Yleistä keskustelua autoista

Päästövähennyksistä ollaan jälleen huolissaan. Kauppalehtikin uutisoi samasta aiheesta ja muisti liittää mukaan tiedon, että keskivertosähköauto maksaa 56k€ kun keskiverto polttis maksaa 28k€. Hankintahinnan erotuksella ajaisin 6l/100km kuluttavalla keskivertobensa-autolla n. 220tkm, joten siinä mielessä on tuo sähköauto aika kallis vielä.

Helposti unohtuu, että jo tuo uusi keskivertobensa aiheuttaisi päästöjä vähemmin kuin vanha kottero. Tosin, kuinka moni on innoissaan ostamassa tekniikkaa, jonka tuonti ja valmistus EU alueelle tiedetään päättyvän 12v päästä?

Eli jälleen on takavuosien markkinahäiriö tilattu (2013 Ollila GPS-valvonta, 2015 diesel-gate, 2017 Berner GPS-valvonta)

No kuinka moni 56k€ polttiksen ostja on valintaansa perustellut sillä 28k€ hintaerolla ostaisi päivänhinnalla bensaa vajaan neljäsnemiljoonan ajoihin.

Jos muistelee vanhoja, niin jotkut voivat innostua jopa hamstraa. No onneksi harvalla kassa kestää, samaan tyyliin kuin esim hehkulamppujen tai elohopeasisätävien lamppujen hamstraamisessa.

Se mistä markkinahäiriö(t) johtuneet niin ketjuisoja syitä, varmaan voidaan mennä useamman vuoden taakse, mutta jos lähdetään nyt tuosta koronasta, auto/liikenne puolella meni kyllä ihan kaikki sekaisin, kun se alkoi helpottaa, niin alettiin toivoa että palattaisiin pikkuhiljaa kohti tasaisempaa, mutta sitten tuli nuo putinin touhut.

Uusien henkilöautojen hankinnassa jo jonkin aikaa ollut jäännösarvon kohonnutta riskiä, nähnyt sellainenkin ihme että käytettyjen arvot nouseet, jopa yli hankintahinna. Johtu siis tuosta markkinhäiriöstä, ja uusien hintojen noususta. Nyt pahimman häiriön poistuessa odotetaan hintojen laskemista, lisäksi tegnologinen kehityksen ripeeää jatkumista. Jos pelkää riskiä, niin kannattaa katsoa rahoitusmalleja joissa riskiä on ulkoistettu, esim vuora(leasing),

Fosiilipolttisten osuuden hiipuminen ei johdu siitä että joskus tulevaisuudessa uusmyynti loppuu, vaan siitä että niiden käyttö tulee kalliiksi, niiden vaihtoarvot uskotaan romahtava (tällä ei kaikille väliä). Ne joille ei ole tarjolla sopivaa sähkistä, niin valitseva fosiilin polttiksen sijaan usein mielummin lataushybridin.

Autoala, siis myyjät, ovat huolissaan , tilanne on heille vaikea, talous on epävarma, ei ole myydä kaikille (osalla ei käytännössä ajantaista mallistoa), asiakkaat odottaa hintojen laskua. Varastoissakin voi olla painetta, asiakkaat peruu kalliilla hinnalla tehtyjä tilauksia. Autotehtaat ohittavat jälleen myyjät, eli etämyyvät suoraan asiakkaille, itsepalveluna.
 
Noh, käytettyjen autojen myynnistä tulee yhä suurempi bisnes. Saka, Kamux, Rinta.joupit jne.
Riippuu vähän miten esim. Saksan ja Ruotsin sähköautokehitys menee. Niistä löytyy hyväkuntoista polttistaenemmän kuin koko Suomessa on autoja. (ja sähkiksiäkin runsaasti). Voi tulevaisuudessa olla suorastaan suuri ero käytettyjen hinnassa. Riippuu paljon siitä kuinka paljon noilla rikkaammilla mailla on varaa tukea autoilun sähköistymistä. Vähän ajaville (5-10K km) gäppi sähkikseen käytetyn hankintahinnassa on vielä pitkään suuri.
 
Viimeksi muokattu:
Noh, käytettyjen autojen myynnistä tulee yhä suurempi bisnes. Saka, Kamux, Rinta.joupit jne.
Riippuu vähän miten esim. Saksan ja Ruotsin sähköautokehitys menee. Niistä löytyy hyväkuntoista polttistaenemmän kuin koko Suomessa on autoja. (ja sähkiksiäkin runsaasti). Voi tulevaisuudessa olla suorastaan suuri ero käytettyjen hinnassa. Riippuu paljon siitä kuinka paljon noilla rikkaammilla mailla on varaa tukea autoilun sähköistymistä. Vähän ajaville 5-10 tonnia gäppi sähkikseen käytetyn hankintahinnassa on vielä pitkään suuri.
Hyvä nosto, vanha autokansa muistelee aikaa kun suomalainen automarkkina oli suljettu markkina ja jokin paikallinen talouden heilahdus heijastu vuosien päähän käytettyjen markkinoilla.

Käytettyjen sähköautojen markkinaa on Suomessa helpottanut tuonti ja nyt kun sähköautojen verotus on nykysen kaltainen, niin on myös mahdollista toiseen suuntaan.

Auto kauppaa toki pelottaa tuonti, jos se polttismarkkina romahtaa, markkinat pullollaan fosiilipoltiksia joita ei kukaan halua. mutta se mikä siinä rahoittajaa pelottaa on se että koska se romahtaa.
Haja-asetusalueiden pihoille toki mahtuu vanhoja polttiksia, mutta ei määräänsä enempää. Lataushybridit voi säilyttää peremmin kiinnostuksen, mutta riippuu ihan miten nitä verokohdellaan. Ja niidenkin kanssa hinta/kustannus kilpailee uudet sähkikset. (tai mitä sitten ovatkaan).

Jos ajattelee että HA polttikset pelastaa synteettiset puhtaa polttoaineet, niin en laskisi sen varaan, polttis on kuitekin niin kallis muuten ja ei ole kovin suurta toivoa että riittävän halpaa puhdasta polttoainetta tulisi. "Museo autoilussa" taasen sen hinta ei ogelma.
 
No, se on mitä on, pakkohan liikkeen on tehdä vähän voittoa.

Puolustan kallista romuani sen verran, että halpaa käytettyä myyvät yksityiset on yleensä Abdullaheja ja Igoreita enkä ihan periaatteesta tee kauppaa heidän kanssaan. Kun Nettiauton haun rajasi liikkeisiin karsien 300k ajetut pommit ja heti kohta umpeutuvalla leimalla olleet, niin jäljellejääviä ilmoituksia edullisimmasta päästä peratessa tuli silti riittävästi yllätyksiä. Huoltokirjaa ei joko ole tai sitten on ajettu samoilla öljyillä 60 tkm. Tai jos muuten näytti lupaavalta, niin Trafin tiedoissa oli korjauskehotus ruostevauriosta eikä mainintaa ilmoituksessa, että olisi korjattu. Verot rästissä. Joka toinen katsastus hylätty, eli selkeästi huollettu "vikalista haettu" -strategialla. Omistajia 5+.

Ekan katsastuksen perusteella ok auto. Huomautettavaa vain pallonivelestä, joka vaihtui reilulla parilla sadalla eurolla. Jarrut ja pellit kesti katsastuksessa huolimatta foorumin pelottelusta.

Mulla oli viitisen vuotta takaperin vuosituhannen vaihteen bensafocus käytössä pari vuotta. Halavalla sain, pikkasen vajaa 300tkm mittarissa, etupään nivelet lopussa ja ruoste alkoi jo vaivaamaan mutta osat ei maksaneet juuri mitään, alustaremppa oli helppo ja tekniikka pomminvarmaa.
Alustan kun sai kuntoon niin ajaminen oli suorastaan riemukasta vaggineisiin ja tojoautoihin verraten. Vaihdoin sen sitten noin 40tkm myöhemmin farkku MK2:een joka on jo huomattavasti mauttomampi :rolleyes:
Ykkösfocus oli kyllä kertakaikkisen hyvä auto, tilaakin löytyy yllättävän reilusti pätkäperäisessä. Jos (suht)ruosteettoman, vähän ajetun löytää niin siinä on kyllä autoa pitkäksi aikaa.
 
Faija löysi 5v sitten mk1 focus millä ajettu alle 100tkm ja massattu uutena, ei ruostetta ja kuin uusi kun näytti myllytyskonetta, olisin melkein ottanut omaan käyttöön, mutta kun ei ollut ilmastointia :tdown:

IMG_20180426_163432.jpg

Oli hyvä auto ajaa...
 
Jos (suht)ruosteettoman, vähän ajetun löytää

Tuo onkin se isoin haaste noissa, muuten kyllä mainio auto.

Melkein 100tkm tuli aikoinaan rullattua taloudessa 01-mallin 1.6 zetec bensakoneella. Sekalaisessa ajossa jossa motaria reilusti, kulutus oli siellä vähän 7l/100km päällä.

Huollot pystyi teettämään missä tahansa nyrkkipajalla, kun simppeli tekniikka.

Ovien alareunat oli varsin rapeat(tyyppivika) ja pohja alkoi olla hitsailukunnossa.
 
Eli autoilu ei aiheutakaan pahimpia päästöjä:

"These observations agree with the findings of other studies [15]
which showed that despite achieving 70% reduction in city centre traffic volume, Oxford’s COVID-19 emergency restrictions had negligible impact upon long-term PM levels (after accounting for seasonal and meteorological influences) with indication of an increase in PM10 during the second national lockdown. This is consistent with and indicative of the source apportionment characteristics for PM in Oxford where agriculture and domestic heating play a more prominent role in the contribution to ambient PM.

"The natural experiment opportunity presented by multiple COVID-
19 pandemic emergency measures has shown that measures restricting emissions from road traffic will not significantly reduce PM10 or PM2.5 concentrations in Oxford (or likely elsewhere in the UK). As a result, other interventions will be needed to reduce long term PM concentrations, of benefit for human health. Specifically, sources to be targeted for further interventions to reduce PM levels include fossil fuel based commercial and residential heating and agriculture."

Riippuu paljon kohteesta. Eipä Suomessa kovin paljoa lämmitetä kiinteistöjä fossiilisilla polttoaineilla, toisin kuin tuolla.
 
Legendaarisen merkin logo uudistui. Ei siinä mitään, mutta taas huvittaa selitykset muutosten taustalla.
Vasemmalla uusi, oikealla vanha.

Kysymys : Mitä uusi punainen kuviointi uudessa merkissä viestii ?

302cdaef70c4eb0e6c96745233a530b5ef48def23f4b6bf41ad9baafbbaa00f2.jpg

Eräs mielenkiintoinen ratkaisu on punaisen värin pohjalle tehty hunajakennokuviointi, jolla halutaan viestiä Porschen urheiluautojen kevytrakennetekniikasta.

Menikö viesti perille ilman selitystä ?
 
Täytyy kyllä sanoa, että Porschen logo on vaan hieno.
Logona ei erityisen hyvä. Ihan hieno yksityiskohta auton nokassa, mutta yksinkertainen helposti tunnistettava kuvio puuttuu, eli siinä mielessä alunperinkin epäonnistunut.
 
Mulle iskee tuo hillitty värimaailma ja muoto. Se on totta, että kauempaa ei välttämättä tunnista kun mikään ei nouse erityisesti esiin.
 
Logona ei erityisen hyvä. Ihan hieno yksityiskohta auton nokassa, mutta yksinkertainen helposti tunnistettava kuvio puuttuu, eli siinä mielessä alunperinkin epäonnistunut.
Porschen tapauksessa logon tunnistettavuus kaukaa ei ole niin oleellista, koska autojen muotoilu hoitaa tunnistettavuuden. Logon yksityiskohtia voi ihailla sitten lähempää tuttavuutta tehdessään.
 
Tarkoitin nyt vaan logoa logona, en automerkkinä.

Eikä porschella ole kuin 911 sellainen helposti tunnistettava malli, ja sekin seurausta siitä että malli on tarkoituksella pidetty puoli vuosisataa saman muotoisena.
 
Mielipiteitä tähän artikkeliin ? Onkohan nyt vain niin, että hybridi ja varsinkin sähköautot ovat nostaneet uusien autojen keskihintoja sen verran ylöspäin, että myynti sakkaa myös sen takia ? Tähän päälle inflaatio ja globaali taloustilanne.

Sähkölisä on about 10 KEUR uuden auton hinnassa. Ja tämä on iso raha hankintavaiheessa, vaikka kuinka käyttökustannukset olisivat pienemmät.

Autokanta senkun jatkaa vanhenemistaan ?

Ei ole nähtävissä, että hallituksen tavoitteet liikenteen päästövähennyksille 2030 toteutuisivat. Luonnollisestikin ratkaisu tähän on varmaankin tehdä autoilusta vielä kalliimpaa niin sakkaa loppu kulutuskin
 
Kenties päättäjät ovat perustaneet tavoitteensa sihen että sähköautot olisivat pian samanhintaisia kuin polttikset. Näin ei kuitenkaan vielä ole käynnyt, vaikka joka vuosi puhutaan, että parin kolmen vuoden kuluttua ne ovat samanhintaisia.

En tiedä mistä tämä kiikastaa, olivatko autotehtailijatkin ylioptimistisia lupauksissaan ?
 
Onhan niiden hinta lähentynyt; uusi hinnat alkaen golf tai on nyt 32k€ kun jokunen vuosi takaperin kutospolven golffei sai 22k€:lla…
 
Mielipiteitä tähän artikkeliin ? Onkohan nyt vain niin, että hybridi ja varsinkin sähköautot ovat nostaneet uusien autojen keskihintoja sen verran ylöspäin, että myynti sakkaa myös sen takia ? Tähän päälle inflaatio ja globaali taloustilanne.

Sähkölisä on about 10 KEUR uuden auton hinnassa. Ja tämä on iso raha hankintavaiheessa, vaikka kuinka käyttökustannukset olisivat pienemmät.

Autokanta senkun jatkaa vanhenemistaan ?

Kuka pakottaa ostamaan keskihintaisen auton? Saahan niitä autoja yhä edelleen ihan perinteisillä polttomoottoreilla, jos ei perse kestä hybridiä saati täyssähköä. Se on toki totta, että Euro 6 ja uudet turvallisuusvarusteet ovat nostaneet hintoja, mutta se on mitä se on.

Autojen keskihintaa nostaa myös mukavuusvarusteet. Automaattivaihteisto on yksi näistä. Eräs tuttu ammatillinen opettaja kirosi jo vuosia sitten, että kun enää ei edes vaihdetta osata vaihtaa... ja se oli raskaan kaluston puolella.

Noin muutoin voi todeta, että jos autoja ostetaan vähän, niin se heijastuu pienellä viiveellä käytettyjen autojen kauppaan. Ts. nyt on hyvä aika ostaa uusi auto, jos sitä on tapana pitää vain pari-kolme vuotta.
 
...

Autojen keskihintaa nostaa myös mukavuusvarusteet. Automaattivaihteisto on yksi näistä. Eräs tuttu ammatillinen opettaja kirosi jo vuosia sitten, että kun enää ei edes vaihdetta osata vaihtaa... ja se oli raskaan kaluston puolella.

...
Juu tuo on kyllä koomista miten nopeasti ihminen voi unohtaa miten tietyt asiat tehtiin. Isäukko on ikänsä ajanut manuaaleja ja ajanut pitkin suomea 80-luvulta lähtien. Nyt ensimmäinen automaatti ja yhtäkkiä manuaalin ajo onkin outoa ja joutuu ihan keskittymään siihen.
 
Enempi olen huolissaan tulevaisuudessa esim. jarrun painamisesta, tuleeko se niin selkärangasta kuin meillä Oikeilla Kuskeilla. Syksyllä saisi jo omaa jälkikasvua opettaa ja jos sitä lähtee Teslan kanssa tekemään, niin sitähän voi käytännössä ajaa pelkästään yhdellä jalalla, eikä samanlaista refleksiä välttämättä kasva erillisen jarrupolkimen käytöstä.
 
Saikos Teslasa vielä säädettyä regeniä pois? En muista kun omassa se oli aina päällä. Regen pois ja opettaa sillä jarruttelun. Onko aikomus opettaa vain automaattiauton kortti vai ajella manuaalilla sitten jollain toisella autolla? Olisi kyllä itselle ensimmäinen Tesla minkä tietäisin kotiopetusautoksi o.O. Toivottavasti pääsee kortin saamisen jälkeen ajelemaan kunnon prutkuilla missä ei ole mitään tehoa sekä reilusti tehokkaammilla. Molemmissa omat juttunsa ja jos tottuu vaan toiseen niin toinen voi päästä yllättämään ei niin mukavalla tavalla. Näin meinasi käydä exälle kun tottui viritettyyn Fiesta ST:hen heti kortin saannin jälkeen (ja autokoulun autokin oli joku 2.0 BMW jos oikein muistan). Ekoja kertoja perus 1.0 TSI koneisen VAG:n ratissa meinasi tulla kiire miettiä mitä tekee kun auto ei kiihtynytkään samalla tavalla kuin ST.
 
Juu tuo on kyllä koomista miten nopeasti ihminen voi unohtaa miten tietyt asiat tehtiin. Isäukko on ikänsä ajanut manuaaleja ja ajanut pitkin suomea 80-luvulta lähtien. Nyt ensimmäinen automaatti ja yhtäkkiä manuaalin ajo onkin outoa ja joutuu ihan keskittymään siihen.

No joo, on niitä kytkimiä ja manuaalilaatikoita saatu ennenkin hajalle. Moni ikänsä manuaalilla ajanut seniori suorastaan helpotttuu ensimmäisen automaatin saatuaan ja olisi ottanut sen jo kauan sitten, mikäli olisi tiennyt. Autoliikkeetkin ovat jo vuosia järjestäneet senioreille omia automaattien koeajopäiviä.
On helppo havaita kyllä liikenteessä, että vanhemmiten kytkimen käyttö hankaloituu.
 
Enempi olen huolissaan tulevaisuudessa esim. jarrun painamisesta, tuleeko se niin selkärangasta kuin meillä Oikeilla Kuskeilla. Syksyllä saisi jo omaa jälkikasvua opettaa ja jos sitä lähtee Teslan kanssa tekemään, niin sitähän voi käytännössä ajaa pelkästään yhdellä jalalla, eikä samanlaista refleksiä välttämättä kasva erillisen jarrupolkimen käytöstä.
Tesla 3/Y Performancessa saa Track Moden päälle, jolla saa esim auton etu tai takavetoiseksi. Sekä moottorijarrutuksen voi kytkeä 0%-100%. Eli saa kokonaan pois ja auto rullaa.

P mallin yksi plussa siis. Track Mode päällä ei tietysti toimi vakionopeudensäädin, mutta harjoittelun kannalta se ei haittaakaan.

Track Mode talvella on aika "pelottava". Eli hiljaa joutuu ajamaan, että auto pysyy hallinnassa. Esim voimakas regen takapyörillä ym. Sekä moottoritehoa aika paljon.
 
Ehkäpä joo, mutta malli3 performance track modessa ei ehkä olisi se auto jolla rupeaisin ensimmäisenä vaihtoehtona opettamaan ajamista.
 
Track mode päällä vaan tulee äkkiä kolarin sattuessa vakuutusyhtiöltä lappu että maksa itse kun kytkit avut pois (juu ei ihan niin simppeliä mutta tappelu siitä kyllä tulisi).

Ja en kyllä itse kokenut 3:n Track modea pelottavana o.O. Nätisti pysyi hallinnassa ja sai heitellä mukavia vastaheittoja yms (en käyttänyt kuin suljetulla alueella auton kanssa leikkimiseen että oppii mitä auto tekee missäkin tilanteessa, tuon onnettomuuden sattuessa vakuutusyhtiön kanssa tappelun riskin takia). Itseasiassa tuo oli todella helppo hallita sivuluisussa juuri regenin kanssa. Ei tarvinnut käyttää kahta jalkaa kun nosti jalkaa kaasulta niin pääsi suoraan jarrulle pirun nätisti ja nopeasti.
 
Ehkäpä joo, mutta malli3 performance track modessa ei ehkä olisi se auto jolla rupeaisin ensimmäisenä vaihtoehtona opettamaan ajamista.
Siinä on silti hyvät säädöt. Muistaakseni ajonvakautuksen tasoakin saa säädettyä 0%-100%.

Eli siis saa toimimaan myös perinteisillä jarruilla (jos vaikka haluaa puhdistaa jarrulevyjä).

Track mode päällä vaan tulee äkkiä kolarin sattuessa vakuutusyhtiöltä lappu että maksa itse kun kytkit avut pois (juu ei ihan niin simppeliä mutta tappelu siitä kyllä tulisi).

Ja en kyllä itse kokenut 3:n Track modea pelottavana o_O. Nätisti pysyi hallinnassa ja sai heitellä mukavia vastaheittoja yms (en käyttänyt kuin suljetulla alueella auton kanssa leikkimiseen että oppii mitä auto tekee missäkin tilanteessa, tuon onnettomuuden sattuessa vakuutusyhtiön kanssa tappelun riskin takia). Itseasiassa tuo oli todella helppo hallita sivuluisussa juuri regenin kanssa. Ei tarvinnut käyttää kahta jalkaa kun nosti jalkaa kaasulta niin pääsi suoraan jarrulle pirun nätisti ja nopeasti.
Tuo on toki se kaikkein suurin ongelma (vakuutusyhtiö).

Oikein jäisellä tiellä aika hissukseen päästelin. Kun ajoavut päällä olisi päässyt huomattavasti kovempaa samalla riskillä.

Mutta kuten tekstissäsi, niin autolla ajon kokemusta se Track Mode vaatii silti.
 
Siinä on silti hyvät säädöt. Muistaakseni ajonvakautuksen tasoakin saa säädettyä 0%-100%.

Eli siis saa toimimaan myös perinteisillä jarruilla (jos vaikka haluaa puhdistaa jarrulevyjä).

Tuo on toki se kaikkein suurin ongelma (vakuutusyhtiö).

Oikein jäisellä tiellä aika hissukseen päästelin. Kun ajoavut päällä olisi päässyt huomattavasti kovempaa samalla riskillä.

Mutta kuten tekstissäsi, niin autolla ajon kokemusta se Track Mode vaatii silti.
Juu jos kokemusta ei ole, niin varsin vaarallinen yhtälö, ainakin 99% tapauksista. Joillakin vain klikkaa heti ja tajuavat luontaisesti mitä tehdä. Yhden moisen tunsin ja oli vain pakko katsella hämmentyneenä kun kuski tosiaan vei autoa eikä auto kuskia. Näitä kuitenkin on todella harvoin ja suurin osa näistäkin on niitä jotka kuvittelevat vievänsä autoa vaikka tosiasiassa mennäänkin usein juurikin toisinpäin. Varsin monelle tulee varsin rajujakin muistutuksia asiasta. Itsekin opin kummasti kunnioittamaan autoa, kun pari kertaa virikuplan kanssa tuli episodia märällä asfaltilla, vaikka varsin hyvin olin opetellut miten takamoottorista ajetaan limitillä.
 
Saikos Teslasa vielä säädettyä regeniä pois? En muista kun omassa se oli aina päällä. Regen pois ja opettaa sillä jarruttelun. Onko aikomus opettaa vain automaattiauton kortti vai ajella manuaalilla sitten jollain toisella autolla? Olisi kyllä itselle ensimmäinen Tesla minkä tietäisin kotiopetusautoksi o_O. Toivottavasti pääsee kortin saamisen jälkeen ajelemaan kunnon prutkuilla missä ei ole mitään tehoa sekä reilusti tehokkaammilla. Molemmissa omat juttunsa ja jos tottuu vaan toiseen niin toinen voi päästä yllättämään ei niin mukavalla tavalla. Näin meinasi käydä exälle kun tottui viritettyyn Fiesta ST:hen heti kortin saannin jälkeen (ja autokoulun autokin oli joku 2.0 BMW jos oikein muistan). Ekoja kertoja perus 1.0 TSI koneisen VAG:n ratissa meinasi tulla kiire miettiä mitä tekee kun auto ei kiihtynytkään samalla tavalla kuin ST.

Voipi olla että tuleva sukupolvi ajaa vaan automaatilla, käsivaihteiston ja kytkimen käyttö on esim. miekkailun ja ratsastukseen verrattava erityistaito, mitä ei oikeasti tarvitse enää missään...

Onhan tuossa 88hp 2000kg diesel maasturi viittä vaille valmis, ajattelin kuitenkin jos sen kanssa hoitaisi tuon historiaosuuden. Mutta kuitenkin omissa suunnitelmissa on taas vaihtaa tuohon tuoreempi tekniikka automaatilla, niin vaatisi taas uuden (harraste)auton oston talouteen.
 
Siihenhän tässä ollaan kovasti menossa. Vain automaatin ajamiseen oikeuttavia kortteja ajetaan ymmärtääkseni enemmän ja enemmän. Jenkeissä taas manuaali on ollut aina se altavastaaja. Kyllä tässä jäädään vähemmistöksi kohtapuoliin. Bonuksena toki että omaa autoa ei ehkä pöllitä niin helposti, jos tapahtuu sama kuin jenkeissä (aka suurin osa ei enää osaa moista taitoa) :D.
 
Tuleva sukupolvi tuskin haikailee polttomoottoriautoja tai ainakaan manuaaleja normaalissa ajossa, jos valita saavat. Kortilla vaihteiston rajoittaminen ei ole pitkään ollut nykypäivää ja tuskin paljon virkavaltaakaan kiinnostaa. Ihme, ettei jossain A luokassakin ole eroteltu vaihteelliset ja variaattorit.
 
Vieläkö mersu on kytköksis tuohon liittoumaan? Jossain vaiheessa teki kangoosta ja navarasta omat versionsa kun laitto vaan tähden keulaan…
 
Ainatin Citan on olemassa. X sarja näyttää hävinneen, mikä oli nissan/rellu kopio.
 
X ei kerinnyt kovin kauaa olemaan tuotannossa.
Oli siinä kyllä aika paljon eroa Navaraan, mutta taisi se "SEHÄN ON NISSAN MERSUN MERKILLÄ MAWWAUWAHWAHWAHWA" porukka tappaa senkin tuotannon sitten.
 
Pohjimmiltaan se oli kuitenkin Nissan.
 
Tulipa koettua tänään se, että rekan rengas räjähti maantiellä vieressä. Eli ajelin 3-tietä Helsingistä kohti Hämeenlinnaa ja samaan suuntaan menevä rekka oli oikealla kaistalla ja minä vasemmalla. Ajeltiin siinä ihan rinnakkain koska nopeampaakaan en siellä hetkellä päässyt. Yhtäkkiä kuului aivan helvetinmoinen pamaus apukuskin kohdalta ja joku pöllähdys. Luulin että jokin räjähti oikeasti. Jännäkakka meinasi tulla housuun ja pumppu jätti muutaman lyönnin välistä. Peilistä näin kun rekka jarrutti heti ja renkaanriekaleita lenteli ympäriinsä. Ajattelin myös että osuikohan omaan autoon jotan riekalieta. Onneksi oma auto säästyi vahingoilta.
Oli sen verran pelottava kokemus, että pelottaa ihan kun noita rekkoja jatkossa ohitelee. Toivottavasti oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun tuon koki.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 368
Viestejä
4 554 303
Jäsenet
74 959
Uusin jäsen
arim

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom