Kysymyksenasettelu ja näyttötaakka
Asiassa on riidatonta, että vastaaja A:n hallinnoimat ajoneuvot XXX-000 ja XXX-001 ovat olleet 31.10.2017, 15.12.2017, 9.5.2018 ja 31.7.2018 pysäköitynä kantajan valvomille pysäköintialueille niiden pysäköintiehtojen vastaisesti. Vastaaja ei ole kyseenalaistanut sitä, että ParkkiPatella on ollut toimivalta suorittaa yksityistä pysäköinninvalvontaa pysäköintialueilla Revontulentie 6 ja Revontulenpuisto 2 sekä periä auton kuljettajalta sopimusperusteinen maksu virheellisestä pysäköinnistä.
Sopimus ja valvontamaksun maksuvelvollisuus voi syntyä vain autoa kuljettaneen ja pysäköintivalvontaa suorittavan yhtiön välillä.
Riitakysymys käräjäoikeudessa onkin ollut se, onko vastaaja itse kuljettanut ajoneuvoja ja pysäköinyt ne kantajan esittämin tavoin virheellisesti ja sopimusehtojen vastaisesti.
Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n mukaan riita-asiassa asianosaisen on näytettävä ne seikat, joihin hänen vaatimuksensa tai vastustamisensa perustuu.
Yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaan sillä, joka vetoaa sopimukseen, on näyttötaakka sopimuksen syntymisestä. Näin ollen näyttötaakan auton kuljettajasta on lähtökohtaisesti katsottava kuuluvan ParkkiPate Oy:lle.
Asianosaisen esittämän seikan asettaminen tuomion perustaksi edellyttää, että asianosainen on esittänyt siitä uskottavan näytön. Uskottava näyttö tarkoittaa lainvalmisteluaineiston (HE 46/2014 s. 46) mukaan vahvempaa näyttöä kuin ns. todennäköiset syyt, mutta ns. täyttä näyttöä (ei varteenotettavaa epäilystä) ei kuitenkaan edellytetä.
Vaadittavaa näyttöä on oikeuskirjallisuudessa kuvattu "jonkinlaiseksi järkeväksi näyttöenemmyydeksi". Tapauksissa, joissa pysäköintivalvontamaksua vastustanut henkilö on kiistänyt kuljettaneensa autoa ja pysäköineensä sitä itse, on näytön arvioinnissa kiinnitetty huomiota muun ohella siihen, kuka on ajoneuvon omistaja, sekä siihen, onko autonkuljettajaksi nimetty joku muu henkilö tai onko sen ilmoitettu olleen jonkun muun käytössä.
Oikeuskäytännössä (mm. KKO 2012:23) on katsottu, ettei auton haltija voi välttämättä tehokkaasti kiistää sopimuksen syntymistä (auton kuljettamista ja pysäköintiä) pelkällä väitteellä, ettei hän itse ollut toiminut kuljettajana ja ettei hän tiennyt kuka kuljettajana oli toiminut. Tämä korostuu erityisesti tilanteissa, joissa on kysymys useammasta valvontamaksun määräämiseen johtaneesta pysäköinnistä.
Oikeuskäytännössä on myös katsottu, että yleisen kokemussäännön mukaan ajoneuvon omistaja tai haltija kuljettaa yleensä autoaan itse tai ainakin tietää kenen käytössä auto on. Tilanteissa, joissa ajoneuvo on ollut pysäköitynä esimerkiksi vastaajan työpaikan tai kodin lähistölle, ajoneuvon haltijalta tai omistajalta on tyypillisesti edellytetty näyttöä siitä, kuka muu henkilö hänen autonsa olisi pysäköinyt kyseiselle paikalle.
Lisäksi huomiota on kiinnitetty siihen, onko autolla ajamisen selvitetty olleen pysäköijäksi väitetylle henkilölle mahdoton kyseisenä ajankohtana.
Toisaalta todistustaakan kääntäminen ajoneuvon haltijalle tai omistajalle merkitsisi tosiasiallisesti sellaista sopimuksen ehtoa, että ajoneuvon omistajan tai haltijan tulisi valvontamaksuilta välttyäkseen näyttää , että joku toinen on ajoneuvoa kuljettanut. Tällainen ehto olisi kuluttajansuojalain vastaisena kuluttajan kannalta kohtuuton ehto.
Todistustaakan kääntäminen olisi muutoinkin kuluttajasuojalainsäädännön periaatteiden vastaista.
Asiassa esitetty näyttö
Vastaaja A on käräjäoikeudessa kiistänyt pysäköineensä hallinnoimiaan autoja virheellisesti kanteessa esitetyin tavoin. Hän on kertonut, että hänen autojaan on pysäköintiajankohtina käyttänyt kaksi hänen samassa taloudessa asuvaa perheenjäsentään, joista toinen työskentelee vastaajan kanssa samassa työpaikassa Revontulenpuistossa. Vastaaja on lisäksi kertonut, että toinen edellä mainituista perheenjäsenistä on voinut palauttaa vastaajan auton kyseiselle pysäköintialueelle vastaajan työpaikan pysäköintihalliin. Vastaaja ei ole halunnut nimetä edellä mainittuja henkilöitä, koska hän ei ole halunnut aiheuttaa harmia edellä mainituille henkilöille .
Vastaaja on lisäksi käräjäoikeudessa kertonut, että hänellä on aina ollut oma paikka Revontulenpuiston pysäköintialueella pysäköintihallissa.
Vastaaja on edelleen kertonut, että hän on reklamoinut kantajalle jokaisen valvontamaksun, jonka hän on saanut postitse kotiinsa.
Näytön arviointi ja johtopäätökset
Kantaja ei ole esittänyt asiassa todistelua, vaan lähinnä vedonnut siihen, että kanteessa tarkoitetut autot ovat olleet vastaajan hallinnassa, ja että hänen työpaikkansa on sijainnut kanteessa tarkoitettujen pysäköintialueiden välittömässä läheisyydessä, samassa paikassa kuin vastaajan työpaikka.
Käräjäoikeus toteaa, että edellä mainitut seikat sinänsä puhuvat sen puolesta, että vastaaja on pysäköinyt autot kantajan esittämällä tavalla. Toisaalta vastaaja on esittänyt, että hänen työpaikkansa lisäksi myös hänen perheenjäsenensä työpaikka sijaitsee kanteessa mainitun pysäköintialueen läheisyydessä. Väite siitä, että samassa taloudessa asuva ja samassa työpaikassa työskentelevä perheenjäsen on käyttänyt vastaajan autoa, on käräjäoikeuden käsityksen mukaan lähtökohtaisesti uskottavampaa kuin väite siitä, että perheen ulkopuolinen taikka muualla työskentelevä tai oleskeleva henkilö olisi käyttänyt sitä. Edellä mainituista syistä pelkästään vastaajan työpaikan sijainti ei nyt käsiteltävänä asiassa ole kovin vahva osoitus siitä, että nimenomaisesti vastaaja olisi ollut autojen kuljettaja kanteessa mainittuina ajankohtina.
Käräjäoikeus toteaa, että vaikka vastaaja ei ole vastauksessaan nimenomaisesti nimennyt autoa kuljettanutta henkilöä, hän on kuitenkin rajannut mahdollisen henkilöpiirin hyvin pieneksi. Vastaaja on myös kertonut reklamoineensa jokaisesta postitse saamastaan valvontamaksusta, mitä kantaja ei ole kiistänyt. Käräjäoikeus toteaa, että reklamointien voidaan arvioida tukevan sitä käsitystä, että vastaaja ei ole pysäköinyt autoja, vaan katsonut perintäkirjeet perusteettomiksi.
Käräjäoikeus pitää vastaajan kertomusta siinä määrin uskottavana, että pelkästään kantajan esittämät seikat eivät ylitä kantajalta edellytettävää näyttökynnystä ajoneuvon kuljettajasta. Asiaa kokonaisuutena arvioiden käräjäoikeus katsoo, että asiassa ei ole riittävällä varmuudella näytetty vastaajan toimineen ajoneuvojen kuljettajana ja pysäköineen niitä kanteessa yksilöityinä ajankohtina kantajan valvomille pysäköintialueille. Näyttämättä on näin ollen myös jäänyt, että vastaajalle olisi syntynyt sopimukseen perustuva velvollisuus valvontamaksun suorittamiseen. ParkkiPaten kanne on siten hylättävä.
/img-s3.ilcdn.fi/17f83d6cd75abb92112faf25356587ae6d7d2d0d8ba68838524bd94198a0485a.jpg)
/img-s3.ilcdn.fi/f4e931fe707c5619fd0726c68e285cf9d42b0a6c7d42f6296f1b3f3c4d8421cb.jpg)
/img-s3.ilcdn.fi/7cf233a7100136be6b230a3d5d1e06c662af937535867ee44c3dabb21dd4a8af.jpg)
