- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 895
Helmikuun tuulilasissa oli vuoden käyttötesti optima phev farkusta. TL oli mitannut tuon kiihtyvyyden 9.6sek, valmistajan ilmoittaessa 9.7. Sikäli hyvä että alittivat luvatun.
Helmikuun tuulilasissa oli vuoden käyttötesti optima phev farkusta. TL oli mitannut tuon kiihtyvyyden 9.6sek, valmistajan ilmoittaessa 9.7. Sikäli hyvä että alittivat luvatun.
Joo, softat on pohjaltaan noissa samat.Joo ei selvinnyt, kiitos tästä. Softat on ilmeisesti pohjaltaan samat F20 ja F30, tämä kun on tosiaan F30
Olisit nyt avannut hiukan vielä tuota kun kerran viitteit ton verran googlata? Mikä avuksi siis vai ominaisuus??@Makro16En ole koskaan edes lukenut tai kuullut tuollaisesta käytöksestä, että bemarin plugarin polttomoottori lähtisi väkisin päälle esilämmityksen/-viilennyksen jälkeen. Toki en ole juuri seurannut 225xe keskusteluja, mutta silti. Kannattaa varmaan mainita ja kysyä asiasta huollossa.
No kirjoitin sitten kuitenkin ongelmankuvauksen googleen ja löysin hittejä, jotkut muutkin 225xe kuskit huomanneet saman.
Jos meinataan saada koko maailma hiilineutraaliksi jollain aikavälillä, mikä olisi toki suotavaa, täytyy myös Euroopan tehdä osuutensa. Mua ainakin hävettäisi ihan vitusti jos EU olisi se viimeinen CO2 tupruttelijoiden linnake maailmassa.No tuossa vaiheessa Euroopan päästöillä ei olisikaan enää mitään merkitystä, kun Kiinan hiilidioksidipäästöt sen ~3 kertaiset koko EU:hun nähden.
Eli jatkakaamme siis huoletta kohden tulevaisuutta, jos kerran Kiinalaiset hoitaa homman (Ja jos ei tule mitään muuta uutta "kiinaa" tilalle).
Itseruoskinnan sijaan voisi välillä tehdä hyvää katsoa tilastoja, mitä päästöjen suhteen on oikeasti tehty missäkin päin maailmaa. Euroopassa ja Suomessa trendi on selvä, eikä meillä ole mitään hävettävää. (En tosin ymmärrä, miksi yksittäisen kansalaisen pitäisi hävetä siinäkään tapauksessa, että Eurooppa olisi viimeinen CO2-tupruttelija.)Jos meinataan saada koko maailma hiilineutraaliksi jollain aikavälillä, mikä olisi toki suotavaa, täytyy myös Euroopan tehdä osuutensa. Mua ainakin hävettäisi ihan vitusti jos EU olisi se viimeinen CO2 tupruttelijoiden linnake maailmassa.
Ei olekaan hävettävää ja haluan, että asia on jatkossakin niin. Siksi ärsyttää nämä "ei täällä kannata mitään tehdä kun ollaan vaan rikka rokassa" huutelijat. Sillä asenteella pääsee kyllä sitten lopulta siihen häpeäpaaluun ja tuntuu, että joillekin se olisi melkein ylpeydenaihe, että EU ylittäisi joku päivä päästöissä Kiinan/USAn.Itseruoskinnan sijaan voisi välillä tehdä hyvää katsoa tilastoja, mitä päästöjen suhteen on oikeasti tehty missäkin päin maailmaa. Euroopassa ja Suomessa trendi on selvä, eikä meillä ole mitään hävettävää. (En tosin ymmärrä, miksi yksittäisen kansalaisen pitäisi hävetä siinäkään tapauksessa, että Eurooppa olisi viimeinen CO2-tupruttelija.)
CO₂ and other Greenhouse Gas Emissions
Global carbon dioxide emissions hit record high
Se pointti lienee lähinnä se, että jos Suomi radikaalein ottein pyrkii megapikavauhtia vähentämään CO2 päästöjään samaan aikaan kuin vaikkapa Kiina sanoo, että kattellaan joskus 2050 luvulla, niin lopputulos on, että mahdolliset ilmastohaasteet tulevat Suomeen yhtä lailla, mutta resurssit niiden kohtaamiseen on uhrattu siihen maailmanmittakaavalla mitättömään päästövähennykseen, josta ei ollut mitään hyötyä. Sähköautojen suhteen tietysti kysymys on siitäkin, että missä vaiheessa niihin panostamisella saadaan eniten vastinetta uhratuille resursseille.Ei olekaan hävettävää ja haluan, että asia on jatkossakin niin. Siksi ärsyttää nämä "ei täällä kannata mitään tehdä kun ollaan vaan rikka rokassa" huutelijat. Sillä asenteella pääsee kyllä sitten lopulta siihen häpeäpaaluun ja tuntuu, että joillekin se olisi melkein ylpeydenaihe, että EU ylittäisi joku päivä päästöissä Kiinan/USAn.
Kohta rytisee?Elon Musk told Tesla employees the company will run out of cash in about 10 months unless “hardcore” cost-cutting efforts are made, according to an all-staff email obtained by Reuters and Electrek.
ömm, kohtuu ristiriitaista viestiä tulee... 10kk päästähän on jo 2020 ja silloin teslat lentää ja ajaa itsekseen ja leikkaa nurmikon jne?
Kuraläpät suojaisivat jossain määrin helmoja, mutta ne ilmeisesti pilaavat aerodynamiikkaa ja sitä kautta toimintamatkaa varsin reilusti. Tämä on kuitenkin ongelma, johon Teslan täytyy tuoda jokin ratkaisu.Tesla valmistaa autojen maalipinnan hutiloiden. Ainakin tuon hinnat alkaen värin, joka on musta. Videolla on Model 3.
Osahan kyllä teippauttaa autonsa heti uutena, niin ei pääse niin pahoja maalipinnan kulumisia tulemaan. Aika suuri puute kumminkin 50-80k€ autossa.
Eipä nuo reemium-väritkään taida sen parempia olla:Tesla valmistaa autojen maalipinnan hutiloiden. Ainakin tuon hinnat alkaen värin, joka on musta. Videolla on Model 3.
Säästöä voi tehdä myös niin, että tekee kerralla kunnolla eli parantaa tekemisen laatua.Eipä nuo reemium-väritkään taida sen parempia olla:
Sen verran paljon näitä netissä pyörii, että aika selvästi pahoja laatuongelmia Model 3:ssa on.
Aika haastavaa kyllä jos tästä lähtötilanteesta pitäisi tehdä sitten massiivinen säästöohjelma, kun samaan aikaan vaikuttaa siltä, että yritetään tehdä jo nyt aivan liian halvalla. Aika usein ne matokuurit on heikentänyt tuotteiden laatua entisestään, vaikkei se tietenkään nimellisesti ikinä ohjelmaan kuulu.
En nyt osaa sanoa kumpi on pahempi synti: tuo parta vai tuo maalipinta.Osahan kyllä teippauttaa autonsa heti uutena, niin ei pääse niin pahoja maalipinnan kulumisia tulemaan. Aika suuri puute kumminkin 50-80k€ autossa.
Nyt koko sähköposti on julki:
Minkälaista ajoa? keskinopeus näyttää ainakin reilulta.Vihdoin rohkeasti siirrytty parantamaan maailmaa. Työmatkan pituus juuri optimi plugarille, mutta ikävästi ajonopeudet eivät ole optimaaliset ellei halua olla tiellä tukkona.
Alla Passat GTE ja kesäisessä säässä perille pelkällä sähköllä, vielä muutama km jäi reserviin. Odotan innolla syksyä ja talvea niin näkee silloinkin toteutuvan ajomatkan. Oikein ajastetulla latauksella tosin pitäisi päästä siedettäviin rangeihin
Nelivitosta eli hämeentietä ja tuusulanväylää käytännössä koko matka. Jos ja kun ei talvella mene koko matka sähköllä, niin varmaan tuusulanväylän osuus kannattanee ajella hybridinä.Minkälaista ajoa? keskinopeus näyttää ainakin reilulta.
Motarinopeudessa kannattaa pyöräyttää moottori käyntiin, jos näyttää ettei sähkö riitä sitten loppupätkän hitaammalle osalle
Vihdoin rohkeasti siirrytty parantamaan maailmaa. Työmatkan pituus juuri optimi plugarille, mutta ikävästi ajonopeudet eivät ole optimaaliset ellei halua olla tiellä tukkona.
Alla Passat GTE ja kesäisessä säässä perille pelkällä sähköllä, vielä muutama km jäi reserviin. Odotan innolla syksyä ja talvea niin näkee silloinkin toteutuvan ajomatkan. Oikein ajastetulla latauksella tosin pitäisi päästä siedettäviin rangeihin
Tuon ruotsalaistestin mukaan lähes optimiolosuhteissa (lämmin talli, ulkolämpötila jne.) GTE:llä pääsee juurikin sen 40km. Tuosta sitten oikeastaan kylmällä range voi olla vain alaspäin.Vihdoin rohkeasti siirrytty parantamaan maailmaa. Työmatkan pituus juuri optimi plugarille, mutta ikävästi ajonopeudet eivät ole optimaaliset ellei halua olla tiellä tukkona.
Alla Passat GTE ja kesäisessä säässä perille pelkällä sähköllä, vielä muutama km jäi reserviin. Odotan innolla syksyä ja talvea niin näkee silloinkin toteutuvan ajomatkan. Oikein ajastetulla latauksella tosin pitäisi päästä siedettäviin rangeihin
Harmi ettei tuota täyttä testiä päässyt lukemaan ilman tilausta, tai sitten ei toinen kotimainen taittunut tarpeeksi hyvin. Sen verran heittää testattu etäisyys omasta saavutetusta suht samoissa sääolosuhteissa, että olisi mukava tutkia miksi.Tuon ruotsalaistestin mukaan lähes optimiolosuhteissa (lämmin talli, ulkolämpötila jne.) GTE:llä pääsee juurikin sen 40km. Tuosta sitten oikeastaan kylmällä range voi olla vain alaspäin.
Så långt kommer tio laddhybrider på el – räckvidd
Ei tuo testireitti vaikuttanut ihan vertailukelpoiselta siihen hämeentie-tuusulanväylä ajoon, jonka pystyy ajamaan suhteellisen tasaista nopeutta koko matkan pl hyrylä ja miten siellä helsingin päässä nyt joutuu kurvailemaan. Tuossa kuvattu polveileva mutkatie on melko kuluttavaa jos ajaa siististi. Kulutusta voi tietysti pienentää jos pitää nopeuden tasaisena ja ajaa mutkat rajusti, mutta sen tyyppinen säästöajaminen ei ole tarkoituksenmukaista testissä.Harmi ettei tuota täyttä testiä päässyt lukemaan ilman tilausta, tai sitten ei toinen kotimainen taittunut tarpeeksi hyvin. Sen verran heittää testattu etäisyys omasta saavutetusta suht samoissa sääolosuhteissa, että olisi mukava tutkia miksi.
Taakse 255/40/18 ni on korkeuden suhteen vain +1 mm ero eturenkaaseen.Vähän nyt aiheesta poiketen mutta hiukan sivuuttaen kun aika vaikea muuten löytää oikeaa vastausta eli mitä jos tommoseen plugari nelivetoon, kuten mun 225xe tai t8 volvoon laittaa akselia kohden erilaista rengastusta.
Mitä nelikko tykkää vai onko edes väliä tässä tapauksessa kun yleensä on joko etu tai takaveto ja sillon tällön neliveto. Semmoinen rengastus kuin eteen 225/45-18 ja taakse 245/40-18. Tiedän että johonkin kunnon nelikkoon tms ei soisi muita kuin samaa rengasta joka nurkkaan mutta mites näiden sähkö nelikkojen laita??
Mitäköhän haittaa tuosta 7mm vs 1mm oikeasti on, tässä tapauksessa? Mittari virhettäkään juurikaan ole mitä eräs laskuri näytti...Käykö tuo setti siis jotenkin auton tekniikan päälle, niin että jotain menisi särki?Taakse 255/40/18 ni on korkeuden suhteen vain +1 mm ero eturenkaaseen.
245/40/18 on -7mm ero eturenkaaseen.
Riippuu autosta.Mitäköhän haittaa tuosta 7mm vs 1mm oikeasti on, tässä tapauksessa? Mittari virhettäkään juurikaan ole mitä eräs laskuri näytti...Käykö tuo setti siis jotenkin auton tekniikan päälle, niin että jotain menisi särki?
Tommosen setin nastarenkaita sain halvalla ja T8:siin ajattelin niitä. Siinä on 235/45-18", 8x18" se ihanne koko 18":sille, joten olishan tää setti aika lähellä sitä...Riippuu autosta.
ABS anturi voi mennä vikatilaan, koska pyörimisnopeudet eri edessä ja takana.
Voi olla että ei tee kiusaa.
Mutta laittaisin silti 255, jos millään ilveellä mahtuu, koska ne ovat 225 renkaan parit normaalisti.
Tai sitten pitäisin kaikissa samat.
Eturenkaat voisi olla vähän enemmän venytettynä vanteella, ni varmaan auttaisi.
Siis jos tuolla 245 takarenkaalla on pakko mennä. Vähän normaalia leveämpi etuvanne.
Tästä en osaa sanoa paljonko vaikuttaa ja tykkää jos tykkää.
Näin vähän itsekkin olen tuuminut, harmi kun asiaa ei voi vielä vähään aikaan kokeilla :/ Etusilla 66cm ja takasilla 65,3cm eli 7mm ero... Saas nähä miten asian kanssa etenen. Kiitti silti vastauksistanneTuollaisessa autossa jossa taka-akseli on sähkömoottorilla ei teknisesti ole mitään estettä miksei etu ja takarengas voisi olla eri kokoiset, lähinnä tietokone voi siitä suurttua ja alkaa ehdottelemaan vikatilaa, kokeilemallahan tuo selviää. Joku parinmillin halkaisijaero tuskin vielä teettää mitään, tuo ero voi tulla melko helpostikin ihan luonnostaan kuluman myötä.
Et sitten sen tarkemmin voinut kertoa missä autossa on ollut, minkä ikäisessä jne?@Pakana
Semmosta vielä että tämä ko setti joka itellä on, ei ole uusi vaan "vähän" käytetty ~1000km ajettu ja vuoden vanha. Jonkun E55 mesen alla ollut mikä on takavetoinen niin paljonko saksalaisen auton tietokone järjestelmä poikkeaa vaikka Volvosta. Miks se ei siis toimisi T8:kin jos se on E55:kin toiminut tai yleisestikkin todettu toimivaksi vaikka heittoa sen 7mm
Varmuutta ei ole, vielä mutta melko varma olen että tämmöset speksit niissä mesen vanteissa: 8Jx18 ET30 / 9Jx18 ET39, 5x112, 66,6 eli 9" takana ja 8" edessä. Miltä sitten näyttäisi kun molemmissa päissä 8" vanteet isommalla et:llä. Ei 9" yli 40 et:llä mene T8:siin pikaisella ajattelulla...Et sitten sen tarkemmin voinut kertoa missä autossa on ollut, minkä ikäisessä jne?
Tuli tuossa mieleen että kun tässä arvot sopiiko renkaiden mitat autoosi, niin oliko tuossa pelkät kumit vai myös vanteet? Jos oli myös vanteet niin sopiiko ne (jako, keskireikä, offset)?
Siis vanha E55 mersuhan on perineinen takavetoinen auto?!? Mitä tuolla rengaskoolla siinä on merkitystä? Tietysti luistonhallintajärjestelmä hermostuu jossainkohtaa pyörimiserosta tuossa mersussakin, mutta teknisestihän nuo autot on eri vuosisadalta.@Pakana
Semmosta vielä että tämä ko setti joka itellä on, ei ole uusi vaan "vähän" käytetty ~1000km ajettu ja vuoden vanha. Jonkun E55 mesen alla ollut mikä on takavetoinen niin paljonko saksalaisen auton tietokone järjestelmä poikkeaa vaikka Volvosta. Miks se ei siis toimisi T8:kin jos se on E55:kin toiminut tai yleisestikkin todettu toimivaksi vaikka heittoa sen 7mm