Juha Vuorinen - Lakkoase omassa suussa
Olen yrittänyt opettaa lapsilleni, että historian tuntemus on aina hyvästä. Silloin saa syvyyttä omille ajatuksilleen ja siten valinnoilleen. Otan esimerkiksi nyt nähdyn SAK:n yleislakolla uhkailun. Edellisen kerran sellainen oli Suomessa 1956, ja vaikka ammattiyhdistysliike sitä voitokseen väittääkin, historiaan perehtymällä totuus valkenee kokonaan toisenlaiseksi. Lakon taloudelliset saavutukset menetettiin inflaation seurauksena jo puolessa vuodessa, ja hulahti vuosia ennen kuin päästiin lähtötasolle, puhumattakaan, kenelle lasku lopulta lankesi maksettavaksi. Suomen valtiolle, eli veronmaksajille. Ja saihan ammattiyhdistysliikekin lopulta sellaisen läimäyksen kasvoilleen, että siltä meni siitä toipumiseen kymmenen vuotta. Nykyään siitä saattaisi seurata tyrmäävä luvunlasku kymmeneen.
Kerron omasta historiastani esimerkin, mitä voi tapahtua, jos liian virkeä ammattiyhdistysjohtaja onnistuu villitsemään liittonsa jäsenet mukaan omaan hulluuteensa. Elettiin vuotta 2005, ja olin tehnyt eri pokkareitteni uusintapainoksista yhteismäärältään isohkon tilauksen. Painossa tiedettiin Paperiliiton lakonuhasta, joten he olivat varmuuden vuoksi tilanneet paperitehtaalta ennakkoon isommat varavarastot. En muista oliko kyseessä jokin AKT:n tukilakko vai mikä lie mielenilmaus, mutta paperitehtaalta valmistunutta painopaperikuormaa ei päästettykään matkaan, vaan se motitettiin paperitehtaan pihaan. Kirjapainolla oli käsissään lukemattomia ongelmia. Painotilauksia oli vaikka kuinka, mutta ei paperia, jolle niitä painaa. Aikansa asian kanssa painittuaan ja omaa koneistoaan toimettomana seisotettuaan he päättivät lopulta tilata paperia Ruotsista. Se oli muutenkin kuin moraalisesti hankala päätös, sillä kun painokoneessa vaihdetaan paperilaatua, se ei ole mikään yhden napin painallus vaan massiivinen operaatio. Pakon edessä se kuitenkin tehtiin, ja kirjapaino saattoi taas alkaa latoa työtä työntekijöilleen, kuljetusyhtiöille, kirjakauppiaille ja kustantamoille. En tiedä onko tämä salaiseksi luokiteltavaa sisäpiirin tietoa, mutta koska moraalisesta rikoksesta on jo aikaa, kerron sen varoittavana esimerkkinä lakon seurauksista. Ruotsista hankittu paperi olikin parempaa, joten kirjapaino ei ainakaan moneen vuoteen palannut käyttämään lakkoherkkää suomalaista painopaperia.
Jos nyt mentäisiin kysymään Kuusaansaaren, Voikkaan, Summan, Kajaanin, Kankaan, Simpeleen, Myllykosken, Äänekosken, Lohjan tai viimeisimpänä Varkauden paperitehtaiden entisiltä työntekijöiltä, ajoiko Paperiliitto heidän asiaansa, voisi tulla varsin mielenkiintoisia vastauksia. Etten sanoisi kipakoita. Ja kyllä minäkin olisin halunnut painattaa silloiset kirjani suomalaiselle paperille, mutta kun sekään ei ollut minun vaan yhden lyhytnäköisen ammattiliiton käsissä.
)
