• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Yhdysvaltain 45. ja 47. presidentti Donald J. Trump

Jälkimmäinen kohta ei ole ollenkaan suoraan itse sopimusta koskevaa kritiikkiä vaan koskee Iranin muuta toimintaa. Epäsuorat vaikutukset niihin ei ole myöskään mitenkään selvät varsinkin jos ajatellaan että tämän yhden asian ratkaiseminen olisi voinut olla vain yksi askel tilanteen purkamiseen.

Ensimmäiseen kohtaan kaipaisin vähän täsmällisempää väitettä ja mahdollisia viitteitä. Ymmärtääkseni Iran ei suinkaan vain itsenäisesti suorittanut tarkistuksia vaan IAEA:lla oli kyllä pääsy tarkastamaan, vain jossain ihan yksittäisessä tapauksessa taisi Iran suorittaa tämmöisen ja silloinkin kyllä IAEA:n valvonnassa.

Lisäksi tietysti olisi hyvä olla jotan näyttöä sitä että tämä tosiasiassa aiheutti mitään ongelmaa koska ymmärtääkseni fakta on että Iranin uraaninrikastuspyrkimykset todellakin olivat pysähdyksissä sinä aikana kun sopimus oli voimassa.
Itse muistelen, että kun siellä IAEA teki tarkastuksia niin heitä kuljetettiin tarkassa valvonnassa etukäteen valittuihin paikkoihin eikä tarkastajat päässeet vapaasti liikkumaan tai tekemään tarkastuksia. Eli käytännössä mitään ei oikeasti saatu tarkastettua.
 

Kahden viikon kuluessa Trump tekee päätöksen Iranin osalta. Ollaanko kuultu tämä ennenkin?
Joo, eli taas kovat puheet, mutta vähän villoja (vai tacoja?)

1750356384951.png
 
Itse muistelen, että kun siellä IAEA teki tarkastuksia niin heitä kuljetettiin tarkassa valvonnassa etukäteen valittuihin paikkoihin eikä tarkastajat päässeet vapaasti liikkumaan tai tekemään tarkastuksia. Eli käytännössä mitään ei oikeasti saatu tarkastettua.
No jos näin muistelet. Olitko itse Iranin viranomaisten vaiko IAEA:n tarkastajien joukossa vai mihin nämä muistikuvat perustuu?

IAEA:n pääsihteeri ainakin oli varsin tyytyväinen 2017: IAEA Now Has More Inspection Powers in Iran, Increased Knowledge of Its Nuclear Programme – Director General
IAEA inspectors now spend around 3,000 days in the field in Iran each year, twice as many as in 2013. As part of their extensive verification activities, they have taken hundreds of environmental samples and placed some 2,000 tamper-proof seals on nuclear material and equipment. In addition, the IAEA collects and analyses hundreds of thousands of images captured daily by its sophisticated surveillance cameras in Iran, and also collects and analyses several million pieces of open source information each month.

“All of our activities are supported by state-of-the-art technology, including data collecting and processing systems. Our current verification capability is much stronger than it has ever been,” Mr Amano said.

Today, he said, the combination of the CSA, the AP and additional transparency measures under the JCPOA represents “the most robust verification system in existence anywhere in the world.”

Tarkastajilla oli vapaa pääsy virallisille tarkastuspaikoille, 24/7 videovalvonta niille jne. Aika vahva näyttö on myös se että Iran ei mitenkään nopeasti ydinasetta tuon valvonnan heikennyttyäkään ole saanut.

Axiosin mukaan IAEA, Yhdysvaltain sotilas- ja tiedusteluyhteisö ja muut tahot jotka olivat sopimuksessa osallisina katsoivat Iranin noudattaneen täysin sopimuksen vaatimuksia (uraanin sallittu rikastusaste ja sen määrä, tarkastusvaatimukset jne.) siinä vaiheessa kun Trump siitä irtautui: https://www.axios.com/2018/05/09/trump-leans-on-distortions-to-explain-iran-deal-withdrawal
 
Axiosin mukaan IAEA, Yhdysvaltain sotilas- ja tiedusteluyhteisö ja muut tahot jotka olivat sopimuksessa osallisina katsoivat Iranin noudattaneen täysin sopimuksen vaatimuksia (uraanin sallittu rikastusaste ja sen määrä, tarkastusvaatimukset jne.) siinä vaiheessa kun Trump siitä irtautui: https://www.axios.com/2018/05/09/trump-leans-on-distortions-to-explain-iran-deal-withdrawal
Mutta oleellista onkin se mitä on tapahtunut sen jälkeen. Sitä paitsi ei sopimuksen raukeaminen anna Iranille mitään vapaita käsiä kehittää ydinasetta, koska Iranin itsensäkin allekirjoittama YK:n ydinsulkusopimus sen kieltää kuten myös käytännön maailmanpolitiikka de-facto.
 


(Kreikkalaisessa mytologiassa Augeias-tallit viittaavat kuningas Augeiaan uskomattoman likaisiin talleihin, joiden siivoaminen oli Herkuleksen viides työ. Näitä talleja, joissa asui tuhansia karjaeläimiä, ei ollut siivottu 30 vuoteen, mikä teki tehtävästä näennäisen mahdottoman.)
 
1750446786645.png


1750447235571.png



Kun Iranin tilannetta odotellaan, niin tästä vähän tutummasta aiheesta. ICE ei puheista huolimatta keskity kaikista pahimpiin ja jengirikollisiin, kun pitää saada pidätyslukemat ylös.

Tässä oleellisimmat palat raportista:

"As of June 14, ICE had booked into detention 204,297 individuals (since October 1, 2024, the start of fiscal year 2025). Of those book-ins, 65 percent, or 133,687 individuals, had no criminal convictions. Moreover, more than 93 percent of ICE book-ins were never convicted of any violent offenses."

"During the first two weeks of June, ICE brought into its custody nearly 927 non-criminals. That represents a roughly threefold increase compared to the rate of non-criminals booked in during the first week of this administration."

"This shift in policy resulted from White House Deputy Chief of Staff Stephen Miller’s meeting at the end of May, when he ordered ICE to start arresting more non-criminals. “What do you mean you’re going after criminals?” he said. “Why aren’t you at Home Depot? Why aren’t you at 7‑Eleven?” Since then, ICE and Border Patrol have shifted to roaming US streets and workplaces to round up immigrants, regardless of the public threat they may pose."

"The White House has ordered ICE to meet an unreasonable quota of 3,000 arrests per day, a target they were nowhere near achieving as of June 14. Agents are complaining about how the quota is undermining public safety in interviews with conservative outlets like the New York Post and Washington Examiner. The White House is focused on “quantity over quality,” one agent told the New York Post. The agents told the Post that ICE’s quota was forcing them to leave “some dangerous criminal illegal migrants on the streets.” ICE shifted away from fugitive operations to focus on asylum seekers at courthouses, immigrants who regularly check in with ICE, and other non-threats."

Boldaus on oma. Tylysti tiivistettynä Stalinin tyyliin on annettu pidätyskiintiöt ja ne saa helpoiten täyteen esim. työpaikoilta, joten rikolliset jää kadulle, kun niden jahtaaminen on paljon hankalampaa. Määrä korvaa laadun.
 
Boldaus on oma. Tylysti tiivistettynä Stalinin tyyliin on annettu pidätyskiintiöt ja ne saa helpoiten täyteen esim. työpaikoilta, joten rikolliset jää kadulle, kun niden jahtaaminen on paljon hankalampaa. Määrä korvaa laadun.
Tuo minullakin on tullut mieleen. Saa nähdä alkavatko vielä keksimään syitä karkoitukselle, että saavat kiintiöt täyteen ja meneekö kuin Neukkulassa että oikein kisataan siitä kuka täyttää nopeiten (ja varuiksi vielä vähän ylimääräistä).
 

Statistiikka

Viestiketjuista
280 267
Viestejä
4 823 273
Jäsenet
78 052
Uusin jäsen
JL90

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom