• Klo 11 alkaen tietokanta-ajoon liittyvä ongelma, joka aiheuttaa palvelinvirhettä viestejä lähettäessä. Viestien kirjoittaminen pois käytöstä väliaikaisesti. Pyrimme saamaan ongelman korjattua mahdollisimman pian. Pahoittelut häiriöistä.

Yleistä keskustelua sähköautoista

Liittynyt
06.06.2020
Viestejä
837
Siis et pysty ymmärtämään että ihmisiä on erilaisia ja joillain ääreisverenkierto toimii aivan eri tavalla kuin toisilla? On meinaan ihmisiä joilla veri ei tahdo kiertää käsiin edes lämpimällä kelillä, kaikenlaisia sairauksia ja muita vaivoja kuten reumaa.

Hyvä jos itse on terve ja ei ole mitään vaivaa, mutta iso osa maailman ihmisistä ei ole yhtä onnekkaita.
No enpä ole moisesta ollut tietoinen. Luulin puhtaaksi mukavuushifistelyksi, tai joidenkin kohdalla epämukavuus. Hyvä kun sivistit.
 
Proscribo

Kiitos.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
984
Ratinlämmitystä en sen sijaan pysty ymmärtämään. En ole koskaan pitänyt autossa hanskoja kädessä ja siltikään mulle ei muistu yhtään kertaa mieleen, jolloin olisin kaivannut jotain noin outoa ominaisuutta.
Eipähän hanskat edes korvaa lämpiävää rattia, ellei sitten satu olemaan vastukset hanskoissa. Päinvastoin ne vain hidastavat käsien lämpeämistä, varsinkin jos kärsii valkosormisuudesta.
 
ChatGPT

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.03.2022
Viestejä
1 342
Ratinlämmitin kyllä ollut aika turhake, kuten myös penkinlämmitin. Sähköautossa siis. Mutta molemmat tuli omassa vakiona varustepaketin mukana. Sehän lämpiää hetkessä talvellakin niin jotta ei osaa kumpaakaan kaivata.
Tänään aamulla kuitenkin piti palella. Nimittäin pitkästä aikaa polttomoottoriauton rattiin, reilu 10v vanha diesel VAG. Useampi kilometri piti rullailla ennenkuin alkoi lämmintä kabiiniin työntämään. Ja kyllä, nyt eletään kesäkuuta, lämmintä aamulla varmaan jotain viisi astetta plussaa. Justiin sen verran, että ei webasto käynnistynyt.
 
Liittynyt
08.01.2023
Viestejä
1 967

Eipä se ratti tai sen pinta lämpiä samaan tahtiin vaikka itse auto olisikin jo lämmin.

vähänkin kylmillä keleillä ratinlämmitin on erittäin hyvä ominaisuus eikä se perslämmitinkään sen huonompi ole
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 947
Miten pärjäätte noi ylipäätään suomen talvessa, kun lämmittimiä pitää olla joka paikassa?
Lämmitettävät kalsarit ja tumput varmaan käytössä? :)
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 108
Mä en tykkää peränlämmittimestä. Vain jossain alle -15C laitan päälle hetkeksi,ja kun tunnen sen lämmön laitan pois, penkki itseasiassa jäähtyy uudelleen tuon jälkeen, mutta ei sietämättömäksi. En mä silti keneltäkään halua sitä kieltää.

Sen sijaan lattialämmitys olisi kova juttu. Mulla on aina talvisin varpaat jäässä autossa, ja uudet autot joissa ei ole enää mekaanisesti (portaattomasti) säädettäviä lämppäreitä on perseestä, ja lämpimät varpaat, huurteeton tuulilasi ja "ei hikoileva" otsa on jokseenkin mahdoton kombo.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 230
Aika perusvarusteita jotku penkinlämmittimet nykyautoissa
Ollut perusvarusteita ööö jostain 80-90 luvulta lähtien.

Mutta tehoka persgrilli tuo lämmön tunteen paljon nopeammin kuin mikään muu, tykkään kyllä käyttää paljon.

Ratinlämmitin on sitten vähän sellainen "nojoo" ratkaisu, tulee sitäkin joskus käytettyä mutta yleensä hanskat kädessä kun on oikeasti kylmä joten ei suurta etua.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Ratinlämmitin on sitten vähän sellainen "nojoo" ratkaisu, tulee sitäkin joskus käytettyä mutta yleensä hanskat kädessä kun on oikeasti kylmä joten ei suurta etua.
Teslaa ei ajeta hanskat kädessä, koska kosketusnäyttö. Se ratti -20C aamuna on aika kylmä ja todella pitkään (se esilämmitys ei sitä lämmitä). Itse asiassa sanoisin että missä tahansa autossa on mukavampi ajaa ilman hanskoja, koska nahkaratista saa hyvän otteen paljaalla kädellä, mutta kyllä siinä kylmäksi näppinsä voi helposti saada.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
737
Miten pärjäätte noi ylipäätään suomen talvessa, kun lämmittimiä pitää olla joka paikassa?
Lämmitettävät kalsarit ja tumput varmaan käytössä? :)
Mitä sinä nyt oikein höpötät? Pärjäähän ihmiset ilman käsiä ja jalkojakin, mutta on se merkittävän paljon mukavampi olla kun on kaikki raajat tallella.

@zepi jo antoi varsin hyvän esimerkin ratinlämmittimen tarpeesta mutta annetaan toki toinen kun se ei näköjään riittänyt.

Oli pari talvea takaperin jäänyt veneen vieminen telakalle vähän viime tinkaan ja meri alkoi jo jäätyä. No eiköhän siinä tullut pientä kommervenkkiä matkaan ja ylimääräistä hääräämistä veneen kimpussa, välillä kädet siellä pari asteisessa vedessä, välillä märkinä paljon kylmemmässä tuulessa. Voin kertoa että se ratti lämmittää käsiä ihan eri tavalla kuin pelkkä esilämmitetty auto siinä kohtaa kun kädet ovat niin kylmät että sattuu.

Markkinoilta muuten löytyy noita esille nostamiasi lämmitettyjä vaatteitakin. Kylmälläkin säällä moottoripyöräänsä ajava kaveri oli kovin tyytyväinen kun hankki lämmitettävät ajohanskat.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 779
Teslaa ei ajeta hanskat kädessä, koska kosketusnäyttö. Se ratti -20C aamuna on aika kylmä ja todella pitkään (se esilämmitys ei sitä lämmitä).
...
Minulla esilämmitys lämmittää ratin samoin kuin etupenkit. Lisäksi rattilämmitys on MY:ssä nopea, jos lähteekin kylmällä autolla ajamaan.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 947
Teslaa ei ajeta hanskat kädessä, koska kosketusnäyttö.
Vakavasti puhuen. Pystyykö teslalla oikeasti lähtemään ajamaan hanskat kädessä, vai pitääkö näytöltä tehdä pakosti jotain ?

Oli pari talvea takaperin jäänyt veneen vieminen telakalle vähän viime tinkaan ja meri alkoi jo jäätyä. No eiköhän siinä tullut pientä kommervenkkiä matkaan ja ylimääräistä hääräämistä veneen kimpussa, välillä kädet siellä pari asteisessa vedessä, välillä märkinä paljon kylmemmässä tuulessa. Voin kertoa että se ratti lämmittää käsiä ihan eri tavalla kuin pelkkä esilämmitetty auto siinä kohtaa kun kädet ovat niin kylmät että sattuu.
Uskon että toimii tuossa tapauksessa toimmi varsin hyvin j aon hyvä olla olemassa. On vaan sen verran yleinen skenaario että....ei kovin usein osu kohdalle.

Markkinoilta muuten löytyy noita esille nostamiasi lämmitettyjä vaatteitakin. Kylmälläkin säällä moottoripyöräänsä ajava kaveri oli kovin tyytyväinen kun hankki lämmitettävät ajohanskat.
Ajo-olosuhteet huomioiden, ihan perusteltua.

Sen sijaan lattialämmitys olisi kova juttu. Mulla on aina talvisin varpaat jäässä autossa, ja uudet autot joissa ei ole enää mekaanisesti (portaattomasti) säädettäviä lämppäreitä on perseestä, ja lämpimät varpaat, huurteeton tuulilasi ja "ei hikoileva" otsa on jokseenkin mahdoton kombo.
AI tälläisiäkin on. En tiennyt. Mutta paljain jaloinko siellä olet vai miten hyödynnät tuota ? Lattialämmitys kun ei kengässä olevia varpaita hirveästi lämmitä. Vai ymmärkiskö jotain väärin ?
Eikös perinteisen lämmitin joka puhaltaa jalkoihin lämmintä ilmaa , lämmitä varpaita paljon tehokkaammin kuin joku lattialämmitys.

Eipähän hanskat edes korvaa lämpiävää rattia, ellei sitten satu olemaan vastukset hanskoissa. Päinvastoin ne vain hidastavat käsien lämpeämistä, varsinkin jos kärsii valkosormisuudesta.
Mutta eikös hanskojen koko idea ole se, että kädet eivät tule kylmäksi. Näin ainakin omat hanskat toimii.

Nyt eletään 2023 eikä 1973. Onneks kaikki nuo lämmittimet tulee vakiona ja niissä on automatiikka, jonka saa myös pois jos haluaa leikkiä barbaaria.
Conan oli barbari. Ja se oli kova jätkä se. Ei ollut miekassa lämmitettävää kahvaa.

Mutta vakavasti puhuen. Hyvähän näitä varusteita, turhiakin joudenkin mielestä, on olla olemassa. Jokaiselle jotakin, ja kuten aikaisemmin joku totesi, montaa asiaa ei osaa arvostaa ennenkuin sellainen on. Autot tosin nyt ylipäätään lämpiävät niin nopeasti, että en sen takia viitsi mitään lisälämmittimiä edes kytkeä päälle koska eihän siellä autossa nyt oikeasti kylmä ole kuin aivan hetken.

Ja itse asiassa, mikä minä olen toisten valintoja ja mieltymyksiaä kommentoimaan. Omastakin kotterosta löytyy vastaavia aivan turhia varusteita, joista olen jopa ihan maksanut.

My bad.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 540
Tuli mieleen kun mm. facessa on ajankohtaisia keskustelua näiden eri latauspalveluiden hinnannostoista, että kyllä se auton kulutus vaan edelleen on tärkeä asia, joka on avain moneen asiaan sähköautoilussa.

Mitä pienempi kulutus autossa on, sitä:
  • halvempaa sillä ajaminen on erityisesti julkisen latauksen hintojen noustessa
  • nopeampaa siihen on saada kilometrejä per latausminuutti
  • pienempi akku autoon voidaan laittaa rangen pysyessä samana
  • edullisempi auto on valmistaa ja akku vaihtaa jos se huono päivä tulee kun akku porsii
  • nopeammin auto latautuu kotona hidaslatauksessa kun ei ole saatavilla kolmivaihelatausta
  • kevyempi autosta tulee ja ajo-ominaisuudet on mahdollista tehdä paremmiksi
  • vähemmän auto kuluttaa luonnonvaroja
Itse olen tyytyväinen kun tarkoituksella valinnut vähän kuluttavan auton, eikä tullut lähettyä mukaan siihen ajattelumalliin että ihan sama mitä auto kuluttaa kun ajaminen on jokatapauksessa halpaa (oli ehkä silloin). Samoin edullinen kotilatausmahdollisuus on varsin tärkeä asia kun pikkuhiljaa julkinen lataus tuntuu monin osin hilautuvan lähemmäs polttomoottoriautoilun hintoja.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 108
AI tälläisiäkin on. En tiennyt. Mutta paljain jaloinko siellä olet vai miten hyödynnät tuota ? Lattialämmitys kun ei kengässä olevia varpaita hirveästi lämmitä. Vai ymmärkiskö jotain väärin ?
Eikös perinteisen lämmitin joka puhaltaa jalkoihin lämmintä ilmaa , lämmitä varpaita paljon tehokkaammin kuin joku lattialämmitys.
No ei kai lattialämmitystä ainakaan missään henkilöautossa ole. Josssin asuntoautossa voi olla.

Jotenkin se säteilee kylmää sieltä lattian läpi, se varpaiden palelu loppuu kun ulkolämpö kipuaa johonkin 5-10° paikkeille. Lattialämmitys olisi tuohon hieno ratkaisu. :)
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 201
Voisi kuvitella että lämmitettävä matto olisi ihan hankittavissa autoon esim. 12V pistokkeella varustettuna. Tietty jälkivarusteena ei niin siisti, mutta väliäkös tuolla. Itselläkin vastaava viritys usbin kanssa takakontin 12v liitännästä takapenkkiläisille niin ei tarvitse valittaa ettei puhelinta voi ladata :).
 
Kyllähän tuota voisi vaikka kokeillakin.. Näköjään tuollaisia 12v lämpeäviä kynnysmattoja on olemassa.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Minulla esilämmitys lämmittää ratin samoin kuin etupenkit. Lisäksi rattilämmitys on MY:ssä nopea, jos lähteekin kylmällä autolla ajamaan.
Mulla ei ainakaan esilämmitys lämmitä rattia jollei sitten pidä sitä autoa esilämmitettynä puolisen vuotta. Se ei voi olla oletus. Eihän koko puhallus osu normaalissa tilanteessa rattiin vaan yläosahan pitää olla aina ikkunoita kohti joka tapauksessa jotta vältetään huurteen muodostumista.

Ratin esilämmityksen turhuudestahan tässä puhuttiin, joten sehän ei auttaisi mitään jos sen ottaa pois.
 
Liittynyt
19.11.2022
Viestejä
309
No ei kai lattialämmitystä ainakaan missään henkilöautossa ole. Josssin asuntoautossa voi olla.
Ei varmaan uutena ole joo, mutta faija aikoinaan 80-luvulla väänsi kupariputkesta lattialämmityksen meillä silloin käytössä olleeseen diesel-moottoriseen Peugeot 504 Familialeen. En tiedä oliko tuo yhdistetty lämppärin kiertoon vai mihin, mutta kesää varten siellä oli sulkuventtiili josta sai lämmityskierron poikki. Kai idea oli lämmittää sitä pitkän auton takaosaakin paremmin, tuossa farkussahan oli kolme penkkiriviä.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
490

Nostan hattua ahkeruudelle kun lähdetään tuon tason modauksia tekemään:thumbsup:

Itse ostin kerran saksanbemarin afrikkavarusteilla, josta puuttui persegrilli, ja se ostos kadutti heti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 954
Tuli mieleen kun mm. facessa on ajankohtaisia keskustelua näiden eri latauspalveluiden hinnannostoista, että kyllä se auton kulutus vaan edelleen on tärkeä asia, joka on avain moneen asiaan sähköautoilussa.

Mitä pienempi kulutus autossa on, sitä:
  • halvempaa sillä ajaminen on erityisesti julkisen latauksen hintojen noustessa
  • nopeampaa siihen on saada kilometrejä per latausminuutti
  • pienempi akku autoon voidaan laittaa rangen pysyessä samana
  • edullisempi auto on valmistaa ja akku vaihtaa jos se huono päivä tulee kun akku porsii
  • nopeammin auto latautuu kotona hidaslatauksessa kun ei ole saatavilla kolmivaihelatausta
  • kevyempi autosta tulee ja ajo-ominaisuudet on mahdollista tehdä paremmiksi
  • vähemmän auto kuluttaa luonnonvaroja
Itse olen tyytyväinen kun tarkoituksella valinnut vähän kuluttavan auton, eikä tullut lähettyä mukaan siihen ajattelumalliin että ihan sama mitä auto kuluttaa kun ajaminen on jokatapauksessa halpaa (oli ehkä silloin). Samoin edullinen kotilatausmahdollisuus on varsin tärkeä asia kun pikkuhiljaa julkinen lataus tuntuu monin osin hilautuvan lähemmäs polttomoottoriautoilun hintoja.
Näinhän se menee.

Itse olen niinkin radikaali tämän kulutuksen minimoimisen osalta, että haluaisin koko EU:n laajuisen autoveron käyttöön, joka olisi suoraan verrannollinen kulutukseen.

Ei mikään iso vero, mutta sellainen että valmistajilla olisi taloudellinen motiivi tehdä vähän kuluttavia autoja noiden kivitalon kokoisten +100kWh akulla varustettujen möhköjen sijaan.

Tesla ja pari muuta valmistajaa on osoittanut, että sähköauto voi liikkua aivan naurettavan pienellä energiamäärällä.
 
Liittynyt
06.06.2020
Viestejä
837
Mulla ei ainakaan esilämmitys lämmitä rattia jollei sitten pidä sitä autoa esilämmitettynä puolisen vuotta. Se ei voi olla oletus. Eihän koko puhallus osu normaalissa tilanteessa rattiin vaan yläosahan pitää olla aina ikkunoita kohti joka tapauksessa jotta vältetään huurteen muodostumista.

Ratin esilämmityksen turhuudestahan tässä puhuttiin, joten sehän ei auttaisi mitään jos sen ottaa pois.
Mulla lämmittää. Olen kuvitellut, että ratissa on joku erillinen vastus tms. joka tuon tekee, koska jos ottaisi puhalluksesta, niin siellä autossahan sulaisi naamakin ton ominaisuuden vuoksi.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 542
Esilämmityksessä ainakin vagilla lämpeää myös penkki ja ratti. Ei kai tässä nyt sen kummempaa ole. Ihan kiva lisäominaisuus tuo ratinlämmitin, mutta emmä kyllä sitä osaa kaivata jos ei sitä olisi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
809
Varmaan burmanm tarkoittaa sitä, ettei ratti lämpeä esilämmitettäessä kunnolla ilman sitä nimenomaista ratinlämmitintä. Eli kabiinin puhallus ei lämmitä rattia riittävän nopeasti.

Omassa kipossa autolle voi sanoa valikosta tai puheella että jalkoja palelee. Kuulostaa yksinkertaisemmalta ratkaisulta kuin vastusten asentelu :)
Tosin muistelen BMW-konsernin tutkineen sähköautoiluun liittyen muutenkin säteilylämmitinten käyttöä. Jossain (testi-?) Minissä taisi olla ovessa infrapunalämmitin nopeuttamassa kuskin lämmitystä.
 
Liittynyt
28.12.2018
Viestejä
561
Varoitus: Sisältää sarkasmia

Täällä on kyllä monella se käsitys elämästä, että oma mielipide on ainut oikea, ja muut ovat vain väärässä....

Omassa duuniautossa, Model Y:ssä, olen pitänyt kaiken aikaa penkinlämmittimet ja ratinlämmittimet automaattiasennossa. Nyt kun tuli viileämpää, on mukava kun asiakaskäynnin jälkeen hyppäät autoon, ja lähdet ajamaan, noin sadan metrin jälkeen ratti tuntuu lämpöiseltä. Eikä penkki tunnu kylmältä. Eikä tarvitse painaa mitään nappia päälle tai etsiä kytkimiä keskinäytön valikoista. Ja lämpöisellä kelillä ne eivät mene päälle.

Minusta on hyvä että on vaihtoehtoja. Automatiikan voi laittaa pois päältä, jos lämmittimiä ei voi sietää. Ja autonkin merkin voi valita. Kaikilla on oikeus siihen. Ehkä nämä kusematta lappiin veivi-ikkunoiden kanssa öhöttäjät saavat tilanneen jostain kiinan-kuuban-vienmalleja, missä ei ole elämää häiritseviä lämmittimiä? Ja joka toiminnolle oma nappi?
 
Mariini

Tukijäsen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 439
En viittinyt silputa lainausta sopivan kokoiseksi, mutta @Vepasto: Ei tarvitse. Isoissa malleissa ovetkin aukeaa jo itsekseen, (halutessa) näissä budjeteissa pitää itse vielä aukaista ja istua kyytiin; Turvavyö kiinni, viiksestä kulkusuunta ja voimapolkimesta vauhti.
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 779
Mulla ei ainakaan esilämmitys lämmitä rattia jollei sitten pidä sitä autoa esilämmitettynä puolisen vuotta. Se ei voi olla oletus. Eihän koko puhallus osu normaalissa tilanteessa rattiin vaan yläosahan pitää olla aina ikkunoita kohti joka tapauksessa jotta vältetään huurteen muodostumista.

Ratin esilämmityksen turhuudestahan tässä puhuttiin, joten sehän ei auttaisi mitään jos sen ottaa pois.
Ok, eli sinulla ei ole rattilämmitystä. Minulla on ja siinä on lisäksi mahdollisuus automatiikkaan eli lämpötilasta riippuen rattilämmitys on 0, 1 tai 2 pykälällä esilämmityksen pärähtäessä päälle. Sama koskee etupenkkejä. Ei kai missään autossa ratti lämpene nimeksikään pelkällä ilmastoinnilla ilman vastuksia.
 
Ei lämpenekään, kuten totesin. Siitähän tässä on keskusteltu kun lindmikhin mielestä ratinlämmitin on maailman turhin ominaisuus.

Mitä taas tulee automaattisiin penkkilämmittimiin, niin on se aina ihanaa keskellä heinäkuuta huomata kun Teslan mielestä on ulkona kylmä. Ihme ettei ole sellaista perinteistä sinistä varoitusvaloa vaikka +15C ja alle, jota ei saa pois päältä kuten Focuksessa taisi olla aikoinaan.
 
Mariini

Tukijäsen
Team Tesla
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 439
Sen automatiikan saa myös pois jos sen sumea äly on itselle liian sumeaa...
 
Liittynyt
28.12.2018
Viestejä
561
Mitä taas tulee automaattisiin penkkilämmittimiin, niin on se aina ihanaa keskellä heinäkuuta huomata kun Teslan mielestä on ulkona kylmä. Ihme ettei ole sellaista perinteistä sinistä varoitusvaloa vaikka +15C ja alle, jota ei saa pois päältä kuten Focuksessa taisi olla aikoinaan.
Kuinka useasti tuota on sulle käynyt ja paljonko on ollut ulkolämpötila silloin heinäkuussa? Satanut vettä?
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Kuinka useasti tuota on sulle käynyt ja paljonko on ollut ulkolämpötila silloin heinäkuussa? Satanut vettä?
Se menee täysille jos lämpötila on <= +15C (+- 2C). Ei siihen tarvitse vesisadetta. Sehän käy joka kerta kun autoon menee, sen takia senkin "älyn" joutuu ottamaan pois päältä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 879
Uusimpien vakoilukuvien mukaan tällästä olisi tulossa, tosin kuvasta en osaa sanoa onko tuohon 2din paikkaan juuri Pioneerin soitinta laitettu. Näyttö pienennetty, jotta pieniin kännyköihin tottuneiden on helpompi kirjoittaa osoite navigaattoriin. Yokestakin näköjään uusi revisio.
Ei kyllä tule tuollaista. Se sama ruutu siinä pysyy ja ratiksi sama mikä on nykyään S/X.
 
dmn

Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
1 656
Ei kyllä tule tuollaista. Se sama ruutu siinä pysyy ja ratiksi sama mikä on nykyään S/X.
No kyseessä oli erään käyttäjän vaatimuslistan mukaan AI;n generoima näkemys teslan sisustasta. Ei se oikein sitä osannut tehdä, paitsi tähän yhteen variaatioon tuli tuollainen hauska ohjauspyörä …
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 540
VW Buzz ilmeisesti Lahdessa pamahtanut kunnolla latauksessa ja syttynyt palamaan.

Ylen uutisissa tosin puhutaan vain syttyneestä palosta:

Kuvan perusteella ei tosin näytä kovin pahasti palaneelta, eli palo ilmeisesti saatu pysymään hyvin kurissa.

Edit: todennäköisesti auton sisällä joku pamahtanut, ei vaikuta akkupalolta.
 
Viimeksi muokattu:

Mikähän tuossa on kärähtänyt, tuskin kuitenkaan akku, kun auton alla ei näy oikein mitään jälkiä. Sisäpuolelle on sen sijaan menty monesta kohtaa.
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 273
Ei näytä akkupalolta olisko joku sisällä ollut sähkölaite.

Mitenköhän autolautalla jos sähköauton akku syttyy ja vieressä rekka täynnä nestekaasua. Katastrofin ainekset.

edit: löytyi tällainen uutinen:

Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 201
Jonkinlainen upotustankki autolautoille on pakko saada (jollain aikavälillä) jonka voi autokannella siirtää kehikkona auton ympärille ja täyttää vedellä tms..

Sähkörekat on sitten toinen ongelma, jonka ratkaisu on todennäköisesti ihan nupin vaihto dieseliin matkan ajaksi (ja toisessa päässä jatketaan taas paikallisella sähkönupilla joka otetaan käyttöön).
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 540
Mikähän tuossa on kärähtänyt, tuskin kuitenkaan akku, kun auton alla ei näy oikein mitään jälkiä. Sisäpuolelle on sen sijaan menty monesta kohtaa.
Iltalehden uutisessa oli lisätietoa räjähdyksestä. Joku siellä auton sisällä on räjähtänyt, ei välttämättä mitään tekemistä sen kanssa että kyseessä sähköauto.

"Päivystävä palomestari Markus Koskela Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta kertoo, että auton kori vääntyi ja ikkunat särkyivät räjähdyksen voimasta.

Koska parkkihallin ylätasanteella olleessa autossa ei todennäköisesti ollut missään vaiheessa syttynyt paloa, ei sitä tarvinnut sammuttaa. Sen sijaan räjähdyksestä aiheutui parkkihalliin runsaasti savuhaittaa."
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 230
Mikä voi räjähtää auton sisällä niin lujaa että kori vääntyy? Ei ainakaan mikään ns. normiesine, onko siellä jotain kaasupulloja ollut?
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 108
Jonkinlainen upotustankki autolautoille on pakko saada (jollain aikavälillä) jonka voi autokannella siirtää kehikkona auton ympärille ja täyttää vedellä tms..
Luukku vaan laivan kylkeen josta kipataan palava sähköauto mereen, siinähän sitä on riittävästi jäähdytyslaatikkoa.

Kätevä myös jos satamassa kuljettaja on unohtunut johonkin, jonon tukkivan auton vo7 helposti kaataa satama-altaaseen, tai laiturille kyljelleen.

Sähkörekat on sitten toinen ongelma, jonka ratkaisu on todennäköisesti ihan nupin vaihto dieseliin matkan ajaksi (ja toisessa päässä jatketaan taas paikallisella sähkönupilla joka otetaan käyttöön).
Siis nykyiselläänhän jo merkittävä osa peräkärryistä kulkee yksinään laivassa, paikalliset kuljetusliikkeet vetävät ne vain sataman ja asiakkaan välillä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 011
Miksi kukaan kuljettaisi nestekaasurekkoja laivassa? Siihen hommaan on ihan erikseen nestekaasutankkerit joka on _hieman_ tehokkaampi tapa siirtää nestekaasua.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 963
Ei näytä akkupalolta olisko joku sisällä ollut sähkölaite.

Mitenköhän autolautalla jos sähköauton akku syttyy ja vieressä rekka täynnä nestekaasua. Katastrofin ainekset.

edit: löytyi tällainen uutinen:

Sähköautopalot suljetuissa tiloissa ovat helvetin vaarallisia ilman nestekaasuakin.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 584
Viestejä
4 191 454
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
girma

Hinta.fi

Ylös Bottom