Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Hyvää joulua!
Osallistu io-techin piparikakkutalokilpailuun 2025 Linkki osallistumisketjuun >>>
SER-huutokaupat hyväntekeväisyyteen käynnissä! Linkki huutokauppaan >>>
tekniikanmaailma.fi
Jos testiä pyörittää esim. LG TV:n YouTube apilla niin se kertoo vain sen, että onko juuri sille overscan päällä vai ei ja esim. oma C3 ei edes anna valita muuta kuin natiivitilan sisäisille apeille. Mutta silti overscan voi olla päällä HDMI-liitännöille, nuohan asetukset on inputtikohtaisia. Mutta TV:n valikoista näkee kyllä ihan suoraan onko sellainen päällä vai ei.YouTubessakin on videoita, kuten (josta näkee myös, onko tv:ssä vahingossa päällä overscan eli joku zoomaustila, jotka ovat suuressa tv-ruudussa turhia)
Tuolle vaatimustasolle vaan tahtoo olla jo suoraan monenkin television Filmmaker-moodi valmiiksi riittävän hyvä.Lievennän hiukan omia kirjoituksia siitä että kalibrointi olisi useimmille melko turhaa, näen hyödyn juuri tuossa että saadaan perustilanne ns. kohdilleen, esim. ehkä perus harmaasävy liukumasta mahdollisimman "väri vivahde virheetön" vaikka se ei välttämättä näy kummoisesti loppukatselu materiaalissa.
Ja toinen se että juu, jos tuo kalibrointi pysyy kohtuullisesti tikissä vaikka joitain asetuksia vaihtaisikin oman katselu ympäristön mukaan niin onhan siitä hyötyä.
No on se siinä määrin, että ei sen näytön säätäminen vääräksi sen takia, että vaikka tilan valot eivät ole D65 sävyisiä tee kuvasta siltikään "oikean" näköistä, jos sen värilämpötilan säätäisi tilan valoja vastaavaksi. Kyllä se oikein kalibroitu kuva näyttää ihan oikealta missä tahansa valaistuksessa. Eli ei kukaan ammatikseen kuvia käsittelevä käytä Applen koneissa olevaa TrueTonea joka säätää näytön valkotasapainon ympäröivän valon mukaan, eli siis tosi lämpimäksi keinovalossa.Kritisoin toki tuota "vaikka mikään kuvassa ei näytä sille mille pitäisi" -> näkyminen riippuu mm. ympäristöstä joten miten määrität etteikö se näyttäisi siltä miltä pitää? Näkeminen ei ole absoluuttinen tekninen mittalaite.
Kyllä tämä ihan oikea ketju on näillekin asioille otsikon perusteella.Ja anteeksi, ehkä näille olisi joku oma ketju tarpeen..
Jep, tosiaan overscan-asetus on input-kohtainen ja apissakin voi olla oma asetuksensa. Omassakin telkkarissa on joka HDMI-liitännälle + TV-kuvalle (ehkä muillekin inputeille, joita en ole koskaan edes kokeillut) oma valintansa tuolle.Jos testiä pyörittää esim. LG TV:n YouTube apilla niin se kertoo vain sen, että onko juuri sille overscan päällä vai ei ja esim. oma C3 ei edes anna valita muuta kuin natiivitilan sisäisille apeille. Mutta silti overscan voi olla päällä HDMI-liitännöille, nuohan asetukset on inputtikohtaisia. Mutta TV:n valikoista näkee kyllä ihan suoraan onko sellainen päällä vai ei.
En tiedä oliko OLED laadussa ongelma kestävyys vai kuvanlaadulliset seikat? Niin tai näin, noista listatuista TV:istä mikään ei todennäköisesti yllä OLEDin kuvanlaatuun. X90L on noista kuvaltaan kaikkein "tervein" ja luonnollisin, sekä ehkä muutenkin laadukkain, mutta paneelin spekseissä ei kaikin osin pääse kärkeen. Jos noista pitäisi valita, ottaisin silti itse mieluiten X90L. TCL C845 on spekseissä heittämällä ykkönen, mutta kuten juuri tässä keskustelussa nähtiin, speksit eivät ole kaikki kaikessa.Uusi 65" tv hankinnassa hajonneen LG B9 Oledin tilalle. Oledin laatu oli pettymys joten kokeillaan vaihteeksi toista tekniikkaa samassa koossa. Käyttö on lähinnä suoratoiston katselua ja pelailua silloin tällöin. Loppusuoralle päätyi Samsung Q80d (gigantti 999e) TCL C845 (verkkiksessä 999e) Sony X90L (verkkis 1299e) ja LG qned 91 (verkkis 1299e). Sony vaikuttaisi laadukkaimmalta mutta TCL kiinnostaa tekniikan puolesta. Myyntipaikan suhteen verkkokauppa.comissa saisi 3v takuun mikä ohittaisi gigantin Samsungin.. TCL osalta laatu arveluttaa ja selvisikin ettei tuota pidempää takuuta saa siihen
Onko viisaammilla foorumilaisilla näistä jotain näkemystä ettei menisi ihan metsään tämä hankinta?
Edit: Pahoittelut etten onnistunut liittämään linkkejä laitteisiin, olen todella vähän foorumia käyttänyt ja vähän hakusessa vielä tämän käyttö
Mielenkiintoista että tuokin malli on saanut testeissä korkeita pisteitä, esimerkiksi Flatpanelsissa highly recommended ja paremmat pisteet kuin Sony X90L.TCL C845 on spekseissä heittämällä ykkönen, mutta kuten juuri tässä keskustelussa nähtiin, speksit eivät ole kaikki kaikessa.
Kuvanlaadussa tai ominaisuuksissa ei valittamista. Laadussa ikävä kyllä oli. Heti alkuun laitteessa oli paneelivika ja sain uuden. Nyt 4v jälkeen tuli ongelmia käynnistymisen kanssa (joutuu käynnistelemään pidemmän aikaa että saa käyntiin). Valmistajan mielestä laite on jo niin vanha ettei tee mitään asialle. Lisäksi paneelin reunoilla on kuolleita pikseleitä. Laite ei ole ollut kovin raskaassa käytössäkään. Odotin LG Oledin olevan laadukkaampi. Uutta Oledia en hommaa eikä häviö kuvanlaadussa haittaa. Siksi halusin vaihtaa tekniikkaa ja Sonyn televisiot on ainakin aiemmin vaikuttaneet luotettavilta, siksi päädyin tilaamaan X90L. Toivottavasti olisi vähemmän kivinen tie kuin LG:n kanssa. Toki maanantaikappaleita osuu kaikille merkeille ja voihan se olla että kävi vaan huono tuuri Oledin kanssa.En tiedä oliko OLED laadussa ongelma kestävyys vai kuvanlaadulliset seikat? Niin tai näin, noista listatuista TV:istä mikään ei todennäköisesti yllä OLEDin kuvanlaatuun. X90L on noista kuvaltaan kaikkein "tervein" ja luonnollisin, sekä ehkä muutenkin laadukkain, mutta paneelin spekseissä ei kaikin osin pääse kärkeen. Jos noista pitäisi valita, ottaisin silti itse mieluiten X90L. TCL C845 on spekseissä heittämällä ykkönen, mutta kuten juuri tässä keskustelussa nähtiin, speksit eivät ole kaikki kaikessa.
Jos haluat OLEDin veroista kuvaa ilman OLEDin tekniikkaa, joudut varmaan nostamaan budjettia hieman ylemmäs tuonne parhaiten miniledien puolelle.
En ehkä kovin suurta painoarvoa laittaisi sille mikä se softapuoli tulee viiden vuoden päässä olemaan, kun silloin siihen voi lyödä haluamansa Google TV/Apple TV laatikon kylkeen ja ohittaa TV käyttiksen.Löytyisikö (Suomesta) ~2000€ hintaan parempaa 65-tuumaista kun LG:n evo G4? Kuva lienee erinomainen, mutta firman softapuoli kuumottaa... nykyinen LG:n malli noin viiden vuoden takaa tökkii jo melkoisesti ihan kanavaakin vaihtaessa. Muutenkin sovellusvalikoima ollut melko suppea.
Käyttökohteet kaapeli-tv, bluray/dvd, Netflix ja satunnainen pleikkaripelailu. Kiitos jo etukäteen.
Eihän sitä boksia edes enää tarvitse kun LGn telkut tukee suoraan Applen ja Googlen casteja.En ehkä kovin suurta painoarvoa laittaisi sille mikä se softapuoli tulee viiden vuoden päässä olemaan, kun silloin siihen voi lyödä haluamansa Google TV/Apple TV laatikon kylkeen ja ohittaa TV käyttiksen.
Verrataanko taas nyt johonkin vanhaan hinnat alkaen malliin?Löytyisikö (Suomesta) ~2000€ hintaan parempaa 65-tuumaista kun LG:n evo G4? Kuva lienee erinomainen, mutta firman softapuoli kuumottaa... nykyinen LG:n malli noin viiden vuoden takaa tökkii jo melkoisesti ihan kanavaakin vaihtaessa. Muutenkin sovellusvalikoima ollut melko suppea.
Käyttökohteet kaapeli-tv, bluray/dvd, Netflix ja satunnainen pleikkaripelailu. Kiitos jo etukäteen.
![]()
LG 65" OLED evo G4 – 4K TV seinätelineellä
LG G4 jossa täydellinen kuva α11 AI -prosessorilla. 4K Brightness Booster Max ja Super Anti Reflex tekevät kuvasta täydellisen myös kirkkaimmissa huoneissa. OLED Motion Pro, 5 vuoden ilmainen webOS-päivitys sekä tyylikäs muotoilu.www.verkkokauppa.com
Juupa juu. Toki ehkä omien muistikuvien mukaan nämä LG:n 9-sarjan aikaiset laitteet nyt ehkä enemmän kärsi ongelmista, mutta ihan yhtälailla ne VA ja IPS telkkarit kärsii kuolleista pixeleistä ja toki riippuen telkkarin taustavalaisutekniikasta niin siellä on omat ongelmansa ja yhtä arpapeliä kuinka huono tai hyvä yksilö osuu kohdille. Unohtamatta noita virtalähde vikoja joita osuu kaikille.Kuvanlaadussa tai ominaisuuksissa ei valittamista. Laadussa ikävä kyllä oli. Heti alkuun laitteessa oli paneelivika ja sain uuden. Nyt 4v jälkeen tuli ongelmia käynnistymisen kanssa (joutuu käynnistelemään pidemmän aikaa että saa käyntiin). Valmistajan mielestä laite on jo niin vanha ettei tee mitään asialle. Lisäksi paneelin reunoilla on kuolleita pikseleitä. Laite ei ole ollut kovin raskaassa käytössäkään. Odotin LG Oledin olevan laadukkaampi. Uutta Oledia en hommaa eikä häviö kuvanlaadussa haittaa. Siksi halusin vaihtaa tekniikkaa ja Sonyn televisiot on ainakin aiemmin vaikuttaneet luotettavilta, siksi päädyin tilaamaan X90L. Toivottavasti olisi vähemmän kivinen tie kuin LG:n kanssa. Toki maanantaikappaleita osuu kaikille merkeille ja voihan se olla että kävi vaan huono tuuri Oledin kanssa.
Budjetti on ?Tätä ketjua lukeneena ajattelin hankkia TCL C845. Kooksi valitsin 65". Valitettavasti hinta on hintaseurannan mukaan 999€, kun se on parhaimmillaan ollut 759€. Tämän takia ajattelin hankkia sittenkin hieman pienemmä 55". No se on näköjään poistunut Verkkokaupasta myynnistä ja ainoa kauppa joka sitä myy on Gigantti niinkin huokeaan hintaan kuin 1399€. Katselin myös uusinta mallia C855, mutta sitä ei näytä olevan 55" koossa. Nyt ei oikein tiedä mitä pitäisi hankkia.
Kanavan vaihtumisen tökkimiseen vaikea keksiä muuta järkevää syytä kuin, että joku softapäivitys hidastanut käyttiksen toimintaa tai muuten vain taustalla olevat apit syö resursseja siihen malliin. että tulee lagia. Tuohon on helppo ratkaisu, kun heti uutena ottaa telkkarin pois verkosta sekä käyttää suoratoistoappeja varten jotain erillistä kunnon laitetta kuten Apple TV 4K tai edes estää telkkarin ainakin firmispäivitykset.Löytyisikö (Suomesta) ~2000€ hintaan parempaa 65-tuumaista kun LG:n evo G4? Kuva lienee erinomainen, mutta firman softapuoli kuumottaa... nykyinen LG:n malli noin viiden vuoden takaa tökkii jo melkoisesti ihan kanavaakin vaihtaessa. Muutenkin sovellusvalikoima ollut melko suppea.
Käyttökohteet kaapeli-tv, bluray/dvd, Netflix ja satunnainen pleikkaripelailu. Kiitos jo etukäteen.
Suhteellista kullekin. Budjetti on siis se alle 1000€. Ja osuuha tuo verkkiksen TCL C845 65" tuohon. Mutta kyllä se ajatuksen tasolla harmittaa maksaa tuotteesta tuon verran, kun se on ollut pari kk aikaisemmin 25% halvempi.Ei kait nyt pikkurahan takia kannata ottaa pienempää? Kuitenkin se telkku varmaan 5 vuotta on siellä olohuoneess
Kyllähän tarjouksia tulee jatkossakin. Laita vaikka hintahälytys hinta.fi palveluun.Suhteellista kullekin. Budjetti on siis se alle 1000€. Ja osuuha tuo verkkiksen TCL C845 65" tuohon. Mutta kyllä se ajatuksen tasolla harmittaa maksaa tuotteesta tuon verran, kun se on ollut pari kk aikaisemmin 25% halvempi.
Tosi tuuripeliähän se on aina, millaisen yksilön saa. Oma 2018 LG OLED porskuttaa edelleen kuin uutena.Kuvanlaadussa tai ominaisuuksissa ei valittamista. Laadussa ikävä kyllä oli. Heti alkuun laitteessa oli paneelivika ja sain uuden. Nyt 4v jälkeen tuli ongelmia käynnistymisen kanssa (joutuu käynnistelemään pidemmän aikaa että saa käyntiin). Valmistajan mielestä laite on jo niin vanha ettei tee mitään asialle. Lisäksi paneelin reunoilla on kuolleita pikseleitä. Laite ei ole ollut kovin raskaassa käytössäkään. Odotin LG Oledin olevan laadukkaampi. Uutta Oledia en hommaa eikä häviö kuvanlaadussa haittaa. Siksi halusin vaihtaa tekniikkaa ja Sonyn televisiot on ainakin aiemmin vaikuttaneet luotettavilta, siksi päädyin tilaamaan X90L. Toivottavasti olisi vähemmän kivinen tie kuin LG:n kanssa. Toki maanantaikappaleita osuu kaikille merkeille ja voihan se olla että kävi vaan huono tuuri Oledin kanssa.
Mikä tahansa TV on valtavasti parempi kuin nykyisesi, jos et ihan halvinta mahdollista osta. OLED ei oikein millään mahdu tuohon hintaluokkaan, joten joku keskihintainen hyvän hintalaatusuhteen laite olisi paikoillaan. Mikä niistä on paras menee pitkälti sen mukaan, mikä sattuu olemaan juuri parhaassa tarjouksessa.Nyt on luettu ketjua muutama kymmentä sivua, eikä tunnu löytyvän apua, jota ymmärtäisin. Olen hukassa kaikkien QLEDien ja QNEDien ja Mini LEDien kanssa ja perehtyminen tuntuu olevan vaan ihan liian pitkä prosessi. Ei tunnu löytyvän mistään mitään "parasta" mallia budjetti huomioiden ja uusia taitaa tulla niin kovaa vauhtia, ettei listaukset pysy perässä.
Vanha erittäin budjetti LG(50UK6300MLB) töllö tarttis päivittää, olohuonekin vaihtui noin neljä kertaa isompaan, kuin opiskeluasunnossa ja tuo näyttääkin tyhmältä, kun on niin pieni. Voisko joku suositella telkkaria/telkkareita vanhan tilalle? Ei tarvitse kummoinen olla, että on vanhaa parempi, mutta kyllä täytyisi löytyä parasta mitä budjetilla saa.
- Katseluetäisyys on melko pitkä, lähempänä neljää kuin kolmea metriä, eli pitäisi kohtuu kookas olla, mutta ei tuohon mikään ihan valtava sovi, 75 tuumaa kuulostaa aika hyvältä, ei ainakaan isompaa.
- Pääasiassa elokuvia ja sarjoja varten, mutta olisi tarkoitus kyllä vetää pitkä HDMI koneelta jossain välissä, niin virkistystaajuus saisi olla enemmän kuin 60hz. Ei tarvitse olla mitenkään erityisen matala viive tms, kun kilpailulliset pelit tulee pelattua koneen ääressä.
- OLEDin mustat mustat ja olematon bloomi kuulostaa todella hyvältä, mutta nuo taitavat mennä budjetin yli tai sitten ovat karvalakkimallia. Kirkkauttakin olisi hyvä olla, kun olohuoneessa on isot ikkunat, toki ei ne suoraan töllöön osoita ja ainakin puolet vuodesta sieltäkään mitään valoa tule.
- Budjetti on 1000€ päältä, ei ole ihan hirveän tarkkaa jos muutaman euron lisäämällä saa reilusti parempaa, mutta pysytään ainakin alle 1500€.
Käytettykin käy, jos vain löytyy jotain mallia/sarjaa jota etsiä.
Yksi vaihtoehto on TCL C765Nyt on luettu ketjua muutama kymmentä sivua, eikä tunnu löytyvän apua, jota ymmärtäisin. Olen hukassa kaikkien QLEDien ja QNEDien ja Mini LEDien kanssa ja perehtyminen tuntuu olevan vaan ihan liian pitkä prosessi. Ei tunnu löytyvän mistään mitään "parasta" mallia budjetti huomioiden ja uusia taitaa tulla niin kovaa vauhtia, ettei listaukset pysy perässä.
Vanha erittäin budjetti LG(50UK6300MLB) töllö tarttis päivittää, olohuonekin vaihtui noin neljä kertaa isompaan, kuin opiskeluasunnossa ja tuo näyttääkin tyhmältä, kun on niin pieni. Voisko joku suositella telkkaria/telkkareita vanhan tilalle? Ei tarvitse kummoinen olla, että on vanhaa parempi, mutta kyllä täytyisi löytyä parasta mitä budjetilla saa.
- Katseluetäisyys on melko pitkä, lähempänä neljää kuin kolmea metriä, eli pitäisi kohtuu kookas olla, mutta ei tuohon mikään ihan valtava sovi, 75 tuumaa kuulostaa aika hyvältä, ei ainakaan isompaa.
- Pääasiassa elokuvia ja sarjoja varten, mutta olisi tarkoitus kyllä vetää pitkä HDMI koneelta jossain välissä, niin virkistystaajuus saisi olla enemmän kuin 60hz. Ei tarvitse olla mitenkään erityisen matala viive tms, kun kilpailulliset pelit tulee pelattua koneen ääressä.
- OLEDin mustat mustat ja olematon bloomi kuulostaa todella hyvältä, mutta nuo taitavat mennä budjetin yli tai sitten ovat karvalakkimallia. Kirkkauttakin olisi hyvä olla, kun olohuoneessa on isot ikkunat, toki ei ne suoraan töllöön osoita ja ainakin puolet vuodesta sieltäkään mitään valoa tule.
- Budjetti on 1000€ päältä, ei ole ihan hirveän tarkkaa jos muutaman euron lisäämällä saa reilusti parempaa, mutta pysytään ainakin alle 1500€.
Käytettykin käy, jos vain löytyy jotain mallia/sarjaa jota etsiä.
Kiitos suosituksista. Kyllähän tuo hinta tulee kirpaisemaan aika hyvin, onko edullisemmat heti ns. tasoa kehnompia?Yksi vaihtoehto on TCL C765
![]()
TCL C765 75" 4K QD Mini-LED Google TV 1 499,00
TCL C765 yhdistää ohuen muotoilun, 4K HDR -kuvanlaadun, Mini-LED-taustavalon ja Quantum Dot -tekniikan. Kuva on terävä ja äärimäisen sulava 144 Hz paneelin ansiosta myös nopeissa kohtauksissa.www.verkkokauppa.com
Test telewizor TCL MQLED85 – najlepszy GAMING TV według EISA
Chiński potentat branży RTV co roku nas zaskakuje. Bogactwo jego portfolio obfituje w jeszcze nowsze rozwiązania. I co najlepsze, praktycznie zawsze jest to z korzyścią dla konsumenta. Wiele modeli, praktycznie każdy w innym przedziale cenowym, pozwala na dostarczenie jak najlepszej jakości...hdtvpolska.com
Toinen olisi Samsung qn85d noin 1500€ tietämille (1599€).TCL 75″ MQLED85 (C765) – Ääni & Kuva
www.lbaanijakuva.fi
![]()
Samsung 75" QN85D – 4K Neo QLED TV
Samsung QN85D on Samsungin Neo QLED -televisio. Mini-LED-taustavalo Full Array Local Dimming -tekniikalla, 120 Hz paneeli sulavaan liiketoistoon, tuki uusimmille pelitekniikoille ja päivitetty Tizen Smart TV 2024 -käyttöjärjestelmä.www.verkkokauppa.com
Test Samsung QN85D – doskonały telewizor do wszystkiego w dobrej cenie
Ten koreański producent znany jest z tego, że chciałby ukroić dla siebie możliwie największy kawałek tortu z każdej branży, w jakiej posiada swoje produkty. Nie inaczej jest z telewizorami, gdzie nie sposób ukryć, że jest prawdziwym hegemonem i numerem 1 od 18 lat. I właśnie chęć tej dominacji...hdtvpolska.com
![]()
Samsung QN85D Review (QN55QN85DBFXZA, QN65QN85DBFXZA, QN75QN85DBFXZA, QN85QN85DBFXZA)
The Samsung QN85D succeeds the Samsung QN85C and is Samsung's lowest Neo QLED offering in 2024, sitting below the Samsung QN90D/QN90DD QLED and the Samsung QN95D...www.rtings.com
Sit pidät sitä nykyistä ruutua sen aikaa kun se mielestäsi asiansa ajaa. Eikös?Kiitos suosituksista. Kyllähän tuo hinta tulee kirpaisemaan aika hyvin, onko edullisemmat heti ns. tasoa kehnompia?
Suht tyytyväinen olen tähän nykyiseenkin härvilään ollut niin on jotenkin hankala itselle perustella tuota hintalappua, vaikka budjetti malleista puhe onkin.
Olennaisena tässä tuo mennyt aikamuoto, "ollut tyytyväinen", kyllä nyt alkaa olla aika vaihtaa - yritän vaan viisaammilta kysellä, kun en ole kartalla nykypäivän härvilöistä ja perehtyminen kävisi päivätyöstä.Sit pidät sitä nykyistä ruutua sen aikaa kun se mielestäsi asiansa ajaa. Eikös?
TV:n ostamisessa itse lähtisin siitä että se ihan ensinnäkin sisältää kaikki itselle olennaiset ominaisuudet. Sit katsotaan hintaa ja jos se on kipurajan yli niin sit mennään aiemmalla töllöllä. Kyllä se vaaka jossain kohden keikahtaa sit siihen uuden hankinnan puolelle.![]()
Tuttu ongelma, valitettavasti. Emolevyn vaihto auttaa.En nyt muutakaan ketjua keksinyt niin kysäsenpä täältä. Ongelmana kortinlukija moduli joka aiheuttaa televisiokuvan pikselöitymistä. Sonyn televisio kyseessä ja ostin jopa uuden kortinlukijan mutta ei häiriöt loppunut. Onko mitään kikka kolmosta?
Emolevyn vaihto? Paljonkohan tällänen sit kustantaa? Eikö tuo emolevy vaikuta muihin television toimintoihin kun muuten kyllä toimii.Kokeilitko jonkun toisen valmistajan kortinlukijaa? Itselläni on La digitalTuttu ongelma, valitettavasti. Emolevyn vaihto auttaa.
Kokeilin useamman valmistajan kortinlukijaa, sama vika pysyi. Laitoin huoltoon ja vetosin virhevastuuseen (reilu 3 vuotta vanha oli tv silloin) ja sieltä tuli veloituksetta takaisin emolevy uusittuna.Emolevyn vaihto? Paljonkohan tällänen sit kustantaa? Eikö tuo emolevy vaikuta muihin television toimintoihin kun muuten kyllä toimii.Kokeilitko jonkun toisen valmistajan kortinlukijaa? Itselläni on La digital
tyhjennä sovellusten välimuistit ynnä muutItsellä vanhempi TCL:n android tv. Ohjelmissa välillä ongelmaa (katsomo, showtime joskus joku muukin) että ohjelmat vain jumittaa, eikä auta muu kuin käydä sovelluksista pakottamassa kyseisen lopetus ja käynnistää uusiksi. Joskus on (vaikkakin harvoin) ollut pakko käynnistää koko TV uusiksi. Onko tuo yleistä android tv:ssä tai muissakin, vai onko tämä oma yksilönä vain tulossa tiensä päähän?
Eikös C2:ssa ole AirPlay2 toiminto. Sitä kautta onnistuu.Pystyykö kännykässä(iphone 13 pro) soiva videon peilaa telkkariin? Ja miten? Tv on lg c2
1599€En huomannu että tarjoushinta sampan 65s90d (1599e) loppui klo24.00 ja pomppasi joka paikassa vähintään 2400e..
Voisiko joku telian liittymän omaava käydä kirjautumassa ja tsekkaamassa mikä on "etuhinta" telian puh/nettiliittymän omistajille, jos vaikka vielä saisi sillä 1599e
Samsung 65" 4K OLED Smart TV (2024) TQ65S90DATXXC
Äidille pitäisi etsiä uusi tv. Kokona 32", on kuulemma ihan maksimi. Mikähän noista edullisista 32" on vähiten huono? Testejä ja speksejä hiukan vaikea löytää mokomista.
Kuulostaa siellä päässä olevalta signaali ongelmalta.Onko muilla ilmaantunut antenniverkossa hd kanavien tulon myötä kuvan pikselöitymistä?
Mielestäni tekee sitä jokaisella kanavalla, täysin varma en ole, mutta todella monella kanavalla ainakin tekee.
Sd kanavilla ongelmaa ei ollut.
Onko muilla ilmaantunut antenniverkossa hd kanavien tulon myötä kuvan pikselöitymistä?
Mielestäni tekee sitä jokaisella kanavalla, täysin varma en ole, mutta todella monella kanavalla ainakin tekee.
Sd kanavilla ongelmaa ei ollut.
Miten 77"? Se on näköjään pompsahtanut yleisesti neljään tonniin1599€
16.2.2025 asti
Miten 77"? Se on näköjään pompsahtanut yleisesti neljään tonniin
Ahis
Kiitos vaivannäöstäsi
Tietääkö kukaan miten telia suhtautuu, jos otan liittymän, aktivoin sen, hankin töllön osamaksulla ja suljen liittymän 14vrk peruutusoikeuden sisällä?
En tuohon löytänyt vastausta telian sivuilta.
Joo, kiitos, tätä mallia katselin pari päivää sitten kun oli monessa paikassa n. 2100€.Onko tämä malli ?![]()
SAMSUNG 77 OLED S90 2024 GRAPHITE BLACK
Suomenkielinen kuvaus Samsung 77" 4K OLED Smart TV (2024) TQ77S90DAEXXCwww.telia.fi
2099€
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.