Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[Jumi]

Devil May Cry 5

DMC:t ovat vanhojen God of Warien, Bayonetan, Ninja Gaidenin, jne. tapaisia mättöpelejä, ja tunnettuja hienoista välivideoista. Ostin heti julkaisussa koska DMC4 oli vuonna 2008 aivan mahtava.

Heti alussa käy selväksi että kyseessä on _erittäin_ tyylikäs peli. Alkuvalikosta löytyy lyhyt kertausvideo edellisten pelien tapahtumista uusille pelaajille. Välivideot ovat hienoja ja gameplay animaatio on parasta mitä olen nähnyt. Tässä 10 giffiä, joitain kohtia on hidastettu mutta muuten kaikki on puhdasta game playtä ja liikkeet tehdään itse: Devil May Cry 5 GIFS - Part 1

Päänappuloina ovat ranged, melee, special, hyppy ja lukitus viholliseen. Erikoisliikkeitä tehdään yksinkertaisesti esim. lukitus + taakse + melee, ja yhdistelemällä niitä voi tehdä komeita komboja. Japanissa on järjestetty DMC4:n komboturnauksia ja sama tapahtuu varmasti tämänkin pelin kohdalla, sillä mättö toimii hyvin (melkein!) ja sisältää paljon pieniä ominaisuuksia esim. jos lyönnit kohtaavat pelaaja voittaa ja saa automaattisen parryn. Jos nappien painelu ei tahdo sujua asetuksista voi vaihtaa kasuaalimoodiin.

Taistelu on viihdyttävän ylivoimaista, mutta valittamista löytyy silti. Evade erikoisväistön tekeminen oli minulle hankalaa, koska se tehdään lukitus + vasen/oikea + hyppy juuri silloin kun vihollinen lyö, mutta tatin suunnan pitää olla juuri oikea. Olisin pitänyt enemmän Bayonettamaisesta väistöstä jonka voi tehdä joka suuntaan. Lukituksessa olisi myös parannettavaa, kun vihuja on ympärillä useampi on lukituksen vaihto juuri siihen haluttuun hankalaa tai mahdotonta. Kumpikaan vioista ei ole peliä rikkova, mutta tälläisessä nopea tempoisessa pelissä tuntuma ei saisi kadota ollenkaan.

Pomotaisteluista en pitänyt, melkein kaikki olivat epämiellyttän sekavia. Mielessä pyöri monesti: Osunko tältä etäisyydeltä? Olikohan tuo liike joku hyökkäys vai pelkästään joku animaatio? Oho, tuo oli AoE?! Dark Soulsmainen "ritaripomo" oli suosikkini sillä sen hyökkäykset olivat selkeitä.

Kenttäsuunnittelu oli mielestäni keskinkertaista tai huonoa. Peli on putki eikä eksyä voi mutta jotkin alueet olivat erittäin sekavia. Peli näyttää halutessa oikean etenemissuunnan ja se onkin kätevä jos haluaa tutkia joka nurkan salaisuuksien toivossa. Harmittavasti kentissä on paljon paikkoja joissa luulisi olevan jonkun salaisuuden mutta vastassa onkin näkymätön seinä. Uusia aseita ja muuta jännää avautuu sentään nopeaan tahtiin.

Välivideoita on yli kaksi tuntia ja katsoin kaikki mielellään, joitain kohtauksia tulee varmasti tuijotettua vielä myöhemmin youtubesta. Se on jännä miten nämä jätkät saa taistelukohtauksiin tunnelmaa, voimaa ja nopeutta, mutta Hollywood ei! Toisaalta kuten 99% Japanilaisissa peleissä niin myös tässäkin voi välissä tuntea pientä myötä häpeää. Ääninäyttely on hyvää.

Läpäisyyn meni 15h. Haluttais antaa 9/10 mutta olin joissain kohti niin turhautunut että 8/10. Hyvä peli ja ajattelin aloittaa uuden kierroksen avautuneella vaikeustasolla.

Ps. DLC tavarat ovat turhia.

Traileri:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväksy kolmannen osapuolen evästeet

 

[TSIGA]

Monster Hunter Stories (3DS)

Vihdoinkin löysin fyysisen kopion kivijalkakaupassa vieraillessani, ja välittämättä hintalapusta, oli peli saatava mukaan. Nyt on pariin iltaan tullutkin jauhettua reipas 15 tuntia ja loppua ei näy, kyllä maistuu. Maistuu jopa paremmin, kuin aikaisemmin pelaamani Monster Hunter 4 Ultimate, joka sekin - toki - hyvä on.

Ehkä "karkkimainen" grafiikka ja casuaalimpi lähestymistapa puree meikäläiseen. En tiedä. Läpi tulee pelattua, todennäköisesti useammankin kerran ja joka nurkka ja subquesti on vedettävä

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväksy kolmannen osapuolen evästeet

 

[perato]

Quantum Break (PC)
Toisessa actissa menossa ja yks episodi siis katottuna. Vaikuttanut tähän mennessä mielenkiintoiselta peliltä. Harmi vaan, että itse pelattavuus on omasta mielestä jotenkin 'ei niin' soljuvaa varsinkin jos vertaa pelifirman aiempiin tuotoksiin. Juonellisesti mielenkiintoinen, joskin itse pelimaailman juonenkäänteet ja episodin juonenkäänteet ei oikein omasta mielestä nyt kohdanneet.

Kaiken kaikkiaan koko ajan rikkomishärdelli on mielenkiintoisesti toteutettu, joskin kyvyt siihen liittyen on todella tylsästi tehtyjä. Tasosuunnittelukaan ei vielä erityisemmin ole loistanut. Pelin toimivuudesta pakko antaa kritiikkiä, ulkonäöllisesti ei mitenkään erityisen hieno tuota Stutteria lukuunottamatta, mutta vaatii koneelta paljon. Toisaalta myös bugit on kyl hämmentäviä ku pelissä on muutenkin niin hämmentäviä kohtia ja sit yhtäkkiä joutuu kentän ulkopuolelle ja menee tovi ennenkuin tajuaa ettei pitäs tämmösessä paikassa olla.

Pelattavuus parani tässä loppua kohden ja juoni piti kiinni loppuun asti. Sai jopa miettimään erilaisia asioita pelin kulkuun ja sen oman maailman teorioihin liittyen. Loppu ehkä lässähti hitusen ja toisinaan tuntui, ettei itse katsottavat episodit olleet tarpeeksi kytköksissä itse peliin. Silti näihin hahmoihin kiinnittyi enemmän kuin yleensä pelihahmoihin mikä on jo minusta mainittavan arvoinen saavutus pelille.

Jos jotain kritiikkiä nyt sit jälkikäteen pitää antaa, niin tuo informaation määrä kasvoi turhan paljon loppua kohden. Sen sijaan, että pelin alussa olisi ollut enemmän tietoa ja murusia, niin nyt tuntui, että pelin loppupuolella oli kymmeniä sähköposteja luettavaksi kun samalla yritti jotenkuten pysyä jännityksen kaaren mukana. Tämä tosin on varsin monen pelin helmasynti, että sitä luettavaa(juonta kudotaan kiireellä yhteen) tarjotaan loppuvaiheessa vähän liikaa. Osa viesteistä jäi lukematta, kun tuntui, että rytmitys katosi sitä myöten kokonaan.

Peli ei myöskään ollut erityisen sujuva välivideoiden, pelin ja episodien välillä, mikä sinällään on sääli kun tällaista lähdettiin tekemään. Varsinkin välivideoita skipatessa(kuoleman jälkeen replay) sai katsella sit latausruutua sen sijaan, että olis suoraan hypätty toimintaan.

Graafisesti peli oli kyl upea, ja pelattavuus tosiaan parani huomattavasti loppua kohden kun voimia tuli enemmän käyttöön ja niitä oppi enemmän hyödyntämään. Kaikki efektit oli todella hienosti tehtyjä ja mikään halpa vaikutelma ei niistä tullut. Valitettavasti peli ei tosiaan kovin häävisti toimi, joten melko suttuisena joutui pelaamaan, että ruutu päivittyi riittävän rivakasti.

Oli pitkästä aikaa yks niistä peleistä, jotka olis ehkä halunnut alottaa heti uudestaan, mutta aattelin nyt ottaa kuitenki hitusen sulattelutaukoa ja katsoa sit ens vuonna uudestaan.

Ps. piilomainonta oli hitusen hassua, mutta tällaista mainontaa en kyl sinällään pistä peleissä pahaksi. Mukava myös, että peli oli sidottu oikean maailman tapahtumiin ihan surutta, puhuttiin siis olemassa olevista yhtiöistä ja tapahtumista.

 

[hänk_]

The Legend of Zelda: Breath of the Wild.


Tämä tuli lopulta hommattua ja voi pojat miten paljon voi ihminen pettyä.
En tiedä minkälaisessa kuplassa (tai tiedän) Nintendo fanit elävät, mutta tässä pelissä on niin hirveä kasa puutteita ja vikoja, ettei tiedä mistä aloittaa. Open world pelit ovat lähtökohtaisesti erittäin kivoja ja vapaa tekeminen toimii...kunhan sitä tekemistä on, etkä tunne jatkuvasti hukkaavasi vapaa-aikaa päättömästi haahuillen. Itse aloitin seikkailun ihan hyvillä fiiliksillä, mutta ekan alueen jälkeen alkoi jo maistua puulta koko touhu. Eikö tässä todellakaan ole juuri mitään muuta tekemistä kuin ne shrinet, joiden pulmat lähinnä ärsyttää ja ovat hidastempoisia? Eipä juuri. Toki voit myös etsiä Korok siemeniä, mutta niitäkin löytää sattumalta ihan tarpeeksi kun yrität etsiä seuraavaa oikeaa tekemistä. Jatkuvasti on sellainen fiilis, ettei ole juuri mitään käryä mitä pitäisi tehdä. Okei saat valokuva-albumiin kuvat paikoista joissa pitäisi käydä, mutta kartalla liikkuminen on niin hidasta, ettei niitä oikeen jaksa alkaa edes etsimään. Ei se olisi keltään ollut pois, jos peliin olisi voinut laittaa optiona vaikka jokaisen tehtävän markerin kartalle. Pelasin tätä ennen AC Odysseyn, jossa oli jo ihan liikaa tekemistä, mutta sitä kun pelasi, niin tunsi jatkuvasti edistyvänsä tai tekevänsä jotain mikä palkitsee pelaajaa. Jatkuvati hajoavista aseista en viitsi edes aloittaa...

Pelattavuus ja grafiikat sentään toimii ihan hyvin.

Ei jatkoon ja peli myyntiin...

 

[Jumi]

Ei se olisi keltään ollut pois, jos peliin olisi voinut laittaa optiona vaikka jokaisen tehtävän markerin kartalle. Pelasin tätä ennen AC Odysseyn, jossa oli jo ihan liikaa tekemistä, mutta sitä kun pelasi, niin tunsi jatkuvasti edistyvänsä tai tekevänsä jotain mikä palkitsee pelaajaa. Jatkuvati hajoavista aseista en viitsi edes aloittaa...

Pelattavuus ja grafiikat sentään toimii ihan hyvin.

Ei jatkoon ja peli myyntiin...

Nyt meni kyllä ohi. Pelasit useamman tunnin kameran saamiseen asti, mutta ei nappaa? On siinä kyllä tavallaan vähemmän kerättävää, health, inventaario ja stamina. Mutta niiden etsiminen on tehty niin hyväksi ettei haitannut yhtään.

Uusin Zelda: BotW on kyllä täysin erilainen kuin Ubisoftin openworld -pelit. Hajoavat aseet ärsyttivät kyllä minuakin, mutta muuten se oli aivan omalla legendaarisella tasollaan. Saa nähdä montako vuotta menee että länsimaiset pelit ottavat kiini? Vertailun vuoksi sanottava että Batman: Arkham Asylym taisi olla eka joka osasi kopioida oikein, mutta se sarja jämähti paikoilleen.

 

[hänk_]

Nyt meni kyllä ohi. Pelasit useamman tunnin kameran saamiseen asti, mutta ei nappaa? On siinä kyllä tavallaan vähemmän kerättävää, health, inventaario ja stamina. Mutta niiden etsiminen on tehty niin hyväksi ettei haitannut yhtään.

Uusin Zelda: BotW on kyllä täysin erilainen kuin Ubisoftin openworld -pelit. Hajoavat aseet ärsyttivät kyllä minuakin, mutta muuten se oli aivan omalla legendaarisella tasollaan. Saa nähdä montako vuotta menee että länsimaiset pelit ottavat kiini? Vertailun vuoksi sanottava että Batman: Arkham Asylym taisi olla eka joka osasi kopioida oikein, mutta se sarja jämähti paikoilleen.

Kyllähän tämä on kaikin puolin laadukas peli, mutta tylsä kuin mikä. Makuasioita jos vertaa länkkäreitä ja japskipelejä, mutta en tiedä kuinka tosissaan olit tosta, että menee monta vuotta ennen kuin länsimaiset open world pelit ottavat tämän kiinni. Eihän tässä ole käytännössä tarinaakaan Super Mario pelejä enempää. Ehkä mulla ei vaan ole tarpeeksi aikaa, jotta voisin arvostaa jotain missä en käytännössä tee mitään muuta kun haahuile.

 

[Robbs]

Kyllähän tämä on kaikin puolin laadukas peli, mutta tylsä kuin mikä. Makuasioita jos vertaa länkkäreitä ja japskipelejä, mutta en tiedä kuinka tosissaan olit tosta, että menee monta vuotta ennen kuin länsimaiset open world pelit ottavat tämän kiinni. Eihän tässä ole käytännössä tarinaakaan Super Mario pelejä enempää. Ehkä mulla ei vaan ole tarpeeksi aikaa, jotta voisin arvostaa jotain missä en käytännössä tee mitään muuta kun haahuile.

The Legend of Zelda: Breath of the Wild.


Jatkuvasti on sellainen fiilis, ettei ole juuri mitään käryä mitä pitäisi tehdä. Okei saat valokuva-albumiin kuvat paikoista joissa pitäisi käydä, mutta kartalla liikkuminen on niin hidasta, ettei niitä oikeen jaksa alkaa edes etsimään. Ei se olisi keltään ollut pois, jos peliin olisi voinut laittaa optiona vaikka jokaisen tehtävän markerin kartalle.

Siis eihän tuossa tarvitse haahuilla yhtään jos ei halua. Jokaisen seuraavan tehtävän saat halutessasi näkymään kartalla jolloin eksymisen vaaraa ei ole.

Ja tuo "valokuva tehtävä" on vain vapaaehtoinen joka avaa erinäisiä välivideoita jotka juurikin vähän syventävät tuota tarinaa.

 

[mxb]

Middle-Earth: Shadow of Mordor

Aloitin pelin tarinan hieman yli neljä vuotta sitten, mutta muutaman tehtävän jälkeen peli unohtui kokonaan, vaikka siitä pidinkin. Reilu pari viikkoa sitten jatkoin siitä mihin viimeksi jäin. Vaikka tarinasta en mitään oikeastaan muistanutkaan (minkä johdosta en sitä seurannut käytännössä ollenkaan), oli peli silti hyvin viihdyttävä. Jaksoin piehtaroida örkkien kanssa yhteensä kolmisenkymmentä tuntia ja vaikka Talion tuli tasaisesti voimakkaammaksi, ei örkkien teurastaminen mennyt missään kohtaa liian puuduttavaksi.

Peli oli suhteellisen helppo ja pari viimeistä tehtävää oli kyllä mielestäni melkoisia rimanalituksia, mutta muuten peli oli melko viihdyttävä kokonaisuus, vaikkakin jälkimmäisen puoliskon metsästystehtävät tuntuivat lähinnä täytteeltä. Peli on melko lyhyt ja tuskin ottaa juurikaan 15 tuntia enempää, jos edes sitäkään, jos pelaa vain päätehtävät läpi. Itse käytin paljon aikaa kapteenien taputteluun ja muuhun pikkupuuhaan.

Lopetettuani pelin olin pelannut sen hieman alle 90 prosenttisesti läpi ja koin saaneeni vastinetta rahalle, vaikka en muistakaan montako euroa peliin sijoitin aikanaan. Ihan sataprosenttisesti en sitä tule kuitenkaan koskaan pelaamaan läpi. Tykkäsin Shadow of Mordorista sen verran, että ostin jatko-osan jo ennen kuin pääsin tämän edes läpi.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, jos kaipaa kevyttä viihdettä. Nyt jatko-osan pariin!

 

[arcane]

The Eyes of Ara (PC)

Ostanut joskus joulua ennen jo, vai kenties vieläkin kauemmin. Pelasin silloin tunnin verran. Jäi kesken. Pelasin nyt uudestaan.

Oletin Obductionin jälkeen, että tässä olisi ollut voittaja tämäntapaisista peleistä. Alku lupaakin hyvää. Ei ehkä ihan Myst-like, mutta The Room 1/2 -tyylistä pientä paikkojen etsintää ja puzzlejen ratkontaa. Kuvakulmat ovat kiinteät, liikkua voi vaan ennalta valittuihin paikkoihin hiirellä. Osaan esineistä voi zoomata, josta löytyy sitten aktivoitavia paikkoja, tutkittavia tekstejä, avaimia ym. Tapahtumapaikkana suhteellisen kliseinen, mutta mukavan kodikkaan tuntuinen hylätty kartanomainen linna.

...mutta jo heti alussa on aika paljon pikselimetsästystä. Pikselinmetsästystä olisi tarjolla vielä rutkasti enempi, jos haluaisi saada mukaan kaikki kerättävät tilpehöörit.

Siihen se taisi minulla viimeksi päättyä, kun en löytänyt aktivaatiopisteitä. Pikselimetsästys jatkuu ihan rasittavaksi asti. Avaintavaroita ja vinkkejä on piilotettu taulunkulmiin ja todella epäselviin paikkoihin. Asetuksissa voi kyllä kytkeä päälle tavaroiden korostuksen, mutta se ei toimi 75% tavaroista - vain niihin jotka on jo selvästi esillä. Kursori vaihtuu, jos johonkin voi zoomata, mutta ei jos jotain voi aktivoida. Varmaan kymmeniä kertoja jäin jumiin johokin, kun en tajunnut, että jonkun kaapin ja oven voi avata, koska olin klikannut väärään kohtaan.

Toisessa chapterissa esiintyy pitkäveteisiä ja hitaasti ratkottavia puzzleja, jossa varsinainen ratkaisu on yleensä aika helppo, mutta palapelipyörittely täysin mielenkiinnotonta... kolmannessa eli viimeisessä chapterissa katkeaa kamelin selkä, kun puzzlet ovat jo luokkaa käsittämätön. Jatkuvasti vaan pyörin ympäri paria huonetta ymmärtämättä mitä pitäisi tehdä tai luulin että minulta puuttuu oleellinen vinkki, joka on taas jossain rotankolossa. Puzzlet ovat lopussa tosi epätasaisia, kun osa vääntää rautalangasta, ja toiset taas olettavat että osaat pitkän tekstin keskeltä lukea vinkin tai tajuta syöttää jossain satunnaisessa julisteessa ollut vuosiluku yhteen numerolukkoon. Tai ymmärrät, että pelissä on tyyliin yksi ainoa esine, jota voikin pyöräyttää ympäri ja löytää vinkin.

Aika pitkälle pärjäsin ilman ohjeita, mutta sitten oli kyllä jo pakko pelata loput walkthroughin kanssa, ja silti välillä oli aika hämmentynyt olo.

Oli niin lähellä olla erinomainen puzzle-peli, mutta sitten tämä Where's Waldo -meininki kyllä pilasi, kun ei tiennyt jääkö puzzlesta jotain ymmärtämättä vai puuttuuko joku oleellinen vinkkilappu. Useimmiten jälkimmäinen. Ja näin nimenomaan ei pitäisi olla. Ihan sama jos kaikki achievementteihin ja salaisiin huoneisiin tarkoitettu lisätauhka on piilotettua, mutta varsinainen pääpeli pitäisi kyllä pärjätä ilman epätoivoista satunnaista klikkailua. Ärsyttävää.

 

[Kerosiini]

Resident Evil 2 (PS1)

Kun tuo RE2:sen remake osoittautui sellaiseksi josta näki jo kaukaa ettei se itseäni kiinnosta, heräsi kysymys kuinkakohan kovaa vielä alkuperäinen pleikkariversio vuodelta 1998 kolahtaa tänä päivänä? Kaksi ensimmäistä Resident Eviliä oli allekirjoittaneen listoilla pleikkarin kaksi parasta peliä ja niitä tulikin sitten jauhettua ihan sitten viimeisen päälle reippaasti, en tiedä kuinka monta kertaa kumpainenkin tuli läpäistyä mutta kyllä tässä todennäköisesti puhutaan +30 kerrasta. Ykkösen olen tässä pelaillut ehkä noin kolme-neljä kertaa läpi sitten vuoden ~2001, mutta tajusin tässä remaken tultua että en ole muuten pelannut kakkosta ollenkaan viimeiseen 18 vuoteen! No, asiaan muutos ensin RE1:sen kautta kulkien sekä Jillillä että Chrisillä, totesin ykkösen edelleen aivan helkkarin hyväksi peliksi, ja sitten kakkosen kimppuun. No, miten kävi?

Päällimmäisin ja vahvin tunne Leonin A skenaarion lopputekstien rullatessa olikin sitten kyllä yllättäen ehta pettymys. Kuten mainittu, pelasin ensin ykkösen läpi ja ykkösessä vaikeustaso riippuu kummalla pelihahmolla pelaa, Jill vastaa normaalia vaikeustasoa ja Chris vaikeaa. Vaikka pelihahmon valinta vaikuttaa vähän vihollisten määrään ja kestokykyyn, suurin ero on aseistuksessa ja varsinkin ammusten määrässä. Jillillä saa kranaatinheittimen ja ammuksia saa sen verran mitä pelissä tarvitsee ja vähän ylimääräistä päälle, mutta ei niin paljoa että alkaa tuntua siltä että olisi yhden miehen armeija joka tappaa kaikki pelkällä egollaan. Chrisillä taasen ei saa koko kranunheitintä ja ammukset onkin sitten sen verta tiukoilla että minulla oikeasti loppui kuulat loppumatsissa, jos siinä ei saisi Tyrantin tappoon vaadittavaa raketinheitintä sekuntikellon tikittäessä alle 30 sekunnin ilman tarvetta ampua koko heppua matsin aikana minun peli olisi jäänyt siihen.

No mikä oli tilanne Resident Evil 2:ssa loppupomoilla molemmilla pelihahmoilla molemmissa skenaarioissa? Ammuksia aivan järjettömät määrät, siis luokkaa 70 magnumiin Leonilla ja 60 kranaatinheittimeen Clairella. Kirsikkana kakunpäällä pomot vielä kuolevat kun niitä mulkaisee rumasti, juuri tapoin viimeisenä pelatun Leon B:n lopputyrantin kokonaisella neljällä laukauksella viritetyllä magnumilla. Toisin sanoen peli on todella helppo, ammuksia on ja piisaa ja kaiken lisäksi pelissä ei yksinkertaisesti ole vihollisia jotka oikeasti tuntuu uhalta kuten Hunterit ykkösessä. Pelin puolivälissä on kyllä hetki jossa alkaa pikkuhiljaa sormi kivuta suuta kohti ammusten vähetessä vaan sepä ei kauaa kestä mikä on todella harmi. Ottaa tunnelma melkoisesti osumaa kun on taskut täynnä ammuksia ja tietää ettei vastaan tule mitään mikä voisi olla uhaksi, hengestään pääsee vain jos tekee jotain todella uhkarohkeaa tai päätyy keskelle zombilaumaa buffetiksi.

Onko tämä takavuosien suosikkipelini nyt sitten huono peli? No ei, pelasin sen nyt yhteensä neljä kertaa läpi muutamassa päivässä joten vaikea sitä huonoksi on tässä väittää. Alun pettymys alkoi hälvetä ja aloin hyväksyä sen sellaisena kun se on, hetkeä myöhemmin vetelin jo puolittain speedrunia parhaan arvosanan perässä ihan kuin 20 vuotta aikaisemminkin ja hauskaa oli, mutta silti kaipaisin jotain hard modea tähän tunnelmaa tuomaan.

Niin, ja siinä missä ykkösessä dialogi ja näyttely on niin huikean huonoa ettei sille voi kuin nauraa naamapalmun takaa, kakkonen on vain normaalia videopelitasoa eli parhaimmillaan täysin unohdettavan keskinkertaista josta puuttuu ykkösen huumoriarvo. Sanoin aikaisemmin ettei kakkosen remake ole minun juttuni, mutta hahmot on siinä kyllä valtavasti parempia, Sherrystä suorastaan pidän.

Seuraavaksi sitten kolmonen.

 

[Sadness]

Resident Evil 2 (PS1)

Ottaa tunnelma melkoisesti osumaa kun on taskut täynnä ammuksia ja tietää ettei vastaan tule mitään mikä voisi olla uhaksi, hengestään pääsee vain jos tekee jotain todella uhkarohkeaa tai päätyy keskelle zombilaumaa buffetiksi.

In Resident Evil 2, Nightmare Mode and Expert Mode are available only for the Dreamcast And Windows Ports. Although the Rookie Mode was featured in the Gamecube and PlayStation versions, Nightmare Mode and Expert Mode are missing for unknown reasons. In this mode, enemies will cause a lot more damage, ammo and health items will become a lot more scarce, and usually with certain monsters, your health can be taken from Fine to Danger in one hit. This happens more often with the Lickers.

Näemmä pelasit PS1:llä?

Mutta jooh, kyllä meilläkin junnu porukkalla ressa 2 hakattiin mielummin kuin ykkönen oli puhtaasti sellainen "jännittävä/vitutusta" aiheuttava peli, varsinkin chrsillä.

Ite pelanut alkuperäisen Jillillä, DC version jillillä ja yrittänyt pelata chriksellä mutta kasetti ei kestänyt silloin 20v sittenkään

Oikeastaan kakkonen oli jo se että lähdettiin enemmän toiminta puolelle ja se lisäntyi sitten osa osalta ja varmaan tästä syystä Zombeista tehtiin ylikestäviä kakkosen remakessa.

Se ykkösen remake oli kyllä hyvä vaikka sen pariin ei teekkään mieli enää palata mutta oli kokemus sekin.

Edit: Eilen sattui sopivasti ressa aiheinen kuva:

Spoileri

 

[Kerosiini]

Näemmä pelasit PS1:llä?

Kuten tuo (PS1) nimen perässä kertoo, kyllä. Tai no, tarkemmin sanottuna PS1 versiota RetroArchin Beetle PSX HW emulaattorilla. PC tai Dreamcast versiota en ole koskaan nähnytkään.

Chris ei ole oikeasti niin vaikea kuin se voi alkuun vaikuttaa, moralla nirri pois ensimmäiseltä zombilta, ammukset talteen Kennethin raadolta joita ei muuten saa ellei sitä zombia niittaa heti, sitten vaan vipelletään hakemaan hajonnut haulikko länsisiivestä ja sieltä sitten oikealle haulukolle. Sitten peli onkin oikeastaan ihan yhtä vaikea/helppo kuin Jillillä kun ei se kranunheittimen puute juuri menoa haittaa.

 

[Sadness]

Chris ei ole oikeasti niin vaikea kuin se voi alkuun vaikuttaa, moralla nirri pois ensimmäiseltä zombilta, ammukset talteen Kennethin raadolta joita ei muuten saa ellei sitä zombia niittaa heti, sitten vaan vipelletään hakemaan hajonnut haulikko länsisiivestä ja sieltä sitten oikealle haulukolle. Sitten peli onkin oikeastaan ihan yhtä vaikea/helppo kuin Jillillä kun ei se kranunheittimen puute juuri menoa haittaa.

Onhan sitten että chrisillä on vähemmän tavara slotteja käytettävissä, oliko niitä kuusi ja kun jillillä kahdeksan, toki tämä varsinaisesti ei lisää vaikeutta mutta ravaamista laatikolla sitten enemmän.

Oliko toi ekan zombien kikka remakessa/remasterissa vai pelkästään alkuperäisessä versiossa vai molemissa?

 

[Kerosiini]

Onhan sitten että chrisillä on vähemmän tavara slotteja käytettävissä, oliko niitä kuusi ja kun jillillä kahdeksan, toki tämä varsinaisesti ei lisää vaikeutta mutta ravaamista laatikolla sitten enemmän.

Oliko toi ekan zombien kikka remakessa/remasterissa vai pelkästään alkuperäisessä versiossa vai molemissa?

Joo Chrisillä on kuusi slottia, Jillillä 8. Eli vähän pitää ravata edestakaisin Chrisillä mutta jos tietää mitä tekee niin kovin vähän sitä tarvitsee tehdä eikä siinä kauaa kestä silloinkaan.

Ei mitään käryä, en rehellisesti sanottuna oikein pidä ykkösenkään remasterista vaikka se on objektiivisesti katsottuna selkeästi hyvä peli. Olen vaan niin ihastunut alkuperäiseen että kaikki ne remasterin muutokset tuntuu väkisin sekaan sotketulta turhuudelta.

Edit: Korjataan sen verran että sen ensimmäisen zombin voisi ihan juoksuttaa pois siitä raadolta ja käydä sitten hakemassa lippaat tappamatta koko heppua, itse vaan rambona puukottanut sen aina. Kennethillä on muuten kaksi lipasta joten hivenen helpottaa sitä alkua.

 

[mxb]

Middle-Earth: Shadow of Mordor

Aloitin pelin tarinan hieman yli neljä vuotta sitten, mutta muutaman tehtävän jälkeen peli unohtui kokonaan, vaikka siitä pidinkin. Reilu pari viikkoa sitten jatkoin siitä mihin viimeksi jäin. Vaikka tarinasta en mitään oikeastaan muistanutkaan (minkä johdosta en sitä seurannut käytännössä ollenkaan), oli peli silti hyvin viihdyttävä. Jaksoin piehtaroida örkkien kanssa yhteensä kolmisenkymmentä tuntia ja vaikka Talion tuli tasaisesti voimakkaammaksi, ei örkkien teurastaminen mennyt missään kohtaa liian puuduttavaksi.

Peli oli suhteellisen helppo ja pari viimeistä tehtävää oli kyllä mielestäni melkoisia rimanalituksia, mutta muuten peli oli melko viihdyttävä kokonaisuus, vaikkakin jälkimmäisen puoliskon metsästystehtävät tuntuivat lähinnä täytteeltä. Peli on melko lyhyt ja tuskin ottaa juurikaan 15 tuntia enempää, jos edes sitäkään, jos pelaa vain päätehtävät läpi. Itse käytin paljon aikaa kapteenien taputteluun ja muuhun pikkupuuhaan.

Lopetettuani pelin olin pelannut sen hieman alle 90 prosenttisesti läpi ja koin saaneeni vastinetta rahalle, vaikka en muistakaan montako euroa peliin sijoitin aikanaan. Ihan sataprosenttisesti en sitä tule kuitenkaan koskaan pelaamaan läpi. Tykkäsin Shadow of Mordorista sen verran, että ostin jatko-osan jo ennen kuin pääsin tämän edes läpi.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan, jos kaipaa kevyttä viihdettä. Nyt jatko-osan pariin!

Laitetaan vähän mietteitä ylös nyt, kun jatko-osaa on takana noin 20 tuntia.

Middle-Earth: Shadow of War

Pelattu ~20h / ~40% läpi:

Oli ehkä virhe hypätä suoraan Shadow of Mordorin jälkeen takaisin ohjastamaan Talionia. Ensimmäisen osan lopussa Talion oli saanut monia eri kykyjä ja örkkien kyykyttäminen oli melko vaivatonta puuhaa suurimmaksi osaksi, joten monien taitojen puuttuminen teki taistelusta hieman kömpelöä alkumetreillä. Juoni on samaa tasoa kuin sitcomeissa: menettelee, kunhan ei ala miettimään käänteitä liiaksi.

Peliä vaivaa edelleen samat ongelmat liikkumisen suhteen, jotka olivat mukana jo ensimmäisessä osassakin. Välillä Talion jää heittelemään kuperkeikkaa seinää vasten, kun yrität alkaa kiipeämään - tämä ongelma tuntuu tulevan todella usein vastaan varsinkin silloin, kun taistelu on kiihkeimmillään ja yrität päästä pakoon. Aiheuttaa melko suurta turhautumista. Välillä Talion jää muutaman sentin korkuisiin kynnyksiin jumiin, josta ei tunnu pääsevän yli eikä ympäri ennen kuin vasta useamman yrityksen jälkeen.

Elven Rage on mielestäni hieman sekava, vaikkakin tehokas. En aina ihan tiedä, mitä Talion/Celebrimbor tekee, kun naputan lyöntinappia. Pidin enemmän ykkösosan 30 sekuntia kestävästä teloitusmoodista, jonka sai auki miekalle joko runella tai upgradena.

Erilaisia örkkejä on enemmän (ilmeisesti yli 40 joidenkin arvostelujen mukaan), mutta nimet (ilman jälkiliitettä) ovat tosi usein samoja eri alueiden välillä. Tuskin olisi ollut suuri vaiva keksiä useampia nimiä?

Harmillisesti kapteenia ei saa alistettua valtaansa, jos se sattuu olemaan yhdenkin levelin Talionia korkeammalla. Tämä johtaa siihen, että kapteeni pitää joko häpäistä tai tappaa, joista kumpikaan ei ole kovin hyvä vaihtoehto omaa armeijaa kasatessa. Ekalla alueella itselle kävi niin, että monet kapteenit olivat todella pieniä, kun häpäiseminen saattaa laskea pahimmillaan jopa 5 leveliä. Tietysti kapteenejaan voi leveloida fighting piteissä myöhemmin, mutta kun sen joutuisi tekemään suurimmalle osalle kapteeneistaan, niin mielenkiinto sitä kohtaan laskee kummasti. (Edit: näköjään sopivan gemin laittamalla sormukseen saa kapteenin tasot nousemaan muutaman levelin rekrytessä)

Pelissä on monta aluetta (vrt ensimmäisen osan kahteen alueeseen) ja niissä on tekemistä paljon ja ehkä jopa liikaakin. Monesti karttaa katsoessa alkaa ihan ahdistaa, että kuinka paljon tekemistä olisikaan. Kartat tuntuvat tavallaan ahtaalta ja pidin ehkä enemmän ensimmäisen osan alueista.

Lisätekemistä tulee myös linnoitusten valtaamisessa ja niiden puolustamisesta. Tähän en ole vielä hirveästi perehtynyt, sillä olen vallannut vasta yhden linnoituksen ja sitä kerran puolustanut.

Sama runsaudenpula piilee myös skilleissä ja Talionin kehittämisessä ylipäätään. Shadow of Mordorissa kaikki oli suhteellisen yksinkertaista ja suoraviivaista, mutta nyt Talionille saa/pitää kerätä tavaroita, joita voi upgradea ja joihin voi liittää gemejä (joita voi myös upgradea). Talion kokokonaisstatsit on melko hankala hahmottaa ja koska päiviteltäviä asioita on niin paljon, saattaa jokin osa-alue unohtua kokonaan. Tämä kävi itselle, sillä unohdin gemit täysin ensimmäisen gem-tutoriaalin jälkeen ja muistin vasta uudelleen joskus ~20 tason kieppeillä. Ei tuntunut olevan suurta vaikutusta peliin.

Skillejä Talionilla tuntuu olevan paljon ja jokaiselle skillille saa yhden modifioivan skillin kahdesta tai kolmesta vaihtoehdosta, joten niitä ihmetellessäkin saattaa kulua tovi jos toinenkin ja ainakin itselle iski epätoivo, että millä ne edes muistaa tai saa edes auki. Taitopisteitä karttuu kuitenkin melko nopeasti ja taitoja saa auki mukavaan tahtiin. Varsinkin, jos tekee Celebrimborin muistoihin liittyviä tehtäviä, joissa on usein hopeatasolla skill point palkintona.

Jostain syystä örkkien tappamisesta ei tule enää kokemuspisteitä, mikä oli itselle ainakin harmittava takaisku. Se johti siihen, että usein vain juoksen alueiden läpi seuraavaan tehtävään sen sijaan, että pistäisin örkkejä halki, poikki ja pinoon, mitä tein Shadow of Mordoria pelatessa.

Vaikka yllä onkin listattuna lähinnä huonoja asioita, on peli silti hyvä. Olen viihtynyt sen parissa vallan mainiosti ja kokonaisuutena peli tuntuu paremmalta kuin Shadow of Mordor. Taistelu, mikä on pelin suola Nemesis-systeemin ohella, on nopeatempoista ja pääsääntöisesti sulavaa ja palkitsevaa. Kapteeniörkkejä on erilaisia ja usein kesken kiivaimman taistelun kutsumaton kapteeni ambushaa ja aiheuttaa lisää päänvaivaa. Tai mahdollinen veriveli saattaa tulla jeesimään velipoikaa. Jos tykkäsi ensimmäisestä osasta, tätä kannattaa kokeilla.

 

[BubblingVacuum]

Loppuja on kaksi. Ainoa "tavattava" pelihahmo pyytää jo alussa tekemään asian, joka saa aikaan huonon endingin, joka tuntui varsin ikävältä.

Tämä peli on kiinnostanut ennenkin ja varmaan seuraavasta alesta pitää hankkia. Tarkistin kuitenkin tämän väitteen, yrittäen vältellä muita spoilereita, ja vaikuttaisi siltä että tuon tehdyn asian saa peruttua vielä ennen loppua.

Itsekin tavallaan inhoan näitä pieniä loppuhaaroja, pelatassa tulee oltua liikaa varuillan että valitsiko nyt oikein ja mikä puzzle oikeasti edes on vaikuttava valinta. Telltalen pelit on tästä pahimpia, kun kokoajan ollaan valitsemassa refleksiajoituksella ja suurin osa on vain pieniä sävyeroja tunnelmassa. Mutta taas oikeasti erilaiset piiloloput tai tarinahaarat ovat mukavaa lisäsisältöä. Esim yksi Gameboyn Wario peli haarautui monessa kohtaa ja niiden löytäminen itse oli palkitsevaa.

 

[batigol]

Itekki tuli tuossa toissa päivänä pelattu tuo Shadow of War ja hyvin kyllä kiteitetty tuossa ylhäällä samat fiilikset. Taistelu ja koko peli on kiva pelata ja kannattaa.

Itellä kyllä puolenvälin jälkee alko olee niitä skilpountteja nii vitusti että se ns hahmon kehitys tyssäs. Johonki vaan lätki niitä.

Mut hyvä peli ja kyllä sitä seuraavaa oottaa silleen..

 

[mxb]

Itekki tuli tuossa toissa päivänä pelattu tuo Shadow of War ja hyvin kyllä kiteitetty tuossa ylhäällä samat fiilikset. Taistelu ja koko peli on kiva pelata ja kannattaa.

Itellä kyllä puolenvälin jälkee alko olee niitä skilpountteja nii vitusti että se ns hahmon kehitys tyssäs. Johonki vaan lätki niitä.

Mut hyvä peli ja kyllä sitä seuraavaa oottaa silleen..

Skillien kans kävi vähän silleen, et kun ne tärkeimmät sai niin lopuilla ei ollu oikeastaan mitään merkitystä.

Nyt kun päätarina on pelattu läpi, otan hieman taukoa näistä peleistä. Pelasin noin 65% läpi ja loput saa jäädä. Linnoituksien puolustaminen ei ollut niin huikea kokemus, että jaksaisin tahkota niitä nähdäkseni oikean lopun. Sivuquestien tekeminen ei päätarinan jälkeen innosta, mutta vika siihen taitaa olla enemmänkin pelaajassa kuin pelissä.

Seuraavaa osaa odotellessa.

 

[Sadness]

Skillien kans kävi vähän silleen, et kun ne tärkeimmät sai niin lopuilla ei ollu oikeastaan mitään merkitystä.

Nyt kun päätarina on pelattu läpi, otan hieman taukoa näistä peleistä. Pelasin noin 65% läpi ja loput saa jäädä. Linnoituksien puolustaminen ei ollut niin huikea kokemus, että jaksaisin tahkota niitä nähdäkseni oikean lopun. Sivuquestien tekeminen ei päätarinan jälkeen innosta, mutta vika siihen taitaa olla enemmänkin pelaajassa kuin pelissä.

Seuraavaa osaa odotellessa.

Taitaa sarja olla paketissa tai viimeistään päähahmo vaihtuu tietyistä syistä.

Ite pitäs jaksaa pelata desolotion mordor dlc lävitse niin olisi sarja paketisssa.

Mutta mua jotenkin rassaa tuossa se että nytten pelataan kuolevaisella kuin edelisesssä delsusssa pelattiin haltija Galadriella jolla oli lähes samat kyvyt kuin Talionilla.
No ehkä joskus saan läpi

 

[mxb]

Taitaa sarja olla paketissa tai viimeistään päähahmo vaihtuu tietyistä syistä.

Ite pitäs jaksaa pelata desolotion mordor dlc lävitse niin olisi sarja paketisssa.

Mutta mua jotenkin rassaa tuossa se että nytten pelataan kuolevaisella kuin edelisesssä delsusssa pelattiin haltija Galadriella jolla oli lähes samat kyvyt kuin Talionilla.
No ehkä joskus saan läpi

Kokeilin hetken tuota Desolation of Mordoria, mutta sama ongelma kuin sinullakin: kuolevaisella pelaaminen ei innostanut Talionin jälkeen. Galadriel DLC:tä en taida edes kokeilla (en ainakaan lähiaikoina), koska en pitänyt Eltarielista ollenkaan päätarinaa pelatessa, joten en näe innostuvani hahmosta sen kummemmin DLC:ssä.

Toivottavasti tulee vielä jatkoa tälle sarjalle, vaikka sitten uudella päähahmolla. Örkkien kanssa piehtaroiminen oli kuitenkin pääsääntöiseti nautinnollista puuhaa. Aloittelin eilen Assassin's Creed Odysseytä ja heti tuli ikävä Shadow Of Mordorin/Warin vauhdikasta taistelua, mutta ehkä se siitä sulavoituu, kunhan pääsen kunnolla peliin sisälle ja saan kykyjä auki. Nyt kuitenkin vasta tasolla 3 ja pari tehtävää tehtynä, joten ihan vielä ei kehtaa tuomita koko peliä.

 

[Nana]

Enderal - Ilmainen skyrim täysmuunnos modi. (vaatii skyrimin)

Alunperin tuli tätä yritettyä pelata pari vuotta sitten mutta yritys kaatui pelin etanan hitauteen ensimmäisen kymmenen tunnin aikana.
Kelaa nauhaa tähän päivään kun kuukausi kaksi takaperin peli tuotiin myös steamiin ja päätin yrittää toisen kerran.
60h laitettuani tuohon väännökseen voin tyytyväisenä yliviivata tämän ämpärilistoiltani.

Ensimmäisien pelituntien aikana muistin miksi tämä jäi pelaamatta.
Kävellessäni tutoriaali laaksossa taisteluita tapahtui minuutin välein missä sama copy/paste bandit leader nainen todella pitkine kulmakarvoineen ja miesalaisineen kuuluttaa kovaan ääneen kuinka tekevät minusta makkaraa ja käyvät päälle.
Oheen vähän susia, rapuja ja omasta mielestäni pelin heikoimpia ääninäyttelijöitä ensimmäisessä kylässä.
Skyrim moottorin taistelu vihollisia vastaan ei ole koskaan ollut kovin mieluisa kokemus ja vielä vähemmän tänä päivänä.
On iso sääli että pelin alku hyvin helposti karkoittaa pelaajaa pois luotaan ja halusin kirjoittaa tästä tänne huokutuaikeissa saada ihmisiä kiinnostumaan tästä.
Kyllähän tämä aikamoisen sitoutumisen vaatii ja kuten aikaisemmin sanoin etanan vauhdista, niin kyllä tässä se 8-10h menee ennenkuin pääjuoni lähtee käyntiin vaikka jättäisitkin sivutehtävät tekemättä.
Nyt kun tiedät pelin huonoimman vaiheen, salli minun käyttää loput raapustelustani yrittäessäni tuoda pelin hyviä puolia esiin.

Pelin steam sivu kuvailee juontaan synkäksi ja psykologiseksi.
Ihan syystä ovat näitä merkintöjä käyttäneet ja on todella vaikea puhua juonesta muuta kuin ympäripyöreästi.
Tämä on helposti pelin vahvin puoli ja syy miksi tätä kirjoitan.
Koska peli on fanien tekemä ilmainen täysmuunnosmodi, niin he ovat vapaita menemään tarinankerronansa kanssa paikkoihin minne maksulliset pelit eivät välttämättä uskalla.
Yksi lempiasioistani on kuinka kaikki pelin hahmot eivät ole luetettavia.
On siis tärkeää että olet hereillä ja et kiirehdi minnekkään.
Juoni voi ruveta muistuttamaan paljon erään toisen nimeämättömän videopelin juonta mutta eroaa kuitenkin paljon siitä.
Pelin keskustelut voivat kestää todella pitkään mutta ovat heti ensimmäisen kylän jälkeen todella nautinnollisia.

Seuraavaksi vahvin puoli on ääninäyttely.
Skyrimin omat ääninäyttelijät kalpenevat verrattaessa.
Toki välillä tulee vastaan oudon kuuloisia vartijoita ja pelin alkupuolella on jollain gaming headsetillä nauhoitetun kuuloisia NPC:tä.
Ei mitään muuta kuin hyvää sanottavaa pelin päähahmoista.
En ole sen enempää tutkinut että olivatko he olleet ilmaiseksi hommissa mutta helposti voisi erehtyä luulemaan heitä ammattilais ääninäyttelijöiksi kenelle annettiin korvausta ajastaan.

Skyrimin taitosysteemiä on hieman muutettu, sillä nyt kehität yksikätisyyttä sun muuta ostamalla kirjoja joita lukemalla kehität hahmoasi.
Exp taasen antaa "talentteja" skillipuista kuten +10% more damage.
Ihan ok systeemi, mikä on varmasti tehty vain sen takia että sinulla olisi syy käyttää rahaa johonkin muuhunkin kuin pelkästään taloon säästämiseen.

Itse mitä harrastelin paljon oli keittää kupillinen teetä ennen keskusteluiden aloittamista ja vaikeustason vedin nopeasti minimiin tylsien taisteluiden takia.
Peli kaatui yhteensä kaksi tai kolme kertaa ja mitä steamin arvosteluita luin niin enemmistö negatiivisista on valitusta kuinka peli kaatuilee paljon, mikä on ansaitsematonta ainakin oman kokemukseni pohjalta.

Pelin lorea lainaten.
Walk blessed.

 

[Sadness]

Enderal - Ilmainen skyrim täysmuunnos modi. (vaatii skyrimin)

Alunperin tuli tätä yritettyä pelata pari vuotta sitten mutta yritys kaatui pelin etanan hitauteen ensimmäisen kymmenen tunnin aikana.
Kelaa nauhaa tähän päivään kun kuukausi kaksi takaperin peli tuotiin myös steamiin ja päätin yrittää toisen kerran.
60h laitettuani tuohon väännökseen voin tyytyväisenä yliviivata tämän ämpärilistoiltani.

Ensimmäisien pelituntien aikana muistin miksi tämä jäi pelaamatta.
Kävellessäni tutoriaali laaksossa taisteluita tapahtui minuutin välein missä sama copy/paste bandit leader nainen todella pitkine kulmakarvoineen ja miesalaisineen kuuluttaa kovaan ääneen kuinka tekevät minusta makkaraa ja käyvät päälle.
Oheen vähän susia, rapuja ja omasta mielestäni pelin heikoimpia ääninäyttelijöitä ensimmäisessä kylässä.
Skyrim moottorin taistelu vihollisia vastaan ei ole koskaan ollut kovin mieluisa kokemus ja vielä vähemmän tänä päivänä.
On iso sääli että pelin alku hyvin helposti karkoittaa pelaajaa pois luotaan ja halusin kirjoittaa tästä tänne huokutuaikeissa saada ihmisiä kiinnostumaan tästä.
Kyllähän tämä aikamoisen sitoutumisen vaatii ja kuten aikaisemmin sanoin etanan vauhdista, niin kyllä tässä se 8-10h menee ennenkuin pääjuoni lähtee käyntiin vaikka jättäisitkin sivutehtävät tekemättä.
Nyt kun tiedät pelin huonoimman vaiheen, salli minun käyttää loput raapustelustani yrittäessäni tuoda pelin hyviä puolia esiin.

Pelin steam sivu kuvailee juontaan synkäksi ja psykologiseksi.
Ihan syystä ovat näitä merkintöjä käyttäneet ja on todella vaikea puhua juonesta muuta kuin ympäripyöreästi.
Tämä on helposti pelin vahvin puoli ja syy miksi tätä kirjoitan.
Koska peli on fanien tekemä ilmainen täysmuunnosmodi, niin he ovat vapaita menemään tarinankerronansa kanssa paikkoihin minne maksulliset pelit eivät välttämättä uskalla.
Yksi lempiasioistani on kuinka kaikki pelin hahmot eivät ole luetettavia.
On siis tärkeää että olet hereillä ja et kiirehdi minnekkään.
Juoni voi ruveta muistuttamaan paljon erään toisen nimeämättömän videopelin juonta mutta eroaa kuitenkin paljon siitä.
Pelin keskustelut voivat kestää todella pitkään mutta ovat heti ensimmäisen kylän jälkeen todella nautinnollisia.

Seuraavaksi vahvin puoli on ääninäyttely.
Skyrimin omat ääninäyttelijät kalpenevat verrattaessa.
Toki välillä tulee vastaan oudon kuuloisia vartijoita ja pelin alkupuolella on jollain gaming headsetillä nauhoitetun kuuloisia NPC:tä.
Ei mitään muuta kuin hyvää sanottavaa pelin päähahmoista.
En ole sen enempää tutkinut että olivatko he olleet ilmaiseksi hommissa mutta helposti voisi erehtyä luulemaan heitä ammattilais ääninäyttelijöiksi kenelle annettiin korvausta ajastaan.

Skyrimin taitosysteemiä on hieman muutettu, sillä nyt kehität yksikätisyyttä sun muuta ostamalla kirjoja joita lukemalla kehität hahmoasi.
Exp taasen antaa "talentteja" skillipuista kuten +10% more damage.
Ihan ok systeemi, mikä on varmasti tehty vain sen takia että sinulla olisi syy käyttää rahaa johonkin muuhunkin kuin pelkästään taloon säästämiseen.

Itse mitä harrastelin paljon oli keittää kupillinen teetä ennen keskusteluiden aloittamista ja vaikeustason vedin nopeasti minimiin tylsien taisteluiden takia.
Peli kaatui yhteensä kaksi tai kolme kertaa ja mitä steamin arvosteluita luin niin enemmistö negatiivisista on valitusta kuinka peli kaatuilee paljon, mikä on ansaitsematonta ainakin oman kokemukseni pohjalta.

Pelin lorea lainaten.
Walk blessed.

Nämä on niitä pelejä että niistä haluaisi todella pitää paljon mutta tietyt asiat vain eivät sovi itselle.

Pari vuotta sitten tuli pelattua ja kyllä sitä useampi kymmenen tuntia tuli pelattua ja erityisesti jäi mieleeni se kohta missä ohjaimella en kerennyt painamaan niitä kuutta nappulaa tietyssä ajassa ja piti pelata hiirellä ja näppiksellä se kohta(Ainoa PC peli jossa tarvinut turvautua hiiri näppis tarkkuteen)

Silloin pari vuotta sitten minulla tykkäsi kaatuilla se Endreali ja tekijä itsekin sanoi että kannattaa aktiivisesti tallenella.

Nana kerkeskin pohjustaa tuossa noita omiakin fiiliksiä mutta syy miksi silloin jäi kesken oli periaatteessa mapin suunnittelu ja fast travelin puuttuminen.

Tässä nytten puhuttaan että tästä nuoremmasta rpg pelaajista(vaikka ikää yli 30v) että itsekin vasta skyrimin mukaan innostuin tästäkin genrestä kun ennen sitä vain final fantasyita.

Erityisen hienoa pelissä oli musiikit ja se tunnelma, omalaisensa kuin mitä vertaa skyrmiin ja eikä varmasti ole mikään helppo lähestyttävä kuin mitä skyrimin oli.

Pelissä varmaan on sitä ripaus vanhaa rpg menoa mitä ne konkarit aina muistelee kultaisissa muistoissaan ja eikä ole kuin skyrim joka tuotettu laajemalle yleisölle lähestymistapansa vuoksi.

Siksi olisikin kiva kuulla näiltä Elder Scrolls/biowre konkareilta silloin 2000 luvun taitteesta että onko Endrealissa ripus sitä vanhaa menoa mitä rpg peleissä totuttu näkemään ennenkuin nekin "pilattiin" laajemalle yleisölle.

Edit: Ehkä joskus saan motivaatiota ja jatkan peliä

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväksy kolmannen osapuolen evästeet

 

[arcane]

Legend of Grimrock II (PC)

> Pelaa Grimrock II ehkä 60% läpi
> "Hmm, pitäs varmaan pelata ykkönen ensin"
> Pelaa ykkönen läpi, pidä sitä vähän yksitoikkoisena ja keskinkertaisena, mutta vanno palaavasi kakkosen ääreen pian
> ...unohda kaikki mitä olit tekemässä ja missä olit
> Aloita peli alusta 2 vuotta myöhemmin, mutta nauti silti täysin!

Sain puolitoista viikkoa sitten vihdoin aloitettua Grimrock 2 alusta. Tällä kertaa ei tehnyt mieli yhtä paljon haahuilla pelin luolasto-osuuksissa, joten käänsin automap vaihtoehdon päälle. Samalla kuitenkin nostin vaikeustasoa pykälällä (hard), ja tallennukset vain energia-kivillä (mutta rajattomasti käyttöjä). Tiimien kasauksen ja hahmojenluonnin koen aina ihan liian hankalaksi, kun en tiedä mitä haluaisin. Aloitin (tälläkin kertaa) ihan suosiolla pelin valmistiimillä, joka ei ehkä ole optimoiduin, mutta toimi varsin hyvin.

Huh huh kun on hyvä peli. Pelasin normaalin lopun, johon yleensä päätän, mutta poikkeuksellisesti kiinnostaa vielä tutkia vaihtoehtoinen loppu, joka ihan selkeästi on vielä tarjolla - toivon että se tarjoaa joko selityksiä tai lisäpomon kukistettavaksi. Salaisuuksia jäi löytämättä lähes 30%, tosin automapin kanssa ei seiniä jäänyt halaamaan ihan yhtä tarkasti, joten varmasti monta piilotettua nappia jäi ainakin painamatta.

Pelin heikoin osuus oli pari tiettyä luolastoa ja taistelu. Taistelu on liian usein joko piirileikkiä vihollisen ympärillä, tai sitten liian ahdas huone jossa pakittaa vahingossa yhdelle seinustalle, ja viholliset hyökkäävät 2-3 suunnasta ja uudet jonottavat tilalle kun edelliset kuolevat. Noista selvisi yleensä lähinnä tuurilla tai blokkaamalla yhden vihollisen jäällä tai taioilla. Taistelun aikana kaipasin pikanäppäimiä, mutta toisaalta lienee tarkoituksellista, että sitä oikeaa potionia tai ruokaa etsitään taistelujen keskellä paniikissa ja taiatkin epäonnistuu maagin hätiköidessä. Lopputaistelu oli kuitenkin varsin toimiva, kun areenalla on tilaa ja vihollisten väleistä saa juosta siksakkia ihan kunnolla.

Luolastojen osalta vihasin graveyardia, jossa oli ärsyttäviä vihollisia, liian ahdasta, ahdistava musiikki ja pääosin tylsät puzzlet. Heti perään pelaamani Pyramid of Uma tuntui myös heikolta. Vielä kun molemmat jäi endgameen, tuntui että kävin alueita vähän väärässä järjestyksessä. Jonkun kiinnostavamman luolaston tai ulkoilmakohteen olisi tuohon vielä kaivannut, jonkun nimenomaan puzzleihin keskittyvän. Pelin keskivaiheilla yhdelle alueelle spawnanneet "kuolemattomat" elementaalit olisi myös voinut jättää ihan suosiolla pois. Ne eivät aiheuttaneet mitään muuta kuin ärsytystä, jos paikalle sattui tietämättömänä.

Spoileri

...mutta Pyramid of Uman loppu pelasti paljon. Yllätys osui nappiin, olisin halunnut reaktioni nauhalle. Muumioarmeijaa aavikolla luulin ensin cutsceneksi, sitten vitsiksi, sitten illuusioksi, ja lopulta tajusin että minun odotetaan ihan oikeasti tuhoavan koko sakki. Ehdottomasti ikimuistoisin kohokohta minulle. Tosin olisin melkein toivonut, ettei areenalla olisi ollut tallennuspistettä ja pois pääsyä ennen tyhjennystä, koska nyt kävin tallennuspisteellä varmaan 3-4 kertaa palauttamassa elinvoimat sen sijaan, että olisin käyttänyt potioneja. Lisäksi areenataistelu olisi ollut vielä kertaluokkaa sykähdyttävämpi, jos sitä ennen oleva luolasto olisi ollut taistelujen osalta tyhjempi.

Pelin parasta antia oli koko pelimaailman laajuinen tasosuunnittelu, useat puzzlet, tunnelma ja salaisuudet. Tein muistiinpanoja vihkoon. Suurin osa salaisuushuoneista antoivat kivalta tuntuvia palkkioita. Hahmojen kehitys oli sopivan kevyttä, mutta silti merkityksellisen tuntuista. Muutamia kertoja sain kylmänväreitä puzzleista (erityisesti Sleet Island "Silent One") ja luolastoista, kun pelasi pimeinä iltoina hämärässä huoneessa kuulokkeilla. Varsinaisesti mitään pelottavaa ei tapahtunut, mitä nyt pari sätkyä saanut liian yllättäen päälle käyneistä vihollisista.

Ykkönen kannattaa suosiolla skipata, mutta Legend of Grimrock 2 ei voi muuta kuin kehua. Pienistä vioistaan huolimatta menee henkilökohtaisiin top 15 peleihin ihan helposti jo nyt. Uudelleenpeluuarvoa ei mielestäni heti ole, mutta pitää vielä tutkia muutama salaisuus (vaikka sitten ohjeiden kanssa) ja Steam workshopissa olisi tarjolla pelaajien luomaa lisäsisältöä, joita voisi ainakin kurkata.

Jos Legend of Grimrock III joskus tulee, lupaan ostaa täysihintaisena julkaisussa.

 

[perato]

Legend of Grimrock II (PC)
Legend of Grimrock 2 ei voi muuta kuin kehua. Pienistä vioistaan huolimatta menee henkilökohtaisiin top 15 peleihin ihan helposti jo nyt. Uudelleenpeluuarvoa ei mielestäni heti ole, mutta pitää vielä tutkia muutama salaisuus (vaikka sitten ohjeiden kanssa) ja Steam workshopissa olisi tarjolla pelaajien luomaa lisäsisältöä, joita voisi ainakin kurkata.

Jos Legend of Grimrock III joskus tulee, lupaan ostaa täysihintaisena julkaisussa.

Oli kyl itellä yks viime vuosien suurimmista yllättäjistä ja aikalailla tiivistetysti juurikin noin, että kertapeluulla aivan loistava kokemus. Aluksi olin hyvin skeptinen miten tämmönen peli jaksaa kiinnostaa, mut sit ku peli lähti etenemään ja puzzleja alko ratkomaan omalla älyllä nii johan oli koukuttavaa pelaamista. Toki joitakin asioita tuli sit lopulta ratkottua ohjeiden avulla kun lähti sit keräileen saavutuksia, mutta pääasiassa noita asioita pyrki ratkomaan itse pitkänkin kaavan kautta(käydäämpä siellä toisessa päässä maailmaa katsomassa vaikuttiko se siihen vai ei). Sama ajatus tuli kyl tuon pelaamisen jälkeen LoG3:sta, jos on tullakseen nii voi hyvin olla etten sitä älyttömän kauaa säästele ellei sit ole paljoa pelattavaa jonossa.

Just tuo tasosuunnittelu, puzzlet ja salaisuudet jotenki toimi älyttömän hyvin. Taisteluhan tässä oli vähän kökköä, mutta toisaalta hyvin anteeksiantavaa tämmöselle patakinnaspelaajalle ku ite, joka sohii koko ajan väärä nappia eikä osaa miettiä et pitäskö kiveä lyödä keihäällä vai nuijalla.

Omasta mielestä lopulta suurin heikkous oli se, että niin moni salari ja puzzle oli lähinnä sitä, että sitä kulki huone huoneelta läpi jokaisen seinän ja katto onko niissä jotain salaisia nappeja painettavaksi. Ja näitä nappeja oli paljon....

 

[arcane]

Omasta mielestä lopulta suurin heikkous oli se, että niin moni salari ja puzzle oli lähinnä sitä, että sitä kulki huone huoneelta läpi jokaisen seinän ja katto onko niissä jotain salaisia nappeja painettavaksi. Ja näitä nappeja oli paljon....

Komppaan. Tosin iso osa niistä mitkä löysin, pidin loogisina. Salahuone näkyi ristikon läpi tai etukäteen niin, että sen sisäänpääsy oli lähes varmasti jossain kahdesta viereisestä huoneesta. Loppua kohden pelintekijöiden huumorintajun tajuaminen sai myös arvaamaan osan nappien sijainnista. Selvä näkymä toiseen huoneeseen, ja nykyisessä on vallihauta jossa tasaista tahtia lyö lattiapiikit läpi? No tottakai se nappi on jossain sen vallihaudan seinistä.

...mutta tosiaan peli listaa 77 secrettiä, ja löysin 52, eli 30% missasin. En suoranaisesti ihmettele, vaikka kaikki 25 olisi juurikin noita piilotettuja nappeja satunnaisissa seinissä.

Nappien lisäksi hieman epäreiluna suunnitteluna pidin sitä, että loppuun asti välttelin kaikkiin rotkoihin putoamista, kunnes tajusin että niissä tarjotaan sekä tavaroita että usein myös salahuoneita. Toki niihin pääsee myöhemmin narun avulla hyppäämättä, mutta jotenkin tuntuu tyhmältä mennä tahallaan kuoppaan vihollisten väijytykseen, ihan vain nähdäkseen onko kuopan pohjalle piilotettu salahuone tai jotain hyödykkeitä.

Toinen vahinko mikä voi käydä, on se että heittää jonkun arvottomaksi olettamansa esineen johonkin päin maailmaa ja unohtaa minne sen jätti. En ole ihan satavarma olisiko jossain mahdollista heittää sellainen jopa täysin saavuttamattomiin, ja siten softlockata koko peli. Minä hukutin torven hetkeksi, ja tiedän että yhden salaisuuden olisi saanut auki miekalla, jonka olen myös heivannut arvottomana johonkin teille tietämättömille. Ehkä se jonkun tallennuspisteen läheltä löytyisi, jos ne jaksaisi kävellä läpi. Tosin jos tavarat on ennalta merkitty puzzle-itemeiksi, voisi se suoraan paljastaa useammankin ratkaisun.

 

[Jumi]

Perskuta Legend of Grimrock 2 on minullakin unohtunut kokonaan. Ostin joskus GOG:ista enkä ollut lisännyt sitä steamiin. Pitää ottaa pelailuun.

 

[nukkesoturi]

Noh nyt on tullu jauhettua Sekiro: Shadows Die Twice:a mut en nyt halua keskittyä siihen kun tuosta on oma triidinsä. Vastapainoksi tuolle pataan ottamiselle ja kuolema-ruuduille korkkasin taiteellisen Gris -tasohyppelypelin jossa ei voi kuolla

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväksy kolmannen osapuolen evästeet

Se mikä teki vaikutuksen oli tuo kenttäsuunnittelu: välillä heräsi epäilys ja epävarmuus, että olenkohan menossa nyt oikeaan suuntaan, mutta peli on suunniteltu sen verran hienosti, että se ohjaa sua jatkuvasti oikeaan suuntaan ettei sitä pelatessa edes tiedosta.

Puzzlet itsessään ovat suoraviivaisia ja helppoja, eivätkä ne tarjoa samanlaista haastetta kuten genren muut pelit (tarkoittaen tasohyppelyitä kuten giana sisters: twisted dreams, ori and the blind forest, cuphead jne.). Äänimaailma on puolestaan hyvin huoliteltu, selkeä ja viimestelty ja täynnä kivoja yksityiskohtia. Visuaalisesti tuo on hienosti piirretty ja animoitu, eikä kameran zoomaukset häirinneet menoa.

Pelin tempo on läpi linjan rauhallinen ja ääniraita on kaunista kuunneltavaa ja kyseessä on vajaan ~3 tunnin oodi täyteen rentoutumiseen. Osa porukasta on valittanut että peli on liian lyhyt, mutta minusta pituus tämänluontoiselle taiteelliselle pelille oli ihan sopiva. Huonoa jos pelistä tarvitsee sanoa, en itse löytänyt siitä muuta uudelleenpeluuarvoa kuin se musiikki ja taiteellisuus.

Taustatarina kertoo, että kyse on tytöstä joka on kokenut jotain kamalaa ja jota hän suree kovasti ja pelissä käydään läpi tytön kokemia tunnetiloja: Pelissä tämä toteutetaan visuaalisesti eri teemoilla ja samalla käydään toisistaan poikkeavilla alueilla. Kyllä tuon havaitsee kun ruutu menee tummanpuhuvaksi, että nyt kyse synkistä asioista, ja kun menee lehvistöksi ja linnut visertää taustalla, niin tunnetilassa pilkahtaa toiveikkuutta, riemua ja elämäniloa.

Gris ei varsinaisesti alleviivaa mikä tytön on. Jotain menee kuitenkin rikki ja se eheytyy: Oliko kyse läheisen menettämisestä ja sen tuomasta surusta, oman lauluäänen kadottamiseta ja sen uudelleen löytämisestä, jonkun hirveän teon anteeksiannosta tai jostain muusta kuten elämisen epätoivosta ja itsemurha-aikeista tai särkyneestä sydämestä tai identiteettikriisistä ja henkisestä kasvusta. Tarinallisesti tuo jättää minusta aika paljon tulkinnanvaraa ja kukin saa kokea ja tulkita sen niin kuin sen parhaakseen näkee.

Hyvät arviot se on saanut steamissa ja metascore sanoo 84. Pelin kehittäjänä on espanjalainen indie pelitalo Nomada Studio ja julkaisijana toimii Devolver Digital. Peli on saatavilla Nintendo Switchille, Windowsille ja MacOS:lle.

Suosittelen peliä taiteen ystäville, rentoutumista hakeville ja erityisesti pelaajille jotka kaipaa vaihtelua ja "täydellistä" vastapainoa Fromin tapaisille peleille, jossa kuolema korjaa satoa - kuten minä

Mut siinä oli ne omat mietteet.

Edit: läjä typoja
Edit2: lisää typoja

 

[arcane]

Aloin pelaamaan pitkästä aikaa Heroes 3. --

Peli on kyllä niin 5/5 kun olla ja voi, harmi että ei toimi ikkunassa.

Kai pelaat Heroes 3 HD+ -modilla? HoMM3 HD. Ilman HD modia joutui ainakin Win 7/8 säätämään kaikenlaisia yhteensopivuusmodeja ja vielä erikseen tehtävänhallinnasta klikkailla prosessi pyörimään vaan yhdellä prosessorilla, ettei se jossain välissä kaadu.

Tuolla saattoi saada ikkunoidun pelinkin toimimaan, en nyt suorilta muista. Mutta ainakin muuten saa mukavan tarkan näköisen Heroessin, ilman sitä Ubisoftin kamalaa wannabe-HD julkaisua josta lisäosatkin puuttuvat.

 

[Kerosiini]

Siinäpä näky jota en ihan hetkeen ole nähnyt.

Tuskin tämä moottorisahalla massamurhaamisen arkkipappa kummempia esittelyitä kaipaa, meno on edelleen yhtä hilpeää kuin 25 vuotta sitten.

 

[mxb]

Assassin’s Creed: Odyssey (PC)

TL;DR: Tykkäsin ja suosittelen genren ystäville. 8/10

Tämä oli ensimmäinen AC, jonka olen pelannut läpi. Syndicate oli ensimmäinen, jota pelasin enemmän kuin kokeilemisen verran. That being said..

Pelasin pelin päätarinan läpi, johon minulla meni noin 43 tuntia ja Kassandran level oli 43, kun viimeisen tehtävän sain valmiiksi. Uplayn mukaan main progression on 89% tällä hetkellä. Täytyy sanoa, että Odyssey yllätti positiivisesti. Salamurhaajahommien kanssa pelillä ei kyllä ole mitään tekemistä, sillä peli muistuttaa enemmän tätä ennen pelaamaani peliä, Middle-Earth: Shadow of Waria, kuin vanhempia Assassin's Creedejä (tosin ilmeisesti Origins on melko samanlainen kuin tämä). Luin useammankin arvostelun pelistä ennen kuin sen ostin ja niiden perusteella odotin keskinkertaista peliä, joka on ihan liian iso ja jonka tehtävät ovat suurimmalta osin tylsiä. Lisäksi pelin piti olla todella vahvasti levelgated ja sivutehtäviä olisi pakko grindaa säännöllisesti, että pääjuonessa pääsisi etenemään.

Aloitin pelaamaan Kassandralla, koska jokainen arvostelu sanoi, että hänen ääninäyttelijänsä tekee hyvää työtä, joten hieman vastahakoisesti valitsin hänet, mutta hyvä niin. Kassandran ääninäyttelijä on kyllä ansainnut kaikki kehut, jota hänen suuntaan on heitetty. Seuraava lause spoilaa juonta, joten lue omalla vastuulla.

Spoileri

Myöhemmin kohtaaminen Alexioksen kanssa vahvisti, että tein oikean valinnan. Sitä mörisijää ei olisi jaksanut kuunnella kauaa.

Aika pian aloituksen jälkeen tuli vastaan (mielestäni) Odyssey suurin heikkous, taistelu, joka tuntuu kankealta ja kömpelöltä. Pelasin Xboxin ohjaimella ja jostain syystä kaikki skillit oli upotettu modifierin taakse ja esille sai neljä kerrallaan. Jos halusi käyttää useampaa kuin neljää erikoisskilliä, piti painaa samaa modifier-nappulaa ja ristiohjaimesta alas, että ne sai esiin. Tämä johti siihen, että suurimman osan pelistä menin neljällä skillillä: bull rush, second wind, rush assasination ja Sparta kick/hero strike. Sinänsä hyvä, että näillä pärjäsi mainiosti, mutta verrattuna Middle-Earth -pelisarjaan, jossa taistelu oli nopeatempoista ja sulavaa, ero oli suuri eikä Odysseyn eduksi. Näin jälkikäteen on hyvä tajuta, että olisin tietysti voinut katsoa valikoista, että saako ohjaimen vakiolayoutin tilalle jotain järkevämpää. Mutta hieman kyllä ihmetyttää, että miksi skillien käyttäminen oli aina LB + toinen nappi.

Ensimmäisellä kahdella alueella tein melkolailla kaikki tehtävät, mitä oli tarjolla ja tutkin jokaisen kysymerkkinä näkyvän lokaation, mutta sen jälkeen vähensin niiden kanssa touhottamista reilulla kädellä, koska en olisi ikinä saanut pelattua peliä läpi. Tekemistä ja tutkimista on paljon ja maailma on todella iso. Harmillisesti kuitenkin tämä todella kaunis ja iso maailma on karttaan merkittyjen lokaatioiden ulkopuolella tyhjä. Eläinten lisäksi vastaan ei tule ketään (ainakaan, jos ei mene teitä pitkin) ja jos johonkin ihmiseen törmäät, ei sen kanssa voi jutella tai saa mitään uutta jännittävää tehtävää. Alkuinnostuksen jälkeen lopetin ympäristön tutkimisen ja juoksin paikasta toiseen välittämättä ympärillä olevasta maailmasta. Ja se on sääli, sillä Odysseyn maailma on todella upea.

Tehtävien saamaa kritiikkiä en ihan täysin ymmärrä. Suurimmalta osin ne ovat perinteisiä RPG-tehtäviä: mene tuonne, tapa kaikki, nouda jotain jne. Tietysti aina voisi parantaa, mutta tämä ei itseäni liiemmin haitannut, koska en sen ihmeempää odottanutkaan. Perussettiä. Päätarina oli kuitenkin sen verran mielenkiintoinen, että jaksoin tehdä juoksupojan hommia kaikille edistääkseni tarinaa. Ja onhan päähahmo ammatiltaan(?) misthios, palkkasoturi, joka tekee erinäisiä palveluksia ihmisille rahasta.

Lähes kaikissa arvosteluissa, jotka luin ennen pelin ostamista, vastaantullut ns. levelgating jäi itseltä kokematta kokonaan. Ainoastaan yhdelle alueelle pääjuonen mukana mentäessä tunsin olevani hieman liian pieni sinne (alue oli 30-34 ja olin 30), joten tein hetken aikaa sivutehtäviä ja jatkoin päätarinaa, kun olin 34 tai 35. Tämäkään ei olisi ollut pakollista, mutta neljä tasoa ylempänä olevien vihollisten kanssa taistelu on hieman hidasta ja vaarallista puuhaa, joten oman mielenrauhani säilyttääkseni tein muutamia sivutehtäviä, jotka olisin tehnyt jossain kohtaa muutenkin. Odyssey on kyllä hieman epäreilu siinä, kuinka iso ero levelien välillä on. Tämän huomaa etenkin pelin alkupuolella, jolloin yhden tai varsinkin kaksi tasoa isomman vihollisen kanssa taistelu on varma itsemurha. Myöhemmin pärjää kyllä, vaikka vihollinen on 3 tai 4 tasoa ylempänä, mutta taistelussa pitää olla todella varovainen ja taistelut kestävät melko kauan.

Odysseyssä on mukana myös muita palkkasotureita, jotka jahtaavat sinua, jos olet liian tuhma. Tämä tuntui vesitetyltä nemesis-systeemiltä Middle-Earth -pelisarjasta. Tavallaan hauska idea, mutta mercenaryt ovat persoonattomia ja ilmestyvät vähän turhan usein paikalle silloin, kun on muutenkin tiukat paikat. Mitä enemmän bountya, sitä enemmän palkkasotureita ilmestyy paikalle. Yleensä niiden level on +-2 oman hahmon leveliin, jotta homma pysyy reiluna, mutta kun kimpussa on kolme palkkasoturia, jotka kaikki ovat pari leveliä ylempänä kuin itse, on asetelma melko epäreilu. Mercenaryt ovat kestäviä ja saattavat juoda parannusjuomaa välillä, joten taistelu voi kestää pitkään ja päättyä yhteen missattuun väistöön. Turhauttavinta näissä taisteluissa oli se, että suurimmalla osalla palkkasotureista on kilpi käytössä, mikä hidastaa taistelua entisestään. Pelissä on tarjolla skilli, jolla kilven saa revittyä pois, mutta itsellä se jäi toiselle "välilehdelle" (LB+ristiohjain alas), joten unohdin käyttää sitä 90% ajasta. Yleensä mercenaryt tiputtavat suhteellisen hyvää tavaraa palkinnoksi, joten ihan turhaa niiden tappaminen ei kuitenkaan ole. Pelissä voi myös tappaa niitäkin palkkasotureita, jotka eivät sinun perässä ole juuri sillä hetkellä.

Mitä hahmon varustamiseen tulee, niin loottia Odysseyssä tulee paljon. Lisäksi omistamiaan tavaroita voi päivittää samalle tasolle kuin hahmo on tai lisätä yhden kaiverruksen antamaan bonusta skilliin tai statseihin. Kaivertaminen on halpaa, mutta tavaroiden päivittäminen ei. Mitä isompi tasoero sinun ja tavaran välillä on, sitä kalliimpaa päivitys on. Loogista, mutta yhdistettynä siihen, että laivan parantelu on tosi kallista, saatat olla samassa tilanteessa kuin minä, että toiseen puuhaan ei ole varaa. En itse pitänyt laivataisteluista, joten en laivaan uhrannut juurikaan resursseja ja onneksi pakollisia laivataisteluita ei ollut kuin pari. Laivalla kruisailua välttelin muutenkin ja purhjedin paikasta toiseen vain silloin kuin oli pakko, koska en halunnut joutua laivataisteluihin. Onneksi pelissä on fast travel, vaikkakin fast travel pisteet ovatkin jakautuneet melko epätasaisesti. Joissain paikoissa muutaman sadan metrin välein, kun taas toisissa saattaa olla vain pari koko alueella.

Resursseista minulla ei ollut juurikaan pulaa, koska dismantlesin käytännössä kaikki tavarat, mitä en käyttänyt aina noin 30 levelille asti. Sen sijaan rahasta oli pulaa, koska, no, dismantlesin kaikki tavarat enkä myynyt mitään. Tehtävistä ei hirveästi rahaa heru. Seuraava lause spoilaa yhtä päätarinan tehtävää hieman:

Spoileri

Kun peli pakotti maksamaan piraatille 15 000, meni siihen kaikki rahani, mikä ärsytti todella paljon. Onneksi en ollut törttöillyt saarella mitään niin ei tarvinnut maksaa 17 000.

Kun tajusin, että voisin myydäkin tavaroita välillä, oli rahahuolet tiessään. Vaikka loottia tuleekin tuhdisti, sain ensimmäisen settini kokoon vasta, kun sellainen palkinnoksi jostain tehtävästä tuli. Tämä oli hieman harmillista.

Odysseyn keskiössä on Cult of Kosmos ja kun olin pääjuonen pelannut läpi, oli monta kultin jäsentä tappamatta. Näistä niljakkeista aion hankkiutua eroon kokonaan ennen kuin siirryn toiseen peliin. Tämä pakottaa tekemään sivutehtäviä eri paikoissa, että kultin jäsenten henkilöllisyys selviäisi.

Hieman yllättävää oli myös se, että pääjuoni ei kuljetakaan lähellekään jokaiselle isolle saarelle, kuten aluksi oletin, vaan moni paikka jäi tutkimatta. Onpahan vähän lisää tekemistä, kun käy vilkaisemassa jokaisen saaren tarjonnan.

Odysseyssä on onneksi todella vähän mukana nykyaikaa, koska en siitä osuudesta ole pitänyt ja mielestäni siirtyminen nykyaikaan rikkoo immersion. Mielummin pätkin vihollisia keihäällä naamaan Kassandralla, kuin lässytän Laylalla jotain turhuuksia.

Pelin aikakausi sopi itselle kuin nyrkki silmään ja nautin suuresti seikkailustani antiikin Kreikassa. Ja jos ei vielä tarpeeksi ole nostettu esille sitä, että peli on todella näyttävän näköinen, niin se on. Monesti pysähdyin ihailemaan maisemia ja tulipahan pelin aikana otettua useampikin screenshot pelin omalla työkalulla sekä ihasteltua muiden pelaajien ottamia kuvia.

Kun pääjuoni on pelattu läpi, tarjoaa Odyssey mahdollisuuden New Game+:aan, mutta en ole ihan varma haluanko kokeilla sitä. En tiedä kuinka paljon uutta se tarjoaisi ja jaksanko käydä samaa tarinaa (ainakaan heti) uudelleen läpi. Positiivista Odysseyssä oli se, että omilla valinnoilla oli ainakin jonkin verran vaikutusta pelin etenemiseen, mutta hieman jäi epäselväksi useassakin kohtaa, että oliko tekemälläni valinnalla oikeasti mitään merkitystä. Tietysti new game+:n aikana voisi tehdä erilaisia valintoja ja siten nähdä millä oli merkitystä ja millä ei. Mukava oli myös huomata se, että tämän reilun 40 tunnin aikana ehdin kiintyä Kassandraan ja hänen tarinaan, mikä on itselle melko harvinaista, ja sen takia aionkin jatkaa pelaamista vielä. Tekemättä on vielä muutamia asioita, jotka haluan ehdottomasti tehdä ja kyllähän nyt jokaisella saarella pitää käydä edes kerran.

Kaiken kaikkiaan Odyssey oli hyvä ja olisin voinut ottaa vielä hieman lisää pituutta pääjuoneen, joka tavallaan loppui vähän yllättäen. Täytyy melkein harkita season passin hankintaa.

 

[arcane]

Dark Souls III (PC)

Ensimmäinen ja todennäköisesti viimeinen Dark Souls, josta näen lopputekstit. Dark Souls 3 ei ole missään nimessä huono peli, sarjaa en vaan koe omakseni.

Ensimmäinen Dark Souls jäi Capra Demoniin. Modeilla ja 60 fps korjauksienkin jälkeen peli tuntui jotenkin kankealta, enkä päässyt siihen sisälle. Joskus myöhemmin otin Humble monthlyn, kun Dark Souls 3 sai sitä kautta ~kympillä jonkun lisäosan kera. Muutaman kerran taisin aloittaa alusta kun ensimmäisellä bossilla hahmovalinta alkoi ärsyttää. Päädyin lopuksi pelaamaan Heraldilla, jonka keihäs tosin vaihtui piakkoin lyhyisiin miekkoihin ja broad swordiin, jolla taistelin läpi koko loppupelin. Heraldin kykyjä hyödynsin lähinnä siten, että status-efektit paranivat taioin. Hauska myöntää näin jälkikäteen, että joskus ammoisina aikoina luulin Dark Soulsissa olevan valintana vain kansikuvissa ja screenshoteissa esiintynyt kilpi+miekka ritari.

Ensimmäinen asia mikä ei kiinnosta millään lailla, on hahmonkehitys, random dropit ja uudelleen spawnaavat viholliset. Hahmonkehitys ajoi minut pelaamaan ~koko pelin yhdellä aseella, jota vaan pumppasin paremmaksi ja paremmaksi. Vaihtoehtoisia aseita tai pelitapoja varten olisin joutunut ensin grindaamaan, jotta tehokkuus pysyisi samalla tasolla. En tiedä tippaakaan mitä olen tekemässä kun puolet asioista on seminäkymättömiä numeroita jossain alla, joten pumppasin vaan elinvoimaa ja staminaa, koska ne näkyivät konkreettisimpana muutoksena. Haarniskakin pysyi loppupelin paikallaan, koska kaikki numeroiltaan paremmat hidastivat hahmon tyystin. Kun dropit ja hahmonkehitys ei kiinnnosta, grindaamisen suunnatut uudelleenspawnaavat viholliset on merkityksettömiä - ne ovat ainoastaan ärsyttämässä ja hidastamassa. Jotenkin en löydä sitä linkkiä Dark soulsin taistelun taitopohjaisuuden ja hahmonkehityksen välillä, ja numeroita on liian monta erilaista, jotta niiden merkitys erottuisi.

Toinen ärsytyksen kohde on hyvin keinotekoinen moninpeli.

Näin ensikertalaiselle on lähinnä veitsen kääntöä haavassa saada Enkindled-tila takaisin jokaisen lopparin jälkeen. Seuraavat 30-60 minuutin menevät todennäköisimmin hukkaan, kun paikalle piipahtaa joku internetin pikkuhoususankari hutaisemaan pari kertaa lekalla naamaan - ja näihin ei satunnaiset viholliset reagoi, joten siinäpä sitten, jos olisi jo valmiiksi kädet täynnä töitä kun joku ilonpilaaja ilmestyy. Tämä saa minut pelaamaan peliä väärin - emberit olivat minulle kertakäyttöboosteja, jota syötiin ennen bosseja pienen lisän saamiseksi. Minua jahdanneet pelaajat yleensä teleporttasivat paikalle, rushivat päälle ja möykyttivät. Mitään mielenkiintoista en invadereista saanut irti.

Toisaalta taas pelasin muutaman loppuvastuksen kutsumalla paikalle toisen pelaajan. Tämä olikin easy mode - bossit eivät ole millään tavalla suunniteltu montaa pelaajaa varten. Iskut kohdistuvat yhteen pelaajaan, vaikka huitovat 10 metrin miekalla ympyrää. Takana oleva pelaaja saa tökkiä menemään miten haluaa. Tämä tekee randomin kanssakin pelatessa bosseista täysin triviaaleja. Minä tyydyin tähän ratkaisuun lähinnä silloin, kun minua alkoi kyllästyttää. Tähän kuului muistaakseni Greatwood, Abyss watchers ja myönnetään, pelin loppupomo. Co-op muutenkin varsinainen viritelmä. Pitää olla enkindled-tilassa, pitää piirrellä tai koskea summon signeja, summonit häviävät heti bossien jälkeen, sitten pitäisi hoitaa sama toiseen suntaan jos kaverille kans.... nyääääh. Dark souls voisi olla kiva co-opina, jos sen voisi pelata alusta loppuun ihan ilman lisäsäätöä, ja vihollisetkin olisi suunniteltu sitä silmälläpitäen.

Pelaajien piirtämät viestit paljastavat kaiken. Aivan kaiken. Väijytykset, arkut, salaseinät, piilossa olevat vivut ja ovet... Dark Souls ykkösessä pidin osin siitä, että kun peliä oppi vähän lukemaan, niin väijytykset ja muut oli yleensä nähtävissä ennalta. Totuin tähän, koska en nähnyt aluksi muita pelaajia lainkaan - connectivity modia ei ollut muistettu suositella pakollisena. DS3:ssa lattiat olivat täynnä viestejä, jotka silkalla olemassaolollaan saivat varuilleen, vaikkei tekstiä edes lue.

Kameraa voisi tietysti parjata, mutta sen kanssa sinnittelin. Isoissa loppuvastuksissa on 3rd-person peleissä aina ongelmia. Dark soulsin "syöksy miekkaan" pelityyli nyt vielä houkuttelee siihen, että pelaaja pyörii puolet aikaa vihollisten jalkojen alla, jolloin kamerakin on vaikeuksissa. Ehkä suuremmin ärsytti osua first personissa nuolilla tolppiin, kun vastustajat sekä lyövät että ampuvat kaikenlaisten seinien läpi... kunnes tulee se maaginen näkymätön seinä, jonka läpi eivät suostu edes kävelemään.

Yhorniin päästessä peli jäi pitkälle tauolle. Kun pelityyli ei vaihdellut, tuntui ettei pelin tarjonta kanna koko ~30h kestoa, vaan kaikki viholliset hoituivat samalla hyökkäyksellä ja toisinaan jousella nitkutellen tai houkutellen....mutta jokin sai kipinän syttymään uudelleen kun pelin pariin palasi ja jatkoi loppuun. Toki isoksi osaksi homma jatkui "rasti ruutuun" -mielentilassa: voin sanoa pelanneeni yhden pelimaailman merkkiteoksista, kun minulle sarjaa taas suositellaan. Toisaalta jatkoyrityksellä peli tuntui etenevän sujuvammin, ja loppua kohden nautin tasojen ulkonäöstä ja maisemista. Synkkä tunnelma kiehtoo, joskin se tuntuu haihtuvan nopeasti firelink shrinen ulkopuolella. Taistelu oli sujuvaa ja pääosin pidin haastavuudesta, mutta käy yksitoikkoiseksi aika pian, jos pelaa koko ajan samalla aseella.

En tiedä onko asenteeni väärä, vai mikä minulta jää näkemättä, jotta pitäisin tästä kuten satoja tunteja upottaneet kaverit tai youtuben videoesseilijät, jotka vertaavat aasia ja appelsiiniakin aina Dark Soulsiin. Voisivat dumpata koko moninpelin, salamyhkäisyyden ja rpg-elementit kertarysäyksellä pois. Varsinainen taistelu toimii, mutta se jäi minulle aika ontoksi, kun tuntui että käytän vain dodgea, hieman kilpeä ja näpytän nopeampaa lyöntiä.

Vaikka monta asiaa menee oikein, minä luokittelen tämän täysin ylihypetetyksi. Ymmärrän mikä tässä monia kiehtoo, mutta taidan jatkossa karttaa ja pelata muuta. Sekiroa tietysti sikäli houkuttaisi kokeilla, kun siitä on ilmeisesti(?) karsittu rpg ja moninpeli kokonaan pois.

 

[Mete]

Itselläni DaS3 on edelleen myös työn alla, se ei vielä onnistunut muutamaa pomoa enempää koukuttamaan. Olen pelannut kaikki sarjan aiemmat osat läpi, ja tiedän että joskus peleillä kestää kolmanteenkin yritykseen asti klikata, joten enköhän palaile taas pelin pariin lähiaikoina. Sitten on tietysti tuo Bloodborne, josta olen katsonut roppakaupalla lore-videoita ja joka on PC:llä saatavilla PS Now:n kautta, tosin ilman DLC:tä. Ehkä saan jommastakummasta tai molemmista projektin aikaiseksi kesällä.

--

Shin Megami Tensei: Nocturne

Niche-sarjan PS2-aikainen kulttiklassikko. Rakenna demoniarmeija, jalosta heistä priimayksilöitä, lyö vanhoja kavereitasi ja Jumalaa nyrkillä naamaan. PS2-japsiropen tyyliin ja sarjan aiempia pelejä mukaillen putsaat dunkkuja putkeen ja keräät levuja itsellesi ja demoneillesi satunnaisia taisteluja voittamalla. Hahmonkehitys tapahtuu tässä magatamoja nielemällä, jotka ovat käytännössä parasiitteja joista saa levuttaessa uusia skillejä. Sarjalle tyypillisesti on elintärkeää, että olet perillä oman hahmosi ja demoniesi vahvuuksista ja heikkouksista erilaisia elementtejä kohtaan, sillä heikkouksiin osuvat hyökkäykset paitsi sattuvat enemmän, myös antavat lisävuoroja, joten siinä missä oletuksena vihulaisilla voi olla 3 vuoroa, niistä saakin tehtyä 6 vuoroa heikkouksiin hyökkäämällä. Vastaavasti null/drain/repel syövät enemmän vuoroja, joten pahimmassa tapauksessa voit tuhlata omasi ja hiilata vihollista, mikäli castaat Agidynen viholliseen, jolta löytyy drain fire. Tämä totta kai toimii myös toiseen suuntaan - saat itse lisävuoroja hyödyntämällä vihollisen heikkouksia. Monimutkaisuutta tuo demonien määrä, sillä sinun pitää itse muistaa kaikkien demonien heikkoudet ja vahvuudet, joita löytyy yli sata. Asiaa ei helpottanut se, että samat demonit löytyvät monesta sarjan pelistä ja spinoffista, mutta heikkoudet ja vahvuudet vaihtelevat - kun näitä pelejä pelaa monta putkeen, kuten itse tällä hetkellä teen, on järkevintä unohtaa kaikki mitä jo tutuista demoneista luuli tietävänsä, sillä aiemman pelin heikkous on nyt toisen vahvuus. Jos demonisi kuolevat taistelussa, ei se ole välttämättä maailmanloppu (heh) sillä niitä saa kutsuttua lennosta varapenkiltä, olettaen että olet kehittänyt muitakin kuin aktiivista rosteriasi. Päähemmon kuollessa se on sitten game over, joten on erityisen tärkeää pitää hänet terveenä ja heikkoudet minimissä. Pelistä löytyy kahta eri elementtiä joilla on instadeath skillejä, joten näille immuunina oleminen päähemmolla on varsin järkevää.

Lisää monimutkaisuutta tuo fuusiosysteemi, jonka avulla voit yhdistää demoneja ja luoda näin uusia, jotka saavat komponenteiltaan skillejä. Demoneilla on rotuja, ja yhdistämällä rotujen A ja B demonit saat rodun C demonin joka on lähimpänä A:n ja B:n leveliä. Tähän lisäksi erikoisfuusiot, joilla voit luoda voittamiasi pomoja riippuen kuun asennosta (kirjaimellisesti) ja uhraukset, joissa uhraat kolmannen demonin antaaksesi tulokselle lisäexpaa ja -skillejä. Demonisi eivät saa expaa yhtä nopeasti kuin sinä, joten ne jäävät lopulta jälkeen, mutta voit silti hyödyntään niitä huomattavasti pitempään kutsumalla ne takaisin uhrattavaksi ja levittäen hyödyllisiä skillejä näin eteenpäin. Itse varmistin, että mahdollisimman monelta demoniltani löytyi mana refill, jonka avulla he saivat manaa takaisin taistelujen välillä - tämä ei ollut aina helppoa, sillä jos haluat tietyn demonin, voi olla erittäin vaikeaa luoda sen rodun demoni käyttäen sitä demonia, jolta hyödyllinen skill löytyy. Sitten on vielä mitama-fuusiot, joiden avulla voit antaa demonillesi lisäexpaa, jos rahaa löytyy. Systeemi on siis erittäin monimutkainen, mutta netistä löytyy onneksi työkaluja jotka helpottavat halutun demonin ja skillien jahtaamista huomattavasti, ja se on todellakin kannattavaa ellei mikäli pakollista, sillä 70+ tunnin peliin mahtuu monta tusinaa pomoa. Pomoa, jotka vaativat oikeiden buffien ja debuffien käyttöä:

https://i.imgur.com/IeMqjX8.png

Grafiikoiltaan peli on vanhentunut arvokkaasti, sillä se ei yritä olla realistinen, ja Kazuma Kanekon tyyli on todellakin 10/10. Emulaattorissa resoa lisäämällä ja motion blurrin poistavaa cheattia käyttämällä pääsee pitkälle. Musiikki on hyvää ja tyyliltään välillä varsin erikoista, camppimaista teknoa, mutta itse taisteluissa se on pahasti kompressoitu, mikä on harmillista. Shoji Megurolta löytyy roppakaupalla laadukasta kamaa pelistä toiseen, ja oma suosikkini on varmaankin tätä peliä seuranneen Digital Devil Saga-duologian OST.

Ehkä hankalin osa peliä on tietää, mihin seuraavaksi mennä - käytin itse paljonkin netistä löytyneitä oppaita, sillä pelistä ei löydy mitään quest login tapaistakaan, vaan sinun pitää muistaa, mitä hahmot ovat paitsi sanoneet, myös löytää itse määränpää - karttana on pahasti vääristynyt Tokio, jota ei todellakaan ole helppo navigoida.

Itse juoni on verrattain kevyt ja utilitaristinen - ei kevyt teemaltaan, vaan se on lähinnä taustalla antamassa syyn jatkaa peliä. Maailmanloppu tapahtui, olet nyt kiirastulessa muutaman koulukaverisi kanssa ja uusi maailma luodaan vahvan yksilön maailmankuvan perusteella. Näitä yksilöitä ovat kaverisi ja lisäksi itse maailmanlopun aiheuttanut hemmo, mutta heidän maailmankuvansa ovat varsin latteita eikä yksikään vaikuttanut kannattamisen arvoiselta. Onneksi pelistä löytyy myös kaikilla tavoin paras vaihtoehto, sillä ns. True Demon Endingissä kaveeraat Luciferin kanssa ja hän tekee sinusta armeijansa johtajan, kunhan olet ensin osoittanut viimeisen kerran kykysi vähän erilaisessa työhaastattelussa:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväksy kolmannen osapuolen evästeet

Peli oli erittäin koukuttava ja hakkasin sen läpi muutamassa viikossa. Voin suositella sitä pitkien ropejen ystäville sekä heille, jotka eivät pidä tyypillisten japsiropejen tyylistä. Pokemonia aikuisille, niin sanotusti.

Lopuksi vähän kuvagalleriaa läpipeluustani:

Imgur

 

[perato]

Dark Souls III (PC)
Ensimmäinen asia mikä ei kiinnosta millään lailla, on hahmonkehitys, random dropit ja uudelleen spawnaavat viholliset. Hahmonkehitys ajoi minut pelaamaan ~koko pelin yhdellä aseella, jota vaan pumppasin paremmaksi ja paremmaksi. Vaihtoehtoisia aseita tai pelitapoja varten olisin joutunut ensin grindaamaan, jotta tehokkuus pysyisi samalla tasolla. En tiedä tippaakaan mitä olen tekemässä kun puolet asioista on seminäkymättömiä numeroita jossain alla, joten pumppasin vaan elinvoimaa ja staminaa, koska ne näkyivät konkreettisimpana muutoksena. Haarniskakin pysyi loppupelin paikallaan, koska kaikki numeroiltaan paremmat hidastivat hahmon tyystin. Kun dropit ja hahmonkehitys ei kiinnnosta, grindaamisen suunnatut uudelleenspawnaavat viholliset on merkityksettömiä - ne ovat ainoastaan ärsyttämässä ja hidastamassa. Jotenkin en löydä sitä linkkiä Dark soulsin taistelun taitopohjaisuuden ja hahmonkehityksen välillä, ja numeroita on liian monta erilaista, jotta niiden merkitys erottuisi.

Toinen ärsytyksen kohde on hyvin keinotekoinen moninpeli...

Toisaalta taas pelasin muutaman loppuvastuksen kutsumalla paikalle toisen pelaajan. Tämä olikin easy mode - bossit eivät ole millään tavalla suunniteltu montaa pelaajaa varten...

Pelaajien piirtämät viestit paljastavat kaiken. Aivan kaiken. Väijytykset, arkut, salaseinät, piilossa olevat vivut ja ovet...

Dark Souls ykkösessä pidin osin siitä, että kun peliä oppi vähän lukemaan, niin väijytykset ja muut oli yleensä nähtävissä ennalta. Totuin tähän, koska en nähnyt aluksi muita pelaajia lainkaan

Voisivat dumpata koko moninpelin, salamyhkäisyyden ja rpg-elementit kertarysäyksellä pois.

Allekirjoitan ainakin nämä lainaamani osat. DS 1 oli mukava ja jännä juuri sen vuoksi, ettei siinä ollut omalla pelikerralla enää toimivaa moninpeliä, niin noita viestejä oli todella harvassa ja pakottavia pelikavereita ei enää ollut. DS2 ja DS3 oli sit juurikin easy-mode näiden kavereiden takia. Toisaalta en oikeen koskaan itse tykännyt pelin pomotaisteluista, joten se oli sinällään ihan helpotus, vaikka en kyllä DS1:ssäkään montaa yritystä per pomo joutunu tekemään.

DS1 tuo statsihomma oli vielä hämärämpää. Mutta tosiaan koko statsisysteemi tekee pelistä juuri sellaisen, että itseäkin harmitti miten vähän peliä sai pelata 'luovasti' ja miten paljon sitä olis pitänyt pelata "valitsit nyt tämän polun, kävele nyt sillä tai grindaa" tyylillä. Olisi ollut juurikin hauskaa kokeilla yhteen taisteluun isoa miekkaa, toiseen pientä, kolmanteen jotain taikuutta tms.


Tosiaan itselle taisin myös todeta tämän samaisesta humblesta hankitun kolmosen jälkeen, että nämä tällaiset pelit saanee jäädä jatkossa.

 

[Jumi]

Mortal Kombat 11 (PC, PS4, X1, Switch)

Päivän trainingin session ja tunnin moninpelin perusteella tämä on paras Mortal Kombat mitä olen pelannut. Tutoriaali on tehty hyvin ja liikelista ansaitsee kunniamaininnan paljastamalla koko framedatan lisäksi osumakohdan sekä special cancel framet jne. Yleisestä linjasta poiketen MK11 näyttää latenssin millisekunteina eikä erämääräisinä yhteyspalkkeina ja nettikoodi tuntuu toimivan hyvin. Itse pelaaminen tuntuu helpolta, hauskalta ja komealta, mutta arvostelukykyäni voi hämärtää nettivastustajien taitotaso (surkea) koska matsit ovat olleet tasaväkisiä ja nautittavia.

2000h tappelupelejä pelanneena tiedän että piakkoin vastaan tulee niin taitavia vastustajia että haluttaisi heittää näppis gamepadi arcadetikku seinään. Toivottavasti tässä on match making samaa tasoa kuin SF5:ssa joka löysi melkein joka kerta juuri yhtä taitavan vastustajan. Ainakin tämä peli on suosittu niin luulisi löytyvän.

Peli on suunniteltu pelattavaksi gamepadilla mutta itse siirryin parin tunnin jälkeen näppikseen, kun tähän olen tottunut. PC-käännös tuntui aluksi hyvältä mutta sitten menin kokeilemaan kustomointia ja peli kaatui.

Yksinpelimoodeja on monenlaisia ja tarinan jälkeen monet yksinpelaajat varmaan siirtyvät grindaamaan tornimoodeja joista saatavilla resursseilla auotaan luuttilaatikoita Kryptassa. Näitä en ollut edes kokeillut joten tuli yllätyksenä kuinka surkeasti ne on tehty, tästä johtuu "nettiraivo" ja Steamin negatiiviset arvostelut. Eilen NRS kertoi Kombat Kastissa Twitchissä että idioottimaista tornigrindausta tullaan helpottamaan ja Kryptassa auottaviin luuttilaatikoihin annetaan lisärahaa. Saa nähdä mihin tuo kehittyy, odotukset eivät ole kovin korkealla kun "pelin sisäinen talous" näyttää olevan täysin retuperällä. Rahalla saa auki monia arkkuja mutta jotkut vaativat esim. 250 sydäntä, ja yhden sydämen saa tekemällä fatalityn. Brutalitystä saa 2 kpl mutta se pitää ensin löytää luuttilaatikosta ja vielä onnistua matsissa.

Muuten peli on kyllä aivan loistava ja päivityksiä on luvassa loppuviikosta. Näyttää siltä että tästä tuli vihdoin se seuraava kestopeli jota tulee väännettyä vuosia.

 

[xarot]

Eilen(?) julkaistiin Lorelai, jos ei jatkumoa Downfall ja The Cat Lady peleille niin samaa "sarjaa" kuitenkin. The Cat Lady varmaan yksi parhaista seikkailupeleistä ikinä vanhojen Lucasin klassikoiden rinnalla, vaikkakin eri tyylinen peli onkin mutta varmaan jotakuinkin samaan kategoriaan kuuluu. Tässä käsitellään taas todella rankkoja aiheita ja ei varmaan ihan herkimmille sovi. Yhden miehen tuotos koko peli. Täyttä timanttia ekan puolentoista tunnin ajalta.

Save 10% on Lorelai on Steam

 

[perato]

Mass Effect 1, 2 ja 3 Paragade alignmentilla aikalailla joka ikinen tehtävä jokaisesta pelistä minkä yhellä pelikerralla pysty tekemään. Kestoa oli pelikerroilla järjestyksessä 33h, 43h ja 36h.

Kyllähän tästä pelisarjasta edelleen tykkää. Ykkösenki yllättäen jaksoin uudestaan vaikka jotenki ajattelin jo 4v sitte, että saatto olla viiminen pelikerta sille. Kyllähän tää kaipais jonkinlaista remakea, ei missään nimessä mitään pintakiiltoa vaan ihan kokonaan uusintarakennusta. Lähtökohtaisesti voisi yhdistää kaikki kolme peliä yhden pelin alle ja ottaa niitä parhaimpia puolia kaikista kolmesta.

Vaikea tosin sanoa aina, että mikä on se paras puoli mistäkin pelistä. Ykkösessä ei hirveenä näin jälkikäteen oo ihasteltavaa, varsinki kenttäsuunnittelu on ihan jäätävää sontaa ja pelattavuuskin vähän hiinä ja hiinä. Eniten tämä peli kaipais päivitystä nykypäivään nimenomaan tuon kenttäsuunnittelun osalta. Eipä tässä myöskään ihan mahottomasti semmosta RPG-sisältöä ole, pelikaverit puhuu jonku pari lausetta päätehtävien aikana ja muuten lähinnä monologoivat ruumassa kertoen omaa historiaansa. Toisaalta tässä pelissä toisinaan tunnelmaa riittää edelleenkin.

Kakkonen parantaa huomattavasti tätä kavereiden tyhjyyttä; pelihahmojen sivutehtävät on paljon syvällisempiä ja mukavasti ei niin "eeppisiä". Ratkotaan lähinnä perheriitoja ja menneisyyden haamuja. Ongelma tässä pelissä omasta mielestä on sen pääjuonen köykäsyys sekä sivuhahmojen runsas lukumäärä. Jälkimmäinen vaikuttaa siihen, ettei kaikkien kanssa todellakaan ehdi paljoa tehdä ja toisaalta eipä sillä väliä kun ne eivät juuri pukahda omien tehtävien ulkopuolella. Varsinki 'uudet' tuuttavuudet jäävät lopulta todella ohkasiksi, lähinnä toimivat eräänlaisina codexin lähteinä. Osa hahmoista tulee myös niin myöhään mukaan, ettei niitä juuri ehdi käyttämään ellei jätä kaikkea sivutehtävää viimeistä edeltävää taistelua ennen tehtäväksi. Parhaimmillaan tämä peli on DLC:ssä, joissa juonet on sopivan synkkiä ja tehtävät paljon emopelin tehtäviä pidempiä. Emopelin sivutehtävät onkin välillä auttamattoman lyhkäsiä, muutaman minuutin pyrähdyksiä. Kenttäsuunnittelukin otti aimoharppauksen tässä eteenpäin, vaikkakin nyt mennään todella tiukassa ruodussa ja toisaalta kentät on hieman naurettavia ampumaratoja välillä, joissa maasta nousee sopivasti suojia joiden taakse piiloutua. Pelattavuus on taas jotain ihan siedettävää, ei mitenkään hauskaa omasta mielestä, mutta menettelee.

Kolmonen paransi pelattavuutta, taitojen käyttö minusta hauskempaa ja mielekkäämpää ja pääasiassa kenttäsuunnittelu otti taas harppauksen eteenpäin. Turhat minipelit jäi onneks kokonaan pois. Myös hahmokavalkadin kaventaminen paransi peliä, varsinkin kun ne nyt keskustelevat keskenään. Tästä pelistä ei itsellä ollut kuin From Ashes DLC, joka kylläkin edelleen vaikuttaa lähes käsittämättömän typerältä ratkaisulta jättää DLC:ksi, kun se avaa niin paljon pelin lorea. Hahmot tuntuu olevan jotenkin tasapainossa, että lähinnä tuo perusgrunt James jäi vähälle käytölle, muuten otin kaikkia aika tasasesti mukaan, riippuen vähän minkälaista vihollista oli vastassa. Pääjuoni taas sopivan synkkä, tosin sisältää joitakin aivan tyhmiä elementtejä toisinaan, aivan kuin olisi unohdettu jotain oleellista. Lähinnä nämä on semmoisia pieniä facepalm hetkiä, kuten meleen(miekat yms.) pakottaminen pelin loreen "coolfactor"in takia.

 

[Make]

Assassin's Creed: Syndicate

Tarina on ollut minulle aika toissijainen Assassin's Creed -peleissä, mutta loppua kohden tuntui taas vähän kiirehdityltä tuo tarina. Esimerkiksi tehtävien määrä per Sequence laski loppua kohden. Muuten, oli ihan viihdyttävä peli. Ympäristö oli aika upea, ja pelattavuudessa itsessäänkään ei ollut kauheasti valittamista. Lähinnä välillä kontrollit saivat kiroilemaan, mutta se nyt taitaa olla lähes kaikissa Assassineissa ongelmana Keräiltävää taas oli ihan liikaa, keräilin lähinnä ne mistä sai Achievementit. DLC:tä en jaksanut hankkia tähän, joten siitä en osaa antaa kommenttia.

Pelasin pelin PC:llä käyttäen Xbox Onen ohjainta.

 

[Refloni]

Ilmaiseksi saatua Assassin's Creed Unitya on nyt hakattu muutama päivä. Peli on ruma, buginen ja mielikuvitukseton, mutta nyt meni ensimmäistä kertaa hermot.

Spoileri: Dead Kings DLC

Kyseessä on Dead Kings -DLC:n (oletettu) loppuvastus, roistojoukkion kapteeni. Päähenkilömme Arno Eziore de la Firenze avasi lopulta muinaisen temppelin oven, jolloin tyhjästä ilmestynyt kapteeni ja tämän parikymmentä kätyriä heittivät hänet rotkoon. Kyseiset kätyrit hajaantuivat pitkin temppeliä ja muuttuivat pariksi sadaksi, ja seuraava tehtävä olikin keplotella rosvojen täyttämän temppelin läpi.

Onnistuin lopulta hiippailemaan temppelin ytimeen, jossa kapteeni kymmenine henkivartijoineen oli varastamassa muinaisten alieneiden kristallikalloa. Uusi tehtävä: salamurhaa äijä. Mikäs siinä. Kikkailen vartijoiden ohi, hiivin lähemmäs kohdetta ja...

...välinäytös alkaa. Arno astuu esiin varjoista, kähisee matalalla äänellään "The artifact will never be yours" ja kiinnittää koko rosvojoukon huomion. Arno on niin badass että oikein. Tärkeää ei selvästikään ole kohteen huomaamaton tappaminen, vaan mahdollisimman dramaattinen sisääntulo.

Pomotaistelu alkaa. Kohteena olevalla puolen puupennin Napoleonilla on saman verran terveyspisteitä kuin panssarivaunulla, ja rosvojoukko hyörii pelaajan kimpussa kuin ampiaisparvi. Ainoa keksimäni tapa vahingoittaa pomoa on väistää tämän iskut kolmivaiheisella torjuntaliikkeellä ja iskeä vastapalloon - olettaen, ettei kukaan muu lyö sinua selkään operaation aikana. Jos onnistut, äijän terveyspalkista lähtee noin kolme pikseliä. Tätä hidasta kitkutusta jatketaan niin kauan että kapteenin terveyspalkkia on jäljellä kaksi kolmasosaa, jolloin vihollisia virtaa sisään uusi aalto.

Yritin kyllä olla ovela: heitin savupommin ja juoksin karkuun. Löysin aiemmin pelistä tehokkaan tavan juustottaa tekoälyä eli cover assassinationin, jossa murhataan nurkan takaa kävelevä tai juokseva vihollinen. Toisin kuin muissa salamurhaustavoissa, peli ei tarkista, onko vihollinen hälytystilassa. Jos sinulla on siis muutaman sekunnin etumatka takaa-ajajiin eivätkä ne ole liian tiiviissä sumpussa, voit pujahtaa nurkan taakse ja salamurhata joka iikan liukuhihnalta sitä mukaa kun he juoksevat kohdalle.

Taktiikka toimi. Sain kaikki kätyrit pois pelistä ja jäljelle jäi vain kapteeni seisomaan yksikseen pomoareenalle. Hälytys loppui ja pääsin peräti lähestymään ukkoa takaapäin. Jokohan vihdoin saisi leikkiä salamurhaajaa?

Kapteenilla oli silmät niskassa. Äijä kävi päälle heti kun pääsin viiden metrin säteelle. Ja sitten alkoi tulla lisää rosvoja...

Ragequitin paikka.

Löytyy sitä hyvääkin. Ydinpelattavuus eli kiipeily ja salamurhaaminen on yhtä hauskaa kuin aina.

 

[Sadness]

Ilmaiseksi saatua Assassin's Creed Unitya on nyt hakattu muutama päivä. Peli on ruma,

Unitysta voi olla montaa mieltä mutta rumaksi sitä en sanoisi ja taitaa olla vielä tänä päivänäkin parhaimman näköinen Assassins Creed peli tai sitten muisti tekee tepposia kun parisen vuotta sitten pelasin.

Itselleni ei uponut se ranskalaisuus pelin teemana, itselleni näyttää olevan aika teema pohjaista mistä ass creed pelistä tykkään.
Koska merirosvous lähellä sydäntäni niin ei varmaa yllätys että nelosesta tuli pidettyä eniten.

 

[Refloni]

Unitysta voi olla montaa mieltä mutta rumaksi sitä en sanoisi ja taitaa olla vielä tänä päivänäkin parhaimman näköinen Assassins Creed peli tai sitten muisti tekee tepposia kun parisen vuotta sitten pelasin.

No niin no, koneeni ei ole ihan kylän tehokkain tykki, joten joudun pitämään grafiikat normaalilla. Tekstuurit näyttävät suttuisemmilta kuin AC 2:ssa.

Taidetyyli on räkäisen realistinen. Ei mikään silmänilo.

 

[teppo mörkö]

Ilmaiseksi saatua Assassin's Creed Unitya on nyt hakattu muutama päivä. Peli on ruma, buginen ja mielikuvitukseton, mutta nyt meni ensimmäistä kertaa hermot.

Spoileri: Dead Kings DLC

Kyseessä on Dead Kings -DLC:n (oletettu) loppuvastus, roistojoukkion kapteeni. Päähenkilömme Arno Eziore de la Firenze avasi lopulta muinaisen temppelin oven, jolloin tyhjästä ilmestynyt kapteeni ja tämän parikymmentä kätyriä heittivät hänet rotkoon. Kyseiset kätyrit hajaantuivat pitkin temppeliä ja muuttuivat pariksi sadaksi, ja seuraava tehtävä olikin keplotella rosvojen täyttämän temppelin läpi.

Onnistuin lopulta hiippailemaan temppelin ytimeen, jossa kapteeni kymmenine henkivartijoineen oli varastamassa muinaisten alieneiden kristallikalloa. Uusi tehtävä: salamurhaa äijä. Mikäs siinä. Kikkailen vartijoiden ohi, hiivin lähemmäs kohdetta ja...

...välinäytös alkaa. Arno astuu esiin varjoista, kähisee matalalla äänellään "The artifact will never be yours" ja kiinnittää koko rosvojoukon huomion. Arno on niin badass että oikein. Tärkeää ei selvästikään ole kohteen huomaamaton tappaminen, vaan mahdollisimman dramaattinen sisääntulo.

Pomotaistelu alkaa. Kohteena olevalla puolen puupennin Napoleonilla on saman verran terveyspisteitä kuin panssarivaunulla, ja rosvojoukko hyörii pelaajan kimpussa kuin ampiaisparvi. Ainoa keksimäni tapa vahingoittaa pomoa on väistää tämän iskut kolmivaiheisella torjuntaliikkeellä ja iskeä vastapalloon - olettaen, ettei kukaan muu lyö sinua selkään operaation aikana. Jos onnistut, äijän terveyspalkista lähtee noin kolme pikseliä. Tätä hidasta kitkutusta jatketaan niin kauan että kapteenin terveyspalkkia on jäljellä kaksi kolmasosaa, jolloin vihollisia virtaa sisään uusi aalto.

Yritin kyllä olla ovela: heitin savupommin ja juoksin karkuun. Löysin aiemmin pelistä tehokkaan tavan juustottaa tekoälyä eli cover assassinationin, jossa murhataan nurkan takaa kävelevä tai juokseva vihollinen. Toisin kuin muissa salamurhaustavoissa, peli ei tarkista, onko vihollinen hälytystilassa. Jos sinulla on siis muutaman sekunnin etumatka takaa-ajajiin eivätkä ne ole liian tiiviissä sumpussa, voit pujahtaa nurkan taakse ja salamurhata joka iikan liukuhihnalta sitä mukaa kun he juoksevat kohdalle.

Taktiikka toimi. Sain kaikki kätyrit pois pelistä ja jäljelle jäi vain kapteeni seisomaan yksikseen pomoareenalle. Hälytys loppui ja pääsin peräti lähestymään ukkoa takaapäin. Jokohan vihdoin saisi leikkiä salamurhaajaa?

Kapteenilla oli silmät niskassa. Äijä kävi päälle heti kun pääsin viiden metrin säteelle. Ja sitten alkoi tulla lisää rosvoja...

Ragequitin paikka.

Löytyy sitä hyvääkin. Ydinpelattavuus eli kiipeily ja salamurhaaminen on yhtä hauskaa kuin aina.

Spoileri: taktiikka

headshot heti kärkeen. taistelun kesto noin 1 sekunti.

 

[perato]

Kyllähän se AC Unity on toisinaan ihan järkyttävän ruma, osalla(jos ei kaikilla) esim. rakennusten tekstuurit jättää latautumatta, joten katolla hiippaillessa jo 50m päässä olevat talot on tekstuuriltana 2000-luvun alusta olevaa suttua. Esim. tässä kuvassa nuo oikealla olevat teltat kuvastaa hyvin mitä tapahtuu välillä tekstuureille.

...välinäytös alkaa. Arno astuu esiin varjoista, kähisee matalalla äänellään "The artifact will never be yours" ja kiinnittää koko rosvojoukon huomion. Arno on niin badass että oikein. Tärkeää ei selvästikään ole kohteen huomaamaton tappaminen, vaan mahdollisimman dramaattinen sisääntulo.

Yksi henkilökohtaisista inhokeistani peleissä on juuri nämä cut scenet joissa ryssitään kaikki perseelleen ilman mitään syytä. Esim. Mass Effectissä useampikin pätkä missä painetaan ensin 100 vihua headshoteilla, jonka jälkeen tulee cut scene jossa Shepard ampuu pistoolilla kaikki laukaukset ohi ja sit "pakollinen nyrkkitappelu avaruusaikana", sit taas poimitaan pistooli ja ammutaan kolmesti ohi pakenevasta vihollisesta. Voi hitsi harmi kun ei jäänyt tälläkään kertaa kiinni.

En kyl muista, että olis ollut tän lopparin kans mitää ongelmia, eikö ne kaadu headshotteihin/berserk nuoliin niinku muutki, tai sit vaan kiipeää ja tappaa sen tms. Aika helppojahan nämä oli. Enemmän tossa DLC:ssä raivostutti ne jatkuvasti uudelleen spawnaavat vihut niissä luolastoissa.

 

[Refloni]

En kyl muista, että olis ollut tän lopparin kans mitää ongelmia, eikö ne kaadu headshotteihin/berserk nuoliin niinku muutki, tai sit vaan kiipeää ja tappaa sen tms. Aika helppojahan nämä oli. Enemmän tossa DLC:ssä raivostutti ne jatkuvasti uudelleen spawnaavat vihut niissä luolastoissa.

Pomo väisti kaikki range-pikahyökkäykset mitä yritin, mutta tähdättyä headshottia en kyllä kokeillut. Pelaan kolmannen persoonan pelit ohjaimella, joten pitänee opetella hiiri + näppis -skeema ihan vaan tätä yhtä kohtaa varten. Ohjain ei ole ihan optimiväline pikaisiin pääosumiin. Vaikeampiakin pomoja olen kyllä voittanut, mutta tuo välinäytöksillä ja 360-näkökentällä huijaaminen rasautti rusinat oikein kunnolla.

Ja tosiaan ne pikavauhtia respawnaavat vihut. Kerrankin lähdin huoneesta ja kävin kymmenen metrin päässä kääntymässä, koska olin unohtanut hakea jonkun aarrearkun. Ja eikös vaan paikka ollut täynnä 15 sekuntia aiemmin tapettua porukkaa.

 

[perato]

Pari pikarevikkaa kun nyt Mass Effect trilogian jälkeen ei jaksanut mitään isompaa alotella, nii otin sit bundleista kertyneitä pienpelejä ison läjän testiin.

Splasher (PC)
Hyvin vahva newgrounds selainpeli-fiba. Pelillisesti turhankin simppelin oloinen, joskin ehkä 20% vasta pelattu. Suht kovavauhtinen tasoloikkapeli, jossa ammuskellaan erilaisia geelejä, joita hyödyntäen kerätään tasoista tavaraa ja läpäistään niitä. Ei mitenkään erityisen hankala ja kuolemat suht harvassa ainakin näin alkutasoissa. Kontrollit hitusen kököt kun samalla tatilla ohjataan hahmoa ja suuntaa mihin geelejä ammutaan. Paikoin tämä tarkottaa sitä, että kun yrittää vain ampua johonkin, päätyy liikkumaan ja osuu sit vaikka sirkkeliin. Saa nähä jaksaako loppuun asti, tasoja kuitenkin parisenkymmentä ja jo nyt alle 10 jälkeen tuntuu et peli alkaa toistamaan itseään.

Crazy Machines 3 (PC)
Jos edellisestä selainpelifibat niin tästä vahva mobiilipelifiba. Harvoimpa tulee nii sellanen olo, että tätä pitäs pelata jollain pädillä sillon ku on paikassa jossa ei paljoa muuta tekemistä ole. Kivasti kyllä koukuttaa nuo puzzlet, ja peli on ihan kivan näköinen. Kovin pitkälle en oo tätäkään vielä päässyt, mutta jo nyt osa puzzleista vaatii useammankin pohdinnan. Jotenkin oletin tän pelin olevan enemmän vapaampi, nyt lähinnä tuntuu että useimpaan puzzleen on vain se yksi ratkaisu. Puzzlen ratkaisun palkinnot on vähän köykäsiä ja ne "machinet" toistaiseksi olleet aika tylsiä, odotin ehkä jotain kivempaa ja luovempaa jos kerta jo kolmas installaatio tästä pelistä. Tämäkin voi jäädä kesken jos puzzlet vaikeutuu liikaa, kunnon palkintoa kun ei niiden ratkaisusta koe kuitenkaan saavan. Vähän kuin Poly bridge mikä oli hauskaa niin kauan kunnes jäi jumiin useaan tasoon.

 

[arcane]

Splasher (PC)

Allekirjoitan kontrollien kökköyden. Jos geelejä tähdättäisiin toisesta tatista, olisi kaikissa moderneissa ohjaimissa yhä neljä liipaisinta, joista riittäisi 3 nappia geeleille ja yksi hyppäämiselle.

Muuten Splasherissa on minusta varsin hyvä flow, vaikka peli pysyy melko simppelinä loppuun asti. Pari lisämönjää ei olisi ollut pahitteeksi, joskaan en keksi mitä ne olisivat voineet olla.

 

[andelsssi]

Far Cry Primal (PC)

Peli poikkeaa huomattavasti muista Far Cry-peleistä, mutta ei huonolla tavalla. Vaikka peli sijoittuu kivikauteen ja perus kiväärien tilalla on ainoastaan jouset, nuijat ja keihäät jne. pelin tunnistaa kyllä Far Cryiksi ja vanhat elementit ovat säilyneet (outpostien valtaukset jne.). Pelissä itse aseita ja itemeitä ei osteta vaan ne pitää tehdä itse pelimaailmasta löytyvistä raaka-aineista, joka on välillä puuduttavaa/rasittavaa, mutta silti ihan mukava yksityiskohta. Primaliin on myös lisätty Survivor Mode, jos haluaa saada haastetta peliin ja mahdollisimman todenmukaisen pelikokemuksen, kyseinen pelimuoto poistaa mm. epärealistiset skillit kuten esim. lisäelämät, lisää peliin stamina systeemin eli pelajaan pitää syödä/nukkua sekä vähentää villieläinten määrä realistisimpiin lukuihin. Itse en ole kyseistä modea vielä testannut sillä ajattelin pelata pelin läpi perus expert tasolla, mutta mielenkiinnolla odotan Survivor Moden testaamista. Yleisesti olen positiivisesti yllättynyt kuinka hyvä peli loppujen lopuksi Far Cry Primal on vaikka peli on tietääkseni yleensä saanut kriitikoilta arvosanaksi joko 7/10 tai 3.5/5.

 

[perato]

Far Cry Primal (PC)

Peli poikkeaa huomattavasti muista Far Cry-peleistä, mutta ei huonolla tavalla. Vaikka peli sijoittuu kivikauteen ja perus kiväärien tilalla on ainoastaan jouset, nuijat ja keihäät jne. pelin tunnistaa kyllä Far Cryiksi ja vanhat elementit ovat säilyneet (outpostien valtaukset jne.). Pelissä itse aseita ja itemeitä ei osteta vaan ne pitää tehdä itse pelimaailmasta löytyvistä raaka-aineista, joka on välillä puuduttavaa/rasittavaa, mutta silti ihan mukava yksityiskohta. Primaliin on myös lisätty Survivor Mode, jos haluaa saada haastetta peliin ja mahdollisimman todenmukaisen pelikokemuksen, kyseinen pelimuoto poistaa mm. epärealistiset skillit kuten esim. lisäelämät, lisää peliin stamina systeemin eli pelajaan pitää syödä/nukkua sekä vähentää villieläinten määrä realistisimpiin lukuihin. Itse en ole kyseistä modea vielä testannut sillä ajattelin pelata pelin läpi perus expert tasolla, mutta mielenkiinnolla odotan Survivor Moden testaamista. Yleisesti olen positiivisesti yllättynyt kuinka hyvä peli loppujen lopuksi Far Cry Primal on vaikka peli on tietääkseni yleensä saanut kriitikoilta arvosanaksi joko 7/10 tai 3.5/5.

Far Cry sarjasta nyt pelannut 6 peliä, joista tämä on kyl ehottomasti se johon ehkä joskus vielä palaan uudestaan, muuten kyl ite pelisarja on täynnä noita seiskan pelejä, jotka osaltaan ihan jees, mutta sit jotain puuttuu minkä takia ei nousta ikinä mihinkään huippuluokkaan.

 

[Sadness]

Primali pohjimiltaan ehtaa far cryita mutta lähestymistapa on erilainen ja varsinkin pelin alussa ne yöt ovat oikeasti pelottavia kuin tiedä mikä peto vaanii puskan takana ja helposti heittää veivinsä... Tällä kertaa peräti loogista että joku pantteri tappaa pelaajan kuin aiemissa pelissä joku hemetin mäyrä tappaa pelaajan joka on aseistautunut kuten rambo ikään.

Omalle kohdalleni ei ole vielä kolmosen voittanutta tullut vastaan, siihen kun saisi nelosesta ja vitosesta korjaukset pelattavuuteen(autolla ajaminen ja ampuminen jne) niin puhuttaisin omassa tapuksessa parhaasta single player open world shootterista.

 

[mxb]

Assassin’s Creed: Odyssey (PC)

TL;DR: Tykkäsin ja suosittelen genren ystäville. 8/10

Tämä oli ensimmäinen AC, jonka olen pelannut läpi. Syndicate oli ensimmäinen, jota pelasin enemmän kuin kokeilemisen verran. That being said..

Pelasin pelin päätarinan läpi, johon minulla meni noin 43 tuntia ja Kassandran level oli 43, kun viimeisen tehtävän sain valmiiksi. Uplayn mukaan main progression on 89% tällä hetkellä. Täytyy sanoa, että Odyssey yllätti positiivisesti. Salamurhaajahommien kanssa pelillä ei kyllä ole mitään tekemistä, sillä peli muistuttaa enemmän tätä ennen pelaamaani peliä, Middle-Earth: Shadow of Waria, kuin vanhempia Assassin's Creedejä (tosin ilmeisesti Origins on melko samanlainen kuin tämä). Luin useammankin arvostelun pelistä ennen kuin sen ostin ja niiden perusteella odotin keskinkertaista peliä, joka on ihan liian iso ja jonka tehtävät ovat suurimmalta osin tylsiä. Lisäksi pelin piti olla todella vahvasti levelgated ja sivutehtäviä olisi pakko grindaa säännöllisesti, että pääjuonessa pääsisi etenemään.

Aloitin pelaamaan Kassandralla, koska jokainen arvostelu sanoi, että hänen ääninäyttelijänsä tekee hyvää työtä, joten hieman vastahakoisesti valitsin hänet, mutta hyvä niin. Kassandran ääninäyttelijä on kyllä ansainnut kaikki kehut, jota hänen suuntaan on heitetty. Seuraava lause spoilaa juonta, joten lue omalla vastuulla.

Spoileri

Myöhemmin kohtaaminen Alexioksen kanssa vahvisti, että tein oikean valinnan. Sitä mörisijää ei olisi jaksanut kuunnella kauaa.

Aika pian aloituksen jälkeen tuli vastaan (mielestäni) Odyssey suurin heikkous, taistelu, joka tuntuu kankealta ja kömpelöltä. Pelasin Xboxin ohjaimella ja jostain syystä kaikki skillit oli upotettu modifierin taakse ja esille sai neljä kerrallaan. Jos halusi käyttää useampaa kuin neljää erikoisskilliä, piti painaa samaa modifier-nappulaa ja ristiohjaimesta alas, että ne sai esiin. Tämä johti siihen, että suurimman osan pelistä menin neljällä skillillä: bull rush, second wind, rush assasination ja Sparta kick/hero strike. Sinänsä hyvä, että näillä pärjäsi mainiosti, mutta verrattuna Middle-Earth -pelisarjaan, jossa taistelu oli nopeatempoista ja sulavaa, ero oli suuri eikä Odysseyn eduksi. Näin jälkikäteen on hyvä tajuta, että olisin tietysti voinut katsoa valikoista, että saako ohjaimen vakiolayoutin tilalle jotain järkevämpää. Mutta hieman kyllä ihmetyttää, että miksi skillien käyttäminen oli aina LB + toinen nappi.

Ensimmäisellä kahdella alueella tein melkolailla kaikki tehtävät, mitä oli tarjolla ja tutkin jokaisen kysymerkkinä näkyvän lokaation, mutta sen jälkeen vähensin niiden kanssa touhottamista reilulla kädellä, koska en olisi ikinä saanut pelattua peliä läpi. Tekemistä ja tutkimista on paljon ja maailma on todella iso. Harmillisesti kuitenkin tämä todella kaunis ja iso maailma on karttaan merkittyjen lokaatioiden ulkopuolella tyhjä. Eläinten lisäksi vastaan ei tule ketään (ainakaan, jos ei mene teitä pitkin) ja jos johonkin ihmiseen törmäät, ei sen kanssa voi jutella tai saa mitään uutta jännittävää tehtävää. Alkuinnostuksen jälkeen lopetin ympäristön tutkimisen ja juoksin paikasta toiseen välittämättä ympärillä olevasta maailmasta. Ja se on sääli, sillä Odysseyn maailma on todella upea.

Tehtävien saamaa kritiikkiä en ihan täysin ymmärrä. Suurimmalta osin ne ovat perinteisiä RPG-tehtäviä: mene tuonne, tapa kaikki, nouda jotain jne. Tietysti aina voisi parantaa, mutta tämä ei itseäni liiemmin haitannut, koska en sen ihmeempää odottanutkaan. Perussettiä. Päätarina oli kuitenkin sen verran mielenkiintoinen, että jaksoin tehdä juoksupojan hommia kaikille edistääkseni tarinaa. Ja onhan päähahmo ammatiltaan(?) misthios, palkkasoturi, joka tekee erinäisiä palveluksia ihmisille rahasta.

Lähes kaikissa arvosteluissa, jotka luin ennen pelin ostamista, vastaantullut ns. levelgating jäi itseltä kokematta kokonaan. Ainoastaan yhdelle alueelle pääjuonen mukana mentäessä tunsin olevani hieman liian pieni sinne (alue oli 30-34 ja olin 30), joten tein hetken aikaa sivutehtäviä ja jatkoin päätarinaa, kun olin 34 tai 35. Tämäkään ei olisi ollut pakollista, mutta neljä tasoa ylempänä olevien vihollisten kanssa taistelu on hieman hidasta ja vaarallista puuhaa, joten oman mielenrauhani säilyttääkseni tein muutamia sivutehtäviä, jotka olisin tehnyt jossain kohtaa muutenkin. Odyssey on kyllä hieman epäreilu siinä, kuinka iso ero levelien välillä on. Tämän huomaa etenkin pelin alkupuolella, jolloin yhden tai varsinkin kaksi tasoa isomman vihollisen kanssa taistelu on varma itsemurha. Myöhemmin pärjää kyllä, vaikka vihollinen on 3 tai 4 tasoa ylempänä, mutta taistelussa pitää olla todella varovainen ja taistelut kestävät melko kauan.

Odysseyssä on mukana myös muita palkkasotureita, jotka jahtaavat sinua, jos olet liian tuhma. Tämä tuntui vesitetyltä nemesis-systeemiltä Middle-Earth -pelisarjasta. Tavallaan hauska idea, mutta mercenaryt ovat persoonattomia ja ilmestyvät vähän turhan usein paikalle silloin, kun on muutenkin tiukat paikat. Mitä enemmän bountya, sitä enemmän palkkasotureita ilmestyy paikalle. Yleensä niiden level on +-2 oman hahmon leveliin, jotta homma pysyy reiluna, mutta kun kimpussa on kolme palkkasoturia, jotka kaikki ovat pari leveliä ylempänä kuin itse, on asetelma melko epäreilu. Mercenaryt ovat kestäviä ja saattavat juoda parannusjuomaa välillä, joten taistelu voi kestää pitkään ja päättyä yhteen missattuun väistöön. Turhauttavinta näissä taisteluissa oli se, että suurimmalla osalla palkkasotureista on kilpi käytössä, mikä hidastaa taistelua entisestään. Pelissä on tarjolla skilli, jolla kilven saa revittyä pois, mutta itsellä se jäi toiselle "välilehdelle" (LB+ristiohjain alas), joten unohdin käyttää sitä 90% ajasta. Yleensä mercenaryt tiputtavat suhteellisen hyvää tavaraa palkinnoksi, joten ihan turhaa niiden tappaminen ei kuitenkaan ole. Pelissä voi myös tappaa niitäkin palkkasotureita, jotka eivät sinun perässä ole juuri sillä hetkellä.

Mitä hahmon varustamiseen tulee, niin loottia Odysseyssä tulee paljon. Lisäksi omistamiaan tavaroita voi päivittää samalle tasolle kuin hahmo on tai lisätä yhden kaiverruksen antamaan bonusta skilliin tai statseihin. Kaivertaminen on halpaa, mutta tavaroiden päivittäminen ei. Mitä isompi tasoero sinun ja tavaran välillä on, sitä kalliimpaa päivitys on. Loogista, mutta yhdistettynä siihen, että laivan parantelu on tosi kallista, saatat olla samassa tilanteessa kuin minä, että toiseen puuhaan ei ole varaa. En itse pitänyt laivataisteluista, joten en laivaan uhrannut juurikaan resursseja ja onneksi pakollisia laivataisteluita ei ollut kuin pari. Laivalla kruisailua välttelin muutenkin ja purhjedin paikasta toiseen vain silloin kuin oli pakko, koska en halunnut joutua laivataisteluihin. Onneksi pelissä on fast travel, vaikkakin fast travel pisteet ovatkin jakautuneet melko epätasaisesti. Joissain paikoissa muutaman sadan metrin välein, kun taas toisissa saattaa olla vain pari koko alueella.

Resursseista minulla ei ollut juurikaan pulaa, koska dismantlesin käytännössä kaikki tavarat, mitä en käyttänyt aina noin 30 levelille asti. Sen sijaan rahasta oli pulaa, koska, no, dismantlesin kaikki tavarat enkä myynyt mitään. Tehtävistä ei hirveästi rahaa heru. Seuraava lause spoilaa yhtä päätarinan tehtävää hieman:

Spoileri

Kun peli pakotti maksamaan piraatille 15 000, meni siihen kaikki rahani, mikä ärsytti todella paljon. Onneksi en ollut törttöillyt saarella mitään niin ei tarvinnut maksaa 17 000.

Kun tajusin, että voisin myydäkin tavaroita välillä, oli rahahuolet tiessään. Vaikka loottia tuleekin tuhdisti, sain ensimmäisen settini kokoon vasta, kun sellainen palkinnoksi jostain tehtävästä tuli. Tämä oli hieman harmillista.

Odysseyn keskiössä on Cult of Kosmos ja kun olin pääjuonen pelannut läpi, oli monta kultin jäsentä tappamatta. Näistä niljakkeista aion hankkiutua eroon kokonaan ennen kuin siirryn toiseen peliin. Tämä pakottaa tekemään sivutehtäviä eri paikoissa, että kultin jäsenten henkilöllisyys selviäisi.

Hieman yllättävää oli myös se, että pääjuoni ei kuljetakaan lähellekään jokaiselle isolle saarelle, kuten aluksi oletin, vaan moni paikka jäi tutkimatta. Onpahan vähän lisää tekemistä, kun käy vilkaisemassa jokaisen saaren tarjonnan.

Odysseyssä on onneksi todella vähän mukana nykyaikaa, koska en siitä osuudesta ole pitänyt ja mielestäni siirtyminen nykyaikaan rikkoo immersion. Mielummin pätkin vihollisia keihäällä naamaan Kassandralla, kuin lässytän Laylalla jotain turhuuksia.

Pelin aikakausi sopi itselle kuin nyrkki silmään ja nautin suuresti seikkailustani antiikin Kreikassa. Ja jos ei vielä tarpeeksi ole nostettu esille sitä, että peli on todella näyttävän näköinen, niin se on. Monesti pysähdyin ihailemaan maisemia ja tulipahan pelin aikana otettua useampikin screenshot pelin omalla työkalulla sekä ihasteltua muiden pelaajien ottamia kuvia.

Kun pääjuoni on pelattu läpi, tarjoaa Odyssey mahdollisuuden New Game+:aan, mutta en ole ihan varma haluanko kokeilla sitä. En tiedä kuinka paljon uutta se tarjoaisi ja jaksanko käydä samaa tarinaa (ainakaan heti) uudelleen läpi. Positiivista Odysseyssä oli se, että omilla valinnoilla oli ainakin jonkin verran vaikutusta pelin etenemiseen, mutta hieman jäi epäselväksi useassakin kohtaa, että oliko tekemälläni valinnalla oikeasti mitään merkitystä. Tietysti new game+:n aikana voisi tehdä erilaisia valintoja ja siten nähdä millä oli merkitystä ja millä ei. Mukava oli myös huomata se, että tämän reilun 40 tunnin aikana ehdin kiintyä Kassandraan ja hänen tarinaan, mikä on itselle melko harvinaista, ja sen takia aionkin jatkaa pelaamista vielä. Tekemättä on vielä muutamia asioita, jotka haluan ehdottomasti tehdä ja kyllähän nyt jokaisella saarella pitää käydä edes kerran.

Kaiken kaikkiaan Odyssey oli hyvä ja olisin voinut ottaa vielä hieman lisää pituutta pääjuoneen, joka tavallaan loppui vähän yllättäen. Täytyy melkein harkita season passin hankintaa.

Päivitetäänpä tätä hieman. Turinoinnin jälkeen pelitunteja on kertynyt 70 lisää eli nyt yhteensä noin 105 tuntia (kiitos kesäloman). Siitä nohevimmat kykeneekin päättelemään, että Odyssey on maistunut, vaikka päätarinan pelasin läpi.

Kun pääjuoni oli taputeltu läpi kokonaan, siirryin pelin kahteen muuhun isompaan kokonaisuuteen eli liiskasin Cult of Kosmoksen jäsenet ja tein First Civilization questit.

Kultin jäsenten metsästys oli hieman turhan tuntuista, kun pääjehu oli käsitelty, mutta halusin kuitenkin nämä limanuljaskat pyyhkiä pois kokonaan. Mitään vaikutusta tällä ei pelin maailmaan tuntunut olevan. Pieni spoiler ensimmäisestä DLC:stä:

Spoileri

Varsinkin, kun Order tekee yhteistyötä kultin kanssa ja minä luulin pyyhkineeni kultin pois kokonaan. Ilmeisesti murhasin vain suurimmat tähdet.

First Civilization questit oli hauskoja siinä mielessä, että sai taistella hieman erilaisten vihollisten kanssa. Muuten tämä pelin nykyhetkeen linkittyvä questline ei olisikaan kiinnostanut sen kummemmin.

Päädyin ostamaan season passin jossain 70-80 pelitunnin välissä. Pelasin ensimmäisenä Atlantis DLC:n ensimmäisen osan, joka oli hyvä, mutta valinnoilla ei tuntunut olevan juuri mitään merkitystä ja tarina oli sekava. Uusi alue oli visuaalisesti tosi näyttävä, joskin välillä hieman turhauttava korkeuserojen takia. Questit oli suurimmalta osin samaa geneeristä mene sinne, tapa tuo -settiä ja muutenkaan ero uudessa alueessa vanhaan oli vain ulkonäkö. Pelitunteja sain ensimmäisestä osasta irti ehkä kymmenen. DLC loppuu tyhmästi cliffhangeriin, joten jatkoa odotellessa..

Atlantiksen jälkeen siirryin tekemään Legacy of the First Blade DLC:tä järjestyksessä ja se oli pettymys. Edelleen questit oli samaa tuttua kamaa ja kaiken lisäksi Cult of Kosmos korvautui uudella liigalla, jonka edustajat piti teloittaa. Ensimmäinen osa sijoittui Makedoniaan, mikä oli turhauttavaa, kun alueella taitaa olla vain kolme fast travel pistettä, joten ees taas juoksua tuli paljon. Toisen ja kolmannen osan pelialueet oli sentään miellyttävämmät, mutta siinäpä ne positiiviset puolet olivatkin. Sitten spoilausta DLC:n juonesta:

Spoileri

Se, että vauva piti tehdä väkisin, ärystti todella paljon. Etenkin, kun Natakas (Dariuksen poika) oli mielestäni ärsyttävä. Onneksi kuoli pois. Darius oli aluksi ihan cool, mutta alkuviehätyksen jälkeen rasittava pappa. Darius syytti minua siitä, että Natakas kuoli, mutta kuitenkin sitten kaveerattiin normaalisti alun sanaharkan jälkeen. Kaiken hyvän lisäksi annoin lapseni katkeralle papalle hoidettavaksi. Ei kai siinä sitten mitään. Ja tietysti Darius kaveerasi lopussa vielä Orderin johtajan kanssa.

Pelitunteja sain puristettua LotFB:stä varmaan 20-25, mutta päällimmäiseksi suuhun jäi ikävä maku. Mitään uutta ja kivaa (tai ainakaan hyödyllistä) DLC ei antanut, mutta tulipahan tehtyä.

Jostain syystä AC: Odyssey koukuttaa edelleen ja tällä hetkellä metsästän kartalta vanhoja tekemättömiä tehtäviä, jotta olisi vielä jotain, mitä tehdä. Vielä en ole aloittanut new game +, koska aion odottaa Atlantis DLC:n loppuun, mutta sitten todennäköisesti aion aloittaa koko saagan alusta. Levelaus on hidastunut melko paljon (paitsi uudessa DLC:ssä expaa tuli kunnolla), mutta sillä ei suurempaa merkitystä enää tasolla 71 ole. Mercenaryt ovat lähinnä rasittavia tässä kohtaa peliä ja niitä ei onneksi Elysiumissa ollut ollenkaan.

Edelleen toivon, että Odysseyn kaunis maailma olisi hieman eloisampi ja että skillejä saisi enemmän kuin neljä käyttöön ilman turhaa venkslaamista. Skill tree ja asetyyppien erilaisuus ansaitsee plussaa, sillä ne tarjoavat monia erilaisia pelityylejä. Conquest-mätöt ovat edelleen ihan jees ja oiva paikka testata (warrior) buildeja, mutta ohi liian nopeasti.

Summa summarum: vaikka pelin parissa viihdynkin erittäin mainiosti, en silti kehtaa nostaa alkuperäistä arviotani eli edelleen 8/10. Mutta edelleen suosittelen kaikille open world rpg:n ystäville.

 

[Refloni]

AC Unity:stä vielä sen verran, että sen tietyt tarinaelementit ärsyttävät todella pahasti. En ole koskaan tykännyt assassiineista, pidän heitä temppeliherrojakin pahempana äärijärjestönä. Tähän asti on ollut siedettävää seurata "pahisten" seikkailuja tarkkailijana. Unity kuitenkin toi tarinaan metatason, jossa pelaaja nostetaan osaksi tarinaa.

Unityn taustatarinassa temppeliherrat ovat julkaisseet pelikonsolin, jonka peleissä kerrotaan historiaa heidän näkökulmastaan. Pelaaja on kirjaimellisesti pelaaja, joka pelaa pelejä tällä konsolilla, mutta assassiinit hakkeroivat konsolin ja laittavat hänet tekemään järjestölle tehtäviä pelikonsolin välityksellä. Pelissä on kohta, jossa sanotaan suunnilleen "Painamalla nyt play-nappia sinusta tulee yksi meistä. Tästä lähtien olet assassiini ja noudatat assassiinien ideologiaa." Eteenpäin ei pääse, ennen kuin on vannonut porukalle uskollisuutta.

Tunne oli todella vastenmielinen. Ymmärrän tietysti että kyse on oikeasti vain pelistä, mutta tuntui silti kuin minut olisi pakotettu liittymään ISIS:n internet-osastoon.

Tämän jälkeen pelaajaa puhutellaan välillä suoraan ja häntä solvataan assassiiniksi. Ymmärrän mitä pelintekijät ovat tällä tavoitelleet - laitetaanpa peliin hauska metataso - mutta heille ei ilmeisesti juolahtanut mieleen, että joku pelaajista ei ehkä halua tuntea itse olevansa osa moraalitonta ja väkivaltaista salaseuraa.

---

Thief 2 jäi aikoinaan kesken loppupuolella, mutta pelistä on kyllä hyvät muistot yhtenä parhaista pelaamistani hiippailupeleistä. Aloin nyt tahkoamaan sitä uudelleen modeilla terästettynä.