VR-keskustelua (Oculus Rift, HTC Vive, GearVR ja PSVR)

Edqar

Tukijäsen
Liittynyt
22.11.2016
Viestejä
2 340
Oli muuten SteamVR päivityksessä tullut hyvä lisäys. Pystyy nykyään vaihtamaan resoa (ja hertsejä) lennosta ihan potta päässä. Helpottaa testailua ihan älyttömästi.
Ainakin Boneworksissa toimi hyvin lennosta.

PS. Ihmettelen suuresti sitä kommentointia, että SteamVR olisi jotenkin huono. Täällä toiminut hyvin aina, niin Indexillä kuin Riftilläkin.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 000
Otin HP Reverbin testiin Rift S:n hajottua. Kuva on paljon parempi, X-Planessa sen huomasi erityisesti. Asennus meni aika hyvin ja oculus storen pelit sai toimimaan pienellä vaivalla. Beat Saberia kokeilin ja näytti onnistuvan helpolla vaikeusasteella rauhallista musiikkia pelatessa. Kuusivuotias poikakin pelasi tyytyväisenä.

Rift S:ään verrattuna suurimpana plussana kuva (samankokoinen ero kuin Riftin ja Rift S:n välillä). Äänet ovat Reverbissä paljon paremmat, samaa luokkaa Rift CV1:n kanssa. Rift S melkein vaatii erilliset kuulokkeet. Muutoinkin silmikon mukavuus vastaa CV1:stä aina silmälasien sopivuutta myöten. Rift S:ään sopii silmälasit paremmin. Seuranta toimii Rift S:ssä paremmin, mutta suurta eroa en parin tunnin peluulla huomannut. Kunhan pääsen viikonloppuna testaamaan Skyrimiä niin osaan sanoa paremmin.

Ohjainten ergonomiassa on suurimmat erot. Riftin ohjaimet sopi hyvin käteen, kun taas reverbin ohjaimet ovat isot, kolhot ja rumat. Eiköhän noihin totu. Lyhyesti Rift S vetää voiton kaikkialla muualla paitsi kuvan laadussa/tarkkuudessa. Beat Saberin tapaisissa peleissä Riftin kuvanlaatu on täysin riittävä, simuissa ero on taas iso reverbin hyväksi.

Eli nyt on testattu Rift CV1, Rift S ja HP Reverb. Indexiä taikka Pimaxia en ole päässyt kokeilemaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 121
@draco76 Miten tuo Rift S sinulta hajosi? Itse olen vähän neuroottinen tuon kaapelin kestävyyden kannalta, kauan tuota voi pyöritellä ennen kuin hajoaa jotain sisältä...
 
Heti alussa toinen ohjaimista (vasen) oli tarkka ladattavien patterien suhteen, täytyi käyttää normaaleja paristoja. Sitten muutaman kuukauden käytön jälkeen lopetti kokonaan toimintansa. Muuten toimi loistavasti eikä ollut vikoja missään vaiheessa. Asennuksessa oli tarkka näytönohjaimen portista, täytyi vaihtaa näytön ja visiirin kaapelit (displayportit) ristiin jotta kuva tuli näkyviin.

Gigantti ei saanut ohjainta tilalle ja päätyi palauttamaan rahat. Olisin ottanut toisen tilalle taikka questin jos olisi ollut, mutta ei ollut silloin saatavilla.
 
Liittynyt
21.06.2017
Viestejä
370
Laitoin VR Coverilta tilaukseen visiirin suojapussukan ja sitten sen foamin päälle tulevan vaihtosuojuksen.
Nämä saapui, vaihtosuojus oli helppo viritellä paikalleen ja tuntuu olevan ihan mukava tuolla välissä. Suojapussukka myös hyvän oloinen, varsinkin kun keksin että linssien puhdistusliinahan on hyvä säilytellä siellä :tup:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110

ite säilytän puhdistusliinaa taiteltuna linssejä vasten, on sitten heti siinä valmiudessa ja suojaa naarmuilta kuljetuksessa.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
689
Otin HP Reverbin testiin Rift S:n hajottua. Kuva on paljon parempi, X-Planessa sen huomasi erityisesti. Asennus meni aika hyvin ja oculus storen pelit sai toimimaan pienellä vaivalla. Beat Saberia kokeilin ja näytti onnistuvan helpolla vaikeusasteella rauhallista musiikkia pelatessa. Kuusivuotias poikakin pelasi tyytyväisenä.

Rift S:ään verrattuna suurimpana plussana kuva (samankokoinen ero kuin Riftin ja Rift S:n välillä). Äänet ovat Reverbissä paljon paremmat, samaa luokkaa Rift CV1:n kanssa. Rift S melkein vaatii erilliset kuulokkeet. Muutoinkin silmikon mukavuus vastaa CV1:stä aina silmälasien sopivuutta myöten. Rift S:ään sopii silmälasit paremmin. Seuranta toimii Rift S:ssä paremmin, mutta suurta eroa en parin tunnin peluulla huomannut. Kunhan pääsen viikonloppuna testaamaan Skyrimiä niin osaan sanoa paremmin.

Ohjainten ergonomiassa on suurimmat erot. Riftin ohjaimet sopi hyvin käteen, kun taas reverbin ohjaimet ovat isot, kolhot ja rumat. Eiköhän noihin totu. Lyhyesti Rift S vetää voiton kaikkialla muualla paitsi kuvan laadussa/tarkkuudessa. Beat Saberin tapaisissa peleissä Riftin kuvanlaatu on täysin riittävä, simuissa ero on taas iso reverbin hyväksi.

Eli nyt on testattu Rift CV1, Rift S ja HP Reverb. Indexiä taikka Pimaxia en ole päässyt kokeilemaan.
Korjaan: Lyhyesti Rift S vetää voiton kaikkialla muualla paitsi kuvan laadussa/tarkkuudessa ja äänentoistossa.
 
Liittynyt
23.03.2019
Viestejä
153
WMR ainakin Reverb tarvii hyvän valaistuksen. Jos istuu paikallaan esim ajo/lentosimussa ,on hyvä pitää jotain perus pöytälamppua päällä lähellä. Itse mietin miksi katosi träkkäys kun katsoi alas päin, mutta valaistuksen lisääminen poisti ongelman
 
Liittynyt
06.12.2019
Viestejä
32
Jos ostaa toiset Oculukset ja rekisteröi molemmat laitteet samalla käyttäjätunnuksella, niin onnistuuko molemmissa saman ohjelmalisenssin käyttö (yhtä aikaa/eriaikaa ?)
 
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
4 045
PlayStation VR myy yhä parhaiten. Oculus pystyy jo kuitenkin haastamaan.

Kyllähän se Quest tulee menemään ohi, kauan toi psvr kerta on noilla palkeilla johtanut. Pian valta vaihtuu, enkä kyllä ihmettele, on se Quest vaan kova laite :):tup:

Olisi oma PSVR kaupan jos jotakuta semmoinen kiinnostaa :tup:
 
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
240
Jokainen sivu on selattu, mutta ikäänkuin yhteenvetona. Olisi taas palattu vr-maailmoihin Questin myötä. Testattu usb kaapeli hankittu, Alyx ennakkotilattu, Half life2 sidequestin kautta asenteilla, Aw ja Vader listalla Beat Saberin kera. Kaipaisin suosituksia ihan must have modeista ääneen, mukavuuteen varavirtoihin yms. ja langattomista eli questin omista peleistä. Das vaikeasti saatavilla ja pärjäsin Vivelläkin ilman. Mukavuus ei välttämätöntä, mamutit kopioineen kiinnostaa. Varavirroissa riskinä akun kuluminen. Tuleeko huomioda jännitteitä tms vai skipata suosiolla?

Erityisesti tuosta 5g reitittimen käytöstä.
Mitä vaatii nettiliittymältä, koneelta vai pitääkö vaan hommata 5g reititin ja lyödä yhteys? Ja onko se oikeasti satsauksen arvoista? Viive siis ja käytettävyys kiinnostaa.

En pelaa pisteistä vaan enemmäkin tarinoiden takia. Toisaalta taas inhokkina teknologian tökkiminen. Näkökulmia ja keskustelua siis. Kiitokset.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.09.2017
Viestejä
553
Erityisesti tuosta 5g reitittimen käytöstä.
Mitä vaatii nettiliittymältä, koneelta vai pitääkö vaan hommata 5g reititin ja lyödä yhteys? Ja onko se oikeasti satsauksen arvoista? Viive siis ja käytettävyys kiinnostaa.
Vaihdoin 5G reittimeen ja siihen loppui kuvan pikselöinti striimatessa sisältöjä tietokoneelta laseille. Huawei mikälie.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Ongelmahan tosiaan Virtual Desktop/ALVR käytössä on että viiveet eivät vain huononna kokemusta, mutta saattavat tehdä pelistä mahdottoman pelata. Eli tietokoneen ja Questin välinen yhteys pitäisi saada mahdollismman viiveettömäksi. Ulkomaailman netillä ei tässä yhtälössä ole mitään tekemistä.
Eli joko
A) 5Ghz wlan reititin, jossa PC kiinni ethernetillä
B) 5Ghz wlan hotspot suoraa PC:lle ja Questilla siihen yhteys.
 
Tehokas mesh riittää, ei tarvi pctä laittaa piuhalla kiinni mutta 5ghz toki. Näin itellä orbi3000 setillä :tup:
 
Rusna

Make ATK Great Again
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 264
YouTube videoilla on mainittu Linkillä viiveestä ohjaimissa. Onko se ärsyttävää tai onko se vielä ehtinyt parantua päivityksillä?
 
Liittynyt
03.08.2019
Viestejä
371
Link korkattu myös. Onhan ne PC VR kokemukset graafisesti hienoja.

Ei ollut silti edes virallisen kaapelin kanssa ihan niin helppoa kuin oletin. Jostain syystä hirveä härdelli saada äänet tulemaan headsettiin. Kun aikansa irrottelee, säätelee, boottailee, vaihtelee oletusäänilaitetta niin saattaa löytyä oikea kanava tähtien asennosta riippuen. Samaan aikaan Oculus app silti ilmoittelee, ettei ääntä headsetissä (vaikka on). Tämän jälkeen Oculuksen omissa peleissä tuntuu toimivan. SteamVR puolella kuuluu vain pienet valikkoäänet läpi, ei peliäänet. Todella ärsyttävää puuhaa. Headset päälle, ei toimi, headset pois, säätöä, uusi yritys... Realtek integroitu ääniajuri päivitetty. Ei vaikuta, ei toimi vakaasti. Koneessa kiinni myös HyperX Cloud Flight wireless headet kytkettynä.

YouTube videoilla on mainittu Linkillä viiveestä ohjaimissa. Onko se ärsyttävää tai onko se vielä ehtinyt parantua päivityksillä?
Olin noista itsekkin hiukka huolissaan, mutta en kyllä osaa huomata mitään eroa Quest natiivikokemuksen ja Linkin välillä tässä mielessä.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 096
Link korkattu myös. Onhan ne PC VR kokemukset graafisesti hienoja.

Ei ollut silti edes virallisen kaapelin kanssa ihan niin helppoa kuin oletin. Jostain syystä hirveä härdelli saada äänet tulemaan headsettiin. Kun aikansa irrottelee, säätelee, boottailee, vaihtelee oletusäänilaitetta niin saattaa löytyä oikea kanava tähtien asennosta riippuen. Samaan aikaan Oculus app silti ilmoittelee, ettei ääntä headsetissä (vaikka on). Tämän jälkeen Oculuksen omissa peleissä tuntuu toimivan. SteamVR puolella kuuluu vain pienet valikkoäänet läpi, ei peliäänet. Todella ärsyttävää puuhaa. Headset päälle, ei toimi, headset pois, säätöä, uusi yritys... Realtek integroitu ääniajuri päivitetty. Ei vaikuta, ei toimi vakaasti. Koneessa kiinni myös HyperX Cloud Flight wireless headet kytkettynä.

Olin noista itsekkin hiukka huolissaan, mutta en kyllä osaa huomata mitään eroa Quest natiivikokemuksen ja Linkin välillä tässä mielessä.
CV1:ssä on kanssa joskus ongelmia äänien kanssa, mutta siihen auttaa että valitsee äänilähteen Windowsin oikeasta alakulmasta taskbarin kajarin kuvasta. Questissa ei taida olla valitettavasti näin yksinkertaista?
 
Edqar

Tukijäsen
Liittynyt
22.11.2016
Viestejä
2 340
Tässä vertaillaan kuvanlaatua linssienläpi kuvattuna Reverbiä, Indexiä ja Rift S:ää.
Yllättävää oli, että Reverb ei erotu joukosta mitenkään selvästi. Ajattelin, että se voittaa ihan kirkkaasti. Näköjään vaihtelee paljon tuo laatu riippuen mitä testataan.
Ja eihän tämä nyt vastaa sitä, että itse katselisi, mutta suunta tämä kuitenkin antaa.

Jos ihan tämän perusteella vaan tekisi päätöksen, niin vaikea olisi Reverbiin päätyä kun se vaatii tehoja ihan mielettömästi. Ei varmaan mikään simu pyöri 90hz+ kunnolla, kun sigun koneella Indexinkin kanssa saa olla kikkailemassa paljon asetuksia.
 
Minulla on ollut sekä Rift CV1 -> Rift S -> Reverb, jokaisessa vaihdossa olen havainnut selvän kuvanlaadun paranemisen. En ole katsonut fps-lukemia yleensä, riittävät kuitenkin ovat olleet. Tosin silmäni ovat tottuneet alempaan päivitystaajuuteen, X-Plane VR 20-30 fps ja näyttö on 60Hz. X-Planessa huomaa nykinän, mutta se ei häiritse.
 
Liittynyt
13.09.2018
Viestejä
96
Mistä kannattaa lähteä metsästämään Link-kaapelia? Virallista ei näytä saavan, samoin suositeltua Anker Powerlinea ei näytä olevan missään kaupan.

edit: Pistin amazon.de:stä tulemaan nämä kun joku niitä suositteli Oculus-foorumilla. N 28e posteineen.

ASIN B00P0ES0YE UGreen USB 3.0 2m Extension
ASIN B07432T7VQ UGreen USB 3.0 A to C 2m
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.03.2017
Viestejä
652
Saako Valve Indexin toimimaan jotenkin ilman majakoita? Ovat pitkän aikaa jo myyneet eioota. Ensin oli majakat loppu, sitten lasit. Kun laseja tuli taas saataville, niin ei ollut taas majakoita. Tilasin siis varmuuden vuoksi jo pelkät lasit...
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 002
Saako Valve Indexin toimimaan jotenkin ilman majakoita? Ovat pitkän aikaa jo myyneet eioota. Ensin oli majakat loppu, sitten lasit. Kun laseja tuli taas saataville, niin ei ollut taas majakoita. Tilasin siis varmuuden vuoksi jo pelkät lasit...
Viven majakoilla.
 
Liittynyt
15.08.2018
Viestejä
72
Tilasin 13.1 Questin suoraan Oculukselta ja toimitus piti olla eilen. Eivät kuitenkaan sitä ilmeisesti lähettäneet, kun ei mitään ilmoitusta tullut. Tilauksen tila on edelleen toimitus tammikuu 31. mennessä.
Onkos kokemuksia kuinka toimitukset ovat tuolta aikaisemmin hoituneet ?
 
4-5pv menny toimituksessa. Ja tuo "toimitus x mennessä" tarkoittaa että lähettävät sen silloin, ei sitä että se olisi perillä. Typerä käännös.
 
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
42
Itse tilasin Rift S:n suoraan oculukselta 22.1 ja siellä luki toimitus toimitus 28.1 mennessä. Se myös saapui silloin 28.1. Pari tuntia maksun jälkeen sain sähköpostia missä luki "Tilauksesi on käsitelty, ja sitä valmistellaan lähetystä varten! " ja seuraavana päivänä tuli seurantanumero sekä lähetys ilmoitus.

Joten voi olla että varaston tilanne on elänyt questin kanssa ja lähetys viivästynyt.
 
Ok, taitaa olla kova kysyntä Questilla ja tavara loppu. Täytyy vaan odotella, tosin reilua olis ilmoitella jos toimitukset viivästyy.
 
Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
70
Tilasin 13.1 Questin suoraan Oculukselta ja toimitus piti olla eilen. Eivät kuitenkaan sitä ilmeisesti lähettäneet, kun ei mitään ilmoitusta tullut. Tilauksen tila on edelleen toimitus tammikuu 31. mennessä.
Onkos kokemuksia kuinka toimitukset ovat tuolta aikaisemmin hoituneet ?
Itse tilasin questin oculukselta 12.1. , 22.1. tilaus lähetetty ja 27.1. oli lähetys perillä. Ja tosiaan taidetaan myydä suoraan mitä keritään valmistaa kun omassani oli tarra mukaan valmistus aika 1/2020
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 121
Aivan loistava (ilmainen) ohjelma löytyi Steamistä kaapelin kiertymisen estoon. Tämä ohjelma siis havainnoi mihin suuntaan on pyöritty ja näyttää selkeästi jaloissa SteamVR:ssä mihin suuntaan kaapeli on kiertynyt. Käynnistyy automaattisesti (jos haluaa, säätöjä löytyy vaikka kuinka) SteamVR kanssa ja toimii esim. Rift S moitteetta.

TurnSignal on Steam
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 099
Pitkän tauon jälkeen alkoi hieman vr himottamaan ja aikasempina laitteina toiminut rifti sekä htc vive, eli kokemusta VR:stä on. Alkoi kiinnostamaan tuo Oculus quest, pääasiassa langattomuuden mahdollistaman pelisijainnin takia, eli tarvittaessa pelivekotin kulkisi mukana ja helppo antaa demoja kavereille / perheelle.

En oleta questin olevan 100% samalla tasolla kuin esimerkiksi Rift, mutta ei taida aivan älyttömän kaukana olla vastaavasta kokemuksesta (riippuen tietenkin peleistä)?
Miten tracking pelaa "tavallisissa" peleissä vrt beat saber (vaikeissa custom kartoissa, joissa liikettä on oikeasti paljon ja nopeasti)?

Ilmeisesti built-in kuulokkeet on aika onnettomat, mutta tavan 3.5mm headsetin taitaa saada kiinni ongelmitta?

Myös akun kestossa tuntuu olevan erilaisia kokemuksia, jotkut puhuvat reippaasti alle 2h kestosta pelatessa ja myös kuullut joillain kestävän yli 4h.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 124
Quest lähtisi itselläkin ostoskoriin, mutta link kaapelia ei saa kaupasta. Lukee vaan, että ominaisuus ei tällä hetkellä ole saatavilla maassasi?
 
Liittynyt
12.02.2018
Viestejä
303
Quest lähtisi itselläkin ostoskoriin, mutta link kaapelia ei saa kaupasta. Lukee vaan, että ominaisuus ei tällä hetkellä ole saatavilla maassasi?
Veikkailen, että myyty loppuun eikä ole tietoa, koska tulee lisää kaapeleita varastoon.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Quest lähtisi itselläkin ostoskoriin, mutta link kaapelia ei saa kaupasta. Lukee vaan, että ominaisuus ei tällä hetkellä ole saatavilla maassasi?
No ei sen Questin käyttö siitä linkkikaapelista ole niin kiinni, alkuun pääsee ihan näillä langattomillakin ratkaisuilla kuten Virtual Desktop/ALVR. Näkee sitten tarviiko sitä kaapelia laisinkaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Asiaan hieman palatakseni, täytyy kyllä myöntää että eilen kun vihdoin sain Linkin toimimaan uudessa koneessa, niin olin kyllä todella positiivisesti yllättynyt Questin paneelin tarkkuudesta. Menee kyllä Questin natiiviresoilla tuo vähän harakoille. Pelailin Proze: Enlightenmenttiä steamin kautta hieman parannetuilla Linkin asetuksilla, ja erilaisten lappusten lukeminen oli kyllä todella helppoa ja grafiikka muutenkin lähelle tuotaessa todella yksityiskohtaista. Kauas katsoessa toki tulee hieman blurria pakatusta videosta mutta tuollaisiin seikkailupeleijhin/room escape tuo varmasti sopii tosi hyvin.

Ohjaimien pientä ylimääräistä latenssia en oikeastaan edes huomannut, benchmarkkina Beat Saberin 100 Dollar Bills 100% Hardilla. Latenssi tuntuu kyllä merkittävästi paremmalta kuin langattomissa ratkaisuissa.

Ainoastaan träkkäyksen rajallisuus tuli vastaan Lone Echossa, jossa ei voinut kauhean hyvin pitää seinästä kiinni äärilaidoilla samalla liikkuen. Tarpeeksi kauas kun ohjain pääsi kameroista niin liike yksinkertaisesti pysähtyy, mutta ei onneksi ala sen kummemmin sekoilemaan.

Testailen kyllä vielä hieman lisää, mutta ihan mukavuussyistä saatan hankkiutua CV1+3 kameraa eroon ja odotella jotain seuraavaa mullistavaa PCVR headsettia tuon Questin kanssa.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
101
Tuli hankittua käytettynä HTC Vive, aiemmin toiminut vanhassa paikassa, ja ollut kaapissa useammman kuukauden. Nyt kun asensin eilettäin paikalleen, niin majakat ei toimi, 10009 erroria tulee SteamVR:stä ja ilmoittaa että toinen lasereista ei toimi, jos uusimman firmwaren asentaa majakoille, niin alkaa vilkuttamaan punaista valoa, kokeilin ajaa tuon kalibroinnin ja takaisin palauttaa vanhimman firmwaren, niin vihreä valo kyllä syttyy, mutta ei ohjaimet eikä lasit toimi. Onko kenelläkään mitään vinkkiä pystyykö tuommoista itse korjaamaan, vai kannattaako suosiolla etsiä toiset majakat vain tilalle.

Käytin myös auki tuota ja katsoin että kaapelit olivat lasereille kunnolla paikallaan, moottorit pyörivät, mutta kuvassa ruksin kohdalla olevassa ei valoa tule kumpaankaan majakkaan.

Mietiskelin myös, että jos hankkisi suoraan tuon Questin tilalle, olisikohan se järkevämpi vaihtoehto.
 
Liitteet

Liittynyt
15.08.2018
Viestejä
72
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
240
Tilasin ohjaimet viime su 45-päivän toimitusajalla, mutta eilen tuli viesti paketin lähtemisestä ja torstaina pitäisi olla perillä. Koko setissä tietysti varmaan eri toimitusaika, mutta kyselisin perään varmuuden vuoksi.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
101
Tuli hankittua käytettynä HTC Vive, aiemmin toiminut vanhassa paikassa, ja ollut kaapissa useammman kuukauden. Nyt kun asensin eilettäin paikalleen, niin majakat ei toimi, 10009 erroria tulee SteamVR:stä ja ilmoittaa että toinen lasereista ei toimi, jos uusimman firmwaren asentaa majakoille, niin alkaa vilkuttamaan punaista valoa, kokeilin ajaa tuon kalibroinnin ja takaisin palauttaa vanhimman firmwaren, niin vihreä valo kyllä syttyy, mutta ei ohjaimet eikä lasit toimi. Onko kenelläkään mitään vinkkiä pystyykö tuommoista itse korjaamaan, vai kannattaako suosiolla etsiä toiset majakat vain tilalle.

Käytin myös auki tuota ja katsoin että kaapelit olivat lasereille kunnolla paikallaan, moottorit pyörivät, mutta kuvassa ruksin kohdalla olevassa ei valoa tule kumpaankaan majakkaan.

Mietiskelin myös, että jos hankkisi suoraan tuon Questin tilalle, olisikohan se järkevämpi vaihtoehto.
Vastaan omaan viestiini, jos jollain muullakin samaa ongelmaa. Käytin molemmat majakat auki, ja siirsin toisesta toisen ehyen laserin toiseen majakkaan rikkinäisen tilalle, niin sain näin toimimaan nyt yhden majakan. :)
Tuommoinen ohje löytyi myös
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Onkos täällä ketään Quest sunnuntai-devaria joka käyttäisi Unityä? Kattelin että humble bundlessa ois low poly peli assetteja kaupan suht pilkkahintaan. Lähinnä kysymys asiantuntijoille, arveletteko tuollaisista asseteista olevan Quest kehittämiseen, eli ovatko tarpeeksi kevyitä? Haaveissa olisi jossain välissä askarrella jotain Kyöstin parissa, mutta mitään en kyllä mallintamaan mielellään alkaisi ja tuossa vaikuttaisi olevan aika laaja valikoima kaikkea.

Linkki itse asset bundleen: Humble Best of POLYGON Game Dev Bundle
 
Radium

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
514
Onkos täällä ketään Quest sunnuntai-devaria joka käyttäisi Unityä? Kattelin että humble bundlessa ois low poly peli assetteja kaupan suht pilkkahintaan. Lähinnä kysymys asiantuntijoille, arveletteko tuollaisista asseteista olevan Quest kehittämiseen, eli ovatko tarpeeksi kevyitä? Haaveissa olisi jossain välissä askarrella jotain Kyöstin parissa, mutta mitään en kyllä mallintamaan mielellään alkaisi ja tuossa vaikuttaisi olevan aika laaja valikoima kaikkea
Itselläni on aika monta noista seteistä hankittuna muista myyntieventistä. Ne mallit on osittain aika karmeasti tehty suorityskyvyn osalta, kun moni detaili on tehty mm. hahmoissa ja ympäristössä lisäpolygoneilla ja mitään LOD versioita ei ole tarjolla (pitäisi tehdä itse). Kyllä noilla saa helposti tehtyä juttuja Unityllä omaan käyttöön, mutta ruudulla pitää olla vähemmän tavaraa kuin järkevästi tehtnä olisi. Tässä esim yksi solttu, jonka natsat, taskut, napit jne. tehty malliin, eikä tekstuureihin...

1581598595859.png
 
Liittynyt
01.03.2018
Viestejä
177
Oujee. Hieno uudenkarhea Oculus Link -kaapeli saapui talouteen. Mutta eihän se tietenkään toimi uuden Asrock X570 Taichi -emolevyn USB 3.2 gen 2 type usb-c-portissa.

Nopea googlettelu paljasti, että ilmeisesti on hiljaisesti tiedossa oleva ongelma, joka liittynee Asmedian valmistamaan uuteen USB-porttiin ja softan epäyhteensopivuuteen (Windowsin tasolla? Oculuksen softan tasolla?) En ole edes varma, onko USB-porttini Asmedian valmistama.

Normaali USB-A -> USB-C -kaapeli toimii. Noh, support ticket Oculukselle vetämässä. Onko muita kokemuksia?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Itselläni on aika monta noista seteistä hankittuna muista myyntieventistä. Ne mallit on osittain aika karmeasti tehty suorityskyvyn osalta, kun moni detaili on tehty mm. hahmoissa ja ympäristössä lisäpolygoneilla ja mitään LOD versioita ei ole tarjolla (pitäisi tehdä itse). Kyllä noilla saa helposti tehtyä juttuja Unityllä omaan käyttöön, mutta ruudulla pitää olla vähemmän tavaraa kuin järkevästi tehtnä olisi. Tässä esim yksi solttu, jonka natsat, taskut, napit jne. tehty malliin, eikä tekstuureihin...

Kattelin että tuolla oli myös jotain "Mobile Ready Assets", joiden arvelisin olevan vieläkin simppelimpejä kuin nuo "low poly". No 18e jostain ~4000 assetin kirjastosta on kyllä niin vähän että hommaan tuon joka tapauksessa. Mutta ihan hyvä tietää että nuo kaikki eivät ole aivan niin Quest ystävällisiä kuin voisi olla. En tiedä olisiko nuo sitten miten vaikea editoida (tai ajaa joku simplify) itse parempaan kuosiin tms.
 
Joo hintaansa nähden hyvä hankinta. Noilla asseteilla voi kuitenkin tehdä jotain tietokoneellekin ja Linkin/streamauksen avulla näyttää tai sitten tehdä vaikka jotain minianimaatioita, johon kaveri juuri hankki ne
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 614
Viestejä
4 196 525
Jäsenet
70 754
Uusin jäsen
tikkanikke

Hinta.fi

Ylös Bottom