Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä

[arcane]

What Remains of Edith Finch

...kun Epic ilmaiseksi tarjoaa, niin otetaan. Kun näkee 96% suositukset Steamissa ja 92/100 pisteet Metacriticissä, pelataan.

Enkä taida olla näiden pelien kohderyhmää. Visuaalisesti upea, pelattavuudeltaan olematon kahden tunnin tarina, josta en kostunut juuri mitään. En osta pelejä grafiikoiden vuoksi, eikä tässä ollut juuri muuta kuin kävelee eteenpäin, kuuntelee nuoren tytön kertojaääntä ja katselee maisemia. 20€ normaalihintaisena saattaisin olla äärimmäisen vihainen, 0 euron hintaisena lähinnä ihmettelen, mikä tässä viehätti kaikkia muita. Omaan makuuni turhan tekotaiteellinen. Mysteeri oli mielenkiintoinen, mutta loppuratkaisu täysin tyydyttämätön. Jos loppu olisi ollut mielenkiintoisempi ja ajatuksia herättävämpi, olisin tämä ollut hyvä elokuva... mutta toiminut paremmin nimenomaan elokuvana. Nyt koin katsoneeni heikon elokuvan, koska pelillinen arvo oli puhdas nolla.

 

[BlackWolf]

What Remains of Edith Finch

...kun Epic ilmaiseksi tarjoaa, niin otetaan. Kun näkee 96% suositukset Steamissa ja 92/100 pisteet Metacriticissä, pelataan.

Enkä taida olla näiden pelien kohderyhmää. Visuaalisesti upea, pelattavuudeltaan olematon kahden tunnin tarina, josta en kostunut juuri mitään. En osta pelejä grafiikoiden vuoksi, eikä tässä ollut juuri muuta kuin kävelee eteenpäin, kuuntelee nuoren tytön kertojaääntä ja katselee maisemia. 20€ normaalihintaisena saattaisin olla äärimmäisen vihainen, 0 euron hintaisena lähinnä ihmettelen, mikä tässä viehätti kaikkia muita. Omaan makuuni turhan tekotaiteellinen. Mysteeri oli mielenkiintoinen, mutta loppuratkaisu täysin tyydyttämätön. Jos loppu olisi ollut mielenkiintoisempi ja ajatuksia herättävämpi, olisin tämä ollut hyvä elokuva... mutta toiminut paremmin nimenomaan elokuvana. Nyt koin katsoneeni heikon elokuvan, koska pelillinen arvo oli puhdas nolla.

Minä taas tykkäsin ns. visuaalisena novellina kuin hullu puurosta. Erittäin mukava ja leppoinen ajanviete, missä sisältöön oli panostettu.

 

[ErrorFile]

Shadow of the Tomb Raider on viimeisin läpäisemäni peli. Olipa iso pettymys, suorastaan ärsyttää että tuli maksettua yli viisi euroa tuosta. Äärimmäisen kova tiputus edellisten kahden osan tasosta. Alku oli lupaava, mutta sitten yhtäkkiä todella kova pudotus ja eikä se siitä sitten koskaan oikeastaan parantunutkaan enää. Kivan näköinen ja kuuloinen, plus sitten edellisosista tutut pelimekaanikat, ja peli oli vakaa sekä nVidian että AMD:n näytönohjaimilla pelattuna. Isoin vika on tuossa täysin luokattomassa tarinassa, ja sen osalta myös heikoissa välivideoissa. Lopulta nuo oli skipattava, koska ei vaan jaksanut kiinnostaa pätkääkään.

 

[tjkoo]

Life is Strange. Ykkösosa oli todella siisti ja tarinaan tempaava. Vähän ahdisti kun valinnoilla oli vaikutuksia, ja aidosti jäi miettimään että olikohan tämä nyt se oikea ratkaisu. Pelaan nyt kakkososaa, Before the stormia ja tääkin on todella hyvä mutta seuraavan osan kohdilta ei ole mitään hyviä odotuksia.

 

[Taneli-]

Life is Strange. Ykkösosa oli todella siisti ja tarinaan tempaava. Vähän ahdisti kun valinnoilla oli vaikutuksia, ja aidosti jäi miettimään että olikohan tämä nyt se oikea ratkaisu. Pelaan nyt kakkososaa, Before the stormia ja tääkin on todella hyvä mutta seuraavan osan kohdilta ei ole mitään hyviä odotuksia.

Hyvä kun mainitsit asiasta, muistin nyt vihdoin hankkia pelin. Alle 4€ ei nyt mikään paha rasti. Asennuksessa ja jos saisi vihdoin pelattuakin tuota

 

[Refloni]

Life is Strangen ykkösosa oli todella hyvä, prequel paha pettymys täynnä hukattuja mahdollisuuksia ja kakkoskausi... no, ehkä ykkösepisodista vielä noustaan, mutta odotukset on kyllä pohjamudissa.

 

[Refloni]

Ei tämä kyllä peli ole mutta laitetaan tänne kun sitä kerta pelikaupoissa myydään.

Ensikosketukseni visual noveleihin on tapahtunut. Aloitin Steins;Gaten lukemisen/pelaamisen/katsomisen.

Japanilainen nörttiporukka rakentaa vahingossa aikakoneen mikroaaltouunista, kännykästä, purkasta ja paperiliittimistä. Tiimissä on naiivi moraalinvartija Mayuri, yrmy naisfyysikko Kurisu, otaku superhakkeri Daru ja omissa maailmoissaan elävä chuunipelle Okabe. Näistä ylivoimaisesti ärsyttävin on viimeksimainittu, joka on valitettavasti myös päähenkilö. Ellen olisi lukenut tätä Pelaajan artikkelia chuunibyuoista puoli vuotta sitten, olisin olettanut että päähahmo on mielisairas ja luultavasti jättänyt pelin kesken.

Okaben mielikuvitusmaailma tekee hänet jatkuvasti naurunalaiseksi. Osa vitseistä osuu maaliin, mutta yleensä naama on visusti kiinni palmussa. Dialogissa riittää muutenkin turhaa löpinää ja myötähäpeilyä, mutta loppuosa on luettavaa, viihdyttävää ja mielenkiintoista.

Tarinassa parasta on sen uskottavuus. Aikamatkailun haasteet, vaarat ja mahdollisuudet on esitetty perinpohjaisesti ja loogisesti, ja monesti googlasin jonkun tarinassa esiintyvän tieteistermin ja huomasin, että se on ihan oikeasti olemassa oleva juttu. Pelaaja pääsee istumaan kvanttifysiikan luennolla ja käymään kiehtovia keskusteluja mustista aukoista, madonrei'istä ja rinnakkaisista aikalinjoista. Steins;Gate ei kiirehdi. Steamin kello näyttää tällä hetkellä kymmentä tuntia ja tarina on aivan selvästi vasta alkamassa. Sisältöä tuntuu riittävän useamman animesarjan edestä.

Peliksi tätä ei tosiaan voi oikein mitenkään nimittää. Kuvakirja on osuvampi kuvaus. Ainoa päätöksenteko liittyy puhelimen räpeltämiseen, jossa saa välillä valita miten vastaa muiden hahmojen tekstiviesteihin. Muuten tarina rullaa eteenpäin omalla painollaan eikä pelaajan mielipidettä mihinkään kysytä. Minusta novelli olisi hyötynyt ratkaisevasti yksinkertaisesta dialogisysteemistä, joka antaisi välillä valita mitä sanoo, ja ehkä parista pulmasta silloin tällöin.

Noh, tarinan takia näitä pelataan, ja se on tässä kiinnostava.

Edit: Hahmojen nimet korjattu.

 

[luut]

Japanilainen nörttiporukka rakentaa vahingossa aikakoneen mikroaaltouunista, kännykästä, purkasta ja paperiliittimistä.---

---Tarinassa parasta on sen uskottavuus.

Itsellä vielä kokeilematta kyseinen genre, mutta kuvauksesi perusteella tämä teos saattaisi olla tarpeeksi mielenkiintoinen että tulisi kokeiltua.

 

[RaivokasMagma]

Itsellä vielä kokeilematta kyseinen genre, mutta kuvauksesi perusteella tämä teos saattaisi olla tarpeeksi mielenkiintoinen että tulisi kokeiltua.

Nooh, itse olen ostellut näitä visuaalisia novelleja, mutta en ole näitä pitempiä tapauksia uskaltanut kokea. Ainoa jonka olen lukenut läpi on ollut Sweetest Monster, joka hoitu muutamassa tunnissa. Siinä ei ollut vaihtoehtoja, joten se oli ku kirjaa olis lukenu. Tai kuvakirjaa.

 

[Jumi]

Luen erittäin harvoin kirjoja joten epäilin visuaalisia novelleja ja pelasin ensimmäisen genren pelin vasta pari vuotta sitten tekemisen puutteeseen. Se oli kumminkin niin hyvä että ostin koko sarjan kerralla ja nyt pidän Zero Escape trilogiaa parhaimpana ja kekseiliäinpänä viihteenä mitä olen kokenut. Kotaro Uchikoshi (tuttu myös Steins;Gate: Linear Bounded Phenogramista) on nero joka käyttää hyödyksi tieteen paradokseja sun muita mieltä kiihottavia juttuja. Telltalen tekeleet tuntuvat amatöörien suppeilta väkerryksiltä tämän jälkeen.

Pelaaminen on tarinan seuraamista tekstistä ja kuvista, välissä tehdään puzzleja ja päätöksiä. Itse tarinasta ei haluta sen kummemmin kertoa, koska se pitää kokea itse mutta alkuasetelmassa 9 henkilöä on vangittuna ja heidän pitää selvitä ulos.

 

[perato]

Life is Strange. Ykkösosa oli todella siisti ja tarinaan tempaava. Vähän ahdisti kun valinnoilla oli vaikutuksia, ja aidosti jäi miettimään että olikohan tämä nyt se oikea ratkaisu. Pelaan nyt kakkososaa, Before the stormia ja tääkin on todella hyvä mutta seuraavan osan kohdilta ei ole mitään hyviä odotuksia.

Ittekki otin nyt ykkösosan uudelleenpeluun kun Bots odottelee pelaamista. Edelleen iskee tää peli, joskin nyt kun mysteeri on tiedossa niin valinnat tuntuu välillä jotenki "min-maxaamiselta" vaikkei tässä sellasta voikkaan tehä.

 

[ErrorFile]

Olen nyt pelannut tuota vuoden 2015 Need For Speediä. Odotukset olivat heikot, ja aluksi vaikuttikin täysin rahan haaskaamiselta. Pelasin silti lisää, ja lopulta kun auton käyttäytymisen muokkasi kohdilleen (grip-malli toimii itselleni oikein hyvin), niin tuohan alkaa olla jopa miellyttävä ajella Xboxin ohjaimella. Ratin kanssa en aio edes kokeilla. Hyvännäköinen - todella hyvännäköinen, -kuuloinen ja näyttäisi toimivan reunanpehmennyksiä lukuunottamatta maksimeilla omalla koneellani kokoajan siellä 70-120 FPS:n luokassa. Kelpaa.

Huomasin tekoälyn välillä kirivän "hieman" epäluonnollisen nopeasti omaan vauhtiini nähden, mutta sitä kyllä osasin pelisarjan tuntien odottaakin. En pidä tuosta "Always online" -menosta, mutta valikoista löytyy kyllä "Play alone" -tyyppinen toiminto. Ja niin, nuo "tarinan" välivideot... Eikä niitä voi edes skipata!

 

[RaivokasMagma]

Tetris Effect (PS4)

Sisarukset kyseli joulun alla, että olisko mitään peliä lahjaksi. Minä sitten tokasin, että Tetris Effect ja kääreistähän se löyty.

Elikkä Tetristä, mitä erikoista siinä on? Musiikki. Pelin tuottajana on Tetsuya Mizuguchi, joka tunnetaan sellaisista peleistä kuin Space Channel 5, Rez, Lumines. Pelejä, jossa musiikki on pääosassa. Tetris Effectin juju on, että Tetris on kokemus. Musiikki reagoi rivien poistamiseen, kuten myös taustat. Mitä pitemmälle pääsee, myös tausta muuttuu. On se mahtava kokemus kuulokkeet päässä istua pimeässä huoneessa, kapula värisee pelin mukaan ja paidan alle laitettu toinen kapula musiikin tahtiin.

Peli voi olla rentouttavaa tai sitten voit haastaa itseäsi. Pelissä on kampanja modi, jossa menet kenttien läpi. Palikoiden putoamisnopeus määräytyy musiikin mukaan. Meno voi olla hektistä, kunnes tahti hidastuu. Musiikki auttaa eläytymään. Taustalla pyörivät jutut voivat paikoitellen aika pahasti sokeuttaa välillä, mutta itseä ei ole haitannu paljoa.

Effect modissa on eri pelimuotoja. Klassisia (Marathonia, Sprintiä), rentouttavaa (Chill Marathon ja Playlist), keskittymistä vaativia (All Clear, Combo) ja seikkailumielisiä (Purify, Countdown). Näillä voi haastaa itseään tai rentoutua ilman häviämisen vaaraa. Viikonloppuisin on myös eventtejä, jossa pelaajat keräävät tietyn piste tavoitteen tiettyjä modeja pelaten ja leaderboardit on tietysti käytössä. Tällöin voi unlockata avatareja, joilla ei ole hirveätä merkitystä, muuta kuin lennellä avaruudessa ja muut voivat nähdä sinun avatarisi.

Tetris itsessään tuntuu hyvältä. Toisaalta kun verrataan esimerkiksi Puyo Puyo Tetriksen tuntumaan, Puyo Puyo tuntuu "responsiivisemmalta". Ei sitä osa selittää sanoin. Ehkä tämä johtuu siitä, kun Puyo Puyo Tetris keskittyy moninpeliin ja kilpailuun, Tetris Effect yksinpeliin ja kokemukseen. Toisaalta pelimoottoritkin ovat eriä, niin ero voi johtua siitäkin.

Pelissä on myös PlayStation VR tuki. En omista laseja, niin en voi sanoa miltä se tuntuu. Peli joskus nykäisee kun efektit täyttävät ruudun ainakin omalla perusmallin PS4:llä, mutta ei ole haitannut, kun se tapahtuu rivien poistamiseen aikaan.

40 euron hinta on ehkä hieman yläkanttiin, mutta ainakin jos itse olisin maksanut tästä, niin olisin tyytyväinen. Voin suositella.

 

[Poro24]

Alien: Isolation vuodelta 2014 ei ole vielä läpi, mutta mietteitä tulee silti. Peli on tunnelmaltaan aivan mieletön. Vasta noin 30% pelistä läpi, mutta jo nyt tämä on nousemassa omien yksinpelikokemuksien kärkijoukkoon. Avaruusalus on upeaa katseltavaa ja tutkittavaa. Tuntuu että peli on todella intohimolla ja rakkaudella tehty. Tätä on pakko suositella kaikille ahdistavan kauhun ystäville.

Ongelmana on se että pelin on sanottu kestävän jopa 30 tuntia. Tallennuspisteitä on harvoin ja aina välillä missaa pienen virheen vuoksi 20 minuuttia peliaikaa. Kun itselläni on pelaamiseen aikaa huonoimmillaan vain pari tuntia viikossa, niin tämä on huono yhtälö. Surulliseksi vetää se tosiasia että tämän helmen saa läpi pelattua ehkä vuoden päästä.

 

[perato]

Ongelmana on se että pelin on sanottu kestävän jopa 30 tuntia. Tallennuspisteitä on harvoin ja aina välillä missaa pienen virheen vuoksi 20 minuuttia peliaikaa. Kun itselläni on pelaamiseen aikaa huonoimmillaan vain pari tuntia viikossa, niin tämä on huono yhtälö. Surulliseksi vetää se tosiasia että tämän helmen saa läpi pelattua ehkä vuoden päästä.

Itellä meni 30h, niin että achievementeista 92% tuli saatua(100 kuolemaa, one shot ja hardest difficulty ja Hide.Run.Survive jäi saamatta). Toisin sanoen 30h sisältää myös helposti paljon kiertelyä, achien keräilyä, ne samat kuolemat mitä sinäkin kärsit.

 

[Refloni]

What remains of Edith Finch

Sain "pelin" Epicin ilmaisjakelusta, kuten arcane tuossa aiemmin. Ihan hyvä kokemus jäi. Pelissä tutkitaan kirotun Finchin suvun kartanoa ja selvitetään, mitä suvun jäsenille aikoinaan tapahtui. Pikkutarinat ovat kaikki outoja, surullisia ja häiritseviä, ja kaikissa on jokin uniikki minipeli.

Tarinasta tuli vahvasti mieleen Lemony Snicketin lastenkirjat Surkeiden sattumusten sarja, joista tykkäsin kovasti joskus viime vuosikymmenellä. Tämänkin keskiössä pyörivät sadunomaiset onnettomuudet ja tragediat. Teos on pullollaan outoa silmäkarkkia ja audiovisuaalisuus on todella kekseliästä. Mukana on mielikuvituksellisia siirtymiä, metaforia, kineettistä typografiaa ja vaikka mitä. Peli ei pureskele kaikkea valmiiksi, vaan jättää osan asioista katsojan mielikuvituksen varaan.

Olen pelannut vain yhden kävelysimulaattorin aiemmin, Dear Estherin. Edith Finch pieksee sen kyllä 100-0.

 

[arcane]

The Messenger (PC)

Jos Shovel Knight oli kunnianosoitus ja moderni Megaman, tämä yrittää samaa Ninja Gaidenille.

Pidin alkuosiosta, joka oli suoraviivaisia eteenpäin meneviä tasoja ja loppubosseja. Oikein mainiota. Yhtäkkiä sitten heitetään kuperkeikkaa, ja samoja tasoja pitäisi rampata uudelleen, hieman Metroidmaiseen tyyliin. Yllätyin, mutta en kovin positiivisesti. Yhtäkkiä bossitaistelut loppuivat kuin seinään ja samoja alueita ramppasi turhankin moneen kertaan, kun fast-travel pointteja ei ollut riittävästi, ja jokaisella alueella oli vain yksi tai kaksi paikkaa, jotka saattoivat olla yksittäisiä huoneita. Saatavat lisäkyvyt ovat tässä vaiheessa myös ihan olemattomat, ainoastaan yksi merkittävä uusi kyky avautuu, ja sitäkin käytetään muistaakseni vain yhdella uudella alueella.

Ihan hauska nostalgiatrippi, mutta kun edestakaisin ravaus alkaa, menetetään aika paljon. Lisäksi olisi kaivannut jotain lisää. Shovel Knightissa oli vaikka kuinka monenlaista magiakykyä, Messengerissä on vain miekka ja heittotähdet, vaikka inspiraation kohteena oleva NESsin ninja gaiden tarjoaa jo monen moista pickuppia. Lisäksi keskustelut olivat vähän väkinäisen hauskoja ja täynnä neljännen seinän rikkovia vitsejä. Kuten se, että pian puolen välin jälkeen rahalle ei ole enää mitään käyttöä, joten kaupasta löytyy money sink, johon voi vaan heittää ylimääräiset rahansa. Vitsinä aiheutti hymähdyksen, mutta jokin on vialla, jos ainoasta kerättävä resurssi on loppupelin ajan täysin yhdentekevä.

Mukana on myös yksi täysin turhauttava autoscroller pakenemiskohta, jonka aikana meinasi lentää ohjain jo seinään. Pienikin virhe, niin suora kuolema ja alusta. Sitten kun ninja vähän väärin hypätessä parissa kohtaa tarraa seinään tai vähän pysähtyy, niin kuolin tähän kohtaan varmaan 30+ kertaa.

Graafisesti ja musiikillisesti sanottava, että 8bit/16bit-mukaelma tyylien välillä vaihtelu oli ihan mukava idea, mutta henkilökohtaisesti vain jälkimmäinen miellytti.

Shovel Knight on reilusti, aivan reilusti parempi. The Messenger on hyvä, jos kestää ramppauksen.

Ehkä en tarvitse enempää näitä 8bit-kunnianosoituksia.

 

[perato]

Ittekki otin nyt ykkösosan uudelleenpeluun kun Bots odottelee pelaamista. Edelleen iskee tää peli, joskin nyt kun mysteeri on tiedossa niin valinnat tuntuu välillä jotenki "min-maxaamiselta" vaikkei tässä sellasta voikkaan tehä.

Life is Strange. Before the Storm (PC)
Tulipa tämäkin läpäistyä. Ei herättänyt oikee mitää erikoisempia fiiliksiä, ykkös episodin loppu oli se, missä ainoan kerran tuli vähän LiS fiilikset, mutta sen jälkeen tuntu, että homma pistettiin pakettiin aivan liian nopeaa ja lähdettiin jotenki tylsälle uralle ilman mitää jännitystä tai mysteeriä. Lopun esittelyvideostakin jäi vähän sellanen fiilis, että peli on jäänyt kesken. Koko Chloen ja Rachelin suhde jäi jotenki todella pinnalliseksi ja hyvin "pikajuostuksi". Olis kaivannut vähintään 2-3 episodia lisää ja tarinaan syvennystä. Nyt paikat jäi kertavierailuksi ja monet hahmotkin yhen kerran tapaamiseksi. Kaiken kaikkiaan tunnelmassakaan ei päästy siihen LiSin synkän ja kepeän sekoitukseen. Enemmän tuntui sellaiselta, että koska tämä yksittäinen juttu toimi aiemminkin, oli se liimattu tähänkin peliin. Pelattavaakin tässä tuntui olevan paljon vähemmän, dialogit pyöri ilman suurempia valinnanmahdollisuuksia ja dialogivalinnatkin tuntui jotenki todella merkityksettömiltä. Välillä ohjainta roikotti toisessa kädessä sohvalla maaten ja paineli silloin tällöin äksää tai beetä.

Myöskin omaa pelaamista jotenki haittasi se, että tiesi molempien hahmojen kohtalon, nii monella valinnalla ei kokenut olevan mitään merkitystä etes moraalisesti. Enemmän sitä lähinnä mietti, että valitsin niin tai näin niin lopputulos on sama.

Ei tämä surkea peli ollut, mutta en pitäisi tätä mitenkään pakollisena ensimmäisestä tykänneille.

 

[mska]

Detroit: become human (ps4)

Ensimmäisen kerran tarina pelattu läpi. Ei varmaan kuitenkaan optimaalisin päätös tällä kertaa ollut, kun kaikki eivät selvinneet ihan loppuun asti...

Pelinä ihan uudentyyppinen kokemus itelleni, mutta erittäin onnistunut sellainen. Toki kyseessä periaatteessa eräänlainen putkijuoksu, mutta hienosti kyllä tehty. Just tuo ominaisuus, kun kaikki päätökset vaikuttavat melkeinpä kaikkeen oli ajoittain jopa huikeaa. Kaikenkaikkiaan helposti hintansa väärti.

 

[arcane]

Detroit: become human (ps4)

Mistään mitään tietämättä osa postauksesta kuuluisi varmaan spoiler tagien alle.

 

[perato]

Yooka-Laylee (PC)
Ihtel ei oo mitään nostalgiakakkuloita, minkä läpi katella näitä 3D-hyppelyitä, joten nää pelit on aina himppasen arveluttavia itselle. Tämmöset puhtaat 3D-tasoloikat ei oo olleet oikeen koskaan mun mieleen mitenkää erityisesti. Tämä peli sai sen verran rapaa niskaan ilmestyessään, että lähti pikaseen Wishlistiltä pois vaikka olikin ulkoisesti ihan hauskan näköinen. Tarttui kuitenkin nyt sit jostain bundlesta Steamiin ja pitihän tämä asennella. Verrattuna edelliseen vastaavaan tuotokseen(Psychonauts) olen jopa nauttinut tän pelailusta. Toisaalta tässä on paljon nokan koputettavaa ilman ennakko-odotuksiakin.

Kenttäsuunnittelu on jotenki älyttömän tylsää ja mitäänsanomatonta. Jotenki odottais tämmöseltä peliltä, että kentät vois olla mitä vaan, mutta hyvin nopeaa kentät on nähty ja ne ei tarjoa oikeastaan kovin paljoa mitään muistettavaa. Ainoastaan ensimmäinen kirjataso on toimiva, koska siinä näkee pitkälle ja kentän rakenne on selkeästi hahmotettavissa, toisaalta myös kyseinen taso on todella tylsä teemaltaan. Kaikki muut on enemmän tai vähemmän tympeitä kuljettavia ja eivät houkuttele millään tavalla penkomaan sisältöä.

Sisältö itsessään on myös turhan "avointa". Kentät on vain iso hiekkalaatikko täynnä yksinkertaisia tehtäviä. Tehtävät on yleensä noin 1-5 min kestäviä, eikä vaadi useinkaan montaa yritystä. Ite päätasolla sit joutuu yrittää etsiä näitä tehtäviä, koska niitä ei ole mitenkään selkeästi johdateltu. Varsinkin lopussa tyydyin käyttämään jonkinlaista opasta, mistä löytyy mitäkin, kun ei vain jaksanut säntäillä sinne tänne etsien tekemistä. Olis toivonut jotenki paljon tiukempaa pelattavaa ja etenemistä sen sijaan, et heitetään vaan keskelle ja käsketään kerätä tavaroita, jotta pelin seuraava osa-alue aukeaa.

Huumori on myös minusta näissä lähes aina suht väkinäistä ja päädyin tässäkin hyvin nopeasti skippailemaan nuo tylsät jaarittelut.


The Talos Principle (PC)
Puzzlet on nykyään lähellä sydäntä ja tää ei oo poikkeus. Ei mikään tajunnanräjäyttävä puzzlepeli, eli ei siis ihan Antichamberin tai Portal 2 tasolle nousta. Kuitenkin puzzlet on varsin mukavia, suhteellisen nopeasti ratkaistavissa ja pääasiassa aika loogisia. Loogisesti kaikki elementit on aina esillä ja pitää vain löytää se keino yhdistää elementit oikein. Toisaalta 3D-asetelmasta huolimatta, puzzlet on turhan kaksiulotteisia, suurinosa näistä voisi olla ylhäältä kuvattuja. Varsin nopeaa puzzlet myös alkaa toistamaan itseään, mikä on hieman sääli. Varsinkin loppua kohden alkoi tuntua, että osan puzzleista pystyi skippaamaan, jo ihan kikkailemalla tutuilla elementeillä. Yhden puzzlen ihan kirjaimellisesti ohitin lainaamalla toisesta tasosta jammeria jolla avasin portin palasen hakemiseen.

Toisaalta taas sitten ns. ylimääräiset tähtipulmat hyvinkin käyttää hyödyksi boksin ulkopuolelta ajattelua ja kolmatta ulottuvuutta, mutta valitettavasti nämä taas usein ovat sellaisia, joissa ratkaisun avaimet eivät ole näkyvillä, vaan ne pitää löytää ja hakea. Tähän ei auta se, että tähden ratkaisu saattaa oikeasti olla joidenkin yksittäisten esineiden löytäminen laajasta kentästä ja niiden yhdistäminen, jonka jälkeen käytetään hyödyksi jonkin pienemmän puzzlen elementtejä. Toisaalta tähden paikkaakaan ei edes tiedä, joten tällainen hakeminen ei innostanut itseä yhtään vaan katsoin aina vihjeen, että mistä lähdetään edes liikkeelle. Vihjeistä huolimatta tähtipuzzlet olivat paikoin jopa haastavia toteuttaa vaikka menetelmä oli hallussa.

Pääasiassa itse pelin tarina ja "lore" on jotenki tympeää. Sen sijaan, että olis keskitytty enemmän siihen "edeltävän" maailman kuvailuun, on päädytty tämmöseen ihme sillisalaattiin, missä vuoroin kerrotaan jotain edeltävästä maailmasta, vuoroin 'filosofoidaan' elämästä ja ihmisistä ja vuoroin lainataan jotain antiikin jumaltarustoa. Kokonaisuudessaan jää todella teennäinen maku näistä pätkistä eikä näitä alun jälkeen hirveästi huvita pläräillä. Varsinki nuo filosofoinnit on jotenki nii latteita ja tuhat kertaa nähtyjä, että ehkä jollekki 13v elämää yhtää pohtimattomalle ne on vielä jotenki tuoreen tuntuisia.

Pelissä on kiva tunnelma ja graafisesti ihan ok, toisaalta tässä on just semmonen Croteam fiilis, että periaatteessa peli näyttää kivalta, mutta sit kuitenki koko hommassa on semmonen vahva kulissin tuntu, siis ihan sama fiilis mitä Serious Sameja pelatessa. Jotenki efektit tuntuu päälleliimatuilta ja ilman niitä pelimaailma on lopulta todella karun näköinen.

 

[Refloni]

Steins;Gate läpi 45 tunnin jälkeen, kaikki loput kerätty. Arvostelu spoilerivapaa. Aloitetaan vaikka tarinasta...

Tykkäsin kuin hullu animesta. Olen aina rakastanut aikamatkailutarinoita, ja SG:n tarina on jännittävä, liikuttava, älykäs ja hauska. Sen seuraaminen tosin vaatii alkuun kärsivällisyyttä. Spoilaamatta voin sanoa, että jos luet samalla vauhdilla kuin minä, tarina muuttuu tosi hyväksi siinä 15 tunnin kohdalla.

Ei, älkää vielä häipykö! Tarinan alkupuoli ei ole huono, kaukana siitä. Se on hidas ja sisältää myötähäpeilyjä, mutta pelin puolivälissä tapahtuvat paljastukset asettavat sen aivan uuteen kontekstiin ja tekevät siitä jälkikäteen katsottuna rutkasti paremman. Hidasta vaihetta tarvitaan myös verrokiksi puolivälin jälkeen alkavalle tykitykselle, ja kyseessä on sentään aikamatkatarina - aiemmin turhilta vaikuttaneet kohtaukset näkyvät aivan uudessa valossa, kun niitä tutkitaan myöhemmin aikakoneella.

Hahmot ovat hyviä, vitsit osuvat maaliin useammin kuin eivät, mukana on todella hienoa dialogia ja kohtauksia, jossa tunteet nousevat pintaan pelaajallakin. Virtuaalinen kuvakirja kun on kyseessä, mukana on tietysti myös romanssia ja parhaan tytön valitsemista. Romanssit on yhdistetty loppuihin ja useimmat niistä on hienosti kirjoitettu.

Pelissä on kuitenkin yksi ISO miinus. Pelin oikea loppu vaatii käsittämätöntä, epäintuitiivista kikkailua, eikä tarina toimi kunnolla ilman sitä.

Ajatusleikki: Kuvitellaanpa että Harry Potter-kirjasarjasta tehdään visuaalinen novelli.

Spoileri: Harry Potter -spoileri, jonka kaikki tietävät

Harry Potter -VN etenee uskollisesti kirjoja noudattaen eikä "pelaajalle" anneta juurikaan päätösvaltaa. Tarina on juuri niin hyvä kuin kirjoissakin, saa lukijan rakastumaan hahmoihin, ihmettelemään rikasta maailmaa ja miettimään, mitä seuraavaksi mahtaa tapahtua.

Peli päättyy Puoliverisen prinssin lopussa. Kalkaros tappaa Dumbledoren, raivostunut Harry syöksyy Malfoyn ja Kalkaroksen kimppuun, ja kaikki putoavat tornin huipulta kuolemaansa. Roll credits.

Jos pelaaja haluaa lukea viimeisen kirjan ja nähdä oikean lopun, hänen on tehtävä pelin aikana sarja pieniä asioita, joilla ei ole syy-seuraus-suhdetta loppuun. Hänen on avattava Salaisuuksien kammion ovi vasemmalla kädellä, pidettävä sinistä villapaitaa kolmivelhoturnajaisissa, olla menemättä Tylyahoon perjantaisin ja valittava vihreä tee, kun Hagrid kysyy mitä saisi olla, kun Harry ja Hermione käyvät hänen luonaan Feeniksin killassa.

Jos pelaaja tekee kaiken tämän - ja vielä järjestyksessä, koska myöhemmät tilaisuudet eivät ilmesty, jos missasit edellisen - kohtaus etenee toisella tavalla. Dumbledore kangistaa Harryn taialla, jotta tämä ei pääse riehumaan, joten Kalkaros ja Malfoy pääsevät livahtamaan. Pelille tulee rutkasti lisää pituutta ja se etenee oikeaan, tyydyttävään loppuunsa.

Kuulostaako hyvältä pelisuunnittelulta? Jos haluat lopun, josta ei tule paha mieli, joudut kuikuilemaan asiat netistä ja altistamaan itsesi spoilereille. Olin itse onnekkaassa asemassa, sillä animenörttikaverini oli pelannut pelin aikaisemmin ja suostui opastamaan tien parhaaseen loppuun niin ettei tarvinnut pelätä spoilereita. Valintakohdat oli naurettavan epäintuitiivisia enkä olisi löytänyt niitä itse kuin ehkä kymmenien tuntien yritys-erehdys-hinkkaamisella. Vaikka tämä olisi tietyllä tapaa sopinut pelin teemaan, hauskaa se ei olisi ollut.

Loppu itse oli kyllä todella kovaa kamaa, samoin kuin tarina kokonaisuutena. Vahva suositus sillä ehdolla, että nettioppaan käyttäminen ei riko immersiotasi.

 

[Refloni]

Inside läpi. Hämmentävä ja häiritsevä, mutta hiottu pulmatasohyppely epämääräisessä dystopiassa. Pelin loppu

Spoileri: Loppu

oli kuvottavuudessaan aivan omaa luokkaansa ja antoi sanalle "häröpallo" ihan uuden merkityksen. Hyi hele nyt oikeasti, jos alan nähdä painajaisia niin syyllistä ei tarvitse kaukaa hakea. Tuli mieleen pahamaineinen mangapiirtäjä Junji Ito, johon verrattuna Lovecraft oli lastenkirjailija.

On tosin selvää, että pelissä on toinenkin ja epäilemättä parempi loppu. En vain onnistunut löytämään kaikkia siihen vaadittavia härpäkkeitä pelin aikana. Saa nähdä, kestääkö kantti palata niitä etsimään.

 

[Nana]

Lucas Popen seuraava tuotos papers please pelin jälkeen.
Seitsemän vuotta kadoksissa ollut paatti löydetään 1807 ilman miehistöä.
Mitä tapahtui, miksi ja miten?
Vakuutusetsijänä on sinun tehtäväsi ottaa selvää ja saat avuksesi kellon millä näet vilauksen menneisyydestä.

Kadonneita on noin 60 henkilöä.
Logiikkaa ja päättelyä käyttäen otat selvää tapahtumista.
Taisin väkisin arvata 6 henkilöä mutta jälkeenpäin katsottuna löytyy näihinkin looginen tapa.
Mysteerin selvittäminen oli nautinnollinen kokemus.
On hyvin panostettu siihen että henkilöt erottuvat toisistaan helposti vaikka pelin ulkoasu antaisikin eri kuvan.

Peli käyttää 1-bit monochromatic graafista tyyliä kuten aikainen Macintosh.
Itse en tästä pitänyt juuri ollenkaan ja tiesin jo ostohetkellä että tulen fyysisesti kokemaan pahoinvointia.
Peli antaa viisi eri värivaihtoehtoa grafiikoilleen ja pelin default Macintosh kolmen tunnin session jälkeen aiheutti lopettamisen jälkeen vielä tunnin lievää pahoinvointia.
Vaihdoin keltaiseen Zenith vaihtoehtoon ja pahoinvointi katosi.
Suurinosa ei tätä välttämättä tule kokemaan mutta ajattelin kuitenkin mainita.

Peliä on helppo suositella pientä aivopähkinää hakevalle tai miksei muillekkin.
Ei tämä maailmaa tuleen sytytä mutta on nautinnollinen kokemus.
Tunteja kului itseltäni kymmenen ja hintaa löytyy 16,79€.

 

[perato]

RiME (PC)
Taas yksi ylläri bundleista. Ei oikeastaa mitää hirmuodotuksia näille indiehyppelyille koskaan ole kun ei ole mikää lempigenre. Tämä oli kuitenkin todella positiivinen yllätys. Tarina oli minimalistinen mutta meni lopulta jopa vähä tunteisiin. Peli oli kaunis katsottava ja todella hienot musiikit. Tekemistä oli sopivasti perus hyppelyn ja kävelyn lisäksi. Kesto oli aika optimaalinen 6h, ja paljon olis jäänyt kerättävää jos olis halunnut niitä keräillä. Miinuksena voisi sanoa, että kerättävää oli jos jonkinmoista, eikä oikeastaa mitää vihjeitä mitä voisi etsiä, joten suurin osa kerättävistä jäi löytymättä ja osa eri tyypeistä löytyi ekan kerran vasta aivan lopussa. Pelissä oli muutenkin vähän semmosia hetkiä, etten ollut varma, pitäisikö tässä tehä jotain jonkin keräämiseksi vai oliko tää vain interaktiivinen maalaus joka kimaltaa kun hyräilee hahmolla.

 

[arcane]

Amnesia: The Dark Descent

Hissin korjaamiseen asti.

Pelasin kaverin kanssa vuorotellen ~50 tuumaiselta UHD-televisiolta pimeässä Steam-ohjaimella. Ihan hyvin toimi, ohjaimeen oli vähän totuttelemista. Minulla kauhupelit ovat liian jänniä jos niissä ei ole aseita ja pitää pakoilla jänniä mörköjä, mutta kahdestaan muutaman oluen ääressä Amnesia tuntui toimivan mainiosti ja olevan tasoltaan "juuri sopivan jännä". Ei suoranaisesti pelottanut, mutta sellaista pientä ahdistusta ja hätkähtelyä kuitenkin syntyi. Tulee varmaan jatkettua samalla tyylillä loppuun asti.

En tiedä ollaanko liian hyviä vai onko peli jotenkin jäänyt ajasta jälkeen, kun kuoltiin tuohon asti tasan kerran vesialueella, ja se kuivalla alueella seuraava monsteri nähtiin vain pari kertaa vilaukselta jossain käytävän päässä, vaikka ei edes kykitty juurikaan. Tuntui tulevan vastaan vain skriptatusti, jolloin riitti pakeneminen jonkun yhden kulman taakse pimeään hetkeksi odottamaan. Jotenkin odotin että olisi paljon laajempia sokkeloita, jossa partioivaa hirviötä pitäisi pakoilla usein.... ehkä vielä myöhemmin pelissä sitten?

 

[perato]

Amnesia: The Dark Descent

Hissin korjaamiseen asti.

Pelasin kaverin kanssa vuorotellen ~50 tuumaiselta UHD-televisiolta pimeässä Steam-ohjaimella. Ihan hyvin toimi, ohjaimeen oli vähän totuttelemista. Minulla kauhupelit ovat liian jänniä jos niissä ei ole aseita ja pitää pakoilla jänniä mörköjä, mutta kahdestaan muutaman oluen ääressä Amnesia tuntui toimivan mainiosti ja olevan tasoltaan "juuri sopivan jännä". Ei suoranaisesti pelottanut, mutta sellaista pientä ahdistusta ja hätkähtelyä kuitenkin syntyi. Tulee varmaan jatkettua samalla tyylillä loppuun asti.

En tiedä ollaanko liian hyviä vai onko peli jotenkin jäänyt ajasta jälkeen, kun kuoltiin tuohon asti tasan kerran vesialueella, ja se kuivalla alueella seuraava monsteri nähtiin vain pari kertaa vilaukselta jossain käytävän päässä, vaikka ei edes kykitty juurikaan. Tuntui tulevan vastaan vain skriptatusti, jolloin riitti pakeneminen jonkun yhden kulman taakse pimeään hetkeksi odottamaan. Jotenkin odotin että olisi paljon laajempia sokkeloita, jossa partioivaa hirviötä pitäisi pakoilla usein.... ehkä vielä myöhemmin pelissä sitten?

Hirveemmin spoilaamatta, eihän tuo varsinaisen vaikea peli olekkaan, mutta käytännössä vaikeimmat(sokkeloisimmat) kohat on minusta juuri tuon hissin korjaamisen jälkeen, ja nekin menee kyl ihan kohtuudella. Hyvin skriptattuhan tuo on pääasiassa.

 

[Metsän Otus]

Devil May Cry V demo. Demossa saa vain pelata yhtä (kolmesta) hahmosta. Niille jotka ovat pelanneet Devil May Cry nelosta pääsevät heti homman ytimeen ja vanhat tutut liikkeet tuntuvat erittäin hyviltä. Uusimmassa pelissä on myös realistisempi graafinen tyyli verrattuna aiempiin peleihin, joissa oli sekoitus animea ja realismia. Olen tässä demoa vähän haikkaillut ja nauttinut kovasti. Alle 30pv pelin julkaisuun o yea!

 

[Jumi]

Devil May Cry V demo.

Ai niin tämän olin unohtanut. Devil May Cry 4 on yksi suosikkipeleistäni ja vielä nykyäänkin tulee katsottua alkututoriaalin hienot välinäytökset youtubesta. Täytyy myöntää että teiniangstista kärsivä päähahmo häiritsi, mutta pääsin siitä yli koska meininki oli niin muuten niin nautittavaa. DmC: Devil May Cry oli paha pettymys, mutta DMC5 ja Sekiro tulee ostettua tänä vuonna täyteen hintaan.

 

[RaivokasMagma]

Warframe (PC-versio)

Ereyhdyinpä taas tätäkin pelaamaan. Edellisen kerran tuli pikkuisen kokeiltua 2015 ja enempi jyystettyä 2013.

On kyllä paljon muuttunut. Peruspelattavuus on edelleenkin nautittavaa, tarinaakin on. Tarina on paikoitelleen aika läppää. Ei myöskään näytä pöllömmältä. Pyörii hyvin. Addiktoivaa, tullu pitkästä aikaa yli kahden tunnin sessioita vedettyä. Pyörii myös mielessä koko ajan.

 

[kaapo83]

Far Cry 4 PC

Kolmannen Far Cryn jälkeen odottelin pitkään pääseväni pelin pariin, kovin paljon kun itse pidin kolmannesta osasta. Noh, aikani pelattua olin kyllä ihan samaa mieltä mitä hyvin moni muukin, että neljäs osa oli jotakuinkin kuin kolmaskin, mutta eri maisemissa. Eipä sillä, maistuihan se. Soraääniä kuitenkin sen verta, että mielestäni vuoristomaisemat loi ehkä vähän ahtautta vapaaseen kulkuun (mikä nyt on toki ihan realistista) sekä ehkä hieman tiheämpi kasvillisuus mitä kolmannessa osassa oli. Ahtaudesta johtuen tuntui, että "seinät" kaatuu päälle. Toinen juttu mikä ainakin alussa rusautteli rusinat oli jatkuva pelko ympärillä olevista elukoista, eikä vain sivuista hyökäten, vaan nuo perkuleen kiimahaukat jotka tuli jyystämään ohimoon reikää vähän väliä jos erehtyi jäämään paikalleen. Lopummassa vaiheessa kun sai jo Buzzsawin käyttöön niin ottipa pulut vauhdilla kyytiä. Samoiten karhut, virtaheposet ja muutkin möllykät. Hieman ylitehoinen tykki, mutta pelko elukoista loppui siihen.

Pelikellossa taisi olla n. 45h kun teki jotakuinkin kaikki sivutehtävätkin, keräili maskit, pyöritteli pyörät, piipahti Shangri La:ssa sen viisi kertaa ja etsi kirjeet ja päiväkirjat.

Kaiken kaikkiaan, pidin pelistä vaikkei kokonaisuutena ehkä ollutkaan ihan niin hyvä kuin FC3, mutta oli tuollakin mielestäni omat hyvät hetkensä.

Tämän hetken Steamin alesta tuli sitten napattua FC5, joten kun sopivat ajat koittaa ja kone pikkuhiljaa päivittyy, onkin peli valittu valmiiksi.

 

[Heezy]

Tuli metro 2033 redux vedettyä läpi. Suosittelen kaikille jotka tykkäävät fps peleistä ja hyvästä tarinasta. Nyt sitten last light seuraavaksi ja loppu viikosta exodus tulille

 

[Heezy]

Final Fantasy IV:tä tullut pelailtua taas, steamversiossa kun on new game plus, niin nyt kolmas läpipeluukerta menossa. Josko tällä kolmannella pärjäisi noille kahdelle superbossille jotka tuntuivat kakkoskerralla mahdottomalta. Toisaalta, ilmeisesti olin hardilla tuon pelannut kun siitä pamahti achievement.


Exodusta katsellaan sitten vuoden päästä eräästä tietystä syystä.

sitä on kyllä heti päästävä pelaamaan vaikka on epic launcherissa

 

[Dimi]

slay the spire: 5/5 rogue, kortti + vuoropohjanen peli. suosittelen.

steam world dig 2. kivaa kyllä.

 

[Poro24]

Beyond: Two Souls (PS4)
Tuli tälläinen vanha peli pelattua "välipalana" läpi. Quantic Dreamin pelit on omia suosikkeja, mutta nyt tuntui vähän vaisulta. Detroit Become Humanin tarjoaman tykityksen jälkeen tämä ei onnistunut täysillä nappaamaan otteeseensa. Ei tuonut läheskään samalla tavalla intensiivisiä kohtauksia ja suuria valintoja eteen mitä Detroit ja Heavy Rain tarjosivat. Tuntui myös paljon vähemmän peliltä mitä studion muut tuotokset. Lähinnä tämä oli 10 tuntinen elokuva, jossa vähän liikuteltiin tattia. Peli junnasi välillä niin hitaasti eteenpäin ja itse pääsi tekemään niin vähän asioita, että paikoitellen oli oikeasti tylsää.

Toki mukana oli muutama toiminta ja hiippailukohtaus ja ne vasta tunteisiin menivätkin. Usein ei saanut mitään tolkkua mihin suuntaan tattia pitää veivata ja tuli kämmäiltyä oikein huolella. Vaikka peli ei rankaissut siitä, niin kyllä se turhautti. Räiskintä ja hiippailukohtaukset olivat pelin selkeästi heikointa antia. Kankeaa ja tylsää menoa ja niissä mentiin koko ajan scriptatun juonen mukaan ilman todellista vaaraa. Sitten kun se tosiaan oli vaan sitä tatin siirtelyä, niin ei niistä osioista saanut mitään jännitystä vaan lähinnä puudutti.

Plussaa tarinan rytmityksestä. Tykkäsin miten peli heitteli aikajanalla paikasta toiseen ja täten tarjosi sentään koko ajan hyvää vaihtelua tapahtumapaikkojen suhteen. Ellen Page oli hienosti mallinettu peliin ja vaikka peli on jotain 5-6v vanha, niin näytti paikoitellen ihan hyvältä. Olihan tämä ihan kunnianhimoinen tuotos ja hienosti tehty, mutta pelaajana en saanut tästä oikein mitään irti.

Toinen läpi saatu peli on tässä ketjussa ehkä kuukausi sitten hehkuttamani Alien: Isolation. Ai että, kyllä kolahti kovaa! Tuli jopa haikea fiilis kun peli loppui, immersio oli niin vahva ja avaruusasema niin tyylikkäästi rakennettu. Oli sellainen parin kuukauden projekti saada tämä läpi, hitaasti annostellen aina pari tuntia viikossa. Jopa manuaalisten tallennuspisteiden pitkät välimatkat eivät koituneet niin suureksi ongelmaksi, mitä annoin aiemmin ymmärtää. Ne oli sen verran fiksusti sijoitettu, että vain pari kertaa joutui pidempää pätkää pelaamaan uudelleen. Mutta tulipahan tässä pelissä väänneltyä erilaisia vipuja ja resetoitua virtalähteitä ainakin seuraavan 10 vuoden edestä. Pelin pelanneet tietävät ehkä mitä tarkoitan.

 

[-Dist]

slay the spire: 5/5 rogue, kortti + vuoropohjanen peli. suosittelen.

steam world dig 2. kivaa kyllä.

Muuten hyvä tuo StS mutta liian rng-painotteinen omaan makuun. Ihan sama kuin hyvä olet pelissä niin jos ei tuuri käy korttien, relicien ja joissain määrin eventtien suhteen niin kuolo korjaa. Ascension 20 kanssa tapellut jo useamman viikon. Fiilis että pakko päästä peli läpi mutta tuskin pelaan enää jos ja kun tuon läpäisen sitten joskus..

Itse tullut pelattua lähinnä Tales of Vesperiaa viime aikoina kaverin kanssa Parsecin kautta. Hyvä peli tuo Vesperia jos JRPG:t nappaa ja vielä parempi moninpelinä, mutta pakko etenkin suositella Parsecia ylipäätänsä. Mahdollistaa kaikkien co-op pelien pelaamisen netissä kavereiden kanssa.

 

[Kerosiini]

Crash Bandicoot (PS1)

Tuollanen tuli juuri läpäistyä ensimmäistä kertaa, kyllähän minä tuon omistin 90-luvulla vaan ei riittänyt taidot ja/tai kasetti. Veikkaan molempia, jossain toisella saarella taisi tulla seinä vastaan aikoinaan. Kyllähän tuo haastava on varsinkin minunkaltaiselleni joka ei juuri koskaan tasoloikkia pelaa, varsinkin kun tuon tallennus systeemi on kyllä sieltä ja syvältä, mutta ihmeen kivuttomasti tuo nyt kuitenkin loppujen lopuksi meni. Käännekohta oli kyllä Road to Nowhere joka meinasi ensin aiheuttaa veritulpan ja akuutin äkkikaljuuntumisen, vaan kun siellä joutui väkisin oppimaan tarkemmaksi ja kärsivällisemmäksi hyppelijäksi niin loppupeli menikin sitten ilman suurempia ongelmia. Joutui sitä silti joitain kohtia jyystämään aika lailla ja pari kertaa piti mennä keräilemään elämiä aikaisemmista kentistä, mutta löytyi niihin kinkkisiinkin kohtiin lopulta keinot.

100% läpäisy taitaa jäädä kyllä taitavemmille, luultavasti koitan vielä kerätä timantit ainakin suurimmasta osasta kentistä mutta oli siellä kyllä sellaisia kohtia että minun kohdalla alkoholisoituminen taitaa olla todennäköisempää kuin saada kaikki laatikot rikottua kuolematta.

Pelasin RetroArchin Beetle PSX HW:lla 4x sisäisellä resoluutiolla ja DS4 ohjaimella, toimi erinomaisesti.

 

[Kaiser Soze]

Tuo alkuperäinen on tuskallisen vaikea peli, Remaster-kokoelmassa huomattavasti helpompi, joskin siinä ongelmana pelin tekninen suunnittelu hitboxien kanssa. Myin sen orkkiksen pois jokunen aika sitte, ku tiedän, etten sitä tule enää toiste pelaamaan. Enkä koskaan jaksanu sitä pelata lävitte, joten nostan hattua kärsivällisyydellesi, että jaksoit edes sen pelata läpi. Ja ei, älä edes turhaan haaveile 100 % läpäisystä, säästä terveyttäsi

Huomaa että iän myötä refleksit ja motoriikka kangistuu kun Crash tuntuu vaikeammalta. Skidinä mitää ongelmia koko pelissä




Grim Dawn pelailin. Upea peli jos Diablo-like peleistä pitää. Suosittelen sit ottamaan sen Veteran-difficultyn käyttöön heti alusta asti, aivan turhaa haaskata aikaansa ilman sitä.

 

[mil-tec]

Zelda - A link to the past

Piti pelata ihan kahdesti (lähes) läpi koko peli, tosin tokalla kerralla tallennus hävisi ihan viime metreillä.
Viimeksi ehkä joskus 2000 luvulla on ollut mielessä että pitäisi pelata kys. peli läpi, mutta ei aika riittänyt. Peli on kestänyt aikaa hämmästyttävän hyvin, kyllä sitä on ennen osattu.

Ennen tuota ei ole tullutkaan kunnolla pelattua, mutta oli kyllä vaivan väärtti. Ihan harmitti kun se loppui niin äkkiä, vaikka pariin kohtaa jäin jumiin ja piti lunta netistä miten pääsen eteenpäin.

5/5

Kaipa tänne voi jo kirjoittaa seuraavasta pelistä mitä on tullut nyt pelattua eli: The legend of Zelda, Breath of the Wild. Vaikka läpäisyprosentti onkin vain 53 ja risat niin kyllä tuo nyt on melkolailla pelattu läpi, itseasiassa loppuvastus kahteen kertaan. Kerrassaan koukuttava peli, ja uskoisin että grafiikkojen puolesta kestää ajan hammastakin melko hyvin. Itse tykkäsin myös graffoista, ja siitä että monta perinteistä asiaa on heitetty rohkeasti ikkunasta ulos ja keksitty uutta tilalle (mm. Linkin varusteet). Miinuspuolena teknologiaa on ehkä karvan verran liikaa, mutta silti hyväksyttävissä rajoissa. Sisältöä on ihan järjettömästi yhdeksi peliksi, itse asiassa minulta meni noin 6kk päästä tuohon +53% läpäisy asteeseen. Ympäristön tutkiminen on mielenkiintoista ja koukuttavaa, ensimmäisenä viikonloppuna pelasin peliä huomaamatta n. 18h vuorokauden aikana. Ei voi muuta sanoa kuin loisto teos, 5/5.

 

[Sadness]

No toki tääki vaikuttaa asiaan, iän myötä pelimotoriikka heikentyny ja sitä tykkää enemmän ottaa rennommin.

Offina mutta tähän voi vaikuttaa myös että silloin skidinä ne pelit piti pelata läpi kun ei ollut paljoa vaihtoehtoja tarjolla ja nykyisin steamit ja kumppanit lojuu pelaamattomia pelejä joiden pariin sitten helppo sortua.

itselle suuria ongelmia tuottanut mega manin pelaaminen kun lapsena tuntui helpomalta ja silloin olikin pakko jyskyttää päätänsä seinää kun ei ollut vaihtoehtoja kovin montaa.

 

[Make]

Saints Row IV

Saints Row 1 ja 2 olivat aikoinaan yksiä lempipeleistäni. Kolmonen oli itselle isku kasvoihin, sen verran oli erilaista meno ja en tykännyt oikein yhtään. Siksi suhtauduin tähän Neloseenkin hyvin varautuneesti. Mielestäni Nelonen kuitenkin teki asiat paremmin kuin Kolmonen. Tässä oli supervoimat jotka tekivät pelaamisesta paikoin jopa hauskaa. Aktiviteetitkin olivat pääosin hyviä, mahtui mukaan toki joitakin huonompiakin. Ainakin ne hyppimiset/juoksemiset Riftien läpi oli tosi puuduttavia IMO.

Tosin en tätä jaksanut sen enempää alkaa "huvikseni" pelaamaan, tarinan jälkeen oikeastaan se oli siinä. Co-oppia ei tullut kokeiltua tässä, SR3:ssa pelasin co-oppina myös. Sanoisin kuitenkin että kokemisen arvoinen peli vaikkei omiin lemppareihin kuulukaan.

 

[perato]

Assassin's Creed: Unity
Tulihan se vihdoin päästyä tähänkin sarjan osaan, hinta tippunut nyt sopivasti ja edeltävät pelit tuli pelailtua joskus viime vuoden puolella.

Pakko kyllä kehua paljon parjattua peliä. Itelle nuo AC3 ja Black Flag oli älyttömiä pettymyksiä sen suhteen, miten vähän ne tuntu enää AC peleiltä. Tehtävät niissä oli ihan ihmeellisiä ja pahinta oli se kenttäsuunnittelu mikä ei millää muotoa toiminut verrattuna AC2 trilogiaan. Nyt Unityssä päästään taas siihen samaan fiilikseen mikä Firenzessä, Venetsiassa, Roomassa ja Istanbulissa tuli. Tää 1700-luvun lopun Pariisi on ihan hemmetin hieno kaupunki ja täynnä väkeä, mikä saa itteni pitkästä aikaa vaan kuljailemaan jossain sandbox pelin kaupungissa. Toki aina matkalla jonnekkin, mutta nyt sitä on mielellää matkalla keräilemää pikkukauhtaakin ja samalla vähän kattelee ympärilleen. Pariisissa pariinki otteeseen käyneenä ja kaupunkiin ihastuneena sitä hyvinki mielellää tutkailee paikkoja. Tehtävärakenteetkin on muuttuneet enemmän taas salamurhaamiseksi kaupungin katoilta yms. eikä oo mitään jatkuvia takaa-ajoja ja tykkiveneilyä. Kaupungin kuljettavuutta on lisätty nyt sillä, että kaupungin katot on vapaata riistaa ja talojen läpikin pääsee varsin usein kulkemaan, joten nopeiden teiden löytäminen on jopa eräänlainen mukava haaste. Siihen suhteutettuna ihmettelen toistaiseksi, että vastaan ei ole tullut yhtään "kilpajuoksu" tyyppistä tehtävää. Pääjuonesta en osaa juuri sanoa, olen vasta 5 sequencea pelannut, mutta ite aikakausi on kyl ihan älyttömän mielenkiintoinen just tämmöselle salakähmäiselle pyöritykselle, ilman että se tuntuu jotenki ennalta loppuunkirjotetulta

Miinuksena pelin kontrollit tuntuu entistä oudommilta verrattuna Brotherhoodiin tai Revelationsiin. Kiivettäviä pintoja on nyt niin paljon, että hahmo tykkää välillä hyppiä pikkukivillekkin slaavikyykkyyn tai pelkästään sisätiloissa oven karmiin roikkumaan kun tarkoitus on vain juosta eteenpäin. Taistelusta on tehty haastavampaa kuin ennen, ei enää riitä että sillä salamurhaterällä huitoo kaikki hengiltä vuorotellen, välillä tulee jopa takkiin jos ei käytä jotain muuta apuvälinettä ku miekkaa ja onnistuu olemaan huolimaton. Toinen miinus mikä vaikuttaa on pelin graafinen ulkoasu, muuten todella hieno, mutta taustalla olevat rakennukset jättää piirtymättä kunnolla, joten kaupungin ulkonäkö on todella rujo jopa lähietäisyydeltä.

 

[arcane]

Olin loppuviikon katsomassa kissan perään vanhemmilla. Siellä on vielä vanha Xboxini. Otin mukaan vain yhden pelin, jotta ei tarvitse kuluttaa aikaansa siihen mihin yleensä sen käytän, eli lähinnä miettimään mitä pelaisin. Valintani oli:

Ninja Gaiden Black (Xbox original)

Ohjaimena oli ihan vanha Duke... ja nyt kun on vuosia pelannut X360-ohjaimella, niin onhan tuo käteen aikamoinen kalikka. En ymmärrä miten se ei ole nuoruudessa häirinnyt, kun vaihtoehtona olisi kuitenkin ollut ostaa uudempi s-versio.

Ainaki 5 vuotta viime kerrasta, joten vaikeustasona normal. Kaikki 50 golden scarabia kerätty (ei vilkuilua ohjeista), 0 kuolemaa. No okei, kului 2 Talisman of Rebirthia, jotka pelastivat kuolemalta. Näidenkin käyttö olisi ollut kokonaan vältettävissä, jollen olisi hutiloinut ohjaimen kanssa ja toisella kerralla jättänyt juomatta potionia täydestä varastosta. Game Over -ruutua en nähnyt kertaakaan.

Olen pitänyt lempipelinäni. Piti kokeilla, onko se sitä vielä. Edelleen maistui. Alku todella tunnelmallinen. Toiminta sopivan nopeaa ja strategista. Tasoissa ei ole mitään järkeä, mutta se pitää homman raikkaana. Soundtrack silkkaa parhautta. Viholliset ja loppupomot tuntuvat antavan juuri sopivasti vastusta kestämättä liikaa osumaa. Näytti myös edelleen varsin hyvältä. Jotenkin oletin, että tulen näkemään pelkkää sahalaitaa ja mössötekstuureja, mutta RGB-scart johto modernissa Sonyn Full HD Braviassa toimi yhä edustavasti. Peli näytti (aikaisekseen) tarkalta ja reunat sopivan pehmeiltä.

...näin tauon jälkeen ne virheetkin huomaa helpommin. Epätarkkaa ohjausta, vähän outoa tasosuunnittelua, muutamia käytäviä johon vaan spawnaa ja spawnaa vihollisia. Liikaa painoa muutamilla aseilla ja comboilla, joilla pärjää käytännössä koko pelin. Ja pientä hidastelua, joka tosin näkyy bullet time -hidastusefektinä, peli ei koskaan varsinaisesti töki. Pelaajaa ohjataan usein toisen ninja viesteillä, kun oikea suunta ei muuten olisi kovin selkeä, kun juoni on täysin yhdentekevä ja motivaatiot sekavia. Tosin huomasin ensimmäistä kertaa, että muuden haudanvakavassa pelissä on eräs päiväkirjamerkintä, jossa yksi vihollisninja kertoo olevansa myyttisen Dark Dragon Blade -miekan perässä, kun hänen johtajansa haluaisi jauhaa miekan yrttiteeksi. "Selvä".

Eihän tämä täydellinen peli missään nimessä ole. Mutta silti palaan tämän ääreen yleensä muutaman vuoden välein. Hyvä PC-versiointi olisi parasta.

Harmi, että tämän jälkeen pelisarja oli silkkaa alamäkeä.



[edit] ai niin, sain Marbus (melkein viimeinen pomo) jonkinlaiseen stunlockiin, jota en ole aiemmin nähnyt. 3/4 elämästä paukutin pois yhtä comboa toistamalla ilman, että pomo teki elettäkään noustakseen ylös.

 

[arcane]

Amnesia: The Dark Descent

Mjoo, tämäkin tuli pelattua loppuun.

Puzzlet olivat pääosin ihan mielenkiintoisia. Möröt ei. Lopun maisemat

Spoileri

kidutushuoneineen lähinnä yökötti ja masensi - näitä olen nähnyt varmaan wikipediassa tai jossain museossa, sillä lähes kaikki laitteisto oli tutun näköistä. Onneksi tässä tapauksessa ei vedetty yli, ja niistä riitti piirrokset ja tekstuaalinen kuvaus ilman pakottavaa tarvetta näyttää pelaajalle miten laitteisto toimii. Gorempi peli olisi tähänkin ryhtynyt. Shokkiarvoa ei juuri ollut, mutta saa minut ajattelemaan lähinnä ihmismielen synkkyyttä - kidutuslaitteet kun ovat ymmärtääkseni kaikki olleet oikeasti käytössä.

Varsin antiklimaattinen, eikä loppu (tai loput) selventäneet mitään mistään. Yleensä suhteellisen huolestuttavaa jos pelissä on monta loppua, koska joko yhtä pihdataan jonkun älyttömien temppujen takana tai sitten vaihtoehtona on monta huonoa. Tässä päti vähän molemmat, joskin tuo vaativin ending oli suht helposti tehtävissä.

 

[perato]

Quantum Break (PC)
Toisessa actissa menossa ja yks episodi siis katottuna. Vaikuttanut tähän mennessä mielenkiintoiselta peliltä. Harmi vaan, että itse pelattavuus on omasta mielestä jotenkin 'ei niin' soljuvaa varsinkin jos vertaa pelifirman aiempiin tuotoksiin. Juonellisesti mielenkiintoinen, joskin itse pelimaailman juonenkäänteet ja episodin juonenkäänteet ei oikein omasta mielestä nyt kohdanneet.

Kaiken kaikkiaan koko ajan rikkomishärdelli on mielenkiintoisesti toteutettu, joskin kyvyt siihen liittyen on todella tylsästi tehtyjä. Tasosuunnittelukaan ei vielä erityisemmin ole loistanut. Pelin toimivuudesta pakko antaa kritiikkiä, ulkonäöllisesti ei mitenkään erityisen hieno tuota Stutteria lukuunottamatta, mutta vaatii koneelta paljon. Toisaalta myös bugit on kyl hämmentäviä ku pelissä on muutenkin niin hämmentäviä kohtia ja sit yhtäkkiä joutuu kentän ulkopuolelle ja menee tovi ennenkuin tajuaa ettei pitäs tämmösessä paikassa olla.

 

[TRmin8r]

Tulipa tehtyä satumainen kirpparilöytö pari viikkoa sitten, Command & Conquer Generals Deluxe Edition:

Olin halunnut pitkään Zero Hour -lisärin koska perus-Generals tuli pelattua moneen kertaan läpi aikoinaan mutta tuota lisäriä ei tullut ikinä hankittua joka tuossa siis tuli mukana.

Sen verran tiesin jo ennakkoon että Zero Hourissa toimii zoomauksen maksimietäisyyden modaaminen suuremmaksi mikä ei toimi perus-Generalsissa ja siinä kuvakulma on nykymittapuussa aivan liian ahdas. Lisäksi Zero Hour toimii myös 4k-resolla mutta vähän tihrustamiseksi menee ainakin pienehköllä 43-tuumaisella päänäytölläni koska esim. yksiköiden arvot ja terveyspalkit menevät liian pieniksi. Toisella läpipeluulla tyydyin FullHD-resoon ja sillä näkee ainakin omalla näytölläni sopivasti.

Kuva 4k-resolla GLA:n viimeisestä kentästä missä saa kaikkien "puolueiden" kaikki rakennukset mahtumaan samaan kuvaan modatun zoomin ansiosta:

Kenttiä tuossa lisärissä on viisi per "puolue" joka on muistaakseni vähemmän kuin emopelissä mutta ei se mitään, aika mukavasti oli erilaisia pitkiäkin tehtäviä saatu mahtumaan noihin. Itselläni pelityyli C&C-sarjassa on aina ollut mahdollisimman massiivisen ja täydellisesti puolustetun tukikohdan rakentaminen ja yksiköiden levuttaminen maksimiin siinä samalla. Ihan hyvin tyydytti tuollaisen näpräilytarpeen ja enemmänkin, tosin olen vielä pelaamassa toista kertaa läpi vaikeammalla vaikeusasteella ja etsimässä erilaisia taktiikoita.

Suosittelen kaikille C&C-sarjan faneille, tosin itselleni sarjan aiemmat 2d-pelit ovat edelleen niitä parhaita RTS-pelejä joihin tutustuin jo joskus 90-luvun loppupuolella. Seuraavaksi asentelen varmaan Twisted Insurrection -modin ja pelailen sen läpi toistamiseen...

 

[Everdreamfin]

MAFIA III (PC)

Pelasin tätä viimeksi 2016 kun se tuli ja haukuin pelin pystyyn keskinkertaisten grafiikoiden, huonon optimoinnin ja huonojen pelimekaniikkojen vuoksi. Vertasin sitä GTA V:hen joka toki monessa osa-alueessa parempi mutta mutta..

Nyt uudelleen pelattuna erittäin koukuttava peli. Optimointi nyt ok, grafiikat ajoittain aika siistejä (heijastukset märällä asfaltilla, kasvo-animaatiot, kuolinanimaatiot yms.) Pelimekaniikat aika 3/5 kauraa mutta tarina /käsikirjoitus rautaa. Aika uskalias veto oli aikoinaan 2K firmalta tehdä peli joka oli aika avoimen rasistinen, kuvastaen aikakauttaa hyvin.

Suosittelen jos tarinavetoinen peli kiinnostaa, kunhan ei vertaa GTA sarjaan

Grafiikat 4/5 varauksin
Mekaniikat 3/5
Tarina 5/5
Musiikki 7/5, on todella rautainen soundtrack jos aikakauden musiikki maistuu

 

[arcane]

Obduction (PC)

Oli varmaan kaksi kuukautta tauolla, kun mielenkiinto lopahti yhdessä puzzlessa kokonaan. Takaisin tullessa jouduin vilkaisemaan läpipeluuohjetta kerran, koska en yksinkertaisesti muistanut minne olin menossa. Ja ohjetta vilkaisin siinä vaiheessa, kun olin tasan pyörittelemässä sitä puzzlea, josta olisin päässyt eteenpäin. Eli ilman taukoa olisi varmaan mennyt myös ilman ohjeita.

Myst-like, jossa liikutaan maailmojen välillä. Inventaariota tai kanniskeltavia esineitä ei ole, kaikki puzzlet hoidetaan muilla tavoin. Tarvitsee neliulotteista ajattelua, koska pelissä hypitään maailmojen välillä, ja teot yhdessä maailmassa vaikuttavat toisinaan toiseen maailmaan. ...ja tarvitsee myös ehdottoman paljon hermoja. Maailmojen välillä hyppiminen on pieni lataustauko, ja kävely paikasta toiseen kestää myös aikansa. Hermot meinasi mennä parissa puzzlessa, jossa jouduin liikkumaan maailmojen läpi useaan kertaan tai eräs, jossa en heti ymmärtänyt mitä olen tekemässä, ja hypin maailmojen välillä valehtelematta noin 20-40 kertaa (samainen puzzle jonka kanssa peli jäi tauolle).

Päälimmäisenä fiiliksenä jää mieleen jonkinlainen keskeneräisyys. Arizonaan sijoittuva pääalue on mielenkiintoinen ja täynnä jännyyksiä. Se on ehdottomasti pelin parasta antia. Muut alueet sen sijaan ovat isoja, mutta samalla kovin tyhjän tuntuisia, eikä varsinaisia puzzleja niissä tunnu olevan kuin muutamia. Loppua kohden aikaa kuluu liikaa haahuiluun ja liian vähän kokee merkityksellisesti edistyvänsä. Pari red herringiä on saatu mukaan ja yksi kokonaan merkityksetön sijainti, joiden olemassaolo jäi vain vaivaamaan. Loppuja on kaksi. Ainoa "tavattava" pelihahmo pyytää jo alussa tekemään asian, joka saa aikaan huonon endingin, joka tuntui varsin ikävältä. En muista oliko pelin aikana tekstejä tai keskustelua, josta olisin arvannut pelata hyvän endingin, mutta koska loppuratkaisuun vaikuttaa tasan yksi vipu pelin aikana, koko vaihtoehtoiset loput olisi minun puolestani saanut ihan suosiolla unohtaa.

Pidin tunnelmasta ja etenkin alkupuolesta suuresti, mutta kokonaisuutena vähän möh. Quern - Undying thoughts on samankaltaisista peleistä puzzlena monta kertaa parempi, mutta Obduction taas on parempi tarinaltaan (joka sekin jää aika laihaksi) ja tapahtumapaikaltaan.

Nyt tarvitsisi vaan löytää joku seuraava vastaava peli. Memorrha näyttää hyvältä, mutta julkaistaan vasta kesällä.

 

[TRmin8r]

Obduction (PC)

Oli varmaan kaksi kuukautta tauolla, kun mielenkiinto lopahti yhdessä puzzlessa kokonaan. Takaisin tullessa jouduin vilkaisemaan läpipeluuohjetta kerran, koska en yksinkertaisesti muistanut minne olin menossa. Ja ohjetta vilkaisin siinä vaiheessa, kun olin tasan pyörittelemässä sitä puzzlea, josta olisin päässyt eteenpäin. Eli ilman taukoa olisi varmaan mennyt myös ilman ohjeita.

Myst-like, jossa liikutaan maailmojen välillä. Inventaariota tai kanniskeltavia esineitä ei ole, kaikki puzzlet hoidetaan muilla tavoin. Tarvitsee neliulotteista ajattelua, koska pelissä hypitään maailmojen välillä, ja teot yhdessä maailmassa vaikuttavat toisinaan toiseen maailmaan. ...ja tarvitsee myös ehdottoman paljon hermoja. Maailmojen välillä hyppiminen on pieni lataustauko, ja kävely paikasta toiseen kestää myös aikansa. Hermot meinasi mennä parissa puzzlessa, jossa jouduin liikkumaan maailmojen läpi useaan kertaan tai eräs, jossa en heti ymmärtänyt mitä olen tekemässä, ja hypin maailmojen välillä valehtelematta noin 20-40 kertaa (samainen puzzle jonka kanssa peli jäi tauolle).

Päälimmäisenä fiiliksenä jää mieleen jonkinlainen keskeneräisyys. Arizonaan sijoittuva pääalue on mielenkiintoinen ja täynnä jännyyksiä. Se on ehdottomasti pelin parasta antia. Muut alueet sen sijaan ovat isoja, mutta samalla kovin tyhjän tuntuisia, eikä varsinaisia puzzleja niissä tunnu olevan kuin muutamia. Loppua kohden aikaa kuluu liikaa haahuiluun ja liian vähän kokee merkityksellisesti edistyvänsä. Pari red herringiä on saatu mukaan ja yksi kokonaan merkityksetön sijainti, joiden olemassaolo jäi vain vaivaamaan. Loppuja on kaksi. Ainoa "tavattava" pelihahmo pyytää jo alussa tekemään asian, joka saa aikaan huonon endingin, joka tuntui varsin ikävältä. En muista oliko pelin aikana tekstejä tai keskustelua, josta olisin arvannut pelata hyvän endingin, mutta koska loppuratkaisuun vaikuttaa tasan yksi vipu pelin aikana, koko vaihtoehtoiset loput olisi minun puolestani saanut ihan suosiolla unohtaa.

Pidin tunnelmasta ja etenkin alkupuolesta suuresti, mutta kokonaisuutena vähän möh. Quern - Undying thoughts on samankaltaisista peleistä puzzlena monta kertaa parempi, mutta Obduction taas on parempi tarinaltaan (joka sekin jää aika laihaksi) ja tapahtumapaikaltaan.

Nyt tarvitsisi vaan löytää joku seuraava vastaava peli. Memorrha näyttää hyvältä, mutta julkaistaan vasta kesällä.

Pitää sanoa että yllättäen tykkäsin lukea tämän kuvauksen pelistä vaikka ilmeisesti on kyse hyvinkin fantasia-painotteisesta pelistä joista en yleensä tykkää. Myst-viittaus toi mieleen jotkin satunnaiset nettituttavuudet jotka ovat hehkuttaneet sitä mutta edelleenkään en tiedä millainen peli sekin on, pitänee katsoa edes jokin läpipeluu-video joskus. Kiitos kun jaat kokemuksiasi ja kirjoitat hyvin (ja muistelen että olet joskus tykännyt kirjoituksiani jossain joten tässä vähän vastapainoa vaikken itse harrasta ollenkaan mitään plussan tai peukun klikkailuja).

 

[Jumi]

Devil May Cry 5

DMC:t ovat vanhojen God of Warien, Bayonetan, Ninja Gaidenin, jne. tapaisia mättöpelejä, ja tunnettuja hienoista välivideoista. Ostin heti julkaisussa koska DMC4 oli vuonna 2008 aivan mahtava.

Heti alussa käy selväksi että kyseessä on _erittäin_ tyylikäs peli. Alkuvalikosta löytyy lyhyt kertausvideo edellisten pelien tapahtumista uusille pelaajille. Välivideot ovat hienoja ja gameplay animaatio on parasta mitä olen nähnyt. Tässä 10 giffiä, joitain kohtia on hidastettu mutta muuten kaikki on puhdasta game playtä ja liikkeet tehdään itse: Devil May Cry 5 GIFS - Part 1

Päänappuloina ovat ranged, melee, special, hyppy ja lukitus viholliseen. Erikoisliikkeitä tehdään yksinkertaisesti esim. lukitus + taakse + melee, ja yhdistelemällä niitä voi tehdä komeita komboja. Japanissa on järjestetty DMC4:n komboturnauksia ja sama tapahtuu varmasti tämänkin pelin kohdalla, sillä mättö toimii hyvin (melkein!) ja sisältää paljon pieniä ominaisuuksia esim. jos lyönnit kohtaavat pelaaja voittaa ja saa automaattisen parryn. Jos nappien painelu ei tahdo sujua asetuksista voi vaihtaa kasuaalimoodiin.

Taistelu on viihdyttävän ylivoimaista, mutta valittamista löytyy silti. Evade erikoisväistön tekeminen oli minulle hankalaa, koska se tehdään lukitus + vasen/oikea + hyppy juuri silloin kun vihollinen lyö, mutta tatin suunnan pitää olla juuri oikea. Olisin pitänyt enemmän Bayonettamaisesta väistöstä jonka voi tehdä joka suuntaan. Lukituksessa olisi myös parannettavaa, kun vihuja on ympärillä useampi on lukituksen vaihto juuri siihen haluttuun hankalaa tai mahdotonta. Kumpikaan vioista ei ole peliä rikkova, mutta tälläisessä nopea tempoisessa pelissä tuntuma ei saisi kadota ollenkaan.

Pomotaisteluista en pitänyt, melkein kaikki olivat epämiellyttän sekavia. Mielessä pyöri monesti: Osunko tältä etäisyydeltä? Olikohan tuo liike joku hyökkäys vai pelkästään joku animaatio? Oho, tuo oli AoE?! Dark Soulsmainen "ritaripomo" oli suosikkini sillä sen hyökkäykset olivat selkeitä.

Kenttäsuunnittelu oli mielestäni keskinkertaista tai huonoa. Peli on putki eikä eksyä voi mutta jotkin alueet olivat erittäin sekavia. Peli näyttää halutessa oikean etenemissuunnan ja se onkin kätevä jos haluaa tutkia joka nurkan salaisuuksien toivossa. Harmittavasti kentissä on paljon paikkoja joissa luulisi olevan jonkun salaisuuden mutta vastassa onkin näkymätön seinä. Uusia aseita ja muuta jännää avautuu sentään nopeaan tahtiin.

Välivideoita on yli kaksi tuntia ja katsoin kaikki mielellään, joitain kohtauksia tulee varmasti tuijotettua vielä myöhemmin youtubesta. Se on jännä miten nämä jätkät saa taistelukohtauksiin tunnelmaa, voimaa ja nopeutta, mutta Hollywood ei! Toisaalta kuten 99% Japanilaisissa peleissä niin myös tässäkin voi välissä tuntea pientä myötä häpeää. Ääninäyttely on hyvää.

Läpäisyyn meni 15h. Haluttais antaa 9/10 mutta olin joissain kohti niin turhautunut että 8/10. Hyvä peli ja ajattelin aloittaa uuden kierroksen avautuneella vaikeustasolla.

Ps. DLC tavarat ovat turhia.

Traileri:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Hyväksy kolmannen osapuolen evästeet