Yleinen TV:n hankinta- & säätöketju

Ei millään pahalla , mutta miksi tässä ketjussa keskustellaan vaan ainoastaan kahdesta TV merkistä? Siis suurin osa Samppaa ja Kunnon Elämää...:rofl:.. Kiva ois kuulla myös Sonyista?
Jos paneelit on samoja Sonyssa ja näissä halpiksissa niin mistä se parin tonnin ero tulee hintaan? Onko ne artesaanien käsin tekemiä ja niissä kullatut kondensaattorit? Toki Sony ilmeisesti omilleen tekee sentään jonkin sortin mura-korjauksen mutta konenäköhän sen tekee, että ei tuolle kyllä voi kovin monen kympin - satasen preemiota laskea hintaan.

Mutta onhan Sonyistä toisinaan ihan kunnon alennuksia, kuten ihan vasta sai 83" OLEDia 2.7k hintaan, joka lähes yhtä halpa mitä goldstarin versio.
Sonystä itsellä television osalta kokemukset ajalta, kun laajakuvaputkitelevisiot maksoivat mummonmarkoissa kymppitonnin luokkaa ja ihan täyttä paskaa oli geometrian osalta tuo.

Panasonic sen sijaan kiinnostaisi kyllä itseäni, jos ne tekisi muutakin kuin lastenkokoja OLEDista. Niissä kestävyys on samanlaista kuin Yamahan vahvareissa, että ne vain toimii niin pitkään kuin niitä vain jaksaa käyttää. Ehjänä saa vielä tunkiolle lopulta. Goldstarista itsellä kokemuksia vasta alle 5 vuoden ajalta mutta vähän epäilen, että eivät niin pitkään taida kestää mutta aika näyttää, kun vanha 77" on tuolla makkarin seinällä eläkepäiviä viettämässä.
 
Viimeksi muokattu:
65" Samsung oli kyllä hyvä makkarissa, koska mahtui sinne.
Ei kai niin pieniä makkareita ole olemassakaan missä ei olisi vähintään 2 metriä leveää seinää, joten joku reilu 80" menee vielä ihan helposti mihin tahansa huoneeseen, ja jos siellä on normaali 2 metriä pitkä sänky niin ei se ole liian lähelläkään silloin. :)

Nyt "uuteen" taloon voisi olla hyvä 83" oled mutta sitä ei kyllä nyt tule, koska ovat vielä turhan kalliita.
Tästä koosta on aika hyviä tarjouksia nykyisin välillä, että ole enää merkittävästi kalliimpi kuin 77".
 
Ei kai niin pieniä makkareita ole olemassakaan missä ei olisi vähintään 2 metriä leveää seinää, joten joku reilu 80" menee vielä ihan helposti mihin tahansa huoneeseen, ja jos siellä on normaali 2 metriä pitkä sänky niin ei se ole liian lähelläkään silloin. :)

Tästä koosta on aika hyviä tarjouksia nykyisin välillä, että ole enää merkittävästi kalliimpi kuin 77".
Seinälle tosiaan menisi kaappien viereen 77". Mutta sivuseinän pöydälle mahtui vaan tuo 65", kun siinä on myös oviaukko.

Esim Sony 83" oled taisi olla hyvässä tarjouksessa hetki sitten. Eihän ne nyt kovin paljon kalliimpia välttämättä ole tosiaan.
 
Esim Sony 83" oled taisi olla hyvässä tarjouksessa hetki sitten. Eihän ne nyt kovin paljon kalliimpia välttämättä ole tosiaan.
No juu mutta se A80L mikä oli alessa on kehnompi mitä C3. Vastaa tyyliin C2:sta/B3:sta ja B3 on hinnat alkaen oled... eli ei mikään huippu-sony mutta ihan ok hinta 83":sta.

"The Sony A80L OLED and LG C2 OLED are comparable TVs, each with strengths."

"The Sony A80L/A80CL OLED and the LG B3 OLED are very similar OLEDs with similar features and performance."

"The LG C3 OLED is better than the Sony A80L OLED for all but the most hardcore home entertainment enthusiasts."

No juu mutta se A80L mikä oli alessa on kehnompi mitä C3. Vastaa tyyliin C2:sta/B3:sta ja B3 on hinnat alkaen oled... eli ei mikään huippu-sony mutta ihan ok hinta 83":sta.

"The LG C3 OLED is better than the Sony A80L OLED for all but the most hardcore home entertainment enthusiasts."

Selkein etu C3:lla on ne neljä 2.1 HDMI-porttia, muuten ne ovat hyvin samankaltaisia. Rtingsin lisäksi kannattaa kyllä katsoa esim. HDTVTestin ja AVS forumillakin tunnetun kalibraattorin Classy Techin postaukset ja YT-videot aiheesta. 83-tuumainen Sony A80L on lisäksi käytännössä uudelleen nimetty A90J -malli Sonyltä (masters -sarjaa) ja on piirun vertaa parempaa laatua kuin pienemmät tuumakoot samasta mallista. 83-tuumainen A80L oli lisäksi taannoin jokusen satasen halvempi kuin C3.
 
Kolme kuukautta taitaa olla nyt 85-tuumaisella C845:lla käyttöä takana. Erittäin tyytyväinen oon kyllä.

Tähän asti kaikki hyvin mutta nyt vajaa vuoden ikäisenä paneeli yhtäkkiä jumittui kesken ohjelman katselun ja lopulta pimeni. Virtajohdon irroitus ei auta. Tv kyllä käynnistyy ja äänet kuuluu mutta kuvaa ei näe. Hieman jotain vaaleaa jostain kohtaa näkyy mutta muuten musta.

Toivottavasti takuuvaihto tai huolto on nopea... Mieluusti kyllä maksaisin välirahan 98 tuumaiseenkin. :D
 
- Phillips oli ennen hyvä merkki mutta käsittääkseni se on myyty (tai siis audio, video ja TV tuotanto on myyty muualle olikohan Japaniin sekä Kiinaan joskus noin 10v sitten) ja nimellä voidaan tehdä hyvinkin erilaista kalustoa. Yleensä laatu ei ole erityisen herkkua (pari kaveria tulee mieleen jotka ovat kironneet Philipsin merkkiä)

Philipsin tv brandistä vastaa hollantilainen TPVision, mutta toki siinä on vahva kiinalaisomistus.
 
Jos paneelit on samoja Sonyssa ja näissä halpiksissa niin mistä se parin tonnin ero tulee hintaan? Onko ne artesaanien käsin tekemiä ja niissä kullatut kondensaattorit? Toki Sony ilmeisesti omilleen tekee sentään jonkin sortin mura-korjauksen mutta konenäköhän sen tekee, että ei tuolle kyllä voi kovin monen kympin - satasen preemiota laskea hintaan.
Mainitaan heti alkuun että minulla on Sonyn TV.

Kyse on siitä mitä kukin arvostaa. Olen samaa mieltä että Sonyn vehkeet on vähän tyyriitä verrattuna muu tarjonta. Ja paneelitekniikat on pääsääntöisesti samoja kuin monilla kilpailijoilla joten paneelien eroavaisuuksiin ja yksilövikoihin en kommentoi. Mutta yleistäen Sonyllä on pari etua, mitkä esim. pistää minut vierastamaan LG:tä ja Samsungia.

Kuva miellyttää itseäni ja erityisesti liiketoisto on hyvä. Toisella tapaa ilmaistuna: omassa telkkarissa kuvan osalta ei ärsytä mikään.

Se toinen etu on telkkarin käyttis: Google vs. Tizen vs. Webos. Googleen saan kaikki tarvitsemani softat. Tizeniin ja Webosiin en todellakaan saa.

Haluaako joku maksaa enemmän näistä syistä? Moni ei, minä kyllä.
 
Itse kyttäilen toiveikkaana että Sonylta tulisi ens kuussa BF tienoilla sellainen tarjous johon ois hyvä tarttua. 65' viime vuoden malli full Arrow tai toi reilu 2tonnia oleva mini LED malli 2024 . Tai 55 viime vuoden malli tonnin luokkaan ois kanssa mahdollinen....Siis hinnan haitari ois tonnin luokkaa 🤔. Olen siis todella sitoutunut tiettyyn merkkiin......
 
Sukulaisen vanha Sony KDL-40EX500 ei vissiin tue antennin HD kanavia ja pimenee ensi vuonna?
 
Sukulaisen vanha Sony KDL-40EX500 ei vissiin tue antennin HD kanavia ja pimenee ensi vuonna?
Juurikin noin käy. Joko telkun uusiminen tai digiboksia kylkeen.

  • Digitaalinen maanpäällisen verkon viritin (MPEG-2)​

    KYLLÄ (DVB-T)

Eli dvb-t2 viritintä ei ole tuossa mallissa. Laite toki on oletettavasti ensi syksynä palvellut noin 15 vuotta, joka on nykyajan telkuissa pieni ikuisuus.
 
Tai chromecastin tapaista, jolla saa striimailtua jne. Kunhan on HDMI-liitäntä.
Noin vanha telkku niin tuskin on striimailtu yhtään mitään vaan katsottu ihan antenniverkon lähetyksiä.
Toki oikein valitulla stream-laitteella saisi molemmat ominaisuudet tuohon vanhan ajan laitteeseen joka on ihan pelkkä televisio.

Esim:
 
On siinä käytetty Chromecastiakin, mutta pääpaino TV lähetyksillä. Taitaa käytön selkeyden vuoksi mennä vaihtoon. Voiskohan uusilta Sonyiltä odottaa vastaavaa ikää..
 
On siinä käytetty Chromecastiakin, mutta pääpaino TV lähetyksillä. Taitaa käytön selkeyden vuoksi mennä vaihtoon. Voiskohan uusilta Sonyiltä odottaa vastaavaa ikää..

Ne uudet on sitten yksiä saatanoita vanhoille ihmisille. Valmistaudu itse virittämään. Tarkista, että kake on varmasti sellainen, missä on numeronäppäimet.
Paskinta on, että ei avaudu TV-kanavat, vaan se television "käyttövalikko", mikä on täynnä vanhukselle käsittämätöntä roskaa.
Ja jos siinä kursorin käytössä on ongelmia, niin ei se vanha tahdo millään muistaa, miten ne kanavat saa näkyviin.
 
Pitääpä kyttäillä sitäkin tarjouksesta, tosin nyt saattaa seuraavat hyvät tarjoukset tulla vasta bf:ssä 😂
C845 on kyllä spekseiltään asiallinen hintaisekseen. Samoten pikkuveli C745 vielä tuostakin huokeampi, paperilla hyvä. Nuita kahta kannattaa kyttäillä jos on tiukalla budjetilla liikkeellä. 2023 malleja niin voi lähteä viimeiset hyvään hintaan.
 
Itse kyttäilen toiveikkaana että Sonylta tulisi ens kuussa BF tienoilla sellainen tarjous johon ois hyvä tarttua. 65' viime vuoden malli full Arrow tai toi reilu 2tonnia oleva mini LED malli 2024 . Tai 55 viime vuoden malli tonnin luokkaan ois kanssa mahdollinen....Siis hinnan haitari ois tonnin luokkaa 🤔. Olen siis todella sitoutunut tiettyyn merkkiin......
Kyl mieluusti itekkin Sonyn QD-Oledin ottaisin mutta ovat vaan pirun kalliita mokomat, ja kyllä, tuo Google myös se mikä kiinostelee käyttiksenä, vähentyisi kaukosäätimienkin määräkin yhdellä,
kun nykyinen Samsunni ei juttele kuin puoliks Chromecastin kanssa. Vähän niin kuin BF-tarjouksia odotellessa.

Meilläkin töllön katselu tapahtuu pääosin hämärässä tai pimeässä, niin kyllähän se silloin QD-Oled on se mitä haetaan, mutta toki hintahan sen loppu viimein kuitenkin ratkaisee.

Hitokseen vaan noita eri mallejakin Sonylta tarjolla että menee kyllä sipuli jumiin kun vertailee
 
C845 on kyllä spekseiltään asiallinen hintaisekseen. Samoten pikkuveli C745 vielä tuostakin huokeampi, paperilla hyvä. Nuita kahta kannattaa kyttäillä jos on tiukalla budjetilla liikkeellä. 2023 malleja niin voi lähteä viimeiset hyvään hintaan.
Nyt taitaa olla se tilanne vaan että just loppu hyvät tarjoukset ja seuraavat tulee sit bf:n aikaan niin saadaa hinta viimeisen 30 päivän aikana näyttämään kivalta 😂
 
Mutta yleistäen Sonyllä on pari etua, mitkä esim. pistää minut vierastamaan LG:tä ja Samsungia.

Kuva miellyttää itseäni ja erityisesti liiketoisto on hyvä. Toisella tapaa ilmaistuna: omassa telkkarissa kuvan osalta ei ärsytä mikään.
Minulle ei nuo liiketoiston ongelmat ole koskaan avautuneet koskaan koska en käytä mitään liiketoiston parannuksia (lue heikennyksiä), joten mikäli näyttölaite vain kykenee puskemaan paneelille yleisimmät 24, 50 ja 60Hz joko suoraan tai tasakerrannaisina paneelin virkistystaajuuteen sovitettuna niin kaikki näyttää siltä miltä pitääkin. En halua, että näyttölaite alkaa leikkimään ohjaajaa ja kuvaajaa, vaan sen pitää toistaa lähde kuten se on kuvattu.

C3:n osalta olen ollut kuvan tehdasäätöihin hyvin tyytyväinen, näyttää olevan hyvinkin lähelle kalibroitu ja viimein kasvojen värit on kylläiset ja heleän terveen väriset. Tuossa C9:ssä oli aika lcdmäisen hailakat eikä muutenkaan sävyiltään ihan kohdallaan suoraan paketista.
Kokeilin huvikseen tuota Apple TV 4K toimintoa jolla se puhelimella (iPhone 15 PM) mittaa testikuvat ja ilmoitti, että mitään ei tarvitse muuttaa (C9:ssä teki säätöjä tuolla ja muutti sävyt luonnollisemmaksi). Tuo ei tietenkään ole mikään Pro kalibrointi mutta pointti, että tehtaan jäljiltä on Filmmaker hyvin lähellä oikeaa. Näköjään Rtingsin mittauksissa näyttää olevan C3 paremmin säädetty tehtaan jäljiltä kuin vaikka A80L jossa aika sinertävä kuva oletuksena mutta monet saattaa tykätä hieman vilposemmasta kuvasta.

Se toinen etu on telkkarin käyttis: Google vs. Tizen vs. Webos. Googleen saan kaikki tarvitsemani softat. Tizeniin ja Webosiin en todellakaan saa.
Itse käytän Apple TV 4K:ta apeille, joten telkkarin käyttikselle ihan yksi ja sama. Tuon takia estin päivitykset televisiolle kokonaan ja juuri sopivasti ennen 2024 käyttiksen julkaisua C3:lle josta aika moni näyttää avsforumilla valitelevan, että tuossa on "korjattu" käyttöliittymän liiallista sulavuutta. :D

Se mitä olen kokeillut C3 ja esim. Sonyn malleja kuten tuo QD-OLED ja A80L niin aika tahmealle käyttis tuntui, melkoinen viive lähes joka toiminnossa. Myös tuo C3 ei mielestäni ole yhtään nopeampi kuin C9, ehkä jopa hitaampi jossain tilanteissa, toki tuossa C9:ssä myös aika vanha käyttis sisällä.

Haluaako joku maksaa enemmän näistä syistä? Moni ei, minä kyllä.
Periaatteessa laadusta itsekin olen valmis maksamaan mutta jostain appituesta TV:ssä tai liiketoiston huonnonnuksista, en laske penniäkään lisäarvoa, eikä ne todellakaan ole parin tonnin arvoisia etuja missään tapauksessa. Monta kertaa nopeammat ajantasaiset apit saa Apple TV 4K:lla joka maksaa jotain 150 euron luokkaa ja muitakin vaihtoehtoja varmaan on, jos Applen vehkeet ei ole se juttu itselle.

TV-kuva tuossa C3:ssa näyttää olevan yllättävän hyvä. Muutenpa tuon vehkeen skaalaimelle ei ole mitään käyttöä, kun Apple TV 4K ja levymedialle Sony X800M2 tekee suoraan skaalauksen 4K:ksi.
 
Viimeksi muokattu:
Minulle ei nuo liiketoiston ongelmat ole koskaan avautuneet koskaan koska en käytä mitään liiketoiston parannuksia (lue heikennyksiä), joten mikäli näyttölaite vain kykenee puskemaan paneelille yleisimmät 24, 50 ja 60Hz joko suoraan tai tasakerrannaisina paneelin virkistystaajuuteen sovitettuna niin kaikki näyttää siltä miltä pitääkin. En halua, että näyttölaite alkaa leikkimään ohjaajaa ja kuvaajaa, vaan sen pitää toistaa lähde kuten se on kuvattu.
Joo, tuo liiketoisto oli vähän turhan lavea kuvaus. Itse pidän kuvanparannustoiminnot - en nollassa vaan minimissä, mutta virkistystaajuudet mielellään tuplaan leffoissa. En vain pidä leffojen nykivästä kuvasta. Enkä toisaalta pidä ylikäsitellystä kuvasta, joka näyttää lähinnä siltä kuin että joku olisi läärännyt vaseliinia ruudun pinnalle.
Itse käytän Apple TV 4K:ta apeille, joten telkkarin käyttikselle ihan yksi ja sama. Tuon takia estin päivitykset televisiolle kokonaan ja juuri sopivasti ennen 2024 käyttiksen julkaisua C3:lle josta aika moni näyttää avsforumilla valitelevan, että tuossa on "korjattu" käyttöliittymän liiallista sulavuutta. :D
Noh, minulla on ollut ATV4K ja siinä puolestaan on kolme puutetta. Se on ylimääräinen purkki, ei kiitos, johtohelvettiä on ihan liikaa jo nyt. Siitä puuttuu tuki paremmille ääniformaateille (en tiedä onko uudemmissa jo esim. TrueHD-tuki?) Ja Appleenkaan ei saa kaikkia tarvittavia softia, mitä käytän Sonyssä. Ja samaan hengenvetoon: muistaakseni LG:ssä oli jotain puutteita ääniformaattien osalta, puuttuiko DTS-tuki? Ja (osassa? kaikissa?) Samsungeissa ei ole Dolby Videota.
 
Joo, tuo liiketoisto oli vähän turhan lavea kuvaus. Itse pidän kuvanparannustoiminnot - en nollassa vaan minimissä, mutta virkistystaajuudet mielellään tuplaan leffoissa. En vain pidä leffojen nykivästä kuvasta. Enkä toisaalta pidä ylikäsitellystä kuvasta, joka näyttää lähinnä siltä kuin että joku olisi läärännyt vaseliinia ruudun pinnalle.
Minun silmään ne kaikki liiketoiston ”parannukset” tekee tuon vaseliiniefektin. Joka tapauksessa virkistystaajuus nostetaan paneelille vaikkei nuo olekaan päällä mutta se on joku tasakerta ilman mitään pilipali interpolointia oikeiden framejen väliin.

Noh, minulla on ollut ATV4K ja siinä puolestaan on kolme puutetta. Se on ylimääräinen purkki, ei kiitos, johtohelvettiä on ihan liikaa jo nyt.
Johtohelvetistä en tiedä, kun itsellä TV:lle menee vain yksi HDMI-johto vahvarista ja soittimet sitten kytketty vahvariin.

Siitä puuttuu tuki paremmille ääniformaateille (en tiedä onko uudemmissa jo esim. TrueHD-tuki?)
Enpä ole osannut kaivata tuollaista ATV:lle, kun ei mikään palvelu häviöttömiä ääniraitoja edes tarjoa. Levymediaa, joissa on häviötöntä ääniraitaa, varten on oma soitin tai oikeastaan kaksi mutta toinen lähinnä varalaitteena.

Ja Appleenkaan ei saa kaikkia tarvittavia softia, mitä käytän Sonyssä.
OK. En oikein silti osaa mieltää tuollaista parin tonnin lisähinnan väärtiksi.

Ja samaan hengenvetoon: muistaakseni LG:ssä oli jotain puutteita ääniformaattien osalta, puuttuiko DTS-tuki? Ja (osassa? kaikissa?) Samsungeissa ei ole Dolby Videota.
DV löytyy LG:stä ja DTS-tuesta en tiedä eikä edes kiinnostakaan, kun tuota varten on omat vehkeet joka tapauksessa käytössäni.
 
Sukulaisen vanha Sony KDL-40EX500 ei vissiin tue antennin HD kanavia ja pimenee ensi vuonna?
Itellä on vielä vanhempi KDL-40W3000 (2007) ja pelaa oikein hienosti Google TV Chromecastilla + IPTV kombolla. Toki jos sukulainen on vanhempaa sorttia, niin ei välttämättä onnistu IPTV käyttö, joten siinä tapauksessa kannattaa telkkari uusia.
 
Mitä kautta se IPTV streami tulisi?

Varmaan osaisikin käyttää tuota, mutta todennäköisesti päätyy uuteen telkkariin niin saa streamaus appsit suoraan telkkariin. Tässä on nyt vielä aikaa katsella uutta tarjouksista kun havahduttiin tähän ajoissa.
 
IPTV palveluntarjoajia on useita, joten itse voi valita. Mulla on Nordic1 ja LiveGo, mutta löytyyhän noita käsittääkseni ihan suomalaisiakin palveluntarjoajia, joilta saa ainoastaan nuo peruskanavat.
 
Jaahas, poweri myi ei oota, varastosaldo virhe eli samsung 77 s94c:tä ei enää saa niin laittavat tulemaan lg oled b4 77:n. Pitäisi ilmeisesti olla ihan kelpo peli sekin ainakin testien perusteella ja saan samaan hintaan tuon kun niiden moka.
 
Kyl S94C x-kertaa parempi mitä B4, nyt on koijattu powerin toimesta kyl. C4 menis aikalailla 1:1

"The Samsung S90C OLED is better than the LG B4 OLED."

"The Samsung S90C OLED and the LG C4 OLED are similar TVs with only a few key differences."

Lainaukset: rtings

Ja lisäyksenä vielä että S94C:n saa parin minuutin hommalla S95C:ksi niin ero kasvaa entisestään Sampan eduksi.
 
Aijaa, ei tuo mun mielestä kovin huonolta vaikuta kun katsoo rtings testiä ja siellä kyllä sanotaan, että lg parempi vastine rahalle. Ja vanhana lg:n omistajana tykkään käyttöjärjestelmästä ja ompahan tämän vuoden malli. Ja eikä paljon auta kun ei tunnu enää saavan edes samppaa ja mielestäni sain kohtuu hintaan eli 1750e.

IMG_5038.png
 
Kyl mieluusti itekkin Sonyn QD-Oledin ottaisin mutta ovat vaan pirun kalliita mokomat, ja kyllä, tuo Google myös se mikä kiinostelee käyttiksenä, vähentyisi kaukosäätimienkin määräkin yhdellä,
kun nykyinen Samsunni ei juttele kuin puoliks Chromecastin kanssa. Vähän niin kuin BF-tarjouksia odotellessa.

Meilläkin töllön katselu tapahtuu pääosin hämärässä tai pimeässä, niin kyllähän se silloin QD-Oled on se mitä haetaan, mutta toki hintahan sen loppu viimein kuitenkin ratkaisee.

Hitokseen vaan noita eri mallejakin Sonylta tarjolla että menee kyllä sipuli jumiin kun vertailee
Tää on kyttäilyssä mukana ....ei nuo yli 4 tonnin Sonyt :D Sony 65" Bravia 7 – 4K QD Mini-LED Google TV 2 299,00
 
Aijaa, ei tuo mun mielestä kovin huonolta vaikuta kun katsoo rtings testiä ja siellä kyllä sanotaan, että lg parempi vastine rahalle. Ja vanhana lg:n omistajana tykkään käyttöjärjestelmästä ja ompahan tämän vuoden malli. Ja eikä paljon auta kun ei tunnu enää saavan edes samppaa ja mielestäni sain kohtuu hintaan eli 1750e.

IMG_5038.png
Kyllä itsekin ihan tyytyväinen olisin tuohon ratkaisuun. Mutta tuo "Value for price beaten by: Samsung S90C OLED" tarkoittaa, että Samsungilla on parempi hinta-laatusuhde?

Toki tuossa B4 on todennäköisesti kalliimpi kuin S90C, joka vaikuttaa asiaan. Kovat tulokset on kyllä B4 saanut kun vertaa aikaisempiin B-sarjan tuloksiin.
 
Joo juurikin tätä tarkoitin, ei mun mielestä yhtään huonot arvostelut ja kun suhteuttaa sen maksamaani hintaan niin uskon, että hinta-laatusuhde on aika hyvä.

Ei B4 huono ole, mutta aika sellainen hinnat-alkaen OLED HDR-kuvansa puolesta. Toki sekin tarkoittaa jo erittäin hyvää kuvaa, mutta S90C HDR kirkkaus on jo vakiona yli 1.5x tuon B4 tason, ja S95C modin jos tekee niin lähennellään jo 2x kirkkautta. Sillä on oikeasti iso merkitys kuvan näyttävyydelle. B4 tuohon hintaan on ihan hyvä diili, mutta jos samaan hintaan saisi S90C, ottaisin sen toki kymmenen kertaa kymmenestä B4 sijaan. LG:ltä mieluiten kyttäisin tarjousta C- tai G-sarjan OLEDeista.
 
Tähän asti kaikki hyvin mutta nyt vajaa vuoden ikäisenä paneeli yhtäkkiä jumittui kesken ohjelman katselun ja lopulta pimeni. Virtajohdon irroitus ei auta. Tv kyllä käynnistyy ja äänet kuuluu mutta kuvaa ei näe. Hieman jotain vaaleaa jostain kohtaa näkyy mutta muuten musta.

Toivottavasti takuuvaihto tai huolto on nopea... Mieluusti kyllä maksaisin välirahan 98 tuumaiseenkin. :D
Laita repsikkaa miten näy, itsellä pienempi c855 kiikarissa muutaman viikon päästä..

Ei vaikea veikata mikä verkkokauppa hinta on tolle blackfridayssä kun nyt nostivat hinnan 😂 voi helvetti mitä toimintaa.
 
Katselin kanssa, Su-Ma yönä kaikki kaupat nosti tcl hintoja.

85" oli 999€ kaikkialla nyt 1500€ - 2000€
98" 1999€ nyt 2500€ - 2999€

Eli BFssä taas normihinnoilla "KOVAT ALET"
 
Katselin kanssa, Su-Ma yönä kaikki kaupat nosti tcl hintoja.

85" oli 999€ kaikkialla nyt 1500€ - 2000€
98" 1999€ nyt 2500€ - 2999€

Eli BFssä taas normihinnoilla "KOVAT ALET"
Joo näköjään kaikkien hinnat noussut kautta linjan. Saisikohan tuosta tehdä kantelun johonkin KKV tai vastaavaan, en tiedä onko laitonta mutta ainakin helvetin mautonta.
 
Joo näköjään kaikkien hinnat noussut kautta linjan. Saisikohan tuosta tehdä kantelun johonkin KKV tai vastaavaan, en tiedä onko laitonta mutta ainakin helvetin mautonta.
Ei ainakaan tällä hetkellä asialle mahda mitään, eli kyllä ne yritykset voi ihan vapaasti tuota kikkailua käyttää, kunhan varmistaa että tuo 30 päivää täyttyy ja tosi moni tässä lähi viikkoina tuota jo tehnyt. (Lainattu teksti google haun tuloksista).

"Laki on velvoittanut vuodesta 2023 alkaen Kuluttajasuojalain hinnanalennusilmoittelua koskevan 2 luvun 11 § mukaan tavaroiden alemarkkinoinnissa on ilmoitettava alin hinta, jolla tavaraa on markkinoitu hinnanalennusta edeltäneiden 30 päivän aikana."

Toki helpostihan erilaisten hintavertailujen kautta käy katsomassa pitemmältä hintahistoriat, jos ei mitään mulle heti nyt heräteostoksia tee pelkkien kauppojen supertarjouksien tai mainosten perusteella.
 
Luulisi jtkn viranomaista kiinnostavan jos kaikki samanaikaisesti moista tekevät , kuka nyt näitä vaatimuksia laatii markkinoille .
 
Luulisi jtkn viranomaista kiinnostavan jos kaikki samanaikaisesti moista tekevät , kuka nyt näitä vaatimuksia laatii markkinoille .
Tuossa tapauksessa vaatisi varmaankin jotain muutosta tai lisäpykälää tuohon nykyiseen lakiin? Huonekalufirmat pahimpia noissa hintojen muutteluissa ja osalle tullut seuraamuksiakin, mutta ne tapaukset käsittääkseni olleet jatkuvia ja vähän enemmän jo harmaalla alueella tai jopa rikkoneet jotain lakia.

Mutta onhan se totta että nykyään nuo isot elektroniikka firmatkin tuota hinta keinottelua enemmän harrastaa ja hintatietoisenkin hyvä olla tarkkana noissa "alennuksissa". TV:n normaalin hinnan tietäminen voi kuitenkin olla jo muutenkin hankalaa, kun malli nimet voi olla lähes identtisiä ja monia eri versioita olemassa, niin ei siinä moni perus tallaaja ymmärrä sen TV.n oikeata arvoa ja todellista alennuksen arvoa.
 
Tässäkin ketjussa aiemminkin huomattu, että tuota 30 päivän taktiikkaa harrastetaan muutenkin kuin black fridayna. "500€ Philips nyt vain 500€, -1000€ alennuksella".

Ihan hyvä tuo lakiuudistus oli, mutta voisivat tuon suoraan pistää 60 päivään, niin luulisi muuttuvan tuollainen pelleily kannattamattomaksi.
 
Mielestäni 30pv ihan riittävä, kyllähän sitä kuluttajallakin on jokin vastuu. Varsinkin kun hintaseurannasta nuo hinnat on helppo tsekata. Enemmän ärsyttää se tapa kiertää noita, eli ”kanta-asiakkaalle -400e” tai sitten annetaan lahjakorttialennuksina yms. Noihin voisi puuttua.
 
Vastuu on, mutta mitä haittaa/vaivaa olisi ollut laittaa lakiin suoraan 60 päivää?
Ja kyllä suuri osa kuluttajista edelleen menee sinne kivijalkaan tai nettisivuille ja on ihan myyty noilla feikkitarjouksilla, vaikka hintaseurannat on olemassa.
 
Hakusessa tiukalla budjetilla 65" töllö. Ihan tavallisten TV-lähetysten katsomiseen, satunnaisesti suoratoistoja. Ei pelaamista. Nykyinen ruutu vajaa 10v vanha Sony. Mitä laitetaan tai ruvetaan kyttäämään BF alennuksesta? Budjetti n. tonni, mielellään vielä pienempikin. C745?

Mitä sinä ostaisit?
 
Lainaan pikaisesti ketjua. Onko kukaan muu tcl käyttäjä törmännyt ongelmiin Disney plus palvelun kanssa? Eli yksinkertaisesti kirjautuminen tcl:n kautta ei vaan toimi. Striimaus puhelimesta ruutuun onnistuu, mutta standalone kirjautuminen telkun applikaatiolla ei mitenkään päin.
 
Tuntuu olevan enemmän Disneyn vika. Itsellä tekee samaa aika lailla joka laitteella, että kirjautuminen takkuaa todella usein.
 
Voi rähmä, eka vika alle 2kk vanhassa 65" S90D:ssä... ir kaukosäätö hyytyi lähes täydellisesti yhdenäkin, ei ole vika kaukosäätimien pattereissa, jonkun samsung tv:n ir kaukkari toiminut moitteetta tuossa, samoin toisen samsungin one-for-all kaukkari.
Kumpikaan ei toimi enää n. 2-3m päästä kuin pätkien tai ei ollenkaan. noin puolen metrin päästä reagoi jotenkin. Suojakelmu poistettu ir vastaanottimen edestä, ei vaikutusta. Telkku käynnistetty pari kertaa ihan virtajohto bootilla. Saas nähdä millainen rumba tulee huollon kanssa moisen pikkukomponentin kanssa.. en kyllä yhtään muista oliko tuossa tuo ir vastaanotin irrallinen kasauksen yhteydessä vai ei.. ei pikaohjeessa moista esitellä :rolleyes:
 
Statistiikka

Viestiketjuista
305 071
Viestejä
5 171 752
Jäsenet
82 588
Uusin jäsen
UseTheFours

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom