- Liittynyt
- 14.12.2016
- Viestejä
- 674
Lisään tuon obd elevenin tuohon aiempaan listaan.
Juu, onhan siinä toki se posiitivista, että Vagilla voi tehdä muutoksia, monessa muussa hiukan hiljaisempaa.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Lisään tuon obd elevenin tuohon aiempaan listaan.
Ei paljon kannata vaivautua, kun pistää reitin valmiiksi kännyyn ja tökkää autoon kiinni. Siitä liikkeelle valmiilla reitillä.EV6 tuo on vielä yksinkertaistetumpi, autoon voi lähettää pisteitä mutta niihin navigointi pitää aktivoida sitten autosta.
15t km Enyaqilla alla ja en tehnyt mitään näistä kolmesta kertaakaan :/Tarpeet ovat yksilöllisiä ja autojen ominaisuuksista riippuvaisia. Minun tapauksessa Skoda Enyaq-autossa on täysin kelvoton kaistavahti, joka pitää joka kerta ajoon lähtiessä erikseen kytkeä pois päältä. Lisäksi kaukovaloautomatiikkaa pitää joka kerta ajoon lähtiessä kytkeä erikseen manuaalisesti päälle. Uusimmissa autoissa on nopeusrajoitusvaroitusjärjestelmä, joka alkaa varoittamaan 1 km/h nopeuden ylityksestä. Kaikki nämä (ja muitakin) valinnat/pois kytkennät pitää tehdä manuaalisesti joka ikinne kerta. Täisin järjetontähän se on, mutta niillä on mentävä. Lisää tulee koko ajan.
3 testiä:
1. Kuinka nopeasti auton gps/dashpoard on toimintakunnossa ajoon lähdön jälkeeen
2. Miten auton toiminnot ovat hallittavissa kokonaan ilman kännykkäappseja
3. Onko välttämätöntä modailla autoa obd eleventillä että siitä saa ajokelpoisen
Eikös kaukovaloautomatiikka mene vasemmasta viiksestä eteenpäin pukkaamalla päälle?
Jos GPS on hukassa yönjälkeen, niin se on halvan GPSn vika. Se on avustamattoman enemmän normaalia jos vetää lautalla Helsingistä Saksaan. Mutta toki normaali (mobiili) netissä kiinni oleva avustettu voi saada tiedot millä tarkka GNSS fixi nopeasti, riippuen tausta järjestelmän kyvykkyydestä.Tämmöisissä testeissä on vaan se ongelma, että ne eivät välttämättä ole toistettavissa luotettavasti. Autolla menee lossilla veden yli ja GPS on missä sattuu, autolla ajetaan koko päivä ja järjestelmä on aina hereillä, auto on päivän käyttämättä ja järjestelmä menee syvempään uneen. Autoa käyttää eri käyttäjä kuin viimeksi ja se pitää valita (joskus molemmat yhtäaikaa autossa, joskus vain toinen).
Tämmöisissä testeissä on vaan se ongelma, että ne eivät välttämättä ole toistettavissa luotettavasti. Autolla menee lossilla veden yli ja GPS on missä sattuu, autolla ajetaan koko päivä ja järjestelmä on aina hereillä, auto on päivän käyttämättä ja järjestelmä menee syvempään uneen. Autoa käyttää eri käyttäjä kuin viimeksi ja se pitää valita (joskus molemmat yhtäaikaa autossa, joskus vain toinen).
Minua olisi myös tuo Scenic kiinnostellut mut etuveto niin ei. Takavetona sähköauto menis mut ei etuvetona oikein.Kylläpäs tuo Rellun uusi sähkö-scenic vaikuttaa kaikin puolin lähes täydelliseltä. Harmi vaan, että oli kyllä vähän ajatuksena että seuraava auto olisi nelikko koska nämä meidän naapuruston tiet on talvella käytännössä hoitamattomana ja venerampeilla huomaa toisinaan kaipaavansa vähän enemmän vetäviä pyöriä.
Hmmm, en ole koskaan (hyvin pitkään aikaan ) koeajanut ostamaani autoa. En polttista, enkä juuri tilaamaani ensimmäistä sähkistä. Kyllä sitä tietää nettiä lukemalla tietää hyvin tarkkaan mitä saa, Ei ole koskaan tullut yllätyksiä.Näissä sähkiksissä on vähän se, etten ainakaan itse suostu ostamaan autoa ilman koeajoa joten jotkut näyttelyautot ovat vähän turhia kun autoa pääsee ajamaan vasta paljon myöhemmin. Ei oikein muuten osaa muodostaa mielipidettä etuveto vs. takaveto kun itselle itse vetotavalla ei ole tuossa valinnassa mitään väliä vaan ennemmin sillä millainen se vetopito on. Neliveto sitten toki vakiona paljon houkuttelevampi.
Onhan niissä eroja. Suurin osa taitaa kuitenkin olla välitetty niin että 1-80kmh on käytössä about kaikki että saadaan hieno 0-100 numero ja sen jälkeen laskee.Uutena (odottavana) sähköautoilijana voin kysellä hölmöjä. Onko sähkisten teho/vääntökäyrissä eroa autojen välillä ? Eli jotkut panostaa nopeaan lähtemiseen ja jotkut toimvat paremmin liikeellä olevissa kiihdytyksissä.
Luin tuossa yhden revikan jossa mainittiin jotain tämänsuuntaista.....
Käytättekö te oikeasti navigaattoria joka päivä lähikauppaan ja töihin ajaessa, vai miksi sitä navia pitää räplätä niin usein että sillä on jotain väliä? Itse tarvitsen hyvä jos kerran kuussa. Ja silloinkin se kartta tulee carplayllä ja ei tarvitse koskea autoon kertaakaan.Onko Tesla ainoa jolle voi lähettää reitin etukäteen puhelimesta? Jotenki olis kutina, että nuo Vollet, Polet ja Rellut eli A.A käyttistä pyörittävät osais saman?![]()
Käytättekö te oikeasti navigaattoria joka päivä lähikauppaan ja töihin ajaessa, vai miksi sitä navia pitää räplätä niin usein että sillä on jotain väliä? Itse tarvitsen hyvä jos kerran kuussa. Ja silloinkin se kartta tulee carplayllä ja ei tarvitse koskea autoon kertaakaan.
Ajan useimmiten pitkälle ja paikkoihin jonne en ole ennen mennyt. Navi näyttää saapumisajan, matkalla olevat ruuhkat, jäljellä olevan akun perillä ja osaa kertoa jos pitää ladata matkalla. Joten kyllä, käytän navia päivittäin.Käytättekö te oikeasti navigaattoria joka päivä lähikauppaan ja töihin ajaessa, vai miksi sitä navia pitää räplätä niin usein että sillä on jotain väliä? Itse tarvitsen hyvä jos kerran kuussa. Ja silloinkin se kartta tulee carplayllä ja ei tarvitse koskea autoon kertaakaan.
Itsekin ajattelin näin ja meinasinkin tilata pari vuotta sitten model kolmosen. Kävin kuitenkin koeajamassa ja ihan pelkästään se, että siinä ei ole naaman edessä mittaristoa eikä hudia edes varusteena riitti hylkäämään sen. Tältäkin foorumilta saa sen käsityksen että se siinä keskinäytön kulmassa on vähintäänkin erinomainen paikka ja itsekin ajattelin että varmaan se siinä ihan hyvä mutta todellisuudessa itselle se oli niin luotaantyöntävä että en enää edes harkinnut.Hmmm, en ole koskaan (hyvin pitkään aikaan ) koeajanut ostamaani autoa. En polttista, enkä juuri tilaamaani ensimmäistä sähkistä. Kyllä sitä tietää nettiä lukemalla tietää hyvin tarkkaan mitä saa, Ei ole koskaan tullut yllätyksiä.
Mutta ymmärrärn koeajon tarkoituksen. Joskun aikoinaan (tosi kauan aikaa sitten ) niin itsekin tein, mutta totesin sitten aika tarpeettomaksi.
Itellä jopa sellainen tilanne, että ärsyttää ku navi tuli pakotettuna autoon varusteena. Käytän sitä niin harvoin että ne harvat ajot missä on tarpeen voisin ihan hyvin navigoida vaikka puhelimella.Käytättekö te oikeasti navigaattoria joka päivä lähikauppaan ja töihin ajaessa, vai miksi sitä navia pitää räplätä niin usein että sillä on jotain väliä? Itse tarvitsen hyvä jos kerran kuussa. Ja silloinkin se kartta tulee carplayllä ja ei tarvitse koskea autoon kertaakaan.
Monessa taitaa vielä päivitykset muuttua maksullisiksi jonkun ajan jälkeen.Itellä jopa sellainen tilanne, että ärsyttää ku navi tuli pakotettuna autoon varusteena. Käytän sitä niin harvoin että ne harvat ajot missä on tarpeen voisin ihan hyvin navigoida vaikka puhelimella.
Ainakaan euroakaan en olisi valmis siitä maksamaan.
Bemarissa jos on carplay navi päällä niin ehdottelee latureita jos on alhainen akku tai ei riitä määränpäähän. Automaattisen akun valmistelun osaa tosin vaan bemmin omalla navilla mentäessä joten carplay navilla täytyy itse klikata valmistelu päälle.Monessa taitaa vielä päivitykset muuttua maksullisiksi jonkun ajan jälkeen.
Toimiiko jossain autossa jo se aa/cp joka osaa autolta kysyä akun varauksen ym. tietoa?
Joo, itselle riitti pelkkä kuva kolmosen ohjaamosta aikoinaan. Ei herättänyt positiivia tunteita. En edes epäillyt ensireaktiotani silloin, ja hyvä niin olin oikassa. Ei ollut se ohjaamo minua varten.Itsekin ajattelin näin ja meinasinkin tilata pari vuotta sitten model kolmosen. Kävin kuitenkin koeajamassa ja ihan pelkästään se, että siinä ei ole naaman edessä mittaristoa eikä hudia edes varusteena riitti hylkäämään sen. Tältäkin foorumilta saa sen käsityksen että se siinä keskinäytön kulmassa on vähintäänkin erinomainen paikka ja itsekin ajattelin että varmaan se siinä ihan hyvä mutta todellisuudessa itselle se oli niin luotaantyöntävä että en enää edes harkinnut.
Käytättekö te oikeasti navigaattoria joka päivä lähikauppaan ja töihin ajaessa, vai miksi sitä navia pitää räplätä niin usein että sillä on jotain väliä? Itse tarvitsen hyvä jos kerran kuussa. Ja silloinkin se kartta tulee carplayllä ja ei tarvitse koskea autoon kertaakaan.
Kyllä mullakin carplayllä auto / luuri käytännössä arvaa että mihin olen menossa ja ehdottaa yhdellä napilla sitä määränpäätä. Ja ihan oikea uusin googlemapsi missä vaan aataminaikuisessa autossa. Mutta en mä kyllä silti jaksa useinkaan klikata sitä kun tiedän miten lähikaupan parkkihalliin ajetaan sisään ja oddsit siihen että kadut ovat poikki päähän ajettaessa ovat aika vähäiset…Ihan jatkuvasti. Android Automotivessa on niin nopeaa käyttää että menee ihan luonnostaan joko koti/työ pikanapista tai parilla sormen napautuksella kohdeosoite. Näkee suoraan paljonko akkua on perillä tai palatessa. Jos tarvii ladata niin lisää suoraan laturin ja hoitaa akun lämpimäksi.
Bensa-autolla ajaessa aika harvoin tuli käytettyä, tosin ne navit oli niin umpisurkeita tuohon AAOS verrattuna että ei mikään ihme.
Kyllä mullakin carplayllä auto / luuri käytännössä arvaa että mihin olen menossa ja ehdottaa yhdellä napilla sitä määränpäätä. Ja ihan oikea uusin googlemapsi missä vaan aataminaikuisessa autossa. Mutta en mä kyllä silti jaksa useinkaan klikata sitä kun tiedän miten lähikaupan parkkihalliin ajetaan sisään ja oddsit siihen että kadut ovat poikki päähän ajettaessa ovat aika vähäiset…
Suurin osa ajokerroista on kuitenkin tunnettuihin lähellä oleviin kohteisiin.
Ei hätää, kohta niitä ei saa enää laitettua pois kun EU holhous vähän vielä edistyy.Tuli tuossa reissussa vähän seurattua Enyaqin infotainmentin käynnistymistä, niin kyllä se tuntui kestävän jonkun 20-25 sekkaa herätä täysin käyttökuntoon jos sattuu olemaan suoraan navigointinäkymässä. Itsellä yleensä näkymä jossa radiokanava, kulutustiedot ja pari pikavalintaa, johon tuntuu heräävän nopeammin. Navia tulee käytettyä kohtuu harvoin niin ei tule kiinnittäneeksi huomiota.
Nuista ajoavustimista, varoittimista, yms. voi kans olla montaa mieltä. Olen vanhanaikainen ja monasti todennut että onneksi tuo Enyaq on vielä aika karvalakkiversio. Ei ole viimeisimpiä pillejä ja viheltimiä vielä.
Alkaa uusimpien autojen ajoonlähtöproseduurit muistuttamaan jotain helikopterin käynnistämistä. Ainakin tällainen tuntuma on tullut. Kun istahtaa autoon niin saa napsutella puolentusinaa eri hälytintä, varoitinta, nytkytintä, ja sähköaivon aivopieruautomatiikkaa pois päältä. Ajan autoa ihan itse kiitos ja haluan automatiikan puuttuvan siihen mahdollisimman vähän.
Olen aina näön vuoksi koeajanut ostamani autot etten vaikuta oudolta autonmyyjän silmissä (kun kyseessä kuitenkin on joko uusi tai alle vuoden ikäinen auto jossa en usko olevan mitään koeajon aikana ilmenevää vikaa, rengas tipahtaa pois tms.). Kertaakaan en ole koeajon perusteella päätynyt siihen etten osta ko. autoa.Hmmm, en ole koskaan (hyvin pitkään aikaan ) koeajanut ostamaani autoa. En polttista, enkä juuri tilaamaani ensimmäistä sähkistä. Kyllä sitä tietää nettiä lukemalla tietää hyvin tarkkaan mitä saa, Ei ole koskaan tullut yllätyksiä.
Mutta ymmärrärn koeajon tarkoituksen. Joskun aikoinaan (tosi kauan aikaa sitten ) niin itsekin tein, mutta totesin sitten aika tarpeettomaksi.
Tuli tuossa reissussa vähän seurattua Enyaqin infotainmentin käynnistymistä, niin kyllä se tuntui kestävän jonkun 20-25 sekkaa herätä täysin käyttökuntoon jos sattuu olemaan suoraan navigointinäkymässä. Itsellä yleensä näkymä jossa radiokanava, kulutustiedot ja pari pikavalintaa, johon tuntuu heräävän nopeammin. Navia tulee käytettyä kohtuu harvoin niin ei tule kiinnittäneeksi huomiota.
Nuista ajoavustimista, varoittimista, yms. voi kans olla montaa mieltä. Olen vanhanaikainen ja monasti todennut että onneksi tuo Enyaq on vielä aika karvalakkiversio. Ei ole viimeisimpiä pillejä ja viheltimiä vielä.
Alkaa uusimpien autojen ajoonlähtöproseduurit muistuttamaan jotain helikopterin käynnistämistä. Ainakin tällainen tuntuma on tullut. Kun istahtaa autoon niin saa napsutella puolentusinaa eri hälytintä, varoitinta, nytkytintä, ja sähköaivon aivopieruautomatiikkaa pois päältä. Ajan autoa ihan itse kiitos ja haluan automatiikan puuttuvan siihen mahdollisimman vähän.
Mulla tulee jostain syystä aika usein tarvetta käydä jopa pääkaupunkiseudullakin vaimon ilmoittamissa kohteissa joiden sijaintia en tunne. Viimeksi lauantaina, vaimo pyysi hakemaan ystävänsä matkan varrelta jostain pikku-huopalahdesta vai missä se oli, katuosoitteella sitten navigoin sinne. Tietty olen myös vähän erikoistapaus koska kuljettelen välillä iltaisin ja viikonloppuisin myös vaimoni sivubisnestuotteita asiakkaille pääkaupunkiseudulla ja lähiympäristössä, ja annan navigaattorin kertoa mikä on paras reitti asiakkaalta A asiakkaalle B, kun tiedossani on lähinnä vain katuosoite ja summittainen tieto onko se Tikkurilassa vai Matinkylässä (jotta voin arvioida missä järjestyksessä kannattaa suorittaa etten suhaa edestakaisin samaa väliä).Käytättekö te oikeasti navigaattoria joka päivä lähikauppaan ja töihin ajaessa, vai miksi sitä navia pitää räplätä niin usein että sillä on jotain väliä? Itse tarvitsen hyvä jos kerran kuussa. Ja silloinkin se kartta tulee carplayllä ja ei tarvitse koskea autoon kertaakaan.
Ai niin tuokin. Tuon takia käytin joskus usein Google Mapsia ajaessani Porvoosta töistä kotiin jotta Google päättäisi puolestani kannattaako ajaa Kehä III vai Kehä I pitkin kotiin (kilometreissä ja ajassa eroa ei juurikaan ole kumman valitsee).Navigaattori osaa ilmoittaa kolareista yms. useimmiten ja ohjata kiertoreitille.
Omaankin autoon tuli juuri päivitys että ratissa mute nappia pohjassa pitämällä saa myös nopeusvinkujan hiljaiseksi. Sen ratin vääntelijän hillitsemiseksi tarvitsee painaa toista nappia ratissa muistaakseni kahdesti. Melko hanurista vaikka jostain syystä tässä yksilössä tuo nopeushälytys ei aktivoidu startissa, ehkä onnekas bugi tai vanha softa.Nuista ajoavustimista, varoittimista, yms. voi kans olla montaa mieltä. Olen vanhanaikainen ja monasti todennut että onneksi tuo Enyaq on vielä aika karvalakkiversio. Ei ole viimeisimpiä pillejä ja viheltimiä vielä.
Alkaa uusimpien autojen ajoonlähtöproseduurit muistuttamaan jotain helikopterin käynnistämistä. Ainakin tällainen tuntuma on tullut. Kun istahtaa autoon niin saa napsutella puolentusinaa eri hälytintä, varoitinta, nytkytintä, ja sähköaivon aivopieruautomatiikkaa pois päältä. Ajan autoa ihan itse kiitos ja haluan automatiikan puuttuvan siihen mahdollisimman vähän.
Johtuu EU:sta, voisin kuvitella että he asettavat myös rajoituksia miten helppoa (tai vaikeaa) noiden kuskinhäiritsemien poiskytkeminen saa olla. Ehkä niihin tulee vielä lisäkiristyksiä jos havaitaan että liiat monet naputtelevat hälyttimiä ja tärisyttäjiä pois päältä.Omaankin autoon tuli juuri päivitys että ratissa mute nappia pohjassa pitämällä saa myös nopeusvinkujan hiljaiseksi. Sen ratin vääntelijän hillitsemiseksi tarvitsee painaa toista nappia ratissa muistaakseni kahdesti. Melko hanurista vaikka jostain syystä tässä yksilössä tuo nopeushälytys ei aktivoidu startissa, ehkä onnekas bugi tai vanha softa.
Toivotaan että valmistajat lisäisi ohjelmoitaviin nappeihin toiminnalisuuksia. Esim. yhdellä napilla kaikki häiritsimet pois jos ei kerta ole laillista pitää niitä pois päältä.

Erityisen ärsyttää noissa on se, että ne eivät edes toimi. Kun on talvi ja -kesärajoitukset, muuttuvat rajoitukset ja lumisia kylttejä niin auton arvaama nopeus on välillä ihan mitä sattuu. Onneksi tuo omassa kulkineessa on vain vilkkuva nopeusrajoitusmerkit jonka on oppinut täysin suodattamaan pois, mutta olisi hieman raivostuttavaa kuunnella jotain pimputusta silloinkin kun ajat rajoitusten mukaan. Saati sitten jos tuo on pakotettu heti 1km ylinopeudesta niin tuohan pompottaa mittarivirheen takia jo sallituista nopeuksista ja myös esim. vakkarin normivaihtelun takia.Mä oon taas ihmetelly että kelle noita keharisysteemeitä oikein suunnitellaan? Ei voi ymmärtää, taas vaan viedään kuskin vastuuta pois. Pitäskö kohta olla uusi ajokorttiluokka, kehareille pimputtimet ja normaalihoksottimilla varustetuille ihmisille normikortti? Vrt. Automaattilla jos ajat inssin niin tulee joku automaattikortti![]()
Viittaatko kaistavaihteihin, nopeusrajoitusvaihteihin , virkeenä olovahteihin jne?Mä oon taas ihmetelly että kelle noita keharisysteemeitä oikein suunnitellaan? Ei voi ymmärtää, taas vaan viedään kuskin vastuuta pois. Pitäskö kohta olla uusi ajokorttiluokka, kehareille pimputtimet ja normaalihoksottimilla varustetuille ihmisille normikortti? Vrt. Automaattilla jos ajat inssin niin tulee joku automaattikortti![]()
no kyllä se kaistanvahti on aika persiistä kans, varsinkin näin suomen suvessa ko vettä tulee ja urat täynnä sitä.. se piiputtaa et aja siinä urassa.. älä uran vieressä, samoi ko leveekaistatiellä pitäis olla keskemmällä ko yleinen ohje sanoo reunassa ajoa...Viittaatko kaistavaihteihin, nopeusrajoitusvaihteihin , virkeenä olovahteihin jne?
Kaistavahdille nyt on ihan tarve, varsinkin kaksikaistaisilla teillä riski on aikamoinen, koskee vastaantuliaakin. Eli ihan täyspäinenkin voi harhautua , toki taustalla on yleensä joku virhe, mutta täyspäisetkin tekee joskus virheitä.
Nopeusrajoitusvahti, se mielestäni lähinnä kokeilu, jos siitä huolimatta ajaa ylinopeutta niin on jo aika tahallista, ja se kokeilu, tulee siitä että jos se riittää karsiin ylinopeuksia niin hyvä, jos ei, niin seuraava aste on sitten rajoittimet. rajoittimet tehoaa sitten niihin kehäreihinkin jotka eivät varoitusta ymmärrä.
Ajokuntovahdit, ehkä ensisijaisesti mm väsymys, joka toki virhe, ja virheitä voi tehdä täyspäisetkin, ja toki voi tulla yllättäviäkin vireystilan puutteita.
Toki ei noita tarvittaisi, jos nopeudet pysyisi ilman muistuttelua, vahtimista, jos kuskit pysytyi kaistalla, ei ajaisi väsyneenä, ei ajatukset ja katse harhailisi jne, mutta autoilla ajaa ihan tavalliset ihmiset, ei mitkään yli-ihmiset. + sitten ne tietoisesti mokailevat.
Volvolla C40 my23 tuo kaistavahti toimii oikein nätisti. Lievästi pakottaa rattia oikeaan suuntaan ja mittarissa näkyy oranssina pieni logo että se toimii. En itseasiassa ottaisi pois käytöstä vaikka sen helposti saisi.no kyllä se kaistanvahti on aika persiistä kans, varsinkin näin suomen suvessa ko vettä tulee ja urat täynnä sitä.. se piiputtaa et aja siinä urassa.. älä uran vieressä, samoi ko leveekaistatiellä pitäis olla keskemmällä ko yleinen ohje sanoo reunassa ajoa...
edit: mutta tämäkin lienee koskevan uusia poltiksia kans eikä vain säkiksiä...
Ylinopeudesta kiinnijääneiltä kaasupoljin vain tekoälyn operoimaksi...Mä oon taas ihmetelly että kelle noita keharisysteemeitä oikein suunnitellaan? Ei voi ymmärtää, taas vaan viedään kuskin vastuuta pois. Pitäskö kohta olla uusi ajokorttiluokka, kehareille pimputtimet ja normaalihoksottimilla varustetuille ihmisille normikortti? Vrt. Automaattilla jos ajat inssin niin tulee joku automaattikortti![]()
Eikös tämä ole se lane centering assist (LCA) / autopilot tai miksikä tuota kutsuisi, kun taas kaistavahti reagoi vain jos on ajautumassa ulos kaistalta. Mielestäni kaistavahti on ihan hyvä tekniikka, jos se esim. nokkakolarin tai ulosajon onnistuu jossain tilanteessa (väsymys?) estämään. Ei sekään toki täydellinen ole ja ei toimi kaikissa olosuhteissa/autoissa.no kyllä se kaistanvahti on aika persiistä kans, varsinkin näin suomen suvessa ko vettä tulee ja urat täynnä sitä.. se piiputtaa et aja siinä urassa.. älä uran vieressä, samoi ko leveekaistatiellä pitäis olla keskemmällä ko yleinen ohje sanoo reunassa ajoa...
edit: mutta tämäkin lienee koskevan uusia poltiksia kans eikä vain säkiksiä...
No Volvossa sen voi valita ratin napista. Eli adaptiivinen vakkari vai adaptiivinen + itseohjaus. Joskus motarilla tullut käytettyä tuota itseohjausta, on se mukavaa kun voi katsella hetken aikaa maisemiakin.Eikös tämä ole se lane centering assist (LCA) / autopilot tai miksikä tuota kutsuisi, kun taas kaistavahti reagoi vain jos on ajautumassa ulos kaistalta. Mielestäni kaistavahti on ihan hyvä tekniikka, jos se esim. nokkakolarin tai ulosajon onnistuu jossain tilanteessa (väsymys?) estämään. Ei sekään toki täydellinen ole ja ei toimi kaikissa olosuhteissa/autoissa.
Kaistan keskellä pitävä ominaisuus taas sitten mukavuusvaruste, ei niinkään turvallisuus. Voi käyttää jos ei itse huvita ohjata. Ilmeisesti sekin on oletuksena päällä monessa nykyautossa?
Nyt taisit sekoittaa kaistallapitoavustimen ja Autopilotin keskenään.Lähinnä vain vanhemmasta autosta noista kaistavahdeista kokemusta (malli 21 korealaisesta) ja siinä se toimii oikein hyvin eli ensin vilkuttaa ikonia ja sitten vääntää vastaan jos mennään enemmän vastaan/reunaan. Ei ole ollut ongelmaa ohjata urien ulkopuolella.
Sitten on tietty huonompiakin viritelmiä, kuten esim. Teslan uusimman model3:n, joka kytkee softaa pois päältä jos yrität hivenen ohjata pois urasta mutta vaatii kuitenkin pientä liikettä rattiin että pysyy päällä. Mutta toki osaltaan softalla korjattavissa. Tuo viisi keltaista korttia ja sitten automaattiajaminen viikoksi poikki on mielestäni jo aika lähellä kyseenalaista. Itse ottaisin ennemmin ettei mitään varoituksia saa pois päältä. Myöskin liikenteen seuraamisvaroitukset ovat aika aggressiivisia ja turhan aktiivisia.
No kyllä ainakin id3 se vahti on vaan ihan et ootko keskellä uraa vai et.. se ohjaa ko hiukan jos meinaa mennä piantareelle, ei aja mitenkään enempää, ja se ohjauskin tosi hepponen.. piipata kyllä osaa jollet aja niissä urissaEikös tämä ole se lane centering assist (LCA) / autopilot tai miksikä tuota kutsuisi, kun taas kaistavahti reagoi vain jos on ajautumassa ulos kaistalta. Mielestäni kaistavahti on ihan hyvä tekniikka, jos se esim. nokkakolarin tai ulosajon onnistuu jossain tilanteessa (väsymys?) estämään. Ei sekään toki täydellinen ole ja ei toimi kaikissa olosuhteissa/autoissa.
Kaistan keskellä pitävä ominaisuus taas sitten mukavuusvaruste, ei niinkään turvallisuus. Voi käyttää jos ei itse huvita ohjata. Ilmeisesti sekin on oletuksena päällä monessa nykyautossa?
Nyt taisit sekoittaa kaistallapitoavustimen ja Autopilotin keskenään.
Kyllä se adaptiivinen vakkari toimii vaikka saiskin 5ylilyönnin takia bännit autopilottiin. Myös edelleen auto ohjaa takaisin jos meinaat ylittää kaistaviivan ilman vilkkua. Tästäkin on erilaisia variaatioita. Välillä tulee äänimerkin kanssa välillä ei.Niin, hipaiset rattiin niin kytkee autopilotin pois päältä. Jos autopilot on disabloituna varoitusten takia niin TACC ja Autosteer ovat disabloituna.
"TACC matches the speed of your car to that of the surrounding traffic while Autosteer assists with steering within a clearly marked lane while TACC is engaged"
Kaistallapitoavustin on sitten ilmeisesti noista erillinen järjestelmä ja vakionopeudensäädin pysyy päällä jos kosket rattiin?
Kian malli ei itselläni piippaa vasta kuin viivan päällä, eli kyllä sillä aika reunassa saa halutessaan ajaa, mutta varmasti toteutuksissa on paljon eroja.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.