Olisin kiinnostunut aloittamaan 3D tulostus harrastuksen. En paljoa näistä ymmärrä/ottanut selvää vielä. Enimmäkseen alkuun varmaan erilaisia pidikkeitä, kiinnikkeitä ym tulisi kokeiltua tehdä, mahdollisesti myös puolisolle korujen tekoon, niin osia kuin työvälineitä. Mitään kovin isoa tuskin tulee alkuun tulosteltua.
Mikä olisi hyvä tulostin aloittelijalle? Mikä materiaali kestää käytössä? Budjettia vielä tarkemmin miettinyt, mutta muutamia satasia mielellään. Jos käytettynä ostaa, onko jotain mitä erityisesti pitää tarkastaa tai varoa?
Pikkuisen puhun 3D-tulostinten harrastelun puolesta. Jos se ei kiinnosta, niin ehkä turha lukea pidemmälle.
Oma näkemys, että melkein mikä tahansa tulostin käy. Jos jostain saat jonkun Ender 3:n tai sen kopion ilmaiseksi/lähes ilmaiseksi, niin sellaisella pääsee alkuun. Itselle ensimmäinen tulostin oli Elegoo Neptune 2S, joka oli helppo ja yksinkertainen. Napista virrat päälle, valitsi usb-tikulta tulostettavan tiedoston ja minuutin-parin päästä olikin jo tulostamassa. Suuttimen korkeuden säätö ja pedin tasaus tuli tehtyä todella harvoin, eikä mitään automatiikkaa osannut kaivata. En silloin hirveästi kiinnittänyt huomiota 1. kerrokseen laatuun. Nopeus (tai sen puute) ei aiheuttanut ongelmia. Joskus tosin "warping" oli ongelma. Sama filamenttirulla oli jatkuvasti tulostimessa, eikä filamenttien säilytyksestä tullut stressattua. Hyviä aikoja.
Uudemmat tulostimet taas sisältää automaattisen pedin tasauksen (joka ajetaan yleensä ennen jokaista tulostusta uudelleen ja uudelleen) ja 2-5 kertaa nopeamman tulostuksen sekä verkkoyhteyden ilman lisävirityksiä. Nopeus sitten aiheuttaa enemmän ongelmia (ehkä joskus jopa päinvastoin). Yksi harrastelun kiiinnostavia piirteitä onkin etsiä itseä miellyttävä nopeus/laatu-suhde. Kokemuksella osaa myös itse miettiä parhaat asetukset kunkin tyyppiselle tulosteelle.
Suurimpia hankaluuksia uudessa tulostimessa aiheuttaa puuttuvat tai epäselvät ohjeet*, joita ei välttämättä ymmärrä tai jaksa lukea, jolloin tietoa joutuu ammentamaan netistä. Bambun kanssa taas voi olla, ettei niitä ohjeita tarvi niin paljoa, koska (ymmärtääkseni, kokemusta ei ole) käyttöönotto on hiottu helpommaksi ja automaattisemmaksi. Kyllä tulostimissa varmasti on oikeitakin vikoja jo uutena, mutta monesti ongelmat johtuu käyttäjän osaamattomuudesta, joka ei yleensä ole käyttäjän syytä, vaan enemmänkin ohjeistuksen, automaation tai asetusten puutteen.
Seuraavaksi tulostimeksi tuli Elegoo Neptune 4 Max. Sitä aloin heti vähän modailemaan ja aloin kiinnostumaan erilaisten filamenttien ja suutinten testailusta. Samalla tuli kiinnostuttua slicer-softien asetuksista. Luonnollisesti noiden vuoksi tuli myös enemmän "harrastelua". Hauskaa kuitenkin oli. Tulostin kuitenkin tulostaa helposti ja lähes varmasti, eli tulostaminen myös onnistuu, eikä ole jatkuvaa tulostimen harrastelua, jota täällä karsastetaan. Uusimpana tulostimena tuli Sovol SV08 ja sen kanssa vasta alkuvaiheessa.
Niin kuin olen aiemminkin tuumaillut, niin Bambut ei itseä kiinnosta, koska on Kiinalaisen firman suljettu ekosysteemi. Jos joku kotona pidettävä laite vaatii käyttäjätunnuksen pilvipalveluun (ei kai täysin pakollinen ole, mutta käytännössä kuitenkin?), niin mieluummin valitsen jonkun avoimemman, joka ei ole pilvipalveluun sidottu. En valitsisi Kiinalaista kotiautomaatiojärjestelmää, jos sen voi tehdä avoimilla softilla, vaikka vaatiikin enemmän omaa työtä. Jos kiinnostaa mm. PC:n kasaaminen ja säätäminen, niin en tiedä, miksei 3D-tulostimen kasaus ja modailu voisi kiinnostaa. Kyllä minäkin varmaan joskus luovun tulostimen harrastelusta, mutta toistaiseksi näen sen kiinnostavana asiana, enkä kadu aiempia kokemuksia.
* Esimerkkinä: Elegoo Neptune 4 Max -tulostimen ohjeistuksessa ei (muistaakseni) oltu mainittu, että suuri peti vaatii pitkää esilämmitystä ennen tulostusta (koska peti vääntyilee lämpenemisen aikana), eikä tuota esilämmitystä oltu automatisoitu yksinkertaisesti softassa. Elegoo olisi voinut tuon lisätä yhdellä rivillä koodia (hienostuneempi ratkaisu enemmän).
Toisena esimerkkinä: Youtubesta löytyy yksi pitkä arvostelu Sovol SV08:sta, jossa valiteltiin, kuinka hankalaa on kytkeä tulostiin wifiin. Videon tekijä ei siis ollut edes yrittänyt. Videolla näytettiin A4-sivun kokoista ohjeistusta. Lyhyemmin ohje menee näin: Kirjoita wifi-verkon nimi ja salasana tekstitiedostoon muistitikulla ja kytke tikku tulostimeen. Tulostin kytkeytyy automaattisesti verkkoon. Ohjelappu on siis "for dummies", mutta luultavasti turhan pitkä.