Alkoholin tilaaminen ulkomailta netin kautta

Kyllä tulli ihan itse määrittelee etäoston ja etämyynnin erot.
Ja huippuna tulli toteaa, että sinä olet toiminut aivan oikein, mutta myyjäliike
ei heidän mielestään ole ja seurauksena me tuhoamme ostamasi tuotteet.
Olisi aika hauska nähdä samanlainen keissi jonkun autonosan tai muun tarvikkeen osalta.
Sori vietiin sun kamat romunkeräykseen.
Eli tulkitsee
 
Anteeksi jo etukäteen oma tyhmyyteni, mutta en tiedä miten logistiikka/rajavalvonta toimii Suomen satamissa/rajoilla? Ajatuksena vain, että sieltähän tulee jo pakosti ns "rajojen ylittänyttä rekkaa", jotka ovat saaneet hyväksynnän kuormalle jo toisessa EU-maassa? Esimerkkinä vaikka joku DHL/UPS jne alainen kuorma, jonka sisältönä voi olla vaikka mitä, myös osa meidän ruskeista laatikoista.

Kuski haluaisi varmaan kovasti kohti omaa terminaalia, mutta "tulliarmeija" tutkii sun kuormaa/pahvilaatikoita, että onko viinaa ja Suomeen tilattu? Samalla seuraava rekkakuski 2/40 jonossa vaan miettii, että hei kiva olla kakkonen kerrankin.

Netprisillä esimerkiksi homma taitaa toimia niin, että Suomeen tilatut viinakset kerätään erillisiin Budbeen rekkoihin, jotka sitten ajataan Suomeen ja sitten siirretään omaan tai UPS:n jatkokuljetukseen. Tähän viittaa vahvasti se, että esimerkiksi UPS seuranta ei toimi lainkaan Saksan ja Suomen välillä. Kummoinen sherlock ei tarvi edes tullimiehen Suomessa olla, että osaa pysäyttää tuollaisen rekan ja vaikka manuaalisesti käydä paketit läpi ja pistää takavarikkoon ne 99,9 prosenttia paketeista, jotka sisältävät valmisteveron alaista lähetystä.

Sitten taas jos paketit lähetetään yksittäisinä DHL/UPS yms. kuriiripaketteina ja lähettäjän nimi on vielä joku Matti Möttönen, niin siinä onkin tullimiehellä sherlokointia kun yrittää tunnistaa ne viinaksia sisältävät paketit kymmenien tuhansien muiden pakettien kuriirirekoista.

Toivottavasti ovat hereillä muualla Euroopassa niissä kaupoissa ne myyjät ja päivittävät toimitustapansa sellaiseksi, että tilaukset kulkevat yksittäisinä paketteina muun kuriirikuljetusten joukossa ja lähettäjän tiedot vaihtelevat joka paketissa. Aivan liian helppoa tullille se, että joku tullimies vain lähetetään sinne lähetysvaraston kulmille Saksaan ottamaan ne rekka-autojen rekisterinumerot ylös ja Suomen tullissa sitten ne rekat ja perävaunut nappaavat tutkintaan. Ajaisivat vaikka ne rekat kierrokselle kymmeniin eri kuriirin toimipaikkoihin Saksassa ja naapurimaissa ja jakaisivat sinne ne paketit edelleen toimitettavaksi Suomeen asiakkaille. Siihen vielä se lähettäjän nimen vaihtuminen joka lähetyksessä, niin tullilla riittäisi hommaa Suomessa.
 
Itsekin tilasin viinaksia eilen, niin myyjä kyllä otti 24% ALV tuotteista, ihan kuitissa lukee se. Vaikka noihin tulis kaikki mahdolliset lisäverot Suomessa, niin hinta jää silti alle alkon hinnan, tavara kannetaan kotiin, ja valikoima on parempi.

Jos on peritty 24 prosentin alvi eikä myyjämaassa ole sellaista alvia käytössä kotimaan kaupalle, niin sehän on jo sillä selvä että kyseessä on etämyynti eikä etäosto ja silloin verovelvollinen Suomen valmisteveroista on myyjä.

Tällä hetkellä on erittäin isänmaallinen teko tilata jotain mahdollisimman paljon tilaa vievää alkoholijuomaa nettikaupasta Euroopasta ja odottaa suorastaan että Suomen tulli takavarikoi sen ja pistää sen jälkeen oikaisupyyntöä menemään tulliin siitä ja valittaa aikanaan hallinto-oikeuteen jos homma ei selviä oikaisupyynnöllä.

Tulli todennäköisesti tekee pian saman virheen kuin aikaisemminkin tehnyt ja alkaa hävittää ne pysäytetyt alkoholitilaukset kun eivät halua varastokapasiteettiä niille hankkia lisää. Sitten aikanaan joutuvat korvaamaan kansalaisille ne tilatut ja tullin hävittämät viinakset. Muutama kymmenen tuhatta valitustakin kun on sisässä oikaisuvaatimuksena tullissa, niin se ei riitä edes alkuunkaan se 3 miljoonan euron määräraha siihen tehoiskuun.

Ehkä siitä voisi alkaa tehdä wiki-periaatteella valmista itseoikaisuvaatimusta ja valitustamallia hallinto-oikeuteen kaikkien saataville. Tällä tempulla kymmenisen vuotta sitten autoverotuksesta tuli vireille kymmeniä tuhansia valituksia hallinto-oikeuteen ja joka arpa voitti kun vähintään ne "ei arvonlisäverot" oli kannettu virheellisesti.
 
Kertokaa tyhmälle miten tämä kuriiri palvelun käyttäminen eroaa siitä että itse haen lonkerot virosta?Jos esim.tekisin tilauksen vaikka Tulivesi.com:lle ja valitsen noudon Tallinnasta toimitustavaksi. Hinta on aivan sama noudanko itse vai tilaanko vaikka DHL:n hakemaan lastin. Tullissa minun kuljettamana lasti on O.K mutta DHL:n kuljettamana ei??? Ei vaan nyt mahdu pienen ihmisen järkeen tämä kuvio.
Tällä logiikalla kaikki viina mitä tuodaan Suomeen rajan yli on laitonta.

Aina on ollut sallittua _itse_ tuoda _itselleen_ juomia ulkomailta. Tosin määrää on rankastikin rajoitettu välillä ja edelleenkin EU:n ulkopuolisista maista tuotuna. Toisaalta koskaan ei ole ollut (Suomessa) sallittua tuoda alkoholijuomia ulkomailta muille kuin itselle. Tuossa on jonkinlainen logiikka. Tosin olen täällä ennenkin ääneen ihmetellyt, että miksi kuljetusfirmat (tark. autokuskit) saavat tuoda alkojuomia muille kuin kuskille itselleen.

Muuta pohdintaa:
Jos tilaukset syystä tai toisesta estetään, niin tapahtunee vihreä siirtymä itse henkilöautoilla hakemiseen. Just tilasin sata kiloa 80 euron postikuluilla Saksasta. (En olisi vielä tilannu, ellei Tulli noin hoputtaisi.) Jos hakisi 200 kg Latviasta, niin pääsisi lähelle samaa kilohintaa, pelkät polttoainekulut huomioiden, täältä Pohjois-Karjalasta. Toki tuossa pitää yhdistää huvi ja hyöty, eli yhdistetty ostos- ja lomareissu. Mutta jospa näillä varastoilla kuitenkin pahimpien pakkasten yli selviäisi.
 
No nyt meni sitten hommat kusemaan kun hätäpäissäni päivän uutisista menin tilaamaan 10x1L kossupulloa saksan superalkosta. No kaikki hyvin ja maksettu luottokortilla, mutta sitten kun menin shippiin sivuille niin joku pirkuleen Harri oli käyttänyt mun tilausnumeroa hyväkseen, varmaan laskeakseen toimituksen hintaa kuvitteellisella tilausnumerolla. Sillä oli Harrin osoitteet ja puhelinnumeot yms valmiiksi täytettynä.
Eli vaikka nyt syötän shippiin sivuille lähetyksen painon ja omat tiedot Harrin tilalle niin silti shippii tarjoaa 18kg lähetykselle halvimmillaan 79,99€ ups bigbuck$ hintaa, ja lisäksi kalliimpia palletti hintoja. Ja en ole siis valinnut mitään bigbuck$ toimitusta, vaan olin jo katsonut valmiiksi että omaan osoitteeseeni toimitus pitäisi maksaa toi 18kg tilaus 17,99€ budbee kotiin toimituksella.
Mites tätä hommaa sitten koittaa korjata? Shippiin aspa on vissiin pirkuleen hidas, mitä olen lukenut. Ja siten toimitus menisi jo helposti marraskuun puolelle.
Laitoin kyllä jo superalkolle lontooksi viestiä että jos voisivat muuttaa tilausnumeroa jotta saisin sitten tilattua shippiiltä kuljetuksen oikeaan hintaan.
Sulla on ikävä tilanne. Shippii vastaa sähköpostiin viikossa-parissa, superalko ei yleensä ollenkaan. Varmaan helpoin kun tilaa vaan uudestaan, ja pyytää perumaan vanhan tilauksen. Kyllä se Superalko joskus ne rahat palauttaa. Tai sitten tarttua luuriin ja yrittää sitä kautta hoitaa.
No tämä ongelma oli helposti hoidettu. Superalkolta oli tullut tänään ensin viesti että he ottavat yhteyttä shippii firmaan asian selvittämiseksi. Hiukan myöhemmin tuli viesti missä oli uusi tilausnumero jolla sain sitten tehtyä normi hintaisen toimituksen shippiin kautta.
Nopeaa palvelua tällä kertaa superalkolta. Tai ei viime kerrallakaan mennyt kuin kaksi arkipäivää vastauksessa kunhan lontooksi kirjoitti.
 
Viimeksi muokattu:
Aina on ollut sallittua _itse_ tuoda _itselleen_ juomia ulkomailta. Tosin määrää on rankastikin rajoitettu välillä ja edelleenkin EU:n ulkopuolisista maista tuotuna. Toisaalta koskaan ei ole ollut (Suomessa) sallittua tuoda alkoholijuomia ulkomailta muille kuin itselle. Tuossa on jonkinlainen logiikka. Tosin olen täällä ennenkin ääneen ihmetellyt, että miksi kuljetusfirmat (tark. autokuskit) saavat tuoda alkojuomia muille kuin kuskille itselleen.
Tilaaja omistaa juomat, ei kuski tai kuljetusfirma. Jos tuot ulkomailta kaverille juotavaa ja kaveri antaa vastineeksi rahaa niin lain silmissä myyt juotavaa kaverillesi.
 
En ole tuolta muulla tilannutkaan pitkään aikaan, Aina Big Bucks ja mielellään vähintään 2 (eli 4 laatikkoa) että hinta per laatikko putoaa...

Edit: A24 oli merkannut eilisen tilauksen jo lähetetyksi. Shippiiltähän menee rahtikirjat tuonne automaattisesti tilausnumeron kera.

Mites tuo Big Bucs menee, eikös siihen ainakin niiden mainoksen mukaan pitäis mahtua 3 laatikkoa yhteen? eli kahteen 6 laatikkoa?
 
Netprisillä esimerkiksi homma taitaa toimia niin, että Suomeen tilatut viinakset kerätään erillisiin Budbeen rekkoihin, jotka sitten ajataan Suomeen ja sitten siirretään omaan tai UPS:n jatkokuljetukseen...
Ei taida Budbeellä olla rekkoja, vaan se on erikoistunut kotiinkuljetuksiin eli ketjun viimeiseen vaiheeseen.
 
Lähettäjä on Shippii eikä myyjä, ja Shippii ei tiedä, mitä pakkauksissa on. Kysely on siis tehtävä Shippiille lähetys kerrallaan, jonka jälkeen voidaan kysyä myyjältä lähetysten sisällöstä. Shippiin tai myyjän intresseissä tuskin on tehdä minkäänlaista yhteistyötä.

Nope, missä satumaassa ihmiset elävät? :) Tullille riittää kun avaa yhden/pari lähetystä ja siellä on lähetyslista sisällä myyjän ja ostajan tiedoilla. Näin saadaan etenkin sen myyjän tiedot ja sinne lähtee vaatimus avata heidän toimintaa tutkimuksen aikana. Ei Tullin tarvitse Shippiiiltä välttis kysyä mitään.
 
Mistä helvetistä joku kaupanmyyjä vaikka Latviassa tietää jos käyn autolla
hakemassa viinaa, että missä minä sen ajattelin nauttia.
Eihän tämä lakipykälä voi mitenkään toimia oikeesti?
Jos haet itse se on poikkeus. Silloin vero maksetaan ostomaahan. Lukee siellä EU-säädöksessä ihan suomeksi.
 
Nope, missä satumaassa ihmiset elävät? :) Tullille riittää kun avaa yhden/pari lähetystä ja siellä on lähetyslista sisällä myyjän ja ostajan tiedoilla. Näin saadaan etenkin sen myyjän tiedot ja sinne lähtee vaatimus avata heidän toimintaa tutkimuksen aikana. Ei Tullin tarvitse Shippiiiltä välttis kysyä mitään.

Siis, jotta tulli edes pystyy tekemään työnsä, se saa kaikkien lähetysten lähettäjät ja vastaanottajat kyllä tietoonsa. Ihan avaamatta paketteja.

Sisältöä ei välttämättä ilmoiteta.

--

Mitä niissä teidän shippiissä lukee lähettäjänä? Jos se on sama kuin vastaanottaja, niin Tulli voi alkaa kiinnostumaan teidän paketeista..
 
Nope, missä satumaassa ihmiset elävät? :) Tullille riittää kun avaa yhden/pari lähetystä ja siellä on lähetyslista sisällä myyjän ja ostajan tiedoilla. Näin saadaan etenkin sen myyjän tiedot ja sinne lähtee vaatimus avata heidän toimintaa tutkimuksen aikana. Ei Tullin tarvitse Shippiiiltä välttis kysyä mitään.
Tilannut parisenkymmentä kertaa Netpris/Shippii-combolla ja missään ei ole ollut lähetyslistaa mukana. Paketissa lukee lähettäjänä "Shippii".
 
Onko olemassa sivustoja, joiden toimeksiantajat tosiasiallisesti maksavat verot Suomeen? Jos haluaa tilata ilman ongelmia niin eikö kannata alkaa käyttämään niitä, jotka varmuudella toimivat viranomaisten (kyseenalaisten) ohjeiden mukaan.
Ei tietenkään ole ainuttakaan joka maksaa verot koska STM pelotteli kaikki siitä kysyvät kauppiaat virheellisesti väittäen toimintaa laittomaksi.
 
Tilannut parisenkymmentä kertaa Netpris/Shippii-combolla ja missään ei ole ollut lähetyslistaa mukana. Paketissa lukee lähettäjänä "Shippii".

Ja kun tulli pistää verolaskua Shippiille, miten nopeasti sieltä sitten tulee oikeat tiedot ettei itse joudu maksumieheksi? Se maksajahan nyt on haussa, ei valtiota ja tullia kiinnosta kuka maksaa.
 
Siis, jotta tulli edes pystyy tekemään työnsä, se saa kaikkien lähetysten lähettäjät ja vastaanottajat kyllä tietoonsa. Ihan avaamatta paketteja.

Sisältöä ei välttämättä ilmoiteta.

Toki, mutta nähnyt myös kun joutuvat avaamaan myös mm. Alkoholilähetyksiä jotta saavat lisätietoa. Pistotarkastuksilla pyritään löytämään aina uusia toimijoita.
 
Ei taida Budbeellä olla rekkoja, vaan se on erikoistunut kotiinkuljetuksiin eli ketjun viimeiseen vaiheeseen.

Kyllä ne rekat taitaa kuskata sen Budbeen ensimmäisen mailinkin. Minä en ainakaan muuten ymmärrä miten se viinalasti jostain Netprisin varastolta kulkeutuu Budbeen Suomen jakeluun tai UPS:n jakeluun Suomesssa kun ainoa kenen kanssa teen kuljetussopimuksen on Budbee.

Eli Budbee firma sen rekan järjestää sinne Netprisin varastolle. Tässä on mielestäni se heikoin lenkki mihin tulli tulee iskemään. Eli tulli selvittää ne rekat jotka kuskaavat sitä viinaa Netprisin varastolta Suomeen jaeltavaksi ja keskittyy niiden pysäyttämiseen. Yhden rekan sijasta se rekkalastillisen kuljetus pitäisi hajauttaa vaikka sadan rekan kyytiin muiden rahtien joukkoon. Ja lähettäjän nimeksi saada joku muu siihen kuin joku Netpris tai Budbee.

Sitten kaikki rahtikirjat mitä tullille on velvollisuus toimittaa kuriirifirmojen toimittaa aina kaikki jollakin vaikealla vaihtelevalla CAPTCHA fontilla paperisina lappuina tai faksilla.
 
Enemmän ketjun aiheeseen liittyen: oma paketti olutta lähti tänään liikkeelle. Myyjä maksoi postikulut ja järjesti kuljetuksen.

Nyt on kyllä semmoinen fiilis, että en sano firman nimeä, ennenkuin olut on turvallisesti kädessäni - ettei Tulli vahingossa lue tätä ketjua. Minusta on tullut hieman paranoidi.

Siellä on siis alle 24 olutta ja hinta oli yli 120€.. Ei näiden tölkkien hinta muutu +200% Tullissa, vaikka sinne jäisi.
 
Noniin, nyt tapahtui se mitä olen odotellutkin, ja onneksi siihen kunnolla varautunutkin.

Onneksi tuli juuri vielä yksi paketti perille, mutta en enää viitsi tilata ennen marraskuuta kun varmaan ruuhkia. Nytkin kesti noin kaksi viikkoa Kroatiasta. Täytyy sitten katsoa miten asiat etenevät täällä muilla. Mutta eihän tuo hyvältä kuulosta, ja kansalaisen tilauksen tuhoaminen ilman hänen omaa syytään kuulostaa kyllä todella laittomalta. Sen voisi varmasti testata jossain oikeudessa.

No onneksi aina voi mennä Viroon, kai ne haluaa laivayhtiöille taas lisää asiakkaita.

Onhan tuossa se, että käymisteitse valmistetut siiderit ja erikoisoluet ovat silti hieman halvempia verojenkin kanssa, kuin Suomesta ostettaessa, joten tuon tullin rajatoiminnan testaaminen ei ole kovin riskialtista. Tosin pelkään itsekin pahoin että nämä firmat lopettavat toimittamisen Suomeen.

Onko nuo kunnon lonkerot etyylialkoholi-kategoriaan meneviä siinä laskurissa?
 
Enemmän ketjun aiheeseen liittyen: oma paketti olutta lähti tänään liikkeelle. Myyjä maksoi postikulut ja järjesti kuljetuksen.

Nyt on kyllä semmoinen fiilis, että en sano firman nimeä, ennenkuin olut on turvallisesti kädessäni - ettei Tulli vahingossa lue tätä ketjua. Minusta on tullut hieman paranoidi.

Siellä on siis alle 24 olutta ja hinta oli yli 120€.. Ei näiden tölkkien hinta muutu +200% Tullissa, vaikka sinne jäisi.
Joskus toivoo, että täällä olisi myös alapeukku mahdollisuus. Menee jo melkein trollista tämä sun postaus. Totta kai täällä myös puhutaan alkoholin tuomisesta ja sen ongelmista myös matkalla. Sinun "tilasin ja nyt odotan" viestisi ei palvele ketjua sen enempää, kuin eri skenaariot tulevasta.
 
Kyllä ne rekat taitaa kuskata sen Budbeen ensimmäisen mailinkin. Minä en ainakaan muuten ymmärrä miten se viinalasti jostain Netprisin varastolta kulkeutuu Budbeen Suomen jakeluun tai UPS:n jakeluun Suomesssa kun ainoa kenen kanssa teen kuljetussopimuksen on Budbee.

Eli Budbee firma sen rekan järjestää sinne Netprisin varastolle. Tässä on mielestäni se heikoin lenkki mihin tulli tulee iskemään. Eli tulli selvittää ne rekat jotka kuskaavat sitä viinaa Netprisin varastolta Suomeen jaeltavaksi ja keskittyy niiden pysäyttämiseen. Yhden rekan sijasta se rekkalastillisen kuljetus pitäisi hajauttaa vaikka sadan rekan kyytiin muiden rahtien joukkoon. Ja lähettäjän nimeksi saada joku muu siihen kuin joku Netpris tai Budbee.

Sitten kaikki rahtikirjat mitä tullille on velvollisuus toimittaa kuriirifirmojen toimittaa aina kaikki jollakin vaikealla vaihtelevalla CAPTCHA fontilla paperisina lappuina tai faksilla.

Meneekö sinulla nyt Budbee ja Shippii sekaisin? Etkö kuitenkin Shippiin kautta tee Budbee-kuljetussopimuksen, joten ei varmaan ole kaukaa haettua, että Shippiin rekka kuljettaisi myös ne ensimmaiset mailit.
 
En tunne ennakkotapauksia, mutta jos myyjä ilmoittaa lähettäneensä tavarat ja käy ilmi että ne makaa tullissa, niin en usko että Paypal tai luottokorttiyhtiö korvaansa lotkauttaa korvausvaatimuksille.

Kyllä kuluttajalla on oikeus saada rahansa takaisin, jos myyjän lähettämä tavara ei löydä tietänsä perille. Mielenkiintoisempia ovat sitten ne tapaukset, joissa myyjä on luovuttanut tuotteen ostajan valtuuttamalle kuljetusliikkeelle ja ongelmat alkavat sen jälkeen. En olisi lainkaan varma, että se hyvitysprosessi olisi silloin niin kivuton kuin mitä monet täällä haluavat uskoa.
 
Meneekö sinulla nyt Budbee ja Shippii sekaisin? Etkö kuitenkin Shippiin kautta tee Budbee-kuljetussopimuksen, joten ei varmaan ole kaukaa haettua, että Shippiin rekka kuljettaisi myös ne ensimmaiset mailit.

Niin taisi mennä sekaisin iloisesti ne. Sama kuitekin silti, että sama rekka ne Netprisin varastolta rahtaa ajaa Suomeen jaettavaksi.
 
Jahas tässähän ois nyt hyvä aika tekaista tilaukset jouluakin kohti. Alksilta olutta + punkkua ja Berlinbottlesta sitten viskit. Tuleepa täydettennettyä varastot ja voi sitten siemaillen seurata mitä alkaa marraskuun puolella tapahtumaan vai alkaako merkittävästi mitään.
 
En tunne ennakkotapauksia, mutta jos myyjä ilmoittaa lähettäneensä tavarat ja käy ilmi että ne makaa tullissa, niin en usko että Paypal tai luottokorttiyhtiö korvaansa lotkauttaa korvausvaatimuksille.
Itelle on käynyt niin että tilattu kama tuli n. 5km päähän noutopisteeseen vaikka n.500m päässä on kolme pakettiautomaattia. En koskaan saanut ilmoitusta tuosta kamasta ja se oli lähetetty takaisin myyjälle. Kyse ei ollut alkoholista. Sain rahat takaisin.
 
Myyjät levittelevät käsiään siinä vaiheessa kun tuote on tullin hallussa. Tilanne ei ole millään tavalla verrattavissa kadonneeseen lähetykseen. Myyjät ovat omissa ehdoissaan tyypillisesti listanneet viranomaiset, tullin ym. oman vastuunsa ulkopuolelle. Kun lähtee pelaamaan epäselvillä korteilla niin kannattaa ainakin varautua siihen, ettei kukaan ole heti korvaamassa mitään.
Mutta kun ostajalle ei mitään ilmoitella tullista niin ostaja ei tiedä missä paketti on?
 
Onko kukaan käynyt hakemassa itse lastia esimerkiksi Netprisin varastolta? Miten se onnistuu käytännössä vai onnistuuko mitenkään?
 
Onko kukaan käynyt hakemassa itse lastia esimerkiksi Netprisin varastolta? Miten se onnistuu käytännössä vai onnistuuko mitenkään?

Ainakin vaihtoehtona on nouto, joten luulisi onnistuvan. Mitään järkeä siinä ei tosin ole, kun halpaa alkoholia saa lähempääkin.
 
Täytyy myöntää etten ole siinä mielessä veteraanein viinan tilaaja mitä tältäkin foorumilta löytyy mutta ei kyllä ikinä ole tarjottu noin yksityiskohtaista seurantaa mun alkoholitilauksille minkään kuljetusliikkeen puolesta.

Näinpä. Esimerkiksi Budbeen kautta tilatessa ei pahemmin seurantaa saa, joten paketit voi hyvin "hukkua" tulliin.
 
Mites tuo nyt menee, jos olisi tiedossa yksityishenkilö vaikka Virossa joka voisi lähettää juomat Suomeen. Koskeeko valmisteveron kanto siinä vaiheessa ketä? Jos minä ostan juomat ja annan toimitusosoitteeksi virolaisen välikäden, hän lähettää paketin eteenpäin Suomeen, niin miten tulli tämän käsittelee?
 
Aina on ollut sallittua _itse_ tuoda _itselleen_ juomia ulkomailta. Tosin määrää on rankastikin rajoitettu välillä ja edelleenkin EU:n ulkopuolisista maista tuotuna. Toisaalta koskaan ei ole ollut (Suomessa) sallittua tuoda alkoholijuomia ulkomailta muille kuin itselle. Tuossa on jonkinlainen logiikka. Tosin olen täällä ennenkin ääneen ihmetellyt, että miksi kuljetusfirmat (tark. autokuskit) saavat tuoda alkojuomia muille kuin kuskille itselleen.

Muuta pohdintaa:
Jos tilaukset syystä tai toisesta estetään, niin tapahtunee vihreä siirtymä itse henkilöautoilla hakemiseen. Just tilasin sata kiloa 80 euron postikuluilla Saksasta. (En olisi vielä tilannu, ellei Tulli noin hoputtaisi.) Jos hakisi 200 kg Latviasta, niin pääsisi lähelle samaa kilohintaa, pelkät polttoainekulut huomioiden, täältä Pohjois-Karjalasta. Toki tuossa pitää yhdistää huvi ja hyöty, eli yhdistetty ostos- ja lomareissu. Mutta jospa näillä varastoilla kuitenkin pahimpien pakkasten yli selviäisi.
2016 alkaen ollut ohjeelliset tuontimäärät omaan käyttöön. Länsisatamassa näitä toteuttavat. Verotukseen lähtee suht helposti, ja pienillä määrillä.
 
Mistähän UPS tietää mitä EU:n rajojen sisältä tulevat paketit sisältävät? Pitääkö alkoholijuomia sisältävät kollit ilmoittaa heille jotenkin erikseen.
Kyllä tuossa Shippiin kaupalle lähettämässä upsin lähetystarrassa (osoitetarrassa), joka on laatikon päällä, lukee "alcohol"
 
Millä tiedoilla tai miten nuo tiedot saa kaivettua? Lähetys mulla tulossa niin olisi tuota mukava seurata.

Shippii/Budbee toimituksella niitä seurantatietoja ei saa asiakas mitenkään seurattua. Tilaus näkyy yleensä vasta siinä vaiheessa seurannassa kun se on jossain Suomessa jo jaettavana.

Luultavasti ajavat ne tilaukset suoraan isolla rekalla Suomeen koko lasti täynnä alkoholikaupan tilauksia ja sitten jakelevat ne täällä.
 
Berlinbottlesta katselen tilaamista. Onko nämä kuvaliitteiden poiminnat nyt jotain uusia muutoksia kun hintoihin tulee VAT verot päälle ja toimitusta valitessa tulee sanomista Shippiin EU:n toimituksista:
 

Liitteet

  • Screenshot 2022-10-13 at 15.56.42.png
    Screenshot 2022-10-13 at 15.56.42.png
    124,6 KB · Luettu: 318
  • Screenshot 2022-10-13 at 16.01.12.png
    Screenshot 2022-10-13 at 16.01.12.png
    111,4 KB · Luettu: 317
Berlinbottlesta katselen tilaamista. Onko nämä kuvaliitteiden poiminnat nyt jotain uusia muutoksia kun hintoihin tulee VAT verot päälle ja toimitusta valitessa tulee sanomista Shippiin EU:n toimituksista:
Eikö VAT eli arvonlisävero ole ollu tilauskamoissa iät ja ajat?
 
Täytyy myöntää etten ole siinä mielessä veteraanein viinan tilaaja mitä tältäkin foorumilta löytyy mutta ei kyllä ikinä ole tarjottu noin yksityiskohtaista seurantaa mun alkoholitilauksille minkään kuljetusliikkeen puolesta.

Itsellä taas kaikki toimitukset ovat olleet tuolla tarkkuudella. Tosin en olekaan tätä koko varastoa trukkilavoineen tilaavaa tyyppiä vaan pakettitilauksia.
 
Itse veikkaan, että tulli tulee pysäyttämään kaikki alkoholilähetykset mitä löytää marraskuun alusta eteenpäin ja laittaa laskun alkolijuomaverosta ja juomapakkausverosta tilaajalle.


sitten myös tätä voivat yrittää:


"2.1.7 Seuraamusmaksut ja muut seuraamukset
Veronkorotus ja virhemaksu
Jos verovelvollinen ei täytä laissa säädettyä ilmoittamisvelvollisuuttaan tai antaa veroilmoituksen myöhässä, voidaan verovelvolliselle valmisteverotuslain mukaan määrätä veronkorotusta tai virhemaksua. Veronkorotuksen perusteena on maksuunpannun veron määrä. Veronkorotus ja veronkorotuksen sijasta määrättävä virhemaksu määrätään verotuspäätöksen yhteydessä, muissa tilanteissa virhemaksusta annetaan erillinen päätös. Ennen veronkorotuksen tai virhemaksun määräämistä asianomaiselle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi, ellei seuraamus perustu yksinomaan veroilmoituksen tai muun tiedon antamiseen määräajan jälkeen.
Veronkorotus on vähintään 50 euroa ja enintään 2 500 euroa, jos ilmoitusvelvollisuus täytetään myöhässä ilman pätevää syytä. Veronkorotusta voidaan kuitenkin määrätä 3 500 euroon saakka, jos ilmoitusvelvollisuus täytetään vasta kehotuksen jälkeen tai jos tiedoissa on vähäinen puute, jota verovelvollinen ei ole korjannut kehotuksesta huolimatta. Jos veroilmoitus annetaan ilman pätevää syytä olennaisesti vaillinaisena tai ilmoitusvelvollisuus jätetään kehotuksen jälkeen täyttämättä, korotus on enintään 30 prosenttia. Tahallisuuteen tai törkeään tuottamukseen perustuvasta laiminlyönnistä voidaan kuitenkin määrätä korotusta enintään 50 prosenttia, samoin tilanteessa, jossa ilmoitusvelvollisuus on kokonaan laiminlyöty edellyttäen, että verovelvolliselle olisi voinut laiminlyönnin vuoksi jäädä veroa määräämättä. Jos menettely on kokonaisuudessaan törkeä, veroa voidaan korottaa vähintään 50 ja enintään 100 prosenttia. Virheellisyyden tai laiminlyönnin koskiessa vain osaa valmisteveron alaisista tuotteista korotus määrätään vain tätä osaa vastaavasta valmisteverosta. Veronkorotus voi tulla määrättäväksi sellaisen teon perusteella, joka täyttää myös rikoksen tunnusmerkistön. Jotta samaa tekoa ei tutkittaisi tai rangaistusta määrättäisi kahteen kertaan, sovelletaan erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- tai tullinkorotuksesta annettua lakia (781/2013).
Veronkorotuksen sijasta voidaan määrätä virhemaksu, jos laiminlyönnin yhteydessä veroa ei määrätä tai veron määrä on vähäinen. Virhemaksu voidaan määrätä myös, jos säädetty ilmoitusvelvollisuus tai muu velvollisuus on laiminlyöty tai veronpalautuksen saamiseksi on annettu puutteellisia tai vääriä tietoja. Virhemaksun määrä on vähintään 50 euroa ja enintään 15 000 euroa.
Veronkorotuksia on määrätty viime vuosina keskimäärin 310 kappaletta 150 eri verovelvolliselle ja virhemaksuja keskimäärin 135 kappaletta 120 eri verovelvolliselle vuosittain. Keskimääräinen veronkorotus on noin 16 prosenttia maksuunpannun veron määrästä, ja keskimääräinen virhemaksu on 410 euroa. Laissa säädettyjä enimmäiskorotuksia tai virhemaksun enimmäismäärää ei ole sovellettu käytännössä lainkaan.
Verokausi-ilmoittajat antavat vuosittain keskimäärin 26 500 veroilmoitusta ja muut verovelvolliset keskimäärin 11 800 veroilmoitusta. Myöhässä on viime vuosina annettu keskimäärin 2 900 ilmoitusta eli noin 7 prosenttia kaikista veroilmoituksista vuosittain. Määrät vaihtelevat valmisteverolajeittain. Sähköinen ilmoittaminen tuli pakolliseksi verokausi-ilmoittajille vuonna 2014. Tämän arvioidaan vähentäneen myöhässä annettujen ilmoitusten osuutta merkittävästi.
Seuraamusmaksujen määrääminen on harkinnanvaraista ja tapauskohtaiseen arviointiin perustuvaa. Huomioon otetaan menettelyn moitittavuus, toistuvuus ja muut niihin rinnastettavat seikat. Laissa ei ole säännöksiä siitä, millä edellytyksillä veronkorotus ja virhemaksu voidaan jättää määräämättä. Veronkorotusta ja virhemaksua koskeva verotuskäytäntö on vakiintunutta, ja Verohallinto ohjaa käytäntöä työmenettelyohjeilla. Nykyinen veroilmoituksen myöhästymiseen perustuva veronkorotus tai virhemaksu on määrätty kaavamaisesti siten, että seuraamusmaksun suuruuteen on vaikuttanut ainoastaan myöhästymisen toistuvuus tai se, että ilmoitus on annettu vasta kehotuksen jälkeen. Myöhässä ilmoitetun veron määrällä tai myöhästymisajan pituudella ei ole ollut merkitystä. "​


Miettisin ainakin itse nyt kahteen kertaan ennen kuin viinaksia tilaan kimppatilauksena kaverin tai kavereiden kanssa omissa nimissäni eurolavallista. Siinä voi nimittäin käydä niin, että tullista tulee koko tilauksesta korotettu valmisteverolasku ja kaverilla ei ole sitten maksuhalua tai rahaa osallistua niihin valmisteverojen maksamiseen.

Tällä laskurilla voi laskea etukäteen mitä se tulli saattaa olla vailla valmisteveroja ja juomapakkausveroa niistä tilauksista:


Mahdollinen korotos sitten siihen päälle.

Jos taas itsellä on maksuvaraa, niin sitä enemmän tulli on kusessa mitä enemmän porukka tilailee jotain pienehköjä kertatilauksia paljon tilaa vieviä juomia. Sitten vain oikaisuvaatimusta aina vetämään jos tulliin jumittuu tilaus ja yrittävät vedota siihen että kyseessä olisi etäostaminen. Perustelee sen valituksen aina vaikka vain sillä, että kyseessä on tilaajan mielestä etämyynti sillä ja sillä perusteella. Useamman sata euroa jokainen perusteellisen yksilöllisen oikaisuvaatimuksen käsittely maksanee tullille työkustannuksina ja jos asiasta valittaa hallinto-oikeuteen niin kustannuksia tulee valtiolle useampi tuhat euroa. Itselle se valitus hallinto-oikeuteen maksaa 250 euroa. Ja senkin 250 euroa saa takaisin kun vaatii valituksessa sitä takaisin jos jutun voittaa siellä. Muutama tuhat oikeudenkäyntiäkin tulee vireille saman asian tiimoilta, niin ne ovat kusessa sen ruuhkan kanssa ja se viivästyttää muidenkin asioiden käsittelyä hallinto-oikeuksissa.

Se kannattaa muistaa vaatia sitten tuota 1500 euron korvausta per vuosi jos oikeudenkäynti viivästyy hallinto-oikeudessa:


Autoverotuksen kanssa siinä meni itselläkin muistaakseni kahdeksan vuotta aikaa auton Suomeen tuomisesta siihen kun sen verot oli lainvoimaisesti ratkaistu KHO:ssa. Kahteen kertaan se verotus KHO:n asti meni ja sitten oli pari muuta oikeusprosessia saman auton tuontiin liittyen hallinto-oikeudessa, jotka nekin voitin. Harmi kun ei siinä vaiheessa ollut voimassa tuo laki tuosta 1500 euron vakiohyvityksestä per viivästynyt vuosi.
 
Talvi yllätti autoilijat? No ei yllättänyt. Kesällä 6000€ köyhän miehen säästöpossusta sijoituksiin, että voi nyt ottaa popparit esiin ja kuunnella, kun joki virtaa. Vähän tiukkaa (Liian pieni pöytä. Ei mahdu kaikki kuviin) ja 28 lavaa bissee, lonkkuu ja sipaa. Inflaatio huolehtinut siitä, ettei tässä perässä pysy, vaan sijoituksen arvo vaan noussut, vaikka kuinka yrittää. Kiva ettei tullut kuunneltua ketään asiantuntijaa täällä varauksetta, mutta otti neuvot nöyränä vastaan. Nyt pärjää pitkäääään. Kiitos kaikille, jotka oikeasti täällä neuvojakin jakoi, eikä vain puhunut ilmoja. Sen verran paljon täälläkin ihmisiä, joille taitaa olla tärkeintä provosoiminen, tykkäysten keräys ja muut somemaailman kummastukset, että tämä taitaa olla se kuuluisa lähtöselvitys, ennen matkan alkua, kun kuitenkin erakko luonne, joka on sosiaalinen, vain kivassa seurassa. Eipä taida olla tarvetta viinaksillekkaan seuraavaan 25vuoteen, kun hirmu vähän tulee kuitenkin otettua. Au revoir ja jaxuhaleja kaikille :love:katso liitettä 971081
Mitä helvettiä aiot kaikilla kirsikoilla tehdä.
 
Talvi yllätti autoilijat? No ei yllättänyt. Kesällä 6000€ köyhän miehen säästöpossusta sijoituksiin, että voi nyt ottaa popparit esiin ja kuunnella, kun joki virtaa. Vähän tiukkaa (Liian pieni pöytä. Ei mahdu kaikki kuviin) ja 28 lavaa bissee, lonkkuu ja sipaa. Inflaatio huolehtinut siitä, ettei tässä perässä pysy, vaan sijoituksen arvo vaan noussut, vaikka kuinka yrittää. Kiva ettei tullut kuunneltua ketään asiantuntijaa täällä varauksetta, mutta otti neuvot nöyränä vastaan. Nyt pärjää pitkäääään. Kiitos kaikille, jotka oikeasti täällä neuvojakin jakoi, eikä vain puhunut ilmoja. Sen verran paljon täälläkin ihmisiä, joille taitaa olla tärkeintä provosoiminen, tykkäysten keräys ja muut somemaailman kummastukset, että tämä taitaa olla se kuuluisa lähtöselvitys, ennen matkan alkua, kun kuitenkin erakko luonne, joka on sosiaalinen, vain kivassa seurassa. Eipä taida olla tarvetta viinaksillekkaan seuraavaan 25vuoteen, kun hirmu vähän tulee kuitenkin otettua. Au revoir ja jaxuhaleja kaikille :love:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Talvi yllätti autoilijat? No ei yllättänyt. Kesällä 6000€ köyhän miehen säästöpossusta sijoituksiin, että voi nyt ottaa popparit esiin ja kuunnella, kun joki virtaa. Vähän tiukkaa (Liian pieni pöytä. Ei mahdu kaikki kuviin) ja 28 lavaa bissee, lonkkuu ja sipaa.

--

Eipä taida olla tarvetta viinaksillekkaan seuraavaan 25vuoteen, kun hirmu vähän tulee kuitenkin otettua. Au revoir ja jaxuhaleja kaikille :love:katso liitettä 971081

Mitä meinaat niille 28 lavalle olutta, lonkkua ja siideriä(?) tehdä? Eivät nimittäin säily loputtomasti.
 
Yrittävät kiertää etämyynti säännöksiä tuolla. Tulee ihan normaalisti UPS perille (alkaen lähin toimipiste 15e/kotiinkuljetus 25e)
Mihin saa kuljetuksen noin halvalla? Itselle tiistaina Shippii/UPS collectilla joka oli halvin bigbuck$ tilaukselle keski-suomeen 34,99€
 
Viimeksi muokattu:
Yrittävät kiertää etämyynti säännöksiä tuolla. Tulee ihan normaalisti UPS perille (alkaen lähin toimipiste 15e/kotiinkuljetus 25e)
Ei oikein tule ilman ongelmia. Mulla oli aika venkslaamista tuon collectin kanssa kun kolmeen otteeseen tuli ilmoitusta, ettei voida toimittaa haluttuun noutopaikkaan ilman selitystä ja sitten lopulta tuotiin tänään kotiin, koska paikallinen ups noutopaikka ei ota enää vastaan alkoholikuljetuksia. Voi olla muuallakin sama ja ups collect ei enää käytössä ennen kuin lopettavat kokonaan alkoholin kuljetukset ensi kuun alussa.
 
  • Tykkää
Reactions: |le
Ei ole tullut seurattua lankaa hetkeen. Mitä tapahtuu marraskuussa kun moni siitä puhuu. Jokin lakimuutos?
 

Statistiikka

Viestiketjuista
301 286
Viestejä
5 130 154
Jäsenet
81 966
Uusin jäsen
Karhuzon

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom