• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltojen presidentinvaalit

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 231
Enkä avannut linkkiä tarpeeksi mitä linkkasin vai menikö pointti ohi vai olisiko pitänyt se suomentaa vai mitä?

Voin toki olla väärässä, mutta se mitä @pagi kanssa kirjeenvaihtoa käytiin, niin mielestäni lisäsin sen pointtiani tukeakseni. No, mitäs näistä vääntämään, ei muuta kuin raportti nappia painamaan, niin kyllä sen ylläpito sitten tulkitsee miten tulkitsee.
En ole mitään raportoimassa vaan toin esiin mistä itse olen esim saanu varoituksen
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 543
Taitaa alkaa Bobulinsky tarina kuihtua kasaan. Rudyn alhaisen budjetin takia joutunut käyttämään jotain heikompia väärentäjiä Venäjällä ja oman osaamisen huonon tason takia ei ole pystynyt tarkistaa feikkejä kunnolla.

Joutuu itsekin myöntämään, että meni yksi asia ohi, johtuu siitä ettei ole Applea. Vaikka unohtaa selkeät kirjoitusvirheet, plane/plain jne, joita hankala uskoa korkeasti koulutetun tekevän noin paljon, mutta miten ihmeessä blacbberryssä on Applen ios? Saattaa toki, että BB:ss näytetään kuvaa, mutta silti Tonyn Apple on venäjän verkossa.

Hauskaa tässä alkaa myös olemaan DNI Ratcliffen lausunto Venäjän vaikuttamisesta. Bobulinsky oli vielä eilen innokas twiittailija, nyt on kaikki twiitit poistettu. Tili ei ole vahvistettu, mutta se on luotu jo 2009. Rudy pelaa nyt riskillä ja saattaa joutua vankilaan. Eikä Trump taida pelastaa tällä kertaa.
Aika huonosti tutkittu, kun TB sanoo Hunterin viitanneen isäänsä termeillä "The Big Guy" ja "my Chairman".
Eli siis Rudy on ainut joka on nähnyt mitään. Bannon komppaa suullisesti. Ratcliffe sanoo jotain tulkinnanvaraista. Ja lopuksi kahta viikkoa ennen vaaleja maailma saa kuulla Tony Bobulinskysta joka käyttää iOS:ia Blackberryssä venäläisessä mobiiliverkkossa ja joka on juuri haastettu oikeuteen yli 650k maksuista. Got it

Spoilerissa vielä todisteena käytetty Hunterin nimmari

edit. Aikajana tukisi kyllä teoriaa siitä että Rudy jää eläkkeelle puolentoista viikon päästä ja siirtyy viihdealalla Sasha Baron Cohenin kaveriksi
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 864

Joo eiköhän tää ollu tässä.

Vai onko jotain uusia spinnauksia vielä? Ens viikolla kyl kerkee vielä keksiä jotain.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 405
Mitä tuo nimikirjoitus liittyy asiaan? Ja miten Rudy liittyy Bobylinskiin? Ja milloin ja missä Bobylinski on kirjoittanut juttunsa Venäläisessä verkossa?
 
Meillä on kaksi nimikirjoitusta joista toinen on läppärihuollon kuitista ja toinen Hunterin (muistaakseni) vahemmuusjutusta. Mikäli nämä eivät ole saman henkilön kirjoittamat oletetaan että Hunter ei toimittanut läppäriä.

Rudy on se joka toi koko läppärikeissin esiin ja mainosti että Bobulinski tulee todistamaan. Jälkimmäinen on siis tietänyt korruptiosta seitsemän vuotta ja Bidenin presidenttiehdokkuudesta ja korruptiotutkinnasta yli vuoden.

En tiedä onko TB ikinä käynyt Venäjällä tai kirjoittanut mitään mutta todisteena siitä että Hunterin isä oli oleellinen on valokuva puhelimesta, jonka näytössä on risku. Mikäli puhelimen näyttöön voi luottaa on kuva otettu Venäjällä
 
1. Ei siis liity Bobylinskiin.
2. Rudy varmaan mainosti kun kuuli jostain samalla kun muutkin että Bobylinski tulee todistamaan. Ei kai ole erityistä linkkiä heidän välillä ilmennyt?
3. Vähän sekavaa kun ei tiedä kuka viestit kirjoitti, kuka otti kuvat niistä, ja ottiko joku vielä kuvat kuvista vai miten se meni.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Aika epätoivoista oljenkorsiin takertumista nämä Joe Bideniin henkilökohtaisesti liittymättömät yritelmät, jotka ei silti etene mihinkään. Sitä melkein jopa odottaisi, että keskityttäisiin Joen asioihin sukulaisten sijaan koska... noh, Trumpin suku ja perhe :D

@maninthemoon se demokraattipuolueen "puhdas pahuus"? Palataanko siihen, ettei jää vaikutelma että nakellaan paskaa siinä toivossa että joku tarttuisi ja häivytään kuin pieru saharaan jos ei?
 
1. Niin siis jos asia oli nimenomaan TB niin Hunterin nimmari ei liity, totta. Mutta jos asia on se että meillä on todisteita Hunterin korruptiosta niin liittyy
2. Ei ole todisteita että RG olisi houkutellut TB:n todistamaan, totta. Molemmat vaan taas erikseen liittyvät siihen onko todisteita
3. Nimenomaan. Nyt meillä on valokuva puhelimesta joka näyttää valokuvan puhelimesta jossa on viesti välttävällä englannilla. Tällaisen väärentämiseen tarvitsee kaksi puhelinta ja verkkoyhteyden. Venäläinen mobiiliverkko soveltuu
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 443
Aika epätoivoista oljenkorsiin takertumista nämä Joe Bideniin henkilökohtaisesti liittymättömät yritelmät, jotka ei silti etene mihinkään. Sitä melkein jopa odottaisi, että keskityttäisiin Joen asioihin sukulaisten sijaan koska... noh, Trumpin suku ja perhe :D

@maninthemoon se demokraattipuolueen "puhdas pahuus"? Palataanko siihen, ettei jää vaikutelma että nakellaan paskaa siinä toivossa että joku tarttuisi ja häivytään kuin pieru saharaan jos ei?
Ei ole tarkoitus kadota kuin pieru saharaan, mutta toivoisin, että luettaisiin viestit ajatuksella. Viestini siis oli, että porukka vaihtaa leiriä noilla argumenteilla (entiset demokraatit) ja toisin päin. Se heille sallittakoon ainakin minun puolestani.

Toki jos haluaa haastaa tuota sen paremmin, niin suosittelen menemään jollekin jenkkifoorumille missä politikoidaan, niin saat varmast tappelupukarin sieltä vai onko niin, että tälläsisa asioita ei voi ottaa täällä esille ilman, että pitää vaihtaa ajatuksia sen kahden sivun verran kyseisestä aiheesta?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 942
nyt:
Ei ole tarkoitus kadota kuin pieru saharaan, mutta toivoisin, että luettaisiin viestit ajatuksella. Viestini siis oli, että porukka vaihtaa leiriä noilla argumenteilla (entiset demokraatit) ja toisin päin. Se heille sallittakoon ainakin minun puolestani.
aiemmin:
Ja tuossa on jotain väärää? Ollaanhan tuolla ihan avoimia sen suhteen kenen takana seisotaan (niin organisaatiot kuin tavalliset ihmisetkin), mutta ilmeisesti tuo asia on väärin, kun joku (viharyhmään jäsen ) loukkaantuu ja sanoo sen ääneen, niin muut lampaat on samaa mieltä.

Itse asiassa Ei Trumpin kannattajat (ainakin jokunen) äänestää Trumppia ihan sen takia, kun demokraatit edustavat tätä nykyään puhdasta pahuutta ( lue: viharyhmä).
Jotenkin tuntuu, että tämä uusi muotoilu nyt vähän kyllä poikkeaa alkuperäisestä jos sen ajatuksella lukee. Viittasit tuossa ensin "viharyhmän jäseneen" ja "muihin lampaisiin" jotka loukkaantuu siitä että poliisi viestii omaa poliittista kantaansa virkapuvussa äänestyspaikalla. Tämä vaikuttaa todella paljon tuossa ihan omalta kannanotolta eikä miltään viittaukselta demokraateista republikaaneihin vaihtavien siirtymissyihin ryhmänä ja yleisellä tasolla. Sitten lisäsit että nimenomaan Trumpia äänestetään sen takia kun demokraatit edustavat tätä puhdasta pahuutta ja ovat viharyhmä jonka jo tuossa edellisessäkin virkkeessä mainitsit.

Demokraattien nimittelyä. Ei minkäänlaista viittausta tohon nyt mukaan tulleeseen, että myös toisin päin tätä tapahtuisi samoin syin.

Mutta hyvä tietysti jos voit tarkentaa sanomisiasi niin että ei tule väärää käsitystä... Voisitko vähän avata, että miksi kyse sitten on viharyhmästä? Tai viharyhmistä jos kerran homma toimii molemmin päin.
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 443
@amblik Juu, tässä menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Ehkä itseltä huono ulostulo (myönnetään). Tuossa on kaksi erillistä aihetta omalta puolelta, tai ainakin tarkoitus oli. Tuota ensimmäistä kävin jo pagin kanssaa läpi ja tuota toista olen tässä yrittänyt selventää. Pahoittelut jälleen, jos ja kun olin epäselvä. Mitä tulee tuohon poliisin pitämään trump maskiin, niin ei twiitti ainakaan myönteinen sen suhteen ollut.

Mitä noihin viharyhmiin tulee, niin tuo koko maa on aikalailla sekaisin ja ei tuo 4 vuotta kestänyt vastakkainasettelu oli tuonut mitään hyvää tuohon, kun ei kumpikaan puolue suostu edes tekemään yhteistyltä syystä että toinen puoli vihaa yhtä miestä ja toinen puoli vihaa aikalailla koko puoluetta (näin asian itse näen).

Edit. Näistä vain on omalle kohdalle osunut valtavasti esimerkkejä, jos pukeudut johonkin Trumpia kannattavaan pukineeseen, että mitä kaikkea kakkaa voit saada niskaasi. Edelleenkään en sano, että ei voi mennä toisikin päin, mutta vähemmän tullut vastaan.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945

Toi yhteistyön kankeus alkoi mielestäni jo Obaman aikana, jolloin republikaanit hannasivat kaikkia Obaman hallinnon uudistuksia vastaan ihan periaatteesta.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 543
@amblik Juu, tässä menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Ehkä itseltä huono ulostulo (myönnetään). Tuossa on kaksi erillistä aihetta omalta puolelta, tai ainakin tarkoitus oli. Tuota ensimmäistä kävin jo pagin kanssaa läpi ja tuota toista olen tässä yrittänyt selventää. Pahoittelut jälleen, jos ja kun olin epäselvä. Mitä tulee tuohon poliisin pitämään trump maskiin, niin ei twiitti ainakaan myönteinen sen suhteen ollut.

Mitä noihin viharyhmiin tulee, niin tuo koko maa on aikalailla sekaisin ja ei tuo 4 vuotta kestänyt vastakkainasettelu oli tuonut mitään hyvää tuohon, kun ei kumpikaan puolue suostu edes tekemään yhteistyltä syystä että toinen puoli vihaa yhtä miestä ja toinen puoli vihaa aikalailla koko puoluetta (näin asian itse näen).

Edit. Näistä vain on omalle kohdalle osunut valtavasti esimerkkejä, jos pukeudut johonkin Trumpia kannattavaan pukineeseen, että mitä kaikkea kakkaa voit saada niskaasi. Edelleenkään en sano, että ei voi mennä toisikin päin, mutta vähemmän tullut vastaan.
Ymmärränkö oikein että rinnastat tuon poliisin siihen kun jotkut idiootit ovat esim häirinneet ihmisiä MAGA-lippiksen käytöstä? Tämän pitäisi olla tullut selväksi viimeistään toisesta viestistäni että kyse oli nimenomaan virkapuvun, vaalipaikan ja mainoksen yhdistelmästä. Tottakai kyseinen herra saa pitää tuota maskia siviilivaatteissa ruokakaupassa
 
Ei, en rinnasta. Ymmärrän kyllä sinun pointtisi. Oma pointti tässä keississä oli, että jos virkavalta on avoimesti antanut oman tukensa jommallekummalle ehdokkaalle, niin ei tuosta pitäisi niin isoa numeroa tehdä, jos jollakin on jommankumman ehdokkaan maski päässä. Tai siis ilmaista oman kannatuksensa jollain vaatekappaleella. Eri asia sitten tietenkin, että mennään virkapuvussa antamaan tukea johonkin mielenilmaisuun. Ehkä asia olisi myös eri, jos koppalakki oltaisiin korvattu punaisella lippiksellä tai luotiliivi Trumpin/Bidenin T-paidalla.

Eiköhän tämä riitä tältä osin. Tämä oli oma vain näkemys.
 
Korjaan vielä loppuun sen että näkemyksesi on väärä, lainasin kuvankaappauksin poliisin ohjesääntöä ja vaalilakia. Miamiin poliisi on sanonut tutkivansa asian. Virkapuvun osien korvaaminen siviilivaatteilla taas rikkoo mutulla muita sääntöjä

Lisäksi virkavalta ei onneksi ole ottanut kantaa, koska poliisin tehtävä on suojella kaikkia, vaan ammattiliitot jotka siis ovat vapaaehtoisia kerhoja joiden jäsenillä on sama ammatti
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 945
trumpilla ja reppuleilla on kova taistelu saada annettujen äänien määrä pysymään alhaalla, mutta silti näyttää siltä että trumppailu saakin sen nousemaan sen sijaan: Yhdysvaltain presidentinvaalit | Ennuste: Nykyisellä tahdilla Yhdysvaltain vaalien äänestysprosentti nousee korkeimmaksi sitten vuoden 1908
Vaikea sanoa kumpi tuosta loppujen lopuksi hyötyy. Jossain oli puhetta, että republikaaneja olisi rekisteröitynyt äänestäjiksi enemmän kuin demokraatteja. Toisaalta myös "riippumattomia" olisi rekisteröitynyt aiempaa enemmän.

Joten voihan se olla, että Trumpin kannattajat vyöryvät taas sankoin joukoin "uurnille" kuten viimeeksikin, ja demokraatit luulevat taas liikoja gallupeista.

Bidenin etumatka on tosin sen verran suuri, että on sillä varaa vähän menettääkin lopullisessa kannatuksessa suhteessa galluppeihin... Ei sen niitä vaa'ankielivaltioita kovin montaa tarvitse voittaa, jotta homma on selvä. Lisäksi jos verrataan gallup-tilannetta vuoteen 2016, niin käsittääkseni galluppien tekijät ovat sittemmin vähän parannelleet ja tuunanneet metodejaan eli nämä saattaa olla luotettavampia nyt...

Eri asia on sitten se, että miten pitkään vaalien tulosta selvitellään oikeudessa...
 
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
1 106

1 min video

Trump kävi äänestämässä. Äänestys sujui hyvin ja turvallisesti, toisin kuin jos lipuke lähetettäisi postitse Trump kertoi. Trump kertoi myös päivän ohjelmasta, kolme tapahtumaa tälle päivälle ja asiat kehittyvät hyvään suuntaan Floridassa seka kaikkialla muualla. Lopussa Trump paljastaa myös ketä äänesti.
 
En muista että kukaan olisi sanonut että nukkuvia Trump-äänestäjiä olisi merkittäviä määriä. Saanee saman verran ääniä kuin viime kerralla. Bidenin uskoisin saavan enemmän ääniä kuin Hillaryn ja tällä kertaa pienpuolueista ei ole kuultu käytännössä mitään.

Tarkistin 2018 välivaalien kokonaisäänet ja demokraatit voittivat senaatin kokonaisäänet 52 vs 35 miljoonalla äänellä (jolla siis menetti kaksi paikkaa koska demokratia) ja edustajainhuoneen 61 vs 51 miljoonalla äänellä jos oikein luin

1 min video

Trump kävi äänestämässä. Äänestys sujui hyvin ja turvallisesti, toisin kuin jos lipuke lähetettäisi postitse Trump kertoi. Trump kertoi myös päivän ohjelmasta, kolme tapahtumaa tälle päivälle ja asiat kehittyvät hyvään suuntaan Floridassa seka kaikkialla muualla. Lopussa Trump paljastaa myös ketä äänesti.
Ohjeet turvalliseen äänestämiseen:
1. Rekisteröidy toiseen osavaltioon
2. Sano ennakkoon tilattuja äänestyslappuja turvallisiksi
3. Lennä yksityiskoneella vaalipaikalle, turvallisuusmiehet pitävät kaikki muut sylkyetäisyyden ulkopuolella
4. Hauku postiäänestys

näillä ohjeilla onnistut varmasti

edit. Katsoin videon ja eräänlaisena lokakuun yllätyksenä Trump astui jalallaan kirjastoon
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
657
Lähinnä on kerrottu Trumpin äänestäjistä jotka eivät halua tai eivät kehtaa gallupeissa ilmoittaa kannattavansa tätä. Demokraattien äänestäjistä jäi osa nukkumaan 2016. Nyt monissa osavaltioissa äänestysvilkkaus on ihan eri tasolla kuin 2016 ja kun mukaan lisätään uudet nuoret äänestäjät, tulokset saattavat olla merkittävästi erilaiset kuin neljä vuotta sitten. Varmaa on ainakin äänestysprosentin nousu ellei itse vaalipäivälle satu mitään F5 luokan hurrikaania koko maahan.

Niin sanottua kolmatta vaihtoehtoa on tarjolla joissakin osavaltioissa, merkittävää oli että Kanye Westin myöhäinen ehdokkuus torpattiin muutamaa osavaltiota lukuunottamatta. Ilmeisesti tämä oli enemmän tai vähemmän juoni kerätä mustien ääniä ja näin estää Bidenia voittamasta osavaltioita heidän tuellaan. Mitään Ross Perot luokan kierrepalloa ei ole mukana.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Giuliani olikin ihan asiallisesti liikenteessä Hunter hommissa:

muoks: Borat kertoo että Giuliani olikin ihan asiallisesti liikenteessä Hunter(Giuliani koittaa tehdä tästä henkilöstä jotenkin vaaleihn liittyvän ja samoin moni hahmo tässä ketjussa) hommissa. Niille jotka ei jaksa katosa tuota siis sisältö avattuna.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 405
Yhtä paljon kun kaikki viestit tässä ketjussa Hunterista. Paina nappia vaan jos siltä tuntuu. Moderaattori voi kerralla poistaa sitten kaiken turhan joka ei liity ehdokkaisiin itseensä.
No en nyt painanut, mutta olen nähnyt pätkän tuosta ja kyllä Rudy näytti mikrofonin jäljiltä korjaavan paidanhelmaa. En tiedä mitä hän makuuhuoneessa teki.
Kuitenkaan kun hänen maine asianajana tms. ei tuosta mennyt, niin tuo ei ainakaan liity vaaleihin.
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 126
Hunterin edesottamukset olivat edellisen ehdokkaiden välisen vääliväittelynkin aiheena
Jos nyt oikein muistelen niin Hunter kaivettiin esille ketjuun ennen kuin oli keskustelun aihe vaaliväittelyssä. Ei ollut edes vielä skenaariota että Joe jotenkin rahallisesti hyötyisi Hunterin tekemisistä.

Edit: Giuliani liittyy ketjuun jos Hunter liittyy, koska Giuliani on ollut iso osa tuota Hunterin keissin esiin tuomista ja Trumpin lakimiehenä nyt sotkeutunut vahvasti vaaleihin.
 
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
1 106
Jos nyt oikein muistelen niin Hunter kaivettiin esille ketjuun ennen kuin oli keskustelun aihe vaaliväittelyssä. Ei ollut edes vielä skenaariota että Joe jotenkin rahallisesti hyötyisi Hunterin tekemisistä.
ei tarvinnut kovin suuri ennustaja olla tietäessään tämän nousevan myös väittelyn aiheeksi kun ollut NyPostin uutisen julkaisusta saakka yksi suurimmista keskustelun aiheista vaaleihin liittyen viime päivinä. Ja aiheen sensurointi vielä nosti julkisuutta entisestään. Itse väittely varmaan myös tähän ketjuun vahvisti asian kuuluvan oleellisesti vaaleihin liittyvään keskusteluun, vaikka osa toki toivoisi ettei asiasta puhuttaisi.
 
No puhutaan Hunterista, vastaa alkuun näihin:
- miksei Fox tai kukaan NYP:n kokeneemmista toimittajista ottanut juttua omiin nimiin?
- miksi PDF on viime vuodelta?
- miksi eri osavaltio kuin missä HB asuu?
- mikseivät nimmarit mätsää?
- oliko läppäreitä yksi vai kolme?
- miksi ulkoinen kiintolevy on otettu käyttöön vasta Hunterin käynnin jälkeen?
- miksei FBI ole löytänyt lapoa kymmeneen kuukauteen?
- miksei TB puhunut niinä seitsemänä vuotena kun tiesi korruptiosta?
- miksi todiste on kuva kuvasta joka on otettu Venäjällä?
- miksi Hunter kirjoittaa niin kömpelöä englantia?

vastaa näihin niin jatketaan siitä

No en nyt painanut, mutta olen nähnyt pätkän tuosta ja kyllä Rudy näytti mikrofonin jäljiltä korjaavan paidanhelmaa. En tiedä mitä hän makuuhuoneessa teki.
Kuitenkaan kun hänen maine asianajana tms. ei tuosta mennyt, niin tuo ei ainakaan liity vaaleihin.
Rudy on Trumpin kärkinimiä ja ehkä näkyvin henkilö joka ei ole ehdolla näissä vaaleissa. Hän väittää että FBI:llä on lapoa kymmenen kuukautta eivätkä nämä tee mitään. Tottakai Rudy liittyy aiheeseen.
Se mitä Rudy teki oli että hän meni tytärtään nuoremman naisen kanssa makuuhuoneeseen drinkeille, pyysi tämän puhelinnumeroa, taputti tätä alaselkään ja käpälöi itseään ollessaan sängyllä alle metrin päässä kyseisestä naisesta, jonka näyttelijä kertoi ettei pelännyt tilanteessa koska Sasha oli kuuloetäisyydellä. Tämän jälkeen RB hyökkäsi Sashan kimppuun Twitterissä ja Sasha suurempana miehenä kehui Rudya ja rauhoitteli tilannetta
 
Ei pelännyt sängyllä makaavaa vanhaa miestä, kun oli Sasha tukena.:)
Nuo jutut ei vaan riitä tähän, varsinkaan kun hän ei käpälöinyt itseään vaan tukki paidanhelmaa housuihin.
 
Kuten se on tapana tehdä vaakatasossa maaten
 
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
1 106
No puhutaan Hunterista, vastaa alkuun näihin:
en tiedä missä määrin tiedot pitävät paikkaansa läppärin osalta. Kiinnostukseni koskee tällä hetkellä lähinnä sitä mitä tietoja siitä saadaan ja mihin ne mahdollisesti voivat johtaa. Oleellisin kysymys on miksei Bidenit ole kieltäneet tietojen oikeellisuutta, tekniset kysymykset joita alla luettelet ovat siihen nähden toisarvoisia.

- miksei Fox tai kukaan NYP:n kokeneemmista toimittajista ottanut juttua omiin nimiin?
se on varmaan toimituksellinen ratkaisu. mm. Mike Emanuel on Foxilla kokenut toimittaja.
- miksi PDF on viime vuodelta?
en tiedä
- miksi eri osavaltio kuin missä HB asuu?
tietokonekorjaamo taisi olla Delawaressa, siellä missä Joe asuu, joten ehkä Hunter tai joku muu on käynyt läppärin siitä syystä tuonne jättänyt korjattavaksi eikä esim. Alaskaan tai Floridaan.
- mikseivät nimmarit mätsää?
Hunter ei ehkä kirjoita jokaista allekirjoitusta samalla tarkkuudella kuin elatusapu-/vanhemmuuspapereita
- oliko läppäreitä yksi vai kolme?
väitetysti useampi kuin yksi
- miksi ulkoinen kiintolevy on otettu käyttöön vasta Hunterin käynnin jälkeen?
en tiedä
- miksei FBI ole löytänyt lapoa kymmeneen kuukauteen?
mistä tiedät ettei ole ja mikä lopullinen sisältö kuvien/videoiden osalta edes on
- miksei TB puhunut niinä seitsemänä vuotena kun tiesi korruptiosta?
se on varmaan hänen oma päätöksensä
- miksi todiste on kuva kuvasta joka on otettu Venäjällä?
en tiedä. Ymmärtääkseni tuo verkko-operaattori toimii myös Armeniassa ja Valko-Venäjällä, ei pelkästään Venäjällä.
- miksi Hunter kirjoittaa niin kömpelöä englantia?

vastaa näihin niin jatketaan siitä
ehkä ei ole parhaassa kunnossa viestejä kirjoittaessaan, en tiedä

Rudy on Trumpin kärkinimiä ja ehkä näkyvin henkilö joka ei ole ehdolla näissä vaaleissa. Hän väittää että FBI:llä on lapoa kymmenen kuukautta eivätkä nämä tee mitään. Tottakai Rudy liittyy aiheeseen.
Se mitä Rudy teki oli että hän meni tytärtään nuoremman naisen kanssa makuuhuoneeseen drinkeille, pyysi tämän puhelinnumeroa, taputti tätä alaselkään ja käpälöi itseään ollessaan sängyllä alle metrin päässä kyseisestä naisesta, jonka näyttelijä kertoi ettei pelännyt tilanteessa koska Sasha oli kuuloetäisyydellä. Tämän jälkeen RB hyökkäsi Sashan kimppuun Twitterissä ja Sasha suurempana miehenä kehui Rudya ja rauhoitteli tilannetta
videon tilanteesta voi jokainen katsoa tästä. Jokainen voi kuvitella 76 vuotiaan astuessa sängyllä mikrofonin irrottamisen jälkeen laittamassa paitaa puvun housujen sisään miten tilanne voi mennä. Omasta mielestäni aika heikko yritys Rudyn mustamaalaamiseen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 942
en tiedä missä määrin tiedot pitävät paikkaansa läppärin osalta. Kiinnostukseni koskee tällä hetkellä lähinnä sitä mitä tietoja siitä saadaan ja mihin ne mahdollisesti voivat johtaa. Oleellisin kysymys on miksei Bidenit ole kieltäneet tietojen oikeellisuutta, tekniset kysymykset joita alla luettelet ovat siihen nähden toisarvoisia.
No eikös Joe Biden kiistänyt väittelyssä kun tämä tuli aiheeksi?
Biden to Trump: "I have not taken a penny from any foreign source ever in my life"

Mitä vielä pitäisi kiistää?
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 543
en tiedä missä määrin tiedot pitävät paikkaansa läppärin osalta. Kiinnostukseni koskee tällä hetkellä lähinnä sitä mitä tietoja siitä saadaan ja mihin ne mahdollisesti voivat johtaa. Oleellisin kysymys on miksei Bidenit ole kieltäneet tietojen oikeellisuutta, tekniset kysymykset joita alla luettelet ovat siihen nähden toisarvoisia.

se on varmaan toimituksellinen ratkaisu. mm. Mike Emanuel on Foxilla kokenut toimittaja.

en tiedä

tietokonekorjaamo taisi olla Delawaressa, siellä missä Joe asuu, joten ehkä Hunter tai joku muu on käynyt läppärin siitä syystä tuonne jättänyt korjattavaksi eikä esim. Alaskaan tai Floridaan.
Ei ehkä Hunter tai joku muu. Jos joku muu kirjoittaisi Hunterin nimmarin puhuttaisiin oletettavasti rikoksesta
Hunter ei ehkä kirjoita jokaista allekirjoitusta samalla tarkkuudella kuin elatusapu-/vanhemmuuspapereita

väitetysti useampi kuin yksi

en tiedä
onko käsitteet todisteketju tai myrkyllisen puun hedelmä tuttuja? Koko tarina pohjautuu siihen että data on saatu fyysiseltä läppäriltä jonka HB on henkilökohtaisesti toimittanut henkilölle joka otti yhteyttä Rudyn asianajajaan. Mikäli tässä ketjussa on virhe ei loppuja tarvitse edes kuulla. Jännä että ainoastaan yksi kolmesta läppäristä kiinnosti ja ettei kuitissa puhuta ulkoisesta kiintarista
mistä tiedät ettei ole ja mikä lopullinen sisältö kuvien/videoiden osalta edes on
Jos lapsiporno on laitonta (se on) ja FBI ei pidätä sen hallussapitäjää niin ainoat selitykset ovat että FBI:llä on liian vähän tai vääriä resursseja. Donald Trump nimitti FBI:n johtajan
se on varmaan hänen oma päätöksensä

en tiedä. Ymmärtääkseni tuo verkko-operaattori toimii myös Armeniassa ja Valko-Venäjällä, ei pelkästään Venäjällä.

ehkä ei ole parhaassa kunnossa viestejä kirjoittaessaan, en tiedä
kuulostaa juuri siltä mieheltä jonka haluamme ratkaisevan vaalit

videon tilanteesta voi jokainen katsoa tästä. Jokainen voi kuvitella 76 vuotiaan astuessa sängyllä mikrofonin irrottamisen jälkeen laittamassa paitaa puvun housujen sisään miten tilanne voi mennä. Omasta mielestäni aika heikko yritys Rudyn mustamaalaamiseen.
yritys mihin? Kuvat ja video ovat aitoja eikä niistä ole sanottu mitään muuta kuin että Rudyn käsi on housuissa kuten on. Jos minun sanavalintani oli loukkaava niin voin korjata sen. Rudy asetteli roikkuviaan metrin päässä tytärtään nuoremmasta naisesta jolle oli juuri flirttaillut. Ja aika hitaasti ja moneen otteeseen asettelikin. Tämä on siis kaveri joka kiertää ympäri maailmaa eri hotellihuoneissa joiden kamerat eivät aina kuulu länsimaalaisille koomikoille
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
1 106
No eikös Joe Biden kiistänyt väittelyssä kun tämä tuli aiheeksi?
Biden to Trump: "I have not taken a penny from any foreign source ever in my life"

Mitä vielä pitäisi kiistää?
yleensä näistä tehdään tiedote lehdistölle ja viestintäporukat kertovat medioissa jokaiselle halukkaalle asiasta juurtajaksaen. Tässä tapauksessa Bidenin epämääräinen lausunto väittelyssä, ja vielä asiasta joka voi vaalit kääntää. Hunteria voidaan pitää kotimaisena lähteenä, joten siltä osin lausunto ei ole ainakaan minua tyydytä nyt esitettyjen materiaalien valossa. Sanaa sanovat tavalliset äänestäjät, jotka haluavat tietää asiasta enemmän.
 
Anteeksi nyt vaan, mutta koko hyökkäys Bideneita vastaan on ollut todella epämääräinen. Joten jos sinun väitteitä kumotaan, niin ne ei ole epämääräisiä, vaan se on osoitus, että SINÄ tarvitset parempia todisteita.
 
en tiedä mitä väitteitä on kumottu. Nämä keskustelut kovalevyistä ja allekirjoituksista eivät kumoa New York Postissa julkaistuja kuvia Hunterista, joiden perusteella voi ajatella myös muuta materiaalia olevan olemassa. Jos Bideniä ei edes itseään kiinnosta itsensä ja perheen puolustaminen yksittäisiä kommentteja enempää niin erikoinen tilanne muutama päivä vaaleihin, alle yksi scaramucci itseasiassa päivissä mitaten.
 
Mitä me opimme Hunterin valokuvista? Että hän tupakoi ja että hän tai joku hänen ystävistään omistaa lasipiipun? Olen lähes täysin varma että Hunterista on noiden neljän lisäksi myös muita valokuvia. Kuten se jossa hän halaa isäänsä ja joka sekin oli konservatiiveille väärin. Etukäteen tiesimme että kaveri on ollut katkaisussa
 
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
1 106
Mitä me opimme Hunterin valokuvista? Että hän tupakoi ja että hän tai joku hänen ystävistään omistaa lasipiipun? Etukäteen tiesimme että kaveri on ollut katkaisussa
no jos kuvat ovat samalta koneelta kuin muut viestit niin ovatko myös viestit silloin todellisia? Toki kuvat voivat olla jostain muusta lähteestä, mutta tuolloin New York Post olisi isoissa vaikeuksissa tälläisiä riskejä ottaessaan eikä menisi läpi sen lakimiesjoukon, jotka yhtiön etua valvovat lakijuttujen luvatussa maassa. Ja tämän tason juttujen kohdalla varmasti juridiset kysymykset selvitetään.
 
Vaikka kuvat olisivat samalta koneelta ja sähköpostit aitoja emme ole nähneet metadataa eikä oletettavasti ole NYP:kaan nähnyt. Lehdistöllä on tietääkseni aika paljon löysemmät säännöt kuin oikeudessa pitävillä todisteilla.
 
NyPost tietää mitä tietää ja on omalta osaltaa päättänyt jutun julkaista tehtyään omat tarkistuksena. Näiden tietojen perusteella on nyt FBI ja senaatin komiteat selvittämässä osaltaan asiaa ja sitten nähdään mitä virallisissa tutkimuksissa selviää. Biden ei ole kieltänyt näiden tietojen oikeellisuutta metadataan, allekirjoituksiin, sarjanumeroihin tai mihinkään muuhunkaan vedoten.
 
Eikä Bidenin tarvitsekaan. Oikeusvaltiossa syyttäjän vastuulla on osoittaa syyllisyys eikä syytetyn kaivaa todisteita syyttömyydestään jokaiseen keksittyyn skandaaliin. Sitä paitsi tossa kävisi vain niin että yhä useampi teknisesti rajoittunut maallikko muistaisi vain osan tuosta tarinasta
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 543
Tämä saattaa muuttaa mielipiteeni Trumpista. Jos kaveri saa nämä aikaan tammikuuhun 2025 mennessä niin lakki kouraan ja tunnustan hänen olevan modernin ajan aikaansaavin presidentti. Mutulla jokainen näistä vaatii enemmän kuin muuri. Ja kaikki nämä veroja nostamatta!

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 942
NyPost tietää mitä tietää ja on omalta osaltaa päättänyt jutun julkaista tehtyään omat tarkistuksena. Näiden tietojen perusteella on nyt FBI ja senaatin komiteat selvittämässä osaltaan asiaa ja sitten nähdään mitä virallisissa tutkimuksissa selviää. Biden ei ole kieltänyt näiden tietojen oikeellisuutta metadataan, allekirjoituksiin, sarjanumeroihin tai mihinkään muuhunkaan vedoten.

Niin, Rupert Murdochin mediaorganisaation tabloidi NYPost on varmasti tehnyt kovasti tarkistuksia. Niin paljon, että edes Postin omat toimittajat, mukaanlukien yksi joka sen suurimmaksi osaksi kirjoitti, eivät halunneet siihen nimeään vaan toiseksi kirjoittajaksi oli laitettu niinkin luotettava journalistinen toimija kuin Sean Hannityn entinen tuottaja, joka ei ole aikaisemmin juttuja oikein julkaissutkaan. Lähteenä oli jo aikaisemmin epäluotettavaksi todettu Giuliani ja välittäjänä toimi Steve Bannon. Yksi Giulianin lähteistä puolestaan USA:n valtionvarainministeriön venäläisten agenttina pitämä Andrii Derkach joka oli valtionvarainministeriön mukaan jo aikaisemmin pyrkinyt Ukrainassa levittämään disinformaatiota jonka tarkoituksena oli Bidenin vahingoittaminen. Nämä tiedot käyvät ilmi mm. seuraavasta artikkelista:
NPR Choice page
 
näitä on jo käsitelty aiemmin, mm. tämä miksi valittu korjaamo on Joen kotikulmilla Delawaressa ja mitä vastuita NyPostille koituu tietoisesti väärän tiedon levittämisestä. Jos tässä on faktat niin helppo olisi Bidenin lopettaa huhut sanomalla niin ja esittämällä jotain todisteita puoleltaan jos niitä on. Kyseessä ei ole oikeudenkäynti (ainakaan tässä vaiheessa) vaan poliittinen kilpailu, jossa edes yrittämällä voisi asioiden käsittelyyn vaikuttaa. Ei kuitenkaan näin tee. Jostain syystä puolustajat ovat muut kuin syytösten kohde itse ja pointteja joudutaan kaivamaan kuvia tutkimalla suurennuslasilla kun tärkeintä olisi itse esitettyjen väitteiden kieltäminen.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 302
Viestejä
4 156 764
Jäsenet
70 406
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom