VR-keskustelua (Oculus Rift, HTC Vive, GearVR ja PSVR)

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Vähän on sellainen kutina että kun nämä WMR-laitteet tästä vähän vielä paranevat niin aletaan olla läpimurron kynnyksellä... Ohjaimet niissä vain ovat vielä liian halpiksen tuntuisia, FOV monissa turhan pieni ja fyysinen laatu osassa settejä muutenkin aika halvan tuntuista. Mutta inside-out träkkäys vaikuttaa kyllä siltä että siihen mennään ja vauhdilla, asennuksen helppous ihastuttaa ja kuvanlaatu resoluution puolesta on nykykoneiden tehot huomioiden aika optimaalinen.
Näinpä, inside-out seuranta on sellainen juttu joka varmasti merkitsee monelle. Samoin langattomuus yleisesti. Niitä rumia ja kömpelöitä johtoja ei jaksa viritellä edes kiinteille kameroille (jotka ovat nekin rumia), saati sitten että pitäisi koko ajan olla piuhalla päästä kiinni koneessa. Istuessa se vielä menee, mutta room scale -peleissä on immersio kaukana jos piuha nykii koko ajan takaraivosta jne.

Toiveissa olisi, että Viven Pro-mallin kamerat olisivat olemassa juuri inside-out seurantaa varten, mutta saa nyt nähdä. Onko niiden käyttötarpeesta kuulunut vielä mitään?
 
Liittynyt
31.01.2018
Viestejä
13
Toiveissa olisi, että Viven Pro-mallin kamerat olisivat olemassa juuri inside-out seurantaa varten, mutta saa nyt nähdä. Onko niiden käyttötarpeesta kuulunut vielä mitään?
Käsittääkseni träkkäys Pro-mallissa edelleen hoidetaan majakoilla, joista on myös tulossa uudet parannetut versiot. Kamerat lienevät edelleen vain AR-tyyppisiä sovelluksia varten. Onhan aiemmassakin Vivessä tuommoinen että voi katsella reaalimaailmaa halutessaan.

Täydellinen langattomuus olisi kyllä hienoa, mutta näen hieman epärealistisena että markkinoille tulisi lähiaikoina edullinen ja kevyt ratkaisu. TPCast esim. on varsin tyyris ja veikkaan että Vivenkin omalle tulevalle langattomalle modulille tulee aika iso hintalappu.

Edit: Taitaa mennä Rifti takaisin kauppaan. Vaihdan varmaan Lenovoon. Helppous ennen muuta. Ainakin Dell Visor oli optiikan puolesta miellyttävämpi silmilleni ilman merkittäviä godray-efektejä ja tuhnuisuuksia (oma IPD:ni lienee sille juuri optimaalinen), vaikka fovissa menettääkin. Ja WMR:n ohjaimet & tracking ovat tarpeeksi kelvolliset omaan käyttööni.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
42
Minkälainen säätö tuolle IPD lle on noissa WMR laseissa, toimiiko se?
Oculus näyttää minulla 68 saapiko noilla edes noin isoksi?
 
Liittynyt
31.01.2018
Viestejä
13
Vain Samsungissa taitaa olla IPD-säätö ja sitä ei EU-alueella myydä. Muissa (Lenovo, HP, Acer, Dell) lienee 63-65 optimialue ja mekaanista säätöä ei ole, vain ohjelmallinen (epäoptimaalinen). Jos ei osu tuohon niin suttua pukkaa kuvan laidoilla. Huomattiin mm. laneilla Aceria ja Delliä kokeillessa ettei kokemus ollut kaikilla samanlainen. Osa valitti juuri suttuisia reunoja kuvalla. Itsellä ei mitään valittamista (Oculuksellakin 63-64 maastossa minulla paras).

Ai niin - Aceria kannattaa välttää. Sen ohjainten träkkäyksessä oli ainakin laneilla Valven Labia kokeillessa hirveää bugaamista ja internetin ihmemaassa samaa paljolti raportoitu. Dellissä puolestaan toimi kyllä moitteetta.

Samsungin omistajat kertonevat miten siinä menee IPD-säädöt?
 
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
42
No jäi vaihtoehdoksi Samsung tai Vive Pro, riippuen mikä tulee olemaan tuon Vive Pron julkasu hinta.
Onkohan ollu missään tietoa milloin julkasevat tuon Vive Pron hinnan.
Harmittavasti joutuu ehkä tilaamaan tuon Samsungin jenkeistä mutta taitaa olla helppoo kumminkin (jos ei tarvii takuu korjailua) .
 
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
240
Edit: Taitaa mennä Rifti takaisin kauppaan. Vaihdan varmaan Lenovoon. Helppous ennen muuta.
Saatan viedä Lenovon takaisin. Joutuuhan tuossa säätämään. Elitessä käynnistelyä ja kun vihdoin sain toimimaan ei position tracking toiminut. Luovutin tältä päivältä. Ohjaimet eivät myöskään mene päälle vain nappia painamalla.

Ah, Vive oli paljon enemmän plug'n play...

Jänniä aikoja...
 
Liittynyt
31.01.2018
Viestejä
13
Joo juttelin juuri tutun kanssa joka testannut noita eri WMR-settejä ja lukemattomia eri sovelluksia niillä mm. Steamissä. Ihan liian beta-vaiheessa vielä nuo WMR laitteet. Ja Lenovon fyysistä laatua parjasi. Huonompi kuin Acer joka sekin tuntui FisherPricen lastenlelulta. Taidan vain kiikuttaa tuon Oculuksen vaihtoon, josko saisi toisen yksilön missä maailma ei heijaa puolelta toiselle (nykyinen yksilö aina kallistuu vasemmalle). On muuten kyllä paras valinta hinta/laatusuhteelta edelleen.
 
Radium

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
514
No jäi vaihtoehdoksi Samsung tai Vive Pro, riippuen mikä tulee olemaan tuon Vive Pron julkasu hinta.
Onkohan ollu missään tietoa milloin julkasevat tuon Vive Pron hinnan.
Harmittavasti joutuu ehkä tilaamaan tuon Samsungin jenkeistä mutta taitaa olla helppoo kumminkin (jos ei tarvii takuu korjailua) .
Eikös Vive Pron koko setti tule myyntiin vasta vuoden jälkimmäisellä puoliskolla ja nyt vasta tulee pelkkä headsetti, vai sitäkö juuri odotat? hintaahan ovat kommentoineet jo muutamaan kertaan, että maksaa enemmän kuin perusversio ja kohteena ei niinkään "peruskäyttäjät".
 
Liittynyt
27.09.2017
Viestejä
34
Toiveissa olisi, että Viven Pro-mallin kamerat olisivat olemassa juuri inside-out seurantaa varten, mutta saa nyt nähdä. Onko niiden käyttötarpeesta kuulunut vielä mitään?
Eipä taida inside-out seurantaa tulossa:

HTC Vive Pro's dual cameras can apparently track hand motion

Lainaus artikkelista niille, jotka eivät jaksa lukea:

"According to the exec, this stereoscopic camera only has a low VGA resolution, so fundamentally, it's far from capable of performing inside-out tracking à la Vive Focus. Its real purpose, however, is to capture depth data from about one to two meters away. The idea here is to use this module to enhance the Chaperone safeguard feature, in the sense that on top of your pre-defined virtual fence, it can also notify you of obstacles as you approach them. "
 
Liittynyt
31.01.2018
Viestejä
13
Taidan vain kiikuttaa tuon Oculuksen vaihtoon, josko saisi toisen yksilön missä maailma ei heijaa puolelta toiselle (nykyinen yksilö aina kallistuu vasemmalle).
No nyt on vaihdettu uuteen Oculukseen gigantissa. Tuntuu siinäkin heijaavan samaan tapaan, ei ehkä niin paljoa. Mikä lienee koneessani... Niin tai näin, tällä Oculuksella mennään. En anna haitata. Ei niin paha. On tällä silti niin hauskaa puuhailla ja kaikki tuntuu olevan selkeästi enemmän "plug and play" kuin Dell Visorilla millä lähinnä kameroiden sijoittelun puute on se mikä helpottaa. Softien yhteensopivuudet taas ei Oculukselle pärjää mitenkään. Ja nyt Robo Recallia mättämään... Uujeah.
 
Liittynyt
03.06.2017
Viestejä
187
No nyt on vaihdettu uuteen Oculukseen gigantissa. Tuntuu siinäkin heijaavan samaan tapaan, ei ehkä niin paljoa.
Tuo on yleinen vika. Jos valittaa asiasta Oculus supportiin niin sieltä voi saada työkalun joka kalibroi anturit uudestaan. Se alussa tehtävä kalibrointi ei vaikuta tuohon asiaan mitenkään kun vika on liike- ja kiihtyvysantureiden kalibrointivirheestä.
 
Liittynyt
23.10.2017
Viestejä
922
Myös tuo Playstation VR tuppaa tekemään tuota että näkymä on vinossa, ikäänkuin pää olisi kokoajan kallellaan oikealle, ja nimenomaan aina oikealle.
PS4:ään kytkettynä harvoin mutta PC:hen kytkettynä useammin, PC:llä käynnistyksen yhteydessä tapahtuva uudelleenkalibrointi auttaa välillä enemmän ja välillä vähemmän.
Shootereissa ja ralli/ajopeleissä tuota ei niin huomaa kun päätä tulee käänneltyä enemmän mm. mutkiin ajaessa, mutta esim. Elite Dangerousissa kun istutaan aikalailla paikoillaan tuon huomaa heti.

Taitaa olla vähän kaikkien virtuaalilasien "ominaisuus"
 
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
240
Taitaa olla vähän kaikkien virtuaalilasien "ominaisuus"
Lenovon maailma oli myös alussa täysin vinossa. Täytyi vetää setuppi pariin kertaan. Vivessä ei ollut moisia ongelmia, joten pakko kommentoida tuota lausettasi.
Jotenkin myös tuon Lenovon kanssa tuntuu silmät surisevan käytön jälkeen ja paljon. Voiko olla tuon lcd paneelin takia? Ja värimaailma on niin laimea, ettei oikeen huvita pelaillakaan. Elitessä varsinkin iski pahasti silmään. Tykillä, tahi kännykällä moinen ei ole koskaan ollut näin haitaksi eikä missään nimessä Lenovon kuva ole huono. VR:ssä kun ei ole mitään muuta valonlähdettä niin nuo haaleat värit hyppäävät silmille erityisesti.

Maanantaina testaan Samsungia ja se auttaa tekemään lopullista päätöstä. Näillä fiiliksillä kyllä ostan mieluummin Viven käytettynä takaisin kuin pidän tuota Lenovoa vaikka hinta onkin todella halpa. Tai odottelen tuota LG:n Steam vr tuotetta.

Mikäli ei ole kokemusta VR:stä aiemmin on Lenovo hyvä valinta hintaansa nähden.
 
Liittynyt
31.01.2018
Viestejä
13
Tuli siis eilen pari tuntia pelailtua Oculuksella Robo Recallia. Tuntui että se kallistus paheni vielä siinä jossain välissä. Mutta onneksi meno oli semmoista ettei sitä siinä tohinassa edes huomannut. Lähinnä huomasin että roikkuva kattolamppu pitää varmaan vaihtaa plafondiin etten kolhi sitä kun koetan napata lentäviä droneja ilmasta yläpuoleltani. :D Mitä näitä laitteita itse on käyttänyt, niin on tuon Rift edelleen selkeästi paremman tuntuinen kuin esim. Dellin Visor.

Oculus Rift & Roomscale kahdella kameralla:
Kamerat olin sijoittanut aika ylös, selkeästi erilleen toisistaan (ignoroin setupin herjaukset niiden välisestä etäisyydestä) ja osoittamaan alaviistoon. Molemmissa verkkiksen 3 metriset USB 3.0 kaapelit jotka tuntuvat toimivan ihan hyvin. Todella hyvin toimi setuppi ja kykenin pelaamaan melkein täydellisellä 360 asteen roomscalella omalla n. 2,5x1,5m pelialueella. Aika vähän oli tilanteita että träkkäys kadotti jomman kumman ohjaimen ja varmaan kerran ehdotti kääntymään sensoreita kohden. Vielä siis ovat samalla puolella. Kunhan saan tilaamani seinäpidikkeet, laitan sensorit Viven tapaan vastakkaisiin nurkkiin huonetta parin metrin korkeuteen osoittamaan alaviistoon.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 096

Aika samat fiilikset sulla kuin itselläni! Mulla on sensorit lähes vastakkaisissa nurkissa, toinen koneen päällä pöydällä ja toinen seinässä katon rajassa. Kone siis pelialueen nurkassa. Robo Recall ja vastaavat toimivat todella hyvin. Tietenkin jos keho peittää Touchin niin ei sensorit sitä huomaa. Tuo korostuu peleissä, joissa ammutaan kiväärillä tms, esimerkiksi Pavlov VR tai Onward.
Houkuttelisi tilata kolmas sensori mutta roomscale käyttö on kuitenkin niin vähäistä ettei todellista hyötyä taida juuri olla.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
494
Oculus Rift & Roomscale kahdella kameralla:
Kamerat olin sijoittanut aika ylös, selkeästi erilleen toisistaan (ignoroin setupin herjaukset niiden välisestä etäisyydestä) ja osoittamaan alaviistoon. Molemmissa verkkiksen 3 metriset USB 3.0 kaapelit jotka tuntuvat toimivan ihan hyvin. Todella hyvin toimi setuppi ja kykenin pelaamaan melkein täydellisellä 360 asteen roomscalella omalla n. 2,5x1,5m pelialueella. Aika vähän oli tilanteita että träkkäys kadotti jomman kumman ohjaimen ja varmaan kerran ehdotti kääntymään sensoreita kohden. Vielä siis ovat samalla puolella. Kunhan saan tilaamani seinäpidikkeet, laitan sensorit Viven tapaan vastakkaisiin nurkkiin huonetta parin metrin korkeuteen osoittamaan alaviistoon.
Aika lailla samanlaiset kokemukset itsellänikin. Oma pelialue 2x1.5m.
Ongelmana tuossa on, ettei voi pelata lainkaan pelejä joissa huonot tai puuttuvat kääntymiskontrollit.
Lisäksi tietysti ei voi halutessaan kääntyä vaikkapa taakseen.

Kokeilin siirtää 2 sensoria pelialueen vastakkaisiin nurkkiin, ja silloin pystyi pelaamaan 360 astetta.
Träkkäys tosin huononi reilusti, ihan istumalla paikallaan tuolissa peliealueen keskellä ympäristö driftaili välillä hieman eri suuntiin. Ohjaimet tekivät samaa.

Tilasin sitten kolmannen sensorin, ja se kyllä teki suuren eron.
Nyt on täysin toimiva roomscale ilman katveita, 360 asteen pelaaminen onnistuu ja träkkäys on tarkka.
Kolmannen sensorin kanssa on todella iso ero pelikokemuksessa monessa pelissä.

Suosittelen kolmatta sensoria kyllä kaikille, varsinkin jos on isompi pelialue.

Ainoa miinus tällä hetkellä on, että ostamani headsetin HDMI jatkojohto ei toimi.
HDMI repeatteri maksaa sen 25€, tai uusi johto pitäisi tilata jostain euroopasta eikä välttämättä siltikään toimi.
 
Liittynyt
31.01.2018
Viestejä
13
Ainoa miinus tällä hetkellä on, että ostamani headsetin HDMI jatkojohto ei toimi.
Itse hommasin verkkiksestä 2m jatkon USB:lle ja HDMI:lle headsettiä varten. Tuntuvat pelaavan hyvin, kunhan löysin ensin toimivat portit koneestani (jostain syystä kaikki USB 3.0-porttini eivät oikein toimi oikein ja herjailee ongelmista). Eka epäilin jatkojohtojani, mutta syypää olikin tietyt USB-portit koneessani.
 
Sama verkkiksen 2m HDMI jatko kyseessä. USB-jatko kyllä pelittää.
Oculus softa tunnistaa kaiken oikein eikä herjaa johdoista, välillä tulee lukemaan että guardian ei toimi oikein jos jatkojohdot on kiinni.

Kuva on täysin musta, eli olen nyt käyttänyt ilman jatkoja. Turhan lyhyet nuo piuhat kyllä, kun alkaa kiristämään hieman jo pelialueen keskellä.

Täytyy nyt vielä kokeilla runnoa tuota HDMI johtoa syvemmälle näyttiksen porttiin, ja veistää USB johdon liittimestä muovia hieman pois, jos riftin liitin ei mene jatkojohdon liittimeen pohjaan asti. Tuossa USB-johdossa kun tulee melkoisesti muovia yli liittimen reunasta.
 
scowl

Tukijäsen
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
613
VR-nyyppä täällä utelee, että olisiko PSVR-lasit hyvä ostos ensimmäisiksi VR-laseiksi 249€ hintaan? Tarviiko tuohon lisäksi ostaa move kapulat ja ps kamera?
PS4 pro löytyy, mutta onko tuolle kuinka paljon hyviä VR-pelejä tarjolla?
 
Pelejä varmasti on, Skyrim ja Farpoint kehuttuja kaverin puolesta. Lasit tarvitsevat kameran toimiakseen, mutta suosittelen myös move-kapuloita jos haluat päästä paremmin sisään. Ainakin Tammiston Gigantissa on testissä vierekkäin Psvr, Vive ja Rift.
 
Liittynyt
02.02.2018
Viestejä
8
Tuli nyt tännekkin tunnukset luotua kun tuntuu olevan suomen kattavin VR keskustelu. Vähän alkanut itseä kiinnostaa VR pienen testailun jälkeen ja kun osunut silmään nuo WMR headsetit. Riftin suuntaan vähän kallistumassa kun Vive turhan kallis budjetille ja nuo halvemmat WMR headsetit vaikuttaa olevan värien puolesta kehnoja. Samsungin resoihin ei taida omassa koneessa teho riittää (i5 4690K, GTX 1060 3GB) niin taitaa olla turha sitä odotetella suomeen.
Kysymys kuuluukin että mihin hintaan tuota Riftiä on saatu suomessa? Gigantissa ainakin nyt suoraan hyllystä 479e. Pitäisikö odotella että julkaistaan Vive Pro josko molempien hinnat laskisi (Vive ja Rift)?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110

Tai sitten tilaat Oculukselta suoraan, 449e posteineen Suomeen.
 
varakreivi de Valmont

cunning linguist
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 302
VR-nyyppä täällä utelee, että olisiko PSVR-lasit hyvä ostos ensimmäisiksi VR-laseiksi 249€ hintaan? Tarviiko tuohon lisäksi ostaa move kapulat ja ps kamera?
PS4 pro löytyy, mutta onko tuolle kuinka paljon hyviä VR-pelejä tarjolla?
Jos kotoa löytyy VR-kelpoinen PC, kehottaisin katsomaan sieltä puolelta. Jos ei löydy, PSVR lienee tuohon hintaan hyvä ostos.

Tuli nyt tännekkin tunnukset luotua kun tuntuu olevan suomen kattavin VR keskustelu. Vähän alkanut itseä kiinnostaa VR pienen testailun jälkeen ja kun osunut silmään nuo WMR headsetit. Riftin suuntaan vähän kallistumassa kun Vive turhan kallis budjetille ja nuo halvemmat WMR headsetit vaikuttaa olevan värien puolesta kehnoja. Samsungin resoihin ei taida omassa koneessa teho riittää (i5 4690K, GTX 1060 3GB) niin taitaa olla turha sitä odotetella suomeen.
Kysymys kuuluukin että mihin hintaan tuota Riftiä on saatu suomessa? Gigantissa ainakin nyt suoraan hyllystä 479e. Pitäisikö odotella että julkaistaan Vive Pro josko molempien hinnat laskisi (Vive ja Rift)?
En usko, että kummankaan hinta merkittävästi enää laskee. HTC:lle on tärkeää saada jonkinlainen kate perus-Vivestä ja Riftin hintakin on alle puolet siitä mitä alkujaan.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 124
VR-nyyppä täällä utelee, että olisiko PSVR-lasit hyvä ostos ensimmäisiksi VR-laseiksi 249€ hintaan? Tarviiko tuohon lisäksi ostaa move kapulat ja ps kamera?
PS4 pro löytyy, mutta onko tuolle kuinka paljon hyviä VR-pelejä tarjolla?
Kyllä jos pro löytyy niin nuo PSVR-lasit on kannattava ostos. kaverilla koittanut ja toimii ihan hyvin.
Itseltä löytyy kotoa rifti.
Resident Evil oli hieno kokemus niillä!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 389
Tuli nyt tännekkin tunnukset luotua kun tuntuu olevan suomen kattavin VR keskustelu. Vähän alkanut itseä kiinnostaa VR pienen testailun jälkeen ja kun osunut silmään nuo WMR headsetit. Riftin suuntaan vähän kallistumassa kun Vive turhan kallis budjetille ja nuo halvemmat WMR headsetit vaikuttaa olevan värien puolesta kehnoja. Samsungin resoihin ei taida omassa koneessa teho riittää (i5 4690K, GTX 1060 3GB) niin taitaa olla turha sitä odotetella suomeen.
Kysymys kuuluukin että mihin hintaan tuota Riftiä on saatu suomessa? Gigantissa ainakin nyt suoraan hyllystä 479e. Pitäisikö odotella että julkaistaan Vive Pro josko molempien hinnat laskisi (Vive ja Rift)?
Halvin Riftin Suomihinta tais olla se reilu kuukausi sitten ollut Gigantin tarjous jossa hintana oli 399e
 
Liittynyt
26.09.2017
Viestejä
553
VR-nyyppä täällä utelee, että olisiko PSVR-lasit hyvä ostos ensimmäisiksi VR-laseiksi 249€ hintaan? Tarviiko tuohon lisäksi ostaa move kapulat ja ps kamera?
PS4 pro löytyy, mutta onko tuolle kuinka paljon hyviä VR-pelejä tarjolla?
Mikäli VR kiinnostaa on PSVR hyvä hankinta. Pelejä löytyy, joista poimisin Resident Evil 7 parhaimpana VR-kokemuksena. Vedin sen läpi lasit naamalla.

Tarvitset kameran ja suosittelen myös Move-liikeohjaimia, jolla tarttuminen ja ampuminen käy luontevasti. Monet hauskat VR-pelit perustuvat liikeohjaukseen.

Liittynyt
02.02.2018
Viestejä
8
Halvin Riftin Suomihinta tais olla se reilu kuukausi sitten ollut Gigantin tarjous jossa hintana oli 399e
Hmm jaksaisikohan sitä odotella ja toivoa että tulisi uudestaan alennukseen viimeistään kun Vive Pro julkaistaan vai tyytyisikö tuohon 479e... :confused:
 
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
240
Windows headsetit on tarjouksessa 5.2. asti. Sen jälkeen saattaa olla muita aleja (puhdasta spekulointia). Ainahan voi käydä ostamassa ja jos tulee tarjous niin 30pv:n palautusoikeus on olemassa.

Vein sitten Lenovon takaisin ja ostin Viven käytettynä takaisin :D

Värien haaleus, ohjainten kanssa säätö (saattanee johtue bluetooth donglestakin) ja epämukavuus pitkässä käytössä vaikka ensitestiltä vaikuttikin äärimmäisen hyvin istuvalta.
 
Radium

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
514
Hmm jaksaisikohan sitä odotella ja toivoa että tulisi uudestaan alennukseen viimeistään kun Vive Pro julkaistaan vai tyytyisikö tuohon 479e... :confused:
Kannattaa huomioida, että vaikka hintatietoja tulisi aikaisemmin, niin Vive Pron koko setti tulee myyntiin vasta loppuvuonna. Mitään hinnan alennusta sen ei pitäisi aiheuttaa ennen kuin on oikeasti hyllyssä, jos silloinkaan. Muilla ei ole oikein mitään syytä laskea hintoja sen julkaisun takia, koska HTC jo ilmoittanut, että se maksaa enemmän kuin perus Vive eli on jo poissa samasta hintakategoriasta.
 
Toki on teoriassa mahdollista että vanhan hinta putoaa lähemmäksi Riftiä ja Pro maksaa saman tai hieman enemmän kuin vanha versio nykyään mutta eipä näistä tiedä ennen kuin tulee jotain virallista ulos.
 
Viimeksi muokattu:

Laquel

This is where I get off.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 558
Eiköhän rift edelleen tule satunnaisesti alennukseen
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
1 378
Rift suoraan Oculukselta 449€, mielestäni ihan hyvä hinta tuosta. Samalla voi tilata suoraan kolmannen sensorin jos haluaa parempaa roomscalea
 
Liittynyt
31.01.2018
Viestejä
13
Kallistusongelmastani huolimatta olen nyt nauttinut suunnattomasti Riftistäni. Käyn tosin keskustelua Oculuksen supportin kanssa (jotka kommunikoivat kiitettävän hyvin) ja autan niitä selvittämään tuota. Aina voi toivoa että softaratkaisu löytyisi...

Menin sitten hommaamaan Fallout 4 VR:n joka pienellä säädöllä toimii huikean hyvin myös Oculuksella. Asensin OpenVR Input Emulator 1.2:n ja SteamVR:stä sitä tukevan beta-version. Ja SteamVR:ään myös advanced options pluginin, jolla sai säädettyä pois reprojectiot jne. jotka tuntuivat omalla GTX 1060:lla vain aiheuttavan ylimääräistä stutterointia. Päälle kasa performanssia parantavia modeja ja nyt pyörii FO4 Oculuksella vallan mainiosti. En muita pelejä ole muutamiin päiviin enää pelannut kun tuonne post-apokalyptiseen Bostoniin tulee mieluiten uppouduttua. Olen pelannut sitä paljon jo normiversiolla, mutta on tuo VR:ssä vaan niin paljon hauskempaa. Kritiikistä huolimatta mahtava kokemus ja se että voi hiippailla oikeasti fyysisesti menemällä kyykkyyn, kranujen heittely, ampuminen, loottaaminen, vedessä sukeltaminen ym. ym. on tehty kiitettävän hyvin ottaen huomioon kyseisen pelimoottorin puutteet ja kankeus. Koskaan aiemmin ei ole näin madmaxmainen olo ollut koiran ja kaksipiippuisen haulikon kanssa. :D

Niin ja hyvin tuossa pelaa kahdellakin kameralla, kun pystyy kääntymään tatilla 45 (tai 90) asteen kulmissa pikaisemmin ilman että menee piuhat sotkuun. Ja itse tykkään liikkua ihan teleportilla, pää ei vielä kestä täyttä locomotionia.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
939
Itselläni on nut Vivet ja käyttiksenä win10 64bit. Ostin eilen tuon Fallout VR pelin ja latasin sen tossa yön aikana. Nyt kun koitan pelata sitä niin nakyy sellainen vaaleansininen ruudukko jonka takana on kaukaa itse peli pienessä ruudussa.

Ruudulla on tuollainen virhe ilmoitus:

Kun katsoo miten pitäisi korjaantua niin:

kun katson tuota steam.exe tiedostoa niin misään noissa kohtaan ei ole ruksia ja Steam\bin\cef\cef.win7\steamwebhelper.exe tiedostossakaan ei ole noita rukseja

[Edit]

Tuossa videota ongelmasta:

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
240
Kallistusongelmastani huolimatta olen nyt nauttinut suunnattomasti Riftistäni. Käyn tosin keskustelua Oculuksen supportin kanssa (jotka kommunikoivat kiitettävän hyvin) ja autan niitä selvittämään tuota. Aina voi toivoa että softaratkaisu löytyisi...

Menin sitten hommaamaan Fallout 4 VR:n joka pienellä säädöllä toimii huikean hyvin myös Oculuksella. Asensin OpenVR Input Emulator 1.2:n ja SteamVR:stä sitä tukevan beta-version. Ja SteamVR:ään myös advanced options pluginin, jolla sai säädettyä pois reprojectiot jne. jotka tuntuivat omalla GTX 1060:lla vain aiheuttavan ylimääräistä stutterointia. Päälle kasa performanssia parantavia modeja ja nyt pyörii FO4 Oculuksella vallan mainiosti. En muita pelejä ole muutamiin päiviin enää pelannut kun tuonne post-apokalyptiseen Bostoniin tulee mieluiten uppouduttua. Olen pelannut sitä paljon jo normiversiolla, mutta on tuo VR:ssä vaan niin paljon hauskempaa. Kritiikistä huolimatta mahtava kokemus ja se että voi hiippailla oikeasti fyysisesti menemällä kyykkyyn, kranujen heittely, ampuminen, loottaaminen, vedessä sukeltaminen ym. ym. on tehty kiitettävän hyvin ottaen huomioon kyseisen pelimoottorin puutteet ja kankeus. Koskaan aiemmin ei ole näin madmaxmainen olo ollut koiran ja kaksipiippuisen haulikon kanssa. :D

Niin ja hyvin tuossa pelaa kahdellakin kameralla, kun pystyy kääntymään tatilla 45 (tai 90) asteen kulmissa pikaisemmin ilman että menee piuhat sotkuun. Ja itse tykkään liikkua ihan teleportilla, pää ei vielä kestä täyttä locomotionia.
Täältä myös ääni Falloutille. Maailma ei ole koskaan kiehtonut, koska pidän enemmän väreistä, mutta peliin on helppo uppoutua todella pitkiksi ajoiksi. Huikea kokemus. Varsinkin nyt patchin jälkeen, jolloin kaikki vain toimii ilman säätämistä. Suosittelen.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
939
Täältä myös ääni Falloutille. Maailma ei ole koskaan kiehtonut, koska pidän enemmän väreistä, mutta peliin on helppo uppoutua todella pitkiksi ajoiksi. Huikea kokemus. Varsinkin nyt patchin jälkeen, jolloin kaikki vain toimii ilman säätämistä. Suosittelen.
Eihän nää VR hommat ikinä toimi ilman säätämistä. Vois joskus joku tehdä näitä VR juttuja niin että toimisi laakista ettei aina tarvii säätää 2-3 päivää että saa jonkun toimimaan. Ainut mikä on toiminut laakista on ollut toi steamin The Lab kaikissa muissa joutuu aina säätämään ja suurinta osaa ei saa silti edes toimimaan. Taitaa nää VR hommat olla ihan lasten kengissä vielä kun näköjään ketään ei oikein kiinnosta panostaa näihin pc puolella. Täytyy koittaa jos tänkin sais toimimaan kun jo 10 VR peliä joutunut palauttamaan kun ei vaan toimi. 2 peliä 12 toiminut joten ei kovinkaan isolla prosentilla näitä kyl osata hoitaa.

Onko pc puolelle kovinkin vaikea tehdä plug and play laitteita tai pelejä verrattuna konsoleihin? En yhtään ihmettele että konsoli pelaaminen kasvaa koko ajan ja pc puolipikku näivettyy pois kun konsoli puolella toimii kaikki ilman säätämistä ja pc puolella joutuu koko ajan säätämään ja siltikään ei jutut toimi.
 
Mun kokemus on kyllä aika erilainen. Ainut säätämistä vaativa oli leikki sen Lenovon explorerin kanssa. Ja toki Fallout alussa (modit toimimaan).

Muuten Vr on ollut ihan plug n play
 
Liittynyt
31.01.2018
Viestejä
13
Njooh Bethesdan pelit ovat legendaarisen kauheita virityksiä suoraan out-of-the-box. Mutta itse olen niitä modaillut vuosikaudet (mm. Skyrimiin muutaman melko suositun pelaajakämppä-modin tehnyt) ja ovat itselle mukavia hiekkalaatikoita rakennella omia juttuja ja modeilla piristää alkuperäistä peliä paremmaksi/hauskemmaksi. Esimerkkinä MAC-11 modi Fallout 4:lle on VR:ssä hulvattoman hauska. Nopea ärhäkkä pikku konepistooli joka saa hymyn naamalle kun sillä ropsottaa menemään. :D
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
939
Mun kokemus on kyllä aika erilainen. Ainut säätämistä vaativa oli leikki sen Lenovon explorerin kanssa. Ja toki Fallout alussa (modit toimimaan).

Muuten Vr on ollut ihan plug n play
Itselläni taas jokainen saatanan vapaa päivä on mennyt näiden vitun juttujen kanssa tapellessä ja ei tämäkään ole ollut poikkeus. Itse en kyllä enää vanhana pc pelaamisen kannattajana ihmettele ollenkaan miksi pc pelaaminen vähenee koko ajan ja konsolipelaaminen nostaa päätään. 3,5k kone oheishärpäkkeineen ja mikään vittu ei vaan toimi. Kaikki plug and play vehkeetkin on aivan järkyttäviä kun mikään ei toimi ilman purkka virityksiä tai säätämistä ja ennen pc puolella toimisi kaikki ihan hyvin mutta näköjään nykyään ei toimi enää mikään. Noin about 1k (jos edes sitäkään) oheishäpäkkeineen maksava konsoli toimii joka kerta laakista ja kaikki plug and play laitteet toimivat loistavasti. Vittu että vituttaa...
 
Vähintään kun koneen lyö tulille niin kaikki pelit, ajurit ja kaupat haluaa päivittää itsensä. Siinä sitten hengitystä pidätellen käynnistelee softat ja toivoo ettei mitään uusia nykimisharjoituksia ole ilmaantunut.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
939
@Niamu oletko asentanut steamVR:n ja ajanut sen room scale setupin?
Olen. Ainoat jutut mitkä toiminut Vive jutuissa mulla on toi steamin "Vive mainos" The Lab ja sitten tuo Elite Dangerous on toiminut. Muut pelit eivät ole tominut ollenkaan ja aina joutunut palauttamaan ne.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
939
Ei kyllä itellä oo ton riftin kanssa tarvinnut ihmeemmin mitään säätää.
Eikä kyllä tän pc:n kanssa muutenkaan.
Laitan pelit päälle ja rupeen pelaan, hyvin harvoin mitään ongelmia kyllä on.
Pitäisköhän tolla vivellä heittää vesilintuja ja ostaa oculukset?
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
939
Mitähän nämä 10 peliä ovat olleet? Ensivaikutelmana kuulostaa siltä että ongelmat ovat jossain muualla kuin Vivessä eikä Riftiin vaihtaminen auta silloin mitään.
Eve valkyrie, doom vr, ark ja Fallout 4 vr nyt äkkiseltään (voin katsoa muut tuolta historiasta jos merkitystä). Ainoat mitkä oon saanut toimimaan niin the lab, elite dangerous vr ja virtual desktop. Pelit asennettu moneen kertaan toi steaminVR juttu poistettu ja asennettu moneen kertaan uudestaa ja joka kerta vedetty toi room scale juttu myös.

Miten mahtaa päästä eroon noista chaperone lines vai mikä nyt onkaan mikä näyttää noi rajat jotka on asetettu. Aina kun käynnistän pelin nii peli aukeaa pieneltä ruudula tyylyyn teatteri mut tausta on musta ja vaikka olen oman alueeni sisällä niin nuo pelialueen viivat (chaperone lines) näkyy koko ajan näkökentässä...

About 150 tuntia mennyt jo googlailuihin, erillaisiin säätö juttuihin ja uudelleen asenteluihin eri pelien sun muiden juttujen kanssa. Hitto et nää VR jutut on kyllä hauskoja juttuja kun mitkään ei ikinä toimi. Tänään aamu 8 asti koittanut taas päästä pelaamaan tota fallout 4 vr peliä. Menee näköjään nää vapaapäivät näinkin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 309
hommasin oculukset ja on kyllä kans kokemukset ettei tarvii säätää. ainoat miinukset on motion sickness iskee lentosimuissa (IL2 BOS, ja warthunder) ja autopeleissä iski kanssa (AC,PCars, Dirt) mutta kylmiltään ilman säätöä esim PCars 60luvun formula ja Spa :) ni ihmekös tuo. eilen sitten säätelin horisontit lukkoon tämän mukaan (Racing Sims' DEFAULT SETTINGS CAN CAUSE VR SICKNESS & HOW TO FIX IT.) ja debug toolilla vähän supersamplee + ASW autolle. ni ei niin pahasti tullut oksu olo. auto ja lentosimuja varten hommasin ja on ne vaan nii hienoja että pakko totuttautua :)

mitkä ihmetyttää vielä
-miten pitäisi saada nuo steamin pelit käyntiin kun oculus home pukkaa ekana silmille ja sitten jos otan steam vr sieltä niin mitään ei tapahdu välttämättä.
-vähän on horisontti vinossa näkyy oikeastaan pahiten siinä valkoisessa maailmassa kun lataa peliä

ja nuo touch ohjaimet, ai että miten on hyvin toimivat. kahdella kameralla jotka on samalla seinustalla pöydän päällä 30cm korkeuserolla toisistaan kun asettelin ne sen wizardn mukaan. meinasin 3d tulostella toiselle ainakin seinätelinee. toisessa kamerassa ja gagguloissa on verkkiksen 2metrin jatkot.
koneessa gtx1060 6Gb, xeon e3 1231 v3 ja 12Gb muistia.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 664
Viestejä
4 187 981
Jäsenet
70 777
Uusin jäsen
juafuhe

Hinta.fi

Ylös Bottom