ZTE MF286 -kokemuksia

Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
2 658
Tuo edellinen viestin sisältö nyt oli vaan veikkaus mutta epäilisin jotain tuon tyyppistä syyksi koska samoihin aikoihin lakkasi saamasta päivityspalvelimeen yhteyttä kun alkoivat tuota B13 jakamaan käyttäjille.
 
Liittynyt
23.12.2017
Viestejä
27
Tai sitten se päivityspalvelin on tiputettu paniikissa kun on tajuttu ettei se uusikaan päivitys toimi vaan lisää ongelmia ;)
 
Liittynyt
23.12.2017
Viestejä
27
Niin sehän voi olla että IMEI:n perusteella noita voidaan vaikka priorisoida, mutta koska tämä on tosiaan operaattorivapaa laite, ei niitä varmaan varsinaisesti hallinnoida siten -- purkkihan lähettää päivityskyselyn ihan normaalisti internetin yli, ja varmaan se siellä kyselyssä voi sitten antaa tietoina esimerkiksi tuon IMEI:n, laitteen nykyisen ohjelmistoversion, sarjanumeron ja kuka tietää mitä muuta.

Ja sitten kun halutaan joku tietty henkilö uhriksi uuden softan testaamiselle, voidaan tältä kysellä se sopiva teksti laitteen pohjasta ja määritellä että tälle nyt ainakin pitäisi päivitystä tarjota.

Itse tätä spekulointia oleellisempana näkisin kuitenkin sen, missä määrin noita vikoja on saatu, jos on saatu, tuohon uuteen päivitykseen korjattua. Toistaiseksi vasta muutama käyttäjä on ilmeisesti saanut päivitetyn version -- ja heti ollaan ongelmissa.

Ei näytä kovin lupaavalta.
 
Juffex

Kinostaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
779
Nyt onnistui päivitysten tarkistus ja B13 löytyi. Lähti heti asennukseen.

Katsotaan oliko virhe as fuck :nb:
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
911
Uusi ohjelmistoversio on saatavilla, paina ”Päivitä” päivittääksesi laitteesi. Tyhjennät käyttämäsi selaimen välimuistin (evästeet, offline tiedostot jne.) erityisesti päivityksen jälkeen. Tämä estää asetussivuston hidastumisen ja asetusten häviämisen. -Suosittelemme automaattisen uudelleenkäynnistyksen aktivoimista, tämä auttaa laitteen pitämisen kunnossa

Release notes from B10 to B13: -Korjattu vika, missä asetukset häviävät uudelleenkäynnistyksessä joillakin laitteilla -Lisätty prosessi missä päivitys tarkastaa ja korjaa flash muistin korruptoinnin (tapahtuu myös resetissä) -Yhdistelmätaajuuksien valinta/priorisointi lisätty -Lisätty valinta back-up yhteydelle Ethernetin yli -Telnet disabloitu -KRACK ja muita haavoittuvuuskorjauksia -Muutoksia käyttöliittymään -RSRQ, APN ja eNB tiedot lisätty lisätietoja kenttään -Ajoitettu uudelleenkäynnistys lisätty -Parannuksia 5Ghz WiFitaajuuteen -Ipv6 allokointi LAN laitteelle -Muita pienempiä korjauksia.

Itsekin uskalsin asentaa, katsotaan miten käy...
 
Liittynyt
24.04.2017
Viestejä
28
DNA:n B13 on julkaistu niille laitteille mitkä on ehditty päivittää B09 ja B10:een, lisäksi muutama B10 on saanut myös mahdollisuuden päivittää. Portaittain laitetaan lisää liveen.

Julkaisutiedot löytyvät täältä. Päivityksen pitäisi korjata kaikki raportoidut ongelmat sekä myös jälkikäteisesti hoitaa kuntoon ne laitteet joilla esiintyy mm. asetusten häviämistä uudelleenkäynnistyksessä. Lisäksi ollaan tuotu vieläkin lisää hyviä parannuksia ja ominaisuuksia vrt. B09/B10.

DNA suosittelee päivityksen jälkeen tyhjentämään selaimen välimuistin sekä mahdollisuuksien mukaan resetoimaan laitteen yläosan reset-painikkeesta (30sek).

Palautetta otetaan mieluusti vastaan, ennen ongelmien raportointia kannattaa kuitenkin tehdä seuraavat:

Ongelmanratkaisua

Jos Kotimokkula tuntuu pätkivän tai toimivan muuten epänormaalisti, kokeile aluksi seuraavat toimenpiteet:

1) Tarkasta päivitykset ja päivitä laite mahdollisuuksien mukaan (kt.s kohta päivitykset tukisivulla)

2) Resetoi laite (kts. kohta resetointi tukisivulla). B13 versiossa resetointi myös aktivoi korjausmoodin. Resetointi kaksi kertaa peräkkäin on suositeltavaa.

3) Tyhjennä selaimesi välimuisti ja historiatiedot selaimen asetuksista (offlinetiedostot, evästeet jne.)

4) Päivitä käyttölaitteesi (tabletit, puhelimet, TV:t; kaikki Mokkulaan yhteydessä olevat laitteet)

5) Windows 10 kone kannattaa käynnistää uudestaan shift nappulaa pohjassa pitämällä ja esim. tabletit kannattaa käynnistää uudestaan pitämällä virrat pois kytkettynä yli 30 sekuntia

6) Jos ongelma poistuu kun käyttää Ethernet-johtoa (eikä ole korjaantunut ylläolevilla ohjeilla): vika on suurella todennäköisyydellä langattomassa WLAN verkossa. Tällöin kannattaa kokeilla WLAN kanavan käyttötaajuuden tarkastamista, käyttölaitteiden asetusten varmistamista sekä tietyissä tilanteissa WLAN kanavan lukitsemista. Lisätietoja www.dna.fi/tuki-wlan . Samaisesta linkistä löytyy myös tiedot mitä nopeuksia AC 2x2 laitteesta voi yhteensopivilla laitteilla saada.

7. Jos ongelma toistuu WLANissa ja Ethernet-piuhalla (eikä ole korjaantunut ylläolevilla ohjeilla) kyse voi olla verkkopuolen ongelmasta. Ko. tilanteessa kannattaa olla yhteydessä asiakaspalveluun. Täältä pystytään neuvomaan tukiasemien summittaiset paikat sekä mahdolliset käytettävät 4G taajuudet. Käyttäjä kuitenkin pystyy kokeilemaan erilaisia tapoja verkkoyhteyden parantamiseen. Lisätietoja www.dna.fi/tuki-netti . Tiivistetysti:

-Kokeile sijoittaa mokkula sille ikkunalle mikä osoittaa lähimpään tukiasemaan

-Kokeile lukita jokin tietty taajuus Mokkulan asetuksista, esim. 800, 1800, 2600

-Huonon kuuluvuuden alueella harkitse ulkoisen antennin hankintaa: www.dna.fi/mokkula-antennit

-Varmista ettei alueella ole aktiivista vikailmoitusta häiriötiedotteista

-Varmista ettei Mokkulan ja tukiaseman välillä ole signaalia estäviä esteitä

Huom! Mokkulan käyttöliittymä tarjoaa oletuksena mobiililaitteilla rajoitetumpaa mobiilinäkymää, voit vaihtaa myös mobiililaitteilla tietokone-näkymään, jolloin kaikki asetussivun asetukset tulevat näkyviin.
 
Liittynyt
27.12.2017
Viestejä
6
Kuinka päästä B13 minun MF286. Olen Kroatiasta, jos napsautan päivitystä, mitään ei tapahdu, sanoo päivitys ei ole käytettävissä. Onko minun oltava verkossasi tai missä tahansa?
Tnx for info.
 
DNA's B13 will be updated to those devices which are bought from DNA. B13 is live first for those units which are already updated to B09 and B10 by user and some ready-made updated B10 versions. Update is put live step by step, so it could take a while before all devices get B13. Rest assured all DNA MF286 and MF286A devices will get B13 and future updates.
 
Liittynyt
27.12.2017
Viestejä
6
Muussa tapauksessa yli yhden päivän nopeus MF286: ssa ei laske latausta alle 50 Mbps, eikä lataus koskaan alle 32 mbp / s.
 
Liittynyt
23.12.2017
Viestejä
27
KITT2000, kokemusten perusteella ei kannata ehkä liikaa luottaa siihen mitä DNA:n edustajat sanovat ;).
Asiakas ei taida olla heillä ihan ykkösprioriteetti.
 
Liittynyt
23.12.2017
Viestejä
27
DNA:n B13 on julkaistu niille laitteille mitkä on ehditty päivittää B09 ja B10:een, lisäksi muutama B10 on saanut myös mahdollisuuden päivittää. Portaittain laitetaan lisää liveen.
B09 ja B10 -versioiden lisäksi muutama B10 on saanut mahdollisuuden päivittää?
Voisiko tätä ilmaista jotenkin .. selvemmin, oliko B10 -versioissa päivitysmahdollisuutta vai ei? Vai tarkoittaako jälkimmäinen Nettikaupastanne B10 -versiolla toimitettuja laitteita?

Entäpä tuo tieto, etteivät laitteiden Ethernet -portit enää toimi B13 -päivityksen julkaisun jälkeen - sen sivuutit hienosti, kuten myös käyttäjien raportit siitä että laite raportoi ettei päivityspalvelin ole lainkaan käytettävissä?
 
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
87
Minulla oli B10 aiemmin asennettuna (vuoden vanhaan laitteeseen) ja B13 tuli joskus viime viikolla. Ainakin nyt 2.4 ja 5GHz WLANit tuntuvat toimivan yhtä aikaa. Aiemmin 5GHz vain katosi.
 
Juffex

Kinostaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
779
Hyvin on toiminut B13 ja ainakaan toistaiseksi *kop kop* ei ole ongelmia ollut. Tosin DNA:n yhteys omaan talooni on tippunut täysin olemattomalle tasolle, elättelin pieniä toiveita, että uusi firmis parantaisi tilannetta, mutta ei ollut merkitystä joten siitä lähti erikseen tänään viestiä aspaan. Sama vaivaa myös kännykän 4G-liittymää, data ei liiku oikein mihkään suuntaan nykyään.

En tiedä mihin kuuluvuus on kadonnut, mutta arvot olleet muutaman viikon ihan perseellään vaikka veisi modeemin ulos tai vaikka katolle.
 
Liittynyt
24.04.2017
Viestejä
28
B09 ja B10 -versioiden lisäksi muutama B10 on saanut mahdollisuuden päivittää?
Voisiko tätä ilmaista jotenkin .. selvemmin, oliko B10 -versioissa päivitysmahdollisuutta vai ei? Vai tarkoittaako jälkimmäinen Nettikaupastanne B10 -versiolla toimitettuja laitteita?

Entäpä tuo tieto, etteivät laitteiden Ethernet -portit enää toimi B13 -päivityksen julkaisun jälkeen - sen sivuutit hienosti, kuten myös käyttäjien raportit siitä että laite raportoi ettei päivityspalvelin ole lainkaan käytettävissä?
Selitin päivitettäviä laitteita enemmän auki viestissä 825. Voin suomentaa jos tekee tiukkaa!

Tälläkin hetkellä valmistajalla on MF286 ja MF286A B13:sta rasitustesteissä. Molemmissa 4xetskurasitus + WiFi 5Ghz pyörinyt nyt 100+ tuntia. Mitään ei ole vielä ilmennyt. Automaattinen back-up yhteys on poistettu oletuksena B13:ssa, tämä on periaatteessa voinut tuoda parannusta ko. asiaan.

Jos jollakulla on jotakin ongelmaa, tarvittaisiin selkeä vikakuvaus.

-Onko yllä mainittu ongelmanratkaisu tehty?
-Mikä versio?
-tarkka kuvaus miten vika ilmenee?
-Tarkka kuvaus miten voi toistaa: mitkä laitteet, missä porteissa, mitä asetuksia vaihdettu, minkälaista liikennettä jne.
-Minkälainen ympäristö, onko laitteella riittävästi tuuletustilaa, onko yhteys hyvä jne.
 
Liittynyt
24.04.2017
Viestejä
28
Hyvin on toiminut B13 ja ainakaan toistaiseksi *kop kop* ei ole ongelmia ollut. Tosin DNA:n yhteys omaan talooni on tippunut täysin olemattomalle tasolle, elättelin pieniä toiveita, että uusi firmis parantaisi tilannetta, mutta ei ollut merkitystä joten siitä lähti erikseen tänään viestiä aspaan. Sama vaivaa myös kännykän 4G-liittymää, data ei liiku oikein mihkään suuntaan nykyään.

En tiedä mihin kuuluvuus on kadonnut, mutta arvot olleet muutaman viikon ihan perseellään vaikka veisi modeemin ulos tai vaikka katolle.
Hieno kuulla, että toimii! Tuosta yhteydestä kannattaa tosiaan olla ihan puhelimitse yhteydessä DNA:n aspaan. Voi olla, että tukiasemalle on käynyt jotain tms.
 
Liittynyt
24.04.2017
Viestejä
28
"Uutta versiota ei ole saatavana."

Monta kk ollut ongelmissa B10 kanssa ja ei vieläkään saa päivitystä. IMEI annettu myös.
Luulisi että olisin kuulunut ekaan ryhmään ketkä saa päivityksen, koska ongelmatapauksia piti olla vähän.
Outoa, kaikki jotka ovat päivittäneet MF286:n B09:in tai B10:en pitäisi saada päivitys. Jos sinulla on MF286A tai laite on Kaupasta kannettuna ollut B10:ssä, päivitystä ei valitettavasti vielä saa.
 
Liittynyt
03.06.2017
Viestejä
3
Itelki ihan sama ongelma...DNAn MF286 päivitetty B10 + DNA Dataprepaid 4G ja Muodostetaan yhteyttä päivityspalvelimeen... pyörii ikuisesti eikä mitään tapahdu
 
Liittynyt
24.04.2017
Viestejä
28
Itelki ihan sama ongelma...DNAn MF286 päivitetty B10 + DNA Dataprepaid 4G ja Muodostetaan yhteyttä päivityspalvelimeen... pyörii ikuisesti eikä mitään tapahdu
Tarkastellaanpa!

EDIT: Oli mennyt valmistajalla bitti vinoon. Suurin osa B10:een päivittäneistä laitteista ei ollut IMEI listassa. Eiköhän kohta ole.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
2 658
Outoa, kaikki jotka ovat päivittäneet MF286:n B09:in tai B10:en pitäisi saada päivitys. Jos sinulla on MF286A tai laite on Kaupasta kannettuna ollut B10:ssä, päivitystä ei valitettavasti vielä saa.
Millos sit 286A saa päivityksen? Olin siinä toivossa että kaikki keillä B10 päivitys on saa tuon B13. Nyt jos ei saakkkaan kaikki keillä on tuo ongelma-B10 niin jää hieman paskan maku suuhun.
 
Kaikki B10 versioon päivittäneet eivät ole viallisia, toki riskinä kaikilla on ollut flash-muistin korruptointi päivitysprosessissa. B09:llä oli ongelmana myös joidenkin laitteiden yhteensopimattomuus Ethernet-portteihin kytkettynä. Jos laite on ollut valmiiksi B10:ssä, sen pitäisi olla yhtä varma kuin vuoden livenä ollut B04.

B13 tulee kaikille laitteille, myös MF286A:lle. Päivitykset tehdään kuitenkin portaittain, varmuuden vuoksi. Tässä suojellaan päivitysserveriä sekä varmistetaan päivityksen virheettömyys.

Minkälaista ongelmaa sinulla on ollut MF286A:lla ja B10:llä?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
2 658
Kaikki B10 versioon päivittäneet eivät ole viallisia, toki riskinä kaikilla on ollut flash-muistin korruptointi päivitysprosessissa. B09:llä oli ongelmana myös joidenkin laitteiden yhteensopimattomuus Ethernet-portteihin kytkettynä. Jos laite on ollut valmiiksi B10:ssä, sen pitäisi olla yhtä varma kuin vuoden livenä ollut B04.

B13 tulee kaikille laitteille, myös MF286A:lle. Päivitykset tehdään kuitenkin portaittain, varmuuden vuoksi.

Minkälaista ongelmaa sinulla on ollut MF286A:lla ja B10:llä?
Ainaskin suht hidas 2.4GHz verkko... Download nopeudet saattaa pyöriä 20-30M kun taas 5GHz kaistalla sit tuleekin jo lähemmäs 200 nopeuksia.
 
Liittynyt
24.04.2017
Viestejä
28
Ainaskin suht hidas 2.4GHz verkko... Download nopeudet saattaa pyöriä 20-30M kun taas 5GHz kaistalla sit tuleekin jo lähemmäs 200 nopeuksia.
Kuulostaa normaaleilta nopeuksilta. 802.11n 2.4Ghz jää about noihin, riippuen ympäristöstä, asetuksista ja käyttölaitteista. 802.11ac 5Ghz on myös normaali, samat asiat rajaavat.
 
Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
2 658
Ois se kiva silti myös 286A saada toi päivitys. Uusien ominaisuuksien testaus kiinnostaisi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 718
Olikos tuossa nyt sitten jonkinlainen CA -combojen lukko? Laite on 50Km päässä varastossa, niin ei viitsi sinne huvikseen ajella päivittelemään
 
Liittynyt
20.05.2017
Viestejä
90
Outoa, kaikki jotka ovat päivittäneet MF286:n B09:in tai B10:en pitäisi saada päivitys. Jos sinulla on MF286A tai laite on Kaupasta kannettuna ollut B10:ssä, päivitystä ei valitettavasti vielä saa.
Eipä tunnu tännekkään tulevan päivitystä vaikka on 286 ILMAN A:ta,koittanu tehdä resettiä,vaihtaa lan kaapelia 1-4 porttien välillä yms,mutta aina vaan tulee että "uutta versiota ei ole saatavana"

alunperin mokkulassa oli B04 josta päivitetty B09 ->B10....
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
911
Olikos tuossa nyt sitten jonkinlainen CA -combojen lukko? Laite on 50Km päässä varastossa, niin ei viitsi sinne huvikseen ajella päivittelemään
ainakin asetuksista saa nyt valittua combon, mitä se sitten loppujen lopuksi tekee ja pysyykö nuo.... en ole vielä kerinnyt tarkkailemaan tarpeeksi että osaisin sanoa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 718
ainakin asetuksista saa nyt valittua combon, mitä se sitten loppujen lopuksi tekee ja pysyykö nuo.... en ole vielä kerinnyt tarkkailemaan tarpeeksi että osaisin sanoa.
Saatko tuosta vaikka kuvankaappauksen otettua tai ihan kuvan kameralla ja tänne postattua, niin ei tarvitse yrittää selittää? Kiitos jo etukäteen. :)
 
Liittynyt
25.12.2016
Viestejä
1 973
CA-kombojen valinta ? Menee mielenkiintoiseksi, positiivista että joku yrittää tehdä näitä firmiksiä. Täysin toinen asia on sitten onko joidenkin "ominaisuuksien" tekemisessä mitään järkeä.
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
911
Saatko tuosta vaikka kuvankaappauksen otettua tai ihan kuvan kameralla ja tänne postattua, niin ei tarvitse yrittää selittää? Kiitos jo etukäteen. :)
tässäpä nämä. Ainakin tällä hetkellä nuo lukitukset on päällä.
 
Liitteet

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
321
CA-kombojen valinta ? Menee mielenkiintoiseksi, positiivista että joku yrittää tehdä näitä firmiksiä. Täysin toinen asia on sitten onko joidenkin "ominaisuuksien" tekemisessä mitään järkeä.
Ainakin tässä on paljonkin järkeä. Otetaan esimerkkitapaus, jossa tukiasemassa on taajuudet B3 + B7 + B20. Yleensä (riipppuu varmaan operaattoristakin) päätelaite roikkuu erittäin heikoillakin signaalin arvoilla B7 taajuudella (pcell), jolla lähetysnopeus voi jäädä jopa < 1 mbps. Jos saa valittua, että käyttää pelkästään taajuuksia B3 ja B20, niin lähetysnopeus voi parantua vaikkapa 20 Mbps.

Tietysti parempi olisi, jos itse pytsyisi valitsemaan, millä taajuudella on pcell ja millä taajuudella scell. Ja paras olisi, kun verkko osaisi itse vaihtaa tätä järkevästi ilman, että päätelaite pitää pcell taajuutena vaikkapa tuon 2600 MHz kelvottomillakin RSRP-arvoilla ilman, että vaihtaa alemmalle taajuudelle.
 
Liittynyt
25.12.2016
Viestejä
1 973
Luojan kiitos MR1100:ssa ei ole lähdetty tällaisiin, eikä ole mitään tarvettakaan moisille manuaalivirityksille. Automatiikan pitää hanskata tilanne, ja jos ei hanskaa se on huonosti koodattu automatiikka.
 
Jep, niin kyllä toivoisi, että automatiikka hoitaisi, mutta kun ei hoida tai hoitaa huonosti ainakin omien kokemuksien perusteella.
 
Liittynyt
20.05.2017
Viestejä
90
Tarkastellaanpa!

EDIT: Oli mennyt valmistajalla bitti vinoon. Suurin osa B10:een päivittäneistä laitteista ei ollut IMEI listassa. Eiköhän kohta ole.
Taitaa olla useampikin bitti poikittain kun ei vaan tunnu antavan päivitystä,välillä tulee että ei saa yhteyttä ja välillä uutta versiota ei saatavana,ei viittis enää kovin montaa kertaa sammutella/resetoida tota mokkulaa kun tarvii aina sen jälkeen ne asetukset laitella uusiksi.Tosin onhan tuo DNA:n "kohta" nähty aikasemminkin...
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
911
Ei toi CA lukitus ole oikea lukitus, enemmänkin käyttäjän toive että josko kuitenkin käyttäisit tätä comboa. Nytkin "lukittuna" 1800+800, mutta silti 1800+1800. Ei tuo downloadiin vaikuta juuri mitenkään, mutta upload on vain 10x hitaampi. Noh toivotaan että tuo toive jotain vaikuttaisi silti, mutta ei se mikään maailman pelastaja selvästi ole.
 
Liittynyt
29.12.2017
Viestejä
11
Nyt äkkiä jakoon sitä päivitystä, rupee vituttaa kun joutuu sentillee asettelemaan lootaa kohdilleen että suostuu automaattisesti nappaamaan oikeasta tornista kiinni.
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
111
Taisi mokkulamodeemikin sanoa ettei CA lukko ole varsinainen lukko vaan jonkinlainen eliminointi. CA:n "äly" tulee tukiasemasta ja tämän takia noita kunnollisia lukkoja ei nää millään valmistajalla. Ei tuohon säätöön auta kuin sentilleen asettelu tai antennit.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
321
Ei toi CA lukitus ole oikea lukitus, enemmänkin käyttäjän toive että josko kuitenkin käyttäisit tätä comboa. Nytkin "lukittuna" 1800+800, mutta silti 1800+1800. Ei tuo downloadiin vaikuta juuri mitenkään, mutta upload on vain 10x hitaampi. Noh toivotaan että tuo toive jotain vaikuttaisi silti, mutta ei se mikään maailman pelastaja selvästi ole.
Tämä "CA lukitushan" on käytännössä vain taajuuslukko, jolla pois suljetaan kaikki muut taajuudet eli ei-valitut taajuudet. Yhteisverkko on poikkeustapaus, kun on kahden operaattorin taajuuskaistat käytössä niin tällöin on 1800 + 1800 MHz, koska 1800 MHz on yksi sallituista taajuuksista.

Jos "automatiikka" toimisi yhtäänkään järkevästi niin pcell saisi vaihtua jo -100 dBm RSRP arvolla matalammalle taajuudelle, ettei upload kärsi rajusti. Valitettavasti näin ei ole.
 
Liittynyt
25.12.2016
Viestejä
1 973
@H3n4 Onko tässä kyse 2600+1800 ja 1800+2600 kombojen kanssa pelaamisesta reitittimellä ?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
321
@H3n4 Onko tässä kyse 2600+1800 ja 1800+2600 kombojen kanssa pelaamisesta reitittimellä ?
Näillähän ei käyttäjä voi mitenkään itse pelata.

Esim tämänhetkisessä käyttöpaikassa on käytässä tuo B3 + B7 + B20 yhdistelmä ja silloin, kun pääsoluna on tuo 2600 MHz solu niin lähetysnopeudet jäävät monesti jopa alle 1 Mbps (RSRP n. -110 dBm). Kun pääsoluna on 800 MHz tai 1800 MHz, niin lähetysnopeus on lähellä 20 Mbps (RSRP 1800 MHz taajuudella - 100 dBm tuntumassa tai parempi). Tässä tapauksessa olisi hyvä, jos voisin estää tuon 2600 MHz taajuuden käytön, koska yleensä tuo pysyy väkisin pääsoluna. Tässä paikassa käytän puhelinta netin jakamiseen. Jos puhelimessa olisi samanlainen "CA-lukko", joka tämän ketjun laitteessa on, niin voisin blokata tuon 2600 MHz taajuuden ja hyödyntää edelleen CA:ta 1800 MHz ja 800 MHz välillä.

Toisessa käyttöpaikassa on LTE-A tukiasema, jossa taajuudet 1800 MHz + 800 MHz (käytössä Huawei B525). Tässäkin pääsoluna pysyi tuo 1800 MHz, jolla RSRP -105 dBm ja lähetysnopeus < 5 Mbps. Silloin, kun sai erinäisillä keinoilla kikkailtua pääsoluksi 800 MHz taajuuden hetkeksi, niin upload oli n. 20 Mbps (RSRP n. -80 dBm). Valitettavasti ei ole olemassa minkäänlaista CA-lukkoa, jolla tuon 800 MHz saisi pidettyä pääsoluna. Onneksi hommaamalla paremmat ulkoiset antennit RSRP-arvon sai 1800 MHz taajuudella - 97 dBm tuntumaan, niin uppi yleensä rajoitinta vasten.
 
Liittynyt
25.12.2016
Viestejä
1 973
Totta kai voidaan pelata. Liian dominoivan carrierin RSSI:tä heikennetään hieman lähelle sen carrierin RSSI:tä jonka halutaan olevan primääri, ja mitä sitten tapahtuukaan. Sehän vaihtaa PCC:n toiseksi. Itse joudun kanssa tätä tekemään joskus B3+B3+B20 ympäristössä talven hankalilla keleillä, jolloin ennestään vahva B20 muuttuu supervahvaksi ja B20+B3+B3 pyrkii päälle. Heikennän B20:n RSSI:tä hieman ja taas B3+B3+B20 päällä. Tämä heikentäminen ei sitten todellakaan vaikuta mihinkään nopeuksiin huonontavasti ainakaan omassa esimerkkitapauksessani. B3+B3+B20:sta saadaan 150 Mbps upload, mutta B20+B3+B3:sta saadaan vaan 75 Mbps upload. DL suuntaan jos RSRQ on suosiollinen kaikilla kantoaalloilla niin kombinaatiolla ei ole väliä maksimisuorituskyvyn ulosottamiseksi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
78
Näemmä olisi kannattanut odotella muiden kokemuksia B13-päivityksestä ennen sen asentamista, nyt ei toimi ethernetin kautta kytketyissä laitteissa DHCP :facepalm:. Onneksi yleensä on vain yksi laite piuhalla kiinni.
Vastataan omaan viestiin, että tämä ongelma korjaantui resettimällä reititin default-asetuksille ja mitään muita ongelmia ei ole itselle tullut eteen B13-päivityksen jälkeen.
Eli tulkitsisin että kyseessä on nimenomaan DNA:n päivitys (ja siten ladattu DNA:lta), vaikka käyttäjällä olisikin toisen operaattorin liittymä.

Edelleen, sillä ei ole merkitystä minkä operaattorin verkossa vehje on, toisin kuin kenties vaikka kaapelimodeemeissa.
En mielestäni väittänyt missään vaiheessa että operaattorilla olisi väliä, mutta yleensä vastaan viesteihini vastanneille.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.12.2017
Viestejä
27
Sulava, tämä nyt menee vähän eipäs juupas nahisteluksi, mutta totean nyt vielä että en tietääkseni ole väittänyt kenenkään mitään väittäneen, yritin vain selventää tuota ilmaisua, koska kirjoituksestasi oli tulkittavissa että päivityksesi olisi ladattu toiselta operaattorilta, eli kyseessä olisi ollut muu kuin DNA:n julkaisema B13 -päivitys.

Mahtavaa ja paremmin toimivaa (eli jos mahdollista, MF286-vapaata) uutta vuotta, ihmiset!
Ja Mokkulakikkulamies voisi vaikka uuden vuoden lupauksena koittaa olla vähän rehellisempi jatkossa.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 433
Viestejä
4 161 474
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom