Vanhimmat Air M1 koneet alkaa olla 4 vuotta vanhoja, joten noissa se akun kesto voi olla jo huomattavasti ottanut hittiä ja tuohon akun kuntoprosenttiin ei kannata sokeasti luottaa myöskään. Jos vaikka akun kunto kertoo 85% se ei suoraan tarkoita, että sen toiminta-aika akulla olisi 85% siitä mitä uutena, se saattaa hyvässä tilanteessa olla niin mutta se voi olla yhtä hyvin paljon huonompi. Varsinkin, jos siihen on tehty se modaus, että lämpö johdetaan pohjapeltiin (en itse tekisi tuota missään tapauksessa).
Nuo Youtuben muistinkyykkäysvideot on usein tehty aika erikoisen raskaalla testillä tyyliin vaikka mitä taustalla auki ja hypitään sovelluksesta toiseen videoeditointia samalla tehden. Mutta on se 8Gt vähän ja ei sillä ns. "kuuhun mennä"

enää ja tiedä miten käyttisversiot jatkossa haukkoo muistia, kun tuota AI-juttua tulee lisää (tosin tuskin suomiversioon ihan lähivuosina mutta mitä siellä taustalla pyörii silti niin voi haukkoa muistia).
Mitä jos hankkisit 8Gt koneen ajatuksella, se ajaa asiansa niin kauan kuin ajaa mutta kuitenkin tiedostaen ettei siitä vuosikausiksi ehkä ole konetta eikä ne ikuisia välttämättä ole raudankaan osalta, että jossain määrin tuurilla seilataan, kun koneen ikä on useita vuosia varsinkin, jos ollut kovassa käytössä?
Karkeasti arviona, jos nyt saa 300-400 eurolla perusmallin M1-koneen ja sama 16Gt:llä onkin 200 kalliimpi. Kuulosta hyvältä, mutta entäpä, kun se pitkässä juoksussa vaatiikin uuden akun, jos on jo 3-4 vuotias nyt niin tuo voi tulla eteen parin vuoden kuluttua, jolloin tuo 16Gt kone onkin maksanut 800 euroa. Vaihtoehtona heittää tuo perus M1 tunkiolle tuossa tilanteessa ja ostaa 300-400 eurolla M3 Air perusmalli tjsp. Ihan vain ajatuksena tällainen vaihtoehto...
Oletko kartoittanut minkälaista hintaa tuosta Prosta irtoaisi, että jääkö tuosta merkittävästi käteistä kouraan Airin hankinnan jälkeen vielä? Ainakin vuosia sitten myydessä itsellä tuntui Prosta olevan vaikea saada isoa hintaa, kun useimmat oli Aireista kiinnostuneita eikä paljon intoa ollut maksaa enempää. Tuo tosin oli 2019 MBP 13" Intel ja juuri M1 julkkarin yhteydessä sitä kauppasin pois.
Itse kyllä ehkä vain pitäisin tuon Pron, jos 14" kone niin ei se mielestäni ole liian raskas sohvasurffailuun. Varsinkin, jos olet tuon uutena ostanut niin tunnet sen historian ja tuosta on varmaan konetta todella pitkäksi aikaa.
Näin on, ei mitään ongelmaa ollut M1 Airilla tai Minillä tuon kanssa.