Mites tämä nyt käytännössä menee jos jättää tarjouksen jonka ehtona kuntotarkastus, voiko ostajana tuosta vielä perääntyä periaatteessa minkä tahansa tarkastuksessa esille tulevan seikan perusteella jos kokee sen oleelliseksi vai onko tähän olemassa jotkut yleisesti hyväksytyt syyt? Tuollaista 70 luvun valesokkelihelvettiä nyt katsellut. Muutama vuosi sitten kuntotarkastettu rakenteita avaamalla ja mitään kovinkaan hälyyttävää siinä ei ilmennyt ja niistäkin suurin osa korjattu nykyisen omistajan toimesta. Perus varotukset toki löytyi perustamistavasta jne. Mutta lähinnä mietin että jos uudessa tarkastuksessa ilmenee edes jotain pientä ongelmaa tuon suhteen niin voi viedä ostohalut.
Se vähän riippuu. Eli uskoisin että (lähes) kuka hyvänsä hyväksyy että kuntotarkistus tehdään ilman mitään ehtoja jos ostaja (sinä) sen maksaa. Koska se hyödyttää myös myyjää.
Yleensä kuitenkin tuo sovitaan joko puoliksi tai lauseella "ostaja maksaa ja ostaa kohteen JOS mitään vakaa ei löydy" tyyppisesti.
Eli ne yleiset "pesutiloissa hieman kohonneita kosteusarvoja" mitkä aina löytyvät ei ole hyväksyttävä syy perua kauppaa. Mutta tietysti jos oikeasti jotain vakavaa mitä ei ole tiennyt ennen tai sanottu aiemmin käy ilmi (esim. laho, hometta tms) mistä nyt voisi otaksua että tulisi useamman tuhannen euron lisälaskua kaupasta voi perääntyä tai hintaa voi neuvotella uusiksi alaspäin.
Samaten jokaisesta löytyy yleensä mainintaa "vuosikymmenen yleisistä riskirakenteista mitä kannattaa ottaa huomioon" tyyppisesti. Nämä eivät ole siis syitä perua kauppaa ja ne löytää vaikka googlaamalla, on se sitten tasakattoa tai jotain muuta vinkeää vuosikymmenen yleistä tyyliä mikä nykyisin tehtäisiin erilailla. Toki jos mainitaan että löytyy tasakatosta (orginaali tai ei) vuotokohtia mitkä vaatisivat lisätutkimusta ja korjaamista se ei taas ole "yleinen riskirakenne" tms. vaan selkeä syy purkaa kauppaa / vähentää tarjottavaa hintaa ja vaatia lisätutkimusta.
Ehtojahan kannattaa laittaa, että pääsee perääntymään kaupoista, jos jotain epämiellyttävää ilmenee. Mä en kyllä ostajana suostuisi maksamaan tarkastusta, maksimissaan puolet. Jos löytyy kaupan purkuun johtavia vikoja / puutteita, niin myyjä maksaa.
Esim.
- Kuntotarkastus sovitaan sellaiseen ajankohtaan, että ostajilla on mahdollisuus olla läsnä tarkastuksessa.
- Ostaja voi kuluitta vetäytyä tarjouksestaan ja maksettu käsiraha palautetaan täysimääräisenä, mikäli tarkastuksessa ilmenee
* välittömiä korjauksia vaativia rakenteellisia vikoja
* muita laajoja korjaustarpeita tai terveydelle haitallisia tekijöitä
* jo todetuissa virheissä korjaustarpeita, joiden pakollisen korjaamisen voidaan katsoa aiheuttavan kohtuuttomia kustannuksia
* tai mikäli tarkastuksessa käy ilmi, että kiinteistönvälittäjän ostajalle antamiin kohdetta koskeviin dokumentteihin perustuvia remontteja ei ole toteutettu tiedoksi annetulla tavalla.
