Yleistä keskustelua sähköautoista

Molemmat onnistuvat, eli joko autosi päättää lopettaa latauksen (koska esim. yläraja tulee vastaan), tai jos käytät latauspalveluntarjoajan äppiä latauksen hallintaan, niistä kai yleensä voi myös päättää latauksen etänä. Ainakin plugitcloudin ja K-Latauksen äpeistä pystyy muistikuvani mukaan, muita en ole toistaiseksi käyttänyt vaikka onkin puhelimeen asennettuna.

Tosin jos kyseisessä paikassa on latauspaikoissa ruuhkaa, on moraalisesti ja eettisesti väärin seisottaa autoaan latauspaikalla, jos ei kerran lataa siinä. Ainakin itseäni on välillä ketuttanut kun latauspaikat ovat täynnä ja joissakin niistä on auto kyllä tolpassa kiinni, mutta tolppa on vihreänä eikä lataa. Tekisi mieli ottaa rekkarista puhelinnumero selville ja soittaa perään että käys siirtää autosi, täällä olisi muitakin joiden tarvitsee ladata. Tai edes jättää heippalappu tuulilasiin, punaisella tussilla.

Tietty jos latauspaikoilla on kovin väljää ja on hiljainen aika, sitten pyh.

Eli just näin, joko auton limitti tai sitten sovelluksesta lataus poikki. Olin oikeilla jäljillä.
Ja kyllä mä ton moraalisen näkökulman ymmärrän varsin hyvin. Olen seurannut facebookin oivallista "latauspaikan väärinkäyttäjät" ryhmän sisältöä ja onhan siellä törkeitä caseja. :) On myös viihdearvoa, suosittelen. Sit toisaalta kyllä mä ymmärrän esim. hotelleissa latauspaikalle auton jättäviä, jotka ei keskellä yötä sitä kaapelia lähde irrottamaan vaikka kuinka jollakin olisi aito tarve päästä lataamaan. Tähän pitäisi tuottaa jokin järjellinen ratkaisu, esim. mahis irrottaa kaapeli lataajan luvalla. En mä tiedä miten toi vois toimia, mut kunhan innovoin. :) Ja juu, päiväkäytössä tuo joutoaika tai minuuttihinnoittelu ohjaa kyllä lataajaa jo automaattisesti.
 
Omassa autossa saa ainakin säädettyä, että mikäli lataus on valmis (tai se on tullut siihen prosenttilukuun johon on asettanut), se vapauttaa itse sen lukituksen. Olen jollain noista hotlapaikoista jättänyt hienon disclaimerin, eli jos ei pala valo latauksessa, saa sen vieras irroittaa. Ainakin parissa paikkaa näin onkin menetelty, joten ihmiset oikeasti lukeekin sitä. Tosin, aika nichehommaa tämä kokonaisuudessaan on.
 
Toimiiko tuo siis myös Type2 piuhalla? Osaako avata vain toisenpään lukituksen?
 
Niin siis, hotelleissa on ollut Type 2 laturimestoja, joissa on kiinteä piuha. Tuo lukitus tosiaan purkautuu auton omasta päästä, mutta en tosiaan tiedä miten on sen laita jos esim. käyttää omaa piuhaa jossa se toinen pää tungetaan laturiin erikseen. Cittarissa ainakin K-latureissa tuota voisin joskus testata.
 
Molemmat onnistuvat, eli joko autosi päättää lopettaa latauksen (koska esim. yläraja tulee vastaan), tai jos käytät latauspalveluntarjoajan äppiä latauksen hallintaan, niistä kai yleensä voi myös päättää latauksen etänä. Ainakin plugitcloudin ja K-Latauksen äpeistä pystyy muistikuvani mukaan, muita en ole toistaiseksi käyttänyt vaikka onkin puhelimeen asennettuna.

Tosin jos kyseisessä paikassa on latauspaikoissa ruuhkaa, on moraalisesti ja eettisesti väärin seisottaa autoaan latauspaikalla, jos ei kerran lataa siinä. Ainakin itseäni on välillä ketuttanut kun latauspaikat ovat täynnä ja joissakin niistä on auto kyllä tolpassa kiinni, mutta tolppa on vihreänä eikä lataa. Tekisi mieli ottaa rekkarista puhelinnumero selville ja soittaa perään että käys siirtää autosi, täällä olisi muitakin joiden tarvitsee ladata. Tai edes jättää heippalappu tuulilasiin, punaisella tussilla.

Tietty jos latauspaikoilla on kovin väljää ja on hiljainen aika, sitten pyh.

Totta, useimmissa applikaatioissa on mahdollisuus itse avata lukitus (lataustolpasta) latauksen jälkeen, vaikka ajoneuvo olisi edelleen latausta vastaanottavassa tilassa. Ensin toki päättyy lataus, ja sitten on mahdollista vapauttaa myös johto irti, jos ei ole itse irronnut (taisi olla jossakin noista joku "timeout" tyylinen juttu vielä siinä)

Esim. eParking oli tuollainen että joutui soittelemaan huoltoukon paikalle irroittamaan kaapelin tolpasta, kun latailin sähköpyörää "tyhmällä" type2 kaapelilla. Android appissa onnistui latauksen päättäminen, mutta ei samalla lukituksen avaaminen, niinkuin muiden palveluntarjoajien appeissa.
 
Miten näistä edelleen jaksetaan vääntää videoita tai joku katsoa? "Katso äiti, tää hassu mies ajaa autoa kuin vaari!"

"Katso äiti, se löysi laturin! Mä oon nähnyt jo 500 laturia tällä matkalla!"
Samaa mietin, varsinkin kun kyseinen tubettaja on alkanut lisäämään "näyteltyjä" osuuksia ja VLOG-pätkiä. Asiasisältö alkaa jäädä jalkoihin.
 
Oliko ennen tälläisiä "polttomoottoriautolla lappiin" videoita ? Ei kai , kuka nyt niitä olsi jaksanut katsoa :)

En oiken ymmärrä näiden videoiden tarpeellisuutta, ei se autoilu nyt niin erinlaista ole sähköautolla verrattuna polttisautoiluun.
 
Tankkaus kestää autosta riippumatta 3 minuuttia, tankki on vähintään 40 litraa. Sähköautoilla 600km saatika enemmän saattaa tapahtua hyvin monella tapaa riippuen auton akusta, lataustekniikoista, latausverkostosta, kulutuksesta.
 
Samaa mietin, varsinkin kun kyseinen tubettaja on alkanut lisäämään "näyteltyjä" osuuksia ja VLOG-pätkiä. Asiasisältö alkaa jäädä jalkoihin.
Nämä Harri Salon uudet hassutteluvideot eivät ole tosiaan mitään kovin kummoista kontenttia.

Asiasisällön tuottamisessa hän on hyvä, mutta huumorin tuottamisessa ei kovin kummoinen. Tämä oman tyttärensä ja vaimonsa videoihin tuominen ei ole mielestäni sekään ollut hyvä uudistus. Oikeastaan aika kiusallista katsottavaa kokonaisuudessaan.

Tämä ”kiukkuinen hesamies” saaga on myös todella puuduttava ja tuo itse kiukkuinen mies ei ole hauskaa nähnytkään. Yliyrittäminen paistaa läpi aina kun avaa suunsa.

edit. Tietysti kun avasin videon kommenttikentän, niin porukkahan rakastaa näitä uusia huumorivideoita. Eli jatkossakin saamme nauttia näistä.
 
Samaa mietin, varsinkin kun kyseinen tubettaja on alkanut lisäämään "näyteltyjä" osuuksia ja VLOG-pätkiä. Asiasisältö alkaa jäädä jalkoihin.
Eiköhän ne asiat ole jo moneen kertaan kerrottu, ei ne siitä miksikään muutu. Saman jauhaminen joka välissä alkaa varmasti puuduttamaan tekijää ja seuraajia. Joten jotain oli varmaan keksittävä.....

( noin ylipäätäänkin "ajataan sähköautolla" videot on jo nähty ja kaikki kerottu moneen otteeseen. Alkaa olemana aika lopuun kaluttu aihe ja uutuus/informaatioarvo nolla )
 
Oliko ennen tälläisiä "polttomoottoriautolla lappiin" videoita ? Ei kai , kuka nyt niitä olsi jaksanut katsoa :)

En oiken ymmärrä näiden videoiden tarpeellisuutta, ei se autoilu nyt niin erinlaista ole sähköautolla verrattuna polttisautoiluun.
Ovat ne sikäli hyviä olla olemassa esim. kun pari viikkoa sitten joku polttomoottoriautoilija jollain foorumilla väitti että sähköautoilussa menee hirmuisesti aikaa suht pieniinkin matkoihin, esim. väitti että jossain TM:n testissä sähköautolla Helsingistä Turkuun ja takaisin meni seitsemän (7) tuntia lautausongelmien yms. takia.

Linkitin hänelle vuoden takaisen Jarmon EV-videon missä hän ajeli Teslallaan Helsingistä Turkuun ja takaisin päivämatkan, ja taatusti meni vähemmän aikaa kuin seitsemän tuntia. Jos oikein näin, hän piti matkalla yhden lataustauon, johon meni vähemmän aikaa kuin perheen pikaiseen murkinoimiseen huoltamolla.

Tosin uusia tuollaisia videoita ei paljoa enää tarvita lisää, jo nyt löytyy tarpeeksi todistusaineistoa että kyllä sähköautoilla voi tehdä pitkiäkin talvisia matkoja. Veikkaan että se TM:n väitetty testikin oli varmaan jostain viiden vuoden takaa, yritetty Turkuun ja takaisin ensimmäisen generaation Nissan Leafilla, ja reitin ainoa Chademo-laturi oli rikki tms. Ei ihan kuvaa nykypäivää ja perussähköautoilua.
 
Ovat ne sikäli hyviä olla olemassa esim. kun pari viikkoa sitten joku polttomoottoriautoilija jollain foorumilla väitti että sähköautoilussa menee hirmuisesti aikaa suht pieniinkin matkoihin, esim. väitti että jossain TM:n testissä sähköautolla Helsingistä Turkuun ja takaisin meni seitsemän (7) tuntia lautausongelmien yms. takia.

Linkitin hänelle vuoden takaisen Jarmon EV-videon missä hän ajeli Teslallaan Helsingistä Turkuun ja takaisin päivämatkan, ja taatusti meni vähemmän aikaa kuin seitsemän tuntia. Jos oikein näin, hän piti matkalla yhden lataustauon, johon meni vähemmän aikaa kuin perheen pikaiseen murkinoimiseen huoltamolla.

Eikös tässä ole kaksi tyystin eri tapausskenaariota. Toisella latausongelmia ja toisella ei. Totta kai latausongelmien kanssa voi tuhraantua aikaa ja tietysti ajelu ilman lauatusongelmia sujuu nopeasti. Sama tapahtuu myös polttiksella jos matkalla on teknisiä ongelmia ja toisella ei.
 
Saahan latauksen katkaistua auton tai latausapplikaation kautta ja auto voi edelleen roikkua siinä laturilla inaktiivisena? Siihenhän tuo käytännössä sitten menisi.
Ja sitä varten jokaiselle laturille käyttöön joutoaika veloitus, 5 minuuttia latauksen loppumisesta, jos johto kiinni niin 0.5-1€/min rullaamaan, loppuu se auton roikottaminen laturilla.
 
Saahan latauksen katkaistua auton tai latausapplikaation kautta ja auto voi edelleen roikkua siinä laturilla inaktiivisena? Siihenhän tuo käytännössä sitten menisi.
Veikkaan että hänene ajatus oli euron minuutti pysäköintimaksu, heiltä jotka ei lataa.

Eli kannattaa vaikka jäähdyttää / lämmittää autoa pienellä teholla jos pikalaturin minuutti hinta halvempi kuin pysäköinti.

Käytettävyydeltä, palveluna moinen hinnoittelu on asiakkaat karkottava.

Voisi toimia latauspisteissa jotka tarkoitettu autossa latauksen aikana oleville "kylmäasemat", ei parkkipaikoilla , ei kohteissa joissa lataus tarkoitettu kohteessa asioiville jne. Silloinkin hinnoittelu latauksen minuuttiveloituksen mukaan.
 
Näyttääpä se pikkuautolta, lieneekö vain muotoilu hämää?
Onhan tuo järkky tötterö mutta niin se on polttispuolellakin nykyään. Omaan silmään aika kamala tuo perus C40:nenkin. Luulisi että sähkispuolella olisi haluja pieneen ilmanvastukseen ja korkea pystyperä on se huonoin vaihtoehto. Parempi olis pidempi laskeutuva takamus.
 
Liitteet

  • volvo.png
    volvo.png
    589,4 KB · Luettu: 72
Parempi olis pidempi laskeutuva takamus.

Joka pienentää tavaratilaa ja mahdollisesti myös takamatkustajien pääntilaa. Autosta saataisiin vielä virtaviivaisempi kun tehtäisiin siitä pitkä neula, jokainen voisi maata siellä perätysten ja matkatavaroita ei voisi ottaa mukaan. Tai sitten jotkut valmistajat haluavat osansa siitäkin nichestä, joka haluaa autoonsa myös käytännöllisyyttä. Audi/VW myy vastaavalla ajatuksella myös ID4/ID5 tai Q4 e-tron (Sportback).

Ei se range kaikki kaikessa kuitenkaan ole.
 
Vanhanko juttu jo , mutta varmaankin voimme nähdä tulevaisuudessa mielenkiintoisia "katsastustaisteluita". Onko katsastusmies riittävän ammattitaitoinen antamaan tuomion ?
Varsin todennäköinen skenaario jos joutuu mökkiteillä ajelamaan. Välillä kolahtaa eikä niile voi mitään.

Tämä on tietysti taas sarjaa "pelotteluuutinen".
 
ABClla alkaa joutomaksu juoksemaan jos pysäyttää ja johto kiinni.

Samoin K-latureilla. Itsellä oli aamupäivästä jätetty tyhjä plugari kerran joka oli täynnä ja istui pari tuntia ylimääräistä tuolloin ja siitä tuli aika "isohko" ylimääräinen lasku. Jotain parin euron luokkaa tai jotain. Toki niitä tyhjiä paikkoja oli joku 10 tuon lisäksi, että sikäli mitään pahaa ei tapahtunut.
 
Teille joille on hankintatuki maksettu, kuinka nopeasti ensirekisteröinnin jälkeen olette saaneet tiedon tuen maksamisesta ja mihin tieto on tullut? Tuli tehtyä ennakkoon se hakemus jo syyskuussa, mutta auto rekisteröitiin viime viikolla.
 
Mulla taisi melkein vuosi vierähtää että tuli virallinen paperi lopulta kotiin, itse summan sain jo Teslalla suoraan hyvityksenä.
 
Vanhanko juttu jo , mutta varmaankin voimme nähdä tulevaisuudessa mielenkiintoisia "katsastustaisteluita". Onko katsastusmies riittävän ammattitaitoinen antamaan tuomion ?
Varsin todennäköinen skenaario jos joutuu mökkiteillä ajelamaan. Välillä kolahtaa eikä niile voi mitään.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...heuttaa-kalliita-remontteja/8610264#gs.mepn28

Tämä on tietysti taas sarjaa "pelotteluuutinen".
Linkissä peloteltiin sitä että jos korkeajännite akkun suojat on varioituneet niin että siitä on varaa, niin katsastuksessa tulee hylky.
Sitten linkissä tarinoitiin niitä nitä miten ne voi jossain heikossa toteutuksessa vaurioitua helposti ja korjaaminen voi olla kallista. Vähän paisto sellainen asenne että tässä nyt se että korjaaminen ei kiinnosta kun pakolla ja se taasen osoittaa katsastustoiminnan tärkeyden.
 
Mitä noita videoita katsellut autojen valmistuksesta niin se akkupaketin pohja näyttäisi olevan tosi paksua matskua. Ei sitä nyt ihan pienellä saa lommolle.
Jos taas ottaa kunnolla osumaa niin kaskosta uusi akku, mitä sitä ressaamaan.
 
Ehkä se pointtini tossa jutussa oli se, että milliaisen vallan katsastusmies saa tuossa touhussa. Miten hän pystyy arvioimaan kolhujen vakavuuden ? Kenties tulee tilanteita jossa katsastuksesta tulee hylsy , muttta valmistaja ei näe tarpeelliseksi korjata ?

Voiko myös olla tulevaisuudessa olla niinkin absurdi tilanne, että allasi on parin tonnin kippo, mutta uusi akusto maksaa kymppitonnin ? Kai niitä käytettyjä akustojakin tulee romuttamoilta käyttöön ? Vai miten se lienee ?
 
Samoin K-latureilla. Itsellä oli aamupäivästä jätetty tyhjä plugari kerran joka oli täynnä ja istui pari tuntia ylimääräistä tuolloin ja siitä tuli aika "isohko" ylimääräinen lasku. Jotain parin euron luokkaa tai jotain. Toki niitä tyhjiä paikkoja oli joku 10 tuon lisäksi, että sikäli mitään pahaa ei tapahtunut.
Type2 on halpasakko vs pikalaturi.
 
Voiko myös olla tulevaisuudessa olla niinkin absurdi tilanne, että allasi on parin tonnin kippo, mutta uusi akusto maksaa kymppitonnin ? Kai niitä käytettyjä akustojakin tulee romuttamoilta käyttöön ? Vai miten se lienee ?
Tulevaisuudessa ei varmaan ole enää olemassa parin tonnin kippoja. Sähköautojen hinta tuskin laskee tietyn rajan alle, koska jopa siitä huonokuntoisesta akustosta tulee saamaan kierrätettynä sen verran rahaa, että autojenkaan hinnat eivät laske mihinkään pariin tonniin.
 
Ehkä se pointtini tossa jutussa oli se, että milliaisen vallan katsastusmies saa tuossa touhussa. Miten hän pystyy arvioimaan kolhujen vakavuuden ? Kenties tulee tilanteita jossa katsastuksesta tulee hylsy , muttta valmistaja ei näe tarpeelliseksi korjata ?
Tuossa postaamassasi jutussa se pointti tuntu olevan siinä että osa ei korjaa kuin pakolla.
Se sitten väänetty joksikin sellaiseksi ettei katsastusmies voi sitä tietää, auton haltija sen tietää, jos auto liikkuu niin kaikki hyvin.

Jos on jokin auto missä ei ohjeet ole saavuttanut katsastusmiestä ja ne tekee vääriä tulkintoja, niin eiköhän siitä nyt jotenkni eteenpäin päästä, eikä ole mikään uusi juttu, ennekkin ollut automalleja joiden kohdalla jotkin toleranssit poikkeaa kovasti yleisestä.

Jos jossain mallissa "pienilommo" on sellainen riski että autoa ei saa käyttää ennen korjausta, niin ei se ole katsastusmiehen vika.
 
Tulevaisuudessa ei varmaan ole enää olemassa parin tonnin kippoja. Sähköautojen hinta tuskin laskee tietyn rajan alle, koska jopa siitä huonokuntoisesta akustosta tulee saamaan kierrätettynä sen verran rahaa, että autojenkaan hinnat eivät laske mihinkään pariin tonniin.
Tämä on hyvä pointti jota myös itse mietin. Vo hyvinkin olla että tonnin parin kipot ovat katoavaa kansanperinnettä suomessa pitkällä aikavälillä ?

Tietysti takuun ulkopuolla olevia autoja voi jatkossakin korjailla melko vapaasti, niin eiköhän niitä "akkukorjaamoita" ilmesty, kunhan Pena ja Kake päässeet ensin perille patteritekniikasta.
 
Kaskojen hintojahan se nostaa jos noita joudutaan korjauttamaan kalliilla kosmeettisten lommojen takia. Naurattaisi jos ei itkettäisi kun tietää, että mahdollisia akuston lommoja tullaan sitten omatoimikorjaamaan riskialttiilla tavoilla, jotta päästäisiin katsastuksista läpi...
 
Tietysti takuun ulkopuolla olevia autoja voi jatkossakin korjailla melko vapaasti, niin eiköhän niitä "akkukorjaamoita" ilmesty, kunhan Pena ja Kake päässeet ensin perille patteritekniikasta.
Ei taida ilmestyä, jos homma menee siihen, että akut on liimamassalla täytettyjä kiinteitä osia auton runkoa. Toivottavasti ei mene.
 
Toivottavasti ei. Siinä voi käytetyn, takuuajan loppupuolella tai sen ulkona olevan sähköauton jäännösarvo pudota aika rajustikin, jos malli on sellainen, että akku on korjauskelvoton ja kiinteä osa autoa. Sehän voi heijastua jo leasing-sopimuksien hintoihin, jos arvonalenema sen vuoksi kiihtyy. Ei kai autonvalmistajat sellaista halua?
 
Tulevaisuudessa ei varmaan ole enää olemassa parin tonnin kippoja. Sähköautojen hinta tuskin laskee tietyn rajan alle, koska jopa siitä huonokuntoisesta akustosta tulee saamaan kierrätettynä sen verran rahaa, että autojenkaan hinnat eivät laske mihinkään pariin tonniin.

Ottaen huomioon suomalaisen autokannan ja sen keskimääräisen arvon, on hyvin hyvin vaikea nähdä, etteikö jatkossakin nähtäisi näitä muutaman tonnin arvoisia autoja. Nimittäin jos ne halvimmat kulkupelit alkaisivat maksaa viisinumeroisia summia, niin se käytännössä tarkoittaisi, että monella ei enää olisi varaa autoon. Vaikka toki Suomessa ongelma ei iske heti päälle (täällä kun polttomoottoriautot tyypillisesti ajetaan sinne +20v. ikään), niin maailmalla tilanne on vielä haastavampi ja siellä rahat autoiluun ovat vieläkin tiukemmassa.
 
Eihän kukaan puhunut, että maksaisivat viisinumeroisia summia. En itsekään siihen usko. Puhe oli, että nämä tyypilliset 500-2000€ maksavat kipot (millä itsekin ajelen) häviävät kuvasta.

Tulevaisuudessa riittää kyllä romuja, mutta koska niissä on isohko akusto, niin hinta voi olla sitten vaikka 5000€ pelkästään sen akun takia.
 
Mitä noita videoita katsellut autojen valmistuksesta niin se akkupaketin pohja näyttäisi olevan tosi paksua matskua. Ei sitä nyt ihan pienellä saa lommolle.
Jos taas ottaa kunnolla osumaa niin kaskosta uusi akku, mitä sitä ressaamaan.

Hieman näköalattomuutta, kun huomioidaan, että kuinka monella se täyskasko oikeasti on. Suurimmalla osalla ei ole. Asiaan vaikuttaa toki eniten se, mihin autoon vakuutusta ollaan ottamassa. Esim. aika harvassa +10v. autossa on enää täyskaskoa. Jossain vaiheessa nämä sähköautotkin siityvät näihin luokkiin, joten nähtäväksi jää, että miten tilanne kehittyy.
 
Eihän kukaan puhunut, että maksaisivat viisinumeroisia summia. En itsekään siihen usko. Puhe oli, että nämä tyypilliset 500-2000€ maksavat kipot (millä itsekin ajelen) häviävät kuvasta.

Tulevaisuudessa riittää kyllä romuja, mutta koska niissä on isohko akusto, niin hinta voi olla sitten vaikka 5000€ pelkästään sen akun takia.

Todennäköisin skenaario on, että polttomoottoriautot eivät häviä kuviosta mihinkään synteettisten polttoaineiden myötä taikka sitten patteriautojen akustoista saadaan oikeasti vihreämpia ja ekologisempia. Nythän niiden arvoa nimenomaan nostaa se, että ovat aika arvokkaita valmistaa ja se näkyy myös jälleenmyyntiarvossa ja varaosissa. Lisäksi on yleisesti tiedostettu fakta, että nykyisellä akkuteknologialla ei voi korvata polttomoottoreista koostuvaa autokantaa, joten rinnalla on oltava jotain muutakin.
 
Ottaen huomioon suomalaisen autokannan ja sen keskimääräisen arvon, on hyvin hyvin vaikea nähdä, etteikö jatkossakin nähtäisi näitä muutaman tonnin arvoisia autoja. Nimittäin jos ne halvimmat kulkupelit alkaisivat maksaa viisinumeroisia summia, niin se käytännössä tarkoittaisi, että monella ei enää olisi varaa autoon. Vaikka toki Suomessa ongelma ei iske heti päälle (täällä kun polttomoottoriautot tyypillisesti ajetaan sinne +20v. ikään), niin maailmalla tilanne on vielä haastavampi ja siellä rahat autoiluun ovat vieläkin tiukemmassa.

Jos sähkökriisistä päästään yli, niin lienee sen akkukäyttöisen auton suorat käyttökulut kuitenkin huomattavan paljon polttomoottorillisia pienemmät. Vaikka hankintahinta kasvaisi, niin autoilun kulut voisivat silti säilyä kohtuullisina. Kulut vain painoittuisivat enemmän hankintaan kuin käyttöön. Toki siitä tulee ongelmia, jos taskunpohjalla sitä kymppiä ei ole ja lainaa ei jostain syystä irtoa.

Aikaahan tämä kaikki vie ja polttomoottoriautoja tulee olemaan vielä pitkään liikenteessä.

edit:
Nyt kun katsoo mitä yli 10 vuotiaista Nissan Leafeista pyydetään eli lähellä 10k, niin ei ole ihan tuulesta temmattu tuo arvio, että parin tonnin kipoiksi sähköautoja ei ehkä ikinä tule. Noi on kuitenkin jo käytöltään aika rajoittuneita autoja pienillä ja käytössä kuluneilla 24 kWh akuillaan. Polttomoottorilliset verrokkiautot on monta tonnia halvempia. Uskon myös tuohon paljon korkeampaan alarajaan mitä tulee toimivan käytetyn sähköauton hintaan, koska niiden käyttökustannukset ovat kuitenkin niin paljon matalammat kuin polttomoottorilla.
 
Viimeksi muokattu:

Voi olla, että ihmisten ajattelutavoissa tapahtuu muutosta taikka sitten ei. Juoksevia kustannuksia ei yleensä ajatella niin objektiivisesti kuin hankintahintaa. Korkea hankintahinta karkottaa ostajia paljon herkemmin ainakin nykyään kuin korkeammat käyttökustannukset. Toki haasteensa on sitten siinäkin, jos se n. 10t€ sähköauto vielä juuri ja juuri toimii, niin sitten pitäisi tehdä tuo verrattaen kallis hankinta ja riskinä on esim. akuston hajotessa (vaikka edellä kerrotun pohjakosketuksen myötä), että auto on käyttökelvoton. Toki tässäkin kunnossa autolla voi olla jonkinlainen kohtuullinen romuarvo, mutta häviääkö siinä sitten kuinka paljon, on vaikea sanoa. Tonnin autossa menettää suunnilleen sen tonnin (jos käyttökustannuksia ei lasketa taikka mahdollisia remontteja hankinnan jälkeen jne.), mutta kymppitonnin autossa voinee olla mahdollista menettää enemmän jo yksinkertaisesti isomman euromäärän vuoksi.
 
Harva tuskin laskee autonsa kuluja auki. Itsekään en uskalla, koska todennäköisesti joutuisin toteamaan taksilla kaikkialle ajon olevan ainakin omalla kohdalla merkittävästi edullisempaa.
 
Joka pienentää tavaratilaa ja mahdollisesti myös takamatkustajien pääntilaa. Autosta saataisiin vielä virtaviivaisempi kun tehtäisiin siitä pitkä neula, jokainen voisi maata siellä perätysten ja matkatavaroita ei voisi ottaa mukaan. Tai sitten jotkut valmistajat haluavat osansa siitäkin nichestä, joka haluaa autoonsa myös käytännöllisyyttä. Audi/VW myy vastaavalla ajatuksella myös ID4/ID5 tai Q4 e-tron (Sportback).

Ei se range kaikki kaikessa kuitenkaan ole.
Eihän siitä tarvitse tehdä kuin jonkinverran pidempi. Tai keulasta lyhyempi. Pisaramuoto olisi kaikkein optimaalisin ilmanvastuksen kannalta. Aina selitetään että "nyt on pohjarakenne suoraan tehty sähköautoksi" Onko? Sitä keulaa missä polttiksen moottori on perinteisesti sijainnut ei tarvittaisi juuri lainkaan. Koko auton pituus voitaisiin hyödyntää sisätiloina.
 
Viimeksi muokattu:
Jos sähkökriisistä päästään yli, niin lienee sen akkukäyttöisen auton suorat käyttökulut kuitenkin huomattavan paljon polttomoottorillisia pienemmät. Vaikka hankintahinta kasvaisi, niin autoilun kulut voisivat silti säilyä kohtuullisina. Kulut vain painoittuisivat enemmän hankintaan kuin käyttöön. Toki siitä tulee ongelmia, jos taskunpohjalla sitä kymppiä ei ole ja lainaa ei jostain syystä irtoa.

Aikaahan tämä kaikki vie ja polttomoottoriautoja tulee olemaan vielä pitkään liikenteessä.

edit:
Nyt kun katsoo mitä yli 10 vuotiaista Nissan Leafeista pyydetään eli lähellä 10k, niin ei ole ihan tuulesta temmattu tuo arvio, että parin tonnin kipoiksi sähköautoja ei ehkä ikinä tule. Noi on kuitenkin jo käytöltään aika rajoittuneita autoja pienillä ja käytössä kuluneilla 24 kWh akuillaan. Polttomoottorilliset verrokkiautot on monta tonnia halvempia. Uskon myös tuohon paljon korkeampaan alarajaan mitä tulee toimivan käytetyn sähköauton hintaan, koska niiden käyttökustannukset ovat kuitenkin niin paljon matalammat kuin polttomoottorilla.
Se vain tahtoo olla sitä että jos esim tonnin-parin diesel autosta ulosmittaa kaiken toimintamatkan ja vetokapasiteetin ym. niin siihen ei mikään kympin tai kahden sähköauto tarjoa korviketta. Saapi olla viidenkympin-satasen patteriauto.
 
Harva tuskin laskee autonsa kuluja auki. Itsekään en uskalla, koska todennäköisesti joutuisin toteamaan taksilla kaikkialle ajon olevan ainakin omalla kohdalla merkittävästi edullisempaa.
Toisaalta nykyään tuohon on otettava huomioon se että taksia ei noin vaan saa alle, jos yhtään erikoisempaan aikaan on liikkeellä.
 
Se vain tahtoo olla sitä että jos esim tonnin-parin diesel autosta ulosmittaa kaiken toimintamatkan ja vetokapasiteetin ym. niin siihen ei mikään kympin tai kahden sähköauto tarjoa korviketta. Saapi olla viidenkympin-satasen patteriauto.

Tää ikuinen vääntö rangesta ja tietyistä ominaisuuksista sähkö vs. polttis ei nyt oikein tähän keskusteluun kuulu. Sen halvimman alarajan käytetylle toimivalle sähköautolle määrittää se, mitä siitä ollaan enintään valmiita maksamaan, ei se mitä joku, jolle se ei sovi ollenkaan olisi siitä maksamassa.
 
Lisäksi on yleisesti tiedostettu fakta, että nykyisellä akkuteknologialla ei voi korvata polttomoottoreista koostuvaa autokantaa

Missähän tämä "fakta" on yleisesti tunnustettu?

Sähköauto pystyy korvaamaan polttomoottoriauton 90% käyttötapauksista. Loput on sitten niitä "kusematta lappiin" jääriä joiden mielestä yhdellä istumalla pitää ajaa 2000km.
 
Ja nämäkin jäärät joutuvat jossain kohtaa vain niellä ylpeytensä ja siirtyä siihen isoon pahaan sähköautoon. Mitään syytä ei ole ainakaan tekniikan tai rangen puolesta, että miksi sähköauto ei tulisi olemaan kaikkien auto.

Vanhojen opittujen tapojen muuttamista se vaatii osalla autoilijoista, mutta aika tämän ongelman tulee korjaamaan, eikä niinkään mikään akkuteknologia.
 
Sähköllä (tai vastaavalla) kulkevia autoja tuskin koskaan tuleekaan olemaan niin paljon kuin mitä polttomoottoriautoja on ollut. 2030 alkaen autojen kokonaismäärä tulee todennäköisesti vähentymään kun robotaksit rupeavat yleistymään ja ihmisillä ei ole tarve välttämättä enää omistaa autoa (tai ainakaan useampaa sellaista).

Saattaa tuntua nyt hassulta ajatukselta, mutta esim. vuoteen 2040 on varsin pitkä aika ja tässä välissä ehtii tapahtumaan aika paljon asioita liikenteen autonomian suhteen ja miten se vaikuttaa ihmisten liikkumiseen.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 359
Viestejä
4 553 816
Jäsenet
74 959
Uusin jäsen
arim

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom