Asunnon ostaminen ja asuntolaina

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 769
Historiallisesti 2-3% + marginaali ei ole kummoinenkaan korko. Itse maksoin tuon verran 2000-luvun alkupuolella kun oli asuntolainaa. Minusta se oli edullinen ja lainan määräkään ei ollut kovin monta kymmentä tuhatta. Muutamaan vuoteen sai maksettua pois ilman mitään pihistelyä. Vähän vanhemmat kateellisina kertoivat 80-luvun 16-18% koroista. Nykyisin perheiden lainasummat ovat melko suoraan euroissa saman kuin silloin markoissa.

Nollakorko ja helppo saatavuus on houkutellut ihmiset nostamaan lainat tappiin ja niissä summissa alkaa jo prosenttikin tuntua. Lainaa ei ole edes juurikaan lyhennetty, koska korko ollut niin mitätön. Kyllähän se hurjalle tuntuu kun korkomenot kasvavat perheellä vaikka 10k€/vuosi ja muu inflaatio sähkön, ruoan ja dieselin hintoineen päälle. Monesta keskiluokkaisesta alkaa tulla köyhälistöä.
Tietysti näistä unohtuu aina kertoa se, että nuo korot sait vähennettyä verotuksessa. Joten ei se aivan sama ole kun tämän päivän korko.

Toki itsekään en ole nollakoron kannattaja, mutta tuosta kuitenkin kertyy ihan merkittävä etuus vuodessa.
 
Liittynyt
06.08.2020
Viestejä
1 432
Tänään 12kk Euribor 2,416%.
Nordean Jan von Gerich twiittasi eilen: "Ruotsin Riksbank räväytti kokonaisen prosenttiyksikön koronnoston kerralla. Keskuspankki näkee edelleen korkohuipun suhteellisen maltillisena, 2,5 prosentin tuntumassa, mutta epävarmuus on suuri. 5 prosentin todennäköisyydellä korko voisi nousta yli kuuteen prosenttiin."

Ruotsin tilanne on monessa suhteessa mielestäni verrannollinen euroalueeseen, vaikka kuinka argumentoitaisiin euroalueeseen kuuluvilla eteläisen Euroopan mailla. Euroalueellakin korkohuiput voivat olla lähellä. Mutta, euroalueellakin voidaan nähdä vielä selkeästi korkeampi korkotaso. Onko esim. 5 %:n mahdollisuus sille, että korot nousevat yli 6 %:n tason sellainen asia, joka kannattaa omissa riskianalyyseissä huomioida? Mielestäni on. Näin silti, vaikka 95 %:n mahdollisuudella tuollaista tilannetta ei kohdattaisikaan.
 
Liittynyt
15.04.2020
Viestejä
1 140
Itse päätin maksaa asuntolainan pois sijoituslainalla kun korko olisi noussut 2,5%.

Nordnetin sijoituslainan kultataso on tällä hetkellä 0,99% ja kuun vaihteesta 1,99% ja sen voi vähentää verotuksessa, joten reaalikorko on jonkun verran alhaisempi.

Tiedä sitten oliko fiksu päätös pidemmällä aikajänteellä jos Euribor painuu taas nolliin mutta eipä tarvitse siitä enää huolehtia.
 
Liittynyt
16.07.2020
Viestejä
1 633
Itse päätin maksaa asuntolainan pois sijoituslainalla kun korko olisi noussut 2,5%.

Nordnetin sijoituslaina on tällä hetkellä 0,99% ja kuun vaihteesta 1,99% ja sen voi vähentää verotuksessa, joten reaalikorko on jonkun verran alhaisempi.

Tiedä sitten oliko fiksu päätös pidemmällä aikajänteellä jos Euribor painuu taas nolliin mutta eipä tarvitse siitä enää huolehtia.
Tuota, ihan vain varmennuksena, jos kyse ei ollut sijoitusasuntolainasta vaan oman asunnon lainasta, niin tuota summaa ei kyllä saa vähentää verotuksessa. Lainan käyttötarkoitus ratkaisee verottajan silmissä.
 
Liittynyt
15.04.2020
Viestejä
1 140
Toivottavasti on sitten osoittaa ne myynnit, jos sattuu verottajan tähtäin kohdalle ;)
Mietin itseasiassa tuotakin asiaa matkan varrella ja ihan varmuuden välttämiseksi olisin mielelläni myynyt omaisuutta asuntolainan jäljellä olevan osuuden verran, nostanut sen suoraan pois ja vasta sen jälkeen käyttänyt luottoa mutta Nordnetin luottolimiitti ei toimi niin.

On niitä myyntejäkin ihan riittävästi jos se verottajaa alkaa kiinnostamaan.

Vähän sama juttu kun pankkien KYC kysymykset: Mahdotonta sitä on erotella että onko tämä raha nyt tullut palkkana, sijoituksista, perinnöistä vai viinan trokaamisesta 30 vuotta sitten.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 901
Tietysti näistä unohtuu aina kertoa se, että nuo korot sait vähennettyä verotuksessa. Joten ei se aivan sama ole kun tämän päivän korko.

Toki itsekään en ole nollakoron kannattaja, mutta tuosta kuitenkin kertyy ihan merkittävä etuus vuodessa.
Korkovähennystä taisi saada ainakin 2011 asti koko 100% korkojen osuudesta ja sen jälkeen alkoi asteittainen verovähennyksen poisto ja ensi vuoden jälkeen vähennys poistuu kokonaan. Efektiivinen vaikutus korkoon tosin on suhteellista, mutta kuitenkin selkeästi merkittävä summa vuodessa ennen vähennyksen asteittaista alasajoa. Nyt tämän päivän 3% kokonaiskorolla taitaa efektiivisesti pienentää melkein prosentilla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
273
Onko kukaan saanut viime aikoina mistään pankista asuntolainaa lyhyemmällä kuin 12kk euriborilla?
Lainaa en ole vielä ottanut, mutta tällä ja viime viikolla tuli laitettua tarjouspyynnöt kaikkiin suomalaisiin pankkeihin + hypoon. Ainakin S-Pankki tarjosi 6kk euriboria, ja joku muu pankki mainitsi myös asiasta. En kyllä saa päähäni mikä tämä pankki oli.
 
Liittynyt
07.07.2017
Viestejä
2 493

Kiitos tiedosta. Pitänee selvitellä saumat vaihtaa lyhyempään euriboriin kun nykyisen lainan 12kk kausi loppuu.
 
ykii

Lizard of Oz
Tukijäsen
Liittynyt
16.07.2017
Viestejä
682
Onko kukaan saanut viime aikoina mistään pankista asuntolainaa lyhyemmällä kuin 12kk euriborilla?
Elokuussa ei onnistunut. Kilpailutin siis vanhaa lainaa - kysyin OP, Danske, Nordea, S-Pankki. Aluksi S-Pankki 6kk mahdollisuutta väläytteli, mutta vakavammin neuvotellessa 12kk oli ainoa vaihtoehto. Pysyimme OP:ssa ja 12kk-pallo jalassa.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
647

OP ja POP tarjosi keväällä 6kk ja spankki 12 kk.
 
Liittynyt
23.06.2020
Viestejä
11
Asunnonosto edessä. Aamulla laitoin 300k ehdotuksen osuuspankin ASP:in avulla vetämän. Katsotaan, mitä tarjoavat.

Onko ideoita mistä voisi saada parhaiten?
Onkohan korkokattokin oleellinen
 
Liittynyt
07.04.2017
Viestejä
835
Asunnonosto edessä. Aamulla laitoin 300k ehdotuksen osuuspankin ASP:in avulla vetämän. Katsotaan, mitä tarjoavat.

Onko ideoita mistä voisi saada parhaiten?
Onkohan korkokattokin oleellinen
ASPissahan on korkokatto vakiona. Olikohan että valtio korvaa 70% yli 3,8% ylittävistä koroista. Vielä siis saa korot nousta jonkinverran, että se tulee voimaan. ASPiin tuskin muuta korkokattoa saa, mutta aina voi tietenkin ottaa tavallisen lainan, johon sitten saa myös pidempää laina-aikaa, jos tarvetta.
 
Liittynyt
06.08.2020
Viestejä
1 432
Millaisia kiinteäkorkoisia lainoja teillä on? Itse katselin, että muutama vuosi sitten saatu tarjous kiinteälle korolle olisi tähän päivään mennessä maksanut kymmeniä tuhansia. Tällä hetkellä on varmaan myöhäistä suojata, mutta laskelmia aikoinaan tehtyäni en nähnyt järkevää syytä suojata lainoja sillä turvat olisivat tulleet äärimmäisen kalliiksi.
Teknisesti ottaen itsellä ei ole kiinteää korkoa, mutta 0,01 %:n korkokatto vastaa käytännössä jo samaa asiaa. Maksan siitä reilu 0,6 %:n lisähintaa ja suojausaika on kokonaisuudessaan 14 vuotta. Asuntolainojeni kokonaiskorko on 2030-luvun puoliväliin saakka reilu prosentin ja reilu 1,2 %:n välillä. Jos korot ovat ensi vuonna edes lähestulkoon nykytasolla (saati korkeammalla), niin kaikkien oman kodin ja sijoitusasuntojen lainojen korkosuojaukseni ovat ensi vuonna reippaasti voiton puolella, kun lasketaan mitä olen maksanut "turhaan" ennen korkojen nousua suojauksesta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
110
- 165k €
- 35v
- 12kk euribor+ marginaali 0,5%
- Nostokulut 577 €
- 2,5€ per erä

Kai kyseessä ihan okei lainatarjous, vai kannattaako tuota vielä kilpailuttaa? Pankista oltiin aika hanakkaita että en ottaisi ASP-lainaa vaan tavallista, oletan että koska ASP:ssä on maksimi 25v takaisinmaksuaika ja olettivat että kuukausierä tulisi liian isoksi (omien laskelmien mukaan noin 140€ enemmän per kuukausi nykykoroilla, jonka ainakin nykyhetkessä pystyisin maksamaan)? Itse mietin myös juurikin tuota ylläolevaa mainittua ASP:n "korkokattoa" että jäisin siitä paitsi jos korot laukkaavat tuon rajan yli jos otan tavallisen lainan (ilman korkokattoa ja putkia, ne kun ovat aika kalliita tällä hetkellä). Toisaalta tavallisella lainalla on mahdollisuus tarvittaessa myös laittaa asunto vuokralle joka ei sitten käy ASP:ssä. Hankala valinta :hmm:.
 
ThomasOfFinland

I reach LV-426 in 2179
S Y N T H W A V E
Liittynyt
12.09.2019
Viestejä
99

Mikä pankki kyseessä?
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
75
Koron tarkastus edessä, lainaa jokunen kymppi jäljellä. Tulevalla 3%~ kokonaishinnalla korkojen osuus alkaa olemaan jo merkittävämpi. Lainaa olisi mahdollisuus kaventaa noin puolet pois ja tälle rahalle ei ole ollut juuri muuta käyttöä toistaiseksi.
Pitkällä aikavälillä ehkä kilon kahden säästö tai vastaavasti uhkapeliä osakemarkkinoilla. Kaikkien muiden kustannusten nousu ei innosta lisäämään henkilökohtaisia riskejä. Kannattaako lyhentää vielä kun voi?
 
Liittynyt
06.08.2020
Viestejä
1 432
Koron tarkastus edessä, lainaa jokunen kymppi jäljellä. Tulevalla 3%~ kokonaishinnalla korkojen osuus alkaa olemaan jo merkittävämpi. Lainaa olisi mahdollisuus kaventaa noin puolet pois ja tälle rahalle ei ole ollut juuri muuta käyttöä toistaiseksi.
Pitkällä aikavälillä ehkä kilon kahden säästö tai vastaavasti uhkapeliä osakemarkkinoilla. Kaikkien muiden kustannusten nousu ei innostaisi lisäämään henkilökohtaisia riskejä. Kannattaako lyhentää vielä kun voi?
Jos et halua lisätä riskejä, niin silloin vastaus on varmaankin se, että lyhennä pois. Jos taloudellinen tilanne on sellainen, että lainan hoitaminen voi olla ongelmallista, niin silloin varmaan kannattaa laittaa osa säästötilille.

Osakemarkkinoista ei tiedä kukaan mitään ennakolta. Itse olen taas alkanut sijoittamaan enemmän matalan kulutason indeksirahastoihin, mutta olenko liian aikaisin liikkeellä, sen näkee vasta tulevaisuudessa.
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 578
Millaisia kiinteäkorkoisia lainoja teillä on? Itse katselin, että muutama vuosi sitten saatu tarjous kiinteälle korolle olisi tähän päivään mennessä maksanut kymmeniä tuhansia. Tällä hetkellä on varmaan myöhäistä suojata, mutta laskelmia aikoinaan tehtyäni en nähnyt järkevää syytä suojata lainoja sillä turvat olisivat tulleet äärimmäisen kalliiksi.
Nyrkkisääntönä nuo lainojen suojaukset, kuten kiinteät korot ja korkokatot harvemmin lyövät leiville asiakkaan näkökulmasta. Pankki yleensä hinnoittelee ne siten, että tappiolle jäämisen vaara on erittäin epätodennäköinen.
 
Liittynyt
27.10.2017
Viestejä
1 852

Voisi sanoa, että ne toimivat asiakkaan eduksi vain näissä erittäin poikkeuksellisissa tilanteissa, ja niissäkin silloin, kun sopimuksen tekemisen ja poikkeustilanteen välissä ei ole ehtinyt kulua liian pitkää aikaa.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 233

Ne, jotka ovat ottaneet 10(+) vuotisen suojan n. 1-4 vuoden aikana tai 5 vuotisen n. 1-2 vuoden aikana, todennäköisesti hyötyvät suojastaan. Jotkut jopa merkittävästi (riippuen tietysti kauanko kestää että mennään taas alle yhden prosentin).

Alle vuosi sitten hankittu suoja on todennäköisesti kallis ja yli 4 vuotta sitten hankitusta on jo maksettu aika paljon.

Ei tämä nyt ihan pieni joukko ole, jos kerta noin kolmasosa suojaa korkonsa jotenkin.
 
  • Tykkää
Reactions: Sid
Liittynyt
06.08.2020
Viestejä
1 432
Nyrkkisääntönä nuo lainojen suojaukset, kuten kiinteät korot ja korkokatot harvemmin lyövät leiville asiakkaan näkökulmasta. Pankki yleensä hinnoittelee ne siten, että tappiolle jäämisen vaara on erittäin epätodennäköinen.
Nyrkkisääntönä voi sanoa, että jokainen kevään 2020 ja loppuvuoden 2021 välillä otettu korkosuojaus on järkevä, kunhan on valinnut tarjonnasta sen pitkäkestoisen ja suojaustason osalta matalan vaihtoehdon.

Toisena nyrkkisääntönä voi sanoa, että jokainen joka argumentoi korkosuojausta vastaan pankin tappiolle jäämisen vaaralla, ei ymmärrä miten korkosuojaukset toimivat. Pankit eivät ole noissa soppareissa riskiosapuolia, vaan välittäjiä, jotka ottavat välistä oman palkkionsa.
 
Liittynyt
06.08.2020
Viestejä
1 432
Alle vuosi sitten hankittu suoja on todennäköisesti kallis ja yli 4 vuotta sitten hankitusta on jo maksettu aika paljon.
Päinvastoin. jos "alle vuosi sitten" tarkoittaa vaikka viime vuodenvaihdetta, niin silloin ajoitus on osunut ihan lankulle ja hyöty on maksimaalinen.
 
Liittynyt
16.08.2022
Viestejä
21
Ei kai nyt kannata 6kk euroboria ottaa, kun korot ovat nousevia? Sehän tulee vaan kalliimmaksi kuin 12kkden
 
abish

Ryzen FTW
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
354
2020 alkuun oli mahdollisuus ottaa 1,3% kiinteä korko 10 vuodeksi. 0,6% marginaalilla menty tähän asti ja joulukuussa tarkistuspäivä. Jotain kolmen prossan luokkaa kaiketi tulee kokonaiskorko olemaan.
 
Keväällä 2020 olisi esim. Nordeasta saanut kymppivuotisen kiinteän koron hintaaan perusmarginaali + 0,2 %. Tuo 0,7 % + marginaali kuulostaa OP:n korkokaton hinnalta, joka itsellä käytössä. Tosin 14-vuotisen sai about samaan hintaan.
 
Rxd

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.07.2020
Viestejä
1 898
Tietääkö kukaan että miten tuo korko toimii asuntolainassa jos semmoisen ottaa asp-tilillä? ja mitenkäs tämä asp-tili on parempi/huonompi ku joku normaali alle 80 000e asuntoon?
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
664
Tietääkö kukaan että miten tuo korko toimii asuntolainassa jos semmoisen ottaa asp-tilillä? ja mitenkäs tämä asp-tili on parempi/huonompi ku joku normaali alle 80 000e asuntoon?
Normaalilla lainalla riittää 5% omaa rahaa kun taas aspilainalla taitaa joutua laittamaan 10%. Eipä siinä kai sen ihmeempiä muuta ole.
 
Liittynyt
21.12.2019
Viestejä
26
Tietääkö kukaan että miten tuo korko toimii asuntolainassa jos semmoisen ottaa asp-tilillä? ja mitenkäs tämä asp-tili on parempi/huonompi ku joku normaali alle 80 000e asuntoon?
Jos korot nousee yli 4 prosentin, ASP-lainassa valtio kuittaa 70% ylimenevästä osasta.
 
  • Tykkää
Reactions: Rxd
Liittynyt
06.08.2020
Viestejä
1 432
No ei aina voi onnistua, mutta jos pistää asialle amatöörin vs. työkseen asioita hoitavan, niin eiköhän se työkseen tekevä ole paremmin kartalla. Ts. tuote on todennäköisemmin hinnoiteltu niin, että sen ottaja jää tappiolle. Kuka sitten se vastapuoli onkaan, asiakkaan pankki vetää varmat massit välistä. Samalla tavalla ne sähköyhtiötkin kesällä toimivat, ostivat tuotantoa hinnalla x ja myivät ulos x+y hinnalla. Olemattomalla riskillä vakaata tuottoa. Ei tarvetta kristallipallolle. (Toki olihan tuossa tuo yksi tuuhiofirma, joka ei ilmeisesti osannut suojata myyntejään.)

Hauska silmäillä, mitä tässä ketjussa kirjoiteltiin korkosuojauksista ja vaikkapa sähkösoppareisa vuodenvaihteen tietämillä. Niin ne muuttuu ajat.

Alle vuoden takaa ketjusta löytyy myös varmoja näkemyksiä siitä, että korot eivät voi nousta yli 1-2 %:n tason. 12 kk:n euribor jatkaa nousuaan ja päivän luku on 2,442 %.
 
Liittynyt
25.08.2020
Viestejä
467
12 kk:n euribor jatkaa nousuaan ja päivän luku on 2,442 %.
Asuntolainani kokonaiskorko on silti alle 3%, en näe vieläkään järkeväksi lyhentää asuntolainaa vaan pidän varat ennemmin sijoituksissa. Ymmärrän että moni velallinen ajattelee toisin. Sinällään erikoista että sijoituslainani korko on tällä hetkellä huomattavasti alempi (nyt 1%, ensi kuussa 2%) kuin asuntolainan. Lisäksi sijoituslainan korot voi vähentää verotuksessa. Samoin autolainan kiinteä 2% on halvempaa. Erikoisia aikoja.
 
Edullista asuntolaina on toki edelleen. Viittaamani vuodenvaihteen keskustelu liittyi korkosuojaukseen, jolloin kämppälainansa saattoi halutessaan lukita 2030-luvun puoliväliin saakka tyyliin hintaan perusmarginaali + 0,6 %. Eli useimpien kohdalla se olisi tarkoittanut noin prosentin kokonaiskorkoa. Toinen viittaus liittyi sähkösoppareihin, jollaisen jokainen saattoi vuodenvaihteen tietämillä tehdä noin 7 sentin kWh-hintaan.
 
Liittynyt
21.04.2018
Viestejä
509
Nyt kun asuntolainan korkovähennys on poistettu alkaa lainan korkokustannukset olla efektiivisesti samaa tasoa kuin taannoin euriborien ollessa 4 % tasolla. Tosin tänään lainaa on ainakin pk-seutulaisilla rutkasti enemmän kuin tuohon aikaan. Mitenhän mahtaa käydä kuluttamiselle ja sitä myötä taloudelle ja työllisyydelle?
 
Liittynyt
08.02.2019
Viestejä
1 282
Hauska silmäillä, mitä tässä ketjussa kirjoiteltiin korkosuojauksista ja vaikkapa sähkösoppareisa vuodenvaihteen tietämillä. Niin ne muuttuu ajat.

Alle vuoden takaa ketjusta löytyy myös varmoja näkemyksiä siitä, että korot eivät voi nousta yli 1-2 %:n tason. 12 kk:n euribor jatkaa nousuaan ja päivän luku on 2,442 %.
Muistan hyvin nämä keskustelut.

Toki jos nyt ensimmäisessä koron tarkastuksessa alkaa rahat loppumaan, niin kyllä silloin laina on myönnetty väärin perustein. Muutenkin tässä on taas ollut huonoimmassakin tapauksessa kuukausia aikaa säästää. Koska Venäjän hyökättyä Ukrainaan oli selvää, että kaikki hinnat tulevat nousemaan radikaalisti, joka tietysti johtaa korkojen nousuun.
 
Rxd

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.07.2020
Viestejä
1 898
Nyt on kuulemma tärkeää yrittää saada puskurirahastoon säästötilille 1-3 kertainen kuukausittaisiin menoihin vaadittava hätävara.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 669
Nyt on kuulemma tärkeää yrittää saada puskurirahastoon säästötilille 1-3 kertainen kuukausittaisiin menoihin vaadittava hätävara.
Ai nyt olisi tärkeää?
Tuota, varmaan suositus on tuo mutta en tajua jos ihmiset ovat ehkä läpi näiden miiinuksella olleiden korkovuosien eläneet pahimmillaan ilman puskuria kädestä suuhun ja lyhennysvapaat pitäen niin mitä se juuri tänään ja tässä (tai ensi)kuussa tehtävä 1-3 kuukauden hätävara mitään auttaisi vaikka sellaisen keräisi?

Toki on tuossa tuo "kuukausittaisiin menoihin" eikä pelkästään kuukausittaisiin lainanlyhennyksiin vaadittava rahasumma mainittu mikä sisältää mahdolliset nousevat sähkölaskutkin.
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 015

Joo jos ei halvan asuntolainan ja halvan sähkön aikana saanut sitä kerrytettyä niin kyllä se juna taisi mennä jo
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 763
Hauska silmäillä, mitä tässä ketjussa kirjoiteltiin korkosuojauksista ja vaikkapa sähkösoppareisa vuodenvaihteen tietämillä. Niin ne muuttuu ajat.

Alle vuoden takaa ketjusta löytyy myös varmoja näkemyksiä siitä, että korot eivät voi nousta yli 1-2 %:n tason. 12 kk:n euribor jatkaa nousuaan ja päivän luku on 2,442 %.
Aikamoista jälkiviisastelua tässä kohtaa, kun nyt sattui se hyvin epätodennäköinen musta joutsen-tapahtuma. Hyvä sinulle, että saat siitä hyödyn, mutta muistelen sinunkin puhuneen ennen sotaa siitä, että maksat ylimääräistä siitä turvasta, että korot eivät sinulle nouse. Ei tainnut olla sinullakaan oikeasti näköpiirissä mitä on tulossa ;)

e: Olen siis tasan samaa mieltä sinun tilanteesta. Kovalla riskinotolla ja sijoituslainoilla pitää huolehtia myös oman perseen suojauksesta. Mutta sinun tilanne ei ole mitenkään normaali. Yhden asunnon kanssa ja 6 % koron maksukyvyllä varustettuna ennen sotaa oli aika hankala nähdä sellaista skenaariota, jossa pankin lyhyestä ja kalliista peruskorkosuojauksesta olisi saanut edes omansa pois.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.08.2020
Viestejä
1 432
Eihän nyt tiedetä korkojen kehitystä tulevaisuudessa, esim. 2025 eteenpäin. Yhtä hyvin ne voi tulla yhtä nopeasti alas, kuin nousivat ylöskin. Suojauksien kannattavuuden näkee vasta pidemmän aikavälin jälkeen.

Yhtä hyvin korot eivät voi tulla yhtä nopeasti alas kuin miten ne ovat nousseet. Todennäköisyydet tuolle ovat paljon pienemmät, eli jokseenkin olemattomat. Sinällään tämän hetkisten markkinaennusteiden mukaan korkohuiput alkavat olemaan jo käsillä, jolloin voi olettaa että ne jossain vaiheessa myös hieman laskevat ja jäävät pyörimään about nykytasolle. Paineita markkinaennusteissa on kuitenkin tällä hetkellä pikemminkin ylöspäin kuin alaspäin tuosta skenaariosta.

Linkittämäsi Omavaraisuushaaste-blogisti on mennyt omissa korkoennusteissaan pahasti pieleen. Tälle vuodelle hän on ennustanut, että "Yhdysvalloissa keskuspankki todennäköisesti nostaa 0,25%-astetta kerrallaan, eikä kiirehdi koron kanssa erinäisten asiantuntijalausuntojen vastaisesti" ja että euroalueella "korkoja ei voi nostaa, koska kaikki tietävät, että valtioiden, yhtiöiden ja kotitalousten kunto ei sitä kestäisi".

Itse olen tällä palstalla sanonut jo ennen korkojen nousua, että velallisen maksukyky ei ole se asia, joka tulee määrittelemään tulevaisuuden yleisen korkotason.

Korkosuojauksien kannattavuuden voi todeta mm. näissä kahdessa tilanteessa: 1) Kuluitta irtisanottavissa olevan korkosuojauksen hyöty on osoittautunut suuremmaksi kuin mitä siitä on tullut maksaneeksi; 2) Kertynyt euromääräinen säästö ylittää korkosuojauksen kokonaiskustannukset. Ensiksi mainittu tilanne koskee jo nyt monia velallisia, eli välitilinpäätös näyttää plussaa. Jälkimmäiseen liittyen, moni saa todeta ainakin ensi vuonna sen, että korkosuojauksen kokonaishinta on edullisempi kuin mitä siihen mennessä syntyneet säästöt.

Sama pätee sähkön hintaan, sitoutuminen nyt määräaikaisiin sopimuksiin tämänhetkisen tilanteen vuoksi on lyhytnäköistä ja voi tulla kalliiksi.
Se on ollut viittaamani ajankohtana (vuodenvaihteessa) kaukonäköistä ja tulee edulliseksi. Säästöt tänä vuonna ovat monille talouksille niin suuria, että sopimus on kannattava, vaikka ensi vuonna sähkö olisi ilmaista.
 
Liittynyt
06.08.2020
Viestejä
1 432
Aikamoista jälkiviisastelua tässä kohtaa, kun nyt sattui se hyvin epätodennäköinen musta joutsen-tapahtuma. Hyvä sinulle, että saat siitä hyödyn, mutta muistelen sinunkin puhuneen ennen sotaa siitä, että maksat ylimääräistä siitä turvasta, että korot eivät sinulle nouse. Ei tainnut olla sinullakaan oikeasti näköpiirissä mitä on tulossa ;)
Kaikella korkosuojauksella on hintansa. Käytettyä termiä en muista, mutta ilman muuta korkosuojauksesta syntyy silloin "ylimääräisiä" kuluja, kun korot ovat nollissa. Toki olen aikaisemmin todennut myös sen, että kun olen poistanut korkoriskin, niin olen voinut lisätä taloudellista riskiä vastaavasti toisaalla, joten olen kokenut korkosuojauksen hyödylliseksi myös nollakorkojen aikana. Samaten muuten taisin todeta, että haluan pitää mahdollisuuden myös korkosuojauksen kuluttomaan purkamiseen, sillä halusin antaa vuoden-parin takaisissa skenaariossa pienen huomion sillekin mahdollisuudelle, että korot laskevatkin entisestään ja Tanskan tapaan pankit alkaa konkreettisesti maksamaan velallisille, sillä arvaamattomia ovat olleet keskuspankkien sekoilut toisinaan.

Kehityssuunnan suhteen ei ole sinällään tapahtunut mitään musta joutsen -tapahtumaa. Esimerkiksi tammikuussa 2022 euroalueen inflaatio oli jo yli 5 %. Jokaisen olisi pitänyt ymmärtää se, että massiivinen koronaelvytys ja koronaan liittyvät kulutusrajoitukset synnyttää suuren inflaatioriskin. Ja jokaisen pitäisi ymmärtää se talouden toimivuudesta, että ylikorkea infaatio synnyttää riskin nousevista koroista. Toki tuohon päälle on tullut sitten vielä vuonna 2014 alkaneen Ukrainan sodan raa´istuminen, joka on laittanut monet asiat uudelle mallille, mutta se ei ole synnyttänyt nykyistä korko/inflaatio-kehitystä, vaan ollut vain kiihdyttämässä sitä entisestään. Toki esim. energiamarkkinoilla erittäin hallitsevalla tavalla, sitä ei ole kiistäminen.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 669
muistelen sinunkin puhuneen ennen sotaa siitä, että maksat ylimääräistä siitä turvasta, että korot eivät sinulle nouse.
Näinhän se pitäisikin sinänsä olla. Eli ei oikeasti kukaan voi olla 100% varma tuleeko se korko nousemaan ja varsinkin KOSKA se tulee nousemaan. Mutta jos sitä asuntolainaa on paljon ja ehkä useista kohteista on ns. järkevää maksaa siitä että kun (hyvin suurella todennäköisyydellä lainan aikana = seuraavan 25v sisällä) joskus se korkoprosentti tulee nousemaan sen velan pystyy silti hoitamaan eikä korttitalo ala kaatumaan ympäriltä.

Mikäli velkasumma on pienempi tai puskuria on saanut kerrytettyä enemmän (ja aikoo esim. kerralla sitten lyhentää enempi kun ne korot nousevat kuten nyt kävi) ja teoreettinen edes 6% korko ei silti saisi aikaan henkilökohtaista konkurssia / myyntiä korkokatolle ei ole niin suurta tarvetta. Varsinkin jos samaan aikaan saa sitä henkilökohtaista puskuria kerrytettyä.

Kolmas vaihtaehto on sitten se väki joka menettää yöunensa murehtiessaan tai ei vain osaa säästää puskuria tms. joten he ottavat sen korkosuojan aina oli lainan summa millainen hyvänsä.

Itse valitsin vaihtoehdon 2, koska lainoja vain yksi ja sekin kohtuullisen pieni = alle 200k kohde missä asun itse ja mihin laitoin myös omaa rahaa joten laina pysyi alle 150k summassa. Jatkuvasti laitoin syrjään vähintään 50%, monesti 100% enemmän kuin mitä olisi tarvinut lainaa lyhentää ja tein sitten aiemmin korkojen alkaessa nousta kerralla hieman suuremman lyhennyksen. Nyt kun korot ovat itsellänikin nousseet (6% Euribor) lyhennys on luokkaa alle 450€/kk mikä on vielä täysin siedettävä ja asuminen on halvempaa kuin jopa pienemmässä kämpässä olisi vuokralla vaikka kaikki asumismenot lasketaan päälle.

En tarkoituksella laske nousevia tai laskevia kuluja mahdollisesta asunnon myynnistä koska mielestäni niitä voi laskea vasta kun sellaisen joskus tekee. Otaksun kuitenkin (hankittu maalämpö, asuntojen hinnat ovat nousussa tälläkin paikkakunnassa ja sijainti on hyvin lähellä keskustaa hyvässä paikassa ja ympäriltä on omaa ostohintaani korkeammalla myyty vastaavia asuntoja ilman maalämpöä [öljyllä]) että vähintäänkin saan enemmän kuin vuokralla asuessani saisin kun joskus pois tästä muutan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 616
Viestejä
4 186 262
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
Greippi

Hinta.fi

Ylös Bottom