Siksi kysyinkin aikaisemmin että onko suomella mitään mahdollisuuksia sakottaa tai rangaista ulkomaista yritystä tunnisteiden laiminlyönnistä? Kyse on kuitenkin EU alueen sisäisestä liikenteestä jolloin tuollaisia ei mielestäni saisi olla toisin kuin EUn ulkopuolelta tilattaessa ALV jne mikä tuli pari vuotta sitten?
Ja mitä tapahtuu jos suomi lähettelee sakkojaan ja rangaistuksiaan ulkomaiselle kaupalle? Mitä seuraamuksia liikkeelle tulee tai ei tule?
Sillähän nyt ei ole EU:ssa mitään merkitystä saako sakon ulkomainen kauppa / kuriiri vai kotimainen henkilö. Ja samoin, mikäli tuo tunnistehomma on EU:n liittovaltion lain vastaista, niin jälleen se on yhtä paljon sitä suomalaisen henkilön kuin ulkomaisen yrityksen osalta. Oletan, että osasivat tehdä laillisen lain, mutta en tietty ole varma. Sinä taidat olettaa toisin?
Edelleen, millä resursseilla tulli ne kaikki tarkastaa? Ei ole tähänkään asti saanut kuin murto-osan kiinni niin miten tuon lakimuutoksen jälkeen yhtä-äkkiä saisivat kaikki stopattua
Nyt en keksi missä kohtaa kommenttiani tai potentiaalista skenaariota edellytetään, että Tulli tarkistaisi yhtään enempää kuin nyt? Rautalangasta:
1. Pena tilaa valmisteveron alaista tuotetta (esim. bensaa tai alkoholijuomaa) Saksasta, eikä tee ilmotusta verottajalle, eikä siten saa tunnistetta.
2. Kuljetusyritys Trans-Hopo tuo Penan paketin Suomeen.
3. Pena kuuluu huonotuuriseen prosenttiin ja Tulli tarkistaa Penan paketin, kun Trans-Hopo tuo sen Suomeen.
4. Muutkin Trans-Hopon kyydissä olevat paketit tarkistetaan, ja Tulli ei saa monestakaan nähtäväksi tunnistetta.
5. Trans-Hopo saa kustakin tunnisteetta maahantuodusta lähetyksestä 300 € sakon, yhteensä sakkoa tulee 70 000 €
6. Tämä toistuu Trans-Hopon kohdalla vielä pari kertaa kolmen kuukauden sisään.
7. Trans-Hopo lopettaa alkoholin kuljettamisen Suomeen.
8. Sama toistuu muiden valmisteveron alaisten tuotteiden maahantuontiin erikoistuneiden kuljetusyritysten kohdalla.
9. Kukaan ei enää tuo alkoholia Suomeen ilman tunnistetta.