- Liittynyt
- 10.01.2019
- Viestejä
- 25 383
Ei sillä minusta millään turvallisuuden kanssa ole mitään tekemistä. Tarkoitus oli vaan keskittää urkinta amerikkalaisille yhtiöille ja keskittää "sanan vapautta". Ellei tiktok appi oli kirjaimellisti virus sillä ei urkita juuri mitään, ja poliittista sisältöä siellä ei useimmiten kuluteta joten mielipidevaikutus on kyseenalainen kanssa ja vaikka olisikin sen pitää olla sallittua.
Ei tosiaan mikä riskitön.Tämä on aivan täyttä misfinormaatiota alusta loppuun.
Ensinnäkin sillä mitä Tiktok on tähän mennessä tehnyt on aivan yhden tekevää koska kyseessä on kiinalainen yhtiö ja kiinalainen sovellus. Kiinassa mikään yksityinen yritys ei voi itsenäisesti tehdä päätöksiä jos valtio haluaa puuttuu sen toimintaan ja jo pelkästään siitä syystä Tiktok on aina uhka mille tahansa yhteiskunnalle paitsi Kiinalle itselleen. Mitään muuta syytä ei edes tarvita Tiktokin ja muiden kiinalaisten someyhtiöiden täydelliseen kieltämiseen. Euroopassa on myös jo tutkinta menossa Tiktokin manipulaatiosta Romanian vaaleissa.
TikTok toimii lähinnä omalla sovelluksella, ja nimenomaan mobiilissa. vaatii käytännössä kirjautumisen.
Yhtiö , ohjelmisto/palvelu osoittannut osaamisen, ja satunnaista kiinalaista yhtiöitä enemmän Kiinan hallintoa lähellä olevaksi, ja toki nykyään myöskin "yksityisetkin" kiinalaisten yhtiöisen riskit nousseet Xi aikana isosti.
Ja kun on tunnettua että Kiinassa kiinalaisten palveluiden käyttäjä profilointi on korkealla tasolla ja sitä valjastettu hallinnon välineeksi ja se siellä hyväksytään, niin on hyvin vaikea nähdä että sieltä ytimestä tullut palvelu jotenkin taistelisi sitä perus ajatusta vastaan.
Ymmärtääkseni palvelu kerää isosto dataa ja profiloi käyttäjääEllei tiktok appi oli kirjaimellisti virus sillä ei urkita juuri mitään,
Jos ensin pitää TikTokia harmittomana, niin sen perään jenkit onkin pahoja, hmm.Tarkoitus oli vaan keskittää urkinta amerikkalaisille yhtiöille ja keskittää "sanan vapautta".
Toki ongelma on se että ne palvelut on kilpailukykyisiä jotka ovat vahvoja algoritmeissä, ja se on paha että vaihtoehdot on vähissä, ja yhden pois kampeaminen keskittää. Alustoilla on iso valta, ja ketjussa käsitelty sitä kun yhden alustan suurinta valtaa käyttävä osallistuu isosti politiikkaan. Ei välttämättä hyvä, no onneksi ei piilossa.
