• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltojen presidentinvaalit

Liittynyt
21.06.2019
Viestejä
1 919
Kaliforniassa jostain syystä samalla suuri määrä Etelä-Amerikasta tulleita ilman papereita.
Suuri määrä on myös Floridassa ja Texasissa, jotka molemmat osavaltiot kuitenkin Trump vei. Kuka sen tietää, ehkä Kalifornian vaalit sen takia olivat noinkin tiukat, kun Trump sai laittomien maahanmuuttajien äänet. Näyttöä siitä, että laittomat maahanmuuttajat olisivat missään osavaltiossa millään lailla merkittävästi päässeet äänestämään ei vain yksinkertaisesti ole.
 
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
1 151

2013 tutkimuksen mukaan Demokraattien kannattajia suurella enemmistöllä, tästä tuskin merkittävästi muuttunut. Tosin sosialistimaat ovat ottaneet tuon jälkeen osumaa, joten mielipiteet ovat voineet hieman muuttua, etenkin niiden osalta jotka ovat tulleet esim. Venezuelasta:

Latino immigrants who are not U.S. citizens or legal permanent residents (and therefore likely unauthorized immigrants), some 31% identify as Democrats and just 4% as Republicans. An additional 33% say they are political independents, 16% mention some other political party and 15% say they “don’t know” or refuse to answer the question.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 635
2013 tutkimuksen mukaan Demokraattien kannattajia suurella enemmistöllä, tästä tuskin merkittävästi muuttunut. Tosin sosialistimaat ovat ottaneet tuon jälkeen osumaa, joten mielipiteet ovat voineet hieman muuttua, etenkin niiden osalta jotka ovat tulleet esim. Venezuelasta:

31% ei ole suuri enemmistö mutta ehkä se tästä sivujuonteesta. Trumpilla on ollut neljä vuotta ja kaikki maailman resurssit todistaa laittomien äänestäminen.
 
inexcess

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 574
Ennakkoäänestyksessä:
  1. Henkilöllisyys tarkistetaan
  2. Tarkistetaan, että löydyn listalta ja nimeni yliviivataan
  3. Annetaan minulle tyhjä äänestyslipuke
  4. Kirjoitan äänestyskopissa lipukkeeseen numeron
  5. Tuon lipukkeen toimitsijalle, joka sulkee sen kirjekuoreen ja leimaa kirjekuoren.
  6. Turvaketju katkeaa täysin
    1. Kirjekuoren käsittely, varastointi ja kulkeutuminen laskentapaikalle on periaatteessa turvatonta
    2. Millä varmistetaan että laskentapaikalle kerääntyy varmasti kaikki ennakkoäänet?
    3. Millä varmistetaan että laskentapaikalle ei tule ylimääräisiä kirjekuoria?
    4. Ketkä laskevat ennakkoäänet?
Vaalipäivän järjestelmää on käytännössä lähes mahdoton huijata, sillä se on tehty mahdollisimman vaikeaksi. Ennakkoäänestyksessä taas turva siitä eteenpäin, kun olet luopunut äänestyslipukkeestasi, puuttuu täysin.
Sellaisessa alikehittyneessä banaanitasavallassa kuin Itävalta presidenttivaalien lopputulos fiksattiin vuonna 2016 nimenomaan postiäänillä. Vastakkain olivat nationalistisen FPÖ-puolueen Hofer ja EU-myönteisen Vihreän puolueen Van der Bellen. Gallupit povasivat Hoferin voittoa Van der Bellenistä.

Vaalipäivän iltana vaalipäivänä annetut äänet oli laskettu, laskematta oli enää osa niin kutsutuista postiäänistä. Postiääniä oli laskematta 206.000 kappaletta ja Hofer johti tässä vaiheessa 51,8% vs 48,2%. Hoferin kaula oli 144.000 ääntä ja voitto lähes taskussa.

Yht'äkkiä äänten laskenta keskeytettiin vaikka kello ei ollut edes 23:00. Seuraavana päivänä laskentaa jatkettiin. Lopputulos oli, että lopuista äänistä 80% meni Vihreiden Van der Bellenille, joka voitti Hoferin muistaakseni 36.000 äänellä.

Juttu meni Itävallan perustuslakituomioistuimeen. Tuomio oli, että uudet vaalit on järjestettävä, koska ääntenlaskennassa lain vaatimat valvojat eivät aina olleet paikalla ja postiääniä oli auottu ennenaikaisesti.

Tuomioistuin ei uskaltanut ottaa kantaa, että vaalivilppiä olisi tapahtunut, sillä eihän länsimaissa voi sellaista koskaan tapahtua....
 
Liittynyt
27.02.2019
Viestejä
359
Täällä kattava lista vaalivilpeistä ja niiden mahdollisista vaikutuksista vaalitulokseen USA:ssa.

Pennsylvaniassa vieläpä yrittäneet estää PILF pääsyä dataan joka paljastaisi mahdoliset suhmuroinnit.
“…according to testimony submitted Monday in a lawsuit demanding the state come clean about the extent of its problems….Public Interest Legal Foundation, which has identified similar noncitizen voting problems in studies of Virginia and New Jersey, said Pennsylvania officials have admitted noncitizens have been registering and voting in the state “for decades.”… But state officials have stonewalled PILF requests for access to the data that could expose the problem, the group says in a lawsuit filed in federal court in Harrisburg…. said Pennsylvania had already admitted to a “glitch” dating back to the 1990s that had allowed noncitizens applying to renew driver’s licenses to be offered the chance to register to vote… The 100,000 number cited in the lawsuit comes from testimony given by Philadelphia Commissioner Al Schmidt, who revealed the glitch in the state motor vehicle bureau’s systems that prompted noncitizens to register to vote…

100,000 laitonta rekisteröitynyt äänestäjäksi ajokortin uusimisen yhteydessä, tätä jatkunut 1990 luvulta asti!
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 938

Sama jostain muualta.

Republican state Reps. Daryl Metcalfe and Garth Everett, issued a statement saying there had been confirmation that 11,198 foreign nationals had illegally registered to vote in Pennsylvania.
The Pennsylvania Department of State, which oversees elections, first reported in July(2018) that it had identified 11,198 registered voters with some indicator they may not have been a citizen.
The department did not give a specific period of time for when those people registered, but said it searched every record in its database. All the names turned up in a search of the state driver license database
Eli ongelma on ollut, johon on puututtu.

As a follow-up, the agency reached out to everyone on the list, and 1,915 responded they are eligible to vote, the state said.
About 300 canceled their registration.
The department then forwarded the rest, about 8,700 registrations, to county election offices to track down because they had undeliverable addresses or didn’t respond.
Of that number, about 2,550 were in the process of being removed from voter rolls by the counties, a process that is required after someone does not vote for a certain period of time and does not respond to efforts to contact them.
Asiaa on seurattu ja henkilöiden statusta on korjattu.

Election officials said the glitch had existed since the start of the state’s motor voter system, which was first authorized in 1995.

The state Department of Transportation said it had fixed the glitch as of late 2017, installing a new touch-screen system in which a noncitizen would not see the motor voter screens at all.
Ongelmaa ei siis ole enää.

DID THEY VOTE?
Possibly.
Department of State officials told lawmakers in 2017 that noncitizens may have cast 544 ballots illegally out of more than 93 million ballots in elections spanning 18 years in Pennsylvania.
The analysis covered 35 primary and general elections from 2000 through 2017.
The illegal ballots were apparently cast by noncitizens who later reported themselves as having mistakenly registered, the department said.
The department had said at the time the figure could drop as it continued to analyze information it received from counties. It said this week it has no updated figure.
Virheitä tapahtuu, tässä tilanteessa se ei kuitenkaan ole merkittävä.

THE 100,000 CLAIM
Pennsylvania election officials deny producing that figure, and disputed it , saying “it is not a credible figure and there is no reason to believe it to be accurate.”

Still, the figure was repeated in news stories and in a lawsuit in federal court by the conservative Public Interest Legal Foundation, accusing the state of violating the National Voter Registration Act by blocking its access to records of Pennsylvania’s efforts to identify and remove noncitizens from voter registration lists.

Similar processes have played out in several other states, including Texas , in recent days.
In Florida several years ago, state officials initially found 180,000 people suspected of being noncitizens registered to vote, but later produced a revised list of 198 names of possible noncitizens.
Samanlaisia ongelmia on/ollut myös muualla. Vaikutus jäänyt kuitenkin mitättömäksi. Ja järjestelmää korjataan/korjattu.

Tosin tuo koko järjestelmä pitäisi rakentaa uusiksi, monella tasolla. Äänestämisen suhteen jenkit on kyllä aika kehitysmaa.
 
cman

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 761
Trump halusi ,että Republikaanien kansalliskonventti olisi mieltä ylentävä ja täynnä toivoa, Don Jr. naisystävän puhe oli juuri sitä. Ensin olin :confused: ja sitten olin :wtf:.
Näin sitä pojat ja tytöt kampanjaa tehdään, Mussolini style :lol:.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 938
Todellakin näin, itse en kuitenkaan kannata näin että juuri vaalien alla ruvetaan viilaamaan äänestämistä.
Joo ei sitä tässä välissä keretä korjaamaan. Tarpeellisten muutosten tekeminen ei onnistu edes yhdessä kaudessa. Mutta ongelma ei kuitenkaan ole mitenkään iso, ja niihin puututaan koko ajan.

edit: Siis nykyisen järjestelmän luomat ongelmat, ei ole määriltään isoja.
 
Liittynyt
27.02.2019
Viestejä
359
Trump halusi ,että Republikaanien kansalliskonventti olisi mieltä ylentävä ja täynnä toivoa, Don Jr. naisystävän puhe oli juuri sitä. Ensin olin :confused: ja sitten olin :wtf:.
Näin sitä pojat ja tytöt kampanjaa tehdään, Mussolini style :lol:.
Kamala akka, kamalasti esitetty. Itse sanoma ok, mitä nyt tolta huutamiselta kuuli.
 
cman

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 761
Twitter näköjään liputti taas Trumpin tweetin disinformaationa ja myös yrityksenä vaikuttaa äänestämiseen.
Yllätyksenä tuskin kenellekkään tulee, että samalla kun Trump syyttää demokraatteja koronan politisoinnista , niin itse tekee samalla näin. Kaksinaamainen paskiainen kun on.
Eikä se palikka näytä vieläkään tajuavan, että korona on se virus ja covid on se tauti minkä se korona virus aiheuttaa.

tdjtt.jpg

cman

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 761
Siis mitä? Eikö ehdokas saa yrittää vaikuttaa äänestämiseen? Arpomallako ne vaalit pitäisi ratkaista ja kieltää ehdokkaita sanomasta mitään?
Okei, että yksinkertaisemmatkin ymmärtävät. Trumpin tweetin tarkoitus oli ilmiselvästi vaikuttaa äänestykseen jakamalla disinformaatiota äänestykseen liittyen. Englannnikielinen termi on "voter suppression".
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 217

Okei, tämä on vähän oftopicia, mutta tarviiko Twitterin toimia faktan tarkistajana? Tarkoitan sitä jos torilla useampi ihminen keskustelee keskenään, ei siihen yhtäkkiä tule joku torin ylläpitäjä sanomaan että tuo mitä sanot on sitä itseään.

Tarkoitan myös sitä että toisinaan myös sieltä vasemmalta ja liberaalilta laidalta kuuluu huuhaata, varsinkin tietyissä kysymyksissä, ja olen kuullut nämä huuhaat on monesti Twitterin suojeluksessa, kun toisen laidan faktat on ties mitä vihapuhetta, syrjintää, ja kaikkea muuta vastaavaa.

Millä varmistetaan että Twitter toimii tasapuolisesti ottamassaan faktantarkistajan roolissa. Twitter on alusta keskustelulle, kuten on myös paikallinen tori. Ei torilla kukaan tule moderoimaan keskustelua. Jos olet julkaisija, silloin voit moderoida, ja olet vastuussa kaikesta mitä on kirjoitettu palveluusi.
 
Painu toiselle torille, jos tämän torin sääntöjä ei huvita noudattaa. Sinänsä sinua ei näytä näköjään yhtään puhdas valehtelu ja äänestäjien pelottelu. Koko twiitinhan yhtenä pointtina on viestiä, että postilaatikosta voit saada covidin.
 
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
1 151
Okei, että yksinkertaisemmatkin ymmärtävät. Trumpin tweetin tarkoitus oli ilmiselvästi vaikuttaa äänestykseen jakamalla disinformaatiota äänestykseen liittyen. Englannnikielinen termi on "voter suppression".
koitin itsiä mikä tuossa viestissä on virheellistä, löytääkö joku?

Forbes tai Nytimes eivät sitä selittäneet. Ainoa liittyi taudin leviämismekanismeihin:

Beyond the false claims around the security of voting by mail, the tweet also misleads regarding the transmission of Covid-19, which is mainly spread through person-to-person airborne transmission—exacerbated by being indoors—and less so by contacting surfaces, though to mitigate the risk, experts recommend people avoid touching their faces and disinfecting their hands with soap or sanitizer.
Käsineitä kuitenkin useat asiantuntijat suosittelevat jne.

Toinen kohta koski tuota useampaan kertaan äänestämistä:

Throughout the pandemic, Trump has called mail-in voting fraudulent ahead of the November presidential election, though experts say and research shows that there is extremely little evidence of fraud and the president himself votes by mail.
jos asiasta ei saa keskustella siksi, että todistusaineistoa on olemassa, mutta vähän, on melko kummallista. Facebooksissa Trumpin postaus on Forbesin mukaan näkyvissä. Jos tämä on kiellettyä vaalivaikuttamista Twitterin mielestä mitä on sitten Twitterin oma toiminta vaalivaikuttamiseen liittyen jos näitä miellettyjä epäkohtia ei saa vaalien toinen osapuoli nostaa esille?
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 217
Postilaatikosta ei voi saada covidia, koska postilaatikolla ei voi olla covidia.
Niin eihän se virus voi tarttua pinnolta, joita kosket ja minne on koronaan sairastuneet yskineet. Ihan huvin vuoksi Suomessakin käteistä pyritään välttämään, ei sen takia että tauti voi levitä käteisestä.:facepalm:
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 938
Niin eihän se virus voi tarttua pinnolta, joita kosket ja minne on koronaan sairastuneet yskineet. Ihan huvin vuoksi Suomessakin käteistä pyritään välttämään, ei sen takia että tauti voi levitä käteisestä.:facepalm:
Eli nytkö se tauti onkin ongelma, mutta äänestyspisteellä käymisessä se ei ole?

edit: Et saa sitä vain koskemalla siihen pintaan, jossa tautia esiintyy. Sen pitää myös jotenkin kulkeutua elimistöösi, eli käsien pesu ennen naaman hierontaa auttaa hyvin.
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 217
Eli nytkö se tauti onkin ongelma, mutta äänestyspisteellä käymisessä se ei ole?

edit: Et saa sitä vain koskemalla siihen pintaan, jossa tautia esiintyy. Sen pitää myös jotenkin kulkeutua elimistöösi, eli käsien pesu ennen naaman hierontaa auttaa hyvin.
Vastasin vain lainaamaani viestiin. Viestini ei ota mitään kantaa mihinkään muuhun.
 
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
1 151
En, mutta kysyit virhettä ja vastasin.
ok, luonnollisesti tarkoitin virheellistä väittämää, jonka perusteella twiitin sensurointi on perusteltua disinformaationa ja yrityksenä vaikuttaa äänestämiseen tai "voter suppression" kuten kirjoitit. Voit halutessasi ne kertoa jos olet sitä mieltä, että ainoa syy ei ollut itse tauti ja sen aiheuttaman viruksen nimiäminen.
 
cman

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 761
No ensinnäkin, demokraatit eivät käytä mitään postilaatikoita, vaan kunnat ja kaupungit käyttävät äänestyksessä erilaisia postilaatikoita järjestäessään äänestystä. Puhdasta disinformaatiota väittää demokraattien laatikoiksi. Toiseksi Trumpilla ei ole mitään evidenssiä siitä että, nämä postilaatikot ovat "voter security disaster". Sitten pitää vielä erikseen kysyä kuka niitä kontrolloi, kun kerta kunnat/kaupungit niitä kontrolloi. Bideniä väitetään seniiliksi, mutta tuolle toiselle pitää näköjään selvittää perusasiatkin. Kukakohan sen vaipankin nyt vaihtaa, nyt kun Kellyanne lähti?

Covidia ei voida postilaatikosta puhdistaa, koska Covidia ei laatikolla voi olla. Koronan voi, mutta siitäkään ei ole mitään evidenssiä, että koronan laatikosta saisit itseesi. Jos olisi, olisivat postilaatikot yms. kaikki käyttökiellossa. Jokaiselle vähääkään seuraa jenkkilän vaaleja ja missä keskustelu velloo tällä hetkellä tajuaa, että mikä koko tweetin perimmäinen tarkoitus oli. Pitää poissa (suppress) äänestäjät niiltä posti ja tai äänestyslaatikoilta, joita ovat jo miljoonia kertoja miljoonat käyttäneet edellisissä vaaleissa, kuten esim. trumpillekkin toimiva absenteen kohdalla. Ja millä? Vihjailemalla jollain koronariskillä ja hämärillä demokraattilaatikoilla. Disinformaatiota ja siksi liputettiin.

Niin ja eikö se korona ylipäätänsä pitänyt olla pelkkä demokraattien juoni? Nyt ne käyttää sitä juonikkaasti kääntämällä vaaliäänestystä postiäänestykseksi... eiku postiääänestyksen vaaliää....... eiku....
 
kuka ne vaalit järjestää? Ne ovat osavaltioiden järjestämiä ja pääasiassa demokraattien hallussa olevissa osavaltioissa ovat nämä ballot drop boxit käytössä. Joku voisi väittää demokraattien laatikoiksi kun ovat universal mail-in votingia samalla ajamassa.

Laatikot ovat hyviä esim ballot harvesting dumppaukseen. Kerralla viedään siis koko naapuruston äänet laatikkoon, ehkä sen epäilyttävän tyypin ääni ei kuitenkaan mene perille. Kuten esim. Scott Adams tässä 1.37 min videossa demonstroi.

“Shifting from an absentee voting system to one that pushes unmonitored vote-by-mail creates opportunities for fraud, and encourages ballot harvesting where paid political operatives try to collect and deliver loose ballots,” said Jenna Ellis, Trump 2020 campaign senior legal adviser, in a statement.

Boxeja on ollut aiemmin melko vähän käytössä:

nyt sitä ollaan laajentamassa valtavasti SARS-CoV-2 viruksen aiheuttaman COVID‑19 taudin takia.

niinkin paljon, että valmistajat eivät pysy perässä.

“They just waited too late to take care of this problem,” says Morgan, who says he has had to pass on $500,000-$750,000 contracts from states coming in at the 11th hour. “I guess they’ll put a cardboard box out on the curb. I have no idea.”
Kukakohan sen vaipankin nyt vaihtaa, nyt kun Kellyanne lähti?
tyylikästä
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 635

kuka ne vaalit järjestää? Ne ovat osavaltioiden järjestämiä ja pääasiassa demokraattien hallussa olevissa osavaltioissa ovat nämä ballot drop boxit käytössä. Joku voisi väittää demokraattien laatikoiksi kun ovat universal mail-in votingia samalla ajamassa.

Laatikot ovat hyviä esim ballot harvesting dumppaukseen. Kerralla viedään siis koko naapuruston äänet laatikkoon, ehkä sen epäilyttävän tyypin ääni ei kuitenkaan mene perille. Kuten esim. Scott Adams tässä 1.37 min videossa demonstroi.

Boxeja on ollut aiemmin melko vähän käytössä:

nyt sitä ollaan laajentamassa valtavasti SARS-CoV-2 viruksen aiheuttaman COVID‑19 taudin takia.

niinkin paljon, että valmistajat eivät pysy perässä.
tyylikästä
Hirveän monella sanalla sanottu että mikäli et itse toimita ääntä luotettavaan paikkaan tai anna luotettavan henkilön tehdä tätä voi ääni kadota matkalla. Sekään ei liity postiäänestyksen järjestämiseen vaikka kyseinen ongelma onkin käytännössä mahdoton äänestyspisteellä
 
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
1 151
Hirveän monella sanalla sanottu että mikäli et itse toimita ääntä luotettavaan paikkaan tai anna luotettavan henkilön tehdä tätä voi ääni kadota matkalla. Sekään ei liity postiäänestyksen järjestämiseen vaikka kyseinen ongelma onkin käytännössä mahdoton äänestyspisteellä
ja Trumpin twiitti sensuroitiin tästä syystä?
 
cman

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 761
kuka ne vaalit järjestää?
Osavaltio, kaupunki, kunta. Joskus siellä on puikoissa demokraatit, joskus republikaanit ja joskus sitoutumattomat. Voit väittää mitä tahansa, noin se asia kuitenkin on. Postin välityksellä äänestys on käytössä molempien puolueiden johtamisessa osavaltioissa/kaupungeissa/kunnissa. Et antanut mitään muuta argumenttia kui voidaan sanoa. Mäkin voin sanoa vihreästä,että keltainen, mutta ei se tee siitä keltaista. Todistaa ehkä vain sen, että ole mahdollisesti värisokea tai idiootti. Jos ei kumpikaan, niin sanoin sen sitten tarkoituksenhakuisesti. Trump tietää hyvin kuinka asian on, mutta tahallisesti haluaa levittää väärää tietoa ja lisätä epätietoisuutta.

Laatikot ovat hyviä esim ballot harvesting dumppaukseen.
Niihin laatikoihin voi käydä vaikka paskalla, mutta ei ole evidenssiä että niitä käytetään siihen.

ja Trumpin twiitti sensuroitiin tästä syystä?
Ei sitä mitään sensuroitu ole, sielähän se on edelleen. Siihen lyötiin kylkeen leima,, että älkääkö uskoko mitään, mitä tämä mätisäkki vihjailee. Ja ihan oikeista em. syistä.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 635
ja Trumpin twiitti sensuroitiin tästä syystä?
Trumppia ei tietääkseni sensuroitu vaan lisättiin maininta, mutta ei lähdetä siihen saivarteluun.

Trump väitti:
- demokraatit käyttävät postilaatikoita
- nämä ovat turvaongelma
- ja mahdollistavat mm useaan kertaan äänestämisen
- epäili kuka laatikoita vahtii
- epäili alueita joilla laatikoita on
- epäili laatikoiden lisäävän koronariskiä
- yhteenveti ylläolevat hiujaukseksi

puretaan nämä:
- ymmärtääkseni kunta/piirikunta/osavaltio huolehtii noista ylimääräisistä laatikoista jotka ovat vain ääniä varten ja postilaitos tavallisista. Mielestäni et todistanut että näitä olisi juuri demokraattivetoisissa osavaltioissa ja juuri denokraattipoliitikkojen toimesta
- laatikko on laatikko, mikäli et luota siihen on äänestyspiste ja postilaatikko
- useaan kertaan äänestämiseen tarvinnee useamman lomakkeen?
- laatikoita vahditaan ilmeisesti videokameroin - se hyöty linkeistäsi oli
- voisikohan alue liittyä vaikka siihen että olisi helppo heittää jonkun korttelin äänet roskiin mikäli olettaa että siellä äänestetään väärin. No joko viet turvalliseen laatikkoon, tarkistat videomateriaalit tai sen että saatekirje on tullut äänestyspaikalle. Iso vaiva varmastikin, mutta jos epäilys on noin vakava niin olisi hyvä saada päitä vadille
- laatikosta tuleva koronariski vaatisi että yhtä aikaa on voimassa: korona on vaarallinen ja voi tarttua ihmisiin pintakosketuksesta ja että henkilö ei huolehdi mm käsienpesusta. Nämä olisivat myös voimassa äänestyspisteellä jossa näiden lisäksi on ne aerosolit ja joudut koskemaan muuallekin kuin yhteen kahvaan
- hoax on Trumpin sanavaraston tärkeimpiä ilmaisuja, noitavaino on toinen

Se taas mihin otin kantaa oli viestisi jossa sanoit suunnilleen että Trump yrittää taistella postiääniä vastaan, Scott Adams on trumpetisti ja että suuri postiäänestys on vaativaa logistiikalle. Sekä että niitä laatikoita valvotaan kameroin, kiitos siitä. Ei siis liittynyt twiittiin
 
Keskusteluni kostee Twitterin toimintaa, boxit eivät itsessään niin oleellisia, mutta hyvä tässä avata koska niiden takia vaalirauhaa ollaan ilmeisesti rikottu ja kohtuullisen uusi asia tässä laajuudessa.

linkissäni: VOPP: Table 9: Ballot Drop Box Definitions, Design Features, Location and Number

oli tietoa nyt käytössä olevista bokseista. Näistä ainoastaan Arizonassa on republikaani kuvernöörinä.

Trumpin twitterfeediä kun katsoo on tämän kohdalla teksti:
"Tämä twiitti rikkoi Twitterin yhteiskunta- ja vaalirauhaa koskevia sääntöjä. Twitter on kuitenkin tehnyt sen ratkaisun, että twiitin pitäminen saatavilla saattaa olla suuren yleisön edun mukaista. Lue lisää"
ja se pitää erikseen avata, jotta itse twiitin pääsee lukemaan.

Lue lisää kohdassa lukee:

Election integrity: You may not use Twitter’s services for the purpose of manipulating or interfering in elections. This includes posting or sharing content that may suppress voter turnout or mislead people about when, where, or how to vote.

Participation in free and fair elections is a fundamental human right — and Twitter views activity that interferes in someone’s ability to participate in an election, or which attempts to mislead about or deter them from participating, as a significant harm. There may be high public interest in the fact that an official has shared violative content, but, given the severity of the harm if viewers are misled or influenced by the content, it is very unlikely that such content would remain on the platform.
jos näitä boxeja ei saa kritisoida siitä syystä, että tämä voi vähentää äänestysaktiivisuutta tai häiritsee äänestämistä samalla perusteella pitää varmaan olla kritisoimatta kaikkea muuta äänestykseen liittyvää toimintaa. Yksimielistä konsensusta boksien äänestysturvallisuudesta ei ole, tämä linkkien ja lainausten tarkoituksena. Mutta eriäviä mielipiteitä ei siis Twitterissä ilmaista. Tavallinen käyttäjä olisi saanut varmaan bannit.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 255
Hieman ehkä erikoinen ulostulo Clintonilta. Luulisi, että tällainen vaalikampanja koettaisiin puolueen sisällä siten, että mennään voittamaan vaaleja eikä mietitä että millä tavalla viestitetään häviämisestä. Koittaako se sabotoida vaaleja Trumpille :think: Tokihan tällaisia juttuja voi sanoa vaikka kahden kesken, mutta en tajua julkisen lausunnon pointtia ellei se ole jotenkin rankasti irrotettu asiayhteydestä.

Demokraattien presidenttiehdokkaan Joe Bidenin ei tule myöntää tappiota ennen aikojaan, sanoo vuonna 2016 istuvalle presidentille Donald Trumpille vaaleissa hävinnyt Hillary Clinton.

Clinton arvioi, että muun muassa odotettavissa oleva postiäänten vyöry voi aiheuttaa viiveitä ääntenlaskentaan, eikä Bidenin tulisi tämän vuoksi myöntää tappiota liian aikaisin.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 185
Postinkulun haittaaminen ja siten siten äänestysmahdollisuuksien heikentäminen ja vaalivilppi ovat eri asioita.
Tässä tilastotietoa postinkulun muutoksista USA:ssa sen jälkeen kun trumpetin nimittämä pääjohtaja tuli virkaan:
Miten USA:ssa oikein lasketaan viikkoja? Nyt Suomessa on vasta viikko 35. Onko kuvassa viikot vai päivämäärät väärin?
 
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
1 151
Miten USA:ssa oikein lasketaan viikkoja? Nyt Suomessa on vasta viikko 35. Onko kuvassa viikot vai päivämäärät väärin?
olisiko federal fiscal year, joka alkaa lokakuusta.

Typerä kuva kaiken kaikkiaan muutenkin. Mellakoilla ja coronallahan ei mitään vaikutusta postin kulkuun vaan voidaan laittaa pari viikkoa hommissa olleen uuden johtajan syyksi kun posti on myöhässä ja asteikko alkaa 77 prosentista.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 635
olisiko federal fiscal year, joka alkaa lokakuusta.

Typerä kuva kaiken kaikkiaan muutenkin. Mellakoilla ja coronallahan ei mitään vaikutusta postin kulkuun vaan voidaan laittaa pari viikkoa hommissa olleen uuden johtajan syyksi kun posti on myöhässä ja asteikko alkaa 77 prosentista.
Korona alkoi suunnilleen samoihin aikoihin kuin graafi, helmikuussa. Mielenosoitukset ja niiden mukana tulleet mellakat varmaan joskus vapun tienoilla. Asteikko ei ala 77 prosentista mutta graafiin on turha piirtää sinne asti kun olennainen osuus on tuo 77 ja 95 prosentin välinen alue.

mutta jopa tuo korkeampi 95% on niin matala että pelkäämäsi merkitsevien äänien myöhästyminen tai katoaminen mahtuu siihen viiden prosentin virheeseen. Pienin ero taisi olla alle prosenttiyksikön viimeksi ja viidellä pinnalla saadaan mukaan varmaan kaikki vaa’ankieliosavaltiot
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 965
olisiko federal fiscal year, joka alkaa lokakuusta.

Typerä kuva kaiken kaikkiaan muutenkin. Mellakoilla ja coronallahan ei mitään vaikutusta postin kulkuun vaan voidaan laittaa pari viikkoa hommissa olleen uuden johtajan syyksi kun posti on myöhässä ja asteikko alkaa 77 prosentista.
Joo no se uusi postimestari muutti asioita siten, että ne jakeluautot lähtee aina tiettyyn aikaan, vaikka postia ei olisi vielä lajiteltu. Ja tästä syystä postia on jäänyt paljon jakamatta, ja sitä on alkanut kasaantua postitoimistoihin. Tämä siis sen kaiken muun sähellyksen lisäksi, postilaatikoiden poistot ym ym.

Tästä oli joku postityöntekijän haastattelukin, mutta en sitä nyt äkkiseltään löytänyt.
 
ja aiemmin odotettiin iltaan saakka josko postia tulisi ja kaikki saivat postinsa myöhässä ja tehtiin ylitöinä. Postin määrä laskee jatkuvasti, joten ymmärtääkseni myöhässä tullut posti odottaa sitten seuraavaa jakelua, jolloin viivästys olisi näiden osalta luokkaa yksi jakelu ja muu posti olisi aiempaa aikaisemmin perillä ilman ylimäärästä rahanmenoa.

Obama poisti myös postilaatikosta, joita ei käytetty riittävästi:

What's True
The number of mail collection boxes declined by more than 12,000 nationally from 2011 to 2016, according to an August 2016 report, largely because they were underused.

What's Undetermined
It is difficult to prove that the removal of these mailboxes during the Obama administration was politically motivated, or at all connected to elections.
mutta jopa tuo korkeampi 95% on niin matala että pelkäämäsi merkitsevien äänien myöhästyminen tai katoaminen mahtuu siihen viiden prosentin virheeseen. Pienin ero taisi olla alle prosenttiyksikön viimeksi ja viidellä pinnalla saadaan mukaan varmaan kaikki vaa’ankieliosavaltiot
kestääkö 50-100 miljoonan lisäkuoren postituksen lyhyellä ajalla? En tiedä kuvan lähdettä, taisi olla jokin ammattiyhdistyksen tekemä kuva.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 635
ja aiemmin odotettiin iltaan saakka josko postia tulisi ja kaikki saivat postinsa myöhässä ja tehtiin ylitöinä. Postin määrä laskee jatkuvasti, joten ymmärtääkseni myöhässä tullut posti odottaa sitten seuraavaa jakelua, jolloin viivästys olisi näiden osalta luokkaa yksi jakelu ja muu posti olisi aiempaa aikaisemmin perillä ilman ylimäärästä rahanmenoa.
voi olla että noin ja että uusi pomo löysi heti tavan optimoida. Yhden jakelun verran myöhästyminen tuskin on ongelma. Vaalien tapauksessa täyttyy vain alleviivata että huomioivat tämän. Suomessahan ennakkoäänestys katkeaa muistaakseni keskiviikkona jolloin jää kolme päivää aikaa toimittaa ennakkoäänet ja päivittää rekisteri, tuolla voi olla että postileimalla on sama aikaraja kuin paikan päällä äänestäessä, en tiedä

Obama poisti myös postilaatikosta, joita ei käytetty riittävästi:

kestääkö 50-100 miljoonan lisäkuoren postituksen lyhyellä ajalla? En tiedä kuvan lähdettä, taisi olla jokin ammattiyhdistyksen tekemä kuva.
Se on taas se logistinen ongelma joka ei liity postiäänestyksen kategoriseen vastustamiseen. Korona sekä lisää haluja äänestää postitse että haittaa postin kulkua, paska homma mutta tuskin ylitsepääsemätön. Samasta syystä Obaman leikkaukset eivät suoraan vertaannu. Vähintään optiikan kautta on merkitystä että leikkaukset tehdään joko tarpeeksi paljon ennen tai jälkeen vaaleja, ei kesken kuumimman kampanjoinnin silloin kun toinen ehdokas saa päättää näistä asioista

mistä muuten taas käyttämäsi luku 50-100 miljoonaa? Viime vaaleissa annettiin muistaakseni luokkaa 130-140 ääntä yhteensä joten prosenttiosuus olisi aika kova
 
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
1 151
mistä muuten taas käyttämäsi luku 50-100 miljoonaa? Viime vaaleissa annettiin muistaakseni luokkaa 130-140 ääntä yhteensä joten prosenttiosuus olisi aika kova

Getting the mail delivered during the annual holiday mail crush involves outside contractors and lots of overtime by full-time staff. Even if everyone voted by mail, it would not result in as much additional mail volume as a typical holiday season. If half of registered voters from 2018 chose to vote by mail, that would mean that the post office would have to process 153 million pieces of mail.

More than 33 million ballots were cast by mail or absentee in the 2016 general election, roughly 24% of the 140 million Americans who voted.
jonkinlainen arvaus näistä. Postin kannalta ongelmallisimpia eivät ole ne osavaltiot, jotka ovat tätä aiemminkin harjoitelleet, vaan tätä ensikertaa kokeilevat.

edit. tarkoitan siis mail-in ja absentee äänestyksen kokonaisvolyymia.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 456
Pelosi sanoo ettei Bidenin pitäisi mennä väittelyyn Trumpin kanssa, koska tämä ei ole keskustelun arvoinen, ja vaanisi niin kuin 2016 Hillaryn takana. "Hieman" vaikuttaa tekosyiltä. :whistling:

Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
3 442
Pelosi sanoo ettei Bidenin pitäisi mennä väittelyyn Trumpin kanssa, koska tämä ei ole keskustelun arvoinen, ja vaanisi niin kuin 2016 Hillaryn takana. "Hieman" vaikuttaa tekosyiltä. :whistling:

Ja Bidenin kampanja vastasi näin:

Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 938
Ja Bidenin kampanja vastasi näin:

Sit ku tulis vielä ne live fact checkaajat väittelyyn. Valehtelusta mikki hiljaiseksi ja moderaattori vois selittää tilanteen ja oikean asian katsojille. Ja sitten toiselle puheenvuoro tai jos oli viimeinen aiheesta, seuraavaan aiheeseen:D
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 217
Trumpin kaudellahan tässä nämä mellakat sun muut korruptiokeissit ovat pyörineet.
Mellakat ovat demokraattinen hallinoimissa kaupungeissa ja demokraatti kuvernöörit ei halunneet hillitä mellakoita vaan lisäsi bensaa liekkeihin ja jokunen marssi mellakoiden mukana.
Onko se Trumpin vika jos hänen kädet sidotaan demokraattien toimesta? Onko se Trumpin vika jos koko demokraattien puolue haluaa vaieta kysymyksen mellakoista kuoliaaksi tai ne harvat jotka jotain sanovat puolustavat mellakointia?

Ja mihin korruptioon nyt viittaat?
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 635
Mellakat ovat demokraattinen hallinoimissa kaupungeissa ja demokraatti kuvernöörit ei halunneet hillitä mellakoita vaan lisäsi bensaa liekkeihin ja jokunen marssi mellakoiden mukana.
Onko se Trumpin vika jos hänen kädet sidotaan demokraattien toimesta?

Ja mihin korruptioon nyt viittaat?
Jollei presidentti voi vaikuttaa kaupunkeihin ei se ole mikään argumentti puoleen eikä toiseen. Ei Trumppiakaan syytetä säästä.

Hauska kyllä että on niin korruptoitunut presidentti että pitää oikein miettiä mitkä olisivat parhaat esimerkit. Heitetään nyt lonkalta vaikka myydyt ministeripaikat, Arpaion ja Stonen armahtamiset, Flynn ja Bannon, lasten tuplaroolit, Mar-a-lago ja Goya
 
Liittynyt
08.04.2020
Viestejä
1 151
Jollei presidentti voi vaikuttaa kaupunkeihin ei se ole mikään argumentti puoleen eikä toiseen. Ei Trumppiakaan syytetä säästä.
mitä tämä tarkoittaa?

Hauska kyllä että on niin korruptoitunut presidentti että pitää oikein miettiä mitkä olisivat parhaat esimerkit. Heitetään nyt lonkalta vaikka myydyt ministeripaikat, Arpaion ja Stonen armahtamiset, Flynn ja Bannon, lasten tuplaroolit, Mar-a-lago ja Goya
laita tämä Trump-ketjuun jos haluat vastauksia.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
278
Tässä vaalien alla on ilmennyt mielenkiintoinen liike: Republican voters against Trump. Näyttää siltä että osa Republikaaneista ei sulata Trumpia, vaan aikoo vastustaa häntä vaaleissa ilmeisimmin äänestämällä Bideniä (tai jättämällä äänestämättä). Mukana erittäin tunnettuja republikaanipolitikkoja. Onkohan tällaista tapahtunut aiemmin näinkin julkisesti, kun ei ole tullut vastaan?

Tässä linkki heidän kotisivulle: Republican Voters Against Trump

Eri uutisvälineissä taas näkyy juttua siitä että hyvinkin tunnetut republikaanit ovat julkisesti ilmoittaneet olevansa Trumpia vastaan.

Vaikuttaa että republikaanien tuki Trumpia kohtaan rakoilee pahemman kerran.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 456
Trump haluaa huume/piriste-testiä ennen väittelyitä.
Hänen mielestä Biden pärjäsi kumman hyvin Sandersin kanssa väittelyssä vaikka sitä ennen oli aina huono. Kyllähän Biden tavallaan oli yllättävän hyvä Sandersin kanssa, ja myös DNC:n valinta -puheessa.
Luulisi että mediat olisi repineet tästä Trumpin ehdotuksesta isommatkin otsikot, mutta ei.

Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 154
Trump haluaa huume/piriste-testiä ennen väittelyitä.
Hänen mielestä Biden pärjäsi kumman hyvin Sandersin kanssa väittelyssä vaikka sitä ennen oli aina huono. Kyllähän Biden tavallaan oli yllättävän hyvä Sandersin kanssa, ja myös DNC:n valinta -puheessa.
Luulisi että mediat olisi repineet tästä Trumpin ehdotuksesta isommatkin otsikot, mutta ei.

En tiedä kuinka isoja pitäisi repiä, mutta olihan toi eilen fox, cnn etc
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
1 456
En tiedä kuinka isoja pitäisi repiä, mutta olihan toi eilen fox, cnn etc
Näköjään ainakin yksi maininta tuolla. Ehdotus saattoikin olla Trumpin trollausta että puhuttaisiin Bidenin menttaalipuolesta, ja Mediat ei oikein halunneet mennä siihen mukaan.

ps. Pinnacle:lla jossa yleensä tarkimmat kertoimet, tällä hetkellä Trump 2.01 ja Biden 1.847, jos nämä kaksi ovat vastakkain vaalipäivänä.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 590
Viestejä
4 219 892
Jäsenet
71 069
Uusin jäsen
jgronman

Hinta.fi

Ylös Bottom