Yleistä keskustelua autoista

Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
202
Työpaikan parkkihallissa oli autoani kolhittu. Vakuutusyhtiöltä sain bonuksena maalauskorjauksen.
Teetin sen auton ostoliikkeessä D-autossa. Kun auto palautettiin minulle, se oli melkein pimeässä parkkihallissa. Ihmettelin parkkihallin pimeyttä, mutta asia selvisi myöhemmin. Oli tullut jotain maalipinnan korjausasiaa ja kävin läheisessä maalaamossa näyttämässä autoani. Maalari näytti auton etupuskurin kulmaa ja kysyi, mistä nämä naarmut ovat?
2-3 kämmenen alueella oli törkeät hionnan jäljet D-auton maalauksen jäljiltä. Nyt selvisi pimeän parkkihallin syndrooma.
Maalari kertoi, että hänellekin oli tehty kupru samaisessa liikkeessä; hän teetti lokasuojan vaihdon liikkeessä isänsä autoon ja sanoi, että ei tarvitse maalata, hän hoitaisi maalauksen itse. Kun hän haki auton, niin lokasuja oli maalattu kiellosta huolimatta!! Lasku tietysti annettiin maalauksesta.
Tuosta kyseisestä autoliikkeestä on muitakin tuttujen kertomuksia, eivät mitään mairittelevia. Tahallinen auton rikkominenkin omistajan silmien alla, kertoi tuttu kuljetusliikkeen omistaja. Rikottiin siellä minunkin autoa huollossa, ilmastointisäleikkö lyöty voimalla kappaleiksi, ei mitään mainintaa minulle asiasta!!

Itse luovuin firman käytöstä heti kun sain osamaksusopparin maksettua ja olen käyttänyt muiden liikkeiden palveluja.

Yhdessä korjaamossa oli asentaja juonut Cokista autossani ja kaatanut suuren määrän juomaa autoni kuljettajan penkille.
Eisiitäkään mainittu minulle mitään kun auto annettiin minulle huollon jälkeen.
Kaverit firmassa heiluivat eväsjuomiensa kanssa ympäriinsä kenenkään välittämättä asiasta.
Vaadin auton istuimem puhdistamista välittömästi. Korjaamon kellarissa oli pesufirma joka puhdisti penkkiä imu/pesulaitteella, mutta eihän se koskaa entiseen kuntoon tule. Cokikset ovat sitkeästi imeytyneet verhoilun alle, se on tosiasia...
Ei niitä imulaitteella saada kuin osa pois. Muovilla piti penkki peittää kun ajoin kotiin ja kauan kesti penkin kuivuminen.
Kyseisen firman tytäryhtiössä tekivät myös kuprun. Autooni mukamas tehtiin moottorin optimointi; mikään ei muuttunut moottorissa, perstuntumalla jo huomasi asian. Valehdeltiin vain jatkuvasti. Teetin dynomittauksen hovihankkijallani ja johan muuttui ääni kellossa. Viikon päästä soitettiin ja luvattiin palauttaa rahat, mutta välillisiä kustannuksia ei kuulemma korvattaisi.
Tyydyin siihen, en jaksanut enää ruveta tappelemaan kuluttajaviranomaisten avustuksella asiasta.

Tuota tytärfirmaakaan en ole sen koommin käyttänyt. Firmalla oli seinässäkin komea Boschin logo muka todisteena ammattitaidosta, jota ei kuitenkaan sitten ollut ollenkaan.
Muitakin kokemuksia minulla on, mutta nämä riittäkööt tällä kertaa!
 
Liittynyt
30.12.2017
Viestejä
1 166
Firmalla oli seinässäkin komea Boschin logo muka todisteena ammattitaidosta, jota ei kuitenkaan sitten ollut ollenkaan.
Muitakin kokemuksia minulla on, mutta nämä riittäkööt tällä kertaa!
Tuo ei nyt kerro ammattitaidon puutteesta vaan moraalin puutteesta.
 
Kosm

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 015
Laitoin tilaukseen Apple CarPlayn langattomaksi tekevän boksin. Kuulemma hieman räpellyksiä nuo, jää nähtäväksi meneekö hermot tuon kanssa. Tilasin varmaan näistä suosituimman mallin eli Carlinkit 3.0 Aliexpressistä. Hintaa jäi alennuskupongin aktivoimisen jälkeen 67 euroa. Kellään kokemuksia näistä?
 
Liittynyt
08.01.2023
Viestejä
1 969

Itsellä on ollut tuollainen vastaava puolisen vuotta omassa autossa. Ainakin omassa autossa toimii.

Muutamia miinuksia mitä itse huomannut:
- Käynnistys/yhdistys on hieman hidasta, mulla on myös AAWireless langattomalla Android Autolle ja näissä on todella selkeä ero. AAW yleensä starttaa melkein heti kun autoon iskee virrat (loppu odottelu tulee sitten että skeidan systeemi starttaa), Carlinkit:llä tulee tuo odottelu ensin tuon auton systeemin kanssa ja vasta sen jälkeen CL alkaa etsimään puhelinta, tässä menee ehkä sellainen 10sekunttia, riippuen vähän
- Huomannut myös että esim ratin painikkeilla tehdyt säädöt eli esim musiikin vaihto seuraavaan kappaleeseen "lagaa", esiintyy siis siten että kun painan nappia ratissa niin näytöllä kappele vaihtuu mutta kuluu muutama sekuntti että musiikki oikeasti vaihtuu

Tuossa nyt ne suurimmat "ongelmat". Kokonaisuutena tekee sen mitä pitääkin mutta pienen hidastelun kanssa. Ei nyt suuria ongelmia mutta tuo AAWireless toimii huomattavasti paremmin kokonaisuutena.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 360
Mitä mieltä olette kun olemme vaihtamasssa autoa diesel Volvo V60, V70:een tai V90:een. 20t€ saisi tämä käytetty Volvo maksaa. Nyt mietityttää mihin suuntaan näiden isojen diesel-volvojen hinnat ovat menossa? Onko nyt hyvä aika vaihtaa auto diesel-farkkuun vai kannattaako odottaa vielä jonkin aikaa että hinnat mahdollisesti tippuisivat? Ennen ensi talvea vaihdamme nykyisen Skodan diesel-farmarin pois, ei ole ollut kovin hyvä ostos.
 
Brooke Logan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2022
Viestejä
512

Ei dieseliä tietenkään enää kannata ostaa. Bensakoneen ostat.
 
Liittynyt
17.07.2022
Viestejä
68
Mitä mieltä olette kun olemme vaihtamasssa autoa diesel Volvo V60, V70:een tai V90:een. 20t€ saisi tämä käytetty Volvo maksaa. Nyt mietityttää mihin suuntaan näiden isojen diesel-volvojen hinnat ovat menossa? Onko nyt hyvä aika vaihtaa auto diesel-farkkuun vai kannattaako odottaa vielä jonkin aikaa että hinnat mahdollisesti tippuisivat? Ennen ensi talvea vaihdamme nykyisen Skodan diesel-farmarin pois, ei ole ollut kovin hyvä ostos.
Itsellä on Volvo V70 2.4l diesel ja on ollut hyvä auto.
Ajanut nyt 88-212tkm välin sillä ja ainoa vika on ollut nelivedon kulmavaihde joka piti vaihtaa.

Hintakehitykseen on paha mennä mitään sanomaan, enemmänkin hallittuja arvauksia itse kukin voi antaa.
Laitoin omani loppukesästä myyntiin 9v vanhana ja 194tkm ajettuna. Vaikka yleinen ilmapiiri oli että kukaan ei dieseliä halua, minulle soitettiin neljästä eri autoliikkeestä ja yritettiin tyrkyttää erilaisia vaihtokauppoja. Eli käytännössä tuntui kuitenkin tuollainen "isokoneinen" diesel kiinnostavan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
946
Mitä mieltä olette kun olemme vaihtamasssa autoa diesel Volvo V60, V70:een tai V90:een. 20t€ saisi tämä käytetty Volvo maksaa. Nyt mietityttää mihin suuntaan näiden isojen diesel-volvojen hinnat ovat menossa? Onko nyt hyvä aika vaihtaa auto diesel-farkkuun vai kannattaako odottaa vielä jonkin aikaa että hinnat mahdollisesti tippuisivat? Ennen ensi talvea vaihdamme nykyisen Skodan diesel-farmarin pois, ei ole ollut kovin hyvä ostos.
Kuten Draghar tuossa totesi, niin 2,4 viisipyttyinen on melkoinen helmi luotettavuuden osalta. Kaikista taloudellisin se ei ole kulutukseltaan (toki Volvon autot muutenkin melkoisia malmikasoja), mutta toisaalta ei tainnut missään mallissa keretä tulla esim. ureajärjestelmiä tuohon, joten senkin osalta vähemmän vaivaa. Huollot kun tekee ajallaan, niin aika vähän pettäviä kohtia. Nelivedossa menee joskus 200-300k tienoilla tuo kulmavaihde. Taitaa olla satasien homma (vai kuinka @Draghar ?). Laatikon öljyt kannattaa vaihtaa ajoittain, kuten kaikissa. Taisi vajaa 300€ maksaa viimeksi, kun vaihdatin lootan+haldexin ölpät.
Nuo on haluttuja juuri luotettavuutensa vuoksi, sekä ison vetokyvyn takia. Maajussit, syrjässä asuvat tai isoja kuormia vetävät noita vieläkin hamstraa. Tosin on meidänkin kaupunki/taajama taloyhtiössä kaksi XC70:stä, joista toinen minulla. Itsellä ei ole ollut mitään ylimääräistä 50tkm aikana. Kaverilla on sama tekniikka V70 korissa, jolla ajanut 200tkm —> 350tkm. Ei silläkään ole ollut yhtään hajonnutta osaa xenon polttimoa lukuunottamatta, mutta laatikon öljynvaihdosta se kyllä puhuu että pitäis tehdä.

Ensimmäiset kaksilitraiset (esim. V90 malleissa) eivät olleet sitten niinkään murheettomia. Niissä oli kaikenlaista pikkuvikaa ja jopa öljynsyöntiongelmia. En sitten tiedä missä kohtaa korjaantui vai korjaantuiko koskaan. En ole omistanut. Työkaverilla on noita ollut pari, mutta se ajaa maantietä 70-80tkm/vuosi ja vaihtaa auton pari vuotiaana, joten kovin pitkään ne eivät ole kerenneet vanheta.

Jos mun pitäisi veikata, niin arvioisin noiden isojen 5-pyttysten nelivetojen säilyttävän hintansa parhaiten, kun niillä on todella hyvä maine ja sopivat hyvin kovempiin hommiin. Varsinkin korotetut mallit. Voin toki olla väärässäkin ja polttoaineiden hinnat karkaa käsistä, mutta kuka sen nyt sitten oikeasti tietää. Sähköautoissa ei oikein vastaaviin hommiin ole vielä korvaajaa tarjolla.

Mausteeksi hieman offroadailuja:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 360
@Latvus Olemme katsoneet 2017 V90 D3:sta joka on juuri tuolla 2 litran koneella. Noin 130tkm ajettu ja tarkoituksena olisi pitää tätä autoa useamman vuoden eli jotain 5-6 vuotta. Onko sinulla mitä kokemuksia tästä koneesta? Kilometrejä meillä tulee n. 30tkm vuodessa eli 5-6 vuoden kuluttua tällä olisi ajettu vähän alle 300tkm.
 
Ei ole omaa kokemusta, vaan olen täysin kuulopuheiden varassa. Paikallinen Volvokorjaamo aikanaan mainitsi jonkin verran noista ongelmista, mutta tokihan kaikista moottoreissa vikoja on. Googlaa Volvo VEA, niin löydät juttua noista uusista nelimukisista. Samaa perusrakennetta käytettiin vissiin bensiini ja dieselkoneissa, joten seuraa tarkasti mistä puhutaan.

Esim:
 
Liittynyt
17.07.2022
Viestejä
68
Nelivedossa menee joskus 200-300k tienoilla tuo kulmavaihde. Taitaa olla satasien homma (vai kuinka @Draghar ?).
Kyllä siihen touhutonni meni. Kulmavaihdepaketti+booriholkki+työt. Ja marmorilla olisi ollut selkeästi enemmän.

Tuon rempan pystyy välttämään kun tsekkaa onko holkissa väljää. Kulmavaihde meni ainakin minulla rikki kun holkki oli päässyt väljistymään ja korkkasi. Pilasi rikkoontuessaan myös kulmavaihteen akselin.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 108

Miten tuon välyksen saa tarkistettua? Ja mikä on normaali välys?

Yksi semiyleinen vika noissa nelivetoisissa on perän pinjoniakselin etummainen laakeri. Laakeri ja krymppiholkki ei maksa kuin muutaman kympin, eikä sen vaihtaminen ole kovin vaikeaa, mutta silti tuo korjataan yleensä vaihtamalla koko perä joka on useamman tonnin homma.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 181
Aika monen auton kanssa on tilanne se että nyt on disukoissa ostajan markkinat ja huolimatta keltaisen lehdistön öyhötyksestä, diesel on edelleen järkevin vaihtoehto moneen käyttöön. Yhtälössä suosiollista on myös se että jos saat vastaavan dieselauton vaikka 30 000e hintaluokassa 5000e halvemmalla kuin bensan "koska diesel kuolee ja muuta sellaista", niin aika huonot kortit täytyy pelata jotta se tulisi kannattamattomammaksi kuin bensa.

Ps. ajan itse bensalla, mutta sattumalta kun sen hommasin jo ennen koko vouhotusta. Eli turha tulla kitisemään että oma lehmä ojassa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 826
Bensahybriditkin vielä paljon kalliimpia kuin jotkut vähän vanhemmat dieselit. Sillä erotuksella ostaa aika paljon dieseliä ja maksaa käyttövoimaveroja.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 108
Bensahybriditkin vielä paljon kalliimpia kuin jotkut vähän vanhemmat dieselit. Sillä erotuksella ostaa aika paljon dieseliä ja maksaa käyttövoimaveroja.
Ei bensahybridi sen vähempää kuluta kuin kaupungissa vrt diesel. Itse dieselpolttoaine on kyllä nyt kalliimpaa kuin bensa. Ja aika monestihan tilanne on se että halutunlaista autoa ei edes saa bensahybridinä, varsinkin jos on käytettyä hankkimassa.

Lisäksi tuollaisessa reilun 10v iässä käytetyissä se bensavaihtoehto yleensä kuluttaa sitten 1,5x-3x enemmän kuin diesel, koska silloin se diesel nyt vaan oli se säästäjän ratkaisu, eikä autotehtaat kovin vakavissaan sitä bensaa vielä pihistäneet, tai ekat suorasuihkutus bensat olivat vasta tulleet.

Esim noissa 60-70 sarjan volvoissa se T5 ottaa maantiellä puolet enemmän mitä D5, kaupungissa vähintään 2x, ja jos polkee 3x.

Uusi Diesel on perusteltu jollain joka ajaa huomattavan paljon ja pitkiä matkoja, jolloin se ajo on sitä maantieajoa.

Lisäksi on tietysti pienyrittäjät yms porukka joka pystyy sitä dieseliä helposti hukkaamaan firmansa kirjanpitoon, ja saa sitä kautta veroja kierrettyä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
805

Eikä tarvita kummoista kuomukärryä perään niin diesel on vahvoilla sen suhteen, ettei kulutus juuri nouse litraa/kahta enempää kun bensalla voi kulutus tuplaantua.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 949
Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
781
En tiedä olenko vieraantunut todellisuudesta, mutta tälläisten "paalauskuntoisten" autojen myyntiajat yllättivät. Ovatko ne todellakin noin kuumaa kamaa ?
Kyllä ovat kuumaa kamaa, ainakin PK-seudun ulkopuolella. Esim. 2001 Corolla on erittäin suosittu ja edullinen malli, ei todellakaan mikään paalauskuntoinen.
Omalla kokemuksella nuo revitään käsistä, vaikka missä kunnossa, kun hinta on sopiva. Vuosituhannen Corollat/Avensikset ovat halvimpia käyttöautoja, jos haluaa ajella minimibudjetilla.

Toiset eivät halua tai pysty sijoittamaan kymmeniä tuhansia uuteen autoon, niin vanhempi edullinen on järkevämpi. Uusi autohan on erittäin huono investointi ja nyt talous on monilla tiukilla (energia, ruoka, eläminen ylipäätään). Hienoa, jos Vepastolla raha-asiat on niin hyvällä mallilla, että auton hinnalla ei mitään väliä, silloin voi vieraantua todellisuudesta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
378
Vituttaa koko sana "paalauskuntoinen". Melko paskassa kunnossa saa olla auto että sen katson paalauskuntoiseksi. Toki se vaikuttaa varmaan mun mielipiteeseen että satun diggaamaan vanhemmista autoista ja näistä nykyautoista tulee nopeempaa/herkemmin näitä "paalauskuntoisia" ku ne on lähtöjäänki niin monimutkaisia, ettei niitä enää itse korjaa pirukaan (varsinkaan halvalla) kun alkavat iän myötä temppuilee.

Ympärivuoden käyttis on 37v vanha paku. Meidän ajossa olevien autojen yhteenlaskettu ikä on tällä hetkellä ~128v. Vain yhdessä on alkeellinen tietokone, kaikki muut on tyhmiä ku saappaat ja hyvä niin. :rofl:
 
Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
781
Paalauskuntoinen käsite muuttui aika radikaalisti, kun romutusseteleitä ryhdyttiin tarjoamaan. Ja tietty se oma tulotaso vaikuttaa auton arvostamiseen.
Välillä paalaukseen menee erittäin hyväkuntoisia autoja ja romuttamot eivät saa myydä niitä (paitsi varaosina), kun seteliin vaadittava rekisteristä poisto on tehty.
Ei siinä, onhan se hyvä että saastuttavimmat menopelit häviää, mutta osa vanhoistakin malleista on hyvin taloudellisia ja ekologisia, kun käyttöautoiluun ei kiinnosta laittaa senttiäkään turhaan.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 949
Hienoa, jos Vepastolla raha-asiat on niin hyvällä mallilla, että auton hinnalla ei mitään väliä, silloin voi vieraantua todellisuudesta.
Valitettavasti asiani eivät ole ihan tuolla tolalla. Joutuu edelleen miettimään tarkasti mihin euronsa laittaa ja mihin on varaa. Ja moneenkaan ei ole varaa, eli joutuu edeelleen vain haaveilemeaan......se on onneksi se on edullista puuhaa

Pointtini tuossa oli se , että yllätyin että noin vanhat ja edulliset auton ovat noin kysyttyä tavaraa. Olin luulut että hieman uudemmat ja kallimmat olisivat kystympiä. Vaikka kymmpitonnin menopelit.
 
Paljastaa karulla tavallaan kansan ostovoiman…
 
  • Tykkää
Reactions: mol
Liittynyt
27.10.2017
Viestejä
1 852
Paljastaa karulla tavallaan kansan ostovoiman…
Noita autoja haalitaan varmasti työmatka-ajoon yms. ja sehän on taloudellisesti järkevää. Jos sopiva yksilö osuu kohdalle niin tonnin Toyota saattaa olla monen vuoden käyttöauto tuollaiseen tarkoitukseen, ja jos ei ole niin tappio ei ole suuren suuri. Itselläni on huonoimmat ostot olleet juuri noita kympin autoja, käyttökustannukset on yllättäneet ja myydessä otettava persnettoa, jotta pääsee eroon.
 
Liittynyt
14.07.2018
Viestejä
378
Juu, käytettyjen autojen hinnat on ihan tolkuttomat. Kiitos romutuspalkkiolle, kun Jormat romuttaa Irmeleiden päälle satatuhatta ajetut kauppakassit... :cry:

Ostin kesällä Focuksen. Ajettu vajaa 140 tkm/megametriä, vm. 2001. Hintapyyntö 2,8 k€, josta lähti kevyesti tinkimällä muutama satanen. Huoltohistoria niin hyvä kuin autossa ikinä olla voi.

Nyt selailin huvikseni nettiautoa, ja jumaliste, Focuksen pikkuveli Fiesta (132 tkm, vm. 2003) on myynnissä tonnin isommalla hintapyynnöllä (3800€!!!). Moottori tosin vielä tehottomampi, bonuksena ilmastointi, joka Fokkerista puuttuu.

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 108
No hintatasohan on aina niin korkea kuin mitä ostajat ovat valmiita maksamaan.

Paljonko ne romutuskampanjat oikeasti nosti sitten hintatasoa? Tietysti jonkinverran pikkuvikaisia autoja paalattiin tuon takia, jotka muuten olisi fiksattu ja myyty, mutta varsinkin toisella kierroksella kun se piti olla oikeasti oma auto joka romutettiin, ei niitä todellisia 'auto paaliin ja pakasta vedetty tilalle' kauppoja ihan valtavasti tehty.
 
Liittynyt
14.07.2018
Viestejä
378
Liekö kukaan tutkinut Suomessa romutuspalkkion vaikutusta käytettyjen autojen hintatasoon? Mutta siitä muistan lukeneeni kyllä lehtijuttua, että romuyrittäjät ovat koettaneet ostaa paalattavia autoja edelleenmyytäviksi ja romuttaja on kieltäytynyt, koska on tarvinnut todistuksen romutuksesta romutuspalkkiota varten.

Jenkeissä on tutkittu. Siellä käytetyn auton hinta nousi keskimäärin 13 dollaria.

Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
866
Juu, käytettyjen autojen hinnat on ihan tolkuttomat. Kiitos romutuspalkkiolle, kun Jormat romuttaa Irmeleiden päälle satatuhatta ajetut kauppakassit... :cry:

Ostin kesällä Focuksen. Ajettu vajaa 140 tkm/megametriä, vm. 2001. Hintapyyntö 2,8 k€, josta lähti kevyesti tinkimällä muutama satanen. Huoltohistoria niin hyvä kuin autossa ikinä olla voi.

Nyt selailin huvikseni nettiautoa, ja jumaliste, Focuksen pikkuveli Fiesta (132 tkm, vm. 2003) on myynnissä tonnin isommalla hintapyynnöllä (3800€!!!). Moottori tosin vielä tehottomampi, bonuksena ilmastointi, joka Fokkerista puuttuu.

Kaveri osti 2011 saman vuotisen ilmastoidun Ghia Focuksen reilu 200 tkm ajettuna ja kauppahinta oli muistaakseni satasten tarkkuudella aika sama noin 2.5 k€ eikä tuo silloinkaan mikään erityisen halpa löytö ollut. Ei noita parin tonnin vehkeitä kannata liikkeistä edes katsoa, prosentuaalisesti pitää aika paljon nostaa hintaa, että jää mitään katetta.

Osaltaan varmaan vaikuttanut paljon uusien autojen kallistuminen hinnat alkaen Corollastakin saa yli 30 k€ maksaa. Joku vanha tekniikan maailma kertoo Ford Focus 1.6i Ghia 118 500 mk ja eikös Ghia ole vielä niitä parempia varustetasoja.
 
Autot on kallistuneet, tosin yleinen tulotasokin on noussut vuosituhannen vaihteesta. Alla jokunen suuntaa-antava linkki.

Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
959
Oli miten tahansa, järjetöntä tuosta tekee se että harvoin tonnin romulla ajavat yhtäkkiä menee ostamaan uuden auton.
 
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 676
Mitä olen katsellut tältä saitilta mielipiteitä muista autoilijoista niin yleinen konsensus lienee että valtaosasta on a) hyvä että autot tiellä vähenee b) ettei köyhät ajelisi, ja c) että joku muu maksaa mun autoverot. Vai olenko väärässä?
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 400
90-luvulla sai katsastetun auton muutamalla satkulla, markkoja tietty. Siis jonkun pommin toki, mutta juuri katsastetun ja ajokuntoisen. Rahanarvolaskuri antaisi esim. 500 markalle (vuoden 1992 rahassa) nykyrahaksi muutettuna 136,26 e. Eihän tolla saa nykyään kuin just ja just sen katsastuksen ja kolmasosatankin bensaa ;) Katsastetut pommit maksaa nykyään sanotaanko min. 500e.

Toisaalta bensa ei ole kallistunut lähellekään niin paljon. Bensa on suhteessa paljon halvempaa kuin mitä autot, siis käytetyt autot. Ainakin omasta mielestäni. Melkein pommi kuin pommi on sen pari tonnia.

1992 bensa maksoi hattuheittona 4 mk, mikä nykyrahassa olisi 1,09 e, eli ei se nousu nyt niin kova. Toki ei kyllä ole muistikuvia paljonko bensa silloin tarkalleen ottaen maksoi ;) Alimillaan olen ostanut 3,x mk/l, mutta ysärinä on oltu varmaan jo päälle neljän markan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 676
Fiat 126 kokosivun mainoksessa luki "Millä autolla aijot ajaa, kun bensiini maksaa 2mk/litra?"
En muista vuotta mutta tuolloin taisi maksaa luokkaa 1,20mk. Jos jokin on halventunut niin akut. 70-luvulla akku oli hirmuinen investointi autoon.

Minulle tuli tuolloin PM, "Purje ja Mottori" ja siinä tämä mainos ainakin oli.

1676812443790.png
 
Viimeksi muokattu:

Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 113
Mitä olen katsellut tältä saitilta mielipiteitä muista autoilijoista niin yleinen konsensus lienee että valtaosasta on a) hyvä että autot tiellä vähenee b) ettei köyhät ajelisi, ja c) että joku muu maksaa mun autoverot. Vai olenko väärässä?
Lisäksi vielä se, että maantiellä tulee vain tuttuja vastaan :psmoke:
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 108
Tonnin pommi oli kösite jo markka aikana, ja kun eurot tulivat se tonni pystyi. 170eurolla ei saanut liikkuvaa autoa.

1992 bensa maksoi hattuheittona 4 mk, mikä nykyrahassa olisi 1,09 e, eli ei se nousu nyt niin kova. Toki ei kyllä ole muistikuvia paljonko bensa silloin tarkalleen ottaen maksoi ;) Alimillaan olen ostanut 3,x mk/l, mutta ysärinä on oltu varmaan jo päälle neljän markan.
Vuonna 95 mä olen alkanut ostamaan bensaa max 5l erissä. Muistaakseni monkeyn tankissa oli 1l varatankki, ja muistan että varatankki oli syytä ajaa melko tyhjäksi että 20mk setelillä automaatista ostettu bensa mahtui tankkiin, eli tekisi jotain 4,5mk paikkella litra 99 tai 98 oktaaniselle.
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
766
Valitettavasti asiani eivät ole ihan tuolla tolalla. Joutuu edelleen miettimään tarkasti mihin euronsa laittaa ja mihin on varaa. Ja moneenkaan ei ole varaa, eli joutuu edeelleen vain haaveilemeaan......se on onneksi se on edullista puuhaa

Pointtini tuossa oli se , että yllätyin että noin vanhat ja edulliset auton ovat noin kysyttyä tavaraa. Olin luulut että hieman uudemmat ja kallimmat olisivat kystympiä. Vaikka kymmpitonnin menopelit.
Kymppitonni on sellainen hintaluokka että siinä voi tulla jo kalliit oppirahat jossei tiedä mitä ostaa tai yksinkertaisesti huono tuuri. Viidentonnin auto voi olla ihan yhtä hyvä. Monelle sekin on liian kallis.
 
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 676
Tuo onkin hankala paikka, miettiä mikä olisi se hintahaarukka tai vuosimalli, joka ei olisi siinä pommiluokassa, eli justiinsa takuuajan ulkopuolella tunnetysti kökkö ratkaisu-peli ;-)
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
505
Vaihdoin viime kesällä -19 1.0 Focukseen. Tuli vähän yllärinä muutaman viikon ajelun jälkeen sellainen keksintö, kuin pakokaasusuodatin.
Itsellä iso osa ajosta on pätkää, silloin tällöin tulee ajeltua hiukan pidempääkin, mutta aika pitkälti kuitenkin lyhyempää ajoa. Ja siitähän suodatin ei tykkää.
Kun kojetauluun paukahtaa ilmoitus suodattimen tukkeutumisesta, ei auta kuin lähteä maantielle. Suodattimella saadaan päästöt pieneksi, mutta hyöty katoaa sen siliän tien, kun suodattimen puhdistus vaatii 50-100km ajoa eri nopeuksilla ja kierroksilla. Mitään muuta konstia puhdistukseen ei ole.
En muista koska olisin törmännyt yhtä typerään keksintöön.
 
Hiukkassuodattimet ovat suorasuihkutuksen myötä tullut myös bensakoneisiin, vaatii kyllä nykyään perehtyneisyyttä että osaa valita omaan käyttötarpeeseen soveltuvan auton.

Samalla myös oikeasta öljystä on tullut ihan eri tavalla tärkeää. Monelle ei vieläkään mene oikein jakeluun että se öljyn viskositeetti ei ole se merkityksellinen lukema purkin kyljessä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
88

Juuri tuon takia valkkasin auton vuosimalliksi alkupään 2018 niin ei ole vielä tuota suodatinta. Omassa autossa öljyn kanssa täytyy olla tosi tarkka. Oikeat speksitkin vaihtunut sentäs vasta kertaalleen matkan varrella :rolleyes:

EDIT: Siis kahteen kertaan :rofl:

Jos ajattelee hankkivansa auton pidemmäksi aikaa, niin kyllä siinä saa tunteja uhrata tiedon haulle mikä olisi toimiva ja kestävä laitos.
 
Viimeksi muokattu:

RieskaMies

Mr. Pelican
Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
411
Vaihdoin viime kesällä -19 1.0 Focukseen. Tuli vähän yllärinä muutaman viikon ajelun jälkeen sellainen keksintö, kuin pakokaasusuodatin.
Itsellä iso osa ajosta on pätkää, silloin tällöin tulee ajeltua hiukan pidempääkin, mutta aika pitkälti kuitenkin lyhyempää ajoa. Ja siitähän suodatin ei tykkää.
Kun kojetauluun paukahtaa ilmoitus suodattimen tukkeutumisesta, ei auta kuin lähteä maantielle. Suodattimella saadaan päästöt pieneksi, mutta hyöty katoaa sen siliän tien, kun suodattimen puhdistus vaatii 50-100km ajoa eri nopeuksilla ja kierroksilla. Mitään muuta konstia puhdistukseen ei ole.
En muista koska olisin törmännyt yhtä typerään keksintöön.
Bensakoneisissa ei taida missään onnistua hiukkasloukun poltto aktiivisesti, eli vaatii aina ajoa polttoa varten. Tuossa mielessä on asiat kääntyneet päälaelleen ja diesel saattaa olla jopa parempi pätkäajossa kun pöntön poltto taitaa nykyään niissä kaikissa onnistua vaikka paikoillaan tyhjäkäynnillä.
Tuo gpf juttu ainakin just fordin litrasissa ja joissain kia/hyundai konsernin vehkeissä alkaa herjaamaan jo ihan muutaman kymmenen tonnin jälkeen melkein uudessakin autossa jos tosi paljon pätkää ajaa.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 518

Ex Fiesta ST:ssä oli moinen loukku ja hajusta päätellen kyllä tuo olisi myös paikoillaan poltellut jokusen kerran (ellei ole sitten juuri lopettanut polttoa ennen pysähdystä kone käynnissä). Toki sai huomattavasti keskivertoa enemmän kenkää ja kierroksia joten pönttö ja kone ainakin saivat tarpeeksi lämpöä polttoon.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
505
Tuo gpf juttu ainakin just fordin litrasissa ja joissain kia/hyundai konsernin vehkeissä alkaa herjaamaan jo ihan muutaman kymmenen tonnin jälkeen melkein uudessakin autossa jos tosi paljon pätkää ajaa.
Tuli vastaan Opelin loukuista juttua, oli uudessa reilu 5000km ajetussa alkanut valittamaan suodattimen putsauksesta.
Ihan loppuun asti ajateltu systeemi ei taida olla.
 
BHN

Liittynyt
27.09.2017
Viestejä
242
Juu, käytettyjen autojen hinnat on ihan tolkuttomat. Kiitos romutuspalkkiolle, kun Jormat romuttaa Irmeleiden päälle satatuhatta ajetut kauppakassit... :cry:

Ostin kesällä Focuksen. Ajettu vajaa 140 tkm/megametriä, vm. 2001. Hintapyyntö 2,8 k€, josta lähti kevyesti tinkimällä muutama satanen. Huoltohistoria niin hyvä kuin autossa ikinä olla voi.

Nyt selailin huvikseni nettiautoa, ja jumaliste, Focuksen pikkuveli Fiesta (132 tkm, vm. 2003) on myynnissä tonnin isommalla hintapyynnöllä (3800€!!!). Moottori tosin vielä tehottomampi, bonuksena ilmastointi, joka Fokkerista puuttuu.

Ei ne käytettyjen hinnat kovinkaan paljoa ole noussut. Sen huomaa kun itse yrittää myydä autoa. Nuo liikkeiden autot siellä roikkuu myymättä kk kaupalla eikä mene kaupaksi. Hurjan paljon olet kyllä maksanut focuksesta...Toki vähäiset kilometrit.
 
Liittynyt
14.07.2018
Viestejä
378
Ei ne käytettyjen hinnat kovinkaan paljoa ole noussut. Sen huomaa kun itse yrittää myydä autoa. Nuo liikkeiden autot siellä roikkuu myymättä kk kaupalla eikä mene kaupaksi. Hurjan paljon olet kyllä maksanut focuksesta...Toki vähäiset kilometrit.
No, se on mitä on, pakkohan liikkeen on tehdä vähän voittoa.

Puolustan kallista romuani sen verran, että halpaa käytettyä myyvät yksityiset on yleensä Abdullaheja ja Igoreita enkä ihan periaatteesta tee kauppaa heidän kanssaan. Kun Nettiauton haun rajasi liikkeisiin karsien 300k ajetut pommit ja heti kohta umpeutuvalla leimalla olleet, niin jäljellejääviä ilmoituksia edullisimmasta päästä peratessa tuli silti riittävästi yllätyksiä. Huoltokirjaa ei joko ole tai sitten on ajettu samoilla öljyillä 60 tkm. Tai jos muuten näytti lupaavalta, niin Trafin tiedoissa oli korjauskehotus ruostevauriosta eikä mainintaa ilmoituksessa, että olisi korjattu. Verot rästissä. Joka toinen katsastus hylätty, eli selkeästi huollettu "vikalista haettu" -strategialla. Omistajia 5+.

Ekan katsastuksen perusteella ok auto. Huomautettavaa vain pallonivelestä, joka vaihtui reilulla parilla sadalla eurolla. Jarrut ja pellit kesti katsastuksessa huolimatta foorumin pelottelusta.
 
Tuolleen niitä hyviä käyttiksiä löytyy. 15+ ikäiset on IHAN yksilöitä.
Voi mennä pari-kolme vuotta tosi pienillä kuluilla.
Renkaat nyt on kulutustavaraa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 685
Viestejä
4 188 825
Jäsenet
70 780
Uusin jäsen
Tauno.T

Hinta.fi

Ylös Bottom