Joo, olisin voinut vähän avata sitä, mutta se on tosiaan Huen oma scene, jonka voi määrittää huonekohtaisesti, niin kuin scenet normaalistikin. Sen idea on muuttaa valaistusta automaattisesti vuorokaudenajan mukaan, eli se jakaa päivän kuuteen vaiheeseen, ja jokaiseen vaiheeseen voi valita jonkin kyseisen huoneen sceneistä, esimerkiksi oletuksena taitaa olla Energize, Concentrate, Read, Relax, Rest, Nightlight. Aamulla valo voi olla kirkas ja viileä, iltapäivällä neutraalimpi ja illalla lämmin ja tietenkin itse saa päättää mitä scenejä käytetään ja milloin.
Niitä vaiheiden kellonaikoja voi määritellä itse, ja ne voi sitoa auringonnousuun ja -laskuun, jolloin valaistus ainakin yrittää seurata vuodenaikoja. Täällö Suomessa tuo auringonnousuun ja -laskuun perustuva ohjaus ei aina toimi ihan täydellisesti, koska valoisan ajan pituus vaihtelee niin rajusti vuodenajan mukaan.
Se toimii huoneessa kuten muutkin scenet, eli se pitää vain valita käyttöön, ja sen jälkeen valo syttyy aina senhetkisen vaiheen asetuksilla. Liiketunnistin tai Huen katkaisin voi toimia triggereinä ihan samalla tavalla kuin muillekin sceneille eli kun valo syttyy, se jatkaa siitä kohtaa missä Natural light on aikataulussa menossa.
Tämä vähentää säätämistä aika paljon kun asetukset voi kerralla määrittää huoneen Natural Light - sceneen, eikä samoja asetuksia tarvi tehdä erikseen huoneen liiketunnistimelle ja katkaisimelle. Tuo ratkaisu vie myös tosi paljon vähemmän resursseja (tallennustilaa) Bridgestä.