Yleistä keskustelua sähköautoista

Hyvin napsahtanut läpi Polestarin myyntikikka. Pidetään hinnat kovana käteisostajille niin aleliising-ostajat saavat "hyviä" diilejä "100ke" autoista. ;)
Näin tämän on pakko jotenkin olla, koska millään matikalla esimerkiksi tuota Pole3:n liisaushintaa ei saa kannattavaksi valmistajalle. Toisin sanoen hinta on teennäisesti liian korkea ja oikeampi käteishinta pitäisi olla kymppitonneja edullisempi.
 
Muutaman uuden ostaneena tai liisanneena( 10 % omistamistani autoista) voin sanoa ettei nuo kaksi kyllä kävele käsikyykkää. Käytetyissä autoissa on usein ensimmäisessä takaisinkutusussa hoidettu pahimmat ongelmat pois ja softa alkaa lähestyä käyttökelpoista. Volvon kohdalla siihen toki meni vuosia ja uusi käyttiskin tulee kauan autosta luoumisen jälkeen.
Oikeastaan tämä pitäisi muotoilla muotoon, että ei pitäisi hankkia uuden automallin ensimmäistä 1-2 vuosimallia. Jos vaikka sähköautoja miettii, niin kyllä nuo Toyotan (Bz4X) ja Volkkarin (id-sarja) ekat vuosimallit oli melkoista harjoittelua. Eihän siinä toki ihan samaa uutuuden viehätystä ole jos ostaa pari vuotta vanhan mallin (tai sen faceliftin), mutta tällä tavoin ei pääse nauttimaan ihan samasta määrästä lastentauteja.
 
Muutaman uuden ostaneena tai liisanneena voin sanoa ettei nuo kaksi kyllä kävele käsikyykkää. Käytetyissä autoissa on usein ensimmäisessä takaisinkutusussa hoidettu pahimmat ongelmat pois ja softa alkaa lähestyä käyttökelpoista. Volvon kohdalla siihen toki meni vuosia ja uusi käyttiskin tulee kauan autosta luoumisen jälkeen.
Tämä on totta, että uusi auto ei tosiaan takaa huolettomuutta etenkin nyt tämän ison murroksen aikana, kun sähköautot ryntäsivät markkinoille nopeassa aikataulussa. Itse muuttaisinkin huolettomuuden lauseeksi, jossa auton kulut voidaan hyvin ennakoida etukäteen eli tiedetään paljonko autoilu tulee maksamaan. Uudessa autossa, kun on takuu, joka kattaa yllättävät menot yleensä 100 %:sti.
 
Oikeastaan tämä pitäisi muotoilla muotoon, että ei pitäisi hankkia uuden automallin ensimmäistä 1-2 vuosimallia. Jos vaikka sähköautoja miettii, niin kyllä nuo Toyotan (Bz4X) ja Volkkarin (id-sarja) ekat vuosimallit oli melkoista harjoittelua. Eihän siinä toki ihan samaa uutuuden viehätystä ole jos ostaa pari vuotta vanhan mallin (tai sen faceliftin), mutta tällä tavoin ei pääse nauttimaan ihan samasta määrästä lastentauteja.
Näinhän se on, ja oli näiden omienkin autojen kohdalla. Nykyinen Elroq:kin kuuluu valitettavasti samaan ryhmään pikkuvikojensa vuoksi. Mutta Elroqin kohdalla sentään aika moni asia on jo korjattu ensimmäisen puolen vuoden aikana, tai luvattu korjata( tosin niinhän Volvokin teki 2020 ja muutama asia korjaantui vastaa 2023-2024).

Just katsoin eilen videon Bydin uusimmasta softapäivityksestä kun Sealiin tuli vihdoin profiilit(, joita Elroqissa ei oikeastaan vieläkään ole. Volvon profiilit tulivat toimiviksi nekin vasta muutaman vuoden päästä julkaisusta) ja muutenkin aika monta idioottimaisuutta on korjattu matkan varrella. Mutta oikeasti vasta nyt on penkinsäädöt sillä tasolla kuin mitä niiden muistiominaisuudelta voisi olettaa( tämä ei siis toimi Elroqissa oikein, eikä profiilit ole sidottuja avaimeen, mitkä ovat mielestäni profiilien minimitoiminnallisuusvaatimukset).
Koeajettuani auton pian julkistuksen jälkeen tarkoituksena liisata se, huomasin todella monen asian olevan puutteellisia eivätkä ne ole mitään olankohautuspuutteita( omalla kohdallani), joten tosiaan toisen sukupolven, tai edes ensimmäisen sukupolven toisen iteraation autot ovat jo harkittavia( ja onhan se mukavaa omistaa pakasta vedetty auto ja päästä täyttämään penkin ihkaomalla pierulla toisten aromaattorien sijaan).
 
Oikeastaan tämä pitäisi muotoilla muotoon, että ei pitäisi hankkia uuden automallin ensimmäistä 1-2 vuosimallia. Jos vaikka sähköautoja miettii, niin kyllä nuo Toyotan (Bz4X) ja Volkkarin (id-sarja) ekat vuosimallit oli melkoista harjoittelua. Eihän siinä toki ihan samaa uutuuden viehätystä ole jos ostaa pari vuotta vanhan mallin (tai sen faceliftin), mutta tällä tavoin ei pääse nauttimaan ihan samasta määrästä lastentauteja.
Sähköautoissa on on kyse myös siitä, että nämä ovat olleet autovalmistajien ensimmäisiä vakavia sähköautoja.
 
Renaultilta ja Alpinelta näyttää tulevan jopa vuoden 2026 tai 2027 kiinnostavimmat sähköautot. Toivottavasti ottavat tuulta alleen ja menestyvät, hyvä Ranska.

Alpine A110 tulee jakamaan Renault 5 turbon kanssa keskeiset komponentit ja alustan, eikä ajoasento ole korkealla akkupaketin päällä: Alpine Performance Platform (APP), which places a 70kWh battery pack behind the occupants to give an uncompromised driving position. Wheel-hub moottoreita ei ainakaan alkuun A110 nähdä, kuten Renault 5 turbossa. Itsessään voisi olla hyvä valinta, jos akkupaketti tulee kokonaan peräosaan, niin saada voimansiirron ja moottorin komponentit takaa pois. Kaksipaikkaisessa ei ongelma, mutta nelipaikkaisessa voi tulla tilanpuute. Tavoitepaino 1500 kg on matala. Versioita tulossa useampia: according to Krief, amounts to at least four two-door versions, these being a coupé, a convertible and lengthened, four-seat GT versions of both.”

En tiedä mistä Alpine saa rahansa tuotekehitykseen, mutta hyvältä kuulostaa, saa täysin omaa designia olevan sisustan: Indeed, it will be the French performance brand's first bespoke interior, rather than one adapted from its Renault parent company.

Odotan sisustalta jotain samaan kuin uudessa Ferrarin ev:ssä, alumiinia, mekaniikkaa ja digitaalisuutta sekoitettuna.

Kannattaa tilata uutiskirjeet Alpinelta: Alpine

Lisää Alpine A110:

1772186922642.png
 
Viimeksi muokattu:
Näin tämän on pakko jotenkin olla, koska millään matikalla esimerkiksi tuota Pole3:n liisaushintaa ei saa kannattavaksi valmistajalle. Toisin sanoen hinta on teennäisesti liian korkea ja oikeampi käteishinta pitäisi olla kymppitonneja edullisempi.

Mä varsin kysyin Polestar myyjältä tätä miten noi liisinkihinnat voivat olla noin "alhaisia" ton hintaisista autoista. Sanoi vaan että leasingyhtiö on ostanut niitä niin ison kasan ja kai ne on kiertoon kuitenkin päästävä. Mun mielestä Polestar 3 leasing oli paljon kalliimpi kuin esim. Polestar 4 niin ehkä noita polle kolmosia sitten ei yhtiö ole hommannut niin montaa?

Varustetasot myös erittäin kattavia, oikeestaan ainoa mikä noista puuttuu on B&W äänijärjestelmä. Mukana on vain alemman luokan Harman Kardon.
 
Jep - Esson baarissa kertoivat, että Drivalia sai päälle 30% alea aikanaan Pole2een kun noita vetivät liisariksi isompana massana.
 
Polestarin alennetut leasingmaksut maksaa Polestar alentuneena katteena. Kasvava firma, joka tekee satojen miljoonien tappiot, vaatii ylöspäin osoittavaa tuotantokäyrää, jotta toimintaa voi perustella omistajille. Polestar on kiinan ulkopuolella Geelyn toiseksi myydyin brandi Volvon jälkeen, joten ajattelisin rahaa riittävän laittaa tappioihin. Mukava brandi tuo Polestar, mutta tämä suhdanne ei tue menestystä. Alkupään malleissa ollut myös softaongelmaa, kuten P3.

Polestarin elämänlanka on ihan Geelyn käsissä. Leasing on noin raskaasti tappiollisen sähköautofirman osalta melko ainoa vaihtoehto, ettei käy Fiskereitä, yössä auton arvo tippui puoleen. Fiskereistä osa jäätyi, kun ei enää softapäivityksiä tullut bugeihin.

Polestar has reported significant financial losses, with a net loss of approximately US$1.56 billion for the first nine months of 2025, an 80% year-over-year increase.
 
En edes ymmärrä miksi uuden auton ostamista ja käytetyn auton ostamista pitää edes verrata keskenään. Uusi on uusi ja käytetty on käyetetty, eikä se miksikään siitä muutu millään perusteluilla.

Taloudellisesti järkevin ostos on sitten ihan eri asia, mutta se ei ole monenkaan uuden auton hankkijan prioriteetti 1.

Muutaman uuden ostaneena tai liisanneena voin sanoa ettei nuo kaksi kyllä kävele käsikyykkää. Käytetyissä autoissa on usein ensimmäisessä takaisinkutusussa hoidettu pahimmat ongelmat pois ja softa alkaa lähestyä käyttökelpoista. Volvon kohdalla siihen toki meni vuosia ja uusi käyttiskin tulee kauan autosta luoumisen jälkeen.
Kokemuksia on myös monelaisia tästä.

Mutta ei pienet softamurheet minusta autosta huonoa hankintaa tee. Nämä softamurheet korostuvat monesti nykypäivänä hieman liikaa. Monesti itse auto käy ja kukkuu varsin mainiosti vaika softa hieman nikottelee.
 
Mä varsin kysyin Polestar myyjältä tätä miten noi liisinkihinnat voivat olla noin "alhaisia" ton hintaisista autoista. Sanoi vaan että leasingyhtiö on ostanut niitä niin ison kasan ja kai ne on kiertoon kuitenkin päästävä. Mun mielestä Polestar 3 leasing oli paljon kalliimpi kuin esim. Polestar 4 niin ehkä noita polle kolmosia sitten ei yhtiö ole hommannut niin montaa?

Varustetasot myös erittäin kattavia, oikeestaan ainoa mikä noista puuttuu on B&W äänijärjestelmä. Mukana on vain alemman luokan Harman Kardon.

Ilmeisesti vanhan polven Volvokauppiaille hinnaston hinta ja kauppahinan ero ilmeisesti tuttua, tosin Polestarissa ei tainnut esittelijällä olla paljon neuvotteluvaraa.

Kovat hinnaston hinnat on ongelma työsuhdeautoissa, mutta muuten voi olla ihan tarkoituksellista, kallis hinta auttaa brändin nostamisessa, tiukka tarjous sulle, alentaa osto kynnystä, ja varsinkin korona, putin ym jälkeen leasing vähentää omistamisen riski. Työsuhdemarkkinoilla voi sitten tuoda jonkin halpputetun, mutta onko konserni halunnut hyppiä Volvon tontille.

En edes ymmärrä miksi uuden auton ostamista ja käytetyn auton ostamista pitää edes verrata keskenään. Uusi on uusi ja käytetty on käyetetty, eikä se miksikään siitä muutu millään perusteluilla.

Auoto luovutetta ja ajettu pihalle, niin no sama asia. km mittarissa eri.

Taloudellisesti järkevin ostos on sitten ihan eri asia, mutta se ei ole monenkaan uuden auton hankkijan prioriteetti 1.

Kokemuksia on myös monelaisia tästä.

Mutta ei pienet softamurheet minusta autosta huonoa hankintaa tee. Nämä softamurheet korostuvat monesti nykypäivänä hieman liikaa. Monesti itse auto käy ja kukkuu varsin mainiosti vaika softa hieman nikottelee.
Uutta:

Kärjistäen vuosimalleja jos miettii, niin nytkkisääntö, jos malli on helmi, onnistunut, niin seuraavassa pienessä päivityksessä se halpuutetaan, optimoidaan kustannuksia, lisätään pyyntiä.
Jos mallissa mokia, niin seuraavassa kasvojen kohotuksessa korjaillaan mokia, maine niskassa hintaa ei voi nostaa, jos ei ihan perustavanlaatuisia, niin voi olla ihan helmi.
Jos perustavanlaatuinen suunnittelumoka, niin tietää mitä saa, ongelmat pysyy kasvojenkohotuksessa vaikka myyjä selittelisi parhainpäin.

Käytetyä ostaessa etu lähinnä se että autosta tullut asiakaskokemuksia, no 3v ja alle malelissa sen voi hyödyntää myös uuden ostamiseen, ja muutamavuosi ei autossa vielä ihan kaikkea paljasta, ja ollaan jo myyjänvirhevastuulla...

Hinnoissa näkyy se mikä odotus. (suhdanteet, rahoitus ym omajuttunsa)

Tällävuosikymmennellä nähty välillä uudet olleet halpoja, välillä käyteyt. Ja jos on 40 000€ budjetti, niin se nyt voi asettaa rajat, jos uutena ei saa. Jos max budjetti (takamus kestää tuohon asti), niin moni löytää sieltä parinkympin nurkitlä sopivan käytetyn.
 
.

Mutta ei pienet softamurheet minusta autosta huonoa hankintaa tee. Nämä softamurheet korostuvat monesti nykypäivänä hieman liikaa. Monesti itse auto käy ja kukkuu varsin mainiosti vaika softa hieman nikottelee.
Niin mikä on pientä ja mikä ei. Kartat ei toimi, kamerat ei toimi, ruudut hyytyy, appi ei saa yhteyttä jne. Moni kaipaa noita ominaisuuksia moottorin toiminnan lisäksi.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://www.facebook.com/share/v/1HW8N5Ruac/

Toijotassa on pitkä akkutakuu, mutta jos ajattelee hyödyntävänsä sen suomaa turvaa 'loppuiän autona' niin kannattaa kyllä budjetoida se 1,5k€ suunnilleen sivuun ja viedä heti uutena ruostesuojaukseen.
 
No nyt oli Audi ratkaissut meikäläisen autonvaihto-ongelman, joka ollut pitkään vaiheessa kun ei ole löytynyt mitään sopivaa työsuhdeautoa. Tosiaan aiemmin mieli teki tuollaista Audi e-tron GT:tä, mutta koska sen hinta oli yli työpaikan hintarajan, niin sitä ei saanut työsuhdeautoksi ottaa, joten ostin sellaisen sitten käytettynä omaksi. Ja nyt olen kuitenkin halunnut vaihtaa takaisin työsuhdeautoon, mutta ei ole löytynyt tosiaan mitään hyvää vaihtoehtoa.

No nyt Audi oli tuonut e-tron GT:stä hinnastoon sport-varustelutason, joka menee juuri alle työpaikan hintarajan, joten tuollainen lähtee tilaukseen heti kun saan värin päätettyä. Tuossa oli vakiovarustelukin jo niin hyvä, ettei siihen tarvinnut juurikaan mitään rastittaa päälle. Ja tosiaan kyseessä facelift malli, kun tuo oma käytetty on sitä alkuperäistä mallia.

Onko täällä ketään, jolla olisi tuo facelift-malli käytössä? Onko jotain mitä kannattaisi ottaa huomioon ennen tilausta?

1772272228430.png
 
Uuden kanssa valitset värit, varusteet jne. Käytetyn kanssa tyydyt joutumaan siihen mitä on tarjolla. Perusautoissakin voi muodostua ongelmaksi, esim. Ioniq 5 automaatiset ovenkahvat eivät ennen faceliftiä olleet vakiovaruste.
Varsinkin vähän käytetyissä autoissa se ero uuteen on tosiaan vain se että ei saa valita mieleistään. Erityisesti sähköautoissa tuo korostuu, kun käyttäjä ei voi käyttää autoa kovin radikaalisti väärin.

Toisaalta sen vähän käytetyn ja uuden auton hintaero on loppujenlopuksi aika pieni, ainakin mun kokemuksen mukaan. Sen listahinnan ja nettiauton hinnan välillä on paljon isompi ero kuin oikeasti kauppaa tehdessä.

Toki on uudessakin autossa huonoja puolia. Esim. sitä uutta autoa ei pääse koeajamaan, eikä ne esittelyautot välttämättä ole täysin samoja. Kyse voi olla yksilöerosta, tai jonkun ominaisuuden tarkoituksellisesta muutoksesta, tai ihan uusien mallien tapauksessa esisarjan auton muutoksesta. Useimmiten tuollaista eroa ei huomaa, mutta esim mulla tuollainen pieni muutos on jatkuvan epämääräisen vitutuksen lähde.
 
Renaultilta ja Alpinelta näyttää tulevan jopa vuoden 2026 tai 2027 kiinnostavimmat sähköautot. Toivottavasti ottavat tuulta alleen ja menestyvät, hyvä Ranska.

Alpine A110 tulee jakamaan Renault 5 turbon kanssa keskeiset komponentit ja alustan, eikä ajoasento ole korkealla akkupaketin päällä: Alpine Performance Platform (APP), which places a 70kWh battery pack behind the occupants to give an uncompromised driving position. Wheel-hub moottoreita ei ainakaan alkuun A110 nähdä, kuten Renault 5 turbossa. Itsessään voisi olla hyvä valinta, jos akkupaketti tulee kokonaan peräosaan, niin saada voimansiirron ja moottorin komponentit takaa pois. Kaksipaikkaisessa ei ongelma, mutta nelipaikkaisessa voi tulla tilanpuute. Tavoitepaino 1500 kg on matala. Versioita tulossa useampia: according to Krief, amounts to at least four two-door versions, these being a coupé, a convertible and lengthened, four-seat GT versions of both.”

En tiedä mistä Alpine saa rahansa tuotekehitykseen, mutta hyvältä kuulostaa, saa täysin omaa designia olevan sisustan: Indeed, it will be the French performance brand's first bespoke interior, rather than one adapted from its Renault parent company.

Odotan sisustalta jotain samaan kuin uudessa Ferrarin ev:ssä, alumiinia, mekaniikkaa ja digitaalisuutta sekoitettuna.

Kannattaa tilata uutiskirjeet Alpinelta: Alpine

Lisää Alpine A110:

1772186922642.png

Ai jumalauta, meikä kusee hunajaa jos tämmösiä rupeaa tulemaan markkinoille. Otetaan se ilo takaisin ajamiseen ja muotoiluun, auto on muutakin kuin liikkumaväline. Ajaminen voi olla nautiskelua. Mitä pienempi, sitä parempi :)

Rellulla on kyllä hyvin pullat uunissa. Tää oli kans kiva, tulispa tuotantoon.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://www.facebook.com/share/v/1HW8N5Ruac/

Toijotassa on pitkä akkutakuu, mutta jos ajattelee hyödyntävänsä sen suomaa turvaa 'loppuiän autona' niin kannattaa kyllä budjetoida se 1,5k€ suunnilleen sivuun ja viedä heti uutena ruostesuojaukseen.

Hyvin sen tuosta näkee mitenkä paljaita ovat tehtaan jäljiltä :thumbsdown:. Maltillinen on ollut hintojen nousu, 2000-luvulla kun suojautin Tojotan, niin kustansi 850 euroa, jos oikein muistan ja ongelmaton on ollut kori näihin päiviin asti (muoks, 23 vuosi alkaa ihan kohta) katsuri aina vuosittain vaan kehunut alustaa :D
 
Viimeksi muokattu:
Toki on uudessakin autossa huonoja puolia. Esim. sitä uutta autoa ei pääse koeajamaan, eikä ne esittelyautot välttämättä ole täysin samoja. Kyse voi olla yksilöerosta, tai jonkun ominaisuuden tarkoituksellisesta muutoksesta, tai ihan uusien mallien tapauksessa esisarjan auton muutoksesta. Useimmiten tuollaista eroa ei huomaa, mutta esim mulla tuollainen pieni muutos on jatkuvan epämääräisen vitutuksen lähde.
Tämä. Esim. uudessa Audi A6/Q6/A5 jne. malleissa oli paskottu ratti ja MMI järjestelmä. Noin vuoden päästä julkaisusta nuo sitten muutettiin paremmiksi, joten olisi vituttanut suunnattomasti jos olisi ehtinyt ostaa omaksi noita alkupään autoja.
 
Puhuu mies joka ei omista ko. autoja. Mistä siis tiedät että vituttaisi ?
 
Puhuu mies joka ei omista ko. autoja. Mistä siis tiedät että vituttaisi ?
Kai minä nyt itse tiedän mikä minua vituttaisi?

Käy sinäkin kokeilemassa niin varmasti vituttaisi kun olisi ostanut auton sillä paskotulla ratilla hipaisunappeineen kun hetken päästä sen olisikin saanut niillä paremmilla fyysisillä napeilla ja rullalla.

Mistä moinen avautuminen? Meinaatko että ihminen ei voi muodostaa mielipidettä jostain tavarasta ilman että omistaa sen?
 
Kai minä nyt itse tiedän mikä minua vituttaisi?
Miten joku jota ei ole kokeillut voi vituttaa oikeasti. Luulet että se ottaisi pattiin.

Varmasti tuollaiset tasomaiset näppäimet ovat huonommat kuin kunnon fyysiset napit, mutta tuskin se nyt v-käymään vielä nostaisi pahemmin. Olen mahdottomasti kunnon nappien kannalla.

Miten mmi on paskottu? Ei siitä tietääkseni ole mitenkään erityisemmin moitittu lehdissä. Mites se uusi mmi (softa) on parempi kuin sitä ei pahemmin vielä ole kenelläkään kyseisissä autoissa. Se on vain uusi layout, onko se parempi , aika näyttää.
 
Viimeksi muokattu:
Miten joku jota ei ole kokeillut voi vituttaa oikeasti. Luulet että se ottaisi pattiin.

Varmasti tuollaiset tasomaiset näppäimet ovat huonommat kuin kunnon fyysiset napit, mutta tuskin se nyt v-käymään vielä nostaisi pahemmin. Olen mahdottomasti nappien kannalla.

Miten mmi on paskottu? Ei siitä tietääkseni ole mitenkään erityisemmin moitittu lehdissä.
Ei kyllä useammalla koeajolla jäänyt mitenkään erityisesti mieleen kuin ekojen esittelyautojen hinnat alkaen-penkki. Ei tullut silloin ostettua, mutta jäi kyllä enemmän varusteiden lisähinnasta ja melueristyksestä kiinno kuin muusta autosta. Ero ei silloin ollut perusteltavissa volkkariin. Nyt kun ajanut 8-9 kk volkkarin hipaisuilla, niin ei pienintäkään syytä vaihtaa pois. Toki uuteen ottaisin napit, mutta muuten evvk. Vorsprung-edition (q6) varusteet ja hinnat olisi pistänyt vähän harmittamaan, jos ekoja olis ostanut ja katsonut hinnastoa uusiksi myöhemmin.
 
Vorsprung-edition (q6) varusteet ja hinnat olisi pistänyt vähän harmittamaan, jos ekoja olis ostanut ja katsonut hinnastoa uusiksi myöhemmin.
Eiköhän tuo mene harmitusasteikossa reippasti nappien edelle. Kuten kaikissa sähkäreissä.

Koskahan se maturaatiopiste hinnoittelussa oikein saavutetaan ? Onko isoimmat tiputukset jo tapahtuneet vai jatkuuko trendi vielä sähköautoissa ?
 
Toisaalta sen vähän käytetyn ja uuden auton hintaero on loppujenlopuksi aika pieni, ainakin mun kokemuksen mukaan. Sen listahinnan ja nettiauton hinnan välillä on paljon isompi ero kuin oikeasti kauppaa tehdessä.

Riippuu varmaan kaupan tekijästä, kaupan kohteesta.

Minä olen ainakin vitun paska huudattamaan uuden auton kauppiaita. Itseasiassa meidän käytettynä ostetun auton hinta laski prosentuaalisesti enemmän pyynnistä kuin mitä olen yhdeltäkään autokauppiaalta saanut tarjousta uusista jo varastossa olevista autoista kun tässä ollaan esim. pieniakkuista Kia EV3:sta kateltu uutena, jopa niin että hinta nousee siitä edellisviikon nettiauto hinnasta jos vaihtoautoa tarjoaa vaihdossa niin jumalauta auton pyyntihinta nousee ja vaihtoautosta tarjotan alle autovexin hintaa.
 
Viimeksi muokattu:
Miten joku jota ei ole kokeillut voi vituttaa oikeasti. Luulet että se ottaisi pattiin.

No olen molempia kokeillut niin tiedän. Ja kaikki jotka ovat noita kokeilleet ovat varmasti samaa mieltä. Noiden uusien mallien kohdalla tuli heti paljon kritiikkiä siitä, että muuttivat ratin näppäimet. Ja ilmeisesti Audilla ollaan ihan samaa mieltä, koska vaihtoivat ne näin nopeasti takaisin perinteisiin.

Miten mmi on paskottu? Ei siitä tietääkseni ole mitenkään erityisemmin moitittu lehdissä. Mites se uusi mmi (softa) on parempi kuin sitä ei pahemmin vielä ole kenelläkään kyseisissä autoissa. Se on vain uusi layout, onko se parempi , aika näyttää.

Se alkuperäinen oli todella sekava valikkojen osalta. Uusi paljon selkeämpi. Mutta makuasia toki. Mutta miksi Audi sen olisi vaihtanut näin nopeasti jos vanha olisi ollut hyvä?

Pointti tässä siis on, että jos ostaa ihan uuden automallin, niin saattaa sitten joutua kärsimään joistain mokista, jotka korjataan vasta ensipalautteiden jälkeen.
 
Sähkäreissä on halpuuttamisen nimissä tehty kyllä idioottimaisia päätöksiä. Ja ihmeellisintä on se, että on luultu, että ne eivät häiritse käyttäjiä.

Softat kehittyy (parempaan) ja uutta pitää saada. Se on alan tapa. Mutta eikös tuossa ollut Audin kohdalla vaan kyse siitä, että tuli uusi softantekijä pyikkoihin. Oishan se tyhmää jos tekisivät uudesta samanlaisen kuin vanha.

Ja ei se Rivianin sisäänajo ole ollut kuulemma ongelmatonta. Kuulemma fundamentaalisia puutteita sielläkin ollut, mitkä olivat Cariadilla hallussa. Näin muistan lukeneeni jostain netistä.

Softankehitys on haasteellista. Suo siellä, vetelä täällä.
 
Viimeksi muokattu:
Riippuu varmaan kaupan tekijästä, kaupan kohteesta.

Minä olen ainakin vitun paska huudattamaan uuden auton kauppiaita. Itseasiassa meidän käytettynä ostetun auton hinta laski prosentuaalisesti enemmän pyynnistä kuin mitä olen yhdeltäkään autokauppiaalta saanut tarjousta uusista jo varastossa olevista autoista kun tässä ollaan esim. pieniakkuista Kia EV3:sta kateltu uutena, jopa niin että hinta nousee siitä edellisviikon nettiauto hinnasta jos vaihtoautoa tarjoaa vaihdossa niin jumalauta auton pyyntihinta nousee ja vaihtoautosta tarjotan alle autovexin hintaa.
Joo, kaikki riippuu kaikesta omien kokemusten mukaan.

Vaihtoauto tuo oman kuvionsa tuohon, yleisesti ottaen auton myyminen on työtä ja sen tekemisestähän autokaupat elävät. Jos teet sen työn itse, niin lähtökohtaisesti sen työn vastineeksi saa rahaa. Jos sen työn teettää autokaupalla pääsee helpommalla, mutta siitä pitää maksaa.

Noissa autovex palveluissa sen parhaimman tarjouksen saanee taholta joka katsoo ko. autolle olevan kysyntää, ts helpot kauapt, toisin kuin se paikallinen autokauppa, jolla lähtökohtaisesti ei ole erityistä kiinnostusta juuri sille sun vaihdokille.

Viimeksi tuo tuli hyvin esiin kun muutaman vaihto ja ostotarjouksen jälkeen tulin siihen tulokseen että n 10k€ luokaa olevat hyvitykset muuttuivat n. 7k€ alennukseen ilman vaihdokkia, toki ostettavassa ajoneuvossa oli suhteellisen hyvin joustoa, merkki ja malli ei ollut lukittu, kunhan täytti esimääritellyn tarpeen, ja lähtöjään oletinkin että kaupat tehdään tehdasautosta useamman kk toimitusajalla.

Ehkä mun tapauksessa tuo vaihto ei ollut ihan tyypillinen, kun auton vaihto on ihan /C hommaa, 12v ikäistä autoa vaihdoin uuteen.
 
Ehkä mielenkiintoista, ehkä ei, mutta Volkkarilla saa ID.3 tilattua ainoastaan varastossa olevia autoja, tehdastilauksia ei oteta vastaan. Vahvistaa tietoa, että maalis-/huhtikuussa olisi tulossa myös ID.3 facelift.
 
Tosiaan aiemmin mieli teki tuollaista Audi e-tron GT:tä, mutta koska sen hinta oli yli työpaikan hintarajan, niin sitä ei saanut työsuhdeautoksi ottaa, joten ostin sellaisen sitten käytettynä omaksi. Ja nyt olen kuitenkin halunnut vaihtaa takaisin työsuhdeautoon, mutta ei ole löytynyt tosiaan mitään hyvää vaihtoehtoa.

No nyt Audi oli tuonut e-tron GT:stä hinnastoon sport-varustelutason, joka menee juuri alle työpaikan hintarajan, joten tuollainen lähtee tilaukseen heti kun saan värin päätettyä. Tuossa oli vakiovarustelukin jo niin hyvä, ettei siihen tarvinnut juurikaan mitään rastittaa päälle. Ja tosiaan kyseessä facelift malli, kun tuo oma käytetty on sitä alkuperäistä mallia.

Onko täällä ketään, jolla olisi tuo facelift-malli käytössä? Onko jotain mitä kannattaisi ottaa huomioon ennen tilausta?

1772272228430.png
Omat "väri-inhokit" tällä hetkellä valkoinen, musta ja punainen. Tosin tuossa kuvassa valkoinen näyttää ihan hyvältä.

Youtuben videolla taas oli ainakin punainen koeajettu ja se jäi mieleen, ei sitä 🙂 Väärä punaisen sävy?

Maski taitaa olla korinvärinen ja siihen sopisi musta väri?

En tiedä olisiko tuo miten tylsä:
Daytona-harmaa helmiäisväri, 1370€

-----
Itse en ole tuota facelift mallia edes nähnyt. Eli ei ole siitä mitään tietoa. Mukava auto kyllä se vanhakin, kun se on hetki sitten koeajettu. En tiedä edes, että mitä varusteita on muuttunut vakiovarusteiksi?

Tuossa vaikkapa yksi väri, mutta en tiedä mikä se on? Vai onko sattumalta tuo harmaa?

IMG_20260228_122002~5.jpg
 
Tuo näyttäisi olevan juuri daytona-harmaa. Itsellä on nyt omassa e-tron GT:ssä punainen väri, se kun näytti myymälän lattialta hyvältä. Mutta siihen tuli aika äkkiä kyllästyminen ja se on myös osasyy siihen, että haluan uuden, jotta saa eri värisenä. Tuo laittamani esimerkkikuva taitaa olla se vakio-valkoinen, eli sen saa ilman lisärahaa.

Maskin saa mustana 460 € hintaan, muuten tulee korinvärisenä. Samoin ne keulan sivuilmanottoaukot saa mustana, mutta se tekee jo 980 € lisärahaa. Tuo daytonaharmaa on itsellä nyt yhtenä vaihtoehtona, kun se mielestäni näyttää ihan hyvältä ilman mustaa maskia ja ilmanottoaukkojen reunuksia. Yritän selvitä mahdollisimman vähillä lisävarusteilla, ne kun nostavat leasingvuokraa reippaasti, kuten myös verotusarvoa.

Eli tällaiset 4 eri variaatiota voi tehdä keulan ilmeelle:
1772304404546.png

1772304439985.png

1772304473409.png

1772304497545.png
 
Hopea näyttää tuossa hyvässä valossa myös kivalta. Ei ole ihan niin tumma väri.

Ehkä mielenkiintoista, ehkä ei, mutta Volkkarilla saa ID.3 tilattua ainoastaan varastossa olevia autoja, tehdastilauksia ei oteta vastaan. Vahvistaa tietoa, että maalis-/huhtikuussa olisi tulossa myös ID.3 facelift.
Kiinnostava nähdä mikä näissä muuttuu.. Kesällä menee liisari vaihtoon niin voi arpoa Polon ja ID3 välillä. Olisi ehkä vähän tylsä toisaalta ottaa toinen ID.3 perään, mutta katsellaan.
 
Tumma väri tummalla maskilla saa. Audin "suun" piiloon. IMO.

Vähän niinkuin Ford aikoinaan. Kaikki värit on ok, kunhan se on Daytona.
 
aika hyviä soh lukemia yli 200tkm ajetulla Polestar 2:lla. Onko nämä niin huonoja mitä ehkä hinnat käytettynä antaa ymmärtää? Ilmeisesti aika "janoisia" verrattuna Teslan Model 3:een ja käyttöliittymä/softa jäljessä? Sisusta ei minusta ole kovin hieno, tai ehkä jos joku vaaleampi nahka mutta usein näyttää olevan pelkkää harmaata ja kangasta.

Kiinnostava nähdä mikä näissä muuttuu.. Kesällä menee liisari vaihtoon niin voi arpoa Polon ja ID3 välillä. Olisi ehkä vähän tylsä toisaalta ottaa toinen ID.3 perään, mutta katsellaan.
Olen toiveikas, että huhut ID. Polo tyylisestä laajemmasta uudistuksesta pitää paikkansa. Eli fyysisiä painikkeita lisää, uudet materiaalit sisustaan ja 6.X softa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 552
Viestejä
5 137 194
Jäsenet
81 998
Uusin jäsen
kkaloine

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom