Yleistä keskustelua sähköautoista

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ilmeisesti #MEB alustasta on vihdoin saatu leivottua 'hyviä' sähköautoja aikaan kun päästiin kehityksessä tälle -24 vuodelle.

Jopa talvella.
 
Opel Astra Electric ja kahta eri versiota Volvo EX30:stä käyty koeajamassa.

Täytyy sanoa että Opel yllätti ja todella rajusti. Erittäin hiljainen (selvästi hiljaisempi kuin Volvo), hud, matriivalot, avattava kattoluukku/ikkuna, isommat tilat, hyvät penkit. Siitä ei oikein löytynyt mitään valitettavaa. Käyttöliittymä silleen perus sekava teslan ylivoimaiseen nähden, mutta se oli oikeasti todella nopea ja sulava. Aivan lussuhan se oli, siis todella todella lussu, mutta arjessa mitään väliä. Oli kaikin puolin todella hyvä auto ja pitkästä aikaa auto jonka koeajon jälkeen jäi fiilis että tästä mä ihan oikeasti tykkäsin. Id7, Volvo, Mg, voyah jne ei oo jättänyt samaa fiilistä ollenkaan, päinvastoin ollu isoja ärsyttksiä.
Volvohan sit taas oli aivan teslalta kopioitu aivan kaikki mahdollinen, mutta kaiken toiminnallisuus/tuntuma jne oli vähintään yhtä pykälää huonompaa. Ja järjettömän pienihän se oli. Opel oli myös halvempi.

Joskin takaveto highland model 3 on 6k tuota etuveto Opelia halvempi ja long range tuon Volvon hintainen. En pystyisi perustelee mitenkään kummankaan ostoa kun tesla on tuon hintainen. Mutta jos teslaa ei tuossa hintaluokassa olisi, niin tuo Opel on eka auto joka toi jotenkin fiiliksen hienosta ja hyvästä autosta. Ja en ois uskonu sanovani sitä stellantiksen sähköautosta vielä vuosiin. Paras ”ei tesla” mitä olen ajanut.

IMG_5272.jpeg
IMG_5273.jpeg
IMG_5274.jpeg
IMG_5275.jpeg
IMG_5276.jpeg
 
Jos vertaillaan näitä keskenään niin hyvin osaavat komennot ja kuulla mitä käyttäjä kysyy tai keskustelee. Lisäksi Applen etuna on vielä suomen tuki mikä auttaa paljon.
Mä oon käyttäny Teslassa noita pyyhkimiin ja soittamiseen. Joskus harvoin navigointiin. Androidilla tuli myös käyteltyä samaan tapaan. Mitä Appleen tulee, niin olen iPhonesta saanut niin kovan WoW -elämyksen, että kun tämän puhelimen liisari loppuu, niin en koskaan ryhdy yhteenkään vehkeeseen jossa on omenalogo kyljessä.
 
Käyttöliittymä silleen perus sekava teslan ylivoimaiseen nähden, mutta se oli oikeasti todella nopea ja sulava.
Teslaa ajavana totean, että Teslan käyttöliittymä on tosi nopea ja sulava. Hyvä siis, että jokin toinenkin valmistaja on sellaisen saanut aikaan.

Silti pidän Teslan käyttöliittymää ajaessa huonona, itse asiassa tosi huonona sen potentiaaliin nähden. Pieniä nappeja/vipusia ja iso/turha fsd-näkymä. AndroidAuto on minusta kokemistani käyttöliittymistä paras yritys, mutta täysin sulavaa kokemusta sen osalta ei ole vielä vastaan tullut.

Voi kun joku saisi sähköautoon käyttöliittymän, joka on ajossa yksinkertainen ja helppo käyttää vajavaisella huomiolla sekä pysähdyksissä kattava ollen silti intuitiivinen. Eli vaihtuva käyttöliittymä tilanteen mukaan. Perusvaatimuksena toki nopeus ja hyvä tuntuma.
 
Opel Astra Electric ja kahta eri versiota Volvo EX30:stä käyty koeajamassa.

Täytyy sanoa että Opel yllätti ja todella rajusti. Erittäin hiljainen (selvästi hiljaisempi kuin Volvo), hud, matriivalot, avattava kattoluukku/ikkuna, isommat tilat, hyvät penkit. Siitä ei oikein löytynyt mitään valitettavaa. Käyttöliittymä silleen perus sekava teslan ylivoimaiseen nähden, mutta se oli oikeasti todella nopea ja sulava. Aivan lussuhan se oli, siis todella todella lussu, mutta arjessa mitään väliä. Oli kaikin puolin todella hyvä auto ja pitkästä aikaa auto jonka koeajon jälkeen jäi fiilis että tästä mä ihan oikeasti tykkäsin. Id7, Volvo, Mg, voyah jne ei oo jättänyt samaa fiilistä ollenkaan, päinvastoin ollu isoja ärsyttksiä.
Volvohan sit taas oli aivan teslalta kopioitu aivan kaikki mahdollinen, mutta kaiken toiminnallisuus/tuntuma jne oli vähintään yhtä pykälää huonompaa. Ja järjettömän pienihän se oli. Opel oli myös halvempi.

Joskin takaveto highland model 3 on 6k tuota etuveto Opelia halvempi ja long range tuon Volvon hintainen. En pystyisi perustelee mitenkään kummankaan ostoa kun tesla on tuon hintainen. Mutta jos teslaa ei tuossa hintaluokassa olisi, niin tuo Opel on eka auto joka toi jotenkin fiiliksen hienosta ja hyvästä autosta. Ja en ois uskonu sanovani sitä stellantiksen sähköautosta vielä vuosiin. Paras ”ei tesla” mitä olen ajanut.

IMG_5272.jpeg
IMG_5273.jpeg
IMG_5274.jpeg
IMG_5275.jpeg
IMG_5276.jpeg

Mokahan vertautuu varmaan pösön e2008 ja se on ainakin yhessä taulukossa ihan kärkikahinoissa ajomelun osalta.
bjorn-nyland-noise-20210820b.png
 
Opel Astra Electric ja kahta eri versiota Volvo EX30:stä käyty koeajamassa.

Täytyy sanoa että Opel yllätti ja todella rajusti. Erittäin hiljainen (selvästi hiljaisempi kuin Volvo), hud, matriivalot, avattava kattoluukku/ikkuna, isommat tilat, hyvät penkit. Siitä ei oikein löytynyt mitään valitettavaa. Käyttöliittymä silleen perus sekava teslan ylivoimaiseen nähden, mutta se oli oikeasti todella nopea ja sulava. Aivan lussuhan se oli, siis todella todella lussu, mutta arjessa mitään väliä. Oli kaikin puolin todella hyvä auto ja pitkästä aikaa auto jonka koeajon jälkeen jäi fiilis että tästä mä ihan oikeasti tykkäsin. Id7, Volvo, Mg, voyah jne ei oo jättänyt samaa fiilistä ollenkaan, päinvastoin ollu isoja ärsyttksiä.
Volvohan sit taas oli aivan teslalta kopioitu aivan kaikki mahdollinen, mutta kaiken toiminnallisuus/tuntuma jne oli vähintään yhtä pykälää huonompaa. Ja järjettömän pienihän se oli. Opel oli myös halvempi.

Joskin takaveto highland model 3 on 6k tuota etuveto Opelia halvempi ja long range tuon Volvon hintainen. En pystyisi perustelee mitenkään kummankaan ostoa kun tesla on tuon hintainen. Mutta jos teslaa ei tuossa hintaluokassa olisi, niin tuo Opel on eka auto joka toi jotenkin fiiliksen hienosta ja hyvästä autosta. Ja en ois uskonu sanovani sitä stellantiksen sähköautosta vielä vuosiin. Paras ”ei tesla” mitä olen ajanut.

TM:ssä taisi olla koeajo näistä sisarmalleista eli Opelista ja Pösön e-308:sta ja siinä kehuttiin aika samoja asioita. Opel ilmeisesti hyvin perinteinen "auto" sähkövoimalinjalla ja tuo voimalinja toki on vähän tuhnu, mutta riittää arkiajoon mainiosti.

Mistä tuon 6k hintaeron tulkitsit?

Model 3 hinnastossa nyt 43990€ ja Astran launch edition 48390€. Eli 4400e ja olettaisin, että Opelilta tulee jossain kohtaa vielä joku hieman maltillisemmin varusteltu ja edullisempi versio.
 
Electrekin mukaan BYD Sealista olisi tulossa kesällä uusi revisio. Näinköhän ui tänne Eurooppaankin nopeasti, vai onko täällä myytävä tapaus eri kuin Kiinan? Enkä tarkoita nyt siis Seal U:ta, jossa samaa on vain nimi.
Onko tietoa mitä muuttuu? Ainakin haukuttuna on olleet jarrut, ratti ja lataus.
 
Mä oon käyttäny Teslassa noita pyyhkimiin ja soittamiseen. Joskus harvoin navigointiin. Androidilla tuli myös käyteltyä samaan tapaan. Mitä Appleen tulee, niin olen iPhonesta saanut niin kovan WoW -elämyksen, että kun tämän puhelimen liisari loppuu, niin en koskaan ryhdy yhteenkään vehkeeseen jossa on omenalogo kyljessä.
Jos se ymmärtäisi jotain mutta kun ei. Arpoo mitä sattuu komentojen kanssa.

Saa toistaa aina muutaman kerran että osaa edes soittaa. Nopeammin valitsee näytöltä kuin toistamalla puhetta.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ilmeisesti #MEB alustasta on vihdoin saatu leivottua 'hyviä' sähköautoja aikaan kun päästiin kehityksessä tälle -24 vuodelle.

Jopa talvella.

Tämä itse asiassa riippuu siitä, että minkä mallin valitsee.

VW ID4/ID5 tapauksessa pitää ottaa nelivetoinen versio, että pääsee nauttimaan 175kW latauksesta. Takavetoiset ovat edelleen 135kW:n latauksilla. Sama juttu Skoda Enyaqin kanssa.

Nelivetoisilla malleilla käytetään SK:n tekemiä akkuja kun takavetoisilla LG:n akkuja.
 
Jännä että kääntyy nyt noin päin että nelivedossa on kovempi latausteho.
Esim. Enyaqin 80-malleista takavedot on olleet tähän saakka parempia lataamaan reaalimaailmassa, kun nelikoissa on porukka valitellut onnettomia lataustehoja.
Olikohan niin että 80x nelikossa oli kovempi piikkiteho latauksessa, mutta takavetoisessa 80iv:ssä on tasaisempi latauskäyrä, joka taas oikeassa maailmassa on joskus nopeampi kuin kova hetkellinen latausteho.
 
Teslaa ajavana totean, että Teslan käyttöliittymä on tosi nopea ja sulava. Hyvä siis, että jokin toinenkin valmistaja on sellaisen saanut aikaan.

Silti pidän Teslan käyttöliittymää ajaessa huonona, itse asiassa tosi huonona sen potentiaaliin nähden. Pieniä nappeja/vipusia ja iso/turha fsd-näkymä. AndroidAuto on minusta kokemistani käyttöliittymistä paras yritys, mutta täysin sulavaa kokemusta sen osalta ei ole vielä vastaan tullut.

Voi kun joku saisi sähköautoon käyttöliittymän, joka on ajossa yksinkertainen ja helppo käyttää vajavaisella huomiolla sekä pysähdyksissä kattava ollen silti intuitiivinen. Eli vaihtuva käyttöliittymä tilanteen mukaan. Perusvaatimuksena toki nopeus ja hyvä tuntuma.

Eipä tossa ajossa tarvi teslalla kovin pieniin alueisiin kyllä osua? Esim lämppärin säädöt saat koko alareunan alueelta pyyhkäisemällä ylös. Tai lämpötilan säätö, puhalluksen säätö, volumen säätö jne riittää ku osut 5cm alueella sinnepäin ja pyyhkäisee sivulle jne.

Siinä missä kaikissa muissa autoissa joutuu pyyhkimään kaiken maailman valikoita edes takas jotta pääsee edes kohteeseen mitä etsii.

TM:ssä taisi olla koeajo näistä sisarmalleista eli Opelista ja Pösön e-308:sta ja siinä kehuttiin aika samoja asioita. Opel ilmeisesti hyvin perinteinen "auto" sähkövoimalinjalla ja tuo voimalinja toki on vähän tuhnu, mutta riittää arkiajoon mainiosti.

Mistä tuon 6k hintaeron tulkitsit?

Model 3 hinnastossa nyt 43990€ ja Astran launch edition 48390€. Eli 4400e ja olettaisin, että Opelilta tulee jossain kohtaa vielä joku hieman maltillisemmin varusteltu ja edullisempi versio.

Tää kyseinen Opel oli kaikkine kuluineen reilu 49 tonnia ja katoin teslan hinnaksi väärin 42990. Mutta noin 5k siis eroa.
 
Viimeksi muokattu:
Kyseisenä päivänä mulla näytti Google maps jotain 11h45min tms. Ja yleensä navin näyttämästä lähtee tollasella matkalla yli vartti pois. Niin kyllä se aika linjassa on latausten kanssa.

Missä tämä tarkka reitti on kerrottu ?

suurin osa 7-8 kertaa ladannut matkalla, säälittävää...

Iltalehden jutussa parikymmentäautoa, reilu kolmannes, alle puolet. Kyse oli yli tuhannen kilometrin pätkästä, surkeassa kelissä, erilaisista akustoista.
Kuskit jotka pysähty usein, niin osan taustalla varmaan se että parintunninvälein hyvä pitää tauko, ja osalla enemmän taustalla latailu, enemmän tai vähemmän tarpeesta tai, varmuudenvuoksi.
 
Tahi sitten vain coolisti painaa tai kääntää sitä fyysistä nappulaa. Ainoaksi asiaksi mitä tarvii ylipäätään pyyhkiä, on perse.
Nii, no noissakin oli fyysisiä nappuloita. Joka kerta joutu kattomaan minne sormen laittoi ja yhtä pieniä nappuloita kuin mitä näytöllä ois. Versus se että näytöllä sohit sinnepäin ja pyyhkäset, pystyy tekee vaikka katsoen tietä kokoajan.

Jos millilleen pitäs osuu johonkin pieneen alueeseen ni kyllä, fyysinen on parempi. Mutta esim teslassa ei oo vielä ainuttakaan toimintoa mille ite oisin kaivannut erillistä nappulaa. Eilenkin kummassakin autossa oli aikamoinen nappiviidakko ratissa ja täysin samat asiat hoituu loogisemmin vieläpä teslan kahdesta rullasta. Plus mahdollistaa muutakin.
 
Toistan itseäni vuosien varrelta, mutta tykkään edelleen tuosta ainakin G(?)sarjaan yltävästä säädinperinteistä, mitä BMW noudattaa. Nupeista saa lämpöä, on muutama hyvä taustavalaistu painike erikoistoimintoihin ja automatiikka toimii.

Tuntuu ilmeisesti olevan jäänne menneistä ajoista, mutta en kyllä keksi mitään huonoa, oli sitten +40° tai -40°, aina yhtä helppoa ja toimivaa, vaikka olis paksut nahkasormikkaat kädessä.
 
Teslassa joudut aina siirtämään katseen pois ajosta kun koitat säätää jotain. Ja kun auto vielä ns. pomputtaa se vaikeuttaa osumista. Fyysiset napit oppii käyttämään näkemättä.
No kun nimenomaan ei joudu kun ymmärtää ettei lähde jotain lämpötilaa muuttamaan sohien siihen pieneen väkäseen, vaan pyyhkii sivusuunnassa.
 
No kun nimenomaan ei joudu kun ymmärtää ettei lähde jotain lämpötilaa muuttamaan sohien siihen pieneen väkäseen, vaan pyyhkii sivusuunnassa.

Mutta onko kyse lopulta niin merkityksellisestä asiasta? Näissä autoissa on kuitenkin automaattinen lämmitysjärjestelmä, eli kun olet siihen kerran laittanut haluamasi lämpötilan, niin auto sitten huolehtii lopusta. On äärimmäisen harvinainen use case, että ajon aikana pitäisi lämpötilasäätimiin koskea, joten en ainakaan auton valintaan vaikuttavana kriteerinä pitäisi sitä, miten tuo säätö on toteutettu.
 
Toki, mutta kun tuo sama pätee kaikken muuhunkin. Ja juuri tuosta syystä en oikein ole ikinä ymmärtänyt tuota moittimista teslan osalta, kun ei sinne näyttöön ajaessa tarvi koskea. Kaikki hoituu ratista mitä ajossa tarvii koskea. Ja jos täytyykin koskea joskus harvoin, niin ne hoituu kyllä todella fiksusti. Ja ennenkaikkea ilman valikosta toiseen kikkailua, kun kaikki välilehdet on yhdessä näkymässä versus monen sivun ja valikon alle ujuttautumista kuten useimmissa.

Penkinlämppärikin kun toimii automaatilla todella upeasti. Lisää tehoa jos tarve vaatii ja vähentää jos tarvii. En ole automaatilta ottanut koskaan pois.
 
Mutta onko kyse lopulta niin merkityksellisestä asiasta?

Ei. Mä kans mietin, että ihmiset touhuaa ajaessaan kun kaikkien toimintojen pitäisi olla käden ulottuvilla. Itse pudottaisin heti kättelyssä noiden kosketusnäyttöjen koot puoleen ihan ulkonäkösyistä. Jos nyt vaikka omaa autoilua miettii, niin tyypillisen pitkän automatkan aikana kosken Spotifyihin, soitan/vastaan mahdollisesti johonkin puheluun ja siinäpä se sitten onkin. Silloin tällöin tulee käytettyä myös navigaattoria, mutta 95% kerroista asetan sen kohteen siihen lähtiessä enkä ajon aikana.
 
Jolloin myös joudut ottamaan katseen pois ajosta ja katsomaan mikä arvo sinne meni.
Kun ei tarvi, kun se on niin laajalla alueella että voit sohia melkein minne vain sinnepäin. Toisin kuin fyysisellä napilla. Kaiken lisäksi pystyy tuonkin hoitaamaan ratista, että erilaisilla äänikomennoilla.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ilmeisesti #MEB alustasta on vihdoin saatu leivottua 'hyviä' sähköautoja aikaan kun päästiin kehityksessä tälle -24 vuodelle.

Jopa talvella.

Paukuttaahan nykyisetkin ihan helposti 100kw talevlla lukemia kun ei mene sinne abclle ja ajaa 5%-10% akun. Varsinkin jos nämä Tesla-sepot ei edes käytä tuota lämmitystä, kun se vie energiaa..
 
Tämä itse asiassa riippuu siitä, että minkä mallin valitsee.

VW ID4/ID5 tapauksessa pitää ottaa nelivetoinen versio, että pääsee nauttimaan 175kW latauksesta. Takavetoiset ovat edelleen 135kW:n latauksilla. Sama juttu Skoda Enyaqin kanssa.

Nelivetoisilla malleilla käytetään SK:n tekemiä akkuja kun takavetoisilla LG:n akkuja.

3.2 takaveto 77 akullakin antaa yli 150kw tehoja.
 
Olkoot auto mikä tahansa, polttis tai sähkis. Jos tie on hiemankin epätasainen niin kosketusnäyttöjen käyttö on perseestä. Enkä puhu mistään mökkitiestä vaan ihan kaupungissa olevista kaduista, saati sitten talven tuomat muhkurat kaduillle.

Joillakin valmistajila on/oli sellainen murkula siinä keskikonsolissa, jonka kun ottaa kämmenen sisään ja sitä pyörittelee ja painelee, niin onnistuu näyttöjen ohjaus vaikka mökkitiellä silmät kiinni. Ei tarvi sohia ja pyyhkiä mitään. Itse pidin tästä.
 
Eikä tarvitse edes kurotella mihinkään. :kahvi: Eivät kyllä täydellisiä ole, eivätkä näköjään ehdi kehittymäänkään enää kun kaikki siirtyy kosketusnäyttöihin.
 
Kun ei tarvi, kun se on niin laajalla alueella että voit sohia melkein minne vain sinnepäin. Toisin kuin fyysisellä napilla.

Ajattelit näyttöä sohia katsomatta sinne? Onnea. Sen sijaan fyysisessä napissa on sellainen hassu ominaisuus kuin tuntoaisti, tiedät tasan tarkkaan mihin nappulaan osuit. Tämä keskustelu alkaa vaikuttamaan siltä kuin kännykän näytöllä oleva näppis olisi helpompi tuntea silmät kiinni ja kirjoittaa, kuin käyttää oikeata näppistä ja silmät kiinni kirjoittaa. Oikeassa näppiksessä sitä näppistä ei tarvitse nähdä, sen tuntee sormilla missä kohdassa olet. Näytössä sitä ei tunne.

Hyvin suunnitellussa ohjaamossa myös sama toteutuu, oikean nappulan tuntee ja tietää missä se on. Ratissakin niitä voi olla vaikka kuinka ja paljon ja ne oppii tuntemaan kyllä, jos ne on sijoitettu järkevästi. Aivan kuten polkimetkin tuntee, ilman että niitä tarvitsee katsoa.

Mutta kai joku ehdottaa polkimienkin vaihtoa pian kosketusnäyttöön, jota voi ohjata vaikka varpailla. Sen jälkeen joku selittää sen olevan niin ergonomista, kun vain pitää vähän vetää sivulle pikkuvarpaalla niin auto jarruttaa kun koskee siihen ikoniin, vaikka joku veikin jalkatilasta näytön valaistuksen softapäivityksessä.

Ja juuri tuosta syystä en oikein ole ikinä ymmärtänyt tuota moittimista teslan osalta, kun ei sinne näyttöön ajaessa tarvi koskea. Kaikki hoituu ratista mitä ajossa tarvii koskea.

Näin sen pitäisi olla, mutta sanoisin ettei tuo valitettavasti toteudu. Ensinnäkin, automaatti-ilmastointiinhan ei pitäisi joutua koskemaan talvisin, eikä kesäisin, mutta kun se ei toimi kunnolla. Lämpötilat seilaavat, auto-defogging päättää hyppiä päälle tai muuta vastaavaa. Ja kun se alkaa pyyhkimään kuivaa ikkunaa, niin ainoa tapa miten ilman näyttöön koskemista sen ottaa pois päältä on pyyhkiä ensin vähän lisää (jotta saa sen menun tulemaan esiin) ja sen jälkeen siirtää sitä ratista - mutta tällöin joutuu katsomaan ruudusta että se meni varmasti offille (koska toisin kuin pyyhkijäviiksessä, tässäkään tapauksessa ei ole fyysistä tunnetta missä kohdassa ollaan). Manuaaliseen huurteen poistoon joutuu kyllä joskus ruudusta koskemaan, jotta sen saa päälle, koska tällä ei ole fyysistä nappulaa myöskään.

Kolmas, johon olen joskus joutunut metsäteillä kyllä koskemaan on pitkien valojen säätö (ja tätä varten on kyllä pysäytettävä auto, koska tämä on menujen syövereissä). Automatiikka ei niitä aina suostu laittamaan päälle (<syystä-X-jota-en-keksi>, johon joskus auttaa kun laittaa automaatin pois päältä menusta ja takaisin päälle), jolloin laittamalla sen automatiikan pois päältä ne saa nykyisin ainoastaan päälle pakotettua. Tämäkin on softassa mennyt huonompaan suuntaan, ennen sai viiksestä ne pakotettua päälle, mutta nykyään se vaan venkslaa edes takaisin automaatti päällä/pois, eikä pakota niitä itse valoja päälle. Täysin järjetön muutos tämä, pitkät valot on turvallisuusvaruste.

Muutenhan auton ruutuun ei ikinä ajossa joudu koskemaan ja niin sen pitäisikin olla. Toki, sitä joutuu valitettavasti katsomaan nopeuden osalta (ja vakkarin säädössä), mutta ne ovat onneksi kiinteässä paikassa yläkulmassa. Saisihan se + navigointi olla kuljettajan edessäkin, mutta ehkä sitten joskus.
 
Kyllä, automaatti-ilmastointi on aivan kuraa. Pidän kesät talvet tismalleen samassa asennossa manuaalilla, eikä siihen tarvi koskea ollenkaan.

Edit: ja kun ne mitä esim eilisissä autoissa oli fyysisenä nappina, niin jokainen on sellasia mihin ei kyllä mun kokemuksen mukaan tarvi koskea ikinä. Ja nekin oli vierivieressä pieniä nappeja joista ei katsomatta tiennyt yhtään minne painaa. Täysin tarpeeton rivistö vs että ne ois ollu näytön alareunassa.

Edit2: itellä on ratin takana Saphe näyttämässä gps nopeutta. Siitä huolimatta katson näytön yläreunasta koska sinne on lyhyempi matka kääntää katse kuin ratin taakse. Plus ei ole missään tilanteessa ratin takana piilossa.

Mutta mulla on keskellä ollu nopeusnäyttö ennenkin niin tykästyin silloin 10v sitten jo siihen.
 
3.2 takaveto 77 akullakin antaa yli 150kw tehoja.
Kyllä, tuollaisia piikkitehoja on mahdollista saada myös takavetoisilla ja/tai LG:n akuilla. Ja vastaavasti SK akkuisilla pääsee tuonne 190+ kW:n piikkitehoihin. SK akkuisilla 10-50% väli menee noin 150-170kW:n teholla, latauskäyrä on näillä pitempään laakeampi 150+ kW:n puolella, kunnes 50%:n jälkeen alkaa pikkuhiljaa laskemaan.
 
Itsellä tulee lämmön säätimiä käytettyä johtuen esim pukeutumisesta/kyytiläisten toiveista.
 
Eipä tossa ajossa tarvi teslalla kovin pieniin alueisiin kyllä osua? Esim lämppärin säädöt saat koko alareunan alueelta pyyhkäisemällä ylös. Tai lämpötilan säätö, puhalluksen säätö, volumen säätö jne riittää ku osut 5cm alueella sinnepäin ja pyyhkäisee sivulle jne.
Tahi sitten vain coolisti painaa tai kääntää sitä fyysistä nappulaa. Ainoaksi asiaksi mitä tarvii ylipäätään pyyhkiä, on perse.
Kaikki hoituu ratista mitä ajossa tarvii koskea. Ja jos täytyykin koskea joskus harvoin, niin ne hoituu kyllä todella fiksusti. Ja ennenkaikkea ilman valikosta toiseen kikkailua, kun kaikki välilehdet on yhdessä näkymässä versus monen sivun ja valikon alle ujuttautumista kuten useimmissa.
Mitä te ajossa sieltä kokoajan sit säädätte? Ku en mä näyttöön yleisesti koske ollenkaan ajossa.
Automatiikka tosiaan hoitaa paljon asiaa kuskin puolesta. Kuitenkin seuraavat asiat ovat työläitä ja vaativat tarkkuutta (ääniohjaus ei toimi näissä):
- Tietyn henkilön etsiminen puhelinluettelosta ja puhelun soittaminen
- Spotifyn käyttäminen
- Ajossa käytettävien tiettyjen valintojen saatavuus (vaikka maasto-asetus, valo-asetukset jne)

Kritisoin sitä, että 1) kuskia lähinnä oleva kosketusnäytön osa varattu turhalle fsd-osiolle, 2) valintanapit ovat pieniä näytön kokoon nähden ja 3) sama valikkorakenne on käytössä niin ajossa kuin pysähdyksissä, vaikka tarpeet ovat erilaisia. Potentiaalia systeemissä on silti huimasti. Enemmän kuin muissa omasta mielestäni.

Bemarin iDrive-rulla on minusta yksi paras fyysisten näppäimien ratkaisu. Itse en pidä siitä, että autossa on fyysisiä nappeja paljon eli näen Teslan ratkaisun ihan hyvänä. Silti siitä puuttuu tietty käytön helppous, jota voisi ratkaista iDrive-tyyppisellä rullalla tai kosketusnäytön leiskan parantamisella.
 
Automatiikka tosiaan hoitaa paljon asiaa kuskin puolesta. Kuitenkin seuraavat asiat ovat työläitä ja vaativat tarkkuutta (ääniohjaus ei toimi näissä):
- Tietyn henkilön etsiminen puhelinluettelosta ja puhelun soittaminen

Itse olen autosta riippumatta sanonut puhelimelle "soita nnnn" ja automaattisesti kuuluu auton kautta äänet.
 
Itsellä tulee lämmön säätimiä käytettyä johtuen esim pukeutumisesta/kyytiläisten toiveista.
Ja joskus myös vaan on kylmempi tai kuumempi olo.

Karttaakin tulee selattua jonkun verran, kun tietää reitit noin suunnilleen, mutta ei ole täysin varma risteyksistä tms (tai omasta muistista).

Jokaiselle asialle ei todellakaan tarvitse olla näppäimiä tyyliin numeronäppäimistöt tai vanhempien volvojen puhalluksen säätö.
 
Kun ei tarvi, kun se on niin laajalla alueella että voit sohia melkein minne vain sinnepäin. Toisin kuin fyysisellä napilla. Kaiken lisäksi pystyy tuonkin hoitaamaan ratista, että erilaisilla äänikomennoilla.
Ratista kun noita säädät se alue on todella pieni ja siinäkin pitää katsoa mitä/mikä arvo siellä on. Äänikomennot toimivat joka 1/4 kerta ja mitään palautetta ei ole että se meni oikein perille tai kertoisi mikä lämpötila on.
 
Kyllä mä ainakin tiedän montako kertaa klikkaan ratista et mikä asetus on. Ja yleensä niitä arvoja täytyy muuttaa äärilaidasta toiseen joka hoituu pitkällä painalluksella. Ei fyysinen näppäin keskikonsolissa tuossa mitään lisäiloa tuo.

Ja äänikomennolla näet näytöstä yhtälailla mihin se on asetettu ja komento on mennyt perille jos se ei siitä herjaa. Yhtälailla fyysisellä napilla joudut katsomaan esim lämpötilan onko se nyt 20,5 vai 21.
 
Eli katsot näyttöä jotta näet mikä arvo siellä on?
Miten tiedät mikä arvo tai valikko on jos et katso näytöstä? Jos olet vaikka lukinnut että nappi avaa vakiona hanskalokeron niin valikko alkaa eri paikasta.

Teslan äänikomennot ovat keskinkertaiset ja mitään palautetta ei tule esim. kun kysyt mikä on lämpötila tai nostat sitä. Se pitää katsoa ruudulta.
 
Itsellä tulee lämmön säätimiä käytettyä johtuen esim pukeutumisesta/kyytiläisten toiveista.

Eikös tuo etumatkustaja voisi säätää lämmitystä, ettei kuskin tarvitsisi?

Bemarin iDrive-rulla on minusta yksi paras fyysisten näppäimien ratkaisu

Tästä täysin samaa mieltä. Valitettavasti se on katoava luonnonvara ja BMW:n iDrive 9:stä alkaen se poistuu. Eli on jo poistunut niistä BMW:n malleista, joissa iDrive 9 on jo käytössä. iDrive 8.5 taitaa olla viimeinen missä rulla vielä on mukana.

Itse olen parin vuoden päästä vaihtamassa autoa ja kovasti bemariin kallellaan ja tämä rullan puute saattaa ratkaista asian siihen suuntaan, että mieluummin valitsen esim. i4 faceliftin, kuin jonkun näistä tulevista neue klasse -malleista.
 
Eli katsot näyttöä jotta näet mikä arvo siellä on?
Miten tiedät mikä arvo tai valikko on jos et katso näytöstä? Jos olet vaikka lukinnut että nappi avaa vakiona hanskalokeron niin valikko alkaa eri paikasta.

Teslan äänikomennot ovat keskinkertaiset ja mitään palautetta ei tule esim. kun kysyt mikä on lämpötila tai nostat sitä. Se pitää katsoa ruudulta.

En katso, koska tiedän mitä teen, mutta sun logiikalla pitää katsoa, niin ei tuo eroa mitenkään onko se säätö ratissa vai keskikonsolissa. Mielummin ratissa missä ei tarvi otetta irrottaa.

Mulla on pikavalintana sport/chill koska en tarvi muita, enkä kyllä edes sitä, mut onpa joku. Ei mun tarvi koskea näyttöön ajon aikana. Äänikomennot toiminu oikeinkin hyvin sen osalta mitä niitä oon testannut, käytä en niitäkään kun en keksi mitä sieltä pitäisi kokoajan säätää.
Oletko omistanut autoa jossa sellainen on ? Jokin tarina silllä on ja miksi se sinne on ilmestynyt.
Samalla analogialla voisi kyseenalaistaa Teslan rattinappulat. Ei niistä mitää iloa ole kun on se iso näyttö jota voi vispata.

Tämä on ensimmäinen noin 25 autostani missä on kosketusnäyttö, enkä mä niissä edellisissäkään koskenut niihin nappeihin mitä oli. En edelleenkään ymmärrä mitä te niin hitosti siellä sörkitte? Edellisessä autossa tärkeimmät hoitui yhtälailla ratista kuin tässäkin, siinä niitä nappeja oli vain 18kpl samoihin toimintoihin ja täysin turhaan.
 
Oletko kokeillut lukea ketjuun tulleita viestejä. :whistling:
Olen, oli spotify, puhelin jne tyyppisiä jotka jokatapauksessa on kosketusnäytöltä nopein hoitaa jos täytyy säätää, ei spotifyn kanssa esim fyysinen näppäin tuo mitään lisäiloa. Puhelin nyt on mennyt yli 20v äänikomennoilla ongelmitta.
 
Oletko omistanut autoa jossa sellainen on ?

Tämä on ensimmäinen noin 25 autostani missä on kosketusnäyttö, enkä mä niissä edellisissäkään koskenut niihin nappeihin mitä oli. En edelleenkään ymmärrä mitä te niin hitosti siellä sörkitte? Edellisessä autossa tärkeimmät hoitui yhtälailla ratista kuin tässäkin, siinä niitä nappeja oli vain 18kpl samoihin toimintoihin ja täysin turhaan.
Siis et ole. joten et tiedä mistä puhut.

Me sörkitään niilla napeilla ihan samoja asioita kuin sinäkin huidot siellä näytölläsi, ei yhtään enempää tai vähempää.
 
Siis et ole. joten et tiedä mistä puhut.

Me sörkitään niilla napeilla ihan samoja asioita kuin sinäkin huidot siellä näytölläsi, ei yhtään enempää tai vähempää.
No kun en huido, enkä koske niihin nappeihinkaan. Siinähän se koko pointti onkin. Tällä hetkellä oon isäni Rav4:ssa missä koko kojelauta täynnä nappia, eivätkä oo oston jälkeen säätäneet siitä mitään, kun kaikki samoissa asetuksissa. Eli en edelleenkään ymmärrä mikä siellä on sellaista mitä niin usein koskette, että täytyy ajon aikana jatkuvasti säätää?
 
Kyllä ainakin itse tuota penkinlämmitystä naputtelen, sekä etu- ja takalasin huurteenpoistoa. Silloin tällöin säädän puhalluksen voimakkuutta.

En henkilökohtaisesti voi sietää noita kosketusnäyttöjen räpläämisiä, yhtenä erittäin tärkeänä auton valinnan kriteerinä on se että siitä löytyy ihan oikeita nappeja kojelaudasta. Näillä pääsee jo aika pitkälle eikä kosketusnäyttöjä tarvitse juurikaan hiplailla:

e36bb9d55ab42e34-large.jpg
 
Kyllä ainakin itse tuota penkinlämmitystä naputtelen, sekä etu- ja takalasin huurteenpoistoa. Silloin tällöin säädän puhalluksen voimakkuutta.

Kuten todettu ni automaattinen penkinlämmitin on automaattinen ni ei siihen tarvi koskea ikinä.
Ei tuu kyllä ite huurteenpoistojakaan käytettyä ja puhalluksen pidän aina samassa, mut jos sitä täytyy säätää ni voi alhaalta pyyhkäistä mistä vain ylös ja keskeltä ruutua sivusuunnassa melkein mistä vain, niin hoituu kyllä katsomattakin.
Sinulle lienee sitten koko näyttö myös aivan turhake ?
Ei, käytän kuolleenkulman kameroita siitä jatkuvasti, katson navia siitä, katson kulutuksia, nopeutta, fsd infoja esim liikennevaloista (yllättävän monessa tilanteessa ei ilman kuikuilua näe valoja paikallaan ollessa), katson myös automaattiset kaistalta poistumiset jne siitä.

Mutta nimenomaan katson, en säädä.
 
Olen hämmästynyt. Minulla ei ole toiminut yhteystietoihin liittyvä puheohjaus missään "nykyaikaisista" autoistani (bmw, skoda, vw, tesla jne.) kunnolla. Eli jos haluan tietylle henkilölle soittaa, olen joutunut valikkoa kaivelemaan. Nämä nykyvehkeet siis toimii puhelinluettelon osalta enkä vain osaa käyttää?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
299 793
Viestejä
5 106 760
Jäsenet
81 707
Uusin jäsen
Mark-84

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom