan voimassa, lainaturvan vuosikustannus olisi noin 900 e ja tuolla nykyisellä henkivakuutuksella alle 300 e. Eivät toki ole ehdoiltaan samat, mutta samaa tarkoitusta varten pääosin kuitenkin (kuolema).

Täytyy toki vielä pyytää myös Osuuspankilta tarjous tähän, jos asiat nyt etenevät.

Nelihenkinen perhe, vanhempien nettotulot noin 6300 e/kk.
VIime syksynä kyseltyjen tarjousten perusteella:
- Nordea järjestelypalkkio muistaakseni 440 €
- Danskella 650 €, paitsi Akavan jäsenille 0 €
- Nordealla 6kk Euribor korottaa marginaalia 0,06 %, 3 kk Euribor 0,12 %

Muuta en nyt tähän hätään muista.
 
Dansken järjestelypalkkion välttää myös liittymällä Suomen Osakesäästäjien Keskusliiton jäseneksi. Toki jäsenyys maksaa muutaman kympin, mutta sillä saa muitakin etuja. Ei tarvitse tietenkään jatkaa maksamista ekan vuoden jälkeen. Pidin erinomaisena palveluna, kun ihan itse tuota jäsenyyttä tarjosivat säästökeinona. Danskesta sain myös 3kk Euriborin samaan hintaan kuin 12kk.
 
En saanut googlailun perusteella yksiselitteistä vastausta, niin kysyn täällä. Onko jo nostettua ASP-lainaa mahdollista siirtää pankista toiseen? Olen viisi vuotta sitten nostanut ensiasunnon ostoa varten ASP-lainan, jonka marginaali on korkeahko. Tuloni ovat karkeasti ottaen tuplaantuneet lainan nostohetkestä. Pari vuotta sitten kyselin, josko marginaalia voisi tarkistaa ja viitekorkoa vaihtaa 12 kk Euriborista lyhyempään - pankki tarjosi vaihtoehtona näistä jomman kumman, joten valitsin silloin lyhyemmän viitekoron. Ajattelin kysellä marginaalin tarkastamisesta uudelleen, mutta nyt mietityttää voinko oikeasti kilpailuttaa lainaani vai olenko naimisissa nykyisen pankkini kanssa ASP-lainan vuoksi? Suhtautuminen oli edellisellä kyselykerralla nihkeä, joten ajattelin jos kilpailuttamisella saisi vipinää pankin päähän.
 
Kyllä se mahdollista pitäisi olla, koska esim. Nordella on 150€ palvelumaksu moiselle siirrolle hinnastossaan: ASP-laina | Korkotuettu laina helpottaa ensiasunnon ostoa
Ei varmasti ihan yhtä suoraviivaista pankin puolesta kuin normaalissa lainassa, kun joutunevat valtionkonttorin kautta jotain selvitystä tekemään.

Itselläkin kysymys olisi itse ketjuun, eli edelleen varmaan useimpien suositus on 12kk euribor siirtää 3kk?
Pankilta (OP) tätä jo hieman tiedustelin ja onnistuu ilman marginaalimuutoksia 200€ kuluilla, kuten oli odotettavissa, mutta virkailija kirjoitti kuinka korot meinaavat taas nousta, että kannattaa miettiä kannattaako.
Vähän toki huolestuttavaan suuntaan se taas viime päivinä on lähtenyt, mutta ilmeisesti odotukset kuitenkin ovat edelleen laskusuuntaiset.
Mielessä painaa tuo HS:n artikkeli, että kesällä saattaisi päästä jo alle 2%. Nythän keskiviikon noteerauksella 3kk ja 12kk ero on enää 0,221% 12kk hyväksi, kun se jonkin aikaa sitten oli vielä 0,5%.
 
En saanut googlailun perusteella yksiselitteistä vastausta, niin kysyn täällä. Onko jo nostettua ASP-lainaa mahdollista siirtää pankista toiseen? Olen viisi vuotta sitten nostanut ensiasunnon ostoa varten ASP-lainan, jonka marginaali on korkeahko. Tuloni ovat karkeasti ottaen tuplaantuneet lainan nostohetkestä. Pari vuotta sitten kyselin, josko marginaalia voisi tarkistaa ja viitekorkoa vaihtaa 12 kk Euriborista lyhyempään - pankki tarjosi vaihtoehtona näistä jomman kumman, joten valitsin silloin lyhyemmän viitekoron. Ajattelin kysellä marginaalin tarkastamisesta uudelleen, mutta nyt mietityttää voinko oikeasti kilpailuttaa lainaani vai olenko naimisissa nykyisen pankkini kanssa ASP-lainan vuoksi? Suhtautuminen oli edellisellä kyselykerralla nihkeä, joten ajattelin jos kilpailuttamisella saisi vipinää pankin päähän.
Täytyykö sen todella olla ASP-laina vai voitko vaihtaa ns. tavalliseen lainaan? Olet varmasti jo lainaa lyhentänyt niin tarvitsetko enää valtiontakausta? ASP:n valtion korkotukeakin on kohdallasi enää jäljellä alle 5v joten on epätodennäköistä, että siitä mitään merkittävää hyötyä saisit.
 
Taidetaan olla juuri siinä hilkulla, että tarvitaanko valtiontakausta vai ei. Lyhennykset on tarkoituksella mitoitettu hyvin maltillisiksi.

Lähinnä tässä teoreettisesti pohdiskelen, että voisiko omaa lainaa kilpailuttaa pankkien välillä ja käyttää tätä kilpailutus-ukaasia "kannustimena" pankin suuntaan marginaalitarjouksen laskentaan. Oikeasti mielenkiintoni pankin vaihtoon on minimaalinen.
 
Kaveri ainakin siirsi asp-lainan uuteen kohteeseen ja onnistui kyllä, en tiedä vaihtoiko pankki samalla kuitenkaan.
 
ASP-lainan siirtäminen toiseen pankkiin pitäisi olla ihan yksinkertainen juttu. Nordean ASP-sopimuksessa asia ilmaistaan näin (kohta 8): "Asuntosäästösopimuksen voi siirtää talletusaikana toiseen pankkiin. Tällöin vastaanottava pankki ottaa vastatakseen myös talletuksen siirtoajankohtaan asti kertyneen lisäkoron. ASP-tallettaja ei voi siirtää asuntosäästösopimusta toiselle henkilölle." Edit: Toki tämäkin voi tarkoittaa sitä pelkkää säästösopimusta, kannattaa ehkä katsoa se varsinainen lainasopimus, missä lienee ilmaistu asia vielä paremmin.

Yleensä kaikki ASP-asiat löytyvät Valtiokonttorin sivuilta tai tuosta heidän PDF-ohjeestaan. Tätä en nopeasti löytänyt, mutta eiköhän se ole jossain sielläkin mainittu. Eli varmaan siitä joutuu maksamaan tuon 150 euroa tms, mutta ei enempää.

Ja ehdottomasti pitäisin ASP-ehdot voimassa jos aikaa on vielä 5 vuotta jäljellä! Kukaan ei tiedä miten seuraavat 5 vuotta menevät, yllätyksiä voi tulla niin monesta suunnasta.

Enivei, ASP-lainan marginaalin kilpailuttaminen ei ole mikään ongelma. "Kilpailutin" itsekin sen pari kertaa edellisten 10 vuoden aikana, eli siis käytännössä halusin silloiselta pankiltani paremman marginaalin, ja sain sen. Muutoskulut veloittivat. Eli jos tulot ovat parantuneet niin tuskin mikään ongelma saada parempi marginaali joko kilpailuttamalla oikeasti tai leikisti, tai sitten ihan vain pyytämällä. Mutta saa sen kilpailevan tarjouksenkin aika helposti, itse taisin hakea Hyposta aikoinaan, ja oli melko hyvä.
 
Viimeksi muokattu:
Oletko sijoittanut kiinteistörahastoihin? -> Juha Haanperä (@juhahaanpera) on Threads. Tämän vuoden alku on tuonut esiin ongelmia, joita saattoi mielestäni ennustaa jo vuosikymmen sitten, kun ohjauskorot laskivat negatiivisiksi. Tämä kuplaannutti asuntojen ja toimitilojen hinnat, ja nyt kriisi on konkretisoitunut. Rahastojen lunastukset on keskeytetty ja sijoittajien varat ovat jumissa.
Mikä mielestäni johti tähän tilanteeseen?
1. Hintakuplan puhkeaminen: Nollakorkojen aikana kiinteistörahastot houkuttelivat sijoittajia vuokratuottojen takia. Korkojen nousu kuitenkin johti kiinteistöjen arvon laskuun, ja sijoittajien tuottovaatimukset kasvoivat. Tämä heikensi rahastojen arvostuksia merkittävästi.
2. Likviditeettiongelmat: Kiinteistöjä ei voi myydä yhtä nopeasti kuin osakkeita tai joukkolainoja. Kun sijoittajat halusivat vetäytyä rahastoista massoittain, rahastot eivät kyenneet myymään omistuksiaan riittävän nopeasti ilman suuria alennuksia.
3. Luottamuksen menetys: Avoimien kiinteistörahastojen toimintamalli on saanut osakseen kritiikkiä. Niiden tarjoama likviditeetti on osoittautunut mahdottomaksi ylläpitää kriisitilanteessa. Sijoittajien usko rahastoihin on horjunut, ja myös pankit suhtautuvat varovaisesti niiden rahoittamiseen.

Tulevaisuuden vaikutukset asuntomarkkinoille
🤔
Kiinteistörahastojen ongelmat voivat heijastua koko asuntomarkkinaan. Pakkomyyntejä vältellään, koska ne voisivat laskea asuntojen hintoja entisestään ja luoda paineita markkinan alaspäin. Tämä tilanne saattaa hidastaa myös uusien rakennusprojektien aloituksia, mikä voisi viivästyttää asuntotarjonnan elpymistä. Pitkällä aikavälillä asuntojen arvot voivat todennäköisesti kuitenkin palautua, kun markkina tasapainottuu ja sijoittajien luottamus palaa. Onko avoimilla kiinteistörahastoilla tulevaisuutta? Siihen kysymykseen markkinat ja sijoittajat antavat vastauksen ajan myötä.
 
Tällä hetkellä varmaan kaikki pidättelee hengitystä. Perseessä tuntuu, että pienikin yskäisy saattaa laukaista isosti kuraa housuun.
Ihan sama, jos omasta/puoliksi pankin kodista lähtee arvosta siivu, kun jossain on kuitenkin asuttava eikä sitä ainoata kotia olla alta myymässä.
Mutta, jos asuntomarkkinat romahtaa, niin sillä on Suomessa karmea vaikutus. Voi olla sellainen lama tiedossa, että 90-luku näyttää juhlalta yltäkylläisyydessä. Ja eikä taida Suomesta enää löytyä Nokiaa nostamaan meidät suosta.
 
Kauppakirjaan kaivattaisiin nyt lisäystä. Ollaan suvun kesken tekemässä kauppaa ja myyn siis rivitalo-osakkeen ja tämä osake tulee hänen lainansa vakuudeksi. Pankki ei ilmaiseksi suostu kertomaan mitä lisää kaipaavat kauppakirjapohjaan, kaupittelevat vain yli 600e palvelua tähän.
Onko jollain kokemusta asiasta, että miten tämä asia ilmaistaan niin että pankki ja maanmittauslaitos hyväksyvät tämän panttaamisen?
 
Eikö netistä muka löydy yhtään kauppakirjaa malliksi :o

Itse googletin yhden mallin https://asuntosalkunrakentaja.fi/wp-content/uploads/2020/01/Asunto-osakkeen-kauppakirjapohja-PDF.pdf

Katsoin vielä yhden oman kauppakirjan, jossa asunto meni pankille pantiksi, niin siinä oli jotakin kohtia vähemmän (mm. tarpeisto) ja ainoat kohdat lisää tuohon malliin oli maininta varainsiirtoverosta ja jakelu oli ostajan ja myyjän lisäksi myös isännöitsijä ja kiinteistönvälittäjä. Näistä toki kiinteistönvälittäjä ainakin jää pois jos ilman välittäjää teette kaupat. Mitään mainintaa pantista ei kauppakirjassa ollut.
 
Toki on käytetty kauppakirjapohjaa netistä mallina. Ja tämä ei kelvannut, eivätkä ilmaiseksi kerro mitä pitää lisätä. Täytyy varmaan täytellä useampi ja lähettää kaikki sinne, jää siinä vielä tuntipalkoille.
 
Vaihtaisin tuossa kohtaa suosiolla pankkia, jos perusmuotoinen kauppakirja ei kelpaa ja muka ei voida kertoa mitä "puuttuu".

e: Tuosta mallista näyttää puuttuvan maininta kiinnityksistä (siis että ei ole). "Kaupan kohde myydään vapaana...."
 
Haluaisin ajatuksia/neuvoja mun tilanteeseen.

Olen ostamassa asuntoa ja samalla muuttamassa omilleni porukoiden nurkista. Mulla on säästöjä ~70k€, ja asuntojen hinnat mitä oon katellut pyörii 100k€ molemmin puolin.
Nettotulot mulla on 2600-2800€/kk ja olen muuttamassa yksin. Oon aatellut että laittaisin 30-40k käsirahaa, ja loput 10-15v lainalla. Sitten laittaisin 15-20k säästötilille tms. tulevia remontteja varten, ja laittaisin myös sinne joka kuukausi vähän rahaa. Lopuilla säästöillä kaikki huonekalut yms mitä kotiin tarvitsee, ja kiva olla vähän puskuria kun talous vielä tasottuu. Ylijäämästä sitten joko lyhennän lainaa tai lyön johonki säästöön, tai rtx 5090 :lol:. Koska en oo asunut ennen omillani niin en tiedä tarkasti kuinka paljon pystyn maksaan lainaa ja elään samalla kivasti ja säästämäänkin, mutta uskon että 600-1000e väliin asettuu.

Sain Nordealta jossa mulla pankkipalvelut tämmösen tarjouksen yhteen n.100k€ (tarjouskauppa) asuntoon joka kiinnostaa:
70000e/15v
Annuiteetti
0.49% marginaali
12kk euribor, vaihtoehtoisesti 6kk +0.08% tai 3kk +0.12% marginaalilla
Järjestelypalkkio 300€

6% korolla tossa tulis kuukausimaksuksi vähän alle 600e, niin miten ton annuiteettilainan kanssa käy jos haluankin laittaa lainaan vaikka 800e/kk Nordean lyhennysjoustolla? En tajunnu kysyä siinä neuvottelussa. Onks joku muu lyhennystapa parempi tähän, että laskee alkuun semmosen summan minkä pystyy varmasti maksaan, mutta luultavasti tulee lyhentään lainaa aggressiivisemmin? Ainakin OP:lta on tulossa vielä lainatarjous kans.

Minkä euriborivaihtoehdoista ottaisitte itse nuilla ehdoilla?
Ja onko teidän mielestä tuo käsiraha, säästötilikompleksi järkevän kuulonen vai tekisittekö itse ihan toisin?
Mielelläni kuulen kaikenlaisia ajatuksia, kiva jos joku jaksaa auttaa pöljää! ;)
 
No yleisesti pitkässä juoksussa (eli 25 vuoden euribor-historian perusteella) 3kk euribor on 12kk veljestään halvempi ~0.25% prosenttiyksikköä. Tosin pitkään laina-aikaan mahtuu varmasti ajanjaksoja jolloin 3kk on korkeammalla kuin 12kk.

Mahdollisimman pitkä laina-aika mahdollistaa sen, että yllättävistä syistä (työttömyys jne) ei tarvitse niin helposti turvautua pankin maksullisiin maksuajan muutoksiin jne. Kaikkia vaihtuvakorkoisia lainoja voi sitten lyhentää nopeamminkin jos maksukykyä ja halua löytyy.

Puskurirahasto on aina järkevä, elämän yllättäviin menoihin ei silloin tarvi käyttää esim kallista visaa.

Yleisesti neuvotaan että ihan likvidinä käteisenä on vaikka 3kk menoihin tarvittava summa ja loput voisivat olla paremmin tuottavissa, mutta silti nopeasti käteiseksi vaihdettavissa sijoituksissa. Noita nyt on sitten tarjolla ison riskin kohteista tylsiin korkorahastoihin jne. Jokaiselle oman riskinsietokykynsä mukaisesti ;)

Edit: Päivitimpä ekselini ajantasalle, alla siis kuvitteellinen 15.1.1999 otettu asuntolaina, Vihreällä ajanjaksot jolloin 3kk eb ollut kalliimpi ja oranssilla kun 12kk eb kalliimpi:

Näyttökuva 2025-01-17 203606.png
 
Viimeksi muokattu:
Kuten mainittua ottaisin kanssa 25v lainan jolloin jopa korkealla korolla se kk maksu on kohtuullisen lyhyt. Eihän mikään estä kasvattamasta puskuria ja sitten jos tulee sellainen fiilis maksaa kerralla hieman enempi pois. Niin itsekin tein (2013 lopussa otettu laina, kun korot nousivat takaisin plussan puolelle lyhensin sitten kerralla hieman enempi ja edelleen voi tehdä kohtuu pientä lyhennystä ja vielä on hyvin laina-aikaa jäljellä)

Otin jo aikoinaan 6kk euriborin, lyhyt on pitkällä kantamalla se järkevin ja jos (kun) korot taas alkavat laskea sitä lyhyttä ei välttämättä enää ole edes tarjolla.

Tietysti kaikkea ei kannata jättää puskuriin mutta sen verran ettei tarvitse heti osakkeita tms. alkaa myymään kun seuraavien 25v aikana (varmasti) tulee jotain korjattavaa / ostettavaa.
 
Itsekin tullut seurattua tuota samaa 12kk vs 3kk kehitystä ja kovasti vaikuttaisi siltä, että tammikuun lopun korontarkistuksessa olisi syytä vaihtaa 3kk, sillä 12kk on jumahtanut paikoilleen ja HS:n artikkelissakin povataan, että kesäkuussa 3kk olisi jo 0,2% alempana

200€ OP tuosta vaihdosta edelleen veloittanee, mutta taitaa pystyä bonuksilla maksamaan. Täytynee koittaa samalla kysellä olisiko marginaalissa viilattavaa (0,52% nykyisellään).
Mistä asunto ja paljonko lainaa?
 
Haluaisin ajatuksia/neuvoja mun tilanteeseen.

Olen ostamassa asuntoa ja samalla muuttamassa omilleni porukoiden nurkista. Mulla on säästöjä ~70k€, ja asuntojen hinnat mitä oon katellut pyörii 100k€ molemmin puolin.
Nettotulot mulla on 2600-2800€/kk ja olen muuttamassa yksin. Oon aatellut että laittaisin 30-40k käsirahaa, ja loput 10-15v lainalla. Sitten laittaisin 15-20k säästötilille tms. tulevia remontteja varten, ja laittaisin myös sinne joka kuukausi vähän rahaa. Lopuilla säästöillä kaikki huonekalut yms mitä kotiin tarvitsee, ja kiva olla vähän puskuria kun talous vielä tasottuu. Ylijäämästä sitten joko lyhennän lainaa tai lyön johonki säästöön, tai rtx 5090 :lol:. Koska en oo asunut ennen omillani niin en tiedä tarkasti kuinka paljon pystyn maksaan lainaa ja elään samalla kivasti ja säästämäänkin, mutta uskon että 600-1000e väliin asettuu.

Sain Nordealta jossa mulla pankkipalvelut tämmösen tarjouksen yhteen n.100k€ (tarjouskauppa) asuntoon joka kiinnostaa:
70000e/15v
Annuiteetti
0.49% marginaali
12kk euribor, vaihtoehtoisesti 6kk +0.08% tai 3kk +0.12% marginaalilla
Järjestelypalkkio 300€

6% korolla tossa tulis kuukausimaksuksi vähän alle 600e, niin miten ton annuiteettilainan kanssa käy jos haluankin laittaa lainaan vaikka 800e/kk Nordean lyhennysjoustolla? En tajunnu kysyä siinä neuvottelussa. Onks joku muu lyhennystapa parempi tähän, että laskee alkuun semmosen summan minkä pystyy varmasti maksaan, mutta luultavasti tulee lyhentään lainaa aggressiivisemmin? Ainakin OP:lta on tulossa vielä lainatarjous kans.

Minkä euriborivaihtoehdoista ottaisitte itse nuilla ehdoilla?
Ja onko teidän mielestä tuo käsiraha, säästötilikompleksi järkevän kuulonen vai tekisittekö itse ihan toisin?
Mielelläni kuulen kaikenlaisia ajatuksia, kiva jos joku jaksaa auttaa pöljää! ;)
Nordealla pystyt lyhentelemään annuiteettilainaa helpolla ylimääräistä. Sulle muodostuu joka kuulle automaattinen sopimuksen mukainen maksuerä, jota voit muokata sekä ylös tai alaspäin. Minimissään maksat korot, maksimissaan koko lainan pois. Ylimääräisen maksun vaikutus lyhennysjoustoon riippuu siitä onko sulla lyhennysjousto maksimiarvossa (7000 € sinulla) vai ei. Jos se on maksimissa, ylimääräinen lyhennys ei kasvata jouston määrää. Se pysyy 7 k€ arvossa. Jos taas sitä on käytettynä, ylimääräinen lyhennys palauttaa joustoa käyttöön (sinne 7 k€ asti).

Nordealla on myös mahdollista pyytää ylimääräinen lyhennys asiakaspalvelun kautta. Tälle ei oikeastaan ole tarvetta kuin siinä kohtaa kun haluaa maksaa koko lainan pois ja täytyy tietää tarkka summa. Muuten ero lyhennysjouston kanssa säätöön on lähinnä se, että asiakaspalvelu voi toteuttaa lyhennyksen samantien eikä vasta maksun eräpäivänä.

Kannattaa ottaa se pakollinen maksu sen mukaan, että varmasti pystyt maksamaan tilanteessa kuin tilanteessa. Lyhentelet sitten enemmän vapaaehtoisesti. Pyydät vaikka laina-ajan 20 vuoteen.
 
Ja tuossa sitten saman kuvittellisen lainan tilanne, jos pankki olisi nostanut marginaalia lyhyemmällä korolla 0.2 %-yksikköä:
Näyttökuva 2025-01-17 205019.png

Tilanne muuttuu käytännössä tasapeliksi eli historian perusteella tuo 0.2% on se mikä noiden lainojen erotus on ollut pitkässä juoksussa (Ja tähän taas se disclaimeri että historia ei ole tae tulevaisuudesta :D)
 
Mistä asunto ja paljonko lainaa?
Tampereelta ja jonkin verran päältä 200 tuhatta.
3kk euriboriin siirto onnistui ilman sen ihmeempiä ja tuo 200€ palvelumaksu menee bonuksista.
Marginaalia eivät suostuneet viilaamaan ja syyksi kertoivat että kun on vielä tuota OP:n luottotakausta lainassa (13kk vasta maksellut lainaa) ja kuinka nykyinen marginaali on "jopa parempi kuin markkinoilla nykyisin tarjottavat".
 
Kaikki varmaan suhteellista, että mikä on parempi kuin markkinoilla nykyisin tarjottavat. Itse otin puolison kanssa 100k lainan 4kk sitten. Saatiin 0.65% marginaali. Mutta asunto sijaitsee pirkanmaalla 10k ihmisen kaupungissa niin vaikuttaa asiaan :D
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
287 065
Viestejä
4 932 983
Jäsenet
79 284
Uusin jäsen
Reekeli

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom