Alkoholin tilaaminen ulkomailta netin kautta

En usko, että viranomaisen näkökulmasta on väliä tietääkö vai ei. Trans-Hopo kyllä tietää kuljettavansa alkoholia, koska se haki kuorman kaupasta, jonka liikevaihdosta 99,99% muodostuu alkoholin myynnistä ulkomaille, ja jonka nimessä tuoksuu alkoholi, vaikkei tietäisikään tarkasti jokaisen laatikon sisältöä. Lienee joko myyjän tai kuljettajan vastuulla tietää kuljetetaanko Suomeen valmisteveron alaisia tuotteita, ja edelleen lienee kuljettajan velvollisuus ottaa asiasta selvää. Toivotaan, ettei kauhuskenaario toteudu, ja että päinvastoin totalitarismi väistyy ja EU:n liittovaltiokehitys etenisi alkoholiverotuksen osalta nopeammin kuin muilta osin.
tuo nyt on täyttä paskaa. Kuljetusyritykset käsittelevät massoittain paketteja päivittäin, luuletko että yritykset tietävät pakettien sisällön? Ei varmasti tiedä. Kyllä se vastuu on lähettäjällä. Noilla ehdoilla kukaan ei tohdi kuskata mitään kun saattaa saada sakkoja.
 
Kuten odottaa saattoi, on Alksissa (Saksan varasto) varmaan historian kovin ruuhkapiikki meneillään. Tasan viikko sitten (21.8) tehdystä tilauksesta ei ole vieläkään tullut kuittauksia Fransbergin lähetystunnuksista. Eteläiset heimoveljet tuskin ovat lisänneet resursseja varastolla kiireapulaisina tai ylitöiden muodossa?
Täällä kans tilaus alks+frans tehty 21.8. Eikä seurantakoodia saatu vielä. Päivitän kun tulee.
 
Tein myös saksan alksiin tuomiopäivän tilauksen, tulee kun tulee ja katotaan sen jälkeen miten hommat jatkuu.
 
14.8 alksista tilattu paketti edelleen saapumatta. Seurantakoodi tuli maanantaina mutta sen jälkeen ei ole tapahtunut mitään.

Edit. Korjataan sen verran että paketti kuljetuksessa suomen päässä. Eiköhän se sitten lähipäivinä ole perillä.
 
Kuten odottaa saattoi, on Alksissa (Saksan varasto) varmaan historian kovin ruuhkapiikki meneillään. Tasan viikko sitten (21.8) tehdystä tilauksesta ei ole vieläkään tullut kuittauksia Fransbergin lähetystunnuksista. Eteläiset heimoveljet tuskin ovat lisänneet resursseja varastolla kiireapulaisina tai ylitöiden muodossa?
Koittakaas muistaa, että Saksassa elokuu on varsinainen kesäloma kuukausi. Suomessa kesälomakausi on touko-syyskuu välinen aika vaikka painottuukin heinäkuuhun, mutta tuolla suurin osa jengistä elokuun lomalla ja koko maa "pysähtyy" ihan eri tavalla.
 
Hupsis ei ollutkaan laitonta. Mikä siinä on että Alko ei ole saanut verkkokauppaa pystyyn vai oliko nekin siinä uskossa, että laitonta on?

  • Viranomaiset ovat yrittäneet estää alkoholin nettikauppaa muista EU-maista Suomeen kertomalla, että alkoholin etämyynti on kiellettyä, vaikka tällaista kieltoa laissa ei ole.
 
Mistä paikoista on ulkomailta tällä hetkellä edullisin tilata postikulut huomioiden? Pitkään ollut mielessä jos laittaisi ekan tilauksen sisään, ehkä nyt ois aika ja oispa sitten itsellä varastossa.
 
Mistä paikoista on ulkomailta tällä hetkellä edullisin tilata postikulut huomioiden? Pitkään ollut mielessä jos laittaisi ekan tilauksen sisään, ehkä nyt ois aika ja oispa sitten itsellä varastossa.
Postikulut on aikalailla kiinteitä paikasta riippumatta kun erillinen kuljetus pitää kuitenkin tilata.
 
Mistä paikoista on ulkomailta tällä hetkellä edullisin tilata postikulut huomioiden? Pitkään ollut mielessä jos laittaisi ekan tilauksen sisään, ehkä nyt ois aika ja oispa sitten itsellä varastossa.
Tämmöiset pikkualet löyty sähköpostista:
Näyttökuva 2024-08-28 125922.pngNäyttökuva 2024-08-28 130033.png
 
Koittakaas muistaa, että Saksassa elokuu on varsinainen kesäloma kuukausi. Suomessa kesälomakausi on touko-syyskuu välinen aika vaikka painottuukin heinäkuuhun, mutta tuolla suurin osa jengistä elokuun lomalla ja koko maa "pysähtyy" ihan eri tavalla.
Meinaatko, että virolaisilla on saksalaisia työntekijöitä varastollaan ja elokuussa kukaan ei ole töissä? Kuljetuksia järjestävä yhtiö on myös virolainen. Aikaisemmin tänne oli kirjoitettu, että kyseltäessä seurantatunnuksia oli Fransberg vastannut "suuren kysynnän vuoksi Alks.fi toimituksissa kestää tavallista kauemmin".
 
Kyllä siellä alksilla on ruuhkaa. 15.8 tilattu alks/opo 21.8 tuli opolta tämmönen sposti:

Tilaustilanne – odotetaan kaupan valmiutta.
Kaupan mukaan tilaukset ovat valmiita lastattaviksi ensi viikon aikana. Eli siis tällä viikolla pitäs lähtee, koko kesän tullut tosi hitaasti nuo lähetykset.
 
Ei taida olla maailman tehokkain toi Alksin varasto/lähettämö... Jos tavara on varastossa, pitäis se kyllä pystyä lähettämään 24h sisällä.
Toki jos siellä on yks jamppa töissä ja tilauksia tulee helvetillisiä määriä.

EDIT: Näköjään oma 21.08 tilaukseni nytkähti eteenpäin. Että ei tässä nyt niin kauaa mennyt. Pidempäänkin on joskus mennyt.
 
Viimeksi muokattu:
Tämmöinen vastaus tuli ALKS:sta maanantaina, kun kyselin omaa tilaustani.

"Lisääntyneen työmäärän vuoksi tavaroiden kokoaminen kestää kauemmin.
Kun kuljetusyritys on noutanut paketit, saat seurantakoodit sähköpostitse.
Pahoittelemme."
 
Ihan niinkuin tuossa neljä viestiä aiemmin.
 
Kyllä siellä alksilla on ruuhkaa. 15.8 tilattu alks/opo 21.8 tuli opolta tämmönen sposti:

Tilaustilanne – odotetaan kaupan valmiutta.
Kaupan mukaan tilaukset ovat valmiita lastattaviksi ensi viikon aikana. Eli siis tällä viikolla pitäs lähtee, koko kesän tullut tosi hitaasti nuo lähetykset.
15 päivä tilattu ja 26 tuli fransbergilta ilmotus että on kuljetuksessa. Suomessa ei vielä
 
Aina tilausta tehdessäni asennoidun siihen, että saatta mennä useampi viikko. Ei ole hätäisen ihmisen hommaa tämä laji.

Harrastan myös ennakointia ja uusi tilaus laitetaan tulille hyvissä ajoin. Kesän juomatkin tulee tilattua jo keväällä. Vielä olisi muutama laatikko olutta jäljellä, joten pystyy ainakin hyvin tarkkailemaan, että tuleeko mikään muuttumaan syyskuun jälkeen (tuskin).
 
Trans-Hopo tuskin kansainvälisenä rahtaajana hakee kuormaa kaupasta asti itse aivan kuten se ei ole Suomen päässäkään niitä ovelle asti toimittamassa, vaan sen tekee yleensä paikalliset eri toimijat.
Sinä et siis ainakaan ole samaa mieltä niiden kanssa, jotka tällä foorumilla sanovat joidenkin kuljettajien olevan samaa yritystä myyjäkauppojen kanssa. Ei ole tietoa, mutta olen olettanut (ja saan olettaa, koska käyttäjä Mikkos antoi luvan), että nämä kolme vakikuriiria nimenomaan hakevat juomat suoraan kaupan varastolta ja tuovat ne Suomeen, josta Posti tai MH ne vie perille, mahdollisesti käyttäen alihankkijoita tietenkin. Jos näin ei ole, jos Opo, Fransberg tai Norrlog eivät ole pelkästään alkoholin kuljetukseen erikoistuneita pientoimijoita, eivätkä hae juomia suoraan varastolta, niin sitten tietenkään skenaarioni ei toimi.

Lähdettä tähän. Miten voidaan toista henkilö rangaista toisen henkilön/yrityksen puolesta?
Lähde sille, että olen moista väittänyt? Vaikea antaa lähdettä jollekin mitä en koskaan ole sanonu, enkä olettanu.

Saat olettaa ihan mitä haluat
Kiitos, vähän jo pelkäsin.

Lähde missä sanotaan että kuljetusyhtiö on vastuussa siitä että lähettävä taho ei liitä tunnisteita mukaan, saati siitä että saisi siitä jotain sakkoja.

Tämä on maalaisjärjellä suoritettua spekulaatiota.

tuo nyt on täyttä paskaa. Kuljetusyritykset käsittelevät massoittain paketteja päivittäin, luuletko että yritykset tietävät pakettien sisällön? Ei varmasti tiedä. Kyllä se vastuu on lähettäjällä. Noilla ehdoilla kukaan ei tohdi kuskata mitään kun saattaa saada sakkoja.
1. Eiköhän 99% alkoholista tuo Suomeen pelkästään alkoholia roudaavat muutama pikkutoimija, joista suurin osa lienee alkoholimyyjien omistamia. Vai monestiko olet tilannut kuljetuksen Postilta, DHL:ltä, TNT:ltä, DPD:ltä, UPS:ltä, tmv. normaalilta kuriirilta?
Edit: Vilkaise Womban postaama kuva Norrlogin mainoksesta ja siinä olevat "referenssit". Huomaatko jonkin eron normaalin kuljetusyhtiön mainokseen?
2. Jätin sen kyllä avoimeksi, että vastuu voi olla myyjälläkin. (Sanoit vastuun olevan "lähettäjällä". Veikkaappa mikä taho on lähettäjänä näissä meidän jokapäiväisissä tilauksissa? Kyllä, kuljetusyhtiö. Ei ikinä kuitenkaan DHL, Posti tai UPS - normaalit "massoittain paketteja päivittäin käsittelevät" kuljetusyhtiöt _eivät_ "lähetä" alkoholia ulkomailta suomalaisille.)
3a. Uskon, että piirtämäni skenaario ei koske kohdassa 1. mainitsemieni ja niiden kaltaisten kuriirien kautta tilattuja juomia, vaan ainoastaan liki pelkkää alkoholia kuljettavia yrityksiä.
3b. Etämyynnissä myyjän tehtävä on tehdä veroilmotus ja saada tunniste. Siinä tapauksessa vastuullisuus on selvä. Mikäli Suomen Tulli voi sakottaa ilman tunnistetta lähettäviä kauppoja tuntuvasti, niin ne lopettavat etämyynnin Suomeen.
 
Viimeksi muokattu:
Ei ikinä kuitenkaan DHL, Posti tai UPS - normaalit "massoittain paketteja päivittäin käsittelevät" kuljetusyhtiöt _eivät_ "lähetä" alkoholia ulkomailta suomalaisille.)

Olen kyllä useita kertoja tilannut viskiä, jossa kuriirina toimi UPS. Berlinbottle on ainakin tällainen pulju.
 
Tilaukseni seissyt nyt myymälässä yli viikon odottaen noutoa. Sain tiedon Fransbergiltä että hakevat ensi viikon aikana. Tulin siihen tulokseen, että vaihdan lennossa kuljetusyhtiön Norrlogiksi ja he ilmoittivat hakevansa sen heti tänään. DHL:n seurantatunnus tuli kahden tunnin sisällä tilauksesta. Fransberg ilmoitti palauttavansa rahat. Semmosta
Tämä noudettu postista tänään. Torstaina noudettu myymälästä, tiistaina saapunut Suomeen ja keskiviikkona noudettavissa. Tämän viivästys ei siis johtunut kaupasta vaan Fransbergista. Pisteet lähtee kyllä Norrlogille nopeasta toiminnasta. Ei jälkiä tullin kultaisesta kosketuksesta.
 
Olen kyllä useita kertoja tilannut viskiä, jossa kuriirina toimi UPS. Berlinbottle on ainakin tällainen pulju.
Kyllä, kuriirina, kun etämyyjä lähettää. UPS tuskin kuitenkaan itse on lähettäjä, kuten Opo, Fransberg tai Norrlog, kun ostat etäostona ja ostat kuljetuksen erikseen.
 
Hupsis ei ollutkaan laitonta. Mikä siinä on että Alko ei ole saanut verkkokauppaa pystyyn vai oliko nekin siinä uskossa, että laitonta on?
Suomessa se on laitonta. Ulkomailta ei.
Alkon myyntia rajoittaa alkoholilain 27§:
Alkoholiyhtiöltä ostettuja alkoholijuomia saadaan luovuttaa ostajille avoimessa liikehuoneistossa, jonka toiminnanharjoittajan kanssa alkoholiyhtiö on tehnyt luovutuspaikkasopimuksen. ...

Muiden myyjien pitää hakea alkoholin vähittäismyyntilupa ja se koskee vähittäismyyntiä yhden vähittäismyyntipaikan sisätiloissa. Muuhun ei saa lupia.(alkoholilaki 17§)

Tuota nimeomaan yritetty käyttää perusteena etämyynnin laittomuudelle, että myös ulkomaiset suomeen myyvät yritykset tarvisivat vähittäismyyntiluvan.

Noilla ei sitten ole mitään tekemistä valmisteveroasian kanssa.
Eli tässä alkoholin ulkomailta myynnissä on tavallaan 2 erillistä asiaa jotka helposti sotkeutuvat sanottaessa, että etämyynti on sallittua. Laillisesti tehtynä vain verot pitäisi maksaa Suomeen.
 
Kyllä, kuriirina, kun etämyyjä lähettää. UPS tuskin kuitenkaan itse on lähettäjä, kuten Opo, Fransberg tai Norrlog, kun ostat etäostona ja ostat kuljetuksen erikseen.
Opo, Fransberg tai Norrlog eivät ole lähettäjiä olleet ainakaan minun tilauksissani vaan nimenomaan kuriireja. Myyjä on lähettäjä. Mistä olet saanut päähäsi että ne itse lähettävät?

1. Eiköhän 99% alkoholista tuo Suomeen pelkästään alkoholia roudaavat muutama pikkutoimija, joista suurin osa lienee alkoholimyyjien omistamia. Vai monestiko olet tilannut kuljetuksen Postilta, DHL:ltä, TNT:ltä, DPD:ltä, UPS:ltä, tmv. normaalilta kuriirilta?
Edit: Vilkaise Womban postaama kuva Norrlogin mainoksesta ja siinä olevat "referenssit". Huomaatko jonkin eron normaalin kuljetusyhtiön mainokseen?
2. Jätin sen kyllä avoimeksi, että vastuu voi olla myyjälläkin. (Sanoit vastuun olevan "lähettäjällä". Veikkaappa mikä taho on lähettäjänä näissä meidän jokapäiväisissä tilauksissa? Kyllä, kuljetusyhtiö. Ei ikinä kuitenkaan DHL, Posti tai UPS - normaalit "massoittain paketteja päivittäin käsittelevät" kuljetusyhtiöt _eivät_ "lähetä" alkoholia ulkomailta suomalaisille.)
3a. Uskon, että piirtämäni skenaario ei koske kohdassa 1. mainitsemieni ja niiden kaltaisten kuriirien kautta tilattuja juomia, vaan ainoastaan liki pelkkää alkoholia kuljettavia yrityksiä.
3b. Etämyynnissä myyjän tehtävä on tehdä veroilmotus ja saada tunniste. Siinä tapauksessa vastuullisuus on selvä. Mikäli Suomen Tulli voi sakottaa ilman tunnistetta lähettäviä kauppoja tuntuvasti, niin ne lopettavat etämyynnin Suomeen.
1. Mitä väliä, kuljetus ostetaan erikseen eri firmlta. Se ei liene laitonta? Otan kuljetuksen mistä halvimmalla saa, määrittele "normaali" kuriiri
2. Lähettäjällä tarkoitin myyjää
3a. Sulla on jotain suurempaa tietoa, viranomaisten, ei ainakaan pitäisi toimia mutu tuntumalla
3b. Ei ole tähänkään asti paljoa vaikuttanut vaikka verot olisi pitänny maksaa, mikä tässä muuttuu? Ei tuo tunniste mitään muuta
 
Viimeksi muokattu:
Opo, Fransberg tai Norrlog eivät ole lähettäjiä olleet ainakaan minun tilauksissani vaan nimenomaan kuriireja. Mistä olet saanut päähäsi että ne itse lähettävät?
Juuri katsoin paketin tarrasta.. Lähettäjänä on Piirinurga OÜ, eli Fransberg.

EDIT: Käsittääkseni nämä firmat käytännössä vain lähettävät paketin postitse myyjän puolesta. Myyjä (esim. alks) sanoo jo ehdoissaan että tarjoaa vain etäostoja muihin eu-maihin. Meidän verottajalla toki eri tulkinta.
 
Tämä noudettu postista tänään. Torstaina noudettu myymälästä, tiistaina saapunut Suomeen ja keskiviikkona noudettavissa. Tämän viivästys ei siis johtunut kaupasta vaan Fransbergista. Pisteet lähtee kyllä Norrlogille nopeasta toiminnasta. Ei jälkiä tullin kultaisesta kosketuksesta.
Mikä hemmetin kiire pukkaa odottamiseen? Se on vaan realiteetti 2 viilkkoa!
 
Juuri katsoin paketin tarrasta.. Lähettäjänä on Piirinurga OÜ, eli Fransberg.

EDIT: Käsittääkseni nämä firmat käytännössä vain lähettävät paketin postitse myyjän puolesta. Myyjä (esim. alks) sanoo jo ehdoissaan että tarjoaa vain etäostoja muihin eu-maihin. Meidän verottajalla toki eri tulkinta.
Kyllä. Nämä yritykset ovat kuljetusjärjestelijöitä eli kuljetusbulvaaneja ja tilaavat kuljetuksen isolta kuljetusfirmalta.
Oli kyseessä bulvaanina sittenFransu, Shippii, Norri tai Opo. Tai joku muu. Ja oikeana kuljetusfirmana Dhl, Ups tms.

Jos jotenkin isot kuljetusfirmat Suomi saa vastuuseen ja seuraamaan kuljetuksia, niin voi olla että taustafirmojen nimet (nyt lähettäjätiedoissa) vaihtuvat tiuhaan jotta näkyvyyttä vähennetään ja ehkä jopa sivustoja vaihdellaan tiuhaan.

Sen verran isot rahat tuossa liikkuvat, että pojat Baltiassa miettivät keinoja mielellään kuinka tavara liikkuu.
 
Opo, Fransberg tai Norrlog eivät ole lähettäjiä olleet ainakaan minun tilauksissani vaan nimenomaan kuriireja. Myyjä on lähettäjä. Mistä olet saanut päähäsi että ne itse lähettävät?
Olen saanut sen päähäni siitä, että paketissa ja saapumisilmoituksessa lukee lähettäjänä kuljetusyhtiön nimi

3a. Sulla on jotain suurempaa tietoa, viranomaisten, ei ainakaan pitäisi toimia mutu tuntumalla
Ei ole, päinvastoin, mikäli pitää paikkansa, että Opo, Fransberg ja Norrlog, eivät itse kuljeta alkoholijuomia Suomeen, eivätkä ole alkoholin pohjoismaihin kuljettamiseen erikoistuneita kuljetusyrityksia, niin minulla oli aivan väärää mutuilua. Sen sijaan, mikäli niin on, kuten ounastelin, viranomaiset eivät suinkaan toimi mutulla, jos ratsaavat mainitunlaisia kuljettajia. Ja vaikutus on tietenkin kuljetusyritykselle ihan eri, jos se saa sakot esim. 1%:sta kuljettamastaan rahdista vs. 0,000000000001% kuljettamastaan rahdista, kuten olisi asian laita ns. normikuriirien tapauksessa ("normaali kuriiri" = kuljetusyhtiö, joka tekee muutakin kuin kuljettaa alkoholia etäostajille pohjoismaihin).

3b. Ei ole tähänkään asti paljoa vaikuttanut vaikka verot olisi pitänny maksaa, mikä tässä muuttuu? Ei tuo tunniste mitään muuta
Näin. Eli kuin tuuleen huutelisi. Mutta huutelempa silti. Eiköhän moni muu jotain ymmärtänyt spekuloinnistani. Tunnisteessa on potentiaalia lopettaa valmisteverovapaa tilailu käytännössä kokonaan, vaikka ehkä lisämuutoksia tarvitaan vielä lakitekstiin.
 
Kaikki syyttävät ulkomaisia kauppoja ja kuljetusfirmoja jatkuvasti unohtaen alati muuttuvat nykylainsäädännöt Suomessa etäkaupan suhteen. Ongelmat ovat nimen omaan täällä päässä. Kukaan ei ole kiinnostunut mm. vapaamman, läntisen naapurimaamme tilanteesta suhtautuessa etäostoon/etämyyntiin.
Täällä pari räyhähenkeä latistaa besserwisserinä aika ajoin keskustelua.
 
Viimeksi muokattu:
Onhan se korni tilanne,...jos Systembolagetissa Haaparannan puolella kolmen litran viinipönikkää myydään jopa 18 euroa halvemmalla. Kyllä joku kynnysvero pitäisi saada rajan ylittäville suomalaisille. Maamme kansalaiset ovat tunnetusti sopeutuvaista kansaa. Tuttu kaveri Tornionjokilaaksosta ja yllättyi jopa 18euron hintaerosta kolmen litran viinipöniköissä.Siellä on erikoistarjouksia!
 
Viimeksi muokattu:
Onhan se korni tilanne,...jos Systembolagetissa Haaparannan puolella kolmen litran viinipönikkää myydään jopa 18 euroa halvemmalla. Kyllä joku kynnysvero pitäisi saada rajan ylittäville suomalaisille. Maamme kansalaiset ovat tunnetusti sopeutuvaista kansaa. Tuttu kaveri Tornionjokilaaksosta ja yllättyi jopa 18euron hintaerosta kolmen litran viinipöniköissä. Tarkennus: Siellä on erikoistarjouksia!
Kiusallaan kurkisti Tornion Alkon asiakkaista tyhjään myymälään.
Haaparannassa oli senkin edestä ruuhkaa.
 
Ainakin minulle on tuonut sekä UPS että DHL alkoholia kotiovelle. Mistä lie olet saanut ajatuksen ettei paketit kulje kaikkien kuljetusyhtiöiden avulla.

Ja Posti myös. Jokainen noista kolmesta mainitusta on kyllä kannellut näitäkin laatikoita kotiovelle.
 
Kiusallaan kurkisti Tornion Alkon asiakkaista tyhjään myymälään.
Haaparannassa oli senkin edestä ruuhkaa.
Sopeutuvaiset suomalaiset on hakeneet sieltä voitakin...ja norjalaisia laukkaa Ruotsissa ostoksilla koko ajan. Varmaan Norjassa jotain vikaa myös?
 
Viimeksi muokattu:
Onhan se korni tilanne,...jos Systembolagetissa Haaparannan puolella kolmen litran viinipönikkää myydään jopa 18 euroa halvemmalla. Kyllä joku kynnysvero pitäisi saada rajan ylittäville suomalaisille. Maamme kansalaiset ovat tunnetusti sopeutuvaista kansaa. Tuttu kaveri Tornionjokilaaksosta ja yllättyi jopa 18euron hintaerosta kolmen litran viinipöniköissä.Siellä on erikoistarjouksia!

Systembolaget on muutenkin aikalailla edistyksellisempi myymiö kuin Alko. Siellä järjestetään mm. huutokauppaa ja toimittavat kotiin juomat. Ja niin se valikoima, aika paljon kattavampi kuin Suomessa. Norjan Vinmonopolet on sitten taas enemmän sellainen suomalainen ummehtunut Alko.
 
Kiusallaan kurkisti Tornion Alkon asiakkaista tyhjään myymälään.
Haaparannassa oli senkin edestä ruuhkaa.
Ei kuitenkaan jonoa sentään kuten aikanaan? ;)

ScreenShot045.jpg

Verotarkastaja kertoili että jos myyjä jättää verot maksamatta, niin sekä myyjälle että ostajalle lähetetään karhumakirje. Jos verot on esim. 100e, niin kummallekin lähetetään 50e lasku? Jos kumpikaan ei maksa, niin sitten koko summaa yritetään periä ensin toiselta? Ja sitten toiselta? Jos vain toinen maksaa sen 50e, niin häneltä yritetään myöhemmin periä se toinenkin 50e?

Ja kuten joku jo aiemmin mainitsikin, niin ei mitään sakkoja voi määrätä ostajalle jos etämyyjäksi katsottu, kuten esim. Alks jättää veronsa maksamatta. Ne sakot mitä aiemmin langetettiin koski etäostoa. Tuolloinhan Alksista tilaaminen katsottiin etäostoksi, virheellisesti.

Ruotsissa on ollut jo vuosia sama laki voimassa mikä tänne on nyt tulossa, ja edelleen Alks sun muut putiikit myyvät alkoholia länsinaapuriin, ja jättävät verionsa maksamatta. Samoin tulee Suomessa tapahtumaan. Asiakas sitten loppupeleissä ne verot joutuu koknaisuudessaan maksamaan jos tullin haaviin jää lasti jää.

Vielä ehtisi tilaamaan ilman pelkoa veroseuraamuksista. Taidenkin pistää vielä yhden satsin tulemaan, vaikka varastossa on jo about 300 tölkkiä olutta, ja lonkeroa. Eipä sitä ole koskaan liikaa.
 
Onko se nyt niin että toi muutos koskee kaikkia tilauksia jotka on tehty 1.9 jälkeen vai niitä jotka on maassa ton jälkeen? Eli esim jos tilaan nyt niin koskeeko toi muutos mun tilausta ja tosta voi tulla mulle verot maksuun?
 
Muutos on vain 1.9 jälkeen tilatuille. Mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että verot ja sakot voivat tulla sitä ennenkin tilanneille, niinkuin tähänkin asti.
 
Onko se nyt niin että toi muutos koskee kaikkia tilauksia jotka on tehty 1.9 jälkeen vai niitä jotka on maassa ton jälkeen? Eli esim jos tilaan nyt niin koskeeko toi muutos mun tilausta ja tosta voi tulla mulle verot maksuun?
Ainakin on uutisoitu, että koskee tilauksia, jotka on tehty 1.9.2024 ja sen jälkeen. Toki näissä asioissa voidaan tullin ja verottajan osalta toimia täysin mielivaltaisesti, kuten tunnettua.
 
Kyllä tämä on jotenkin aivan järjenvastaista kuluttajan kannalta. Nykyisin ostetaan netistä sieltä mistä halvimmalla ja mukavimmin saa ostettua ja se, että valtio sysää verovastuut yksittäiselle kuluttajalle osoittaa kyllä sen, että tässä kiusataan nyt sitä tahoa, jota voidaan kiusata.

" ”Kuluttaja ei voi kyllä ostaessaan oikein mistään tietää, tuleeko myyjä hoitamaan velvoitteensa. Jos ne laiminlyödään, niin silloin ostaja on myös vastuussa”, myöntää Verohallinnon johtava veroasiantuntija Piia Lax "

Alkaisi olla taas uuden viskitilauksen aika, mutta kaiken tämän uutisoinnin takia taidan nyt nössönä odotella syyskuun puolelle ja kuulostella, lisääkö tuon tunnisteen edellyttäminen riskiä siitä, että juuri oma tilaus jäisi haaviin,.
 
Ainakin on uutisoitu, että koskee tilauksia, jotka on tehty 1.9.2024 ja sen jälkeen. Toki näissä asioissa voidaan tullin ja verottajan osalta toimia täysin mielivaltaisesti, kuten tunnettua.

Niimpä tietenkin.. Pitää miettiä uskaltaako sitä ottaa riskin vai venailla kuukauden ja vähän katella taas miten niitä paketteja otetaan sivuun
 
Ei ennen 1.9. tilatuille paketeille aleta mitään verorästejä määräämään koska ne joudutaan palauttamaan kuten viime kuukausina on tehtykin. Joten tilaaminen ennen tuota päivämäärää pitäisi olla jokseenkin turvallista. Jos ei sitten verottaja muuta taas mieltään ja päättääkin että kyse onkin tällä kertaa etäostosta. Mutta tosiaan 1.9 jälkeen sillä ei ole enää väliä kummasta kyse, kun asiakas on maksuvelvollinen kummassakin tapauksessa.
 
Jos tuota sakkoa ei enää tarvitse maksaa niin eipähän tuo niin kirpaise vaikka joskus jäisikin tullin haaviin. Laskeskelin että jos tilaa esim. kolme keissiä 5,9% olutta, ja niistä pitää maksaa verot, niin juomat maksaa suunnilleen saman kuin suomessakin. Lonkeron kohdalla jää vielä voitolle suomen hintoihin nähden. Joten pitkässä juoksussa jää selvästi voitolle kun tilaa ulkomailta. Olettaen ettei tuota sakkoa tarvitse maksaa. Tuntuisihan se perin oudolta että kun etämyyjä jättää veronsa maksamatta, lätkäistään siitä ostajalle 100e sakot. Jo se että ostajalle lankeaa maksettavaksi myyjälle kuuluvat verot, tuntuu vähintäänkin epäreilulta, mutta että vielä sakot päälle? Siihen en kyllä jaksa uskoa.
 
Näin. Eli kuin tuuleen huutelisi. Mutta huutelempa silti. Eiköhän moni muu jotain ymmärtänyt spekuloinnistani. Tunnisteessa on potentiaalia lopettaa valmisteverovapaa tilailu käytännössä kokonaan, vaikka ehkä lisämuutoksia tarvitaan vielä lakitekstiin.
Ehkä joku jotain ymmärsi, tuo potentiaali jäi nyt hämärän peittoon. Tietysti jos omasta päästä keksit kaikkea lisää mitä ei missään laissa mainita voi olla potentiaalia vaikka mihinkä, kannattaako siitä keskustella niin ei.
 
Systembolaget on muutenkin aikalailla edistyksellisempi myymiö kuin Alko. Siellä järjestetään mm. huutokauppaa ja toimittavat kotiin juomat. Ja niin se valikoima, aika paljon kattavampi kuin Suomessa. Norjan Vinmonopolet on sitten taas enemmän sellainen suomalainen ummehtunut Alko.
No, kakki te kuitenkin haluaisitte alkon vielä tunkkaisemmaksi ja huonommaksi ;-D
 
Mistä paikoista on ulkomailta tällä hetkellä edullisin tilata postikulut huomioiden? Pitkään ollut mielessä jos laittaisi ekan tilauksen sisään, ehkä nyt ois aika ja oispa sitten itsellä varastossa.
Kun tilaa BoI:sta 149 eurolla, niin ei tule postituskuluja.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
276 438
Viestejä
4 758 269
Jäsenet
77 474
Uusin jäsen
JP18347

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom