Nyt jouluna itsekkin VR-kelkkaan hyppäsin INDEX:in kera. Onhan tuo VR aika upea kokemus ja ei ole hirveesti nyt tehnyt mieli mitään normi pelejä joulun jälkeen pelailla. toki tähän varmasti tottuu/kyllästyykin jossain määrin, mutta ainakin vielä on VR-innostus korkealla. BoneWorks on kyllä ihan pirun hauska leikkikenttä ja aikaa saa palamaan ihan tavaroita hypistellessä ja fysiikoilla leikkiessä.
Itsellä ei ole halvemmista/vanhemmista laseista spaljoa kokemusta (Kerran Vive Prota testannut pikaisesti), mutta INDEX:stä voisi sanoa seuraavaa:
-Resoluutio on omaan makuun riittävä. Toki pikselien välit (Screen Door efekti) jonkun verran näkyy tälläkin, Riftiä ja Viveä tarkemmalla resolla, mutta ei siihen pelatessa hireästi huomiota kiinnitä kuitenkaan. Sahalaidoista ei ole tarvinnut kyllä kärsiä, kun omalla näyttiksellä voi aika huoletta pistää MSAA:t ja resot tappiin
-"Godrayt" vaivaa toki aika ajoin, mutta tuotakaan hirveästi huomaa pelin tiimellyksessä eikä ainakaan omalla kohdalla ole nuo pelinautinttoa vieneet.
-FOV (130) ja päivitystaajuus (90, 120Hz tai 144Hz) ovat kyllä ihan riitävät. Vähän tuokin FOV on toki kapeahko ja päätä saa käännellä enemmän, kun tosielämässä. En voisi kuvitella pelaavani paljoa pienemmällä FOV:illa. Koitin myös 90Hz tilaa tällä, enkä huomannut mitään ihan dramaattista eroa 120Hz tilaan verrattuna, mutta epäilen, että alkaa näkyä enemmän kun lähdetään vieltä tuosta 90Hz alas päin.
-INDEX omaa ihan hyvät säädöt linssien etäisyyksille sekä syvyys, että leveyssuunnassa, mutta omaan pieneen päähän kiristysvaraa pannalle saisi olla ihan himpun enemmän. Omat aika isot lasit mahtuu ihan hyvin tuonne alle, joskin päähän laitettaessa ja pois otettaessa saa olla vähän tarkkana, että ei lennä lasin lattialle.
-Base stationit pitää pientä ärsyttävää ujellusta, mutta eihän sitä pelatessa huomaa. Onneksi kone ja VR-tila on erillisessä "työhuoneessa", niin ei tarvi olla koko ajan pois virtoja noista ottamassa.
-Suuri osa peleistä suunniteltu Oculuksen ohaimille ja Oculuksen A ja B nappeja vastaavat napit on ihan vammaisesti INDEX:ssä kosketuslevyssä... Eli aina kun pelissä on joku toiminto tehty Oculuksen A tai B:napille, joutuu painelemaan tunnottoman kosketuslevyn ylä tai alareunaa...

Lisäksi nuo kosketuslevyt aiheuttaa välillä ihme toimintoja, vaikka niitä ei paina. Esim Serius samissa pelkkä sormien lepuutus kosektuslevyilla avaa asevalikon ym...
-Johto on pitkä (5m) eikä se pahemmin ole tullut tielle. Toki joku kattoviritys olisi aika jepa. Pitää jossian vaiheessa ruuvata joku koukku kattoon tms.
Summa summarun: Olen ollut kyllä todella tyytyväinen INDEX:n vaikka hintaa olikin. Kaikissa halvemmissa seteissä on pahempia/isompia kompromissejä ja itse ainakin ennemmin panosti vähän parempaan laatuun, kun tämä VR ei nyt muutenkaan vielä ole ihan kypsää kamaa. En usko, että halvemmalla setillä saisin yhtä nautinnollista kokemusta. Ainakin muistikuvani siitä pikaisesta ViVe Pro testistä sanoo, että jo tuo parmepi reso tekee ihmeitä. Oli meinaan aika sahalaitaista se meno ViVe Prolla vs INDEX, richies plank experimentissä.
Edit:
Unohtui mainita, että INDEX ja Asuksen Aura sync ei ole hyvä yhdistelmä. Aura Sync saattaa aiheuttaa INDEX:n kanssa ihan jäätävää mikrostutteria, eli Aura Sync valoefektit kannattaa pistää OFF asentoon INDEX:llä pelailun ajaksi.